Italia
Italialaisten kaunis rantalomakohde Termoli
Yksi kesäkuisen Italian-matkamme kohteista oli Termoli, jossa viivyimme kahden yön yli. Löysimme odotustemme mukaisen viehättävän vanhankaupungin, mutta myös italialaisten suosiman rantalomakohteen, jonka iltaelämä on huomattavan vilkasta.
Molisen alueella sijaitseva Termoli valikoitui reissumme ohjelmaan, kun näin houkuttelevia valokuvia merellisen kaupungin vanhimmasta osasta. Emme siis lähde Abruzzosta vuokraamaltamme lomatalolta suoraan takaisin Roomaan päin, vaan ajelemme Adrianmeren rannikkoa pitkin puolisentoista tuntia etelään Molisen alueelle.
Olemme varanneet seitsemän hengen seurueellemme kaksi Dependance Ludovican asuntoa Termolin keskustasta. Saamme pienen kiertelyn jälkeen jätettyä autot kadun varteen, syötettyä riittävästi kolikoita pysäköintiautomaattiin ja vedettyä laukkumme oikealle ovelle. Huoneistoista vastaavaa Pieroa ei näy eikä kuulu, joten joudun soittamaan saamaani numeroon. Tiedän jo valmiiksi ettei isäntä puhu vieraita kieliä, mutta olen opiskellut jo vuosikausia italiaa ja puhelu onnistuu vaivattomasti. Piero ilmestyy pian paikalle. Bisnesmiehen hymy kiiltää kilpaa lakerikenkien kanssa ja saamme kirjauduttua sujuvasti sisään.
Molemmat asunnot sijaitsevat aivan katutasossa keskellä Termolin kävelykeskustaa, ja kun oven työntää auki, on jo kahdella askeleella sängyssä. Alan ymmärtää entistä paremmin puheita siitä, kuinka katu voi toimittaa eteläeurooppalaisille olohuoneen virkaa, sillä se on tällaisessa asunnossa sujuva sisätilojen jatke. Neljän hengen huoneistossa on olohuoneeseen levitetty vuodesohva sekä erillinen makuuhuone.
Termoli ei ole ulkomaalaisten keskuudessa kovin tunnettu matkakohde, mutta italialaiset lomailijat ovat ottaneet sen omakseen. Kaupungin edustalta alkava hiekkaranta jatkuu silmänkantamattomiin ja säntillisiin riveihin aseteltujen auringonvarjojen määrä mitataan tuhansissa. En ollut perehtynyt Termoliin kovin hyvin etukäteen, joten sen suosio tulee yllätyksenä. Odotin rauhallisempaa tunnelmaa, mutta reilun kolmenkymmenentuhannen asukkaan kaupungin ihmismäärä varmasti moninkertaistuu lomasesongin aikana.
Hiekkarannan takana kulkee kevyen liikenteen väylä, jota pitkin on mukava kävellä. Maksulliset rantaklubit seuraavat toisiaan, mutta jossain on myös pieni kaistale yleistä rantaa. Emme innostu lähtemään rannalle, varsinkin kun saimme uida edellisinä kymmenenä päivänä mielin määrin Abruzzon lomatalon altaassa. Termolin linnoitettu osa näyttää rannan yli nähtynä hienolta.
Termolin tunnetuin maamerkki Castello Svevo on Molisen rannikon näyttävin puolustuslinnoitus. Noin tuhat vuotta sitten normannikaudella pystytetty rakennus kehittyi nykyiseen muotoonsa 1200-luvulla keisari Fredrik II:n toimesta.
Linnoitus sai nimensä keisarin svaabialaisten juurien mukaan. Nykyään sisällä toimii virtuaalinen merimuseo, jossa käyminen jää meiltä väliin.
Termolin niemen kärkeen rakennettu korkeiden muurien suojaama alue on todella kuvauksellinen. Vanhankaupungin parhaat osat alkavat heti Castello Svevon kulmalta. Muurin reunalla on leveä kävelykatu, jolta aukeaa mukava maisema merelle sekä silmänkantamattomiin jatkuvalle hiekkarannalle päin. Useimmat rakennukset on maalattu hauskasti kirkkailla väreillä. Mieleeni tulee sardinialaiskaupunki Alghero, vaikka Termolin vanhakaupunki onkin pienempi ja kauniimpi.
Muurien ulkopuolella näkyy perinteinen trabucco-kalastusrakennelma. Puisia trabuccoja riittää Adrianmeren rannikolla erityisesti Abruzzossa, mutta myös täällä Molisessa sekä Pugliassakin saakka. Kuvaukselliset rakennelmat on suunniteltu verkkokalastusta varten. Tarkoituksena on laskea suuri verkko syvään rantaveteen ja napata kiinni ohi uivia kalaparvia. Tämä Termolin trabucco ei näyttäisi olevan enää alkuperäisessä käytössään, sillä verkon tarvitsemia tukipuita ei näy lainkaan.
