Italia
Italialaisten kaunis rantalomakohde Termoli

Yksi kesäkuisen Italian-matkamme kohteista oli Termoli, jossa viivyimme kahden yön yli. Löysimme odotustemme mukaisen viehättävän vanhankaupungin, mutta myös italialaisten suosiman rantalomakohteen, jonka iltaelämä on huomattavan vilkasta.
* Sisältää Booking.comin mainoslinkin
Molisen alueella sijaitseva Termoli valikoitui reissumme ohjelmaan, kun näin houkuttelevia valokuvia merellisen kaupungin vanhimmasta osasta. Emme siis lähde Abruzzosta vuokraamaltamme lomatalolta suoraan takaisin Roomaan päin, vaan ajelemme Adrianmeren rannikkoa pitkin puolisentoista tuntia etelään Molisen alueelle.

Olemme varanneet seitsemän hengen seurueellemme kaksi *Dependance Ludovican asuntoa Termolin keskustasta. Saamme pienen kiertelyn jälkeen jätettyä autot kadun varteen, syötettyä riittävästi kolikoita pysäköintiautomaattiin ja vedettyä laukkumme oikealle ovelle. Huoneistoista vastaavaa Pieroa ei näy eikä kuulu, joten joudun soittamaan saamaani numeroon. Tiedän jo valmiiksi ettei isäntä puhu vieraita kieliä, mutta olen opiskellut jo vuosikausia italiaa ja puhelu onnistuu vaivattomasti. Piero ilmestyy pian paikalle. Bisnesmiehen hymy kiiltää kilpaa lakerikenkien kanssa ja saamme kirjauduttua sujuvasti sisään.

Molemmat asunnot sijaitsevat aivan katutasossa keskellä Termolin kävelykeskustaa, ja kun oven työntää auki, on jo kahdella askeleella sängyssä. Alan ymmärtää entistä paremmin puheita siitä, kuinka katu voi toimittaa eteläeurooppalaisille olohuoneen virkaa, sillä se on tällaisessa asunnossa sujuva sisätilojen jatke. Neljän hengen huoneistossa on olohuoneeseen levitetty vuodesohva sekä erillinen makuuhuone.

Termoli ei ole ulkomaalaisten keskuudessa kovin tunnettu matkakohde, mutta italialaiset lomailijat ovat ottaneet sen omakseen. Kaupungin edustalta alkava hiekkaranta jatkuu silmänkantamattomiin ja säntillisiin riveihin aseteltujen auringonvarjojen määrä mitataan tuhansissa. En ollut perehtynyt Termoliin kovin hyvin etukäteen, joten sen suosio tulee yllätyksenä. Odotin rauhallisempaa tunnelmaa, mutta reilun kolmenkymmenentuhannen asukkaan kaupungin ihmismäärä varmasti moninkertaistuu lomasesongin aikana.

Hiekkarannan takana kulkee kevyen liikenteen väylä, jota pitkin on mukava kävellä. Maksulliset rantaklubit seuraavat toisiaan, mutta jossain on myös pieni kaistale yleistä rantaa. Emme innostu lähtemään rannalle, varsinkin kun saimme uida edellisinä kymmenenä päivänä mielin määrin Abruzzon lomatalon altaassa. Termolin linnoitettu osa näyttää rannan yli nähtynä hienolta.

Termolin tunnetuin maamerkki Castello Svevo on Molisen rannikon näyttävin puolustuslinnoitus. Noin tuhat vuotta sitten normannikaudella pystytetty rakennus kehittyi nykyiseen muotoonsa 1200-luvulla keisari Fredrik II:n toimesta.

Linnoitus sai nimensä keisarin svaabialaisten juurien mukaan. Nykyään sisällä toimii virtuaalinen merimuseo, jossa käyminen jää meiltä väliin.

Termolin niemen kärkeen rakennettu korkeiden muurien suojaama alue on todella kuvauksellinen. Vanhankaupungin parhaat osat alkavat heti Castello Svevon kulmalta. Muurin reunalla on leveä kävelykatu, jolta aukeaa mukava maisema merelle sekä silmänkantamattomiin jatkuvalle hiekkarannalle päin. Useimmat rakennukset on maalattu hauskasti kirkkailla väreillä. Mieleeni tulee sardinialaiskaupunki Alghero, vaikka Termolin vanhakaupunki onkin pienempi ja kauniimpi.

Muurien ulkopuolella näkyy perinteinen trabucco-kalastusrakennelma. Puisia trabuccoja riittää Adrianmeren rannikolla erityisesti Abruzzossa, mutta myös täällä Molisessa sekä Pugliassakin saakka. Kuvaukselliset rakennelmat on suunniteltu verkkokalastusta varten. Tarkoituksena on laskea suuri verkko syvään rantaveteen ja napata kiinni ohi uivia kalaparvia. Tämä Termolin trabucco ei näyttäisi olevan enää alkuperäisessä käytössään, sillä verkon tarvitsemia tukipuita ei näy lainkaan.

