Seuraa somessa

Portugali

Madeiran patikkaretket: Caldeirão Verde

Julkaistu

-

Caldeirão Verde on noussut usein esille, kun olen etsinyt vinkkejä Madeiran parhaista patikointireiteistä. Sitä ovat ylistäneet niin opaskirjat kuin paikalliset ihmisetkin. Lähdin vaimoni kanssa selvittämään, ovatko kehut ansaittuja.

Päätämme yhdistää varsinaiseen Caldeirão Verden polkuun helpon reitin Pico das Pedrasista Queimadasiin. Käännymme Santanan kaupungista Pico das Pedrasiin johtavalle mutkikkaalle maalaistielle, jota reunustavat värikkäästi kukkivat hortensiat. Saavumme metsän laitaan parkkipaikalle, jonka reunalla kohoaa perinteinen madeiralainen palheiro-talo.

Matkaa Queimadasiin on vain reilut kaksi kilometriä suuntaansa. Tämä kävely tunnetaan nimellä um caminho para todos eli polku kaikille. Sitä se todella onkin, sillä kyseessä on tasainen ja melko leveä kävelytie metsän halki. Maisema ei muutu juuri missään vaiheessa, eikä tarjolla ole kovin kummoisia maisemia. Metsässä on toki aina mukava kulkea, ilma tuntuu viileän raikkaalta ja myös tuoksuu hyvältä. Auringon säteet siivilöityvät varjoisalle polulle oksien raoista.

Helppokulkuinen um caminho para todos tarjoaa kiitettävällä tavalla mahdollisuuden päästä luonnon keskelle vaikkapa pyörätuolilla tai lastenrattaita työntäen. Omin jaloin kävelevien lasten kanssa esimerkiksi suunnilleen saman mittainen Balcõesin reitti on kuitenkin huomattavasti mielenkiintoisempi vaihtoehto. Mikäli palaan Caldeirão Verden suunnalle, jätän tämän tylsähkön polun väliin ja yhdistän matkaan haastavamman osuuden Caldeirão Verden takana sijaitsevaan Caldeirão do Infernoon saakka.

Varsinainen Caldeirão Verden reitti lähtee Queimadasin metsänvartijan talolta, josta on kuuden ja puolen kilometrin matka päätepisteeseen. Puiden varjostamassa pihapiirissä on pieni lampi, wc-rakennus ja tilaa vaikkapa eväiden syömistä varten.

Jätämme talon pian taaksemme. Leveä polku kapenee vähitellen ja alusta muuttuu juurakoiden ja kivien myötä koko ajan epätasaisemmaksi. Joudumme ajoittain tasapainoilemaan kastelukanavan kapealla betonimuurilla, mutta käytännössä kaikki jyrkänteiden reunat on suojattu vaijeriaidoilla. Suositulla reitillä riittää paljon kävelijöitä ja joudumme välillä väistämään vastaantulijoita. Yleisimmät kielet kuuluvat olevan ranska ja espanja, mutta saksalaisia on liikkeellä yllättävän vähän.

Matka etenee kauniissa metsässä ja silloin tällöin aukeaa komeita näkymiä pohjoisrannikon suuntaan. Luonto on Madeiralle tyypillisesti suorastaan viidakkomaista. Kukkiakin näkyy siellä täällä, mutta niitä ei näytä olevan kesäkuisella levadaretkellä mitenkään valtavia määriä.

Ylitämme matkan aikana pari siltaa, joista jälkimmäisen luona on kaunis vesiputous. Tunneleita tulee vastaan kaikkiaan neljä.


Ensimmäinen ja viimeinen tunneli ovat hyvin lyhyitä. Toinen tunneleista on parisataa metriä pitkä, mutta ilahduttavan korkea ja suhteellisen leveäkin. Harmia tuottavat ainoastaan maahan muodostuneet lätäköt.

Kolmas tunneli on mainittu opaskirjassamme poikkeuksellisen epämiellyttäväksi, sillä se on melko matala ja kostea. Tunneli ei kuitenkaan ole erityisen pitkä ja selvitämme sen otsalamppuinemme helposti. Tunnelin puolivälin paikkeilla on eräänlainen ikkuna, josta pääsemme kurkistamaan alas laaksoon.

