Portugali
Johdatus Madeiran levadoille
Madeiran saaresta puhuttaessa mainitaan usein levadat. Ne ovat vanhoja kastelukanavia, joita seuraavista poluista on tullut suosittuja patikointireittejä. Olen hurahtanut Madeiran-matkoillani näiden polkujen tallaamiseen, joten tässä perustietoa muillekin levadoille haluaville.
Tekstiä päivitetty 30.12.2017, linkit päivitetty 28.8.2023
Madeiralta löytyy yli kahdentuhannen kilometrin mittainen kastelukanavaverkosto. Valtaosa kanavista rakennettiin jo vuosisatoja sitten, mutta niiden sopivuus patikointiin oivallettiin vasta 1970-luvulla. Levadojen suosio on noussut nykyisiin mittoihinsa viimeksi kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana.
Kastelukanavien leveys vaihtelee paristakymmenestä sentistä reiluun metriin. Vedessä saattaa nähdä joskus kalojakin. Levadojen vieressä kulkee usein kävelyyn erinomaisesti sopiva huoltopolku, mutta välillä voi joutua tasapainoilemaan kapealla betonireunuksella.
Tutustuimme ensimmäisellä Madeiran-matkallamme joulukuussa 2013 saareen ja sen nähtävyyksiin autoillen, emmekä varanneet kävelyretkille kuin yhden seitsemästä päivästä. Lokakuussa 2015 ja kesäkuussa 2017 patikointi on sen sijaan ollut pariviikkoisten lomien pääaktiviteetti. Suuntasimme vaimon kanssa levadoille joka toinen päivä, kun vuorottelimme lastenhoidossa isovanhempien kanssa. Palaamme varmasti Madeiralle taas muutaman vuoden kuluessa.
Levadat johdattavat matkailijan Madeiran kauniin ja paikoitellen villinkin luonnon keskelle, maisemiin joihin pääsee ainoastaan jalkaisin. Luontoon lähtemiselle ei ole korkeaa kynnystä, sillä helpoimmille kävelyille ei vaadita aiempaa vaelluskokemusta. Suunnistamisen kannalta levadat ovat huolettomia, sillä kastelukanavaa seuraamalla ei käytännössä voi eksyä. Levadoilla ei ole korkeuseroja käytännössä lainkaan, joten suuretkin kilometrimäärät saattavat taittua kuin huomaamatta.
Hyviä patikointimahdollisuuksia löytyy joka puolelta Madeiraa. Pienen saaren luonto on yllättävän monipuolinen ja Madeiran ainutlaatuinen laakeripuumetsä on Unescon maailmanperintökohde. Vaihtelua vehreille metsäpoluille löytyy esimerkiksi Paul da Serran ylängöltä, keskusvuoriston huipuilta sekä São Lourencon niemen rutikuivasta kuumaisemasta, josta kuva yllä. Itse käytän Madeiran teillä liikkumiseen aina vuokra-autoa, mutta bussiyhteyksiäkin löytyy. Majoittuminen koko matkan ajaksi pääkaupunki Funchaliin on hyvä idea, sillä sieltä ajaa saaren kaukaisimpiinkin kolkkiin noin tunnissa.
Keskellä valtamerta sijaitsevan saaren ilmasto on arvaamaton. Funchalin sijainti etelärannikolla on suotuisa, mutta mahdollinen auringonpaiste kaupungissa ei kerro mitään vuorten takana sijaitsevien alueiden olosuhteista. Nopeat sään vaihtelut ovat enemmän sääntö kuin poikkeus ja esimerkiksi vuoristoteillä joutuu toisinaan matalalla leijailevien pilvien muodostaman sankan sumun keskelle. Madeiralla voi patikoida ympäri vuoden, sillä ilmasto on talvellakin leuto. Sää on silti parhaimmillaan kesäkuusta syyskuun alkuun, jolloin sateet ovat saaren pohjoisosassakin melko harvinaisia.
Meillä oli lokakuun 2015 matkallamme huono tuuri säiden suhteen, sillä useita päiviä jatkuneet sateet tekivät osan poluista kulkukelvottomiksi. Vaikka sateen ja mudan olisi kestänytkin, saattoi matka katketa eteen ilmestyneeseen virtaan. Patikkapolkujen ylitse valuu normaalisti harmittomia vuoristopuroja, mutta rankkasateet olivat vahvistaneet ne vuolaasti virtaaviksi koskiksi. Näiden paikkojen ylittäminen olisi ollut vaarallista, joten takaisin kääntyminen oli ainoa vaihtoehto.
Levadojen varsilla käveleminen sopii lähestulkoon kaikille, kunhan selvittää etukäteen minne on lähdössä. Reittien pituus ja vaikeustaso vaihtelevat suuresti. Koska levadoja on louhittu vuorten rinteisiin, kuljetaan ajoittain korkeiden jyrkänteiden reunoilla. Suosituimmilla reiteillä vaarallisimmat paikat on yleensä suojattu kaiteilla, mutta varovaisuus ei ole koskaan pahitteeksi. Tietyt polut eivät missään tapauksessa sovellu huimaukseen taipuvaisille henkilöille, mutta tarjolla on myös helppoja ja taatusti turvallisia vaihtoehtoja.
Jyrkänteiden läheisyydessä kannattaa olla varovainen, sillä olen joutunut lukemaan ikäviä uutisia putoamisen seurauksena menehtyneistä matkailijoista. En silti halua pelotella, koska maalaisjärjellä ja terveellä itsesuojeluvaistolla pärjää kokemusteni perusteella mainiosti. Joissakin paikoissa horjahtaminen voi olla kohtalokasta, mutta yleensä kasvillisuus naamioi jyrkänteiden reunat niin, ettei polkua pitkin käveleminen tunnu huimaavalta. Jokainen lähtee levadoille omalla vastuullaan ja toivottavasti myös riskit tiedostaen.
Muutama turvallisuusohje:
• Selvitä etukäteen, millaiselle polulle olet lähdössä, sillä vaikeustasoja on laidasta laitaan.
