Portugali
Madeiran patikkaretket: Pico Ruivo do Paúl da Serra

Madeiralta löytyy tyypillisten levadojen ja haastavan vuoriston lisäksi muunlaisiakin patikointimahdollisuuksia. Nousu Paúl da Serran ylängön laidalla sijaitsevalle huipulle palkitsee upeilla maisemilla ja onnistuu hyvin vaikka pienten lasten kanssa.
Halusimme kokeilla jotakin lapsille sopivaa reittiä ja pienestä punaisesta opaskirjasta löytynyt neljän kilometrin ”Saniaisreitti Pico Ruivo do Paúlille” vastasi toiveitamme hyvin. Turvallisella reitillä ei jouduta kulkemaan jyrkänteiden reunoilla, mutta päästään yhdelle saaren komeimmista näköalapaikoista. Pico Ruivo do Paúlia ei pidä sekoittaa saaren korkeimpaan vuoreen Pico Ruivoon, vaikka huipulta toiselle onkin kaukainen näköyhteys.
Löydämme reitin lähtöpaikan helposti Paúl da Serran ylängöltä. Jätämme auton kuoppaiselle parkkipaikalle, jossa on reilusti tilaa. Matkassa mukana olevat 6- ja 4-vuotiaat tyttäremme lähtevät reippaasti matkaan. Patikointi ei herättänyt aamiaispöydässä suurta innostusta, mutta toisaalta muutamaa päivää aiemmin Balcõesin näköalapaikalle tehty kävely todisti, että lapset nauttivat luontoretkistäkin, kunhan vaan pääsevät vauhtiin. Alkumatka taitetaan valtavien saniaisten keskellä ja edellä kulkevasta kuopuksesta erottuu vihreyden keskeltä useimmiten vain vaaleanpunainen hattu.
Vain parinkymmenen sentin levyinen levada tahtoo välillä kadota aluskasvillisuuden sekaan ja esikoinen onnistuu jossain vaiheessa kastelemaan lenkkarinsa astumalla kastelukanavaan. Vettä on niin vähän, että mitään tämän vakavampaa ei voi onneksi sattuakaan. Lapset ovat omanlaisiaan persoonallisuuksia. Siinä missä kuopus kirmaa innoissaan eteenpäin, valittaa esikoinen jalkoja pistelevistä oksista ja milloin mistäkin. Tiedän jo kokemuksesta, että roolit vaihtuvat päinvastoin kaupunkiympäristössä.
Saavumme havumetsään, joka tuo hämmentävällä tavalla mieleen jopa kotoisan Suomen. Kuusien ja mäntyjen seassa on pari koivuakin. Mitään tällaista en ole monilla aiemmilla Madeiralla tekemilläni patikkaretkillä kohdannut.
Lyhyehkö metsäosuus johdattaa meidät risteykseen, jonka jälkeen alkaa nousu kohti Pico Ruivo do Paúl da Serran huippua. Matkan aikana noustaan kaikkiaan 140 metriä ja koska lähtöpaikka sijaitsee ylängöllä, päästään lopulta 1639 metrin korkeuteen. Nousu näyttää petollisen lyhyeltä, mutta vaatii silti jonkin verran kiipeämistä. Kuopuksen vauhti vain kiihtyy mäen muuttuessa jyrkemmäksi, kun taas esikoista täytyy ajoittain motivoida lahjonnalla tai jollain muulla keinolla. Ehdimme huomata oksien päällä niin leppäkertun kuin heinäsirkankin.
Pysähdyn välillä katselemaan, kuinka tuuli lennättää ylängön pintaa viistäviä pilviä Rabaçalin suunnalla. Iloitsen kirkkaasta säästä, sillä tämä reitti ei soveltuisi sumussa kuljettavaksi.
Huippu tulee lopulta vastaan yllättävän nopeasti. Syömme eväitä merkkipaalun juurella, minkä jälkeen molemmat lapset kulkevat paluumatkan hyvillä mielin hetkeäkään valittamatta. Kiipeän paalun päälle ihailemaan maisemia.