Maisemat paranevat entisestään, kun lähestymme Caldeirão Verdeä. Kastelukanavaa uskollisesti seuraava polku jatkuu erittäin kapeana kallioon hakattuna urana. Vieressä olevalta jyrkänteeltä on pitkä pudotus jonnekin vehreän laakson pohjalle, mutta emme onneksi kärsi korkean paikan kammosta.


Vaijeriaita tuo turvaa ja kallion reunalla sinnittelevät kasvit estävät tehokkaasti huimauksen tunnetta. Vihreiden vuorten ihailemiseen ei tunnu kyllästyvän lainkaan.

Saavumme lopulta määränpäähämme Caldeirão Verdelle. Kyseessä on vihreä kraatterimainen kattilalaakso, jota reunustavat jyrkät kalliot. Levadapolulta edetään noin sadan metrin matka kivikkoista polkua pitkin lähes satumaisen vesiputouksen juurelle. Vesi syöksyy pieneen lampeen jostakin jyrkänteen päältä, noin viisikymmentä metriä korkeammalta.

Hiljainen laakso on mykistävän upea paikka eväiden syömiseen. Paikalla on jonkin verran muitakin retkeilijöitä, mutta varsinaisesta tungoksesta ei onneksi tarvitse kärsiä. Tänne päästäkseen täytyy kävellä vähintään kuusi ja puoli kilometriä, sillä muuta tietä ei ole. Joku aikoo kastautua viileässä lammessa.


Tyydymme istuskelemaan sopivien kivien päällä ja nautimme pienen laakson tunnelmasta puolisen tuntia. Patikkaretkemme kääntöpisteen kauneus ylittää selvästi odotukseni.

Menomatkaan kului kaikkine taukoineen ja vastaantulijoiden väistelyineen kolme tuntia. Paluu Pico das Pedrasiin sujuu melko tarkalleen opaskirjan arvion mukaisesti kahdessa tunnissa ja kahdessakymmenessä minuutissa. Tärkeimmät valokuvat on jo otettu ja kävelemme aiempaa reippaampaa tahtia.

Nautin aurinkoisesta säästä ja seurailen, kuinka pohjoisrannikon maisemat katoavat matalalla leijuvien pilvien taakse. Matka alkaa jo hieman painaa kintereissä, mutta kokonaisuudessaan reilun 17 kilometrin mittainen taival ei ole kovin raskas, sillä korkeuserot ovat erittäin vähäisiä.

Metsänvartijan talon luona päivystää muutamia kissoja, jotka ovat tottuneet saamaan makupaloja retkeilijöiltä. Meillä ei ole enää eväitä jäljellä, mutta eräs musta kissa tulee silti syliini ja alkaa kehrätä äänekkäästi. Meidän on kuitenkin jatkettava matkaa ennen kissan nukahtamista ja palattava autollemme Pico das Pedrasiin. Loppumatka sujuu joutuisasti, sillä metsässä ei ole juuri mitään kuvattavaa.

Caldeirão Verden patikkapolun haasteisiin kuuluu epätasainen alusta kivineen ja juurineen. Reitti on myös paikoitellen niin kapea, että vastaantulijoiden väistämiseen kuluu väkisinkin jonkin verran aikaa. Tunneleiden ei pitäisi tuottaa suurempia ongelmia, kunhan vain muistaa ottaa otsa- tai taskulampun mukaan. Tilanne lienee sateisempaan aikaan täysin erilainen, mutta omalla retkellämme tunnelit olivat melko kuivia. Korkean paikan kammosta kärsiville reitti saattaa olla hieman haastava, mutta kaikki vaaralliset kohdat on suojattu aidoilla.

Caldeirão Verden asema yhtenä Madeiran suosituimmista patikkareiteistä on mielestäni ansaittu. Vehreät maisemat, tunnelit, metsät sekä jyrkänteet tarjoavat monipuolsesti kaikkea sitä, mitä Madeiran levadapolut tyypillisimmillään ja parhaimmillaan ovat. Tätä reittiä voi hyvin verrata aiemmin kuvailemaani Ribeiro Frion ja Portelan väliseen patikkaan. Poluissa on paljon samaa, mutta siinä missä Ribeiro Frion ja Portelan yksisuuntaiseksi suositeltu reitti vaatii esimerkiksi taksin paluumatkalle, taivalletaan Caldeirão Verden polku edestakaisin. Caldeirão Verden etuna on huikea kattilalaakso, joka on antanut koko reitille nimensä.