• Yksin kulkemista ei suositella.
• Ennakoi matkaan tarvittava aika, jotta ehdit varmasti perille ennen pimeää.
• Älä poikkea levadalta. Jyrkillä ja liukkailla rinteillä on vaikeaa ja vaarallista kiipeillä.
• Vältä kaikkia riskejä.
Varaa retkelle mukaan:
• Mukavat ja pitävät vaelluskengät tai lenkkarit
• Vaihtelevaan säähän soveltuvat vaatteet. Vuorilla voi olla viileää ja sade saattaa yllättää nopeasti.
• Otsa- tai taskulamppu tunneleita varten
• Hyvä opaskirja tai kartta (ellet kulje opastetussa ryhmässä)
• Vettä ja eväitä
• Matkapuhelin mahdollista avun tarvetta varten. Hätänumero on 112.
• Kamera
• Riittävästi aikaa, sillä kiirehtiminen ei ole kivaa
Monilla levadoilla on kallioiden läpi louhittuja tunneleita. Lyhimpien tunneleiden läpi kulkeminen on helppoa, mutta matkan varrelta saattaa löytyä myös useiden satojen metrien pituisia pilkkopimeitä käytäviä. Suosittelen otsalamppua, koska sen kanssa kulkiessa kädet jäävät vapaiksi. Vähintään taskulamppu on pitkissä tunneleissa välttämätön. Muutamat tunnelit saattavat olla melko ahtaita ja kosteita.
Vaikka patikoinkin itse omatoimisesti, myös opastetut retket ovat harkitsemisen arvoisia. Villin luonnon keskelle ei suositella lähtemään yksin, joten ryhmässä liikkuminen on myös turvallisuuskysymys. Suosituimmilla poluilla riittää toki paljon kulkijoita, mutta aina ei välttämättä kohtaa hädän tullen ketään. Ammattitaitoiset oppaat jakavat runsaasti mielenkiintoista tietoa ja tarjoavat kuljetuksen reitille ja takaisin. Monilla vaelluksilla lähtö- ja päätepisteet ovat eri paikoissa, jolloin omatoiminen autoilija tarvitsee taksi- tai bussikyydin takaisin pysäköintipaikalle. Osa suositelluista vaelluksista on suunniteltu niin, että kuljetaan sama polku edestakaisin. Kierroslenkit ovat sen sijaan harvinaisempia.
Madeiralla on pitkän levadaverkoston lisäksi runsaasti muitakin mahtavia patikointimahdollisuuksia. Haastavimmat vaihtoehdot löytyvät vuoristosta, ja niitä suositellaan ainoastaan kokeneille retkeilijöille. Suojattomilla rinteillä ei ole varaa horjahteluun.
Madeirasta on tehty useita vaellusoppaita, joista ehdoton suosikkini on Rolf Goetzin kirjoittama Madeira Retkeilyopas – 50 kauneinta levada- ja vuoristoreittiä. Tämä pieni punainen kirja on toiminut suurena inspiraationa, jota ilman en välttämättä olisi koskaan innostunut Madeirasta patikointikohteena. Opas jaottelee reitit kolmeen eri vaikeustasoon ja kertoo erittäin selkeästi niin matkan pituuden, arvioidun kävelyajan kuin korkeuserotkin. Taipaleen kauneimmat kohdat ja mahdolliset haasteet on kuvailtu riittävän yksityiskohtaisesti, mutta kokonaisuus on pysynyt sopivan tiiviinä. Käytössäni ovat vuonna 2013 suomennettu painos sekä uudempi englanninkielinen versio, jossa reittimäärää on nostettu ja tietoja päivitetty. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei mikään painettu kirja pysy täysin ajan tasalla vaellusreittien tilanteesta.
Netin kautta hyviä vinkkejä tarjoaa esimerkiksi Madeiran turistitoimiston sivusto, josta löytyy ajantasaista tietoa ns. virallisten patikointireittien tilanteesta. Tältä listalta voi nostaa esiin vaikkapa alla olevat suositut vaihtoehdot, joista Vereda do Areeiro ja Vereda da Ponta de São Lourenço eivät ole levadoja.
• Levada do Furado
Tämä 11 kilometrin mittainen klassikkoreitti Ribeiro Friosta Portelaan sopii monipuolisuutensa ansiosta hyvin vaikka ensimmäiseksi levadakokemukseksi, jos matka ei kuulosta liian pitkältä. Taipaleelle mahtuu helppokulkuista metsäpolkua, komeita näköaloja kallioon hakatun osuuden varrelta sekä muutama lyhyt tunneli. Reitti on yksisuuntainen, joten omatoiminen patikoija joutuu palaamaan Ribeiro Frioon taksilla.
>> Lue omat kokemukseni Levada do Furadolta (Ribeiro Frio – Portela)
• Levada do Caldeirão Verde
Monet paikalliset mainitsevat ensimmäisenä Caldeirão Verden, jos heiltä kysyy neuvoa levadan valintaan. Pääsin tälle reitille kolmannella Madeiran-matkallamme, enkä joutunut pettymään. Polun varrella on oikeastaan kaikkea, mitä Madeiran levadat parhaimmillaan tarjoavat. Vehreä kasvillisuus, jyrkänteet ja tunnelit johdattavat lopulta satumaiseen kattilalaaksoon, jossa kohisee korkea vesiputous. Reitti kävellään edestakaisin.
>> Lue omat kokemukseni Levada do Caldeirão Verdeltä
• Levada das 25 Fontes
25 lähteen levada on yksi saaren suosituimmista retkikohteista. Parkkipaikalta laskeudutaan levadalle pitkä alamäki päällystettyä tietä pitkin joko jalkaisin tai minibussin kyydissä. Riscon putous, kaunis metsä ja 25 lähteen lampi ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia, mutta tämä portaita sisältävä ja ajoittain ruuhkainenkin reitti ei silti kuulu suurimpiin suosikkeihini.
>> Lue omat kokemukseni Riscon putoukselta ja 25 lähteeltä
• Vereda do Areeiro
Pico do Arieiron ja saaren korkeimman huipun Pico Ruivon välinen patikkapolku tunnetaan Madeiran ”kuningasreittinä”. Runsaasti korkeuseroja sisältävä taival on henkeäsalpaava niin fyysisen rasituksen kuin maisemiensakin puolesta. Auringonnousun ihailu Pico do Arieirolla ja kävely Pico Ruivolle kuuluu kaikkien aikojen parhaisiin matkakokemuksiini. Pico do Arieiron huipulle pääsee autolla. Pico Ruivolle löytyy myös helpompi reitti Achada do Teixeiran suunnalta.
>> Lue omat kokemukseni Vereda do Areeirolta (Pico do Arieiro – Pico Ruivo)
• Vereda da Ponta de São Lourenço
Kuiva São Lourençon niemi on kaikkea muuta kuin tyypillistä Madeiraa. Tänne kannattaa suunnata, jos kaipaa vaihtelua vehreille metsille. Suojaton reilun kahdeksan kilometrin taival oli korkeuserojen vuoksi raskas, mutta huikeiden kallio- ja merimaisemien ansiosta ikimuistoinen kokemus. Suurin osa matkasta kävellään edestakaisin samaa polkua pitkin.
>> Lue omat kokemukseni Vereda da São Lourençolta
Muut kirjoittamani reittikuvaukset Madeiralta:
>> Lombada da Ponta do Sol
>> Ribeira da Janelan Levada
>> Cristo Rei – Ribeira Granden laakso
>> Pico Ruivo do Paúl da Serra
>> Folhadal
>> Castelejo
Hyvä vaihtoehto patikointiseikkailujen aloittamiseen on Vereda dos Balcões. Tämä Ribeiro Friosta alkava lyhyt reitti tarjoaa helppokulkuisen maistiaisen levadojen tarjonnasta, mutta ehtii silti viedä mahtavan luonnon keskelle Madeiran sydämessä.
Löysimme Verada dos Balcõesin ensimmäisellä Madeiran-matkallamme aivan sattumalta. Olin valinnut retkeksemme pitkän pohdinnan jälkeen edellä mainitun Levada do Furadon. Pysäköimme auton Ribeiro Frioon, mutta matka tyssäsi jo alkuunsa, kun suunnittelemamme reitti oli suljettu. Syynä saattoi olla maanvyörymä tai tulva, joka teki matkan vaaralliseksi ja perillepääsyn mahdottomaksi. Löysimme sattumalta autotien seuraavan mutkan takaa Vereda dos Balcõesin viitan. Patikoitavaa kertyi edestakaisin vain kolme kilometriä, mutta sekin tuntui paremmalta kuin ei mitään.
Auringonsäteet tunkeutuivat kauniiseen metsään, jossa kulki leveä ja tasainen levadaa seuraava polku. Katselimme sammalen peittämiä kallioita ja puunrunkoja sekä maisemia alas rotkoihin. Saavuimme noin puolen tunnin leppoisan kävelyn jälkeen komealle näköalapaikalle, jossa kesyt madeiranpeipot nokkivat edellisten retkeilijöiden jättämiä leivänmuruja.
Maisema alas vehreään laaksoon oli hieno, vaikka saaren korkeimmat huiput piileskelivätkin usvan seassa. Meillä ei ollut kiirettä, joten seurailimme kaikessa rauhassa pilvien liikkeitä ja ihailimme näkymää pohjoisrannikon suuntaan. Tämä reitti sopii kuljettavaksi myös lasten kanssa. Palasimme Verada dos Balcõesille nuoremman tyttären ollessa neljävuotias.
Patikointi-innostus saa minut luultavasti palaamaan Madeiralle monta kertaa, sillä valtaosa opaskirjan reiteistä on edelleen kokematta. Itselleni nousi tätä kirjoittaessa hurja kaipuu Madeiran upeaan luontoon. Tarttuikohan edes osa innostuksesta myös lukijalle?
Portugalissa sijaitseva Cabo da Rocan niemi on manner-Euroopan läntisin paikka. Olen käynyt siellä kahdesti reissuilla, joista molemmat ovat osuneet jollain lailla matkailu-urani taitekohtiin.
Atlantin aallot iskeytyvät Cabo da Rocan vaikuttaviin rantakallioihin noin neljänkymmenen kilometrin päässä Lissabonin keskustasta. Tänne kelpaa pysähtyä tuijottamaan merta ja miettimään syntyjä syviä. Valtameri on todellakin aava, sillä ensimmäisenä vastaan tulisi reilun 1400 kilometrin päässä sijaitseva Azorien saariryhmä. Sieltä on vielä noin neljätuhatta kilometriä lisää vastakkaiselle mantereelle Amerikkaan.
Cabo da Roca oli vanhan maailman reuna, eli maan uskottiin loppuvan tänne, ennen kuin planeettamme pyöreä muoto selvisi tiedemiehille. Kotimaan sijainti valtameren reunalla innosti varmasti omalta osaltaan portugalilaisia löytöretkeilijöitä, jotka purjehtivat suuriin seikkailuihin kohti tuntematonta. Esimerkiksi Bartolomeu Dias, Vasco da Gama, Pedro Álvares Cabral ja Fernão de Magalhães jättivät nimensä historiankirjoihin.
Saavun Cabo da Rocalle ensi kertaa heinäkuussa 1995 kavereideni Juhan ja Mikan kanssa. Tämä on ensimmäinen ulkomaanmatka, jolle olen lähtenyt ilman vanhempiani. Lukio ja hyvin sujuneet ylioppilaskirjoitukset ovat takana, samoin yliopiston pääsykokeet. Nyt on aikaa vetää henkeä ja odotella vielä puoli vuotta armeijaan lähtöä. Kiertelemme pari viikkoa ympäri Lissabonia ja teemme muutaman päivän retken Évoraan, Faroon sekä Albufeiraan. Portugalissa maistuu vapaus ja tuntuu keskikesän paahtava helle.