Paúl da Serran ylänkö on vehreydessään vaikuttava. Tuntuu hämmentävältä, kuinka laaja tasainen alue tältä pieneltä vuoristoiselta saarelta voikaan löytyä. Maisemaan kuuluvat myös valkoiset energiaa tuottavat tuulimyllyt.
Komein näköala avautuu keskusvuoristoon päin. Saaren korkeimmat huiput Pico Ruivosta lähtien erottuvat majesteettisena jonona. Pico do Arieiro erottuu säähavaintoaseman ansiosta. Laakson kylät paistattelevat kaukana alhaalla iltapäivän auringossa. Pohjoisrannikon São Vicenten takana kimaltaa sininen meri.
Paluumatka sujuu nopeasti. Jyrkän alamäen jälkeen päästään leveälle kävelytielle, jota pitkin laskeudumme hiljalleen metsään ja palaamme tulomatkalta tutun levadan varteen. Lasten matka etenee leikin varjolla, kun he uittavat pieniä oksia vesikanavassa. Saniaisten luokse päästessämme tiedämme jo, ettei parkkipaikka ole kaukana.
Olimme erittäin tyytyväisiä tähän reittiin, josta myös lapset selvisivät hienosti. Vaikka osa reitistä seurailee pikkuruista vesikanavaa, en laskisi tätä patikkaa varsinaisten levadapolkujen joukkoon lainkaan. Normaalikuntoiselle aikuiselle polku sopii hyvin vaikkapa autoilukierroksen happihyppelyksi ja saman päivän aikana ehtii halutessaan tehdä jonkun muunkin patikkaretken. Opaskirjan arvion mukaan kävelyyn kuluu tunti ja vartti, mutta meillä retkeen kaikkine taukoineen kului toki reilusti kauemmin.
Maisema Pico Ruivo do Paúlin huipulta on huikea ja toisaalta reitti tarjoaa mukavaa vaihtelua muihin Madeiran polkuihin verrattuna. Kohtasimme vain pari muuta ihmistä, joten meno on taatusti hiljaisempaa kuin esimerkiksi lähistöltä löytyvällä 25 lähteen levadalla. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana sään suhteen, sillä ylängöllä on toisinaan erittäin sumuista, eikä tätä reittiä voi mitenkään suositella ilman kelvollista näkyvyyttä.
Huom! Blogin lukijalta joulukuussa 2019 saamani viestin perusteella nousuosuus on kasvanut lähes umpeen ja piikkiherneiden vuoksi tuskallinen käveltävä.
Tästä blogista löytyy myös kohdeopas 10 x Madeira sekä Johdatus Madeiran levadoille. Näistä jälkimmäinen sisältää linkkejä tarkempiin kuvauksiin saarella tekemistäni patikkaretkistä.

Portugali
Cabo da Roca – ajatuksia maailman reunalla

Portugalissa sijaitseva Cabo da Rocan niemi on manner-Euroopan läntisin paikka. Olen käynyt siellä kahdesti reissuilla, joista molemmat ovat osuneet jollain lailla matkailu-urani taitekohtiin.
Atlantin aallot iskeytyvät Cabo da Rocan vaikuttaviin rantakallioihin noin neljänkymmenen kilometrin päässä Lissabonin keskustasta. Tänne kelpaa pysähtyä tuijottamaan merta ja miettimään syntyjä syviä. Valtameri on todellakin aava, sillä ensimmäisenä vastaan tulisi reilun 1400 kilometrin päässä sijaitseva Azorien saariryhmä. Sieltä on vielä noin neljätuhatta kilometriä lisää vastakkaiselle mantereelle Amerikkaan.
Cabo da Roca oli vanhan maailman reuna, eli maan uskottiin loppuvan tänne, ennen kuin planeettamme pyöreä muoto selvisi tiedemiehille. Kotimaan sijainti valtameren reunalla innosti varmasti omalta osaltaan portugalilaisia löytöretkeilijöitä, jotka purjehtivat suuriin seikkailuihin kohti tuntematonta. Esimerkiksi Bartolomeu Dias, Vasco da Gama, Pedro Álvares Cabral ja Fernão de Magalhães jättivät nimensä historiankirjoihin.
Saavun Cabo da Rocalle ensi kertaa heinäkuussa 1995 kavereideni Juhan ja Mikan kanssa. Tämä on ensimmäinen ulkomaanmatka, jolle olen lähtenyt ilman vanhempiani. Lukio ja hyvin sujuneet ylioppilaskirjoitukset ovat takana, samoin yliopiston pääsykokeet. Nyt on aikaa vetää henkeä ja odotella vielä puoli vuotta armeijaan lähtöä. Kiertelemme pari viikkoa ympäri Lissabonia ja teemme muutaman päivän retken Évoraan, Faroon sekä Albufeiraan. Portugalissa maistuu vapaus ja tuntuu keskikesän paahtava helle.
Pysähdyn jyrkänteen reunalle tuijottamaan merta ja ajattelen jossain kaukana vastarannalla häämöttävää Amerikkaa. Erään lukiossa tekemäni esitelmän aiheena oli New York ja haaveilen joskus matkustavani sinne. Mieleen tulee myös suurempia kysymyksiä, kuten varmasti monella muullakin tässä elämäntilanteessa. Haussa olisi ainakin opiskelupaikka, oma koti, tyttöystävä sekä ylipäätään koko elämän suunta. Cabo da Roca kutsuu mietiskelemään ja jättää päähän lohdullisen vastauksen – kaikki kyllä järjestyy aikanaan.
Syvällisemmät pohdiskelut unohtuvat, kun päätämme laskeutua alas meren rantaan. Jyrkällä rinteellä kiipeileminen on haastavaa, joskaan ei täysin uhkarohkeaa. Reppu tuntuu hankalalta selässä, joten päätän pudottaa sen varovasti hieman alemmalle tasanteelle. Reppu kuitenkin laskeutuu odottamattomalla tavalla ja lähtee vierimään rinnettä alas. Se poukkoilee sisällä olevine kameroineen metri tolkulla kohti maailman reunaa, kunnes pysähtyy aivan korkean kielekkeen laidalle. Filmikameralla otetut valokuvat pelastuvat, joskin muutamiin niistä tulee jatkossa omituisia raitoja. Pääsemme lopulta alas rantaan sekä myös onnellisesti ylös bussipysäkille ja yöksi Lissaboniin.
Toinen reissuni Cabo da Rocalle koittaa lokakuussa 2009. Edellisellä matkalla 14 vuotta sitten haaveilemani tyttöystävä löytyi jo ajat sitten, ja hänestä on tullut nyt matkaseurana oleva vaimoni. Myös elämän muut palaset ovat tuntuneet loksahtaneen kohdalleen. Opiskelupaikkaa ei irronnut yliopistosta, mutta irtosi kuitenkin, samoin kiinnostava työpaikka. Kohti Amerikkaakin voi nyt tähystää uusin ajatuksin, sillä kävimme New Yorkissa vain puolisen vuotta aiemmin. Seuraavat ulkomaanreissut eivät kuitenkaan toteudu tästä eteenpäin aivan samalla tavoin kuin ennen, sillä tämä Portugalin-loma jää viimeiseksi lentomatkaksi ennen esikoisemme syntymää. Cabo da Roca tietää kuitenkin kertoa, että kaikki järjestyy, mitä sitten vastaan tuleekin.
Moni käväisee Cabo da Rocalla ottamassa muutaman valokuvan ja jatkaa sitten matkaansa. Mielestäni tämä paikka ansaitsee enemmän, joten viivymme tälläkin kerralla yli kaksi tuntia. Kävelemme lähistön poluilla ja löydämme kivimuuriin muotoillun penkin, jolle istahdamme pitkäksi toviksi syömään eväitä ja ihailemaan maisemaa. Paikka on sen verran sivussa, ettei muita matkailijoita ole ruuhkaksi asti. Lämpömittari näyttää lokakuussakin hellelukemia ja meri kimaltaa kirkkaana kaukaisuuteen saakka. Tiedän että olemme tällä säällä onnekkaita, sillä näille kallioille puhaltaa usein kova tuuli ja rannikon sää voi olla muutenkin arvaamaton.