Tästä blogista löytyy myös kohdeopas 10 x Madeira sekä Johdatus Madeiran levadoille. Näistä jälkimmäinen sisältää linkkejä tarkempiin kuvauksiin saarella tekemistäni patikkaretkistä.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
4 kommenttia

1 kommentti

  1. Ei ollenkaan hullumman näköistä, pitäis kyllä enemmän alkaa luontomatkailemaan! Mikä on sun suosikki patikointipaikka ollut maailmalla?

    • Mika / Lähtöportti

      20.7.2017 at 11:30

      Luontomatkailu on palkitsevaa! Itsekin matkustin kauan enimmäkseen isoissa kaupungeissa, mutta viime aikoina luonnossa liikkuminen on alkanut kiinnostaa koko ajan enemmän. Kyllä tämä Madeira on ehdottomasti mun suosikki patikointikohde. Madeiran maisemat on huikean kauniita ja pienellä saarella on yllättävän monipuolista luontoa. Funchalissa voi viettää kaupunkilomaa ja tehdä sieltä helposti päiväretkiä minne päin saarta tahansa. Madeiralla on myös helppo aloittaa patikointiharrastus, kun eri tasoisia reittejä riittää tosi paljon.

  2. Pekka

    28.8.2018 at 18:33

    Reitti muuttuu mielenkiintoisemmaksi kun jatkaa Verdeltä Calderaio Infernoon asti. Hieman ennen Infernoa lähtee 2,4 km pitkä Pico Ruivon alittava levadatunneli, joka on ok. Tunnelin toisesta päästä jatketaan Levada Nogueiraa ja metsäpolkua voimalaitokselle ja rinnetietä saman bussireitin varteen, josta Santana n linjuri kulkee. Niin ei tule edestakaista kuin Infernon lähettyvillä juuri se reitin mielenkiintoisin pätkä. Kävelin pojan kanssa 2014.

    • Mika / Lähtöportti

      29.8.2018 at 13:24

      Kiitos vinkistä, tämä kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Infernolla ajattelin seuraavalla Madeiran-matkalla käydä, mutta tällaisesta reittivaihtoehdosta en ollut ennen kuullutkaan.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Portugali

Cabo da Roca – ajatuksia maailman reunalla

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Portugalissa sijaitseva Cabo da Rocan niemi on manner-Euroopan läntisin paikka. Olen käynyt siellä kahdesti reissuilla, joista molemmat ovat osuneet jollain lailla matkailu-urani taitekohtiin.

Atlantin aallot iskeytyvät Cabo da Rocan vaikuttaviin rantakallioihin noin neljänkymmenen kilometrin päässä Lissabonin keskustasta. Tänne kelpaa pysähtyä tuijottamaan merta ja miettimään syntyjä syviä. Valtameri on todellakin aava, sillä ensimmäisenä vastaan tulisi reilun 1400 kilometrin päässä sijaitseva Azorien saariryhmä. Sieltä on vielä noin neljätuhatta kilometriä lisää vastakkaiselle mantereelle Amerikkaan.


Cabo da Roca oli vanhan maailman reuna, eli maan uskottiin loppuvan tänne, ennen kuin planeettamme pyöreä muoto selvisi tiedemiehille. Kotimaan sijainti valtameren reunalla innosti varmasti omalta osaltaan portugalilaisia löytöretkeilijöitä, jotka purjehtivat suuriin seikkailuihin kohti tuntematonta. Esimerkiksi Bartolomeu Dias, Vasco da Gama, Pedro Álvares Cabral ja Fernão de Magalhães jättivät nimensä historiankirjoihin.

Saavun Cabo da Rocalle ensi kertaa heinäkuussa 1995 kavereideni Juhan ja Mikan kanssa. Tämä on ensimmäinen ulkomaanmatka, jolle olen lähtenyt ilman vanhempiani. Lukio ja hyvin sujuneet ylioppilaskirjoitukset ovat takana, samoin yliopiston pääsykokeet. Nyt on aikaa vetää henkeä ja odotella vielä puoli vuotta armeijaan lähtöä. Kiertelemme pari viikkoa ympäri Lissabonia ja teemme muutaman päivän retken Évoraan, Faroon sekä Albufeiraan. Portugalissa maistuu vapaus ja tuntuu keskikesän paahtava helle.


