Portugali
Madeiran patikkaretket: São Lourençon niemi

Madeira tunnetaan vihreänä saarena, jota peittävät raikkaalta tuoksuvat metsät ja rinteille pengerretyt viljelmät. Vehreän paratiisisaaren itäreunalta pistää kuitenkin esiin kapea niemi, jonka karu maisema on kuin toiselta planeetalta. Ponta de São Lourenço kuuluu saaren suosituimpiin patikointikohteisiin.
Sade piiskaa tuulilasia ja vesi virtaa vuolaasti Funchalin jyrkillä kaduilla, kun ajamme kohti keskustan ohittavaa moottoritietä. Useamman päivän jatkuneet sateet ovat asettaneet patikkaretkillemme ikäviä haasteita. Sanonnan mukaan ei ole huonoja säitä, vaan pelkästään vääriä varusteita. Sateessa kävelemisen olisimmekin vielä kestäneet, mutta polkujen poikki virtaavien purojen muuttuminen vuolaiksi virroiksi onkin jo toinen tarina.
Lähdemme kokeilemaan onneamme saaren karuun itäkärkeen. Sade muuttuu tihkuksi ja lakkaa kokonaan jossakin lentokentän tienoilla. Moottoritie kulkee valtavien palkkien päälle rakennetun kiitoradan alitse. Ehdimme pääkaupungista saaren itäisimmän tien päähän reilussa puolessa tunnissa. Tien varressa on melko suuri parkkipaikka.
Laskeudumme kävelyn aluksi portaita pitkin laaksoon, josta kiipeämme jälleen ylöspäin. Olemme taivaltaneet edellisinä päivinä vain kastelukanavia seuraten, joten jyrkät mäet tuntuvat nyt oudoilta. Levadoilla ei ole korkeuseroja juuri lainkaan. Niiden reunoilla voi kävellä hyvin tasaista tahtia ja saavuttaa miltei meditatiivisen mielentilan. Näillä rinteillä kavutessa kulkemisen rytmi on vaihtelevampi ja fyysinen rasitus kovempi.
Kapea São Lourençon niemi on täysin suojaton sateelta ja tuulelta, joten tarkkailemme hieman huolissamme taivasta. Tummat pilvet roikkuvat saaren keskiosien paikkeilla ja tuuli kiidättää pienempiä hattaroita meren yllä. Kuin ihmeen kaupalla taivas yllämme pysyy kuitenkin kirkkaana koko retkemme ajan. Päivä osoittaa taas kerran, kuinka suuria eroja Madeiran säässä ja maisemissa voi olla, vaikka välimatkat ovatkin vain muutamia kilometrejä.
Kapuaminen käy paikoitellen rankaksi, mutta valokuvaustauot keskeyttävät matkanteon sopivasti muutaman minuutin välein. Tuntuu uskomattomalta, kuinka mielikuvituksellisilla väreillä luonto voikaan maalata maisemaa. Kallioiden väri vaihtelee punaisesta, keltaisesta ja oranssista ruskean eri sävyihin. Siellä täällä on ohutta vihreää nurmea ja mustaa laavakiveä.
Reitti on suosittu, mutta kulkijat ovat levittäytyneet mukavasti useamman kilometrin matkalle. Polku on myös riittävän leveä ohittamiseen, emmekä joudu kärsimään ruuhkista missään vaiheessa. Välillä saamme kulkea tovin kaikessa rauhassa. Porukkaa on silti sen verran, ettei tule mieleenkään tervehtiä vastaantulijoita samaan tapaan kuin hiljaisilla metsätaipaleilla. Täällä kuten saaren muillakin reiteillä yleisin kuulemamme kieli on saksa.
Kaukana edessämme häämöttää Casa do Sardinha -niminen huoltorakennus. Taloa ympäröivät taatelipalmut muodostavat varsin keidasmaisen kokonaisuuden.
Saavumme lopulta risteykseen, jossa voimme valita kummin päin kierrämme niemen keskiosaan tehdyn polun. Päätämme lähteä oikealle, jolloin kierroksen jyrkempi osuus näyttäisi olevan alamäkeä. Ohitamme alas uimapaikalle johtavat portaat, mutta emme lähde kastelemaan varpaitamme.
Edessämme on jyrkkä ja raskas nousu niemen kärjessä kohoavan Morro do Furadon huipulle. Kiveen muotoutuneissa epätasaisissa portaissa on haastetta ja useimmat kulkijat pysähtyvät välillä vetämään henkeä. Nousu on kaikesta huolimatta vaivan arvoinen. Saavumme niemen kärkeen, josta ei pääse enää pidemmälle.
Jyrkänteen alla näkyvä maa kuuluu kahteen erilliseen saareen, joiden ainoa rakennus on Ilhéu do Farolin majakka. Huikean hienoja maisemia voisi jäädä ihailemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Lempeä tuuli kuivattaa iholla valuvia hikipisaroita ja meri kimmeltää auringonpaisteessa.
Laskeudumme varovasti alas kukkulalta ja pysähdymme Casa do Sardinhan ulkopuolella oleville penkeille syömään eväitämme.
Taatelipalmujen ympäröimässä keitaassa on mukava levähtää. Auringon lämmittämä kivikko kuhisee sisiliskoja. Rakennuksessa on maksullinen wc, mutta siellä ei myydä syötävää tai juotavaa.
Saavumme tauon jälkeen risteykseen, josta palaamme kohti parkkipaikkaa samaa polkua pitkin mitä tulimmekin. Niemi tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden ihailla näkymiä niin Madeiran etelä- kuin pohjoisrannikollekin. Paluumatka on alamäkivoittoista, mutta muutamat nousut alkavat painaa kintereissä. Aurinko paahtaa armottomasti ja kulutamme vesivarastomme loppuun.
Reitin kuvaileminen pelkästään sanoin olisi vaikeaa, mutta toivottavasti kuvat puhuvat puolestaan. Patikkamatkan pituus on yhteensä reilut kahdeksan kilometriä. Paahtavan auringon alla kuljettu mäkinen taival tuntuu raskaammalta, kuin puolta pidempi tasainen matka metsien suojassa. Taipaleen loppuvaiheessa korviimme kantautuu generaattorin ääni. Parkkipaikan siirrettävä kioski on avattu, joten pääsemme ostamaan kylmää juotavaa ja jäätelöä, jotka maistuvat helteisen retken päätteeksi poikkeuksellisen hyviltä.
Käännymme vielä ensimmäisestä paluumatkalla vastaan tulleesta liikenneympyrästä kohti nuolien osoittamaa näköalapaikkaa. Vaikuttava merimaisema on pysähtymisen arvoinen. Aallot kuohuvat kaukana allamme dramaattisten jyrkänteiden juurella.
Kävimme matkamme aikana niemen suunnalla kahdesti, ja molemmilla kerroilla paikan kuumuus ja kuivuus toivat tervetullutta vaihtelua synkkiin ilmoihin. Välillä São Lourençollakin silti sataa. Jos rajuilma saavuttaa niemen, muuttuu polku mutaiseksi ja eteneminen vaaralliseksi.
Mikäli Madeira ei ole entuudestaan tuttu ja aikaa on vain yhdelle patikointiretkelle, suosittelen valitsemaan jonkun saarelle tyypillisen metsäisen levadareitin. Jos taas kaipaat vaihtelua retkiohjelmaan, tarjoaa São Lourençon niemi muuhun saareen verrattuna jotain ainutlaatuista. Tämä niemi todistaa konkreettisesti sen, kuinka karukin voi olla suunnattoman kaunista.
Tästä blogista löytyy myös kohdeopas 10 x Madeira sekä Johdatus Madeiran levadoille. Näistä jälkimmäinen sisältää linkkejä tarkempiin kuvauksiin saarella tekemistäni patikkaretkistä.

Portugali
Cabo da Roca – ajatuksia maailman reunalla

Portugalissa sijaitseva Cabo da Rocan niemi on manner-Euroopan läntisin paikka. Olen käynyt siellä kahdesti reissuilla, joista molemmat ovat osuneet jollain lailla matkailu-urani taitekohtiin.
Atlantin aallot iskeytyvät Cabo da Rocan vaikuttaviin rantakallioihin noin neljänkymmenen kilometrin päässä Lissabonin keskustasta. Tänne kelpaa pysähtyä tuijottamaan merta ja miettimään syntyjä syviä. Valtameri on todellakin aava, sillä ensimmäisenä vastaan tulisi reilun 1400 kilometrin päässä sijaitseva Azorien saariryhmä. Sieltä on vielä noin neljätuhatta kilometriä lisää vastakkaiselle mantereelle Amerikkaan.
Cabo da Roca oli vanhan maailman reuna, eli maan uskottiin loppuvan tänne, ennen kuin planeettamme pyöreä muoto selvisi tiedemiehille. Kotimaan sijainti valtameren reunalla innosti varmasti omalta osaltaan portugalilaisia löytöretkeilijöitä, jotka purjehtivat suuriin seikkailuihin kohti tuntematonta. Esimerkiksi Bartolomeu Dias, Vasco da Gama, Pedro Álvares Cabral ja Fernão de Magalhães jättivät nimensä historiankirjoihin.
Saavun Cabo da Rocalle ensi kertaa heinäkuussa 1995 kavereideni Juhan ja Mikan kanssa. Tämä on ensimmäinen ulkomaanmatka, jolle olen lähtenyt ilman vanhempiani. Lukio ja hyvin sujuneet ylioppilaskirjoitukset ovat takana, samoin yliopiston pääsykokeet. Nyt on aikaa vetää henkeä ja odotella vielä puoli vuotta armeijaan lähtöä. Kiertelemme pari viikkoa ympäri Lissabonia ja teemme muutaman päivän retken Évoraan, Faroon sekä Albufeiraan. Portugalissa maistuu vapaus ja tuntuu keskikesän paahtava helle.
Pysähdyn jyrkänteen reunalle tuijottamaan merta ja ajattelen jossain kaukana vastarannalla häämöttävää Amerikkaa. Erään lukiossa tekemäni esitelmän aiheena oli New York ja haaveilen joskus matkustavani sinne. Mieleen tulee myös suurempia kysymyksiä, kuten varmasti monella muullakin tässä elämäntilanteessa. Haussa olisi ainakin opiskelupaikka, oma koti, tyttöystävä sekä ylipäätään koko elämän suunta. Cabo da Roca kutsuu mietiskelemään ja jättää päähän lohdullisen vastauksen – kaikki kyllä järjestyy aikanaan.
Syvällisemmät pohdiskelut unohtuvat, kun päätämme laskeutua alas meren rantaan. Jyrkällä rinteellä kiipeileminen on haastavaa, joskaan ei täysin uhkarohkeaa. Reppu tuntuu hankalalta selässä, joten päätän pudottaa sen varovasti hieman alemmalle tasanteelle. Reppu kuitenkin laskeutuu odottamattomalla tavalla ja lähtee vierimään rinnettä alas. Se poukkoilee sisällä olevine kameroineen metri tolkulla kohti maailman reunaa, kunnes pysähtyy aivan korkean kielekkeen laidalle. Filmikameralla otetut valokuvat pelastuvat, joskin muutamiin niistä tulee jatkossa omituisia raitoja. Pääsemme lopulta alas rantaan sekä myös onnellisesti ylös bussipysäkille ja yöksi Lissaboniin.
Toinen reissuni Cabo da Rocalle koittaa lokakuussa 2009. Edellisellä matkalla 14 vuotta sitten haaveilemani tyttöystävä löytyi jo ajat sitten, ja hänestä on tullut nyt matkaseurana oleva vaimoni. Myös elämän muut palaset ovat tuntuneet loksahtaneen kohdalleen. Opiskelupaikkaa ei irronnut yliopistosta, mutta irtosi kuitenkin, samoin kiinnostava työpaikka. Kohti Amerikkaakin voi nyt tähystää uusin ajatuksin, sillä kävimme New Yorkissa vain puolisen vuotta aiemmin. Seuraavat ulkomaanreissut eivät kuitenkaan toteudu tästä eteenpäin aivan samalla tavoin kuin ennen, sillä tämä Portugalin-loma jää viimeiseksi lentomatkaksi ennen esikoisemme syntymää. Cabo da Roca tietää kuitenkin kertoa, että kaikki järjestyy, mitä sitten vastaan tuleekin.
Moni käväisee Cabo da Rocalla ottamassa muutaman valokuvan ja jatkaa sitten matkaansa. Mielestäni tämä paikka ansaitsee enemmän, joten viivymme tälläkin kerralla yli kaksi tuntia. Kävelemme lähistön poluilla ja löydämme kivimuuriin muotoillun penkin, jolle istahdamme pitkäksi toviksi syömään eväitä ja ihailemaan maisemaa. Paikka on sen verran sivussa, ettei muita matkailijoita ole ruuhkaksi asti. Lämpömittari näyttää lokakuussakin hellelukemia ja meri kimaltaa kirkkaana kaukaisuuteen saakka. Tiedän että olemme tällä säällä onnekkaita, sillä näille kallioille puhaltaa usein kova tuuli ja rannikon sää voi olla muutenkin arvaamaton.
Cabo da Rocalle on pystytetty muistomerkki, jossa julistetaan kyseessä olevan Euroopan mantereen läntisin piste. Muistomerkkiin on kaiverrettu koordinaattien lisäksi Portugalin kansallisrunoilijan Luís de Camõesin sanat täällä missä maa päättyy ja meri alkaa. Taustalla näkyvä majakka valmistui vuonna 1772 ja sen torni on reilun kahdenkymmenen metrin korkuinen. Näkyvyys on hyvä, sillä majakan perustukset on valettu noin 140-metrisen kallion päälle.
Cabo da Roca on suosittu vierailukohde, jossa käy paljon turistiryhmiä. Paikalle pääsee kätevimmin autolla tai bussilla. Sintran ja Cascaisin välillä liikennöivä linja-auto pysähtyy Cabo da Rocassa. Matka-aika Cascaisista on reilut kaksikymmentä minuuttia ja Sintrasta yli puoli tuntia. Lissabonista pääsee sekä Cascaisiin että Sintraan paikallisjunilla. Molemmat ovat suosittuja päiväretkikohteita Lissabonista, mutta omasta mielestäni varsinkin Sintrassa kannattaa viipyä ainakin parin päivän ajan. Olen julkaissut aiemmin postauksen Sintra ja minä, jossa kerron tuosta viehättävästä kylästä sekä sen lähistöllä sijaitsevista linnoista.
Vierailu Cabo da Rocalla on vaikuttava kokemus jo pelkkien rantakallioiden ja merimaiseman vuoksi. Sijainti aivan Euroopan laidalla luo paikalle myös oman ainutlaatuisen merkityksensä. En tiedä milloin palaan Cabo da Rocalle kolmannen kerran, eikä matkan välttämättä tarvitse ajoittua minkäänlaiseen käännekohtaan. Jos kävisin taas paikalla 14 vuoden tauon jälkeen, olisi Cabo da Rocan vuoro 2023, mihin ei lopulta ole enää kovin pitkä aika. Silloin toivottavasti puhutaan ajasta, jolloin koronapandemia on jo taakse jäänyttä historiaa.
Portugali
Päivä Portugalin kauniilla Douro-joella

Siirryn nyt menneiden matkojen muistoissani Pohjois-Portugalin halki virtaavalle Douro-joelle, jonka maisemiin voisi palata aina uudelleen. Kiireetön risteilypäivä tarjosi kauniita näkymiä sekä pikaisen viinitalovierailun.
Viivyimme syksyllä 2009 tekemällämme Portugalin-matkalla muutaman yön Portossa, joka on yksi Euroopan kiehtovimmista kaupungeista. Käytimme yhden matkapäivistämme Douro-joella, jolla on merkittävä osa alueen historiassa. Maailmankuulua portviiniä viljellään Douron laaksossa, josta se kuljetetaan varastoitavaksi alajuoksun varrelle.
Lokakuinen lauantaiaamu on hyvin hiljainen, kun kävelemme Porton kaupungin halki kohti jokivenelaituria. Ylitämme mahtavan Dom Luísin sillan ylätasannetta pitkin ja näemme kuinka nouseva aurinko tavoittaa vähitellen myös Ribeiran rantakortteleiden kuvaukselliset rakennukset.
Etsimämme Douro Azul -yhtiön laituri löytyy joen etelärannalta eli Vila Nova do Gaian puolelta. Meidät ohjataan alukseen astumisen jälkeen suureen pöytään, jossa on meille ikkunan vierestä varatut paikat. Saamme seuraksemme kymmenen portugalilaista, joihin emme tosin tutustu sen paremmin.
Nytkähdämme liikkeelle aikataulun mukaisesti yhdeksältä. Päivän reitti kulkee vastavirtaan, sillä myötävirtaan mentäessä joki laskee Atlanttiin vain muutaman kilometrin päässä. Syömme hyvällä ruokahalulla risteilyn hintaan kuuluvia aamiaissämpylöitä ja croissanteja samalla, kun alitamme matkan ensimmäiset sillat. Joella näkyy muutamia reippaita soutajia ja melojia.
Ulkona puhaltaa harmittavan viileä tuuli, mutta löydämme onneksi suhteellisen suojaisan paikan alakannelta. Ohitamme muutaman pienen kylän ja rinteillä kasvavaa metsää. Joki toki kimaltelee kauniisti ja on mukava nähdä paikallista luontoa, mutta tämä ympäristö ei tee vielä suurta vaikutusta.
Jokiristeilyn erikoisuus ovat sulkuportit. Saavumme puoli yhdeltätoista Crestuma-Leverin sululle, jonka korkeusero on 14 metriä. Palaamme tämän jälkeen lämpimiin sisätiloihin odottelemaan lounasta. Ateria alkaa portviinillä, sillä sitähän tämän joen reunamilla nimenomaan viljellään. Entisaikaan viini toimitettiin viljelyksiltä Vila Nova de Gaian varastoihin puisilla rabelo-veneillä. Nykyään käytetään vähemmän romanttisia kuorma-autoja.
Nautimme neljän ruokalajin kalapainotteisen aterian, jonka aikana huomaamme maiseman muuttuvan. Alamme saapua viiniviljelmille ja ohitamme jonkun kaupunginkin. Aurinko alkaa porottaa ikkunan lävitse jo niin kuumasti, että joudumme vetämään hieman verhoa eteen.
Saavumme puoli kahden maissa Carrapatelon sulkuporteille, joiden kohdalla nousemme vastavirtaan matkatessamme peräti 35 metriä ylöspäin. Myös koko matkan meitä seurannut pienempi alus mahtuu samalla kertaa sulkuporttien väliin.
On mielenkiintoista seurata, kuinka laivat nousevat valtavien seinämien reunustamasta synkästä kuilusta takaisin päivänvaloon. Dourossa on Portugalin puolella viisi patoa, joista kaksi osuu matkamme varrelle.
Löydämme mukavat istumapaikat yläkannelta ja vietämme risteilyn pari viimeistä tuntia ulkona. Sää on lämmennyt päivän mittaan mukavasti ja aurinkoisessa syysilmassa tarkenee hyvin lyhyissä hihoissa. Matkan loppuosa onkin ehdottomasti päivän parasta antia, sillä saavumme viimein odottamiimme maisemiin.
Joki mutkittelee upeassa ympäristössä, jota sävyttävät viininviljelyyn valjastetut rinteet ja satunnaiset vanhat rakennukset. Jotkut viljelmistä näyttävät jatkuvan korkeiden kukkuloiden huipuille saakka.
Laivalla ei ole juurikaan muuta tekemistä, joten keskitymme nauttimaan leppoisaan tahtiin vaihtuvista maisemista. Aluksen kaiuttimista raikuvat vuorotellen kaikki Boney M:n kokoelmalevyn hitit Rivers of Babylonista lähtien.
Saavumme neljältä Peso da Réguan kaupunkiin, jossa jäämme pois kyydistä. Matkustajat ohjataan pikavauhtia rannalla päivystävien kaupustelijoiden ohitse bussiin, joka vie meidät läheiselle Castelinhon viinitilalle. Ohjelmaan kuuluu lyhyt englanniksi opastettu kierros Castelinhon kellareissa. Näemme muun muassa valtavia viinisäiliöitä sekä paksun pölykerroksen peittämiä vuosikertapulloja. Kaupan puolella tarjotaan hieman maistiaisia sekä tietenkin mahdollisuus ostosten tekemiseen. Tyydymme tällä kerralla juomien sijasta jääkaappimagneettiin.
Ostosten tekoon ei kulu juurikaan aikaa, joten ehdimme ihailla hetken maisemia. Laskeva aurinko värittää Douron vastarannalla kohoavia viiniviljelmiä. Peso da Régua on seudun tärkeimpiä viinintuotantokeskuksia ja erään kukkulan huippua hallitseekin Sandemanin portviinitalon salaperäiseen viittaan pukeutunut tunnushahmo. Alueelta löytyy paljon eri tiloja, joihin voisi paremmalla ajalla käydä tutustumassa.
Turistibussi kuljettaa meidät Réguan rautatieasemalle, josta alkaa parin tunnin paluumatka Portoon. Junasta on varattu laivayhtiön asiakkaille kaksi kokonaista vaunua. Rata seuraa alkumatkan Douro-jokea, kunnes erkaantuu toisaalle.
Näemme kumpuilevaa maastoa, laaksoja ja pieniä kyliä. Muutamat asemat on koristeltu sinisillä kaakeleilla. Junamatka tuntuu pitkän päivän jälkeen yllättävänkin puuduttavalta, mutta saavumme lopulta Porton kauniille São Benton asemalle.
Kokeilemamme kaltainen risteily tarjoaa hyvän mahdollisuuden nauttia Douron maisemista rauhalliseen tahtiin. Toisaalta tekemistä ei ole erityisen paljon ja aamusta iltaan venyvä retki saattaa tuntua ajoittain myös pitkästyttävältä. Päivästä on joka tapauksessa jäänyt mieleeni paljon hyviä muistoja. Koko Douroa emme todellakaan nähneet, sillä joen alkulähde sijaitsee lähes 900 kilometrin päässä Portosta. Espanjan puolella joki tunnetaan nimellä Duero.
Douron viininviljelysmaisemiin voi edelleen lähteä useamman eri yhtiön laivoilla. Yllä kuvatun kaltaisia retkiä mainostavat tällä hetkellä esimerkiksi Cruzeiros Douro sekä Porto Douro, kun taas Douro Azulin valikoima näyttäisi muuttuneen. Joella voi halutessaan tehdä myös useamman päivän mittaisia risteilyjä.
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Ranska2 vuotta sitten
30 nähtävyyttä Pariisissa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Espanja2 vuotta sitten
Kaksien kasvojen Torrox
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
Johanna Miettinen
31.1.2017 at 10:11
Täälä olen Madeiralla, puoli maraton meni hyvin ja levadoja kävelty, Ruivo valloitettiin lyhyempää reittiä pitkin kovan tuulen ja kylmän sään takia ??
-Johanna-
Mika / Lähtöportti
31.1.2017 at 15:32
Mukava kuulla että juoksu meni hyvin ja Ruivollekin pääsitte! Nauttikaa olostanne siellä Madeiralla! 🙂
Heidi / Maailman äärellä
31.1.2017 at 10:44
Näyttää siltä, että tämä otetaan ohjelmaan yhtenä päivänä. Toi kolmas kuva on kaikkein upein! Haluan sinne samalla paikalle :). Kiitos tästä! Reilut kolme viikkoa vielä lomaan, joten hyvin ehdit vielä kirjoittaa lisää näitä ;).
Mika / Lähtöportti
31.1.2017 at 16:14
Joo, suosittelen tätä joksikin päiväksi! Käymistäni levadoista Ribeiro Frio – Portela on ehkä varmin valinta, jos taksilla palaaminen lähtöpaikalle ei haittaa (reitin pituus yhteen suuntaan 11 km). Itse odotan seuraavalta reissulta eniten Caldeirão Verdeä. Ja sitten on kaikki vuoristoreitit… en nyt tee tätä helpoksi 😉 Kirjoitan lähipäivinä vielä yhden levadajutun, sitten alkaa olla Madeiran-tarinat toistaiseksi julkaistu. Onneksi pääsen sinne itsekin taas tänä vuonna 🙂
Jenni / Unelmatrippi
31.1.2017 at 16:39
Aivan upeita maisemia! Karu voi todellakin olla kaunista. Olet saanut hienoja kuvia, ja reitti vaikuttaa todella kiinnostavalta. Ehdottomasti kävisin Madeiralla kiertelemässä yhden jos toisenkin vaellusreitin, jos sinne matkustaisin. Ja Madeirahan houkuttelee kohteena koko ajan enemmän, mutta nyt ei kykene tänä vuonna lähtemään Madeiralle, kun on jo niin paljon muita suunnitelmia jonossa.
Mika / Lähtöportti
1.2.2017 at 12:34
Sehän on vaan positiivinen ongelma, että matkasuunnitelmia riittää 🙂 Mullakin on kymmeniä uusia kohteita mielessä, mutta hurahtaminen noihin Madeiran polkuihin on ollut niin vakavaa, että sinne täytyy palata aina uudelleen. Mukavaa jos saan Madeiran kuulostamaan entistä houkuttelevammalta. Vaeltajalle ja luonnonystävälle se on oikea paratiisi. Useimmat reiteistä on metsissä tai vuorilla, ja sitten on tämä kummallinen karu niemi, jossa hyvällä säällä saa väkisinkin hienoja kuvia 🙂
Elina | Vaihda vapaalle
31.1.2017 at 16:44
Wau mitkä maisemat! Kuulostaa uskomattomalta, että olette lähteneet liikkeelle pilvisessä ja sateisessa säässä ja saitte nautiskella auringonpaisteesta. Voin uskoa, että jätski on maistunut tuon patikkaretken päätteeksi. Matkablogien kautta Madeira on kyllä näyttäytynyt kerta kerralta houkuttelevampana matkakohteena. Kyllä mekin vielä joku kesä sinne suunnataan. 🙂
Mika / Lähtöportti
1.2.2017 at 12:44
Säät vaihtelee tuolla Atlantin keskellä käsittämättömän nopeasti. Onneksi pääkaupunki Funchal, missä lähes kaikki majoittuu, on sentään yleensä aurinkoisimpia alueita. Madeiran luonto on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Saaren eläimistö ei ole niin ihmeellinen, mutta merelle voi lähteä bongaamaan valaita ja delfiinejä. Tiedän Tomin ajavan sujuvasti ihan missä tahansa, mutta olisi hauska kuulla asiantuntijan arvio Madeiran vuoristoteistä suhteessa muun maailman teihin 🙂
Milla - Pingviinimatkat
1.2.2017 at 21:43
Madeira on kyllä niin upea! Yhdet parhaista reissukuvistamme on otettu taatusti Madeiralla. Saarella jolle en meinannut haluta sitten millään lähteä. Niin uskomattoman hieno ja monipuolinen luonto, jonka toivon jokaisen näkevän. Tämä patikointi kokonaisuudessaan jäi meillä tekemättä, mutta onpahan mitä odottaa seuraavalta kerralta. Mielestäni karu voi todellakin olla hyvinkin kaunista 🙂
Mika / Lähtöportti
2.2.2017 at 13:00
Ymmärrän ettei aluksi houkutellut, kun Madeiralla tuntuu edelleen olevan tiukkaan pinttynyt mummomaine. Onneksi me siellä käyneet bloggaajat on tuotu esiin saaren monipuolisuutta uudella tavalla. Mielestäni ihan täydellinen kohde nimenomaan aktiivilomaan huikean luonnon keskellä. Toivottavasti tekin palaatte lähivuosina Madeiralle 🙂
Henna / Kulkutautiset
2.2.2017 at 20:13
Huh huh, mitä maisemia! Mihinkähän väliin voisin buukata reissun Madeiralle 😀 Ihan mielettömän näköistä. Juuri tällaiset maisemat vetoavat minuun todella paljon, nuo merestä törröttävät tötteröt ja jylhä ja jotenkin surrealistinen ilme. Mahtoi olla huikea retkipäivä! Tämän vinkin perusteella valitsisin Madeiralla ehdottomasti tämän polun yhdeksi kohokohdaksi, vaikkakin noiden säiden kanssa sopii varmasti toivoa hyvää tuuria.
Mika / Lähtöportti
4.2.2017 at 11:19
Komeat on maisemat, ja rantakallioita riittää ympäri saarta. Sisämaassa on sitten vuoria ja rinteillä kasvavia vehreitä metsiä. Voisin kyllä kuvitella teidät kolmen sukupolven voimin Madeirallekin. Lastenhoidossa vuorottelemalla pääsee harrastamaan aktiviteetteja, patikoinnin lisäksi löytyisi esimerkiksi valasristeilyjä ja totta kai tuolla sukellustakin harrastetaan. Hiekkakakkujen tekemiseen sopivia rantoja löytyy naapurisaarelta Porto Santolta.
Kohteena maailma / Rami
3.2.2017 at 0:48
Upeat maisemat ja hienosti sait lukijan mukaan retkeen. Tässähän pitää melkein ottaa kylmä juotava näin ruudun toisella puolellakin 😉
Madeira on listalla tällä hetkellä korkealla eli toivottavasti matka käy sinne pian! Tuollaiset patikointiretket on kyllä upeaa lomanviettoa, aikaa sitten vielä illasta syödä ja juoda hyvin.
Mika / Lähtöportti
4.2.2017 at 11:30
Näiden juttujen lukeminen on aina hyvä syy oluen ottamiseen 🙂
Madeira on mainio patikointikohde monestakin syystä. Hienoja reittejä on paljon ja niitä löytyy joka makuun helpoista metsäpoluista haastavaan vuoristoon. Funchalissa on mukava nauttia kaupungin ravintolatarjonnasta ja muista palveluista, mutta sieltä on helppo lähteä vaikka joka päivä retkelle jonnekin päin saarta. Omaan makuuni täydellinen yhdistelmä.
Travelloverin Annika
3.2.2017 at 22:48
Tätä olet ehkä kuullut jo liiankin monta kertaa, mutta Madeirasta vain on helposti mummokohdemielikuva, ja olen yksi niistä, jotka sitkeästi pidämme siitä kiinni. Nyt on luovutettava. Jos siellä todella on tuollaisia karun kauniita maisemia, se ei ehkä olekaan ihan vain se sama paikka, jonka kukista anoppi jaksoi vaahdota. En jotenkaan näe itseäni ihmettelemässä ihan joka hortensiaa, mutta tuolla voisin ihan helposti käyskennellä. 🙂
Mika / Lähtöportti
4.2.2017 at 12:14
Mielikuvien muuttaminen on vaikeaa, mullakin on paljon turhia ennakkoluuloja monista paikoista missä en ole käynyt. Blogit on saaneet mutkin ajattelemaan monesta paikasta toisin.
Tämä São Lourençon niemi on saaren karuin paikka, mutta huimia jyrkänteitä löytyy muualtakin, eikä koko saarelta juuri tasaisia paikkoja löydy. Toki Madeiralla on harvinaisen paljon niitä kukkia ja puutarhoja, mutta saaren imago on ehkä liiaksi rakennettu niiden ympärille. Ainutlaatuinen luonto tarjoaa mahdollisuuksia vaikka millaisiin aktiivilomiin.
Susanna / Matkapatonki
4.2.2017 at 1:32
Huh mitä maisemia ja kuvia! Ja minä kun ajattelin Madeiran olevan vain eläkeläisten talvenviettopaikka rantoineen ja Heikin baareineen… 😀
Mika / Lähtöportti
4.2.2017 at 12:24
Madeira on toki myös eläkeläisten talvenviettopaikka, mutta niin paljon muutakin. Hiekkarantoja tai Suomi-baareja siellä ei edes ole. Saari on yhtä hotellialuetta lukuunottamatta yllättävän ”alkuperäinen”. Reilun sadantuhannen asukkaan Funchal on ihan oikea kaupunki ja muu saari on täynnä huikeaa ja haastavaa luontoa. Vilkasta yöelämää tai kultaista hiekkaa ei kannata lähteä hakemaan, mutta maisemat ei varmasti tuota pettymystä.