Cabo da Rocalle on pystytetty muistomerkki, jossa julistetaan kyseessä olevan Euroopan mantereen läntisin piste. Muistomerkkiin on kaiverrettu koordinaattien lisäksi Portugalin kansallisrunoilijan Luís de Camõesin sanat täällä missä maa päättyy ja meri alkaa. Taustalla näkyvä majakka valmistui vuonna 1772 ja sen torni on reilun kahdenkymmenen metrin korkuinen. Näkyvyys on hyvä, sillä majakan perustukset on valettu noin 140-metrisen kallion päälle.
Cabo da Roca on suosittu vierailukohde, jossa käy paljon turistiryhmiä. Paikalle pääsee kätevimmin autolla tai bussilla. Sintran ja Cascaisin välillä liikennöivä linja-auto pysähtyy Cabo da Rocassa. Matka-aika Cascaisista on reilut kaksikymmentä minuuttia ja Sintrasta yli puoli tuntia. Lissabonista pääsee sekä Cascaisiin että Sintraan paikallisjunilla. Molemmat ovat suosittuja päiväretkikohteita Lissabonista, mutta omasta mielestäni varsinkin Sintrassa kannattaa viipyä ainakin parin päivän ajan. Olen julkaissut aiemmin postauksen Sintra ja minä, jossa kerron tuosta viehättävästä kylästä sekä sen lähistöllä sijaitsevista linnoista.
Vierailu Cabo da Rocalla on vaikuttava kokemus jo pelkkien rantakallioiden ja merimaiseman vuoksi. Sijainti aivan Euroopan laidalla luo paikalle myös oman ainutlaatuisen merkityksensä. En tiedä milloin palaan Cabo da Rocalle kolmannen kerran, eikä matkan välttämättä tarvitse ajoittua minkäänlaiseen käännekohtaan. Jos kävisin taas paikalla 14 vuoden tauon jälkeen, olisi Cabo da Rocan vuoro 2023, mihin ei lopulta ole enää kovin pitkä aika. Silloin toivottavasti puhutaan ajasta, jolloin koronapandemia on jo taakse jäänyttä historiaa.
Portugali
Päivä Portugalin kauniilla Douro-joella

Siirryn nyt menneiden matkojen muistoissani Pohjois-Portugalin halki virtaavalle Douro-joelle, jonka maisemiin voisi palata aina uudelleen. Kiireetön risteilypäivä tarjosi kauniita näkymiä sekä pikaisen viinitalovierailun.
Viivyimme syksyllä 2009 tekemällämme Portugalin-matkalla muutaman yön Portossa, joka on yksi Euroopan kiehtovimmista kaupungeista. Käytimme yhden matkapäivistämme Douro-joella, jolla on merkittävä osa alueen historiassa. Maailmankuulua portviiniä viljellään Douron laaksossa, josta se kuljetetaan varastoitavaksi alajuoksun varrelle.
Lokakuinen lauantaiaamu on hyvin hiljainen, kun kävelemme Porton kaupungin halki kohti jokivenelaituria. Ylitämme mahtavan Dom Luísin sillan ylätasannetta pitkin ja näemme kuinka nouseva aurinko tavoittaa vähitellen myös Ribeiran rantakortteleiden kuvaukselliset rakennukset.
Etsimämme Douro Azul -yhtiön laituri löytyy joen etelärannalta eli Vila Nova do Gaian puolelta. Meidät ohjataan alukseen astumisen jälkeen suureen pöytään, jossa on meille ikkunan vierestä varatut paikat. Saamme seuraksemme kymmenen portugalilaista, joihin emme tosin tutustu sen paremmin.
Nytkähdämme liikkeelle aikataulun mukaisesti yhdeksältä. Päivän reitti kulkee vastavirtaan, sillä myötävirtaan mentäessä joki laskee Atlanttiin vain muutaman kilometrin päässä. Syömme hyvällä ruokahalulla risteilyn hintaan kuuluvia aamiaissämpylöitä ja croissanteja samalla, kun alitamme matkan ensimmäiset sillat. Joella näkyy muutamia reippaita soutajia ja melojia.
Ulkona puhaltaa harmittavan viileä tuuli, mutta löydämme onneksi suhteellisen suojaisan paikan alakannelta. Ohitamme muutaman pienen kylän ja rinteillä kasvavaa metsää. Joki toki kimaltelee kauniisti ja on mukava nähdä paikallista luontoa, mutta tämä ympäristö ei tee vielä suurta vaikutusta.
Jokiristeilyn erikoisuus ovat sulkuportit. Saavumme puoli yhdeltätoista Crestuma-Leverin sululle, jonka korkeusero on 14 metriä. Palaamme tämän jälkeen lämpimiin sisätiloihin odottelemaan lounasta. Ateria alkaa portviinillä, sillä sitähän tämän joen reunamilla nimenomaan viljellään. Entisaikaan viini toimitettiin viljelyksiltä Vila Nova de Gaian varastoihin puisilla rabelo-veneillä. Nykyään käytetään vähemmän romanttisia kuorma-autoja.
Nautimme neljän ruokalajin kalapainotteisen aterian, jonka aikana huomaamme maiseman muuttuvan. Alamme saapua viiniviljelmille ja ohitamme jonkun kaupunginkin. Aurinko alkaa porottaa ikkunan lävitse jo niin kuumasti, että joudumme vetämään hieman verhoa eteen.
Saavumme puoli kahden maissa Carrapatelon sulkuporteille, joiden kohdalla nousemme vastavirtaan matkatessamme peräti 35 metriä ylöspäin. Myös koko matkan meitä seurannut pienempi alus mahtuu samalla kertaa sulkuporttien väliin.
On mielenkiintoista seurata, kuinka laivat nousevat valtavien seinämien reunustamasta synkästä kuilusta takaisin päivänvaloon. Dourossa on Portugalin puolella viisi patoa, joista kaksi osuu matkamme varrelle.
Löydämme mukavat istumapaikat yläkannelta ja vietämme risteilyn pari viimeistä tuntia ulkona. Sää on lämmennyt päivän mittaan mukavasti ja aurinkoisessa syysilmassa tarkenee hyvin lyhyissä hihoissa. Matkan loppuosa onkin ehdottomasti päivän parasta antia, sillä saavumme viimein odottamiimme maisemiin.
Joki mutkittelee upeassa ympäristössä, jota sävyttävät viininviljelyyn valjastetut rinteet ja satunnaiset vanhat rakennukset. Jotkut viljelmistä näyttävät jatkuvan korkeiden kukkuloiden huipuille saakka.
Laivalla ei ole juurikaan muuta tekemistä, joten keskitymme nauttimaan leppoisaan tahtiin vaihtuvista maisemista. Aluksen kaiuttimista raikuvat vuorotellen kaikki Boney M:n kokoelmalevyn hitit Rivers of Babylonista lähtien.
Saavumme neljältä Peso da Réguan kaupunkiin, jossa jäämme pois kyydistä. Matkustajat ohjataan pikavauhtia rannalla päivystävien kaupustelijoiden ohitse bussiin, joka vie meidät läheiselle Castelinhon viinitilalle. Ohjelmaan kuuluu lyhyt englanniksi opastettu kierros Castelinhon kellareissa. Näemme muun muassa valtavia viinisäiliöitä sekä paksun pölykerroksen peittämiä vuosikertapulloja. Kaupan puolella tarjotaan hieman maistiaisia sekä tietenkin mahdollisuus ostosten tekemiseen. Tyydymme tällä kerralla juomien sijasta jääkaappimagneettiin.
Ostosten tekoon ei kulu juurikaan aikaa, joten ehdimme ihailla hetken maisemia. Laskeva aurinko värittää Douron vastarannalla kohoavia viiniviljelmiä. Peso da Régua on seudun tärkeimpiä viinintuotantokeskuksia ja erään kukkulan huippua hallitseekin Sandemanin portviinitalon salaperäiseen viittaan pukeutunut tunnushahmo. Alueelta löytyy paljon eri tiloja, joihin voisi paremmalla ajalla käydä tutustumassa.
Turistibussi kuljettaa meidät Réguan rautatieasemalle, josta alkaa parin tunnin paluumatka Portoon. Junasta on varattu laivayhtiön asiakkaille kaksi kokonaista vaunua. Rata seuraa alkumatkan Douro-jokea, kunnes erkaantuu toisaalle.