Pysähdyn jyrkänteen reunalle tuijottamaan merta ja ajattelen jossain kaukana vastarannalla häämöttävää Amerikkaa. Erään lukiossa tekemäni esitelmän aiheena oli New York ja haaveilen joskus matkustavani sinne. Mieleen tulee myös suurempia kysymyksiä, kuten varmasti monella muullakin tässä elämäntilanteessa. Haussa olisi ainakin opiskelupaikka, oma koti, tyttöystävä sekä ylipäätään koko elämän suunta. Cabo da Roca kutsuu mietiskelemään ja jättää päähän lohdullisen vastauksen – kaikki kyllä järjestyy aikanaan.

Syvällisemmät pohdiskelut unohtuvat, kun päätämme laskeutua alas meren rantaan. Jyrkällä rinteellä kiipeileminen on haastavaa, joskaan ei täysin uhkarohkeaa. Reppu tuntuu hankalalta selässä, joten päätän pudottaa sen varovasti hieman alemmalle tasanteelle. Reppu kuitenkin laskeutuu odottamattomalla tavalla ja lähtee vierimään rinnettä alas. Se poukkoilee sisällä olevine kameroineen metri tolkulla kohti maailman reunaa, kunnes pysähtyy aivan korkean kielekkeen laidalle. Filmikameralla otetut valokuvat pelastuvat, joskin muutamiin niistä tulee jatkossa omituisia raitoja. Pääsemme lopulta alas rantaan sekä myös onnellisesti ylös bussipysäkille ja yöksi Lissaboniin.


Toinen reissuni Cabo da Rocalle koittaa lokakuussa 2009. Edellisellä matkalla 14 vuotta sitten haaveilemani tyttöystävä löytyi jo ajat sitten, ja hänestä on tullut nyt matkaseurana oleva vaimoni. Myös elämän muut palaset ovat tuntuneet loksahtaneen kohdalleen. Opiskelupaikkaa ei irronnut yliopistosta, mutta irtosi kuitenkin, samoin kiinnostava työpaikka. Kohti Amerikkaakin voi nyt tähystää uusin ajatuksin, sillä kävimme New Yorkissa vain puolisen vuotta aiemmin. Seuraavat ulkomaanreissut eivät kuitenkaan toteudu tästä eteenpäin aivan samalla tavoin kuin ennen, sillä tämä Portugalin-loma jää viimeiseksi lentomatkaksi ennen esikoisemme syntymää. Cabo da Roca tietää kuitenkin kertoa, että kaikki järjestyy, mitä sitten vastaan tuleekin.


Moni käväisee Cabo da Rocalla ottamassa muutaman valokuvan ja jatkaa sitten matkaansa. Mielestäni tämä paikka ansaitsee enemmän, joten viivymme tälläkin kerralla yli kaksi tuntia. Kävelemme lähistön poluilla ja löydämme kivimuuriin muotoillun penkin, jolle istahdamme pitkäksi toviksi syömään eväitä ja ihailemaan maisemaa. Paikka on sen verran sivussa, ettei muita matkailijoita ole ruuhkaksi asti. Lämpömittari näyttää lokakuussakin hellelukemia ja meri kimaltaa kirkkaana kaukaisuuteen saakka. Tiedän että olemme tällä säällä onnekkaita, sillä näille kallioille puhaltaa usein kova tuuli ja rannikon sää voi olla muutenkin arvaamaton.


Cabo da Rocalle on pystytetty muistomerkki, jossa julistetaan kyseessä olevan Euroopan mantereen läntisin piste. Muistomerkkiin on kaiverrettu koordinaattien lisäksi Portugalin kansallisrunoilijan Luís de Camõesin sanat täällä missä maa päättyy ja meri alkaa. Taustalla näkyvä majakka valmistui vuonna 1772 ja sen torni on reilun kahdenkymmenen metrin korkuinen. Näkyvyys on hyvä, sillä majakan perustukset on valettu noin 140-metrisen kallion päälle.


Cabo da Roca on suosittu vierailukohde, jossa käy paljon turistiryhmiä. Paikalle pääsee kätevimmin autolla tai bussilla. Sintran ja Cascaisin välillä liikennöivä linja-auto pysähtyy Cabo da Rocassa. Matka-aika Cascaisista on reilut kaksikymmentä minuuttia ja Sintrasta yli puoli tuntia. Lissabonista pääsee sekä Cascaisiin että Sintraan paikallisjunilla. Molemmat ovat suosittuja päiväretkikohteita Lissabonista, mutta omasta mielestäni varsinkin Sintrassa kannattaa viipyä ainakin parin päivän ajan. Olen julkaissut aiemmin postauksen Sintra ja minä, jossa kerron tuosta viehättävästä kylästä sekä sen lähistöllä sijaitsevista linnoista.