Kierrämme muurin reunaa vielä hieman eteenpäin ja löydämme Termolin sataman, jossa kelluu pitkä rivi kalastusaluksia. Täältä lähtee myös matkailijoiden käyttämiä laivoja, jotka vievät Tremitin saariryhmälle. Noin tunnin merimatkan päässä sijaitseville saarille voi tehdä päiväretken tai viipyä pidempään. Saaret ovat kuvien perusteella kauniita, mutta päätämme pysyä nämä pari päivää Termolissa.

Aurinko porottaa ja tunnelma on hyvinkin helteinen. Käännymme vanhankaupungin kujille, jotka kapenevat kapenemistaan. Kaikista ahtain on nimeltään A Rejecelle, jonka leveydeksi on mitattu vaivaiset 34 senttiä. Suomen kapeimmaksi kaduksi mainittu Rauman Kitukränn on tähän verrattuna suorastaan valtatie.

Pittoreskilla alueella on mukava liikkua. Vastaantulijoita on vähän, joten ympäristön kauneutta saa ihastella kaikessa rauhassa. Talojen seinät on maalattu kauniisti, kukkaruukut aseteltu paikoilleen ja kaikkialla on siistiä. Vanhankaupungin ainoa huono puoli on pieni koko, sillä alue tulee koluttua läpi varsin nopeasti.

Päädymme Piazza Duomolle, jota hallitsee itseoikeutetusti Termolin katedraali. Ilmassa on juhlatunnelmaa, sillä alkamassa on paikallisen parin hääjuhla. Ostamme jäätelöt ja istumme seurailemaan tapahtumien kulkua aukion laidalta. Morsian saatetaan ovesta sisään ja kanttori soittaa tuttuja sävelmiä, mutta osa tyylikkäästi pukeutuneesta väestä astelee kirkkoon vasta myöhemmin turhia kiirehtimättä. Koristeltu Maserati jää odottamaan hääparia katedraalin edustalle.

Heti Termolin vanhimman osan ulkopuolelta Castello Svevon mantereenpuoleiselta kulmalta alkaa viihtyisä jalankulkijoille rauhoitettu alue, jossa asuntommekin sijaitsevat. Ravintoloita riittää paljon. Aluetta halkoo reilun kolmensadan metrin mittainen leveä kävelykatu Corso Nazionale, jonka varrella on runsaasti pieniä kauppoja, kahviloita ja jäätelöbaareja.

Italialainen jäätelö on yleensä aina hyvää, mutta Corso Nazionalen varrelta löytyy sattumalta aivan erityisen hyvä jäätelöbaari. Laboratorio a vistan tuotteet valmistetaan paikan päällä samoissa tiloissa ja ne maistuvat todella raikkailta. Juttelen työntekijöiden kanssa hetken italiaksi ja saan kuulla, että hyvän jäätelön valmistamisessa vaaditaan paljon aikaa sekä kärsivällisyyttä. Täällä niitä on selvästi riittänyt.

Viihtyisän Corso Nazionalen varrella on kolme paikallisia taiteilijoita esittävää patsasta. Näistä mielenkiintoisin esittää Cocco Bill -sarjakuvien luojaa Benito Jacovittia.

Jacovittin sikaria polttava pronssihahmo on saanut piirrettyä Suomessa Paukku-Petenäkin tunnetun sankarin vihkoonsa. Cocco Bill ei ole minulle tuttu hahmo, mutta kun asiaa alkaa nyt jälkikäteen tutkimaan, selviää että Paukku-Pete on seikkaillut kauan sitten jopa Seura-lehdessä.

Lapset haluavat ostoksille ja teemmekin kierroksen useampaan vaatepuotiin. Jättäydyn useimmiten itse oven ulkopuolelle ja jään seurailemaan italialaisten katujen elämää. Aurinko paistaa, kiirettä ei ole ja lomatunnelma on parhaimmillaan.

Termolin mielenkiintoiset osat sijoittuvat pienelle alueelle, joten meille jää runsaasti aikaa kävellä katuja edestakaisin. Löydämme näinkin lyhyessä ajassa myös melkein kantakahviloita, sillä istahdamme pariin paikkaan kahdesti. Majoituksen hintaan kuuluvat aamiaiset nautitaan parin kadunkulman päässä GustiAmossa. Tarjous sisältää italialaiseen tapaan ainoastaan cappuccinon sekä cornetton, joka on makealla täytteellä viimeistelty voisarvi. Juuri enempää ei runsaiden illallisten jälkeen jaksaisikaan.

