Seuraa somessa

Portugali

Madeiran patikkaretket: Castelejo

Julkaistu

-

Madeiran patikointiseikkailuista on nyt vuorossa retki Levada do Castelejon lähteelle. Tämä polku seurailee jyrkänteen reunaa vehreässä laaksossa, josta jää päällimmäisenä mieleen puhdas luonto ja hiljaisuus.

Kun useimmat saaren kuuluisimmista patikkapoluista on koluttu, tulee aika etsiä opaskirjan sivuilta muita ideoita. Valintani osuu Castelejon levadareittiin, jonka lähtöpiste löytyy pohjoisrannikon tuntumasta Porto da Cruzin ja Santanan väliltä. Helpohko reilun kymmenen kilometrin taival vehreän luonnon keskellä kuulostaa juuri sopivalta.


Suunnistaminen reitin alkuun onnistuu yllättävän helposti, kun huomaamme Cruzin pikkukylässä sijaitsevan Katrepa’s Barin ohikulkutien varressa. Baarin kulmalla on levadalle eli kastelukanavalle ohjaava kyltti. Pysäköinti onkin astetta haastavampaa, mutta löydämme hetken etsiskelyn jälkeen autolle sopivan paikan läheisen tien varrelta. Aloitamme kävelymme jyrkkää ylämäkeä pitkin. Kapeaa tietä reunustavien pienten talojen ympärillä on runsaasti kukkivia puutarhoja.


Kiipeämisen voi lopettaa levadan varrelle saavuttaessa, sillä tästä eteenpäin matka jatkuu ilman korkeuseroja. Paikallisasutus jatkuu hetken aikaa levadan ympärillä. Ystävällinen rouva kaupittelee banaaneja ohikulkijoille, mutta jätämme ostokset tällä kerralla tekemättä.


Ohitamme pienten talojen takapihoja ja erilaisia viljelyksiä. Laitumilla näkyy muutamia vuohia, joista yksi tulee tekemään uteliaasti tuttavuutta ohikulkijoiden kanssa. Hortensiat, sinisarjat ja muut värikkäät kukat koristavat kastelukanavan reunaa. Taustalla kohoaa Madeiran pohjoisrannikkoa hallitseva jylhä Kotkakallio.


Ylitämme päällystetyn tien, jonka kohdalta on vielä neljän ja puolen kilometrin taival Levada do Castelejon lähteelle. Ilma on lämmin ja kostea, mutta matalalla roikkuvista pilvistä huolimatta poutainen. Yksi reitin parhaista puolista on rauha. Kohtaamme tämän risteyksen jälkeen vain pari muuta kulkijaa.


Asutus loppuu ja betonipäällysteinen polku vaihtuu tallatuksi maaksi. Maisemat Ribeira de São Roquen laaksoon ja vastakkaisella rinteellä kohoavaan São Roquen kylään ovat komeita. Jyrkänteen reunaa seuraileva reitti on suurimmaksi osaksi suojattu vähintäänkin henkistä tukea antavalla kaiteella, mutta välillä on myös aidattomia osuuksia.


Polku mutkittelee entistä syvemmälle vehreään laaksoon. Upean luonnon keskellä saa hengittää raikasta ilmaa ja käveleminen on nautinnollista. Castelejon levada tuntuu todelliselta löydöltä, vaikkei se kuulukaan Madeiran näyttävimpiin. Hiljaisuus ja luonnon kauneus tekevät suuren vaikutuksen.


Vaikka matkaa taitetaankin jyrkänteen reunalla, eivät edes kaiteettomat kohdat aiheuta meille huimausta. Polku on poutapäivien jälkeen helppokulkuinen, mutta voin toisaalta kuvitella sen hyvinkin mutaiseksi sadesäällä.


Saavumme lopulta paikkaan, jossa valtava kivenlohkare sulkee levadaa seurailevan polun. Joudumme näin ollen tasapainoilemaan levadan lähteelle louhikkoisen kivikon ylitse. Kivikko-osuus on lyhyt ja varsin helppokulkuinen.


Syömme pienen lammikon rannalla eväämme ja nautimme luonnon hiljaisuudesta. Vuoristopuro tuo kirkasta vettä laakson pohjalle. Metsäisten rinteiden ympäröimä laakso ei välttämättä ole saaren kuvauksellisimpia paikkoja, mutta luonnon puhtaudessa ja alkukantaisuudessa on jotain kiehtovaa. Tähän jollain lailla hieman salaperäiseen laaksoon tekisi mieli jäädä pidemmäksikin aikaa mietiskelemään syntyjä syviä.


Retkeä voisi jatkaa eteenpäin kiipeämällä jyrkät portaat rotkon toista reunaa seurailevalle polulle. Päätämme kuitenkin noudattaa opaskirjan ohjetta ja palaamme takaisin samaa reittiä mitä tulimmekin. Katselen kulkiessani, kuinka metsien peittämät vihreät rinteet kohoavat usvan sekaan.


Paluumatka sujuu melko reippaasti ja tuntuu totuttuun tapaan menomatkaa lyhyemmältä. Madeiralla on melko vähän lähtöpaikalle palaavia rengasreittejä, mutta polkujen edestakainen käveleminen ei mielestäni ole lainkaan niin tylsää kuin miltä se saattaa kuulostaa. Pysähdymme muutaman kerran ihailemaan vehreää laaksoa ja ihmettelemään jalkojemme juuressa ammottavaa pudotusta rotkon syvyyksiin.


Lähes viidakkomaisen vehreänä mutkittelevaa laaksoa on vaikea hahmottaa, sillä selkeitä kiintopisteitä ei näy sen enempää edessä kuin takanakaan. Jossain vaiheessa vastarinteellä alkaa viimein häämöttää metsän sijasta kylä, joten tiedämme matkan lähenevän loppuaan. Pian taustalla erottuu merikin. Banaaneja kaupitellut rouva on kadonnut levadan varrelta, joten hedelmäostokset jäävät tekemättä.


Pysähdymme hetkeksi ihailemaan Cruzin kylän yläpuolelta näkyvää maisemaa ja laskeudumme sitten alamäen Katrepa’s Bariin. Täällä voi nauttia kolajuomien lisäksi paikallisesta tunnelmasta ja seurailla, kuinka lähiseudun maajussit lampsivat kumisaappaissaan ryystämään kahvinsa tiskin ääreen. Tiellä menee silloin tällöin muutama auto, mutta muuten kylässä ei tapahdu mitään. Paha maailma tuntuu kaukaiselta täällä, missä aika vaikuttaa pysähtyneen muutaman vuosikymmenen taakse.


Castelejon levada on jäänyt mieleen miellyttävän rauhallisena patikointikokemuksena. Ribeira de São Roquen laakso tarjoaa mahdollisuuden kävellä vehreässä metsässä rotkon reunaa seuraillen ja puhtaasta luonnosta nauttien. Yllä kuvattu retki on tehty kesäkuussa 2017. Olosuhteet ja polkujen kunto saattavat vaihdella Madeiralla nopeasti, joten en osaa kertoa reittien nykyisestä tilanteesta. Madeiran turistitoimiston sivuilta saa ajantasaista tietoa useiden patikointireittien kunnosta. Lue myös suosittu juttuni Johdatus Madeiran levadoille.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
Kommentoi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Portugali

Cabo da Roca – ajatuksia maailman reunalla

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Portugalissa sijaitseva Cabo da Rocan niemi on manner-Euroopan läntisin paikka. Olen käynyt siellä kahdesti reissuilla, joista molemmat ovat osuneet jollain lailla matkailu-urani taitekohtiin.

Atlantin aallot iskeytyvät Cabo da Rocan vaikuttaviin rantakallioihin noin neljänkymmenen kilometrin päässä Lissabonin keskustasta. Tänne kelpaa pysähtyä tuijottamaan merta ja miettimään syntyjä syviä. Valtameri on todellakin aava, sillä ensimmäisenä vastaan tulisi reilun 1400 kilometrin päässä sijaitseva Azorien saariryhmä. Sieltä on vielä noin neljätuhatta kilometriä lisää vastakkaiselle mantereelle Amerikkaan.


Cabo da Roca oli vanhan maailman reuna, eli maan uskottiin loppuvan tänne, ennen kuin planeettamme pyöreä muoto selvisi tiedemiehille. Kotimaan sijainti valtameren reunalla innosti varmasti omalta osaltaan portugalilaisia löytöretkeilijöitä, jotka purjehtivat suuriin seikkailuihin kohti tuntematonta. Esimerkiksi Bartolomeu Dias, Vasco da Gama, Pedro Álvares Cabral ja Fernão de Magalhães jättivät nimensä historiankirjoihin.