Näemme kumpuilevaa maastoa, laaksoja ja pieniä kyliä. Muutamat asemat on koristeltu sinisillä kaakeleilla. Junamatka tuntuu pitkän päivän jälkeen yllättävänkin puuduttavalta, mutta saavumme lopulta Porton kauniille São Benton asemalle.
Kokeilemamme kaltainen risteily tarjoaa hyvän mahdollisuuden nauttia Douron maisemista rauhalliseen tahtiin. Toisaalta tekemistä ei ole erityisen paljon ja aamusta iltaan venyvä retki saattaa tuntua ajoittain myös pitkästyttävältä. Päivästä on joka tapauksessa jäänyt mieleeni paljon hyviä muistoja. Koko Douroa emme todellakaan nähneet, sillä joen alkulähde sijaitsee lähes 900 kilometrin päässä Portosta. Espanjan puolella joki tunnetaan nimellä Duero.
Douron viininviljelysmaisemiin voi edelleen lähteä useamman eri yhtiön laivoilla. Yllä kuvatun kaltaisia retkiä mainostavat tällä hetkellä esimerkiksi Cruzeiros Douro sekä Porto Douro, kun taas Douro Azulin valikoima näyttäisi muuttuneen. Joella voi halutessaan tehdä myös useamman päivän mittaisia risteilyjä.
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Ranska2 vuotta sitten
30 nähtävyyttä Pariisissa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Espanja2 vuotta sitten
Kaksien kasvojen Torrox
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
Christa
8.2.2018 at 16:08
Hienot on maisemat! Kuulosti kivalta patikoinnilta lastenkin kanssa.
Olen käynyt Madeiralla vain kerran ja sekin oli työmatka enkä ehtinyt levadoille. Se on jäänyt kaihertamaan. Ehkä pitäisi mennä koko perheenä ihailemaan noita upeita maisemia, nyt kun meidän lapset alkavat jo olla isompia ja jaksavat kävellä pidempiäkiä matkoja.
Mika / Lähtöportti
9.2.2018 at 11:26
Tämä patikointi onnistui hyvin lastenkin kanssa. Madeira on upea saari ja suosittelen sitä koko perheelle! Osa levadoista kulkee sellaisten jyrkänteiden reunoilla, jonne en ottaisi vähän isompaakaan lasta mukaan, mutta myös turvallisia upeita vaihtoehtoja löytyy riittävästi.
Laura / Huoletonta matkaa
11.2.2018 at 11:25
Oi, näyttää hyvältä! Olitteko tuolla siis nyt ihan hiljattain vai mihin aikaan vuodesta nämä kuvat on otettu? Olen itse kovasti harkinnut Madeiraa ensi talven talvehtimis- ja vaelluskohteeksi, muutama kuukausi loka-tammikussa voisi olla bueno!
Mika / Lähtöportti
11.2.2018 at 11:38
Kiitos Laura! Tämä retki tehtiin viime kesäkuussa. Olen ollut Madeiralla aiemmin myös loka- ja joulukuussa. Talvikauden sää on jonkin verran epävakaampi kuin kesällä, mutta Madeira on silti todella hyvä kohde talvehtimiseen. Itselleni olisi ihan unelmajuttu viettää siellä kerralla useampi kuukausi, nimittäin vaellettavaa riittää. Toivottavasti tuo suunnitelmasi toteutuu 🙂
Satu
11.2.2018 at 14:37
Kohde vaikuttaa hyvältä tuollaisen 7 vuotiaankin kanssa patikoidessa. Jotenkin maisemista tulee Suomi mieleen… Olenko ainut?
Mika / Lähtöportti
12.2.2018 at 17:57
Tuosta pienestä metsästä tuli yllättävän vahvasti Suomi mieleen. Olen patikoinut Madeiralla melko paljon ja tämä ylängöllä sijaitseva paikka on ainoa, joka on yhtään muistuttanut Suomen luontoa. Saaren muut metsät laakeripuineen ja eukalyptuksineen ovat aivan erilaisia.
espanjaan
11.2.2018 at 14:52
Kiva juttu, josta kauniiden maisemien lisäksi löytää myös käytännön vinkit matkaan lähtiessä. Arvostan sitä erityisesti, koska pelkkä fiilistely ei oikein auta silloin, kun itse haluaisin löytää reitille. Yritän ottaa tämän näkökulman huomioon itsekin kirjoitellessani. Toistaiseksi olen kirjoitellut vain Espanjasta. Madeira on ollut pitkään jo suunnitteluasteella, ehkä joskus.
https://www.rantapallo.fi/ailajajuha/
Hyvää jatkoa matkoillesi! Aila
Mika / Lähtöportti
12.2.2018 at 18:47
Kiitos kommentistasi! Mielestäni blogien viehätys perustuu suurelta osalta fiilistelyyn ja henkilökohtaisiin kokemuksiin, mutta koen tärkeänä kertoa samalla myös käytännön vinkkejä, sillä niitäkin aina kaivataan. Täytyypä tutustua blogiinne, Espanjahan on aina kiinnostava aihe!
Suunnaton
13.2.2018 at 20:24
Aika komeat maisemat!
Sä osaat kyllä kirjoittaa tosi koukuttavasti tämänkin tyyppisen jutun. Reittikuvauksista tulee helposti vähän aneemisia, mutta tätä oli tosi miellyttävä lukea!
Mika / Lähtöportti
14.2.2018 at 22:31
Kiitos, mukava kuulla että tykkäsit lukea 🙂 Madeiralla on paljon komeita näköalapaikkoja, mutta tämä huippu on yksi suosikeistani, koska se on sopivan syrjäinen ja hiljainen.
Saana | Live now – dream later
14.2.2018 at 8:56
Mulla on Madeira ja koko Portugali edelleen käymättömien kohteiden listalla, mutta sun ja Heidin patikointijutut Madeiralta on kieltämättä herättänyt ”lievän” kiinnostauksen Madeiraa kohtaan. Musta on ihanaa, että lähdette koko perheen matkoilla yhdessä patikkaretkille. Omassa nuoruudessa me käytiin kerran vuodessa Kanarialla (äiti oli matkatoimistossa töissä, ja mihin muuallekaan 80- ja 90-luvuilla lapsiperheen kesken olisi voinut lähteä kuin Kanariansaarille… 😀 ) ja ainut luontoretki, minkä muistan, oli retki Teiden huipulle – ja sinnekin mentiin busiilla. No, aika luontopainotteinen reissaaja musta kehkeytyi siitä huolimatta, mutta siis iso peukku sille, että lapset innostuu lähtemään patikoimaan lomilla. Tai ainakin tuntuvat olevan tyytyväisiä jälkeenpäin, jos eivät aamiaispöydässä vielä asiasta innostu! 🙂
Mika / Lähtöportti
14.2.2018 at 23:13
Lapset on kiva ottaa välillä patikkaretkille mukaan, vaikka Madeiralla yleensä mennäänkin aikuisten kesken. Sen verran ovat jo kasvaneet, että jaksavat kävellä helpostikin aika pitkiä matkoja, jos vaan motivaatio on kunnossa. Totta kai lasten kanssa kulkeminen on arvaamatonta, mutta myös palkitsevaa, kun kertyy yhteisiä muistoja ja voi suunnitella taas uusia seikkailuja.
Mä pääsin Kanariansaarille vasta aikuisiällä ja sielläkin tosiaan on upeaa luontoa, kunhan vaan lähtee sitä etsimään. Mutta nyt kun tänä talvena kävit Mallorcalla, niin ensi talvena sitten Madeiran vuoro?! 🙂
Merja / Merjan matkassa
15.2.2018 at 20:00
Myönnän, ettei Madeira ole ollut bucket-listallani aikaisemmin. Nyt kun olen lukenut Madeira postauksiasi ja kuuntelin Matkamessuilla kokemuksiasi, on saari alkanut kiinnostamaan. Vaellusreittejä tuntuu löytyvän joka lähtöön ja onhan nuo maisemat hurjan kauniit. Tyttären saisin varmasti vaellusseuraksi. Häntäkin on alkanut luontokohteet kiinnostamaan. Viime kesänä tehtiin Mallorcalla yksi päivävaellus. Reitti oli valitettavasti hieman tylsä, liian tasainen minun makuun. Olisihan siellä ollut muitakin vaihtoehtoja, mutta valitsimme sen lähimmän.
Mika / Lähtöportti
18.2.2018 at 22:22
Mukava kuulla, että Madeira on alkanut kiinnostaa! Madeira on huippukohde nimenomaan päiväpatikointiin, saari on niin pieni, että kaikkialle pääsee halutessaan samasta tukikohdasta. Madeiralle tyypilliset levadat ovat yleensä hyvinkin tasaisia, mutta jyrkänteiden reunoilla kulkevina maisemiltaan upeita. Toki myös fyysisesti haastavampia vuoristopolkuja löytyy.
Anna-Maria K
16.2.2018 at 12:06
Ihan mielettömän kaunista! Madeira olisi kiinostava kohde monestakin syystä. Myös luontokohteena.
Mika / Lähtöportti
18.2.2018 at 22:25
Kiitos! Mielestäni Madeira on parhaimmillaan luonto- ja aktiivilomakohteena, mutta pienestä saaresta voi nauttia monella muullakin tavalla.
Marianne/Heavy Metal Traveler
16.2.2018 at 16:44
Ihanan näköistä! Vaikuttaa hyvältä valinnalta levadoihin tutustumiseen.
Mika / Lähtöportti
18.2.2018 at 22:28
Kaunista tuolla todellakin on! Tämä oli erittäin hyvä valinta lasten kanssa, korkeita paikkoja sietävälle aikuiselle löytyy vieläkin upeampia reittejä.
Teppo/Tämä matka
16.2.2018 at 19:30
Madeiralla parasta on kyllä nuo vaihtelevat kävelyreitit. Lainasin muutaman levadareittikirjankin kun Madeiralle mentiin ja kiinnostavia reittejä löytyi riittämiin. Muutamalla kävin tunnin kurkkauskeikalla ja suunnittelematon pyrähdyskin on antoisaa.
Mika / Lähtöportti
18.2.2018 at 22:34
Monipuoliset kävelyreitit ovat se syy, miksi haluan aina palata Madeiralle. Aina ei tosiaan tarvitse lähteä koko päivän vaellukselle. Lyhyilläkin retkillä ehtii nähdä paljon, koska saaren maisemat ja luonto ovat niin upeita.
Anne | Metallia Matkassa
17.2.2018 at 10:08
Upeat maisemat tuolta ylhäältä! Nuo kuvat metsän keskeltä voisivat ihan hyvin olla jostakin suomalaisesta metsästä. 🙂
Mika / Lähtöportti
18.2.2018 at 22:38
Tuota maisemaa ylhäältä olisi voinut jäädä katsomaan koko päiväksi, pilvien yläpuolella on hauska olla. Suomalaishenkinen metsä todella yllätti, koska muut näkemäni Madeiran metsät ovat olleet ihan erilaisia 🙂
Anni | Rajatapaukset
17.2.2018 at 12:39
Rakastan Madeiran levadoja, ne on ihan parhautta! Yksi Madeiran parhaita puolia on juuri tuo ihana vehreys ja maisemien vaihtuvuus eri puolilla saarta! Tuonne tekisi kyllä todella mieli takaisin.
Mika / Lähtöportti
18.2.2018 at 22:44
Mahtavaa kuulla, että säkin olet ihastunut Madeiran levadoihin ja vaihtelevuuteen! Sieltä todellakin löytyy uskomattomia ja keskenään täysin erilaisia maisemia. Toivottavasti pääset pian Madeiralle takaisin!
Ninni
28.12.2019 at 9:57
Moi!
Saniaisia ei näkynyt mutta piikkihernettä senkin edestä. Koko nousupätkä oli lähes umpeen kasvanut ja todella tuskallinen käveltävä.
Mika / Lähtöportti
28.12.2019 at 10:30
Moi Ninni ja kiitos viestistä! Ikävää että polulle on päästetty kasvamaan noin paljon piikkiherneitä, voin kuvitella ettei reitti ole enää ollut mukava. Hyvä kun kerroit nykyisestä tilanteesta.