Pidämme kovasti Microbarista, jossa juomien hintaan kuuluu aina runsaasti pientä purtavaa. Tällainen aperitiivitarjous on varsin loistava, sillä välipalaa riittää pienen lounaan edestä. Viihtyisässä katoksessa on miellyttävää istua ja nauttia italialaisten hellepäivien suosikkijuomaani spremutaa. Se on sitrushedelmistä tuorepuristettua mehua, joka valmistetaan tilauksen jälkeen. Maku on taatusti tuore, eikä hinta ole täällä kovin montaa euroa.

Olemme syöneet edellisen puolentoista viikon aikana Abruzzon maaseudulla majaillessamme jo liikaakin liharuokia. Merellinen Termoli tuo ruokavalioon vaihtelua ja aterioimme molempina iltoina asunnon kulmilta löytyvissä kalaravintoloissa. Trattoria Nonna Maria on mukava ja sympaattinenkin ravintola aavistuksen verran syrjässä seudun vilkkaimmalta aukiolta. Jaamme antipastolautasten antimia, joissa riittää monenlaista maisteltavaa. Grillattu kala on yksinkertaisen hyvä pääruoka ja illan tunnelma kaikin puolin lämmin.

Toisena iltana kokeilemamme Z’bass on Nonna Marian naapurissa, mutta saamamme pöytä sijaitsee silti vilkkaan aukion laidalla. Täällä on ravintoloita vieri vieressä ja tunnelma melkein kuin Kanariansaarilla, tosin sillä erotuksella, että ainoa kuuluva kieli on italia. Saimme suosituksen tästä ravintolasta Pierolta, joka kulkeekin kuin tilauksesta naisystävänsä kanssa ohitsemme juuri, kun olemme asettuneet pöytään. Seuraa vankka kädenpuristus ja parin minuutin hyväntuulinen italiankielinen keskustelu. Tuntuu kotoisalta, ihan kuin tuntisin enemmänkin paikallisia kylänmiehiä.

Jaamme sekalaisen valikoiman merellisiä antipastoja, joista varsinkin lämpimät ovat erityisen hyviä. Syön pääruoaksi jälleen vaaleaa kalaa ja olen tyytyväinen, joskaan ravintolakokemus ei nouse mitenkään poikkeuksellisen mainioksi. Tarjoilijalla on turhan kova kiire ja kaipaan jo Nonna Marian rauhallisempaa tunnelmaa. Pelastukseksi nousee Z’bassin juustokakku, jota joudun odottamaan toivottoman kauan, mutta joka on koko pariviikkoisen matkamme herkullisin jälkiruoka.

Asuntomme sijainti tuntui iltapäivän hiljaisuudessa täydelliseltä, sillä joka paikkaan voi kävellä parissa minuutissa. Emme kuitenkaan osanneet aavistaa mitä illalla on odotettavissa. Harkitsemme jo nukkumaan menemistä, kun läheiseltä piazzalta kajahtaa reipas hyvän illan toivotus. Päätän lähteä katsomaan mitä on tekeillä ja löydän noin kolmenkymmenen metrin päästä vanhoja italialaisia hittejä soittavan coverbändin. Emme toivoneet tällaista meteliä, mutta tässä tilanteessa ei auta kuin uskoa erääseen vanhaan viisauteen. Jos et voi voittaa heitä, liity heihin.

Meno vain yltyy ja torin täyttänyt juhlakansa laulaa kappaleita kurkku suorana mukana. Miksen siis minäkin, sillä osaanhan ainakin Domenico Modugnon Volaren ja Toto Cutugnon L’italianon sujuvasti ulkoa. En tosin osaa laulaa, mutta eihän täällä kukaan kuule edes omia ajatuksiaan. Tunnelma on mahtava ja hyväntuulinen. Koko kansa on italialaiseen tyyliin mukana ikään katsomatta, eikä kukaan katso vinoon, vaikka seikkailemme kujilla puoliltaöin alakouluikäisten lasten kanssa. Juhlat eivät rajoitu yhdelle aukiolle, sillä muutaman korttelin kierroksella löytyy lisää livebändejä. Onkohan käynnissä jonkinlaiset festarit vai eletäänkö täällä vain tavallista Termolin perjantai-iltaa?

Lähimmän piazzan bändi lopettaa yhden jälkeen, mutta muu ilonpito jatkuu vielä pitkään sen jälkeenkin. Olen onneksi riittävän väsynyt nukahtamaan melusta huolimatta. Paikalliset työntekijät aloittavat harmi kyllä hommansa jo aamuvarhain. Ensin roska-auto kerää lähistön ravintoloiden kiliseviä lasipulloja kyytiinsä ja sitten seinän taakse, sinne parin metrin päähän sängystä, ilmaantuu turhankin perusteellista työtä tekevä kadunlakaisukone. Kun ulkona taas hetkeksi hiljenee, ilmestyy korvan juureen kärpänen. Hyvää yötä ja huomenta vaan!

Pidän Termolissa siitä, että kaupungissa voi seurailla hyvinkin aidontuntuista italialaista elämää. Ulkomaalaisia ei ainakaan kesäkuun puolivälissä näy käytännössä lainkaan ja elämänmeno rytmittyy perinteisen kaavan mukaisesti. Kaupat ja ravintolat sulkeutuvat iltapäivällä muutamaksi tunniksi, jolloin keskusta autioituu lähes täydellisesti. Harvat kulkijat etsiytyvät silloin joko jäätelöbaareihin tai kahviloihin ja kujakissat etsivät itselleen sopivat varjopaikat.

Termoli on mielestäni näkemisen arvoinen merellinen kaupunki, jonka vanha osa on kaunis ja viihtyisä. Jos haluaa vain nauttia tunnelmasta ilman erityisiä aktiviteetteja, näkee oleelliset paikat kuitenkin jo parissa tunnissa. Näin ollen Termoliin ei välttämättä tarvitse pysähtyä pitkäksi aikaa. Itse kaupungin lisäksi meriretki Tremiti-saarille on varmasti harkitsemisen arvoinen idea.

Rantalomailijoille Termoli voi olla hyvä kohde viikoksikin, sillä aallonmurtajien suojaamat maksulliset rannat näyttävät ainakin sivusta katsottuna siisteiltä. Termoli vaikuttaakin mielenkiintoiselta idealta ainakin sellaisille matkailijoille, jotka etsivät Adrianmeren rannikolta persoonallisempaa vaihtoehtoa Riminille tai Riccionelle. Tunnelma on hyvin italialainen ja ympäristö miellyttävä.

Aivan suurimpien matkailureittien varrella Termoli ei toki ole. Rooman Fiumicinon lentokentältä ajomatkaa kertyy reilusti yli kolme tuntia, enkä osaa sanoa mitään Molisen alueen julkisesta liikenteestä. Minulle Termoli oli mielenkiintoinen kokemus ja taas uudenlainen pala monipuolista Italian maata.

Italia
Syysmyrskyä ja mustekalaa kauniissa Tellarossa

Vierailimme Italiassa viettämämme syysloman aikana Tellarossa, joka kuuluu maan kauneimpien kylien I Borghi più belli d’Italia -listalle. Kylä hurmasi harmaanakin päivänä ja maistoimme myös Tellaron tunnuseläintä mustekalaa.
Perillä meitä odottaa hiljaisuus. Olemme ajelleet kukkuloille kohonnutta pientä rannikkotietä Lericistä Tellaroon, jonka yläpuolella sijaitseva parkkipaikka on lähes autio. Sateessa kastuneen kyltin mukaan maksullinen pysäköintiaika on loppunut jo syyskuussa, joten en joudu kaivamaan kolikoita esille. Hiljaisuus tuntuu hyvältä, koska tie oli tarpeeksi kapea ja mutkikas jo näin ilman suurempaa liikennettä.

Pysäköintialueen lähistöltä lähtee pitkä portaikko alas kylän keskustaan. Suuntaa näyttävä kyltti on päässyt ruostumaan ja sitä peittävät köynnöskasvit.

Siistin portaikon varrella riittää kukkaistutuksia ja muuta kasvillisuutta. Myös ruskan värit näyttävät tekevän tuloaan tänne eteläiseen Eurooppaan. Laskeudumme kivimuurin ja vanhojen rakennusten välistä tasaiselle kadulle, jonka varrella on pari ravintolaa ja baaria.

Tellaro on osa Lericin kuntaa, jossa mekin majoitumme viikon ajan. Lericin keskustasta on vain reilut kolme kilometriä Tellaroon ja matkan voisi taittaa myös patikointireittiä pitkin, mutta se jää meiltä kokeilematta. Edellinen yö on ollut myrskyisä ja ukkonenkin on jyrissyt Ligurianmeren yllä. Ennuste ei lupaa juurikaan parempaa säätä, mutta iloitsemme siitä, että sade on tauonnut hetkeksi.

Ohitamme hiljaiset ravintolat ja suuntaamme kapeille kujille. Tellaron keskusta on vierailumme aikaan lähes autio, sillä liikkeellä näyttäisi olevan vain yhteensä kymmenkunta turistia. Vastaan tulee myös pari paikallista, jotka kiirehtivät määrätietoisesti kohti päämääräänsä.

Pittoreskit kujat tarjoavat juuri sellaista pikkukylän kauneutta, mitä Italialta sopii odottaakin. Seinien pastellivärit on valittu hyvällä maulla ja ikkunoita suojaavat perinteiset luukut. Katulamput sopivat postikorttimaiseen näkymään, mutta kukaan ei ole sentään ripustanut tällaisella säällä pyykkejä kuivumaan.

Yksi Tellaron erikoisuuksista on nimellä Sotto-Ria tunnettu käytävä, joka rakennettiin 1300-luvulla suojaksi saraseenien, katalaanien ja muiden katalien merirosvojen hyökkäyksiä vastaan. Suojaisen käytävän ikkuna-aukoista voi tähystää alapuolella olevaan satamaan sekä merelle päin. Muinoin täältä kuulemma kaadettiin kiehuvaa öljyä vihamielisten vieraiden niskaan. Ikivanha kivilattia on koristeltu tähdillä ja muilla kuvioilla.

Astumme ruosteisen portin läpi käytävälle, joka jatkuu noin seitsemänkymmenen metrin päähän. Lopulta käytävä muuttuu hämäräksi ja toteamme sen umpikujaksi. Tällaiset paikat kertovat omalla kiehtovalla tavallaan pienen rannikkokylän pitkästä historiasta.

Tellaron kapeat kujat johtavat kuvaukselliseen satamaan, jonka veneet on nostettu järkevästi kuivalle maalle. Navakat tuulenpuuskat iskevät vasten kasvoja ja vaahtopäiset aallot lähestyvät rantaa.

Aallot roiskahtelevat näyttävästi tummia rantakallioita vasten ja veden liikkeitä on lähes lumoavaa seurata. Katselemme pitkään kuohuvaa merta ja nautimme kylän hiljaisuudesta. Kostea ilma tuntuu miellyttävän lämpimältä, sillä elohopea on kohonnut lähelle kahtakymmentä astetta.

Kirkon kulmalta lähtee pieni kivetty kävelypolku, joka seuraa hetken rantaa ja päättyy pian umpikujaan. Tarjolla on kuitenkin taas uuteen ilmansuuntaan avautuva myrskyisä merimaisema.

Ohitamme sataman ja kierrämme sen toiselle puolelle sisämaan kujia pitkin. Sataman läpikin voisi kävellä, mutta se olisi tällä säällä riskialtis ratkaisu. Osa aalloista kuohuu pitkälle kohti kylää.

Niemen kärkeä koristavan San Giorgion kirkon ovet on laitettu vierailupäivänämme säppiin, mutta katselemme rakennusta ulkopuolelta. Näin syysmyrskyn tuivertaessa voi miettiä kuuluisinta Tellaroon liittyvää legendaa.

Keskiaikainen tarina liittyy rannikolla mellastaneisiin merirosvoihin, joita vastaan Tellarokin oli varautunut jatkuvalla vartioinnilla. Tähystäjä kuitenkin nukahti pahaksi onnekseen juuri sellaisena myrskyisänä yönä, jolloin piraatit olivat saapumassa. Tellaron pelasti jollain keinolla kirkontorniin päätynyt suuri mustekala, joka soitti lonkeroillaan kelloja ja herätti kylän väen puolustautumaan.

Tarinan kuvaamaa tapahtumaa juhlitaan vuosittain elokuisilla festivaaleilla, joiden pääaktiviteettina on mustekalojen syöminen. Tämä kuulostaa hieman nurinkuriselta tavalta kunnioittaa Tellaron suurta sankaria, mutta ruoat ovat varmasti herkullisia. Erilaisia mustekalakuvioita vai nähdä kylässä ympäri vuoden. Tellaron mustekalalegendasta ja kahdestakymmenestä muusta kiehtovasta italialaiskylästä voi lukea Heli Pekkarisen kirjasta Kylässä Italiassa.

Pysähdyn vielä ihailemaan Tellaron kauniinvärisiä taloja, rantakallioita sekä ylös nostettuja värikkäitä veneitä. Tellaro on varsin kompakti kylä, jonka kujille on vaikea eksyä kovin pitkäksi aikaa. Kyseessä on suorastaan hurmaava paikka, jonka kauneutta edes harmaa syyspäivä ei onnistu latistamaan.

Kesäinen auringonlasku voisi olla täällä ikimuistoinen elämys, mutta syksyinen arkipäivä luo Tellaroon omanlaisensa kiehtovan tunnelman. Saamme koko kylän ikään kuin itsellemme ja voimme aistia rauhassa, kuinka värikkäät seinät ja kujien kivet huokuvat pitkää historiaa. Tästä huolimatta Tellaro on edelleen myös elävä asuinpaikka, joka toimii kotina yli tuhannelle ihmiselle.

Rannan pärskeet iskevät ajoittain yllättävän korkealle, mutta selviämme kuivin jaloin takaisin sisämaan kujille. Suunnistamme kohti La Barca -nimistä ravintolaa, jonka näimme ohimennen ennen kujasokkeloon sukeltamistamme. Ajoitus on sopiva, sillä ehdimme pöytään ennen lounasajan päättymistä ja rankkasateen alkamista. Olemme saapuessamme koko ravintolan ainoat asiakkaat. Lisäksi paikalle tulee pian jälkeemme yksi suomalainen pariskunta. He aterioivat meitä nopeammin ja poistuvat, ennen kuin ehdin kysyä ovatko hekin lukeneet Helin kirjan vai päätyneet jostain muusta syystä tähän syrjäiseen kylään.

Terassin ulkopöydistä olisi hieno maisema, mutta olemme nyt tyytyväisiä katosta päämme päällä. Maistamme alkupalaksi totta kai mustekalaa, joka onkin värikkäine lisukkeineen herkullista. Siirrymme seuraavaksi pastaan, ja vaikka oma rapuja sisältävä gnocchetti-annokseni onkin ihan kelvollinen, uskon tyttären peston olleen vielä parempaa. Pesto on täällä päin Italiaa suosituin pastakastike ja se osataan siksi tehdä poikkeuksellisen hyvin. Lounas täydentyy vielä sorbeteilla sekä kahvilla ja olemme ateriaan todella tyytyväisiä.

Mukava tarjoilija osaisi englantiakin, mutta juttelen hänen kanssaan mieluummin italiaksi. Saan kuulla, kuinka kylä on hiljentynyt vasta äskettäin syyskuun loppuessa. Kesäkaudella on paljon vilkkaampaa, mutta nyt monet majoituspaikoista on suljettu talveksi. Tellaro ei häviä kauneudessa melko lähellä sijaitseville Cinque Terren kylille, vaikka matkailijamäärät ovatkin moninkertaisesti maltillisempia.

Kiipeämme tihkusateessa portaita pitkin takaisin parkkipaikalle. En missään vaiheessa epäillyt Tellaron lumovoimaa, mutta kylä pääsi silti yllättämään positiivisesti. Jos lapsikin kertoo vieläpä kysymättä pitävänsä Tellarosta, täytyy tässä paikassa olla jotain erityistä.
Lue myös koko matkasta kertova juttuni Syyslomaviikko Ligurian rannikolla sekä Lericiä kuvaava Lerici – kylä Runoilijoiden lahden rannalla.
Italia
Lerici, kylä Runoilijoiden lahden rannalla

Majoituimme Italiaan suuntautuneella syyslomamatkallamme viikoksi Lericiin, josta teimme retkiä muihin Ligurian rannikon kyliin ja kaupunkeihin. Myös itse Lerici on todella miellyttävä paikka, jossa saimme nauttia kauniista sunnuntai-iltapäivästä ilman ruuhkia.
Ensimmäisenä Lericin kylällä tulevat vastaan värit, jotka ovat juuri niitä mitä Italiassa sopiikin odottaa. Vanhoilla kiviseinillä näkyy terrakotan sävyjä, murrettua keltaista, oranssia sekä punaista. Ikkunaluukkujen suhteen on taidettu tehdä yhteistilaus koko kylälle, sillä niin yhtenäisen vihreitä ne ovat.

Kapea kuja johtaa rantakadulle, jonka toisella puolella erilaiset paatit keikkuvat Lericin viihtyisässä pienvenesatamassa. Pidämme sunnuntai-iltapäivän leppoisasta ilmapiiristä ja päätämme olla kiirehtimättä minnekään. Yksi matkapäivä on hyvä rauhoittaa tänne ”kotikylälle” ja nauttia pyhäpäivästä samaan tapaan kuin italialaisetkin täällä tekevät.

Rannan tuntumassa on käynnissä jonkinlaiset antiikkimarkkinat, mutta emme yritäkään tehdä löytöjä vaan katselemme mieluummin merelle päin. Pienvenesatamaa reunustaa tyypillinen italialainen rantabulevardi, jota pitkin kelpaa tehdä sunnuntaikävelyitä tai käydä näyttäytymässä ennen päivällisaikaa. Keskustan pohjoispuolella on pari hiekkarantaa ja niiden ohitse voisi taivaltaa vaikka parin kilometrin päässä sijaitsevaan San Terenzon kylään.

Italiassa ei ole käytetty katujen ja aukioiden nimeämisessä liiemmälti mielikuvitusta, vaan ympäri maata löytyy satoja samannimisiä katuja sekä aukioita. Niinpä täälläkin Via Roma kääntyy Piazza Garibaldille, joka on Lericin selkeä keskus. Laajaa aukiota reunustaa viehättävä talorivistö ja harmaa kirkontorni kurkottaa palmujen yläpuolelle.

Sunnuntai-iltapäivän sää on lähes täydellinen, sillä auringonpaiste saa parikymmenasteisen ilman tuntumaan todellista lämpimämmältä. Mereltä puhaltava tuuli on kesäisen kevyt, vaikka eletäänkin jo lokakuun puoltaväliä. Kiertelemme hetken kujalta toiselle, kunnes on jo aika etsiä lounasravintolaa.

Italia kuuluu niihin maihin, joissa lounasta tarjoillaan vain tiettyyn kellonaikaan. Useimmat kunnon ravintolat avautuvat puoli yhden maissa ja vaikka aukioloajoissa onkin pieniä eroja, on varminta hakeutua pöytään pian yhden jälkeen. Päädymme hetken kierreltyämme La Conchiglian terassille, jonka reunalla on sopivasti tilaa.

Pöytämme on erinomainen rantaa pitkin kulkevien ihmisten seuraamiseen. On hauska huomata kuinka useimmat koirat kulkevat kuuliaisesti ilman hihnaa, mutta villeimmät taaperot on laitettu valjaisiin. Italialaiset tuntevat Lericin kauneuden melko hyvin ja jotkut ovat hankkineet sieltä jopa kakkosasunnon, mutta ulkomaalaisia matkailijoita ei ainakaan enää lokakuussa näy juuri lainkaan.

Viihdymme La Conchigliassa hyvin. Pestokastikkeen kera tarjottu trofie-pasta on näillä kulmilla suosittua perinneruokaa, joka vie lähes kielen mennessään. Näin meren äärellä täytyy kokeilla myös grillattua mustekalaa, joka sekin maistuu erinomaisesti. Seuraamme sivusilmällä, kuinka viereisen pöydän pikkulapset hotkivat simpukoiden kera tarjotut spagettiannoksena hyvällä ruokahalulla. Sitten onkin aika lähteä juoksentelemaan sataman pulujen perässä. Vanhemmat saavat komentaa vauhdikasta Tommaso-poikaa moneen kertaan, sillä heillä on meneillään tyypillinen tuntikausia kestävä sukulounas.

Lähdemme ateriaan tyytyväisinä maleksimaan kohti kylää vartioivaa keskiaikaista linnoitusta. Suuntaamme vanhoille kujille, joita kutsutaan täälläpäin Italiaa nimellä carruggi.

Ylämäkeä on jonkin verran, mutta taival taittuu mukavasti ympäröivää kauneutta ihastellen. Pittoreskien talojen välistä aukeaa välillä maisemia yhä alemmaksi jäävään kylään sekä kuvaukselliselle merenlahdelle.

Sisäänpääsy linnoitukseen maksaa aikuisilta vitosen ja on lapsille ilmainen. Sisätiloissa ei ole tällä hetkellä käynnissä minkäänlaista näyttelyä, joten nähtävää ei ole juuri lainkaan.

Kuljemme autioiden salien halki ja kurkistamme Pyhän Anastasian kappeliin. Kaunis pieni kappeli on omistettu paikalliselle marttyyrille.

Linnoituksen ehdoton päänähtävyys on kattotasanne, jolta kelpaa ihailla maisemia joka suuntaan. Edessämme näkyvää merialuetta kutsutaan Runoilijoiden lahdeksi, koska alueella on historian saatossa viihtynyt useampikin kuuluisa kynäniekka. Ympäristö näyttää kieltämättä inspiroivalta taiteen luomiseen. Koko merenlahti pikku kylineen on todella kaunis. Lahden toisella laidalla erottuu Portovenere, kun taas La Spezia jää niemen taakse piiloon.

Etruskien perustamalla Lericillä on pitkä historia, joka ulottuu kauas ennen ajanlaskumme alkua. Linnoitus sai alkunsa 1100-luvun puolivälissä, minkä jälkeen sitä laajennettiin ja muokattiin useamman sadan vuoden ajan. Pisalaiset ja genovalaiset taistelivat keskiajalla kiivaasti Lericin hallinnasta, minkä jälkeen kylä jäi lopulta viimeksi mainittujen haltuun. Nykyiseltä kartalta Lerici löytyy niukasti Ligurian puolelta, vain muutaman kilometrin päästä Toscanan rajasta.

Palaamme linnoituskukkulalta alas samaa kujaa pitkin kuin tulimmekin, mutta pysähtelemme vielä moneen kertaan ihailemaan kuvauksellisia taloja. Seinien maalipintojen epätasaisuus miellyttää silmää ja rakennuksissa on hauskoja pikku yksityiskohtia koristeellisista ovenkolkuttimista lähtien.

Suunnistamme Piazza Garibaldin laidalla sijaitsevaan gelateriaan ostamaan jäätelöä. Kuinka ollakaan, Tommason sunnuntailounas on tällä välin päättynyt ja hauska vesseli on täällä jäätelötötterö kourassaan. Itse olen tottunut syömään jäätelöni kupista ja mauksi valitsen nyt suosikkiani amarena-kirsikkaa. Nautimme jäätelöt varjoisalla kujalla, jota pitkin lähtisi viitan perusteella vaelluspolku Tellaron kylän suuntaan. Patikointimahdollisuuksia olisi Lericin ympäristössä enemmänkin.

Kurkistamme aukion laidalla kohoavaan pieneen kirkkoon. Viisisataa vuotta vanha Oratorio di San Rocco näyttää kauniilta. Käyn sytyttämässä kynttilän samaan tapaan kuin monessa muussakin ulkomaisessa kirkossa.

Lerici sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä La Spezian satamakaupungista. Meille löytyi parkkipaikka majoituksen puolesta, mutta sain käsityksen, että pysäköinti saattaa olla vaikeaa varsinkin kesäkaudella. Lericiin pääsee La Speziasta käsin paikallisbussilla ja myös Cinque Terren lautat kulkevat Lericiin satamaan.

Lerici ja esimerkiksi samaan kuntaan kuuluva Tellaron kalastajakylä tarjoavat houkuttelevan vaihtoehdon parinkymmenen kilometrin päässä sijaitseville Cinque Terren kylille. Siinä missä syystäkin supersuosittu Cinque Terre pursuaa turisteja, voi Runoilijoiden lahden itärannalla nauttia paljon hiljaisemmista tunnelmista. Lerici on myös hyvä tukikohta retkille, vaikkakin Cinque Terreen tutustumista ajatellen La Spezia tai Levanto ovat vielä kätevämpiä. Oli joka tapauksessa mukavaa viettää aikaa Lericissä ja nauttia kylän tunnelmasta varsinkin leppoisana sunnuntai-iltapäivänä. Hyvin tuntui viihtyvän Tommasokin.
-
Slovenia1 vuosi sitten
30 x uskomattoman upea Slovenia
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
-
Yhdysvallat5 kuukautta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Huvipuistot4 kuukautta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Suomi3 vuotta sitten
Sipoonkorven kaikki merkityt patikkareitit
-
Suomi4 vuotta sitten
Elämyksiä Suomen länsirannikolla
-
Italia1 vuosi sitten
Italian lumoa hurmaavassa Abruzzossa
-
Yhdysvallat3 kuukautta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Emiraatit4 vuotta sitten
Pikavisiitti Dubaihin – rikkautta ja ristiriitoja
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
-
Liechtenstein3 kuukautta sitten
Pikavisiitti Liechtensteiniin
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
6.7.2022 at 8:49
En tiennytkäään, että olet opiskellut italiaa. Jo pelkästään senkin takia on varmasti mukava palata kyseiseen maahan yhä uudelleen ja uudelleen. Eipä sillä, vaikka itse en italiaa puhu ”sanaakaan”, niin pidän kyllä maasta kovasti.
Mika / Lähtöportti
8.7.2022 at 17:50
Opiskelin vähän italiaa jo ensimmäisen Italian-matkani aikoihin lapsena. Sen jälkeen on tullut opiskeltua enemmän tai vähemmän satunnaisesti, aikoinaan myös avoimessa yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa, viime vuosina taas aktiivisemmin itseopiskeluna. Kielen kannalta on mielenkiintoista käydä tällaisilla vähän syrjäisemmillä alueilla, joilla kielitaidolle voi olla enemmän tarvetta. Yleensähän Italiassa pärjää oikein hyvin myös paikallista kieltä osaamatta ja tilanteet selviävät aina tarvittaessa vaikka elekielellä 🙂
finintirol
10.7.2022 at 12:29
Viehättävän näköinen kaupunki ja vähän personoitu aurinkovarjojen asettelu. Monessa paikkaa näkyvät olevan suorassa linjassa rantakaistale toisensa jälkeen, mutta täällä on laitettu vähän zizak muotoon. Elokuussa pitäisi päästä merenrantaan, mutta mennään ehkä muualle kuin Italiaan tänä kesänä. Viime kesänä ajeltiin tuota rannikkoa alaspäin ja länsirantaa takaisin pohjoisen suuntaan. Tuossa kohtaa ei pysähdytty vaan yövyttiin Mattinatassa hieman etelämpänä.
Mika / Lähtöportti
12.7.2022 at 12:55
Totta, yleensä aurinkovarjot on aseteltu sotilaallisen suoriin riveihin. Jotenkin hassua että Italiassa ollaan tässä asiassa niin järjestelmällisiä, vaikka moni muu asia onkin aikamoista kaaosta. En ole käynyt Mattinatassa, mutta muuten Pugliassa kyllä, se on yksi suosikkialueistani Italiassa. Toivottavasti löydätte kivoja rantoja jostain päin Eurooppaa myös tänä kesänä!