Saavun Cabo da Rocalle ensi kertaa heinäkuussa 1995 kavereideni Juhan ja Mikan kanssa. Tämä on ensimmäinen ulkomaanmatka, jolle olen lähtenyt ilman vanhempiani. Lukio ja hyvin sujuneet ylioppilaskirjoitukset ovat takana, samoin yliopiston pääsykokeet. Nyt on aikaa vetää henkeä ja odotella vielä puoli vuotta armeijaan lähtöä. Kiertelemme pari viikkoa ympäri Lissabonia ja teemme muutaman päivän retken Évoraan, Faroon sekä Albufeiraan. Portugalissa maistuu vapaus ja tuntuu keskikesän paahtava helle.


Pysähdyn jyrkänteen reunalle tuijottamaan merta ja ajattelen jossain kaukana vastarannalla häämöttävää Amerikkaa. Erään lukiossa tekemäni esitelmän aiheena oli New York ja haaveilen joskus matkustavani sinne. Mieleen tulee myös suurempia kysymyksiä, kuten varmasti monella muullakin tässä elämäntilanteessa. Haussa olisi ainakin opiskelupaikka, oma koti, tyttöystävä sekä ylipäätään koko elämän suunta. Cabo da Roca kutsuu mietiskelemään ja jättää päähän lohdullisen vastauksen – kaikki kyllä järjestyy aikanaan.

Syvällisemmät pohdiskelut unohtuvat, kun päätämme laskeutua alas meren rantaan. Jyrkällä rinteellä kiipeileminen on haastavaa, joskaan ei täysin uhkarohkeaa. Reppu tuntuu hankalalta selässä, joten päätän pudottaa sen varovasti hieman alemmalle tasanteelle. Reppu kuitenkin laskeutuu odottamattomalla tavalla ja lähtee vierimään rinnettä alas. Se poukkoilee sisällä olevine kameroineen metri tolkulla kohti maailman reunaa, kunnes pysähtyy aivan korkean kielekkeen laidalle. Filmikameralla otetut valokuvat pelastuvat, joskin muutamiin niistä tulee jatkossa omituisia raitoja. Pääsemme lopulta alas rantaan sekä myös onnellisesti ylös bussipysäkille ja yöksi Lissaboniin.


Toinen reissuni Cabo da Rocalle koittaa lokakuussa 2009. Edellisellä matkalla 14 vuotta sitten haaveilemani tyttöystävä löytyi jo ajat sitten, ja hänestä on tullut nyt matkaseurana oleva vaimoni. Myös elämän muut palaset ovat tuntuneet loksahtaneen kohdalleen. Opiskelupaikkaa ei irronnut yliopistosta, mutta irtosi kuitenkin, samoin kiinnostava työpaikka. Kohti Amerikkaakin voi nyt tähystää uusin ajatuksin, sillä kävimme New Yorkissa vain puolisen vuotta aiemmin. Seuraavat ulkomaanreissut eivät kuitenkaan toteudu tästä eteenpäin aivan samalla tavoin kuin ennen, sillä tämä Portugalin-loma jää viimeiseksi lentomatkaksi ennen esikoisemme syntymää. Cabo da Roca tietää kuitenkin kertoa, että kaikki järjestyy, mitä sitten vastaan tuleekin.


Moni käväisee Cabo da Rocalla ottamassa muutaman valokuvan ja jatkaa sitten matkaansa. Mielestäni tämä paikka ansaitsee enemmän, joten viivymme tälläkin kerralla yli kaksi tuntia. Kävelemme lähistön poluilla ja löydämme kivimuuriin muotoillun penkin, jolle istahdamme pitkäksi toviksi syömään eväitä ja ihailemaan maisemaa. Paikka on sen verran sivussa, ettei muita matkailijoita ole ruuhkaksi asti. Lämpömittari näyttää lokakuussakin hellelukemia ja meri kimaltaa kirkkaana kaukaisuuteen saakka. Tiedän että olemme tällä säällä onnekkaita, sillä näille kallioille puhaltaa usein kova tuuli ja rannikon sää voi olla muutenkin arvaamaton.


Cabo da Rocalle on pystytetty muistomerkki, jossa julistetaan kyseessä olevan Euroopan mantereen läntisin piste. Muistomerkkiin on kaiverrettu koordinaattien lisäksi Portugalin kansallisrunoilijan Luís de Camõesin sanat täällä missä maa päättyy ja meri alkaa. Taustalla näkyvä majakka valmistui vuonna 1772 ja sen torni on reilun kahdenkymmenen metrin korkuinen. Näkyvyys on hyvä, sillä majakan perustukset on valettu noin 140-metrisen kallion päälle.


Cabo da Roca on suosittu vierailukohde, jossa käy paljon turistiryhmiä. Paikalle pääsee kätevimmin autolla tai bussilla. Sintran ja Cascaisin välillä liikennöivä linja-auto pysähtyy Cabo da Rocassa. Matka-aika Cascaisista on reilut kaksikymmentä minuuttia ja Sintrasta yli puoli tuntia. Lissabonista pääsee sekä Cascaisiin että Sintraan paikallisjunilla. Molemmat ovat suosittuja päiväretkikohteita Lissabonista, mutta omasta mielestäni varsinkin Sintrassa kannattaa viipyä ainakin parin päivän ajan. Olen julkaissut aiemmin postauksen Sintra ja minä, jossa kerron tuosta viehättävästä kylästä sekä sen lähistöllä sijaitsevista linnoista.


Vierailu Cabo da Rocalla on vaikuttava kokemus jo pelkkien rantakallioiden ja merimaiseman vuoksi. Sijainti aivan Euroopan laidalla luo paikalle myös oman ainutlaatuisen merkityksensä. En tiedä milloin palaan Cabo da Rocalle kolmannen kerran, eikä matkan välttämättä tarvitse ajoittua minkäänlaiseen käännekohtaan. Jos kävisin taas paikalla 14 vuoden tauon jälkeen, olisi Cabo da Rocan vuoro 2023, mihin ei lopulta ole enää kovin pitkä aika. Silloin toivottavasti puhutaan ajasta, jolloin koronapandemia on jo taakse jäänyttä historiaa.

Jatka lukemista

Portugali

Päivä Portugalin kauniilla Douro-joella

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Siirryn nyt menneiden matkojen muistoissani Pohjois-Portugalin halki virtaavalle Douro-joelle, jonka maisemiin voisi palata aina uudelleen. Kiireetön risteilypäivä tarjosi kauniita näkymiä sekä pikaisen viinitalovierailun.

Viivyimme syksyllä 2009 tekemällämme Portugalin-matkalla muutaman yön Portossa, joka on yksi Euroopan kiehtovimmista kaupungeista. Käytimme yhden matkapäivistämme Douro-joella, jolla on merkittävä osa alueen historiassa. Maailmankuulua portviiniä viljellään Douron laaksossa, josta se kuljetetaan varastoitavaksi alajuoksun varrelle.


Lokakuinen lauantaiaamu on hyvin hiljainen, kun kävelemme Porton kaupungin halki kohti jokivenelaituria. Ylitämme mahtavan Dom Luísin sillan ylätasannetta pitkin ja näemme kuinka nouseva aurinko tavoittaa vähitellen myös Ribeiran rantakortteleiden kuvaukselliset rakennukset.


Etsimämme Douro Azul -yhtiön laituri löytyy joen etelärannalta eli Vila Nova do Gaian puolelta. Meidät ohjataan alukseen astumisen jälkeen suureen pöytään, jossa on meille ikkunan vierestä varatut paikat. Saamme seuraksemme kymmenen portugalilaista, joihin emme tosin tutustu sen paremmin.


Nytkähdämme liikkeelle aikataulun mukaisesti yhdeksältä. Päivän reitti kulkee vastavirtaan, sillä myötävirtaan mentäessä joki laskee Atlanttiin vain muutaman kilometrin päässä. Syömme hyvällä ruokahalulla risteilyn hintaan kuuluvia aamiaissämpylöitä ja croissanteja samalla, kun alitamme matkan ensimmäiset sillat. Joella näkyy muutamia reippaita soutajia ja melojia.


Ulkona puhaltaa harmittavan viileä tuuli, mutta löydämme onneksi suhteellisen suojaisan paikan alakannelta. Ohitamme muutaman pienen kylän ja rinteillä kasvavaa metsää. Joki toki kimaltelee kauniisti ja on mukava nähdä paikallista luontoa, mutta tämä ympäristö ei tee vielä suurta vaikutusta.


Jokiristeilyn erikoisuus ovat sulkuportit. Saavumme puoli yhdeltätoista Crestuma-Leverin sululle, jonka korkeusero on 14 metriä. Palaamme tämän jälkeen lämpimiin sisätiloihin odottelemaan lounasta. Ateria alkaa portviinillä, sillä sitähän tämän joen reunamilla nimenomaan viljellään. Entisaikaan viini toimitettiin viljelyksiltä Vila Nova de Gaian varastoihin puisilla rabelo-veneillä. Nykyään käytetään vähemmän romanttisia kuorma-autoja.


Nautimme neljän ruokalajin kalapainotteisen aterian, jonka aikana huomaamme maiseman muuttuvan. Alamme saapua viiniviljelmille ja ohitamme jonkun kaupunginkin. Aurinko alkaa porottaa ikkunan lävitse jo niin kuumasti, että joudumme vetämään hieman verhoa eteen.


Saavumme puoli kahden maissa Carrapatelon sulkuporteille, joiden kohdalla nousemme vastavirtaan matkatessamme peräti 35 metriä ylöspäin. Myös koko matkan meitä seurannut pienempi alus mahtuu samalla kertaa sulkuporttien väliin.


On mielenkiintoista seurata, kuinka laivat nousevat valtavien seinämien reunustamasta synkästä kuilusta takaisin päivänvaloon. Dourossa on Portugalin puolella viisi patoa, joista kaksi osuu matkamme varrelle.


Löydämme mukavat istumapaikat yläkannelta ja vietämme risteilyn pari viimeistä tuntia ulkona. Sää on lämmennyt päivän mittaan mukavasti ja aurinkoisessa syysilmassa tarkenee hyvin lyhyissä hihoissa. Matkan loppuosa onkin ehdottomasti päivän parasta antia, sillä saavumme viimein odottamiimme maisemiin.


Joki mutkittelee upeassa ympäristössä, jota sävyttävät viininviljelyyn valjastetut rinteet ja satunnaiset vanhat rakennukset. Jotkut viljelmistä näyttävät jatkuvan korkeiden kukkuloiden huipuille saakka.


Laivalla ei ole juurikaan muuta tekemistä, joten keskitymme nauttimaan leppoisaan tahtiin vaihtuvista maisemista. Aluksen kaiuttimista raikuvat vuorotellen kaikki Boney M:n kokoelmalevyn hitit Rivers of Babylonista lähtien.


Saavumme neljältä Peso da Réguan kaupunkiin, jossa jäämme pois kyydistä. Matkustajat ohjataan pikavauhtia rannalla päivystävien kaupustelijoiden ohitse bussiin, joka vie meidät läheiselle Castelinhon viinitilalle. Ohjelmaan kuuluu lyhyt englanniksi opastettu kierros Castelinhon kellareissa. Näemme muun muassa valtavia viinisäiliöitä sekä paksun pölykerroksen peittämiä vuosikertapulloja. Kaupan puolella tarjotaan hieman maistiaisia sekä tietenkin mahdollisuus ostosten tekemiseen. Tyydymme tällä kerralla juomien sijasta jääkaappimagneettiin.


Ostosten tekoon ei kulu juurikaan aikaa, joten ehdimme ihailla hetken maisemia. Laskeva aurinko värittää Douron vastarannalla kohoavia viiniviljelmiä. Peso da Régua on seudun tärkeimpiä viinintuotantokeskuksia ja erään kukkulan huippua hallitseekin Sandemanin portviinitalon salaperäiseen viittaan pukeutunut tunnushahmo. Alueelta löytyy paljon eri tiloja, joihin voisi paremmalla ajalla käydä tutustumassa.


Turistibussi kuljettaa meidät Réguan rautatieasemalle, josta alkaa parin tunnin paluumatka Portoon. Junasta on varattu laivayhtiön asiakkaille kaksi kokonaista vaunua. Rata seuraa alkumatkan Douro-jokea, kunnes erkaantuu toisaalle.


Näemme kumpuilevaa maastoa, laaksoja ja pieniä kyliä. Muutamat asemat on koristeltu sinisillä kaakeleilla. Junamatka tuntuu pitkän päivän jälkeen yllättävänkin puuduttavalta, mutta saavumme lopulta Porton kauniille São Benton asemalle.


Kokeilemamme kaltainen risteily tarjoaa hyvän mahdollisuuden nauttia Douron maisemista rauhalliseen tahtiin. Toisaalta tekemistä ei ole erityisen paljon ja aamusta iltaan venyvä retki saattaa tuntua ajoittain myös pitkästyttävältä. Päivästä on joka tapauksessa jäänyt mieleeni paljon hyviä muistoja. Koko Douroa emme todellakaan nähneet, sillä joen alkulähde sijaitsee lähes 900 kilometrin päässä Portosta. Espanjan puolella joki tunnetaan nimellä Duero.


Douron viininviljelysmaisemiin voi edelleen lähteä useamman eri yhtiön laivoilla. Yllä kuvatun kaltaisia retkiä mainostavat tällä hetkellä esimerkiksi Cruzeiros Douro sekä Porto Douro, kun taas Douro Azulin valikoima näyttäisi muuttuneen. Joella voi halutessaan tehdä myös useamman päivän mittaisia risteilyjä.

Jatka lukemista
Advertisement Booking.com

Suosittuja juttuja