Italia
Opastettu kierros La Scalan oopperatalossa
Milanon Teatro alla Scala lienee maailman arvostetuin oopperatalo, ja sen nimi on tuttu myös meille aiheeseen perehtymättömille. Tunnin mittainen opastettu kierros osoittautui yllättävänkin kiinnostavaksi ja tutustutti rakennuksen historiaan sekä komeisiin sisätiloihin.
Elokuussa 1778 avattu Teatro alla Scala eli tuttavallisemmin La Scala kuuluu oopperamaailman merkittävimpiin näyttämöihin. Se on toiminut monen tunnetun oopperan kantaesityspaikkana, ja vaikken asiaa harrastakaan, tunnistan kyllä esimerkiksi Giuseppe Verdin Otellon ja Falstaffin, Vincenzo Bellinin Norman tai Giacomo Puccinin Madama Butterflyn sekä Turandotin nimet. Lavalla on nähty mittava joukko alan suurimpia italialaisia ja ulkomaisia tähtiä sukupolvesta toiseen. Oopperataloa kunnostettiin vuosina 2002–04 suuressa remontissa, jonka ansiosta se täyttää nykyajan vaatimukset.

Kävelin ensimmäisillä Milanon-matkoillani oopperatalon ohitse kiinnittämättä siihen minkäänlaista huomiota. Lopulta joskus karttaa tutkiessani huomasin, että La Scala onkin se vanha synkkä talo, jonka edessä on aina pitkä jono takseja. Kyseessä ei siis ole mikään Sydneyn oopperatalon kaltainen maamerkki, vaan melko huomaamaton rakennus historiallisten palatsien täyttämässä Milanon ydinkeskustassa. La Scalan nimi juontaa juurensa samalla paikalla aiemmin sijanneesta Santa Maria della Scalan kirkosta. Suomennettuna se tarkoittaa portaita.

La Scalan tarunhohtoinen maine ja salista näkemäni hienot valokuvat herättävät uteliaisuutta, vaikkei ooppera kuulukaan varsinaisiin mielenkiinnon kohteisiini. Niinpä varaan itselleni ja vaimolle opastetun kierroksen La Scalassa, kun sellainen mahtuu sopivasti tämänvuotisen Milanon-matkamme ohjelmaan. Ooppera on itselleni vieras taiteenlaji, enkä ole koskaan seurannut yhtään esitystä. Helsingin oopperatalon sisällä olen sentään käynyt kertaalleen, mutta silloin näytöksenä oli oopperan sijasta Kansallisbaletin jouluklassikko Pähkinänsärkijä.

Opastettuja kierroksia järjestetään italiaksi, ranskaksi ja englanniksi 25 euron hintaan. Kierroksia on tarjolla satunnaisina päivinä La Scalan esityskalenterin mukaan. Tilannetta kannattaakin seurata ennen matkaa La Scalan museon nettisivuilta ja tehdä varaus heti tilaisuuden tullen. Joillakin viikoilla saattaa olla useampia opastuksia, mutta välillä voi olla pitkiäkin taukoja. Englanninkieliset kierrokset alkavat aina toteutuessaan neljältä iltapäivällä.

Odottelemme kierroksen alkua hyvissä ajoin suljetun baaritiskin vieressä ja mietimme, että kahville tai kuohuvalle löytyisi nytkin ostajia, jos vain joku olisi myymässä. Parinkymmenen hengen joukko kerääntyy paikalle määräaikaan mennessä ja meidät opastetaan aluksi kohti kuninkaallista aitiota. Tunnin aikana kuljetaan muutamissa portaikoissa, joten reitti ei ole esteetön. Kierros on suunnattu ihan tavallisille tallaajille, eikä kaikkien osallistujien oleteta olevan suuria oopperan ystäviä. Huumorintajuinen oppaamme kertoo avoimesti esimerkiksi siitä, kuinka vaikeaa laulujen sanoista on saada selvää. Niinpä oopperassa onkin tekstityslaitteet tapahtumien seuraamisen helpottamiseksi.

Kuninkaallinen aitio on mainio paikka nähdä oopperasali ensi kertaa, sillä sieltä on paras näkymä lavalle ja koko avaraan tilaan. Tämä pätee ainakin aition eturivillä istuviin kaikista tärkeimpiin vieraisiin. Koko kierroksen kantavaksi teemaksi muodostuukin sopivan paikan valitseminen, sillä niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, jopa kuninkaallisen aition nurkkapaikoilta on varsin kehno näkyvyys esiintymislavalle. Tilanne vain heikkenee edetessämme tavallisen kansan aitioihin. Kuninkaallinen aitio on varattu kunniavieraille ja sinne pääsee ainoastaan oopperatalon kutsumana.

Opastus jatkuu pieniltä tuntuviin muihin aitioihin, joissa kussakin on kuusi istumapaikkaa. La Scalan rakennuskustannuksia katettiin aikoinaan myymällä aitioita rikkaille milanolaisille, jotka saivat sisustaa hankkimansa tilan haluamallaan tavalla. Oppaamme avaa useampia eri aitioita, joihin voi käydä tutustumassa omaan tahtiin.

Punaista ja kultaa huokuva värimaailma on aitiosta toiseen yhtenäinen, mutta koristelussa on selviä yksilöllisiä eroja. Osassa aitioista on huomattavan paljon peilejä, jotka tekevät ahtaasta tilasta suuremman näköisen. Peileistä voi olla iloa myös nenän puuteroinnissa sekä ennen kaikkea muun yleisön tarkkailemisessa.

La Scalaan ei varsinkaan entisaikoina tultu pelkästään seuraamaan esityksiä, vaan se oli tärkeä kohtaamispaikka. Nykytekniikka mahdollistaa lavasteiden vaihtamisen ripeään tahtiin, mutta ennen sama esitys saattoi toistua vaikkapa viisikymmentä kertaa peräkkäin. Milanon rikkaat käyttivät ahkerasti omia aitioitaan, mutta mielenkiinto lavan tapahtumiin yleensä lopahti viimeistään kolmannen esityskerran kohdalla. Huomattavasti mielenkiintoisempaa oli seurailla muiden aitioiden tapahtumia, vaihtuvia seuralaisia sekä asuvalintoja. Oopperatalossa käytiin myös kauppaa ja pelattiin uhkapelejä. Mikä olisikaan ollut parempi paikka seurapiirijuorujen kehittelemiselle kuin La Scala!

Vaikka aitiopaikka La Scalassa kuulostaa juhlalliselta, voi totuus olla todella karu. Aition kuudesta paikasta vain kahdelta reunimmaiselta on esteetön näkyvyys lavalle. Kaiteen vieressä olevien tuolien takana on jakkarat ja kolmannella rivillä korkeammat istuimet, jotka tuntuvat pitkän esityksen kuluessa taatusti epämukavilta. Osalta aitiopaikoista ei ole minkäänlaista näkyvyyttä lavalle, mutta ääni toki kuuluu.

Aitioiden yläpuolella olevalle parvelle myydään edullisempia lippuja, mutta sielläkään ei välttämättä ole kovin lokoisia tuoleja ja osa ihmisistä joutuu seisomaan. Parvi on ainakin menneinä vuosina tunnettu intohimoisten ja äänekkääseen kritiikkiin taipuvaisten oopperafanien tyyssijana, minkä vuoksi kokeneetkin esiintyjät saattavat jännittää laulamista La Scalassa. Jopa tenorilegenda Luciano Pavarotti sai täällä buuauskonsertin niskaansa laulettuaan Verdin oopperaa nuotin vierestä.

Opas johdattaa ryhmämme lavan alle ja saamme kurkistaa orkesterin syvennyksen ovesta sisään. On hauskaa saada tällainenkin näkökulma oopperataloon. Koko talo ei ole pelkkää glamouria. Kolkkojen käytävien varrella on sermeillä erotettuja pukeutumistiloja esiintyjien käyttöön. Suurimmilla tähdillä voi olla paremmat pukuhuoneet, mutta kulisseissa käy varmasti melkoinen vilske, kun kuorolaiset ja muut riviesiintyjät vaihtavat asujaan ennen lavalle kiirehtimistä.

La Scalassa käytetään lavarakenteiden siirtelyyn edelleen perinteisiä hamppuköysiä, kun muualla on jo siirrytty metalliketjuihin. Köysiä joudutaan turvallisuussyistä vaihtamaan usein, mutta niiden etuna on täydellinen äänettömyys. La Scala on muutenkin täynnä perinteitä. Oopperakausi alkaa aina Milanon suojeluspyhimyksen Ambrosiuksen päivänä 7. joulukuuta, jokainen esitys päättyy ennen puoltayötä ja oopperanjohtajan kuoltua soitetaan Beethovenin hautajaismarssia tyhjälle salille. Oopperanjohtajista merkittävin oli kapellimestarinakin menestynyt Arturo Toscanini, joka uudisti La Scalaa monin tavoin sellaiseksi kuin se nykyään tunnetaan.

Pääsemme lopulta permannolle, jossa on mukavan pehmeät penkit. Parhaan paikan valitseminen on makuasia, mutta jos joskus päätyisin tänne seuraamaan esitystä, voisin asettua vaikkapa permannon riville M. Tällä rivillä on poikkeuksellisen paljon jalkatilaa ja näkyvyys salin keskeltä hyvä. La Scalan ohjelmistoon kuuluu oopperan lisäksi balettia sekä konsertteja. Yleisesti ottaen oopperaliput ovat kalleimpia ja konserttiliput edullisimpia.

Opas hyvästelee meidät pääaulassa, jota koristavat kuuluisien säveltäjien patsaat. Englanninkielisen kierroksen päättyessä viideltä jää vielä aikaa tutustua omatoimisesti puoli kuudelta suljettavaan La Scalan museoon. Museovierailu kuuluu kierroksen hintaan ja sen voi tehdä yhtä hyvin myös ennen opastusta, niin kuin me itse asiassa jo teimmekin. Pelkässä museossa voi vierailla edullisemmin ilman opastettua kierrosta, mutta silloin kokonaisuus jäisi ainakin tällaisen oopperaummikon näkökulmasta kovin vaisuksi. Minulle pääasia oli nähdä upea sali useammasta eri kulmasta sekä kuunnella oppaan sujuvasti kerrottuja tarinoita.

Museossa on esillä soittimia ja La Scalan historiaan liittyvää esineistöä. Maineikkaista laulajista, säveltäjistä ja kapellimestareista on esillä muotokuvia. Monet nimet, kuten Maria Callas tai Enrico Caruso kuulostavat tutuilta, vaikken heistä paljoa tiedäkään.

Museon näyttävintä antia ovat värikkäät asut, joita on käytetty kuuluisissa oopperaesityksissä. Museo on meille hyvä lisä opastettuun kierrokseen, muttei tunnu mitenkään erityiseltä kokemukselta. Alan harrastaja saisi museosta varmasti enemmän irti, mutta me ehdimme nähdä jo parissakymmenessä minuutissa riittävästi.

Suosittelen La Scalaan tutustumista jo siksikin, että rakennus on Milanon kulttuurielämän keskus ja sillä on merkittävä asema koko kaupungin historiassa. Vaatimaton ulkokuori kätkee sisälleen näyttävän salin sekä paljon tarinoita, joten kierros La Scalan katsomoissa ja kulisseissa on mieleenpainuva kokemus. Tutustumiskierros herätti jopa hieman orastavaa kiinnostusta oopperaa kohtaan. Palaan Milanoon aina uudelleen jalkapallon vuoksi, joten ooppera La Scalassa voisi ehkä joskus mahtua pelin ohella matkaohjelmaan. San Siron stadion tunnetaan lempinimellä Jalkapallon La Scala, joten senkin vuoksi tuntui mukavalta nähdä tämä alkuperäinen La Scala ihan omin silmin.
Lisätiedot museosta: museoscala.org, lisätiedot esityksistä: teatroallascala.org
Italia
Sisilian rannikkokylät Porticello ja Sant’Elia
Teimme Sisiliassa retken lomatalomme lähistöllä sijainneeseen Porticellon kylään sekä sen pieneen naapuriin Sant’Eliaan. Löysimme paikallisten tunnelmien lisäksi kauniita maisemia sekä yllättävänkin viehättäviä paikkoja.
Vietimme kesäkuisen Italian-matkan viisi viimeistä päivää Sisiliassa. Ehdimme katsella lomataloltamme näkynyttä Capo Zafferanon niemeä muutaman päivän ja miettiä mitä sieltä mahtaisi löytyä. Netissä näkemieni kuvien perusteella ainakin Porticello vaikutti kiinnostavalta. Viimeiseksi kokonaiseksi matkapäiväksi ei ollut muutakaan ohjelmaa, joten läksimme pikku retkelle.

Ajomatka Altavilla Milician laidalta Porticelloon vie alle puoli tuntia ja saavumme kylään hieman puolenpäivän jälkeen. Palermokaan ei ole kovin kaukana. Tiistai-iltapäivä vaikuttaa hiljaiselta ja sataman tuntumasta löytyy helposti ilmaista pysäköintitilaa.

Santa Flavian kuntaan kuuluva Porticello tunnetaan ennen kaikkea kalastajakylänä, ja teema on esillä myös parkkipaikkamme vieressä komeilevassa muraalissa. Rannan tuntumaan on tehty laaja viheralue penkkeineen.

Kujat ovat iltapäivän helteessä enimmäkseen autioita. Monissa seinissä on rosoisuutta, mutta kylän miellyttävään ilmeeseen kuuluvat myös huolitellut yksityiskohdat ja monet viherkasvit.

Porticello vaikuttaa hyvällä tavalla arkipäiväiseltä, eikä se mikään turistikohde olekaan. Monen asunnon ovi tai ikkuna on auki, joten sisältä kuuluu kovaäänisiä keskusteluita, astioiden kilinää tai radion ja television ohjelmia.

Suunnistamme lounaalle kohti paikallista pikaruokaravintolaa Angulo Siculoa. Aivan ravintolan kulmilla kohoaa Porticellon tärkein kirkko Chiesa di Maria Santissima del Lume, joka on omistettu kalastajien suojeluspyhimykselle.

Angulo Siculo on vaatimaton pikku ravintola, jonka listalta löytyy esimerkiksi reilunkokoisia burgereita. Me tulimme tänne kuitenkin syömään aitoja sisilialaisia arancinoja. Täytetyt riisipallot tunnetaan täällä Sisilian länsiosassa nimellä arancina, kun taas idässä ja yleensä mantereellakin sana kääntyy maskuliiniseen muotoon arancino. Mehevästi rasvaisen friteeratun riisipallon sisällä on tällä kertaa ragù-täyte. Herkullinen arancina on niin reilun kokoinen, että nälkä lähtee mukavasti. Ateria on matkan edullisin, sillä täyttävä arancina maksaa vain kaksi euroa ja tölkki kolajuomaa puolitoista euroa. Seuraamme sivusta, kun muutama paikallinen käy noutamassa tilauksiaan tiskiltä ja tervehtii myyjää hyvin tuttavallisesti.

Palaamme rannan tuntumaan ja saavumme pian kuvaukselliseen Santa Nicolicchian pienvenesatamaan. Baari ja pizzeria taitavat olla kiinni, mutta uimarannalla näkyy ihmisiä. Tunnelma on hyvin seesteinen, eikä meilläkään ole kiire minnekään.

Santa Nicolicchia näyttää entistäkin paremmalta, kun jatkamme matkaa sataman yläpuolella kulkevalle tielle. Meri kimaltelee erittäin kirkkaana, rannalla on pittoreskeja vanhoja taloja ja kaukana taustalla kumpuilee kukkuloita.

Porticellosta kävelee naapurikylään Sant’Eliaan muutamassa minuutissa. Saamme silti hikoilla, sillä hellepäivän aurinko porottaa ja matka etenee ylämäkeen. Muurien reunustama tie on kapea, mutta autoja kulkee onneksi vain harvakseltaan. Saavumme kohta Sant’Elian yläosassa sijaitsevalle näköalapaikalle.

Näköalapaikan kaiteeseen nojailee paikallinen varttunut mies, joka esittäytyy pian Antonioksi. Hän silminnähden ilahtuu, kun huomaa että kanssani voi keskustella italian kielellä. Juttelemme muutaman minuutin Sisiliasta ja paikallisista nähtävyyksistä samalla, kun katselemme maisemaa. Rupattelun kenties perimmäiseksi tarkoitukseksi paljastuu Antonion veljen järjestämien veneristeilyjen mainostaminen, mutta aihe sivuutetaan nopeasti, kun kerron kotimatkamme koittavan jo seuraavana päivänä. Minusta oli mukava jutella, ja jos joku haluaa tuolla päin maailmaa vesille, niin kannattaa ehkä tutustua Bolina Tourin tarjoamiin vaihtoehtoihin.

Laskeudumme näköalapaikalta kohti rantaa. Sant’Elia näyttää pieneltä ja viihtyisältä kylältä, jolle hiekkarannat luovat leppoisaa lomatunnelmaa.

Näimme Palermon-retkellämme useampiakin paikallisen katutaiteilijan Tutto e Nienten teoksia. Saman miehen työn tuloksia tulee vastaan myös Sant’Eliassa.

Sant’Elian uimaranta näyttää rauhalliselta ja matalavetiseltä. Tunnelma on kovin erilainen kuin vaikkapa aiemmin näkemällämme vilkkaalla Cefalùn hiekkarannalla.

Vielä hienompi uimapaikka löytyy pienen kukkulan toiselta puolelta. Caletta Sant’Elia on jyrkkien kallioiden väliin jäävä kapea poukama, jonka kirkkaissa vesissä näkyy monta uimaria. Muutamat pojat hyppivät kallioilta mereen ja rauhallisemmat uimarit nauttivat päivästä meressä kellumalla. Tätä paikkaa voi varmasti kutsua yhdeksi Sisilian kätketyistä helmistä.

Samoilta jalansijoilta toiseen suuntaan katsellessa voi ihailla maisemaa Zafferanon niemen kärkeen päin. Tuolla päin olisi patikkapolkuja sekä suuren kallion toisella puolella majakkakin.

Laskeudumme alas rannalle katselemaan Caletta Sant’Eliaa merenpinnan tasolta. Tällaiset luonnonkauniit paikat ovat Sisiliaa parhaimmillaan. Meillä ei ole edes uima-asuja mukana, joten jatkamme kävelykierrostamme.

Ostamme kulmakunnan baarista jääteetä janoomme ja lähdemme kävelemään takaisin kohti Porticelloa. Pidän Porticellon sataman ilmeestä ja tunnelmasta. Satamaa ei ole siloteltu, vaan kyseessä on aito ja toimiva kalastussatama, joka työllistää satoja ihmisiä. Mereltä pyydetään muun muassa sardiinia, sardellia, miekkakalaa ja tonnikalaa.

Kalat vaihtavat täällä aina aamuvarhaisella omistajaa, kun saaliita myydään tehokkaasti eteenpäin. Monissa seudun ravintoloissa syödäänkin tuoretta kalaa. Nyt iltapäivällä toimintaa näkyy vain yhdessä aluksessa, jonka kannelta muutama paikallinen käy tekemässä ostoksia.

Sataman vierestä löytyy vielä yksi viihtyisä palmujen ja ravintolaterassien koristama aukio. Lounasaika on jo päättynyt, joten kaikkialla on hiljaista. Voin silti kuvitella, kuinka täällä voisi viettää tunnelmallisia iltoja hyvän ruoan parissa.

Pysähdymme pikku retkemme päätteeksi sataman laidalla sijaitsevaan Gelateria La Serenellaan, josta tilaan cannoleita lomatalolle mukaan otettaviksi. Näitä sisilialaisia herkkuja ei näy valmiina vitriinissä, vaan työntekijä laittaa putkiloihin ricottatäytteen vasta tilauksen jälkeen. Ostokset pakataan vielä lopuksi tyylikkäästi paperikääreeseen. Cannoleiden kanssa kelpaa palata autolle ja nauttia niistä hieman myöhemmin. Maku on todellakin kohdallaan.

Pieni retki Porticelloon ja Sant’Eliaan onnistui mukavasti. Emme tienneet näistä kohteista etukäteen paljoakaan, mutta paikan päältä löytyi aitoa sisilialaista tunnelmaa ja miellyttävää nähtävää. Italia on kokemusteni perusteella täynnä tuntemattomia paikkoja, jotka ilahduttavat löytäjäänsä kerta toisensa jälkeen. Se on yksi hyvä syy palata maahan aina uudelleen.
Lue myös koko matkasta kertova juttu Suurenmoinen kesämatka Etelä-Italiassa.
Italia
Monipuolinen päivä kiehtovassa Palermossa
Yksi kesäkuun Italian-matkan mielenkiintoisimmista päivistä sujui Palermossa. Ehdimme kaoottisille markkinoille, rauhallisiin puistoihin, vilkkaille kävelykaduille ja loistokkaaseen katedraaliin. Erikoisin kokemus oli kierrellä puettujen luurankojen täyttämissä katakombeissa.
Majoituimme tämänkertaisen Italian-matkan viideksi viimeiseksi päiväksi Altavilla Miliciaan, joka sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Palermosta. Sisilian pääkaupungissa vieraileminen on houkutellut jo kauan, joten olen innoissani päästessäni vihdoin Palermoon. Päiväretki on aivan liian lyhyt aika noin suureen kaupunkiin tutustumiseen, mutta antaa varmasti jonkinlaisen käsityksen Palermon tunnelmasta ja tarjonnasta.

Suurkaupungin liikenne ei houkuttele, joten katsomme parhaaksi siirtyä Palermoon auton sijasta paikallisjunalla. Altavilla Milician hiljainen asema sijaitsee kivenheiton päässä auringossa kimaltelevasta Välimerestä. Yllätymme iloisesti siististä ja modernista junasta. Ilmastointikin toimii ja juna kulkee kaiken lisäksi täsmällisesti aikataulussa. Saavumme puolen tunnin junamatkan päätteeksi Palermon päärautatieasemalle. Olemme tottuneet tällä matkalla pikkukaupunkeihin ja maaseudun rauhaan, joten tuntuu oudolta löytää itsensä yhtäkkiä keskeltä Palermon sykettä.

Syke vain kiihtyy, kun onnistumme ylittämään pari vilkasliikenteistä katua ja saavumme muutaman minuutin kuluttua Ballaròn markkinoille. Palermon suurimmat ja luultavasti myös vilkkaimmat katumarkkinat tarjoavat koettavaa kaikille aisteille. Markkinat ovat levittäytyneet hämmästyttävän monille kujille ja pikku aukioille, joten ihmeteltävää riittää pitkäksi aikaa. Katselemme värikkäitä hedelmiä ja vihanneksia. Monella kojulla kaupitellaan myös tuorepuristettua appelsiinimehua spremutaa.

Il melone con lo zucchero, il melone con lo zuccherooo… Kovaääninen mies kaupittelee laulavalla nuotilla sokeroituja vesimeloneja, joita näyttääkin menevän mukavasti kaupaksi. Myyntimies Salvatore yrittää selvästi tosissaan, sillä hänen suurieleinen tyylinsä on saavuttanut suosiota myös sosiaalisessa mediassa. Täällä saa todellakin tehdä parhaansa saadakseen äänensä kuulumaan, sillä huutoja kaikuu joka suunnalta. Markkinoilla on eloisa tunnelma, vaikka toisaalta turisteihinkin on totuttu. Saamme kierrellä kojujen välissä omaan tahtiimme kaikessa rauhassa.

Osalla alueesta myydään lähinnä vaatteita, matkamuistoja ja muita vastaavia tuotteita. Urheilun ystävän silmiin osuu myös Palermon jalkapalloseuran fanituotteita. Useimmissa pelipaidoissa näkyy joukkueen suosituimman pelaajan Joel Pohjanpalon nimi. Helmikuussa 2025 Palermoon siirtyneestä hyökkääjästä on tullut nopeasti joukkueen keulakuva, joka on lumonnut paikalliset fanit sekä maaleillaan että mutkattomalla luonteellaan. Jollen kuvia ja pelipaitoja tulee vastaan myös muualla kaupunkikierroksemme varrella.