Kierrämme muurin reunaa vielä hieman eteenpäin ja löydämme Termolin sataman, jossa kelluu pitkä rivi kalastusaluksia. Täältä lähtee myös matkailijoiden käyttämiä laivoja, jotka vievät Tremitin saariryhmälle. Noin tunnin merimatkan päässä sijaitseville saarille voi tehdä päiväretken tai viipyä pidempään. Saaret ovat kuvien perusteella kauniita, mutta päätämme pysyä nämä pari päivää Termolissa.
Aurinko porottaa ja tunnelma on hyvinkin helteinen. Käännymme vanhankaupungin kujille, jotka kapenevat kapenemistaan. Kaikista ahtain on nimeltään A Rejecelle, jonka leveydeksi on mitattu vaivaiset 34 senttiä. Suomen kapeimmaksi kaduksi mainittu Rauman Kitukränn on tähän verrattuna suorastaan valtatie.
Pittoreskilla alueella on mukava liikkua. Vastaantulijoita on vähän, joten ympäristön kauneutta saa ihastella kaikessa rauhassa. Talojen seinät on maalattu kauniisti, kukkaruukut aseteltu paikoilleen ja kaikkialla on siistiä. Vanhankaupungin ainoa huono puoli on pieni koko, sillä alue tulee koluttua läpi varsin nopeasti.
Päädymme Piazza Duomolle, jota hallitsee itseoikeutetusti Termolin katedraali. Ilmassa on juhlatunnelmaa, sillä alkamassa on paikallisen parin hääjuhla. Ostamme jäätelöt ja istumme seurailemaan tapahtumien kulkua aukion laidalta. Morsian saatetaan ovesta sisään ja kanttori soittaa tuttuja sävelmiä, mutta osa tyylikkäästi pukeutuneesta väestä astelee kirkkoon vasta myöhemmin turhia kiirehtimättä. Koristeltu Maserati jää odottamaan hääparia katedraalin edustalle.
Heti Termolin vanhimman osan ulkopuolelta Castello Svevon mantereenpuoleiselta kulmalta alkaa viihtyisä jalankulkijoille rauhoitettu alue, jossa asuntommekin sijaitsevat. Ravintoloita riittää paljon. Aluetta halkoo reilun kolmensadan metrin mittainen leveä kävelykatu Corso Nazionale, jonka varrella on runsaasti pieniä kauppoja, kahviloita ja jäätelöbaareja.
Italialainen jäätelö on yleensä aina hyvää, mutta Corso Nazionalen varrelta löytyy sattumalta aivan erityisen hyvä jäätelöbaari. Laboratorio a vistan tuotteet valmistetaan paikan päällä samoissa tiloissa ja ne maistuvat todella raikkailta. Juttelen työntekijöiden kanssa hetken italiaksi ja saan kuulla, että hyvän jäätelön valmistamisessa vaaditaan paljon aikaa sekä kärsivällisyyttä. Täällä niitä on selvästi riittänyt.
Viihtyisän Corso Nazionalen varrella on kolme paikallisia taiteilijoita esittävää patsasta. Näistä mielenkiintoisin esittää Cocco Bill -sarjakuvien luojaa Benito Jacovittia.
Jacovittin sikaria polttava pronssihahmo on saanut piirrettyä Suomessa Paukku-Petenäkin tunnetun sankarin vihkoonsa. Cocco Bill ei ole minulle tuttu hahmo, mutta kun asiaa alkaa nyt jälkikäteen tutkimaan, selviää että Paukku-Pete on seikkaillut kauan sitten jopa Seura-lehdessä.
Lapset haluavat ostoksille ja teemmekin kierroksen useampaan vaatepuotiin. Jättäydyn useimmiten itse oven ulkopuolelle ja jään seurailemaan italialaisten katujen elämää. Aurinko paistaa, kiirettä ei ole ja lomatunnelma on parhaimmillaan.
Termolin mielenkiintoiset osat sijoittuvat pienelle alueelle, joten meille jää runsaasti aikaa kävellä katuja edestakaisin. Löydämme näinkin lyhyessä ajassa myös melkein kantakahviloita, sillä istahdamme pariin paikkaan kahdesti. Majoituksen hintaan kuuluvat aamiaiset nautitaan parin kadunkulman päässä GustiAmossa. Tarjous sisältää italialaiseen tapaan ainoastaan cappuccinon sekä cornetton, joka on makealla täytteellä viimeistelty voisarvi. Juuri enempää ei runsaiden illallisten jälkeen jaksaisikaan.
Pidämme kovasti Microbarista, jossa juomien hintaan kuuluu aina runsaasti pientä purtavaa. Tällainen aperitiivitarjous on varsin loistava, sillä välipalaa riittää pienen lounaan edestä. Viihtyisässä katoksessa on miellyttävää istua ja nauttia italialaisten hellepäivien suosikkijuomaani spremutaa. Se on sitrushedelmistä tuorepuristettua mehua, joka valmistetaan tilauksen jälkeen. Maku on taatusti tuore, eikä hinta ole täällä kovin montaa euroa.
Olemme syöneet edellisen puolentoista viikon aikana Abruzzon maaseudulla majaillessamme jo liikaakin liharuokia. Merellinen Termoli tuo ruokavalioon vaihtelua ja aterioimme molempina iltoina asunnon kulmilta löytyvissä kalaravintoloissa. Trattoria Nonna Maria on mukava ja sympaattinenkin ravintola aavistuksen verran syrjässä seudun vilkkaimmalta aukiolta. Jaamme antipastolautasten antimia, joissa riittää monenlaista maisteltavaa. Grillattu kala on yksinkertaisen hyvä pääruoka ja illan tunnelma kaikin puolin lämmin.
Toisena iltana kokeilemamme Z’bass on Nonna Marian naapurissa, mutta saamamme pöytä sijaitsee silti vilkkaan aukion laidalla. Täällä on ravintoloita vieri vieressä ja tunnelma melkein kuin Kanariansaarilla, tosin sillä erotuksella, että ainoa kuuluva kieli on italia. Saimme suosituksen tästä ravintolasta Pierolta, joka kulkeekin kuin tilauksesta naisystävänsä kanssa ohitsemme juuri, kun olemme asettuneet pöytään. Seuraa vankka kädenpuristus ja parin minuutin hyväntuulinen italiankielinen keskustelu. Tuntuu kotoisalta, ihan kuin tuntisin enemmänkin paikallisia kylänmiehiä.
Jaamme sekalaisen valikoiman merellisiä antipastoja, joista varsinkin lämpimät ovat erityisen hyviä. Syön pääruoaksi jälleen vaaleaa kalaa ja olen tyytyväinen, joskaan ravintolakokemus ei nouse mitenkään poikkeuksellisen mainioksi. Tarjoilijalla on turhan kova kiire ja kaipaan jo Nonna Marian rauhallisempaa tunnelmaa. Pelastukseksi nousee Z’bassin juustokakku, jota joudun odottamaan toivottoman kauan, mutta joka on koko pariviikkoisen matkamme herkullisin jälkiruoka.
Asuntomme sijainti tuntui iltapäivän hiljaisuudessa täydelliseltä, sillä joka paikkaan voi kävellä parissa minuutissa. Emme kuitenkaan osanneet aavistaa mitä illalla on odotettavissa. Harkitsemme jo nukkumaan menemistä, kun läheiseltä piazzalta kajahtaa reipas hyvän illan toivotus. Päätän lähteä katsomaan mitä on tekeillä ja löydän noin kolmenkymmenen metrin päästä vanhoja italialaisia hittejä soittavan coverbändin. Emme toivoneet tällaista meteliä, mutta tässä tilanteessa ei auta kuin uskoa erääseen vanhaan viisauteen. Jos et voi voittaa heitä, liity heihin.
Meno vain yltyy ja torin täyttänyt juhlakansa laulaa kappaleita kurkku suorana mukana. Miksen siis minäkin, sillä osaanhan ainakin Domenico Modugnon Volaren ja Toto Cutugnon L’italianon sujuvasti ulkoa. En tosin osaa laulaa, mutta eihän täällä kukaan kuule edes omia ajatuksiaan. Tunnelma on mahtava ja hyväntuulinen. Koko kansa on italialaiseen tyyliin mukana ikään katsomatta, eikä kukaan katso vinoon, vaikka seikkailemme kujilla puoliltaöin alakouluikäisten lasten kanssa. Juhlat eivät rajoitu yhdelle aukiolle, sillä muutaman korttelin kierroksella löytyy lisää livebändejä. Onkohan käynnissä jonkinlaiset festarit vai eletäänkö täällä vain tavallista Termolin perjantai-iltaa?
Lähimmän piazzan bändi lopettaa yhden jälkeen, mutta muu ilonpito jatkuu vielä pitkään sen jälkeenkin. Olen onneksi riittävän väsynyt nukahtamaan melusta huolimatta. Paikalliset työntekijät aloittavat harmi kyllä hommansa jo aamuvarhain. Ensin roska-auto kerää lähistön ravintoloiden kiliseviä lasipulloja kyytiinsä ja sitten seinän taakse, sinne parin metrin päähän sängystä, ilmaantuu turhankin perusteellista työtä tekevä kadunlakaisukone. Kun ulkona taas hetkeksi hiljenee, ilmestyy korvan juureen kärpänen. Hyvää yötä ja huomenta vaan!
Pidän Termolissa siitä, että kaupungissa voi seurailla hyvinkin aidontuntuista italialaista elämää. Ulkomaalaisia ei ainakaan kesäkuun puolivälissä näy käytännössä lainkaan ja elämänmeno rytmittyy perinteisen kaavan mukaisesti. Kaupat ja ravintolat sulkeutuvat iltapäivällä muutamaksi tunniksi, jolloin keskusta autioituu lähes täydellisesti. Harvat kulkijat etsiytyvät silloin joko jäätelöbaareihin tai kahviloihin ja kujakissat etsivät itselleen sopivat varjopaikat.
Termoli on mielestäni näkemisen arvoinen merellinen kaupunki, jonka vanha osa on kaunis ja viihtyisä. Jos haluaa vain nauttia tunnelmasta ilman erityisiä aktiviteetteja, näkee oleelliset paikat kuitenkin jo parissa tunnissa. Näin ollen Termoliin ei välttämättä tarvitse pysähtyä pitkäksi aikaa. Itse kaupungin lisäksi meriretki Tremiti-saarille on varmasti harkitsemisen arvoinen idea.
Rantalomailijoille Termoli voi olla hyvä kohde viikoksikin, sillä aallonmurtajien suojaamat maksulliset rannat näyttävät ainakin sivusta katsottuna siisteiltä. Termoli vaikuttaakin mielenkiintoiselta idealta ainakin sellaisille matkailijoille, jotka etsivät Adrianmeren rannikolta persoonallisempaa vaihtoehtoa Riminille tai Riccionelle. Tunnelma on hyvin italialainen ja ympäristö miellyttävä.
Aivan suurimpien matkailureittien varrella Termoli ei toki ole. Rooman Fiumicinon lentokentältä ajomatkaa kertyy reilusti yli kolme tuntia, enkä osaa sanoa mitään Molisen alueen julkisesta liikenteestä. Minulle Termoli oli mielenkiintoinen kokemus ja taas uudenlainen pala monipuolista Italian maata.
San Vigilion kukkula tarjoaa Bergamon parhaat näköalat sekä mahdollisuuden hengittää raikasta ilmaa aivan keskustan tuntumassa. Kukkulan ympäristössä kulkee myös maalaismaisemiin vieviä kävelyreittejä.
San Vigilio on Bergamon kaupungin korkein kukkula, jolle voisi hyvin nousta vanhastakaupungista Città Altasta kävellenkin. Haluamme silti käyttää vanhaa funikulaaria, jolla matkustamisen voi ottaa paikallisena elämyksenä.
Funikulaari aloitti toimintansa jo vuonna 1912, joten se on ehtinyt kuljettaa bergamolaisia monen sukupolven ajan. Matka on vain 630 metrin mittainen, mutta sen aikana noustaan noin 90 metriä korkeammalle. San Vigilion funikulaaria ei pidä sekoittaa Città Bassan ja Città Altan välillä liikennöivään toiseen linjaan. Molemmilla funikulaareilla voi matkustaa Bergamon julkisen liikenteen lipuilla.
Funikulaarin yläasemalta aukeaa upea maisema Bergamon kaupunkiin. Erityisesti Città Altan vanhat rakennukset ja kirkontornit näyttävät hienoilta, kun ne kohoavat korkealle ympäröivän laakson yläpuolelle.
San Vigilion kukkula on melko suosittu retkikohde, jonka muutamilla kujilla ja parissa ravintolassa näkyy ainakin näin kauniina sunnuntaina paljon paikallisia pyhäpäivän viettäjiä. Osa on ehkä tullut vain rentoutumaan lasillisen ääreen terassille, mutta joukossa on myös kunnon retkeilyvarusteisiin sonnustautuneita patikoijia. Nousemme kapeaa mukulakivikatua pitkin kohti kukkulan huippua. San Vigilio vaikuttaa rauhalliselta keitaalta muun kaupungin yläpuolella. Pienen parkkipaikan laidalla on pari kissaa nauttimassa auringonpaisteesta.
Kukkulan laelta löytyy viihtyisä puisto, joka on kehittynyt Bergamoa vuosisatojen ajan vartioineen San Vigilion linnoituksen päälle. Paikka sijaitsee noin puoli kilometriä merenpinnan yläpuolella ja sieltä on hienot näkymät vehreälle maaseudulle sekä lähiseudun vuorille saakka. Nautimme lämpimästä kevätpäivästä ja ihailemme maisemia kiireettömästi eri suuntiin.
Linnoituksen nimi on lainattu kukkulalla muinoin sijainneelta San Vigilion kappelilta. San Vigilio eli suomalaisittain Pyhä Vigilius oli Trenton piispa, joka koki vuonna 405 marttyyrikuoleman julistaessaan evankeliumia pakanoille eräässä Gardajärven pohjoispuolella sijaitsevassa laaksossa.
Kukkulalla lienee ollut jonkinlainen vartiotorni jo roomalaisten aikaan, mutta ensimmäinen varsinainen linnoitus pystytettiin 1100-luvulla. Linnoitusta vahvistettiin erityisesti 1400-luvulla, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kaupungin turvallisuustilanne parani oleellisesti seuraavalla vuosisadalla, kun koko yläkaupunki sai ympärilleen tukevat muurit. Linnoituksen sotilaallinen merkitys väheni, ja 1800-luvulla se suurimmaksi osaksi purettiin. Jäljellä on enää lähinnä muureja ja vallihautoja, jotka muistuttavat kukkulan historiasta.
Kukkulalta laaksoon lähtisi erilaisia pitkiäkin kävelyreittejä, mutta meille riittää tällä kerralla hieman lyhyempikin vaihtoehto. Samoilla vaatteilla ja kaupunkikengillä pitäisi selvitä vielä lounaalle ja samana iltana odottavalle kotimatkallekin, joten on parempi olla hikoilematta liikaa. Onneksi matka ainakin alkaa loivaan alamäkeen.
Ohitamme muutamia kapean tien varrella sijaitsevia koteja, kunnes päädymme pitkään Salita dello Scorlazzone -nimiseen portaikkoon. Liikkeellä on kävelyretkeläisten lisäksi ainakin yksi hurjapää, joka kiitää portaita alas polkupyörällään.
Alhaalla häämöttää kuvauksellinen Tempio dei Caduti -kirkon torni. Tämä pätkä taipaleestamme kuuluu Visit Bergamo -sivustolla suositeltuun The Green City -kävelyreittiin.
Portaikko päättyy lopulta tielle, jonka varrella sijaitsee ylempää näkemämme kirkko. Tempio dei Caduti eli Kaatuneiden temppeli on omistettu ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kuolleille bergamolaisille sotilaille. Kirkkoa alettiin rakentaa hieman ennen Italian liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan ja sen käyttötarkoitus muotoutui tuon ajan tapahtumien perusteella.
Tempio dei Caduti on yleensä suljettu, mutta siellä järjestetään jokaisen kuukauden toisena sunnuntaina messu. Osumme sattumalta paikalle hieman tämän kuukausittaisen messun päätyttyä, joten ovet ovat jälleen visusti säpissä. Olisi ollut kiinnostavaa kurkata sisäpuolelle, sillä synkkä kirkkosali on kuvien perusteella hyvin persoonallisen näköinen.
Käännymme pian kirkon kulmalta lähdettyämme jälleen alamäkeen Salita Scorlazzino -nimiseen portaikkoon. Rappusten varrelta voi vielä katsella Kaatuneiden temppelille päin ja ihailla kukkivia puita.
Maaliskuinen aurinko lämmittää jo kovin keväisesti ja jostain kuuluu lintujen laulua. Muutamat puut ja pensaat kukkivat näyttävästi. Voisivatkohan nämä olla aprikoosin kukkia?
Kaunis kävelyreitti laskeutuu yhä vain alemmas, mikä tarkoittaa että joudumme vielä jossain vaiheessa nousemaan myös takaisin ylämäkeen. Tuntuu mukavalta päästä tällaisen vehreyden keskelle aivan kaupungin laitamilla. Vastaan tulee muutamia reippaita lenkkeilijöitä koiriensa kanssa. Bergamon modernimpi puoli Città Bassa häämöttää alapuolellamme.
Paluumatka kuvan kukkulalla odottavaan vanhaankaupunkiin ei lopulta ole kovin raskas. Tulemme kävelleeksi muutaman kilometrin oikein miellyttävissä maisemissa. Mielestämme Bergamossa voisi käyttää enemmänkin aikaa kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla patikointiin. Toisaalta jos retkeilyn ottaa oikein asiakseen, löytyy täältä päin Italiaa myös upeita vuoristo- ja järvimaisemiin vieviä vaellusreittejä. San Vigilion kukkula on joka tapauksessa käymisen arvoinen paikka, vaikkei haluaisi kävellä funikulaariasemalta lähimmän ravintolan terassia pidemmälle.
Lue myös muut Bergamosta kertovat juttuni:
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
Vietimme vaimon kanssa mukavan pitkän viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Kerroin edellisessä jutussa vanhankaupungin nähtävyyksistä ja keskityn tällä kerralla matkan majoitukseen sekä kokemiimme makuelämyksiin.
* Sisältää Booking.comin mainoslinkin
Italia on oikea ruokakulttuurin runsaudensarvi, sillä jokaiselta alueelta, maakunnalta ja kaupungiltakin löytyy omat paikalliset erikoisuutensa. Maan keittiö perustuu ennen kaikkea tuoreisiin kauden mukaisiin raaka-aineisiin, jotka on hankittu mahdollisimman läheltä. Annokset ovat pääsääntöisesti yksinkertaisia, jotta upeat raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa. Lombardian alueella sijaitseva Bergamo edustaa vahvasti pohjoisitalialaista ruokakulttuuria, jossa ateriat ovat usein raskaita ja lihapainotteisia. Täällä törmää usein ainakin maissipuuro polentaan, kermaiseen taleggio-juustoon sekä paikallisten rakastamaan casoncelli-pastaan. Bergamossa voi syödä oikein hyvin, vaikkei paikallinen keittiö ihan nousekaan suosikikseni joihinkin muihin Italian kohteisiin verrattuna.
Luimme sopivasti ennen reissuamme ilmestyneen Matka-lehden jutun, jossa Maria Niemi on esitellyt Bergamon nähtävyyksiä ja ravintolatarjontaa. Nappasimme muutaman hyvän vinkin talteen, joten joukossa on samoja paikkoja kuin lehtijutussakin – jotkut tarkoituksella ja osa sattumaltakin.
Paikallisbussilla lentokentältä vanhaankaupunkiin
Helsingistä pääsee nykyään suoralla lennolla Bergamo-Orio al Serion lentokentälle joko Norwegianin tai Ryanairin siivin. Kyseessä on Rooman Fiumicinon ja Milanon Malpensan jälkeen Italian kolmanneksi vilkkain lentoasema, jonka matkustajamäärät ovat samaa luokkaa Helsinki-Vantaan kanssa. Terminaalin edustalta kulkeva paikallisbussi numero 1 kuljettaa matkustajia 20 minuutin välein rautatieaseman ja Bergamon alakaupungin kautta aina yläkaupunkiin saakka, jonne kaikki tämän jutun vinkit sijoittuvat. Yläkaupunki eli Città Alta on Bergamon keskiaikainen vanhakaupunki, joka sijaitsee korkean kukkulan päällä. Matka Bergamon lentokentältä bussilinjan päätepysäkille vie noin puoli tuntia. Pysäkki sijaitsee kuvassa näkyvillä kulmilla Colle Aperton aukiolla.
Mukava majoitus Le Funi -hotellissa
Pysäkiltä on vain parinsadan metrin kävelymatka Le Funi -hotellille. Lyhyen ylämäkeen viettävän matkan aikana kuljetaan jykevän Sant’Alessandron portin kautta ja ohitetaan San Vigilion kukkulalle vievän funikulaarin ala-asema. Varaamamme hotelli on lainannut nimensä vanhalta funikulaarilta, joka kulkee rakennuksen takaa häiriöitä aiheuttamatta. Le Funin sijainti on erinomainen, sillä ympäristö on hyvin rauhallinen mutta vanhankaupungin kiinnostavimman osan laidalle kävelee parissa minuutissa.
Le Funi on pieni ja kodikas hotelli, jossa tulee heti hyvin tervetullut olo. Englantiakin puhuttaisiin täällä varmasti mielellään, mutta osaan riittävästi italiaa, jotta asiointi onnistuu sujuvasti paikallisella kielellä. Itselleni tulee italiankielisestä keskustelusta aina hyvä mieli. Viivymme kolme yötä, joten ehdin vaihtaa kuulumiset monen eri työntekijän kanssa.
Siisti huoneemme on tilava ja viihtyisä. Näkymän suhteen meillä ei tosin ole onnea, sillä ikkunan takana on vain ylämäkeen viettävällä rinteellä kasvavia puita ja pensaita. Joistakin muista huoneista voisi ihailla maisemia Bergamoon tai kaupungin juurella levittäytyvään laaksoon. Maaliskuisen matkamme aikaan on käynnissä kovaa melua aiheuttava kattoremontti, mitä ei voi olla perjantaiaamuna huomaamatta. Haitta jää onneksi lyhytaikaiseksi, koska lähdemme pian kaupungille ja työt ovat viikonlopun tauolla. Remontti lienee nyt jo valmistunut ja rauha palannut Le Funiin.
Aamiainen tarjoillaan pienessä mutta tälle hotellille riittävän kokoisessa kellaritilassa. Italialaiset aamiaiset eivät yleensä ole kovin runsaita, ja täälläkin valikoima on moneen suomalaiseen hotelliin verrattuna suppeampi. Tarjolla on silti meille aivan riittävästi vaihtoehtoja ja cappuccino on luonnollisesti hyvää. Päivä alkaa mukavasti esimerkiksi voisarven, leivän, juustojen, suolaisen piiraan, makean kakun ja tuoremehun avulla.
* Varaa majoitus Le Funiin Booking.comin kautta.
Tyylikäs ravintola La Ripa
Saavumme kaupunkiin iltalennolla ja vaikka kello alkaakin olla jo ainakin suomalaisittain melko paljon, haluamme lähteä perille päästyämme syömään. Tarkoituksena olisi haukata lähinnä pientä iltapalaa, mutta nälkä kasvaa syödessä tai ainakin meidän tekee mieli tilata useampi ruokalaji kun huomaamme muidenkin illastavan pitkän kaavan mukaan. La Ripa on Le Funi -hotellin yhteydessä toimiva valkoisten pöytäliinojen ravintola, jossa palvelu on kohteliasta ja ruoan laatu oikein hyvä.
Tilaamme alkuun annokset artisokkaa sekä leikkeleitä. Pyydän tarjoilijan suosittelevan meille jotain paikallista suhteellisen kevyttä punaviiniä. Castello di Grumellon tilalla Bergamon lähistöllä valmistettu Medera on raikkaan hedelmäinen mutta persoonallinen viini, joka sopii meille oikein hyvin. Pääruoaksi valitsen tyypillisen paikallisen annoksen, johon kuuluu oliiviöljyssä haudutettua naudanlihaa, polentaa sekä perunaa. Liha on todella mureaa ja annos muutenkin oikein maukas. Tiivistä maissipuuroa polentaa on täälläpäin Italiaa lähes aina saatavilla. Nautaa tarjotaan täkäläisissä ravintoloissa tyypillisesti nimellä brasato, jolloin liha on haudutettu useimmiten punaviinissä ja annos saattaa näyttää vähemmän hienostuneelta kuin La Ripassa.
Tyylikkäässä ja meidän vierailumme aikaan myös melko hiljaisessa salissa on mukava aterioida. Tuntuu kuin matka olisi alkanut parhaalla mahdollisella tavalla hyvän ruoan merkeissä. Aterian kruunaavat maistuvat jälkiruoat. Oma valintani osuu semifreddoon ja vaimolla perinteiseen tiramisuun. Säiden lämmettyä La Ripassa voi aterioida myös tämän jutun avauskuvassa näkyvällä terassilla.
Suosittu Antica Trattoria La Colombina
Meillä on matkan toiseksi illaksi pöytävaraus hotellimme lähellä sijaitsevaan Antica Trattoria La Colombinaan. Trattorian illallisaika alkaa puoli kahdeksalta, joten saavumme paikalle illan ensimmäisten asiakkaiden joukossa. Tilaamme alkuun pari antipastoa. Parsasta, polentasta ja paistetuista munista koostuva annos ei ehkä näytä siltä mitä moni italialaiselta ravintolalta odottaa, mutta edustaa hyvin paikallista keittiötä. Parmankinkku ja artisokka ovatkin jo klassisempaa italialaista ruokaa. Listalta olisi löytynyt myös esimerkiksi laardia sekä hevosenlihaa.
Maistamme täällä Bergamon tunnetuinta ruokaa, eli casoncelli-pastaa. Annos on kieltämättä maukas, muttei ainakaan näin ensi yrittämällä nouse ihan suurimpien suosikkipastojeni joukkoon. Täytetyn puolikuunmuotoisen pastan kera tarjotaan pekonia, salviaa, Grana Padano -juustoa sekä sulatettua voita, joten kokonaisuus on melko raskas. Casoncelli – tai paikallisella murteella casonsèi – on hyvä esimerkki italialaisen ruoan paikallisuudesta, sillä vaikka olen matkustanut maassa paljon ja Lombardiankin alueella monesti, en ollut kuullutkaan tästä pastalajista aiemmin. Casoncelli on nimenomaan Bergamon sekä hieman yllättäen myös sen ikuisen kilpailijan Brescian ruokaa, jota ei syödä juuri muualla. Bresciassakin olen kerran kauan sitten lounastanut, mutta silloin en osannut etsiä casoncellia listalta.
Rauhallinen tunnelma muuttuu illan mittaan meluisaksi, kun pöytiin saapuu suuria paikallisia seurueita. Tämä ei ole suosituissa italialaisissa ravintoloissa mikään yllätys, vaan tutuksi tullut asiaan kuuluva kokemus. Eräs kymmenen miehen ryhmä pitää kuitenkin niin kovaa meteliä, että ymmärtää jopa pyytää mölyämistään muilta paikallaolijoilta anteeksi. Meno toki jatkuu tämän jälkeen entiseen malliin, mutta onneksi seurueen eräänlainen keskushahmo käy useamman kerran ulkona tupakalla. Jatkamme ateriaa joka tapauksessa jälkiruokiin ja espressoon saakka. Panna cotta mansikkakastikkeen kera on varma ja onnistunut valinta.
Ravintola Il Sole keskeisellä paikalla
Syömme matkan viimeisenä päivänä lounaan yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun varrella. Vapaan pöydän löytäminen ennen lounasajan päättymistä tuntuu haastavalta, mutta samannimisen hotellin yhteydessä toimivasta Il Sole -ravintolasta löytyy onneksi tilaa. Pöytämme on lähellä sisäänkäyntiä, joten saamme seurata syödessämme kadulla kulkevaa ihmisvirtaa. Aika moni ohikulkija vilkaisee myös ikkunasta ravintolaan päin. Syön sopivasti täyttävän risoton, jolle juusto antaa mukavasti makua. Ravintolakokemus on miellyttävä ja myös kohtuuhintainen, varsinkin kun huomioidaan sijainti aivan Città Altan keskellä.
Stracciatella-jäätelön koti La Marianna
Yhdeksi maailman tunnetuimmista jäätelömauista noussut stracciatella on keksitty bergamolaisessa La Marianna -kahvilassa, joka toimii kaupungissa edelleen. Kahvilan omistanut Enrico Panattoni kehitti vuonna 1961 valkean kermajäätelön, jossa on epäsäännöllisiä paloja tummaa suklaata. Nimi stracciatella viittaa jäätelömassan sekaan revittyihin suklaapaloihin. Panattoni lainasi nimen roomalaiselta keitolta, johon on sekoitettu hieman vastaavalla tavalla kananmunaa. Käymme ostamassa La Mariannan tiskiltä kupilliset stracciatellaa kadun varrella syötäväksi. Herkullista makua voisi kuvailla vaikkapa pehmeän tasapainoiseksi. Mieleen jäävät erityisesti suklaahiput, jotka ovat yllättävän kookkaita.
Gelateria Carmen
Ostamme matkan toiset jäätelöt Carmen-nimisestä gelateriasta Bergamon yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun Via Bartolomeo Colleonin varrelta. Ulko-ovelle asti yltävä jono kielii jäätelöbaarin tasosta, varsinkin kun valtaosa asiakkaista on laatutietoisia italialaisia. Puhtaat maut ovat juuri niin hyviä kuin aidossa artesaanigelatossa pitääkin. Omat valintani osuvat tällä kerralla suussasulavaan pistaasiin sekä niin ikään erinomaiseen hasselpähkinään.
PolentOne – iltapalaa polentakioskilla
Olemme matkan viimeisenä iltana sen verran kylläisiä, ettemme kaipaa varsinaista ravintola-ateriaa. Kaupungilla kierrellessä alkaa silti tehdä mieli jotain purtavaa, mutta mieluiten mahdollisimman vaivattomaan tapaan. Ratkaisuksi löytyy Bergamon funikulaarin yläaseman vieressä toimiva PolentOne, jota voisi verrata kotimaisiin nakkikioskeihin. Erona on vain se, että tarjolla on lihapiirakoiden ja makkaraperunoiden sijaan polentaa erilaisten lisukkeiden kera.
Polentaa on tullut purtua tällä matkalla jo riittävästi, joten valitsen listalta paikallisella makkaralla ja taleggio-juustolla täytetyn paninon. Se maistuukin muovimukista nautitun Coca Colan kera oikein mainiolta. Matkamme ovat niin nähtävyyksien kuin aterioidenkin osalta usein monipuolisia. Esimerkiksi valkoisten pöytäliinojen La Ripan ja vilkkaan La Colombinan jälkeen tuntuu jotenkin sydäntä lämmittävältä syödä leipää ikivanhojen holvikaarten alla ulkoilmassa. Ei ole ollenkaan huono juttu, vaikka sateenkaari päättyisikin polentakioskille.
Paikallinen erikoisuus polenta e osei
Yksi bergamolaisista paikallisherkuista on polenta e osei, joka ei nimestään huolimatta sisällä lainkaan maissipuuroa. Kyseessä on makea leivos, jonka ulkonäkö jäljittelee polentasta ja pikkulinnuista muodostuvaa vanhaa perinneruokaa. Meiltä tämä keltaisella marsipaanilla kuorrutettu ja suklaalla koristeltu sokerileivos jää valitettavasti maistamatta, mutta onpahan taas yksi syy palata joskus takaisin Bergamoon. Kuva on Nessi-nimisen leipomon näyteikkunasta.
Lue myös aiemmat Bergamosta kertovat jutut:
• Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
• Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
• Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: One World Observatory
-
Ranska11 kuukautta sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska11 kuukautta sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
6.7.2022 at 8:49
En tiennytkäään, että olet opiskellut italiaa. Jo pelkästään senkin takia on varmasti mukava palata kyseiseen maahan yhä uudelleen ja uudelleen. Eipä sillä, vaikka itse en italiaa puhu ”sanaakaan”, niin pidän kyllä maasta kovasti.
Mika / Lähtöportti
8.7.2022 at 17:50
Opiskelin vähän italiaa jo ensimmäisen Italian-matkani aikoihin lapsena. Sen jälkeen on tullut opiskeltua enemmän tai vähemmän satunnaisesti, aikoinaan myös avoimessa yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa, viime vuosina taas aktiivisemmin itseopiskeluna. Kielen kannalta on mielenkiintoista käydä tällaisilla vähän syrjäisemmillä alueilla, joilla kielitaidolle voi olla enemmän tarvetta. Yleensähän Italiassa pärjää oikein hyvin myös paikallista kieltä osaamatta ja tilanteet selviävät aina tarvittaessa vaikka elekielellä 🙂
finintirol
10.7.2022 at 12:29
Viehättävän näköinen kaupunki ja vähän personoitu aurinkovarjojen asettelu. Monessa paikkaa näkyvät olevan suorassa linjassa rantakaistale toisensa jälkeen, mutta täällä on laitettu vähän zizak muotoon. Elokuussa pitäisi päästä merenrantaan, mutta mennään ehkä muualle kuin Italiaan tänä kesänä. Viime kesänä ajeltiin tuota rannikkoa alaspäin ja länsirantaa takaisin pohjoisen suuntaan. Tuossa kohtaa ei pysähdytty vaan yövyttiin Mattinatassa hieman etelämpänä.
Mika / Lähtöportti
12.7.2022 at 12:55
Totta, yleensä aurinkovarjot on aseteltu sotilaallisen suoriin riveihin. Jotenkin hassua että Italiassa ollaan tässä asiassa niin järjestelmällisiä, vaikka moni muu asia onkin aikamoista kaaosta. En ole käynyt Mattinatassa, mutta muuten Pugliassa kyllä, se on yksi suosikkialueistani Italiassa. Toivottavasti löydätte kivoja rantoja jostain päin Eurooppaa myös tänä kesänä!