Vierailu Cabo da Rocalla on vaikuttava kokemus jo pelkkien rantakallioiden ja merimaiseman vuoksi. Sijainti aivan Euroopan laidalla luo paikalle myös oman ainutlaatuisen merkityksensä. En tiedä milloin palaan Cabo da Rocalle kolmannen kerran, eikä matkan välttämättä tarvitse ajoittua minkäänlaiseen käännekohtaan. Jos kävisin taas paikalla 14 vuoden tauon jälkeen, olisi Cabo da Rocan vuoro 2023, mihin ei lopulta ole enää kovin pitkä aika. Silloin toivottavasti puhutaan ajasta, jolloin koronapandemia on jo taakse jäänyttä historiaa.

Jatka lukemista

Portugali

Päivä Portugalin kauniilla Douro-joella

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Siirryn nyt menneiden matkojen muistoissani Pohjois-Portugalin halki virtaavalle Douro-joelle, jonka maisemiin voisi palata aina uudelleen. Kiireetön risteilypäivä tarjosi kauniita näkymiä sekä pikaisen viinitalovierailun.

Viivyimme syksyllä 2009 tekemällämme Portugalin-matkalla muutaman yön Portossa, joka on yksi Euroopan kiehtovimmista kaupungeista. Käytimme yhden matkapäivistämme Douro-joella, jolla on merkittävä osa alueen historiassa. Maailmankuulua portviiniä viljellään Douron laaksossa, josta se kuljetetaan varastoitavaksi alajuoksun varrelle.


Lokakuinen lauantaiaamu on hyvin hiljainen, kun kävelemme Porton kaupungin halki kohti jokivenelaituria. Ylitämme mahtavan Dom Luísin sillan ylätasannetta pitkin ja näemme kuinka nouseva aurinko tavoittaa vähitellen myös Ribeiran rantakortteleiden kuvaukselliset rakennukset.


Etsimämme Douro Azul -yhtiön laituri löytyy joen etelärannalta eli Vila Nova do Gaian puolelta. Meidät ohjataan alukseen astumisen jälkeen suureen pöytään, jossa on meille ikkunan vierestä varatut paikat. Saamme seuraksemme kymmenen portugalilaista, joihin emme tosin tutustu sen paremmin.


Nytkähdämme liikkeelle aikataulun mukaisesti yhdeksältä. Päivän reitti kulkee vastavirtaan, sillä myötävirtaan mentäessä joki laskee Atlanttiin vain muutaman kilometrin päässä. Syömme hyvällä ruokahalulla risteilyn hintaan kuuluvia aamiaissämpylöitä ja croissanteja samalla, kun alitamme matkan ensimmäiset sillat. Joella näkyy muutamia reippaita soutajia ja melojia.


Ulkona puhaltaa harmittavan viileä tuuli, mutta löydämme onneksi suhteellisen suojaisan paikan alakannelta. Ohitamme muutaman pienen kylän ja rinteillä kasvavaa metsää. Joki toki kimaltelee kauniisti ja on mukava nähdä paikallista luontoa, mutta tämä ympäristö ei tee vielä suurta vaikutusta.


Jokiristeilyn erikoisuus ovat sulkuportit. Saavumme puoli yhdeltätoista Crestuma-Leverin sululle, jonka korkeusero on 14 metriä. Palaamme tämän jälkeen lämpimiin sisätiloihin odottelemaan lounasta. Ateria alkaa portviinillä, sillä sitähän tämän joen reunamilla nimenomaan viljellään. Entisaikaan viini toimitettiin viljelyksiltä Vila Nova de Gaian varastoihin puisilla rabelo-veneillä. Nykyään käytetään vähemmän romanttisia kuorma-autoja.


Nautimme neljän ruokalajin kalapainotteisen aterian, jonka aikana huomaamme maiseman muuttuvan. Alamme saapua viiniviljelmille ja ohitamme jonkun kaupunginkin. Aurinko alkaa porottaa ikkunan lävitse jo niin kuumasti, että joudumme vetämään hieman verhoa eteen.


Saavumme puoli kahden maissa Carrapatelon sulkuporteille, joiden kohdalla nousemme vastavirtaan matkatessamme peräti 35 metriä ylöspäin. Myös koko matkan meitä seurannut pienempi alus mahtuu samalla kertaa sulkuporttien väliin.


On mielenkiintoista seurata, kuinka laivat nousevat valtavien seinämien reunustamasta synkästä kuilusta takaisin päivänvaloon. Dourossa on Portugalin puolella viisi patoa, joista kaksi osuu matkamme varrelle.


Löydämme mukavat istumapaikat yläkannelta ja vietämme risteilyn pari viimeistä tuntia ulkona. Sää on lämmennyt päivän mittaan mukavasti ja aurinkoisessa syysilmassa tarkenee hyvin lyhyissä hihoissa. Matkan loppuosa onkin ehdottomasti päivän parasta antia, sillä saavumme viimein odottamiimme maisemiin.


Joki mutkittelee upeassa ympäristössä, jota sävyttävät viininviljelyyn valjastetut rinteet ja satunnaiset vanhat rakennukset. Jotkut viljelmistä näyttävät jatkuvan korkeiden kukkuloiden huipuille saakka.


Laivalla ei ole juurikaan muuta tekemistä, joten keskitymme nauttimaan leppoisaan tahtiin vaihtuvista maisemista. Aluksen kaiuttimista raikuvat vuorotellen kaikki Boney M:n kokoelmalevyn hitit Rivers of Babylonista lähtien.


Saavumme neljältä Peso da Réguan kaupunkiin, jossa jäämme pois kyydistä. Matkustajat ohjataan pikavauhtia rannalla päivystävien kaupustelijoiden ohitse bussiin, joka vie meidät läheiselle Castelinhon viinitilalle. Ohjelmaan kuuluu lyhyt englanniksi opastettu kierros Castelinhon kellareissa. Näemme muun muassa valtavia viinisäiliöitä sekä paksun pölykerroksen peittämiä vuosikertapulloja. Kaupan puolella tarjotaan hieman maistiaisia sekä tietenkin mahdollisuus ostosten tekemiseen. Tyydymme tällä kerralla juomien sijasta jääkaappimagneettiin.


Ostosten tekoon ei kulu juurikaan aikaa, joten ehdimme ihailla hetken maisemia. Laskeva aurinko värittää Douron vastarannalla kohoavia viiniviljelmiä. Peso da Régua on seudun tärkeimpiä viinintuotantokeskuksia ja erään kukkulan huippua hallitseekin Sandemanin portviinitalon salaperäiseen viittaan pukeutunut tunnushahmo. Alueelta löytyy paljon eri tiloja, joihin voisi paremmalla ajalla käydä tutustumassa.


Turistibussi kuljettaa meidät Réguan rautatieasemalle, josta alkaa parin tunnin paluumatka Portoon. Junasta on varattu laivayhtiön asiakkaille kaksi kokonaista vaunua. Rata seuraa alkumatkan Douro-jokea, kunnes erkaantuu toisaalle.


Näemme kumpuilevaa maastoa, laaksoja ja pieniä kyliä. Muutamat asemat on koristeltu sinisillä kaakeleilla. Junamatka tuntuu pitkän päivän jälkeen yllättävänkin puuduttavalta, mutta saavumme lopulta Porton kauniille São Benton asemalle.


Kokeilemamme kaltainen risteily tarjoaa hyvän mahdollisuuden nauttia Douron maisemista rauhalliseen tahtiin. Toisaalta tekemistä ei ole erityisen paljon ja aamusta iltaan venyvä retki saattaa tuntua ajoittain myös pitkästyttävältä. Päivästä on joka tapauksessa jäänyt mieleeni paljon hyviä muistoja. Koko Douroa emme todellakaan nähneet, sillä joen alkulähde sijaitsee lähes 900 kilometrin päässä Portosta. Espanjan puolella joki tunnetaan nimellä Duero.


Douron viininviljelysmaisemiin voi edelleen lähteä useamman eri yhtiön laivoilla. Yllä kuvatun kaltaisia retkiä mainostavat tällä hetkellä esimerkiksi Cruzeiros Douro sekä Porto Douro, kun taas Douro Azulin valikoima näyttäisi muuttuneen. Joella voi halutessaan tehdä myös useamman päivän mittaisia risteilyjä.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja