Seuraa somessa

Italia

Italian lumoa hurmaavassa Abruzzossa

Julkaistu

-

Vietin kesäkuun alkupuolella pari viikkoa Italiassa. Suurin osa ajasta kului Abruzzosta vuokratun lomatalon ympäristössä, mutta piipahdimme myös parilla muulla alueella. Hienot maisemat ja leppoisa maalaiselämä olisivat houkutelleet jäämään Abruzzoon pidemmäksikin aikaa.

Tätä matkaa oli odotettu kauan ja hartaasti. Vuoden 2019 loppupuolella varatun matkan oli tarkoitus toteutua kesäkuussa 2020, mutta pandemia ehti muuttaa suunnitelmia useampaan kertaan. Sähköposteja tuli kirjoiteltua melkoinen määrä, mutta kaikilta majoittajilta sekä lentoyhtiöltäkin löytyi niin paljon joustavuutta, että varausten siirrot onnistuivat ilman lisäkustannuksia. Meitä oli matkassa yhdeksän henkilöä, joista seitsemän koko kierroksen alusta loppuun. Voi sitä riemun määrää, kun pääsimme lopulta Italiaan!

ostialido_01


Aloitamme matkan yöpymällä roomalaisten omassa rantalomakohteessa Ostia Lidossa. En ole aiemmillakaan reissuillani ihastunut tähän kaupunkiin, mutta sijainti Fiumicinon lentokentän vieressä on iltalennon jälkeen lähes lyömätön. Ostian rantakadun varrelta kelpaa herätä, juoda hotellin aamiaisella cappuccinot ja jatkaa virkeänä matkaa. Päässä jyskyttää J-Axin muutaman vuoden takainen hitti Ostia Lido, jonka sanoituksen mukaan jopa Ostia Lido voi tuntua paratiisilta, kunhan vain pysymme yhdessä.

abruzzo_02


Abruzzon lomatalo odottaa noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Roomasta koilliseen. Tietöiden ja tunneleiden sävyttämät moottoritiet vaihtuvat vähitellen mutkikkaisiin maalaisteihin ja mäkisiin peltomaisemiin. Talo on ehkä jopa viihtyisämpi kuin ennakkoon näkemistämme kuvista voisi päätellä ja maisema hurmaa heti ensi silmäyksellä.

abruzzo_06


Elämä Atrin kunnassa soljuu perinteiseen italialaiseen malliin. Aterioista kelpaa nauttia omalla terassilla, kun käsin tehty tuorepasta on haettu keskustan pikku puodista ja viini suoraan Ruggierin tilalta muutaman kilometrin päästä. Kirsikoita ei tarvitse ostaa mistään, sillä ne poimitaan omalla pihalla kasvavista puista. Maanviljelijät puuhailevat taloa ympäröivillä oliiviviljelmillä ja villisikalauma uskaltautuu muutaman kerran pihallemme. Merikin on lyhyen automatkan päässä, mutta kukaan meistä ei ole suuremmin kiinnostunut Adrianmeren rannikon pitkistä hiekkarannoista. Uimme mieluummin huvilan pihalla olevassa altaassa omassa rauhassamme. Sää on sopivan lämmin, mutta hellelukemat pysyttelevät onneksi maltillisina.

abruzzo_05


Käymme ravintoloissa vain muutaman kerran. Tutuimmaksi tulee saman kylän agriturismo Castelli in Aria, josta voi varata illallisia ennakkoon. Täällä syödään sitä mitä emäntä sattuu valmistamaan, mutta kaikki on maukasta. Toisaalta kaikkien tällä seudulla käymiemme ravintoloiden valikoima on hyvinkin lihapainotteinen ja alan jo kaivata esimerkiksi meren herkkuja. Alueen suosituin ruokalaji on joka paikassa tarjolla oleva arrosticini, joka tarkoittaa pieniä lampaanlihavartaita.

atri_01


Atrin keskusta on pieni ja viihtyisä. Vanhat värikkäät talot muodostavat kauniin kokonaisuuden ja kapeilla kujilla saa kuljeskella useimmiten kaikessa rauhassa. Kylän laidalta aukeaa mahtava maisema Abruzzon sisämaahan ja hieman merellekin päin. Kujat tulevat muutaman vierailun aikana tutuiksi, minkä ansiosta kylä alkaa tuntua kovin kotoisalta. Välillä voi kierrellä valokuvailemassa ja toisinaan Atrin keskustassa tulee käväistyä vain tutussa jäätelöbaarissa maistelemassa pistaasia ja sitruunaa.

Lue lisää jutustani Maaseutulomailua Atrissa Italiassa.

calanchi_02 (1)


Atrin luonnon erikoisuuksia ovat calanchi-kalliomuodostelmat, joita näkyy seudulla paljon. Eroosion kuluttama savipitoinen maa antaa alueen maisemille persoonallista ilmettä. Itse kallioihin ei pääse koskemaan, mutta kierrämme noin kuuden kilometrin mittaisen luontopolun calanchi-muodostelmien ympäri. Hienoissa maisemissa tehty hikinen lenkki on mieleenpainuva kokemus.

Lue lisää jutustani Calanchi di Atri – luontoretki Abruzzon maisemissa.

cittasantangelo_02 (1)


Atrin ympäristössä on muitakin kuvauksellisia kyliä ja pikkukaupunkeja. Ajamme kumpuilevan maalaismaiseman halki kukkulan laella kohoavaan Città Sant’Angeloon, joka on ehdottomasti ansainnut paikkansa Italian kauneimpien kylien listalla.

cittasantangelo_01 (1)


Città Sant’Angelossa on oikeastaan kaikkea mitä pittoreskissa eteläeurooppalaisessa kylässä pitääkin, eli värikkäitä taloja, hiljaisia kujia, laiskoja kissoja, koristeellisia katulamppuja ja ovenkolkuttimia, raikkaantuoksuisia pyykkejä, valtava määrä kukkaistutuksia, hieman rapistuneita seiniä sekä lounastamiseen sopiva näköalaravintola.

Lue lisää jutustani Città Sant’Angelo – yksi Italian kauneimmista kylistä.

silvipaese_01


Alueen vähemmän tunnettuihin kukkulakyliin kuuluvat Silvi Paese sekä Montepagano. Molemmista on hieno maisema sekä Adrianmerelle että Abruzzon maaseudulle päin. Varsinkin Silvi Paese on hyvin kaunis, mutta sen vanhin osa on kovin pieni. Kirkon tuntumassa riittää vierailumme aikaan elämää, sillä käynnissä on suuri hääjuhla.

montepagano_01


Montepaganoa ei ole mainittu missään löytämässäni matkaoppaassa, mutta se vaikutti Silvi Paesesta nähtynä mielenkiintoiselta. Mistään pakollisesta nähtävyydestä ei olekaan kysymys, mutta keskipäivän helteessä uinuva Montepagano jää mieleen sympaattisena paikkana, jossa saa aistia perinteistä kylätunnelmaa.

Lue lisää jutustani Abruzzon pikkukylät Silvi Paese ja Montepagano.

campoimperatore_02 (1)


Jos koko matkalta pitäisi valita vain yksi kohokohta, se olisi varmasti Campo Imperatore. Suomeksi Keisarin kenttää tarkoittava tasanko on maisemiltaan hämmentävän upea, ja paikan päällä voi ymmärtää miksi sitä kutsutaan ”Italian Tiibetiksi”. Todella laaja tasankoalue tarjoaa sellaista avaruutta, jollaista ei odottaisi Italiasta löytävänsä.

campoimperatore_01 (1)


Tasankoa ympäröivät vuoret houkuttelevat retkeilemään. Osa joukostamme lähtee patikoimaan kunnianhimoisemmin ja osa tyytyy ihailemaan maisemia vain alempaa. Itse en ole varautunut minkäänlaisilla vaellusvarusteilla, mutta teen silti spontaanin puolentoista tunnin kävelyretken aivan huikeissa vuoristomaisemissa Campo Imperatoren vanhan hiihtokeskuksen ympäristössä. Korkeuseroja ja kivikkoisia polkuja riittää, mutta niistä selviää onneksi kaupunkikengilläkin. Näihin maisemiin voisi palata patikoimaan useammaksikin päiväksi.

Lue lisää jutustani Campo Imperatore – satumaisen kaunis ”Italian Tiibet”.

civitella_del_tronto_01 (1)


Eräs Abruzzon kauneimmista kylistä on alueen pohjoisosissa sijaitseva Civitella del Tronto. Se eroaa ulkonäöltään esimerkiksi Atrista tai Città Sant’Angelosta, sillä värikkäiden seinien sijasta nähtävillä on lähinnä harmaata kiveä. Nautimme hiljaisen kylän historiallisesta tunnelmasta sekä korkealta kukkulalta avautuvista maisemista. Kukkulan huipulla kohoaa hämmästyttävän suuri linnoitus, jossa riittäisi tutkittavaa pidemmäksikin aikaa. Näkymät vain paranevat, kun pääsemme linnoituksen muureille.

Lue lisää jutustani Historiaa huokuva Civitella del Tronto.

ascolipiceno_01


Käväisemme pienellä päiväretkellä myös Abruzzon naapurialueella Marchessa. Olin jo kauan halunnut nähdä kauniiksi kehutun Ascoli Picenon kaupungin, joka alkaakin täyttää odotuksia kaatosateen väistyessä auringonpaisteen tieltä. Ascolin kävelykeskusta ja varsinkin sen kaksi suurinta aukiota muodostavat viihtyisän alueen, jolla on mukava viettää aikaa. Mieleen jäävät myös ascolilaiset oliivit, jotka on täytetty ja friteerattu todella herkullisiksi. Ostamme niitä katukojusta maistiaisiksi ja löydämme uutta herkkuamme myöhemmin myös muualta Italiasta, kun nyt tiedämme mitä kannattaa etsiä.

Lue lisää jutustani Päiväretkellä Ascoli Picenossa.

termoli_01 (1)


Matkamme jatkui Atrissa vietettyjen kymmenen päivän jälkeen kohti etelää ja Molisen aluetta. Valitsin Termolin rantakaupungin reittimme varrelle ennen kaikkea linnoitetusta vanhastakaupungista näkemieni kuvien perusteella. Termolin vanhin osa onkin todella viehättävä, minkä lisäksi sen ulkopuolella on hieman uudenaikaisempi kävelykeskusta monine ravintoloineen. Termolin parhaat osat ovat toisaalta niin pienellä alueella, että ne tulevat tutuiksi varsin nopeasti. Meille jää siis hyvin aikaa viettää pari iltaa paikallisissa kalaravintoloissa, jotka tarjoavat tervetullutta vaihtelua Abruzzon maaseudun liiankin lihapainotteiseen ruokavalioon.

termoli_02


Ulkomaalaisille tuntematon Termoli paljastuu italialaisten suosimaksi rantalomakohteeksi, jonka hiekkarannat auringonvarjoineen jatkuvat silmänkantamattomiin. Osumme paikalle sattumalta viikonlopuksi, jolloin saamme osamme myös paikallisesta yöelämästä. Nukkuminen katutasosta vuokratussa asunnossa osoittautuu sen verran mahdottomaksi, ettei auta kuin liittyä joukkoon. Livebändi soittaa lähimmällä piazzalla muutaman kymmenen metrin päässä perinteisiä italialaisia hittejä Domenico Modugnon Volaresta Toto Cutugnon L’italianoon. Perjantai-illan tunnelma on huikea, kun kansa laulaa mukana, eikä kenelläkään ole huolta huomisesta.

Lue lisää jutustani Italialaisten kaunis rantalomakohde Termoli.

castelgandolfo_2022_02 (1)


Matkamme viimeinen kohde Castel Gandolfo on tuttu jo kolmisen vuotta sitten tehdyltä matkalta. Rooman läheltä löytyvä pieni kylä sijaitsee kuvankauniilla paikalla Albano-nimisen kraatterijärven reunalla ja se on muutenkin viihtyisä paikka varsinkin aamuisin ja iltaisin, kun pääkaupungista saapuneet päiväretkeläiset ovat poissa.

castelgandolfo_2022_01 (1)


Castel Gandolfo tunnetaan paavien kesänviettopaikkana, jossa katolisen kirkon päämiehet ovat nauttineet lomistaan vuosisatojen ajan. Nykyinen paavi Franciscus kuitenkin kieltäytyi liian mahtipontiseksi kokemastaan majoituksesta, joten Paavin palatsi sekä yksityiset puutarhat ovat nyt yleisölle avoimia turistinähtävyyksiä. Hämmästyttävän laaja puutarha-alue sekä palatsin sisätilat osoittautuvat yllättävänkin mielenkiintoisiksi tutustumiskohteiksi. Kukaan ei vielä tiedä museoitujen tilojen kohtalosta sitten, kun paavin virka siirtyy joskus tulevaisuudessa Franciscuksen seuraajalle.

Castel Gandolfosta on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.

nemi_01


Käymme Castel Gandolfosta käsin katsomassa myös seudun toista kraatterijärveä Nemiä. Nemin kylään olisi voinut tutustua tarkemminkin, mutta jo pelkkä järvimaisema on pienen retken arvoinen.

anzionettuno_01


Kotiinlähtöpäivänä on ennen iltalentoa ylimääräistä aikaa ja päädymme hieman sattumaltakin Nettunossa sijaitsevalle amerikkalaiselle sotilashautausmaalle. Kohde on todella vaikuttava ja taatusti tutustumisen arvoinen. Suuri hautausmaa on yhtä aikaa sekä kaunis että surullinen paikka. Täällä ei voi kuin toivoa rauhaa koko maailmaan.

Anzio–Nettunon amerikkalaisesta sotilashautausmaasta on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.

cittasantangelo_03


Matka onnistui hyvin ja oli pitkäksi venyneen odottamisen arvoinen. Abruzzon alue hurmasi sekä maisemillaan että maalaistunnelmallaan ja oli minulle taas uudenlainen pala Italiaa. Atrin ympäristössä sai seurata perinteistä elämänmenoa ja huomata taas kerran, kuinka monimuotoinen maa Italia onkaan. Minulle sopii hyvin, että opiskelemani italian kieli on näillä seuduilla monesti ainoa vaihtoehto. Englantiakin puhuvia ihmisiä löytyy, mutta ulkomaisten kielien taitaminen ei ole näillä kylillä mikään itsestäänselvyys.

abruzzo_01


Haaveilen tutustumisesta Italian kaikkiin kahteenkymmeneen alueeseen. Abruzzosta tuli kymmenes alue, jossa olen viettänyt vähintään viikon ja Molisesta neljästoista, jossa olen nukkunut ainakin yhden yön. Enää Calabria ja Aostanlaakso ovat alueita, joiden maaperälle en ole lainkaan astunut. Suosittelen omien kokemusteni perusteella lämpimästi myös Italian vähemmän tunnettuihin seutuihin tutustumista.

abruzzo_03


Aloitin Italian-matkailuni Roomasta, Venetsiasta, Toscanasta ja Gardajärveltä, jotka ovat kieltämättä upeita. Nyt useimmat parhaista muistoistani sijoittuvat Abruzzon, Puglian tai Umbrian kaltaisille seuduille, jotka ovat tutustuttaneet syvemmin italialaiseen elämään ja antaneet maasta entistä persoonallisemman kuvan. Abruzzo vei palan sydämestä. Ei se välttämättä ihan ykköseksi Italia-listallani noussut, mutta varmasti hyvin korkealle. Toivottavasti palaamme vielä joskus.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
8 kommenttia

1 kommentti

  1. Kuulostaa tosiaan miellyttävältä paikalta! Erityisesti Campo Imperatore ja calanchi-kalliomuodostelmat viehättivät tällaista luontointoilijaa, mutta uskoisin viihtyväni muutenkin alueella kyllä itsekin.

    • Mika / Lähtöportti

      29.6.2022 at 21:03

      Abruzzo on mielenkiintoinen ja kaunis osa Italiaa. Campo Imperatorea suosittelen todella lämpimästi, maisemat ovat aika ainutlaatuisia ja todella upeita! Kannattaa toki käydä katsomassa myös calancheja, jos tuolla suunnalla liikkuu.

  2. Taina / Seikkailupyöräilijä

    30.6.2022 at 0:48

    Abruzzo on upeaa aluetta! Minulla tukikohtana oli Pescara, mutta tuli käytyä useissa vuoristokylissä ja myös Atrissa.

    • Mika / Lähtöportti

      30.6.2022 at 12:33

      Hauskaa että joku muukin on käynyt Atrissa! Abruzzo on upea ja ansaitsisi enemmänkin huomiota hyvänä matkakohteena. Meillä jäi Pescara käymättä, vaikka olisikin ollut vain lyhyen matkan päässä.

  3. Satu

    30.6.2022 at 9:12

    Kiitos Mika taas kivasta jutusta! Mitä kautta olet varannut noita huviloita? Itse olen luottanut usein AirBB:n vuokraajiin mutta toisinaan asuntojen kuvauksista puuttuu aika oleellista tietoa. Esim kerran Italiassa varaamamme huoneisto oli ihana mutta se, että terassin aidan takana kulki Genova-Rooma päärata ja junat porhalsivat ohi yltä päivää vartin välein, oli muutenkin huonosti nukkuvalle seurueellemme vähemmän ihana yllätys. Infernaalisesta metelistä ei tietenkään ollut asunnon kuvauksessa mitään mainintaa, hyvitä kulkuyhteyksistä Genovaan ja Roomaan kylläkin, heh 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      30.6.2022 at 12:49

      Kiitos Satu kommentista! Katson yleensä ensin Interhomen huvilavalikoiman, koska heiltä saa hyvää ja luotettavaa palvelua suomeksi. Interhomen valikoima ei kuitenkaan ole laajin mahdollinen ja se keskittyy pääosin tietyille suosikkialueille, joten tämä Abruzzon huvila löytyi Vrbon (entinen HomeAway) sivuilta. Vrbon kauttakaan ei ole tullut pettymyksiä, mutta kommunikointi ohjautuu alusta lähtien suoraan huvilan omistajan kanssa tapahtuvaksi, toisin kuin Interhomella, joka palvelee enemmän asiakkaan ja omistajan välissä.

      Ikävä tuo teidän kokemuksenne junaradan vieressä nukkumisesta. Toisinaan huviloissa ja asunnoissa on tullut vastaan ikäviä yllätyksiä, kuten lämmitysongelmia tai vaikka torakoita. Kerron tästä Abruzzon huvilasta vähän lisää jossakin tulevassa postauksessa, tässä jutussa jäi mainitsematta parina ensimmäisenä päivänä sattuneet vesikatkokset, jotka onneksi loppuivat lyhyeen. Öinen meteli Termolissa tuli yllätyksenä, emme osanneet ollenkaan arvata vuokranneemme asunnon niin vilkkaalta alueelta 😀

      • Satu

        1.7.2022 at 11:15

        Hei taas! Olen itsekin joskus luottanut Interhomeen, koska heillä juuri tuo firman mukana olo alusta loppuun ja hyvät peruutusehdot ovat olleet valttia. Entisestä HomeAwaysta minulla oli ikävä kokemus – tein heidän sivuillan tiedustelun lomatalosta Ranskassa ja omistajan asiallisen vastauksen jälkeen sähköpostiin alkoi tulla ilmoituksia, joissa luvattiin roimasti alennusta, jos maksan talon vuokran etukäteen. Ilmoitin asiasta omistajalle ja HomeAwaylle – omistaja vastasikin ja ihmetteli tilannetta, mutta HomeAway ei kommentoinut millään tavalla. Netin syövereissä varoiteltiin samanlaisista yhteydenotoista, eli jotenkin koijarit pääsivät käsiksi ihmisten sähköposteihin heidän tekemiensä varaus ja hintatiedustelujen kautta ja alkoivat lähetellä feikkitarjouksia. Muutama kollega on käyttänyt HomeAwaytä eikä heillä, kuten ei ilmeisesti sinullakaan, ole ollut vastaavia kokemuksia, joten ehkä meillä sattui vain huono tuuri.

      • Mika / Lähtöportti

        3.7.2022 at 18:11

        Interhomen kanssa kaikki on aina järjestynyt sujuvimmin, edellisten matkakohteidemme houkuttelevimmat talot on vaan löytyneet jotain muuta kautta.

        Todella ikävä tuollainen HomeAway-kokemus! Onneksi olit valppaana ja ihmettelit tilannetta ajoissa. Minulle ei ole koskaan tullut tuollaista tai mitään muutakaan huijausta vuokrausten yhteydessä vastaan. Toisaalta lomatalojen tai asuntojen vuokria on saanut maksaa vuosien varrella vaihtelevin tavoin, joskus jopa paikan päällä käteisellä.

        Nykyään Vrbolla on oma maksujärjestelmä, eli kirjautunut asiakas näkee varauksensa ja niiden eräpäivät nettisivulla ja varaukset maksetaan Vrbon nettisivujen kautta. Viestien vaihto tapahtuu kuitenkin koko ajan suoraan asiakkaan ja omistajan välillä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Italia

Katutaidetta Milanon NoLossa

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Milanoa paremmin ymmärtääkseen on hyvä suunnata ydinkeskustan ulkopuolelle ja tutustua erilaisiin kaupunginosiin. Tämänvuotisen matkamme kohteisiin kuului eläväiseksi ja trendikkääksi mainittu NoLo, josta löytyy muun muassa katutaidetta.

NoLon nimi tulee amerikkalaiseen tyyliin sanoista North of Loreto tai italialaisittain Nord di Loreto. Kysymys on siis Loreton kaupunginosan pohjoispuolelle jäävästä alueesta. Yksi NoLon selkeistä rajoista on Piazzale Loreto, joka muistetaan erityisesti toisen maailmansodan loppuvaiheiden tapahtumista. Comojärvellä ammutun diktaattori Mussolinin ruumis tuotiin silloin roikkumaan kansan nähtäville juuri Loreton aukiolla sijainneen huoltoaseman katokseen.

nolo_17


Saavun NoLoon keväisenä sunnuntaiaamupäivänä. Olen lähtenyt liikkeelle Milanon keskusrautatieaseman kulmilta ja suuntaan Via Veniniä pitkin pohjoiseen. Aurinko porottaa jo kuumasti, mutta vanhat matalat kerrostalot tarjoavat kulkijalle varjopaikkoja.

milano2025_nolo_01


Ilmassa on raukeaa aamupäivän tunnelmaa, joten kaupunginosa ei ole missään tapauksessa eläväisimmillään. On silti hauskaa kuljeskella kaikessa rauhassa pitkin katuja ja katsella ympärilleen. NoLo tunnetaan muun muassa katutaiteesta, jota on nähtävissä siellä täällä. Joukkoon mahtuu sekä hienoja muraaleja että vähemmän tyylikkäästi töhrittyjä seiniä.

nolo_19


Kaupunginosa syntyi Milanon laajentuessa keskustasta pohjoiseen, ja se on vetänyt ajan saatossa puoleensa paljon muuttajia köyhästä Etelä-Italiasta sekä sittemmin ulkomailta. Työläiskaupunginosan arkisissa kortteleissa tuleekin vastaan muutamia etnisiä puoteja sekä esimerkiksi Palestiinan lippuja.

nolo_22


Mielenkiintoista kyllä, koko alueella ei ollut varsinaista nimeä, kunnes ryhmä kaupunkisuunnittelijoita keksi New Yorkin SoHoa mukailevan NoLo-nimen. Alun perin vitsinä heitetty idea sai tuulta alleen, ja Milanon kaupunki virallisti Nord di Loreton vuonna 2019. NoLoa on brändätty uudistukselliseksi trendialueeksi, joka vetää nykyään puoleensa hipsterihenkistä nuorisoa. Katukuvassa näkyy etnisiä bistroja ja pieniä putiikkeja. Autoilua on pyritty vähentämään esimerkiksi leventämällä jalkakäytäviä ja kaventamalla autokaistoja. Yhteisöllisyys näkyy esimerkiksi pikku aukioilla pingispöytien muodossa.

milano2025_nolo_03


Itseäni kiinnostaa erityisesti NoLon katutaide, jota on helppo katsella kävelyn lomassa. Kierroksen näyttävin muraali löytyy Viale Monzan varrelta. Leveä katu jatkuu reilun kymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Monzan kaupungin suuntaan.

nolo_18


Saman kadun varrella toimii myös yksi Milanon vanhimmista kauppahalleista, Mercato Comunale Monza. Olisi mukavaa kurkata historiallisen rakennuksen sisäpuolelle ja vaikka haukata jotain pientä syötävää, mutta kauppahalli on sunnuntaisin suljettu. Mercato Comunale Monza noudattaa perinteisiä aukioloaikoja, joten se on arkisinkin aamun ja illan tuntien välillä iltapäivisin kiinni.

nolo_04


Entisen raviradan paikalle syntynyt Parco Trotter on NoLon vihreä keidas. Hevoskilpailut siirtyivät jo reilut sata vuotta sitten San Siron kaupunginosaan, joten puiston puilla on ollut aikaa kasvaa. Parco Trotterin muodosta voi edelleen päätellä paikan menneisyyden kilparatana.

nolo_03


Laajalla puistoalueella näkyy, kuinka Milano on heräilemässä kevääseen. Kukat kukkivat, perheet ovat tulleet piknikille, lapset harjoittelevat pyöräilyä ja muutamat ihmiset ovat asettuneet penkeille lukemaan. Parco Trotterissa on aitoa paikallistunnelmaa, sillä puisto sijaitsee kaukana Milanon kuuluisimmista nähtävyyksistä.

nolo_01

 
Parco Trotterin laidalla toimiva mosso Milano on paitsi ravintola, baari ja kahvila, myös ennen kaikkea kohtaamispaikka seudun asukkaille. Mosso tekee yhteistyötä erilaisten organisaatioiden kanssa ja pyrkii erilaisten sosiaalisten projektien kautta työllistämään vaikeuksissa olevia ihmisiä. Erityisesti kulman takaa ohi kulkevan Via Padovan ympäristö on luokiteltu yhdeksi Milanon ongelma-alueista. Mosson edustalle on nytkin kokoontunut jonkin verran ihmisiä, mutta tyydyn itse ottamaan kuvan läheiseen muuriin taiteilluista kasvoista.

nolo_13


NoLon varsinainen katutaidekeskittymä löytyy rautatien juurella kulkevan Via Pontanon varrelta. Katu saattaa näyttää synkkinä syysiltoina jopa uhkaavalta, mutta ympäristö tuntuu aurinkoisena kevätpäivänä hyvinkin kutsuvalta.

nolo_15


Pysähdyn ihailemaan muutamia näyttäviä teoksia pidemmäksikin aikaa. Mieleeni jää esimerkiksi hienosti New Yorkia kuvaava maalaus, jossa kaupungin silhuetin edustalla on vauhdikkaita hahmoja ja metrojuna on matkalla Bronxiin.

nolo_11


Via Pontanon varsi kuuluu Milanon Muri liberi -ohjelmaan, eli vapaisiin seiniin, joille maalaaminen on sallittu ilmaiseksi ilman erillisen luvan anomista. Muri liberi -kohteita on Milanossa peräti sata kappaletta, mutta lähes kaikki ovat Via Pontanoon verrattuna huomattavasti kauempana keskustasta.

nolo_05


Jatkan matkaa pitkää katutaidegalleriaa ihmetellen, kunnes alitan junaradan ja palaan kohti aiemmin näkemiäni katuja. NoLon keskeisimpiin pieniin aukioihin kuuluvat Piazza Spoleto ja Piazza Morbegno ovat tällä välin vilkastuneet, kun kansa on heräillyt sunnuntaibrunssille tai lounaalle. Terasseilta kuuluu äänekästä puheensorinaa ja naurunremahduksia. Olin ottanut vuoden ensimmäisestä Matka-lehdestä talteen pari ravintolasuositusta NoLoon, mutta hoidamme tämän päivän ruokailumme tällä kertaa muualla.

nolo_07


Ohitan Santa Maria Beltraden kirkon sekä sen naapurissa toimivan Cinema Beltrade -elokuvateatterin. Se on ylpeästi Milanon ainoa, jossa filmit esitetään aina alkuperäiskielellä, eli niitä ei maan tyypillisistä tavoista poiketen dubata koskaan italiaksi. Palailen lopulta vielä kerran Via Veninin varrelle ja huomaan Milanoa ja sen raitiovaunuja esittävät seinämaalaukset. Täällä osataan olla ylpeitä omasta kaupungista.

milano2025_nolo_04


Tämä kierros tutustutti vain pieneen osaan NoLon tarjonnasta, joten kaupunginosaan voisi palata toistekin. Silloin haluaisin nähdä ainakin Martesanan kanavan, jonka varrella lienee mukava kävellä ja nauttia taas hieman erilaisesta Milanosta. Myös paikallisten suosimiin ravintoloihin sekä baareihin olisi kiva tutustua. Ellei majoituspaikka ole kävelyetäisyydellä NoLosta, suosittelen kaupunginosaan kulkemiseen raitiovaunulinjaa numero 1, jolla operoivien vaunujen perinteisessä puusisustuksessa on vanhan ajan tunnelmaa. NoLo muistuttaa mielestäni melko paljon Isolan kaupunginosaa, josta voi lukea aiemmasta jutustani Kävelyllä Milanossa, Isola ja Porta Nuova.

Tutustu myös kirjoittamaani Milano-oppaaseen Runsas vinkkipaketti Milanoon.

Jatka lukemista

Italia

Runsas vinkkipaketti Milanoon

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Olen käynyt kymmenkunta kertaa Milanossa, joten kaupungista on tullut itselleni jo melko tuttu. Halusin nyt koota matkojeni perusteella tuhdin vinkkipaketin, josta löytyy toivottavasti jotakin uutta jokaiselle Lombardian pääkaupunkiin matkaavalle.

Toistuvien Milanon-matkojeni taustalla on jo lapsuudessa syttynyt intohimoni jalkapalloseura Interiin. On selvää, etten olisi käynyt Milanossa näin montaa kertaa ilman Interin otteluita, sillä en muista ihastuneeni kaupunkiin ensi silmäyksellä. Nykyään viihdyn Milanossa aina loistavasti, ja vaikka vierailuni ovat olleet melko lyhyitä, tuntuu kaupunki jo hyvin kotoisalta. Pyrin löytämään Milanosta joka reissulla jotakin uutta.

milano2025_nolo_04


Kiintymykseni Milanoon on syventynyt koko ajan enemmän sitä mukaa, kun olen nähnyt kaupunkia laajemmin. Monipuolinen tutustuminen kannattaa, sillä Milanossa on paljon kiinnostavaa nähtävää myös kovin ruuhkaiseksi käyvän tuomiokirkon ympäristön ulkopuolella. Kaikki hienoiksi osoittautuneet nähtävyydet eivät ole kovin kuuluisia ja Milanosta löytyy myös rosoisia kaupunginosia, jotka tutustuttavat tavallisen kansan elämään.

milano_2023_martini


Milano tuntuu jakavan matkailijoiden mielipiteitä, sillä vaikka osa ihastuu kaupunkiin, löytyy myös monia, joille Milano on osoittautunut pettymykseksi. Jo ennen matkaa on hyvä ymmärtää, että Milano on hengeltään keskieurooppalainen kaupunki, jolta ei kannata odottaa samanlaista tunnelmaa kuin vaikkapa Roomalta tai Firenzeltä. Kiireinen liike-elämä on Milanossa esillä muuta Italiaa näkyvämmin, ja ymmärrän että kaupungin ilmapiirin voi kokea kylmäksikin.

milano_duomon_katto_03


Itse koen Milanon monipuoliseksi ja kiehtovaksi kaupungiksi, jonka kohteita olen luetellut alla varsin laajasti. Vinkkini painottuvat nähtävyyksiin, mutta mukana on myös muutamia ravintoloita sekä mainintoja kokeilemistani hotelleista. Pyrin päivittämään tätä julkaisua aina uusien Milanon-matkojen jälkeen.


milano_vinkit_duomo

Duomo di Milano

Milanon ehdoton keskipiste on tuomiokirkko eli Duomo, jota reunustavalla laajalla aukiolla riittää vilinää aamuvarhaisesta iltamyöhään. Mahtipontinen katedraali on goottilaistyylisen arkkitehtuurin mestariteos, jonka rakennustyöt venyivät monen vuosisadan ajanjaksolle. Kirkon sisätilat ovat totta kai näkemisen arvoisia, mutta vielä parempi kokemus on maisemien katselu katedraalin katolta. Kattotasanteelta kelpaa ihailla Milanoa ja aistia olevansa kaupungin yläpuolella.

Lue lisää: Duomon katto – Milanon paras nähtävyys?
Lisätiedot: duomomilano.it


milano_galleria

Galleria Vittorio Emanuele II

Aivan tuomiokirkon vierestä pääsee astumaan upeaan Galleria Vittorio Emanuele II -ostoskeskukseen, jota voidaan pitää tyylitietoisten milanolaisten olohuoneena. Näyttävien lasikattojen alta löytyy lukuisia merkkiliikkeitä, joiden kohdalla moni tyytyy näyteikkunaostoksiin. Gallerian mosaiikkilattioiden tunnetuin yksityiskohta on Torinon härkää esittävä vaakuna. Pyörähdä oikean kantapääsi varassa kolme kierrosta härän sukukalleuksien päällä, niin hyvä onnesi on taattu!     


milano_2023_lascala_13

Teatro alla Scala

Gallerian ostoskäytävä johtaa Duomolta Piazza della Scalalle, jonka laidalta löytyy yksi maailman kuuluisimmista oopperataloista. Teatro alla Scala on ollut milanolaisten tärkeä kohtaamispaikka jo useammalla vuosisadalla, ja täällä jos missä kelpaa lumoutua Giuseppe Verdin, Giacomo Puccinin sekä muiden säveltäjämestareiden teoksista. Oopperaesitykset ovat minulta vielä kokematta, mutta olen osallistunut mielenkiintoiselle kierrokselle teatterin kulisseihin ja tutustunut La Scalan museoon.

Lue lisää: Opastettu kierros La Scalan oopperatalossa
Lisätiedot: teatroallascala.org


milano_vinkit_castello

Castello Sforzesco

Yksi ydinkeskustan suurimmista nähtävyyksistä on Castello Sforzesco, jonka tornit ja jykevät muurit näkyvät kauas. Linnan nimi periytyy Milanoa vuosina 1450–1535 hallinneelta Sforzan herttuasuvulta. Rakennus on vuosisatojen saatossa vaihtanut omistajaa moneen kertaan ja kärsinyt vaurioita erilaisissa taisteluissa. Nykyään linnassa toimii koko joukko erilaisia museoita. Itse en ole vieläkään tutustunut sisätiloihin, vaikka olen kulkenut Castello Sforzescon pihan poikki monta kertaa.

Lisätiedot: milanocastello.it


milano_navigli_03

Navigli

Milano oli joskus muinoin kanavien halkoma kaupunki, mutta lähes kaikki vesiväylät peitettiin auto- ja junaliikenteen kehittyessä. Nykyään kanavista muistuttaa kaupungin kauneimpiin kuuluva Naviglin alue ja erityisesti kuvauksellinen Naviglio Grande. Kanavan ympäristö on suosittua illanviettoaluetta, jossa meno on vilkkaimmillaan viikonloppuiltaisin. Rauhallisesta menosta nauttivien kannattaakin ihailla kanavaa seesteisinä aamupäivinä ja pistäytyä samalla vaikkapa pienissä taideputiikeissa.


milano_2023_interfiorentina_03

San Siron stadion

Italialainen jalkapallo-ottelu voi olla tunnelmansa ansiosta elämys kenelle hyvänsä riippumatta siitä, kuinka paljon itse laji kiinnostaa. Maan suurin stadion on kahden maineikkaan seuran, sinimustan Inter Milanon ja punamustan AC Milanin kotikenttä. Jalkapallon La Scalanakin tunnetun stadionin virallinen nimi on Stadio Giuseppe Meazza, mutta molempien seurojen kannattajat puhuvat yleensä vain San Sirosta, joka on kaupunginosan nimi. Areenalla järjestetään myös suuria konsertteja.
 
Lue lisää: Jalkapalloa Milanossa, Inter–Udinese
Lisätiedot: inter.it, acmilan.com


milano_cimitero_monumentale_01

Cimitero Monumentale

Milanon monumentaalinen hautausmaa on nimensä veroinen. Varakkaiden sukujen mahtipontisissa mausoleumeissa ja hautamuistomerkkien upeissa patsaissa riittää ihmeteltävää pitkäksi aikaa. Hautausmaat eivät aina kuulu kaupunkien tärkeimpien nähtävyyksien joukkoon, mutta Milanon Cimitero Monumentale on aivan ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Laaja alue tarjoaa rauhallisen ympäristön päiväkävelylle kauniissa ja ainutlaatuisessa ympäristössä.

Lue lisää: Milanon hämmästyttävä Cimitero Monumentale
Lisätiedot: monumentale.comune.milano.it


milano_viimeinen_ehtoollinen_09

Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen

Yhtä maailman kuuluisimmista taideteoksista pääsee ihailemaan Santa Maria delle Grazien kirkon yhteydessä toimineen luostarin entisessä ruokasalissa. Liput kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen, sillä nähtävyys on suosittu ja vierailijamäärää valvotaan tarkasti. Lähes yhdeksän metriä leveää haurasta maalausta on jouduttu restauroimaan moneen kertaan. Teos on täynnä erilaisia yksityiskohtia, joiden symboliikkaa on tulkittu monin tavoin.

Lue lisää: Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
Lisätiedot: cenacolovinciano.org


milano2024_palazzolombardia_01

Palazzo Lombardian näköalatasanne

Yksi Milanon upeimmista maisemapaikoista on alueellisen hallintorakennuksen Palazzo Lombardian 39. kerroksesta löytyvä näköalatasanne. BAM-puiston lähistöltä löytyvästä pilvenpiirtäjästä kelpaa ihailla kaupunkimaisemia sekä myös Milanon pohjoispuolella kohoavia Alppeja. Näköalatasanne on valitettavasti avoinna vain harvakseltaan, useimmiten kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Vierailu on ilmainen, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen italiankielisellä lomakkeella.

Lisätiedot: regione.lombardia.it


milano2025_necchi_01

Villa Necchi Campiglio

Milanon keskustasta löytyy yllättäviä kohteita, kuten vehreän puutarhan ympäröimä Villa Necchi Campiglio. Teollisuustoiminnassa rikastuneet Gigina ja Nedda Necchi sekä ensin mainitun aviomies Angelo Campiglio rakennuttivat itselleen kuluja säästelemättä tyylikkään kotitalon, joka toimii nykyään museona. Arvostetun arkkitehdin Piero Portaluppin kynästä syntyi upea rakennus, jonka pihamaa tuntuu rauhalliselta keitaalta suurkaupungin keskellä.

Lue lisää: Upea Villa Necchi Campiglio Milanossa
Lisätiedot: fondoambiente.it


milano_2023_tram_01

Vanhat raitiovaunut

Milanossa on mukavaa matkustaa vanhoilla natisevilla raitiovaunuilla, joiden puinen sisustus huokuu historiaa. Raitiotieliikenne alkoi Milanossa jo vuonna 1881 ja reittiverkosto on Italian laajin. Toisinaan valitsen varta vasten raitiovaunun, vaikka matka taittuisi nopeammin metrolla. On hyvä muistaa, että osalla linjoista käytetään vähemmän nostalgista uudempaa kalustoa. Julkisen liikenteen liput hankin yleensä ATM Milano -sovelluksen kautta. Milanossa kulkee myös ravintolaraitiovaunu ATMosfera.


milano2025_centrale_01

Stazione Centrale ja Memoriale della Shoah

Milanon keskusrautatieasema Stazione Centrale käy nähtävyydestä, sillä mahtipontisella rakennuksella riittää kokoa ja näyttävyyttä. Löysin vasta viimeisimmän matkani jälkeen tietoa aseman sisälleen kätkemästä synkästä museosta, johon haluaisin joskus tulevaisuudessa tutustua. Memoriale della Shoah tutustuttaa salaiseen laituriin numero 21, jolta lähetettiin toisen maailmansodan aikaan juutalaisia Auschwitziin ja muille keskitysleireille.

Lisätiedot: www.memorialeshoah.it


milano_2023_ossa_12

San Bernardino alle Ossan luukappeli

Milanon erikoisin kirkkokokemus löytyy San Bernardino alle Ossasta, jonka sivukappelin seinät on koristeltu ihmisten luilla ja pääkalloilla. Näky on todella pysäyttävä, joskaan ei niin synkkä kuin kuvauksesta saattaisi päätellä. Luut ovat peräisin paikalla muinoin sijainneesta sairaalasta, jonka hautausmaalta loppui tila kesken. Luut päätyivät nykyisille paikoilleen 1600-luvulla, kun kirkkoa restauroitiin ja laajennettiin.

Lue lisää: Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
Lisätiedot: sanbernardinoalleossa.it


milano2025_sanmaurizio_02

Chiesa di San Maurizio al Monastero Maggiore

Milanossa on runsaasti kirkkoja, joista muutamat ovat aivan erityisen upeita. Tähän sarjaan kuuluu ehdottomasti Chiesa di San Maurizio al Monastero Maggiore, jonka huomaamaton ulkokuori kätkee sisälleen hätkähdyttävän upealla taiteella koristellut kirkkosalit. Saleja on kaksin kappalein, jotta seurakunta ja nunnat saivat seurata jumalanpalvelusta toisistaan erillään.


wowanders_milano_04

Basilica di Sant’Ambrogio

Yksi Milanon tärkeimmistä ja tunnetuimmista kirkoista on Pyhän Ambrosiuksen basilika, joka edustaa romaanista arkkitehtuuria. Olen vieraillut täällä kertaalleen lyhyesti messun aikaan, jolloin tunnelma oli aivan erityinen. Kirkko on nimetty Milanon suojeluspyhimyksen, kaupungin piispana 300-luvulla toimineen Pyhän Ambrosiuksen mukaan.

Lisätiedot: basilicasantambrogio.it


milano_vinkit_pinacoteca_di_brera

Pinacoteca di Brera

Milanon maineikkaimman taidemuseon Pinacoteca di Breran kokoelmiin kuuluu merkittävä määrä tunnettujen maalareiden, kuten Rafaelin, Caravaggion, Tintoretton, Tizianon, Rubensin ja Francesco Hayesin teoksia. Itseäni jo hieman hävettää, etten ole vieläkään käynyt tässä museossa, vaikka se on ollut suunnitelmissa useamman kerran. Haluaisin samalla tutustua myös kasvitieteelliseen puutarhaan Orto Botanico di Breraan sekä kauniiseen Biblioteca Nazionale Braidense -kirjastoon.

Lisätiedot: pinacotecabrera.org


milano_2023_novecento_01

Museo del Novecento

Duomon aukion laidalla toimiva Museo del Novecento esittelee lähinnä modernia italialaista 1900-luvun taidetta. Joukossa on myös muutama ulkomaisten mestareiden, kuten Pablo Picasson työ. Keskeinen sijainti ja edullinen pääsymaksu tekevät Museo del Novecentosta houkuttelevan vierailukohteen, vaikkei moderni taide sykähdyttäisikään. Palkintona ovat joka tapauksessa upeat panoraamanäkymät Piazza del Duomolle suurten ikkunoiden lävitse.

Lisätiedot: www.museodelnovecento.org


milano_sempione

Parco Sempione

Castello Sforzescon laidalta alkava Parco Sempione on Milanon keskeisin puisto, jossa on mukava hengähtää kaupungilla kiertelyn lomassa. Puistosta löytyy muun muassa Torre Branca -näkötorni, Milanon akvaario sekä historiallinen urheilustadion Arena Civica, jolla Interin naisten joukkue pelaa nykyään kotiottelunsa.


milano_branca

Torre Branca

Korkealle Parco Sempionen yläpuolelle kohoava hieman huteralta näyttävä torni tunnetaan nimellä Torre Branca. Arkkitehti Giò Pontin suunnittelema torni valmistui vuonna 1933 Benito Mussolinin käskystä, kun fasistijohtaja halusi Milanoon Eiffelin tornia muistuttavan rakennelman. Olen käynyt kertaalleen ihailemassa upeita maisemia yli sata metriä korkeassa Torre Brancassa. Vierailun pituus on rajattu noin kuuteen minuuttiin, sillä näkötornin tilat ovat melko pienet.
 
Lisätiedot: www.museobranca.it/torre-branca


milano_vinkit_arco

Arco della Pace

Parco Sempionen laidalla kohoaa komea Arco della Pace. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1807 Ranskan voittojen kunniaksi, kun Napoleon hallitsi lyhytaikaiseksi jäänyttä Italian kuningaskuntaa. Riemukaari valmistui vasta myöhemmin itävaltalaisten vallan alla, ja se nimettiin Wienin kongressin hengessä Rauhan kaareksi. Itävaltalaisjoukot joutuivat pakenemaan vuonna 1848 riemukaaren kautta pois Milanosta, kun italialaiset aloittivat taistelun kohti omaa yhtenäistä valtiotaan.


milano_2023_giardini_01

Giardini Pubblici Indro Montanelli

Itselleni tutuin milanolainen puisto taitaa olla arvostetun toimittajan mukaan nimetty Giardini Pubblici Indro Montanelli, jossa on mukava nauttia aurinkoisista päivistä ja kuunnella vaikka katusoittajia. Milanon vanhimmasta kaupunkipuistosta löytyy muun muassa pari leikkipuistoa sekä koirille tarkoitettuja alueita. Puiston laidalla toimivat luonnontieteellinen Museo di Storia Naturale di Milano sekä Milanon planetaario.


milano2025_bam_03

Biblioteca degli Alberi Milano -puisto

Porta Nuovan alue edustaa jatkuvasti kehittyvää modernia Milanoa parhaimmillaan. Kiiltävien pilvenpiirtäjien ja muiden uusien rakennusten väliin on jätetty ilahduttavasti viheralueita. Näistä suurin ja näyttävin on Biblioteca degli Alberi Milano eli puiden kirjasto, jossa kasvaa runsaasti erilaisia puita ja muita kasvilajeja. Ytimekkäämmin nimellä BAM tunnettu puisto on varsin avara viheralue, joka toimii paikallisten piknikpaikkana. Puistossa järjestetään myös erilaisia tapahtumia.


milano2018_boscoverticale

Bosco Verticale

Biblioteca degli Alberi -puiston laidalla kohoaa kaksi erikoisennäköistä korkeaa rakennusta. Bosco Verticale eli pystysuora metsä on voittanut arkkitehtuuripalkintoja ja houkutellut kuuluisia asukkaita. Tornitalojen parvekkeilla kasvaa satoja puita ja tuhansia muita kasveja, jotka muodostavat hauskannäköisen vehreän kokonaisuuden. Bosco Verticale muistuttaa omalla tavallaan luonnon merkityksestä urbaanissakin ympäristössä.


milano_piazza_gae_aulenti

Piazza Gae Aulenti

Modernin Porta Nuovan alueen keskuksena voidaan pitää Piazza Gae Aulentia, jonka maamerkkinä toimii näyttävä Torre UniCredit -pilvenpiirtäjä. Suihkulähteen koristaman aukion laidalla on lukuisia kauppoja ja ravintoloita. Piazza Gae Aulenti on nimetty Italian tunnetuimman naisarkkitehdin mukaan. Aukion erikoisuuksiin kuuluu taideteos nimeltä Egg, jonka messinkiputkien kautta voi kuunnella eri kerroksista kantautuvia ääniä.


milano_2024_alvaraalto_02

Piazza Alvar Aalto

Piazza Gae Aulentin lähistöltä löytyy myös suomalaisen arkkitehdin mukaan nimetty aukio. Alvar Aalto vieraili usein Italiassa ja hänet muistetaan saapasmaassa edelleen. Korkeiden uudenaikaisten rakennusten väliin jäävällä pienellä aukiolla ei ole mitään ihmeellistä nähtävää, mutta on hienoa että Aallon nimi on ikuistettu Milanon kartalle.


milano_via_madonnina_brera

Breran kaupunginosa

Elegantti Brera kuuluu Milanon kiinnostaviimpiin kaupunginosiin. Siisteissä mutta boheemeissa kortteleissa voi pistäytyä pienissä putiikeissa ja taidegallerioissa. Myös ravintolatarjonta on runsasta, joten Brarassa ei tarvitse olla nälissään tai kuivin suin. Kaupunginosan tunnetuin nähtävyys on taidemuseo Pinacoteca di Brera.


milano_2024_titominniti

Isolan kaupunginosa

Perinteinen työläiskaupunginosa Isola on kehittynyt yhdeksi Milanon kiinnostavimmista alueista. Nähtävyyksien sijasta Isolassa viehättävät runsas ravintola- ja baaritarjonta, putiikit, taidepajat ja yhteisöllinen tunnelma. Isolan henkeen voi tutustua esimerkiksi yhteisöllisessä Isola Pepe Verde -puutarhassa tai vilkkaassa Bar Fridassa. Myös siisti ja moderni kauppahalli Mercato Comunale Isola kuuluu nälän yllättäessä mukaviin vierailukohteisiin.

Lue lisää: Kävelyllä Milanossa, Isola ja Porta Nuova


milano2025_nolo_02

NoLon kaupunginosa

Milanon nouseviin trendialueisiin kuuluu Isolan ohella myös Nord di Loreto eli tuttavallisemmin NoLo. Rosoinen kaupunginosa on ottanut vastaan muuttajia ensin Etelä-Italiasta ja sittemmin eri puolilta maailmaa. Kehittyvästä NoLosta löytyy nykyisin trendikkäitä baareja ja ravintoloita sekä katutaidetta. Seinämaalauksia riittää runsaasti erityisesti rautatien varjossa Via Pontanon varrella. Entisen raviradan paikalle muotoutunut Parco Trotter on NoLon vehreä keidas.


milano2025_montenapoleone_02

Via Monte Napoleone

Milano tunnetaan muotikaupunkina, josta on lähtöisin maailmankuuluja huippumerkkejä Armanista Versaceen. Luksustuotteita janoavat kuluttajat suuntaavat Via Monte Napoleonelle, jonka varrelta löytyy runsaasti laadukkaita liikkeitä. Via Monte Napoleonea on kutsuttu maailman kalleimmaksi kaduksi, joten ihan pikkurahalla tänne ei kannata tulla shoppailemaan. Kapeahko katu ei ole mielestäni erityisen viihtyisä, mutta sen varrelta voi usein bongata hulppeita urheiluautoja.


milano2025_berrimeregalli_01

Quadrilatero del Silenzion arkkitehtuuri

Quadrilatero del Silenzio eli hiljaisuuden kortteli tunnetaan 1900-luvun alkupuolella vallalla olleesta liberty-arkkitehtuurista, joka on italialainen tulkinta Suomessakin tunnetusta jugendista. Rauhallisella alueella on mukava kävellä ja tutustua rakennusten yksityiskohtiin. Tällainen on esimerkiksi Casa Sola-Buscan ovipuhelimena toiminut korva. Kannattaa käydä kurkkaamassa ainakin Palazzo Berri-Meregallin näyttävää pääsisäänkäyntiä. Myös edellä mainittu Villa Necchi Campiglio löytyy samalta alueelta.


milano2025_fenicotteri_01

Villa Invernizzin flamingot

Villa Invernizzin puutarhassa asuvat flamingot kuuluvat Milanon erikoisiin nähtävyyksiin. Liikemies Romeo Invernizzi tilasi vaaleanpunaiset linnut kotitalonsa pihamaalle 1970-luvulla, ja nykyiset asukkaat ovat alkuperäisten tulokkaiden jälkeläisiä. Lintuja voi katsella Quadrilatero del Silenziossa sijaitsevan puutarhan aidan takaa, ja kadun varteen kerääntyy usein erityisesti paikallisia lapsiperheitä.


milano_2023_galimberti_02

Casa Galimberti

Casa Galimbertia on kehuttu jopa Milanon kauneimmaksi taloksi. Vuonna 1905 valmistuneen kerrostalon seiniä koristavat laattoihin maalatut klassiset taideteokset ja hienot parvekkeet täydentävät kokonaisuuden. Talo ei mielestäni ole järisyttävä nähtävyys, mutta sitä kannattaa käydä kurkkaamassa jos liikkuu Porta Venezian alueella. Vastapainona voi mainita, että Milanon rumimpana rakennuksena pidetään 1950-luvun pilvenpiirtäjää Torre Velascaa.


milano_piazza_mercanti

Piazza Mercanti

Duomon lähellä sijaitseva Piazza Mercanti on yksi Milanon tunnelmallisimmista aukioista. Kauppiailta nimensä saanut aukio toimi keskiajalla merkittävänä torina ja sen laidoilla kohoaa edelleen kauniita vanhoja rakennuksia, joita kannattaa pysähtyä ihailemaan.


milano2025_lincoln_01

Via Abramo Lincoln

Yksi Milanon kuvauksellisimmista kaduista on värikäs Via Abramo Lincoln. Yhdysvaltain entisen presidentin mukaan nimettyä lyhyttä kadunpätkää reunustavat kauniit asuintalot sekä aidatut vehreät puutarhat palmuineen. Katu sijaitsee hieman sivussa yleisimmiltä kulkureiteiltä, mutta sitä kannattaa käydä vilkaisemassa jos liikkuu ydinkeskustan itäpuolella.


milano_vinkit_colonne

Colonne di San Lorenzo

Basilica di San Lorenzo Maggioren edustalla kohoava pylväsrivistö on esimerkki siitä, kuinka Milanossa voi nähdä historian kerrostumia eri aikakausilta. Antiikin roomalaisten rakentamat korinttilaiset pylväät ovat jääneet kävelyreittini varrelle useamman kerran, kuten myös Via Brisan laidalla olevat roomalaiset rauniot. Antiikinaikaiset nähtävyydet ovat toki Milanossa hyvin pienimuotoisia verrattuna vaikkapa Rooman tarjontaan.


milano_il_dito

Milanon pörssitalo ja L.O.V.E.

Milanon arvokkaan pörssirakennuksen edustaa koristaa hämmentävä taideteos. Maurizio Cattelanin Carraran marmoriin veistämä L.O.V.E. tunnetaan yleisesti nimellä Il Dito eli sormi. Teos suunniteltiin väliaikaiseksi, mutta se jäi ristiriitaisen vastaanoton jälkeen pysyvästi paikalleen. Huomio kiinnittyy pystyssä olevaan keskisormeen, kun taas muut sormet on katkaistu. Cattelan ei ole selittänyt teostaan, mutta sen arvellaan olevan kannanotto joko rahalaitoksia tai fasistitervehdystä vastaan.


milano_vinkit_tretorri

Milanon muut nähtävyydet

Milanossa riittää vielä itselleni paljon uutta nähtävää, vaikka takana onkin monta vierailua kaupunkiin. Yllä olevista kohteista en ole siis käynyt vielä Castello Sforzescon tai Pinacoteca di Breran sisällä lainkaan. Listallani on niiden lisäksi erityisesti muita museoita, sekä muutama muunlainenkin kohde.

CityLife – Kolmen pilvenpiirtäjän juurelle rakentunut kauppakeskus on varmasti käymisen arvoinen paikka shoppailijoille sekä modernin arkkitehtuurin ystäville.

Chinatown – Via Paolo Sarpin varrelle keskittyvällä alueella lienee luvassa kiinalaisia koristeita ja itämaisia makuja.

Museo Bagatti Valsecchi, Casa Museo Boschi di Stefano ja Museo Poldi Pezzoli – Vierailu Villa Necchi Campigliossa herätti suuren kiinnostuksen Milanon muihinkin kotimuseoihin.

Museo Nazionale Scienza e Tecnologia Leonardo da Vinci – Kovasti kehuttu suuri museo keskittyy tieteeseen sekä tekniikkaan, ja sopinee hyvin kaiken ikäisille.

Leonardo3 Museum – Galleria Vittorio Emanuele II:n laidalla sijaitsevasta Leonardo da Vinciin keskittyvästä museosta olen lukenut ristiriitaisiakin arvioita, mutta siellä voisi silti joskus pistäytyä.

Pinacoteca Ambrosiana – Merkittävä taidemuseo, jonka kokoelmista löytyy esimerkiksi Leonardo da Vincin, Sandro Botticellin ja Caravaggion teoksia.

Palazzo Reale – Duomon kulmalta löytyvässä kuninkaallisessa palatsissa on esillä vaihtuvia taidenäyttelyitä.


milano2024_frida_02

Aperitivot

Milanon aperitiivikulttuuri on niin vahva, että sen voi mainita jopa nähtävyyksien tai ainakin paikallisten kokemusten joukossa. Aperitiiveja nautitaan ennen illan pääateriaa suurin piirtein kello kuuden ja kahdeksan välillä. Käytännöt vaihtelevat ravintoloittain, mutta parhaimmillaan reilun kympin hintaisen drinkin kylkeen saa hakea noutopöydästä niin paljon herkullista purtavaa kuin haluaa. Runsaasta aperitivosta käytetään myös aperitiivin ja illallisen yhdistävää sanaa apericena.


milano_botinero_01

Ravintola Botinero

Breran kaupunginosassa toimiva Botinero on kantapaikkani Milanossa. Inter-legendan ja kaikkien aikojen suosikkipelaajani Javier Zanettin omistaman ravintolan ruokalista on argentiinalaiseen tapaan lihapainotteinen. Viihtyisässä valkoisten pöytäliinojen ravintolassa voi nauttia maukasta romanttista kynttiläillallista samalla, kun äänettömissä televisioissa pyörii urheiluohjelmia. Seinillä on futisrekvisiittaa ja aulabaarissa komeilee vaikuttava kokoelma tähtipelaajien nappulakenkiä.

Lisätiedot: botinero.it


milano2024_ratana_02

Ravintola Ratanà

Juuri nyt eniten kaipaamani milanolainen ravintola on Biblioteca degli Alberi -puiston laidalla toimiva Ratanà. Vanhassa perinteikkäässä rakennuksessa saa nauttia laadukkaista raaka-aineista loihdittua milanolaista ruokaa, johon on haettu modernia twistiä. Oman kokemukseni mukaan annokset ovat todella maistuvia, eikä tunnelmassakaan ole valittamista. Ratanà on erinomainen paikka vaikkapa kolmen ruokalajin illalliselle, mutta pöytävaraus kannattaa tehdä ajoissa.

Lisätiedot: ratana.it


milano2025_remulass_02

Ravintola Remulass

Ratanà oli tänä keväänä varattu täyteen jo hyvissä ajoin ennen matkaamme, joten tutustuimme sen sisarravintolaan. Remulass on kasvisravintola, josta löytyy myös hieman kalaa. Ruokalista on lyhyempi kuin Ratanàssa ja se vaihtuu usein sesongin mukaan. Viihtyisää pientä ravintolaa on helppo suositella erityisesti kasvissyöjille, mutta paikka sopii kyllä muillekin ruokailijoille.

Lisätiedot: remulass.it


milano2024_frida_01

Bar Frida

Värikäs ja meluisa Bar Frida toimii Isolan kaupunginosan asukkaiden vilkkaana kokoontumispaikkana. Boheemi baari tunnetaan pitkästä cocktail-listasta, minkä lisäksi tarjolla on lounasta ja lounasajan jälkeen pientä purtavaa. Olemme todenneet tuon pienen purtavan erinomaisen maukkaaksi ja yllättävän täyttäväksi. Bar Frida on varsin mainio paikallinen kokemus, jos äänekäs meininki ei haittaa. Bar Fridaan ei voi tehdä pöytävarauksia.

Lisätiedot: fridaisola.it


milano_2023_luini_01

Panzerotti Luini

Jos Milanon ydinkeskustassa kaipaa nopeaa ja edullista helpotusta nälkäänsä, kannattaa suunnistaa Via Santa Radegondan varrelle Luinin leipomoon. Paikallinen instituutio on vetänyt milanolaisia puoleensa jo monen sukupolven ajan. Pitkää jonoa ei kannata säikähtää, sillä se etenee nopeasti. Luini tunnetaan erityisesti lihapiirakkaa muistuttavista panzerotto-leivonnaisista, joiden täytevaihtoehdoista löytyy italialaiseen tapaan esimerkiksi tomaattia ja mozzarellaa. Herkullista!

Lisätiedot: luini.it


milano_2023_peck

Herkkukauppa Peck

Perinteikkään elintarvikekauppa Peckin lippulaivamyymälä toimii Via Spadarin varrella aivan ydinkeskustassa. Jo vuodesta 1883 lähtien kulinaristeja palvellut Peck huokuu perinteitä ja sen tuoretiskit notkuvat leikkeleitä, juustoja, kalaa ja vihanneksia. Matkailija löytää täältä tuliaisiksi vaikkapa suklaata, kahvia, teetä, viiniä tai lasipurkkeihin säilöttyjä kastikkeita, mutta hintataso on toki tavanomaista puotia korkeampi.

Lisätiedot: peck.it


milano_2023_ciacco

Jäätelöbaarit

Olen joskus tokaissut, että päivä italiassa ilman gelatoa on hukkaan heitetty päivä. Omat Milanon-matkamme ajoittuvat kuitenkin monesti sen verran viileään vuodenaikaan, ettei jäätelönsyöntiä ole tullut harrastettua kovinkaan paljoa. Toistaiseksi paras jäätelökokemuksemme on innovatiivisiakin makuja tarjoileva Ciacco. Listaltani löytyvät tulevia reissuja varten myös paljon kehutut jäätelöbaarit Artico Gelateria sekä Il Massimo del Gelato.


milano2025_cavallini_01

Milanon muut ravintolat

Milanon ravintolatarjonta tuntuu loputtomalta, ja valitsin yllä oleviin vinkkeihin vain pari poikkeuksellisen mieluisaksi kokemaani vaihtoehtoa. Ulkopuolelle jäi esimerkiksi El Brellin, joka tarjoaa Naviglio Granden varrella perinteisiä milanolaisia ruokia sekä hieman vanhahtavaa tunnelmaa. Suosittu Antica Osteria Cavallini on puolestaan toiminut pitkään päärautatieaseman suunnalla. Cavallinilla on pitkä ruokalista ja se on yhden vierailun perusteella kelpo ravintola.

Omalla toivelistallani on tulevia reissuja varten paljon ravintoloita, kuten Interin nykyisen kapteenin Lautaro Martínezin sekä hänen vaimonsa Agustina Gandolfon omistama Coraje. Minulle on suositeltu K2 Trattoria Toscanaa ja olen suositellut sitä onnistuneesti eteenpäin, mutten ole vielä itse käynyt paikan päällä. Pizzanhimon iskiessä voisin kokeilla vaikkapa jotakin Piccola Ischia -pizzerioista. Makeampia herkkuja voisin lähteä etsimään esimerkiksi suklaakahvila Zàinista.


milano_vinkit_spadari

Milanon hotellit

Hotellien hintataso on Milanossa melko korkea, joskin löydettävissä on myös melko huokeita vaihtoehtoja. Osa kokeilemistani hotelleista on jo lopettanut toimintansa ja osassa vierailusta on jo pitkä aika. Hotelliarvostelujen tekeminen ei ole parasta osaamistani tai suurin intohimoni, mutta tässä lyhyesti muutama majoituskokemus Milanosta.

Spadari al Duomo
toimii nimensä mukaisesti kivenheiton päässä Duomon aukiolta. Viihtyisän ja laadukkaan neljän tähden hotellin sijainti on ydinkeskustaan tutustumista ajatellen täydellinen, mutta hinnat ovat käyntimme jälkeen nousseet jo oman kipurajani yli.

Hotel ibis Milano Centro
on perusvarma ketjuhotelli, joka sopii edullisempaa hotellimajoitusta etsiville. Ibis ei tarjoaa mitään erityistä, mutta pari vierailua ovat sujuneet ongelmitta.

Milano Verticale | UNA Esperienze
sijaitsee mielestäni kätevällä paikalla lähellä Stazione Garibaldia ja Piazza Gae Aulentia. Neljän tähden hotellista ei jäänyt mieleen mitään poikkeuksellista elämystä, mutta kaikki toimi hyvin ja aamiainenkin maistui.

iQ Hotel Milano
on yksi todella monista Stazione Centralen lähistöllä sijaitsevista hotelleista. Alue itsessään ei ole parasta Milanoa, mutta tarjolla on hyvät kulkuyhteydet moneen suuntaan. Tässä hotellissa oli ystävällinen vastaanotto, siisti huone sekä aivan erinomainen aamiainen.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja