Kävimme viimevuotisella Ligurian-matkallamme monessa kauniissa pikkukylässä. Niistä luultavasti tuntemattomin on hiljaisen kukkulan huipulla kohoava Montemarcello, jonka muinaiset muurit kätkevät sisälleen tunnelmallisia kujia.

Sade ropisee tuulilasiin, kun ajamme kapeaa tietä, joka kiemurtelee metsäisellä rinteellä yhä korkeammalle. Olemme juuri tutustuneet aivan ihastuttavaan Tellaroon, mutta lähistöllä on toinenkin Italian kauneimpien kylien listalle valittu kohde. Tellarosta köröttelee hidasta kylätietä pitkin reilussa parissakymmenessä minuutissa Montemarcelloon. Välin voisi myös patikoida, mutta se ei tunnu ainakaan tällä säällä houkuttelevalta.

Montemarcellon laidalla on suuri parkkipaikka, josta päätellen täällä saattaa olla joskus vilkkaampaa kuin sateisena lokakuisena perjantaina. Odottelemme pahimman kuuron hellittämistä, kunnes lähdemme tutustumaan kylään sateenvarjojen suojissa. Tuuli on onneksi tyyntynyt verrattuna Tellaroon, jossa myrsky löi korkeita aaltoja rantaan.

Kylä on lähes aavemaisen hiljainen, sillä emme kohtaa sateen kastelemilla kujilla ketään. Harmaa sää on laskeutunut Montemarcellon ylle kuin suruharso, mutta sekään ei peitä ympäristön kauneutta. 

Ihailemme yhteensopivin sävyin maalattuja taloja. Välillä maali on lohkeillutkin, ja siellä täällä näkyy myös paljaita kiviseiniä. Kujien varrella on paljon kauniita yksityiskohtia ovenkolkuttimista kukkaruukkuihin ja postilaatikoista takorautaisiin parvekkeisiin.

Montemarcellon borgon eli muurien ympäröimän keskiaikaisen kylän asukasluvuksi on ilmoitettu 280 henkilöä. Kylä kuuluu Ameglian kuntaan ja sieltä on noin puolen tunnin ajomatka La Spezian satamakaupunkiin tai marmorista tunnettuun Carraraan. Montemarcello sijaitsee Ligurian alueella, mutta esimerkiksi Carrara ja sen naapuri Massa ovat jo Toscanan puolella.

Montemarcellossa majailee runsaasti kissoja. Yksi niistä tulee tervehtimään meitä kylän tiiviillä keskusaukiolla. Se kävelee aukion toiselta laidalta määrätietoisesti luoksemme, mistä voisi päätellä että kissoja kohdellaan täällä hyvin. Ehkä sekin kaipaa seuraa, sillä ainakaan me emme ole kohdanneet tähän mennessä vielä yhtään muuta elävää olentoa. Rapsutukset ja sateenvarjon suoja tuntuvat ainakin kelpaavan.

Huomaamme myöhemmin eräällä kujalla kissoille tarkoitettuja ruokakippoja sekä suojaisia makuupaikkoja. Seinään kiinnitetyn tekstin mukaan kissoja ei saa kohdella kaltoin tai häätää kylästä. Pidämme tämän vuoksi Montemarcellosta entistäkin enemmän.

Viihdymme aukiolla vaalean kissan seurassa ja kuvittelemme, kuinka kylän asukkaat kokoontuvat tänne iltaisin vaihtamaan kuulumisia sekä nauttimaan pienen kahvila-ravintolan antimista. Kesäisin tänne tulee luultavasti turistejakin. Vanhat seinät ovat varmasti kuulleet tuhansia tarinoita.

Tunnelmallinen piazza syntyi surullisella tavalla toisen maailmansodan aikaan 1944, kun liittoutuneiden pommi osui Montemarcelloon. Pommi vei paikalla sijainneiden talojen lisäksi mukanaan kymmeniä ihmishenkiä. Pieni aukio on nimetty pommituksen muistoksi joulukuun 13. päivän mukaan.

Montemarcellosta avautuu upeita maisemia eri suuntiin. Sää ei ole kirkkain mahdollinen, mutta merinäkymä on silti komea. Montemarcellon perustaminen liittyi juuri sen sijaintiin hyvällä tähystyspaikalla. Tänne pystytettiin joskus muinoin roomalainen sotilasleiri, jonka tehtävänä oli vartioida ympäristöä. Kylän nimi, Marcellon vuori, viittaa roomalaiseen sotapäällikköön nimeltä Marco Claudio Marcello. Vaikka kylän elämä onkin ollut pitkään rauhallista, mahtuu vuosisatojen varrelle myös monenlaisia selkkauksia. Niistä vakavin tapahtui 1400-luvun loppupuolella, kun firenzeläiset tuhosivat Montemarcellon genovalaisia vastaan käydyn sodan yhteydessä. 

Emme osu Montemarcelloon ruoka-aikaan, joten paikalliset ravintolat jäävät meiltä kokematta. Vaikkei kylä sijaitsekaan rannalla, syödään täällä kuulemma paljon mustekalaa ja muita meren herkkuja. On helppo arvata, että tarjolla olisi myös seudun tyypillisimpiä tuotteita, kuten focacciaa, peston kera tarjottua pastaa sekä Vermentino-rypäleistä valmistettua valkoviiniä.

On sääli, ettemme näe kylää yhtään tätä eläväisempänä. Toisaalta on myös mukavaa kierrellä autioilla kujilla ja nauttia ympärillä olevasta kauneudesta kaikessa rauhassa. Tuntuu melkein siltä kuin olisimme saaneet keskiaikaisen kylän hetkeksi omaksemme. Tunnelma on kovin erilainen verrattuna melko lähellä sijaitseviin Cinque Terren kyliin, joiden kujilla riittää runsaasti turisteja sateisinakin arkipäivinä.

Sade on jo loppunut ja räystäiltä putoilee enää yksittäisiä pisaroita satunnaisiin lätäköihin. Kostea ilmakin tuntuu vähitellen lämpenevän. Terrakotanvärinen Pyhän Pietarin kirkko on suljettu, joten kiertelemme vielä uudelleen muutaman kujan ympäri, kunnes palaamme parkkipaikalle.

Montemarcello on mukava ja tunnelmallinen vierailukohde Ligurian-matkan varrella. Pienessä kylässä ei ole paljoa nähtävää, mutta siksi täällä jääkin hyvin aikaa pysähtyä katselemaan kujien yksityiskohtia ja aistia vuosisatojen takaista historiaa.

Huomaamme vasta poistuessamme, kuinka kylän portin yläpuolella lukee È Amore – se on rakkautta. Kyseessä on vasta äskettäin paikoilleen asennettu taideteos, joka kuvaa montemarcellolaisten yhteisöllisyyttä ja kotiseuturakkautta. Pienen kylän keskiaikaiset muurit seisovat täällä toivottavasti yhtä ylpeinä vielä monen tulevankin vuosisadan ajan.

Teimme viimesyksyisellä Ligurian-matkallamme päiväretken Toscanan puolelle Pisaan. Olin käynyt kaupungissa pari kertaa jo aiemmin, mutta kuuluisaa kaltevaa tornia ei voinut tälläkään reissulla jättää väliin.
  
Aiemmat vuosina 1999 ja 2006 tekemäni Pisan-retket olivat noudattaneet hyvin samanlaista kaavaa. Olin kävellyt rautatieasemalta vinolle tornille ja takaisin, eikä kaupunki ollut suuremmin sykähdyttänyt. Tällä kerralla toiveissa oli kierrellä Pisassa myös kuuluisan Ihmeiden aukion ulkopuolella, mutta torninkin juurelle piti tietysti päästä. Olin tehnyt ensimmäisen Pisan-retkeni kaverin kanssa, toisen vaimon seurassa ja nyt kolmannella kerralla tyttäret halusivat nähdä Pisan tornin ensimmäistä kertaa.

Saavumme Pisaan tällä kerralla autolla. Pari keskustan katua on tietöiden vuoksi suljettu, mikä hankaloittaa kovasti pääsyä etukäteen suunnittelemaani parkkihalliin. Kiertelemme hetken ympäriinsä, kunnes löydän vapaan parkkiruudun erään kadun varrelta. Huomaan päätyneeni jälleen rautatieaseman liepeille, joten kävelykierros noudattaisi varmasti osittain samaa reittiä kuin vuosia aiemminkin. Saavumme pian Piazza Vittorio Emanuele II -aukiolle, jolle ollaan valmistelemassa jonkinlaista ruoka- ja viinitapahtumaa.

Samoilta kulmilta löytyy myös Keith Haringin maalaama muraali Tuttomondo vuodelta 1989. Se on Haringin viimeisiä teoksia, sillä maailmankuulu graffititaiteilija menehtyi aidsiin jo kolmekymppisenä. Tästä rauhaa ja suvaitsevaisuutta kuvastavasta maalauksesta hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Pisa on ollut mahtava. Ymmärrän nyt, että tämä on yksi tärkeimmistä projekteista, joita olen koskaan tehnyt. Se tulee olemaan täällä hyvin, hyvin pitkään, ja kaupunki näyttää todella rakastavan sitä.”

Kaipaamme jo retken alkuvaiheessa lounasta, joten suunnistamme lähistöltä löytyvään San Domenico Italian Bistrot -ravintolaan. Pieni ravintola sijaitsee hiljaisella sisäpihalla vilkkaan Corso Italia -ostoskadun varrella. Mahdumme onneksi ilman varaustakin sisään. Valitsen listalta tagliata di manzon eli viipaloitua naudanlihaa. Annos on yleensä takuuvarma valinta, ja vaikka se ei tälläkään kerralla petä, herättää muun perheen syömä lasagne pientä annoskateutta. Kokeilemme jälkiruokalistalta sekä tiramisua että sisilialaista cannoloa. San Domenico Italian Bistrot on mukava ravintola, jonka pöydissä näkyy niin paikallisia kanta-asiakkaita kuin muutamia matkailijoitakin.

Taivaalta vihmoo vettä, joten suunnistamme suorinta tietä kohti kaltevaa tornia. Taivas onneksi kirkastuu jo saapuessamme Arno-joen rantaan. Solferinon sillalta kelpaa katsella jokimaisemaa sekä Santa Maria della Spinan kirkkoa. Pieni goottilaistyylinen kirkko näyttää kauniilta ja sen vaalea hahmo erottuu hyvin ympäristöstään.

Sää muuttuu ukkosta enteillen hiostavan lämpimäksi, kun alamme lähestyä Piazza dei Miracolia eli Ihmeiden aukiota. Aukiolla on maailmankuulun tornin lisäksi muutamia muitakin nähtävyyksiä, kuten katedraali, kastekappeli ja hautausmaa. Paikalla on odotustemme mukaisesti paljon turisteja, joista monet poseeraavat valokuviin ikään kuin tornia pystyssä pitäen. Mekin ryhdymme tietysti samaan leikkiin. Torni on niin kuuluisa, että tyttäretkin ovat sen näkemisestä selvästi innostuneita.

Pisan katedraalin kellotornin rakentaminen aloitettiin vuonna 1173, mutta työ kävi pettävän maaperän vuoksi pian hankalaksi. Torni kallistui selvästi, mutta projektin valmiiksi saaminen koettiin kunnia-asiaksi. Rakentamisessa jouduttiin pitämään sekä teknisten pulmien että taloudellisten haasteiden vuoksi pitkiä taukoja, kunnes kellotapuli vihittiin käyttöön monta sukupolvea ja lähes kaksisataa vuotta työn aloittamisen jälkeen. Torni näyttää toden totta vinolta, mutta mielikuva kaltevuudesta vaihtelee sen mukaan, mistä päin rakennelmaa katsoo.

Tornin kaltevuus on vaihdellut vuosien varrella jonkin verran, yleensä korjaustöiden, mutta myös luonnollisten muutosten vuoksi. Välillä torni on jouduttu sulkemaan yleisöltä turvallisuussyistä, mutta nykyisin huipulle pääsee kiipeämään kierreportaita pitkin. Pääsyliput erittäin suosittuun kohteeseen kannattaa ostaa etukäteen netistä. Tarjolla on kaikki Piazza dei Miracolin kohteet kattava yhdistelmälippu sekä yksittäisiä tikettejä Ihmeiden aukion eri kohteisiin. Tornin pääsylippua hankkiessa valitaan samalla myös sisäänpääsyaika. Emme kaipaa tällä kerralla nähtävyyksien sisäpuolelle, vaan meille riittää ihmeiden ihastelu aukiolta käsin. 

Pisan katedraali valmistui jo vuonna 1092. Pisa oli noihin aikoihin merkittävä merimahti, joten kirkon mahtipontisuus kuvastaa kaupungin vaurautta ja vaikutusvaltaa. Olen tutustunut komeaan katedraaliin tarkemmin aiemmilla matkoillani, mutta tällä kerralla kurkistamme sisäpuolelle vain ovelta.

Ihmeiden aukion rakennukset muodostavat näyttävän ja harmonisen kokonaisuuden. Katedraalin sisäänkäyntiä vastapäätä sijaitseva pyöreä rakennus on kastekappeli Battistero di San Giovanni. Lisäksi aukion laidalta löytyy hautausmaa Camposanto sekä pari museota.

Haluamme tehdä pienen kävelykierroksen Pisassa, joten suunnistamme seuraavaksi Piazza dei Cavalierille, jota reunustaa näyttävien rakennusten rivistö. Kuvassa näkyvät perinteikäs yliopisto Scuola Normale Superiore sekä Santo Stefano dei Cavalierin kirkko.

Yksi Pisan tunnelmallisimmista kaduista on Borgo Stretto, jota reunustavat värikkäät vanhat rakennukset sekä niiden tyylikkäät holvikaaret. Borgo Stretto on myös ostoskatu, jonka varrella on paljon kauppoja.

Huomaamme Borgo Strettoa pitkin kulkiessamme Galileo Galilein patsaan. Tiedemies on jättänyt jälkensä syntymäkaupunkinsa historiaan monin tavoin, ja jopa Pisan lentokenttä on nimetty hänen mukaansa. Usein kuullun tarinan mukaan Galilei kiipesi Pisan torniin tekemään kokeita, joissa pudotti eri painoisia kuulia maahan. Näin hän pyrki todistamaan, ettei putoamisnopeus riipu esineen massasta. Ajatus kuulia viskovasta parrakkaasta tiedemiehestä on kiehtova riippumatta siitä, onko se totta vai tarua. 

Borgo Stretto johtaa Piazza Garibaldille, joka sijaitseekin jo Arno-joen rannalla. Katselemme kuvauksellista jokirantaa hetken, kunnes ylitämme Arnon Ponte di Mezzoa pitkin.

Jatkamme matkaa suoraan eteenpäin. Borgo Stretto on vaihtunut täällä virran eteläpuolella Corso Italiaksi, jonka varrella söimme aiemmin lounasta. Vilkasta ostoskatua pitkin on mukava kävellä ja aistia kaupungin tunnelmaa. Tytöt haluavat ostoksille, joten käymme muutamassa kaupassa. Jopa arkinen H&M näyttää täällä juhlavalta, sillä se toimii vanhassa seinämaalauksilla koristellussa palatsissa.  

Viivymme Pisassa vajaat viisi tuntia. Keskustan kävelijöille rauhoitetut ostoskadut ja vanhat rakennukset miellyttävät, mutta Pisa ei silti vieläkään mahdu suurimpien suosikkikaupunkieni joukkoon. Myönnän toki, etten nytkään tutustunut kaupunkiin erityisen kattavasti, mutta Pisa ei vain ole sykähdyttänyt yhtä paljon kuin moni muu italialainen paikkakunta. Kalteva torni on silti ilman muuta kerran elämässä näkemisen arvoinen nähtävyys.

Pisaa vaivaa luonnollisesti jonkinasteinen yliturismi, sillä kaupungissa riittää tornia katsomaan tulevia päiväretkeläisiä. Tämän vuoksi Pisassa yöpyminen voisikin olla harkitsemisen arvoinen idea, sillä Ihmeiden aukio lienee parhaimmillaan varhaisaamun hiljaisuudessa tai illan jo pimennyttyä. Samalla jäisi enemmän aikaa vaikkapa kävelyyn Arno-joen rantakatuja pitkin. Jos satun palaamaan Pisaan vielä neljännenkin kerran, haluaisin kokea kaupungissa myös jotain uutta. Houkuttelevilta vaihtoehdoilta kuulostavat esimerkiksi kolmen kilometrin mittainen kierros kaupunginmuureilla, taidemuseo Palazzo Blu tai Pisan kasvitieteellinen puutarha.