Pysähdyn jyrkänteen reunalle tuijottamaan merta ja ajattelen jossain kaukana vastarannalla häämöttävää Amerikkaa. Erään lukiossa tekemäni esitelmän aiheena oli New York ja haaveilen joskus matkustavani sinne. Mieleen tulee myös suurempia kysymyksiä, kuten varmasti monella muullakin tässä elämäntilanteessa. Haussa olisi ainakin opiskelupaikka, oma koti, tyttöystävä sekä ylipäätään koko elämän suunta. Cabo da Roca kutsuu mietiskelemään ja jättää päähän lohdullisen vastauksen – kaikki kyllä järjestyy aikanaan.
Syvällisemmät pohdiskelut unohtuvat, kun päätämme laskeutua alas meren rantaan. Jyrkällä rinteellä kiipeileminen on haastavaa, joskaan ei täysin uhkarohkeaa. Reppu tuntuu hankalalta selässä, joten päätän pudottaa sen varovasti hieman alemmalle tasanteelle. Reppu kuitenkin laskeutuu odottamattomalla tavalla ja lähtee vierimään rinnettä alas. Se poukkoilee sisällä olevine kameroineen metri tolkulla kohti maailman reunaa, kunnes pysähtyy aivan korkean kielekkeen laidalle. Filmikameralla otetut valokuvat pelastuvat, joskin muutamiin niistä tulee jatkossa omituisia raitoja. Pääsemme lopulta alas rantaan sekä myös onnellisesti ylös bussipysäkille ja yöksi Lissaboniin.
Toinen reissuni Cabo da Rocalle koittaa lokakuussa 2009. Edellisellä matkalla 14 vuotta sitten haaveilemani tyttöystävä löytyi jo ajat sitten, ja hänestä on tullut nyt matkaseurana oleva vaimoni. Myös elämän muut palaset ovat tuntuneet loksahtaneen kohdalleen. Opiskelupaikkaa ei irronnut yliopistosta, mutta irtosi kuitenkin, samoin kiinnostava työpaikka. Kohti Amerikkaakin voi nyt tähystää uusin ajatuksin, sillä kävimme New Yorkissa vain puolisen vuotta aiemmin. Seuraavat ulkomaanreissut eivät kuitenkaan toteudu tästä eteenpäin aivan samalla tavoin kuin ennen, sillä tämä Portugalin-loma jää viimeiseksi lentomatkaksi ennen esikoisemme syntymää. Cabo da Roca tietää kuitenkin kertoa, että kaikki järjestyy, mitä sitten vastaan tuleekin.
Moni käväisee Cabo da Rocalla ottamassa muutaman valokuvan ja jatkaa sitten matkaansa. Mielestäni tämä paikka ansaitsee enemmän, joten viivymme tälläkin kerralla yli kaksi tuntia. Kävelemme lähistön poluilla ja löydämme kivimuuriin muotoillun penkin, jolle istahdamme pitkäksi toviksi syömään eväitä ja ihailemaan maisemaa. Paikka on sen verran sivussa, ettei muita matkailijoita ole ruuhkaksi asti. Lämpömittari näyttää lokakuussakin hellelukemia ja meri kimaltaa kirkkaana kaukaisuuteen saakka. Tiedän että olemme tällä säällä onnekkaita, sillä näille kallioille puhaltaa usein kova tuuli ja rannikon sää voi olla muutenkin arvaamaton.
Cabo da Rocalle on pystytetty muistomerkki, jossa julistetaan kyseessä olevan Euroopan mantereen läntisin piste. Muistomerkkiin on kaiverrettu koordinaattien lisäksi Portugalin kansallisrunoilijan Luís de Camõesin sanat täällä missä maa päättyy ja meri alkaa. Taustalla näkyvä majakka valmistui vuonna 1772 ja sen torni on reilun kahdenkymmenen metrin korkuinen. Näkyvyys on hyvä, sillä majakan perustukset on valettu noin 140-metrisen kallion päälle.
Cabo da Roca on suosittu vierailukohde, jossa käy paljon turistiryhmiä. Paikalle pääsee kätevimmin autolla tai bussilla. Sintran ja Cascaisin välillä liikennöivä linja-auto pysähtyy Cabo da Rocassa. Matka-aika Cascaisista on reilut kaksikymmentä minuuttia ja Sintrasta yli puoli tuntia. Lissabonista pääsee sekä Cascaisiin että Sintraan paikallisjunilla. Molemmat ovat suosittuja päiväretkikohteita Lissabonista, mutta omasta mielestäni varsinkin Sintrassa kannattaa viipyä ainakin parin päivän ajan. Olen julkaissut aiemmin postauksen Sintra ja minä, jossa kerron tuosta viehättävästä kylästä sekä sen lähistöllä sijaitsevista linnoista.
Vierailu Cabo da Rocalla on vaikuttava kokemus jo pelkkien rantakallioiden ja merimaiseman vuoksi. Sijainti aivan Euroopan laidalla luo paikalle myös oman ainutlaatuisen merkityksensä. En tiedä milloin palaan Cabo da Rocalle kolmannen kerran, eikä matkan välttämättä tarvitse ajoittua minkäänlaiseen käännekohtaan. Jos kävisin taas paikalla 14 vuoden tauon jälkeen, olisi Cabo da Rocan vuoro 2023, mihin ei lopulta ole enää kovin pitkä aika. Silloin toivottavasti puhutaan ajasta, jolloin koronapandemia on jo taakse jäänyttä historiaa.
Siirryn nyt menneiden matkojen muistoissani Pohjois-Portugalin halki virtaavalle Douro-joelle, jonka maisemiin voisi palata aina uudelleen. Kiireetön risteilypäivä tarjosi kauniita näkymiä sekä pikaisen viinitalovierailun.
Viivyimme syksyllä 2009 tekemällämme Portugalin-matkalla muutaman yön Portossa, joka on yksi Euroopan kiehtovimmista kaupungeista. Käytimme yhden matkapäivistämme Douro-joella, jolla on merkittävä osa alueen historiassa. Maailmankuulua portviiniä viljellään Douron laaksossa, josta se kuljetetaan varastoitavaksi alajuoksun varrelle.
Lokakuinen lauantaiaamu on hyvin hiljainen, kun kävelemme Porton kaupungin halki kohti jokivenelaituria. Ylitämme mahtavan Dom Luísin sillan ylätasannetta pitkin ja näemme kuinka nouseva aurinko tavoittaa vähitellen myös Ribeiran rantakortteleiden kuvaukselliset rakennukset.
Etsimämme Douro Azul -yhtiön laituri löytyy joen etelärannalta eli Vila Nova do Gaian puolelta. Meidät ohjataan alukseen astumisen jälkeen suureen pöytään, jossa on meille ikkunan vierestä varatut paikat. Saamme seuraksemme kymmenen portugalilaista, joihin emme tosin tutustu sen paremmin.
Nytkähdämme liikkeelle aikataulun mukaisesti yhdeksältä. Päivän reitti kulkee vastavirtaan, sillä myötävirtaan mentäessä joki laskee Atlanttiin vain muutaman kilometrin päässä. Syömme hyvällä ruokahalulla risteilyn hintaan kuuluvia aamiaissämpylöitä ja croissanteja samalla, kun alitamme matkan ensimmäiset sillat. Joella näkyy muutamia reippaita soutajia ja melojia.
Ulkona puhaltaa harmittavan viileä tuuli, mutta löydämme onneksi suhteellisen suojaisan paikan alakannelta. Ohitamme muutaman pienen kylän ja rinteillä kasvavaa metsää. Joki toki kimaltelee kauniisti ja on mukava nähdä paikallista luontoa, mutta tämä ympäristö ei tee vielä suurta vaikutusta.
Jokiristeilyn erikoisuus ovat sulkuportit. Saavumme puoli yhdeltätoista Crestuma-Leverin sululle, jonka korkeusero on 14 metriä. Palaamme tämän jälkeen lämpimiin sisätiloihin odottelemaan lounasta. Ateria alkaa portviinillä, sillä sitähän tämän joen reunamilla nimenomaan viljellään. Entisaikaan viini toimitettiin viljelyksiltä Vila Nova de Gaian varastoihin puisilla rabelo-veneillä. Nykyään käytetään vähemmän romanttisia kuorma-autoja.
Nautimme neljän ruokalajin kalapainotteisen aterian, jonka aikana huomaamme maiseman muuttuvan. Alamme saapua viiniviljelmille ja ohitamme jonkun kaupunginkin. Aurinko alkaa porottaa ikkunan lävitse jo niin kuumasti, että joudumme vetämään hieman verhoa eteen.
Saavumme puoli kahden maissa Carrapatelon sulkuporteille, joiden kohdalla nousemme vastavirtaan matkatessamme peräti 35 metriä ylöspäin. Myös koko matkan meitä seurannut pienempi alus mahtuu samalla kertaa sulkuporttien väliin.
On mielenkiintoista seurata, kuinka laivat nousevat valtavien seinämien reunustamasta synkästä kuilusta takaisin päivänvaloon. Dourossa on Portugalin puolella viisi patoa, joista kaksi osuu matkamme varrelle.
Löydämme mukavat istumapaikat yläkannelta ja vietämme risteilyn pari viimeistä tuntia ulkona. Sää on lämmennyt päivän mittaan mukavasti ja aurinkoisessa syysilmassa tarkenee hyvin lyhyissä hihoissa. Matkan loppuosa onkin ehdottomasti päivän parasta antia, sillä saavumme viimein odottamiimme maisemiin.
Joki mutkittelee upeassa ympäristössä, jota sävyttävät viininviljelyyn valjastetut rinteet ja satunnaiset vanhat rakennukset. Jotkut viljelmistä näyttävät jatkuvan korkeiden kukkuloiden huipuille saakka.
Laivalla ei ole juurikaan muuta tekemistä, joten keskitymme nauttimaan leppoisaan tahtiin vaihtuvista maisemista. Aluksen kaiuttimista raikuvat vuorotellen kaikki Boney M:n kokoelmalevyn hitit Rivers of Babylonista lähtien.
Saavumme neljältä Peso da Réguan kaupunkiin, jossa jäämme pois kyydistä. Matkustajat ohjataan pikavauhtia rannalla päivystävien kaupustelijoiden ohitse bussiin, joka vie meidät läheiselle Castelinhon viinitilalle. Ohjelmaan kuuluu lyhyt englanniksi opastettu kierros Castelinhon kellareissa. Näemme muun muassa valtavia viinisäiliöitä sekä paksun pölykerroksen peittämiä vuosikertapulloja. Kaupan puolella tarjotaan hieman maistiaisia sekä tietenkin mahdollisuus ostosten tekemiseen. Tyydymme tällä kerralla juomien sijasta jääkaappimagneettiin.
Ostosten tekoon ei kulu juurikaan aikaa, joten ehdimme ihailla hetken maisemia. Laskeva aurinko värittää Douron vastarannalla kohoavia viiniviljelmiä. Peso da Régua on seudun tärkeimpiä viinintuotantokeskuksia ja erään kukkulan huippua hallitseekin Sandemanin portviinitalon salaperäiseen viittaan pukeutunut tunnushahmo. Alueelta löytyy paljon eri tiloja, joihin voisi paremmalla ajalla käydä tutustumassa.
Turistibussi kuljettaa meidät Réguan rautatieasemalle, josta alkaa parin tunnin paluumatka Portoon. Junasta on varattu laivayhtiön asiakkaille kaksi kokonaista vaunua. Rata seuraa alkumatkan Douro-jokea, kunnes erkaantuu toisaalle.
Näemme kumpuilevaa maastoa, laaksoja ja pieniä kyliä. Muutamat asemat on koristeltu sinisillä kaakeleilla. Junamatka tuntuu pitkän päivän jälkeen yllättävänkin puuduttavalta, mutta saavumme lopulta Porton kauniille São Benton asemalle.
Kokeilemamme kaltainen risteily tarjoaa hyvän mahdollisuuden nauttia Douron maisemista rauhalliseen tahtiin. Toisaalta tekemistä ei ole erityisen paljon ja aamusta iltaan venyvä retki saattaa tuntua ajoittain myös pitkästyttävältä. Päivästä on joka tapauksessa jäänyt mieleeni paljon hyviä muistoja. Koko Douroa emme todellakaan nähneet, sillä joen alkulähde sijaitsee lähes 900 kilometrin päässä Portosta. Espanjan puolella joki tunnetaan nimellä Duero.
Douron viininviljelysmaisemiin voi edelleen lähteä useamman eri yhtiön laivoilla. Yllä kuvatun kaltaisia retkiä mainostavat tällä hetkellä esimerkiksi Cruzeiros Douro sekä Porto Douro, kun taas Douro Azulin valikoima näyttäisi muuttuneen. Joella voi halutessaan tehdä myös useamman päivän mittaisia risteilyjä.
-
Espanja2 vuotta sittenIhmeellinen El Torcal de Antequera
-
Suomi2 vuotta sittenHiihtoloma Syötteen laduilla
-
Itävalta1 vuosi sittenAlppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Huvipuistot2 vuotta sittenHuvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenEnsikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia1 vuosi sittenCinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Saksa2 vuotta sittenBerliinin muuria etsimässä
-
Yhdysvallat2 vuotta sittenLos Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sittenPatikkaretkellä Cinque Terressä
-
Ranska2 vuotta sitten30 nähtävyyttä Pariisissa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenTarunhohtoinen Hollywood
-
Espanja2 vuotta sittenKaksien kasvojen Torrox
Liza in London
11.10.2016 at 2:42
Todellakin tarttui! Täällä toinen levadaintoilija 🙂 Ihastuin levadoihin jo kun 12-vuotiaana kävin Madeiralla ensimmäistä kertaa. Viime vuonna pääsin vihdoin palaamaan saarelle, ja vietimme viikon lomasta neljä päivää levadoilla. Me teimme kaikki kävelyretket omatoimisesti, ja Nunnien laaksosta takaisin majapaikkaamme Funchaliin johtanut reitti oli ainoa, jonka kohdalla mietin puuhan järkevyyttä (jos olisimme etukäteen tienneet, miten huonossa kunnossa kyseinen levada siihen aikaan oli, olisimme varmaan jättäneet sen väliin – jälkikäteen ajateltuna hyvä ettemme tienneet, koska maisemat reitin varrella olivat aivan huikeat!) Pitääkin katsoa, josko löytäisin jostain tuon 60 levadan teoksen, seuraavan Madeiran-matkan suunnittelua varten!
Mika / Lähtöportti
11.10.2016 at 22:45
Kiva kuulla muistakin levadaintoilijoista! Huikeita maisemia riittää ja ne on varmasti aina vaivan arvoisia, kunhan vaan pääsee ehjänä perille. Toivottavasti löydät tuon kirjan käsiisi. Mulla nuo kirjat aiheuttaa sen, että haluaisin joskus ”kerätä koko sarjan” eli kävellä kaikki mainitut reitit läpi 🙂
sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa
11.10.2016 at 5:45
Mä olen suunnitellut Madeiralle menoa ties kuinka pitkään. Vielä on käymättä, mutta Top 10 listalta tämä löytyy. Ja nämä levada jutut kyllä saattaa siirtää Madeirane matkaa ennemmin lähitulevaisuuden kuin jonnekin useiden vuosien päähän.
Mika / Lähtöportti
11.10.2016 at 22:50
Meillä Madeira oli listoilla vuosikausia, mutta jostain syystä aina siirtyi, vaikka tiesinkin jo etukäteen tykkääväni saaresta. Kannattaa mennä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, jotta ehtii tarvittaessa mahdollisimman monta kertaa uudestaan 🙂
Heidi / Maailman äärellä
11.10.2016 at 22:52
Ihan mahtava postaus! Tämän laitan talteen ja yritän hankkia itsekin tämän punakantisen kirjan. Harmillisesti tulossa vain viikon matka (ja sekin vielä ikuisuuden päässä), nyt tuntuu, ettei viikko riitä mihinkään, mutta ainahan voi palata uudestaan.
Mika / Lähtöportti
12.10.2016 at 22:24
Kiitos Heidi! Viikossa ehtii saada hyvän käsityksen Madeirasta, mutta ajan jakaminen nähtävyyksien, patikoinnin ja kaiken muun välillä saattaa olla haastavaa. Onneksi patikkapoluille mennessä ja niiltä palatessakin ehtii nähdä saaren maisemia. Ja ainahan voi tosiaan palata uudestaan 🙂
Kohteena maailma / Rami
12.10.2016 at 23:17
Komppaan Heidin kommenttia, mahtava postaus (taas kerran)! Itselle Madeira on kiinnostanut juuri näiden levadoiden takia ja haluaisinkin tuonne patikoimaan mahdollisimman pian. Hieno idea on ottaa isovanhemmat mukaan ja vuorotella muksujen hoitoa -> täytyypä ehdotaa anopille viikonloppuna 😉
Laittoi hieman naurattamaan, kun kerroit levadojen olevan tasaisia.- seuraavassa kuvassa helvetinmoinen alamäki 😀 Se siitä tasaisuudesta, joskin ei ollut kastelukanavaa siinä kuvassa 🙂
Itse asiassa korkeuseroista puhuttaessa kiinnitin huomiota luonnollisesti kyltteihin. Mitat on ilmoitettu kilometreissä, niin verraten tasaisia maastoja on tosiaan odotettavissa. Kun liikutaan esimerkiksi Alppien läheisyydessä tai vaikka Dolomiiteillä, niin mitat on aina minuuteissa. Ei ole hirveästi merkitystä kuinka pitkä matka on, jos meno on puhdasta ylä- tai alamäkeä.
Erinomaiset vinkit siis kaiken kaikkiaan, ettei mennä ohi aiheesta. Kuvittelen tuolla jo itseni lampun kanssa patikoimassa tunneleissa ja pilvien yläpuolella 🙂 Veikkaisin, että viikon lomalle kolme päivää patikointia olisi sopiva, joskin Madeiralle voisi olla eka matka sellaiset 10 pv. + Tietty jalkapallo ohjelmassa vanhojen vinkkiesi perusteella 😉
Mika / Lähtöportti
13.10.2016 at 0:19
Suosittelen Madeiraa todellakin patikointikohteeksi. Maisemat on erilaisia kuin Norjassa, mutta varmasti näkemisen arvoisia!
Hyvä huomio tuo alamäkikuva heti tasaisuudesta mainitsemisen jälkeen. Tuo mäki São Lourençon niemellä oli nimenomaan helvetinmoinen, varsinkin ylös päin mentäessä 😀 Kastelukanavia seuraavat polut ovat siis lähes poikkeuksetta erittäin tasaisia. Muut reitit, kuten tuolla niemellä, sen sijaan saattavat olla hyvinkin mäkisiä.
Kolme päivää on varmaan sopiva määrä patikointia viikon reissulle, niin ehtii esimerkiksi kiertää pari päivää saarta muuten ja viettää päivän Funchalissa, kenties käydä myös köysiradalla Montessa. Välimatkat on Madeiralla suhteellisen lyhyitä, mutta pienellä saarella on paljon vaihtelevaa nähtävää. Pidempi reissu tietysti aina parempi.
Jalkapallomatseissa kannattaa käydä, parhaalla tuurilla voi osua vaikka jonkun Portugalin suurseuran vierailu kohdalle.
Miika ♥ Gia | matkakuume.net
13.10.2016 at 21:27
Kyllä tarttui! Nää Euroopan vaellusmahdollisuudet on alkanu kiinnostaa vasta ihan viime aikoina eikä ole juurikaan tullut perehdyttyä että mitä kaikkea ylipäätään on tarjolla, mutta tuntuu että jatkuvasti löytyy toinen toistaan hienompaa vaihtoehtoa!
Tuo maisemien monipuolisuus puhuttelee kovasti, ja luulen että just tuollaiset päiväreissut olisi meidän trekkaustyyliin sopivia. Voi sitten mukavasti suhata päivän päätteeksi takaisin hotellille lämpimään suihkuun ja lihapatojen ääreen 🙂
Mika / Lähtöportti
13.10.2016 at 22:49
Päiväreissut on juuri sopivia. Reilun sadantuhannen asukkaan Funchalissa voi nauttia kaupungin tarjonnasta ja lähteä luontoon sitten kun haluaa. Maisemat on saaren kokoon nähden yllättävän monipuolisia. Madeiralla on muuten lihapatojen lisäksi erityisesti espetada-lihavartaita, joissakin ravintoloissa huikean hyviä, joissakin kehnompia. Ei pidä sekoittaa toiseen perinneruokaan espadaan, joka on syvänmerenkala.
Henna /suurin onni
14.10.2016 at 23:19
Miten mahtava tietopaketti! Olen minä näistä levadoista toki kuullut, mutta kun en Madeiralla ole koskaan käynyt, niin eivät ole sillä tavoin tuttuja ja tässä tulikin ihan valtavasti uutta infoa 🙂 Kuvat ovat myös niin upeita, etten panisi pahakseni muutamaa päivävaellusta noissa maisemissa… tykkään!
Mika / Lähtöportti
15.10.2016 at 0:10
Kiitos Henna! Näillä perustiedoilla pääsee toivottavasti alkuun, jos matka Madeiralle tulee joskus ajankohtaiseksi. Noissa maisemissa tulee väkisinkin upeita kuvia ja onneksi tällaiseen postaukseen oli mistä valita, kun jotkut retket tuli tehtyä aika kurjassakin säässä.
Laura
15.10.2016 at 16:25
Levadat olivat kyllä mulle ihan uusi tuttavuus! Olen ollut Azoreilla, mutta siellä ei ehkä sellaisia sitten ole? Tai jäivät ratsastusretkestä intoilun alle… 🙂 Toi näyttää kyllä ihan täydelliseltä retkeilymaastolta.
Mika / Lähtöportti
17.10.2016 at 0:15
Azoritkin on mahtava aktiivilomakohde, uskon että on ollut mahtava ratsastuskokemus. Kävin itsekin Sao Miguelilla noin kymmenen vuotta sitten, eikä siellä tullut yhtään levadaa vastaan. En mene vannomaan ettei Azoreilta löytyisi ainuttakaan levadaa, mutta ei niitä ainakaan montaa voi olla. Madeiran retkeilymaastot on hienoja ja levadojen etuna on, että niitä pitkin pääsee mahtaviin paikkoihin kevyesti, käytännössä ilman ylä- tai alamäkiä.
Johanna Miettinen
29.12.2016 at 0:05
Olipa ihana lukea useampi levada kokemus 🙂 itse olen ennättänyt käydä vain 25 Fontesin ja itäkärjen kävelyt toistaiseksi, niin paljon on saarella muutakin nähtävää kun 6 viikkoa olen siellä viimeisen kahden vuoden aikana ollut ja seuraava reissu on nyt tammikuussa 2017, silloin haastan itseni Funchal Maratoonin puolikkaalla 🙂 edellisellä reissulla Marraskuussa 2016 olisimme miehen kanssa menneet pico arieirolta Pico ruivolle mutta keli kameraa seuratessa ei sinne ollut mitään asiaa kun aina niin sankka pilvisyys, maisemat siellä on huikeat kerran arieirolla käyneenä selkeän sään aikaan ♡ Ruivolle siis heti kun keli näyttää suosivan, onko se nyt tammikuussa vai vasta heinäkuussa se jääköön nähtäväksi mutta vielä minä sen valloitan 🙂 Kiitos blogista ja ihania matkoja Madeiralle toivotan ♡ -Johanna-
Mika / Lähtöportti
30.12.2016 at 11:40
Kiitos kommentistasi! Madeiralla riittää nähtävää vaikka kuinka monelle matkalle. Varsinkin vuorilla säällä on iso merkitys. Kerran olen itsekin käynyt Arieirolla kauniilla säällä ja maisemat olivat aivan mahtavia. Sumun keskellä nuo polut voivat olla vaarallisiakin. Meillä seuraava Madeiran-matka odottaa kesäkuussa, mutta katsotaan jos ehdin julkaista vielä pari levadakokemusta ennen sitä. Hyvää alkavaa vuotta ja juoksun iloa puolimaratonille! 🙂
Heidi / Maailman äärellä
27.2.2017 at 23:08
Terveiset Madeiralta! Ensimmäiset pari päivää takana ja nyt jo fiilis, että tämä viikko ei riitä mihinkään. Tänään patikoitiin Lombada da Ponta do Sol, mikä oli näppärästi kävelymatkan (puoli tuntia tosi jyrkkää ylämäkeä) päässä hotellilta. Levada-reittiin tuli siis tunti lisäaikaa. Hieno kokemus!
Vereda dos Balcões taas oli meille tosi pettymys, sillä maisema oli sakean sumuseinän peitossa. Huomenna vuorossa kuninkuusmatka vuorille – jos sää sallii.
Mika / Lähtöportti
28.2.2017 at 20:58
Kiitos, mahtavaa että olette nyt siellä! Anoppi tykkäsi tuosta Lombada da Ponta do Solista paljon, katsotaan jos kävelisin sen itsekin seuraavalla reissulla. Madeiran sää aiheuttaa välillä pettymyksiä, ikävää että jouduitte Vereda dos Balcõesille sumussa. Voin kuvitella, ettei siellä silloin näe yhtään mitään. Toivottavasti vuorilla oli parempi onni, odotan innolla reissuraportteja 🙂 Hyvää reissun jatkoa, nauttikaa!
Minja
7.10.2017 at 15:06
olipa kiva juttu lukea:) Onko ihan tyhmä kysymys, että miten lasten rattaiden kanssa tuolla pärjää, vai pärjääkö ollenkaan?
Mika / Lähtöportti
9.10.2017 at 10:27
Kiitos kommentista 🙂 Kysymys ei ole ollenkaan tyhmä, mutta valitettavasti siellä ei pärjää rattaiden kanssa. Käytännössä kaikki reitit ovat ainakin osittain niin kapeita, vaikeakulkuisia tai vaarallisia, etten voisi kuvitella edes yrittäväni. Polut ovat tyypillisesti juurakkoisia ja välillä on osuuksia, jotka täytyy kävellä kapean betonireunuksen päällä. En ole nähnyt tuolla ketään rattaiden kanssa.
Poikkeuksena on Pico das Pedrasin ja Queimadasin välillä kulkeva helppo levadareitti ”Um caminho para todos”, jota mainostetaan kaikille, myös rattaille sopivaksi. Matkaa metsän keskellä tulee edestakaisin yhteensä reilut neljä kilometriä, mutta mitenkään erityisen hieno tai mieleenpainuva tuo reitti ei ole. Toinen vaihtoehto voisi olla Ribeiro Friosta Balcõesin näköalapaikalle. Koko matka on turvallista leveää polkua, edestakaisin yhteensä kolmisen kilometriä. Alusta on muistaakseni välillä kivikkoinen tai muuten vähän epätasainen, mutta sitä voisi rattaillakin yrittää. Tuolla käy usein perheitä pienten lasten kanssa, ilman rattaita ainakin. Perillä odottaa upea näköalapaikka ja kesyille linnuille voi tarjota eväitä 🙂
Älkää menkö vaikeille
1.12.2017 at 13:25
Huomioikaa että moni turisteille mainostetuista levadoista on oikeasti hengenvaarallisia. Madeiralainen turvallisuuskäsitys on aivan eri kuin mihin suomessa on tottunut. Turisteja putoaa kuolemaan vuosittain eikä asiasta tehdä toimenpiteitä. Levadoiden kunnosta ei juuri huolehdita ja kaidevaijerit ovat muodollisia viritelmiä. Ottakaa reiteistä selvää ennen lähtöä ja kääntykää takaisin jos yhtään epäilyttää. Ei ole meriitti selvitä reiteistä läpi peläten. Etenkin sateella veden ryöppyäminen tekee touhusta haastavaa. Korkean paikan kammosta kärsivien ei kannata yrittää koska voivat jähmettyä reitin varrelle lamaantuneina.
Mika / Lähtöportti
6.12.2017 at 0:25
Kiitos kommentistasi! On totta, että turisteja putoaa kuolemaan silloin tällöin ja Madeiran hallinnon pitäisi ottaa turvallisuusasiat vakavammin. Osa levadoista on hyvin hoidettuja, mutta läheskään kaikki eivät ole. Kaidevaijerit luovat turvallisuuden tunnetta, mutta niihin ei tosiaan kannata luottaa, en esimerkiksi nojailisi niihin jyrkänteiden reunoilla. Suurimmaksi osaksi vaijerit ovat kulkemillani reiteillä olleet kunnossa, mutta olen nähnyt myös joitakin kaatuneita tai katkenneita kohtia. Joillakin osuuksilla ei ole kaiteita lainkaan.
Reiteistä täytyy ehdottomasti ottaa selvää ennen lähtöä ja kaikkia riskejä kannattaa välttää. Olen nyt käynyt samasta opaskirjasta 15 reittiä läpi, enkä ole tuntenut pelkoa missään kohdassa. Olen toki patikointiharrastuksen suhteen onnekas, sillä korkeat paikat eivät kuulu kammoamiini asioihin. Minkäänasteista uhkarohkeutta ei ole kertaakaan tarvittu, mutta varmajalkaisuutta toki aina jyrkänteiden läheisyydessä vaaditaan. Normaali käveleminen riittää, mutta on hyvä tiedostaa, että yksikin horjahdus väärässä paikassa voi olla kohtalokas. Takaisin olen joskus joutunut kääntymään juurikin ryöppyävän veden vuoksi. Sateet voivat muuttaa levadojen yli kulkevat kuivuneet uomat vuolaasti virtaaviksi koskiksi. Jos tästä tai mistä tahansa muusta syystä johtuen eteneminen näyttää vaaralliselta, on aina parempi kääntyä takaisin.