Paahtava helle tuo oman hikisen lisänsä markkinoilla kiertelyyn. Saavumme vähitellen alueelle, jossa kojut vaihtuvat ravintoloihin. Sisäänheittäjät ovat paikalla, mutta eivät ahdistele ohikulkijoita. Mietimme esille aseteltuja mereneläviä katsellessamme, kuinka hyvin ne kestävät lämmintä säätä. Ostokset jäävät tällä kerralla tekemättä, mutta me tulimmekin Ballaròn markkinoille nimenomaan tunnelman vuoksi. Kyseessä on aito paikallinen elämys, ja tätä hässäkkää voi hyvällä syyllä pitää yhtenä Palermon parhaista nähtävyyksistä.

Tuntuu rauhoittavalta päästä markkinahumusta hiljaisemmille kaduille. Palermo on monenlaisten kontrastien kaupunki, jossa tunnelmat vaihtuvat nopeasti laidasta laitaan.

Katutaide kuuluu olennaisesti Palermon rosoiseen ilmeeseen. Erityisesti taiteilijanimellä Tutto e Niente tunnettu Marco Mirabile on luonut Ballaròn seudun seinille paljon tyylikkäitä teoksia.

Tutto e Nienten teoksia tulee onneksi vastaan etsimättäkin. Esimerkiksi tämä Hope is woman on hyvä esimerkki Mirabilen puhuttelevasta tyylistä.

Saavumme hetken käveltyämme Palermon historiallisen keskustan eräänlaiselle keskusaukiolle Quattro Cantille. Kyseessä on käytännössä kahden vilkkaan kävelykadun risteys, josta voi jatkaa matkaa joko Via Maquedaa tai Via Vittorio Emanuelea pitkin.

Pienen aukion kaikilla neljällä kulmalla kohoaa upea barokkityylinen rakennus. Olen muutenkin positiivisesti yllättynyt Palermon arkkitehtuurista, sillä vanhoja hienoja taloja on eri puolilla kaupunkia silmiinpistävän paljon. Päätämme jatkaa Via Maquedaa pitkin pohjoiseen lounasravintolaa etsien. Täällä ei tarvitse onneksi kulkea pitkään nälkäisenä, sillä vaihtoehtoja riittää vieretysten.

Istahdamme sisilialaista ruokaa tarjoavan Vucìan pienelle terassille. Varjoisalta paikalta on mukava seurailla kävelykadun vilinää. Ruoat maistuvat meille hyvin ja palvelukin pelaa kiitettävästi. Jaamme aluksi annokset pistaasitahnalla höystettyä burrataa sekä katuruokalajitelman, johon kuuluvat panella ja crocchè ovat meille uusia tuttavuuksia. Panellan voisi määritellä kikhernejauhoista valmistetuksi uppopaistetuksi pikku letuksi. Crocchè on puolestaan uppopaistettu perunakroketti. Molemmat ovat Palermossa hyvin suosittuja. Pääruoaksi syömäni lasagne on takuuvarma valinta, joka ei tuota yllätyksiä.

Jatkamme kylläisinä ja tyytyväisinä Palermon katuihin tutustumista. Päämääränämme on katedraali, joka kuuluu kiistattomasti kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Reittivalinta ei osu ihan nappiin, sillä kuljemme enimmäkseen autioita kujia pitkin. Toisaalta tässä on taas uusi esimerkki Palermon nopeasti vaihtelevasta ilmeestä.

Palermon katedraali on yksi koko Sisilian merkittävimmistä rakennuksista. Paikalla toimi jo toistatuhatta vuotta sitten varhaiskristillinen kirkko, minkä jälkeen arabit pystyttivät sen tilalle moskeijan. Normannit valloittivat Palermon vuonna 1072 ja muuttivat rakennuksen kristilliseksi kirkoksi. Tämän jälkeen katedraaliin on ilmestynyt muun muassa katalonialaisten lisäämiä goottilaisia piirteitä. Kyseessä on siis historian kerrostumia pursuava eri valloittajakansojen kokoama sekoitus monenlaisia rakennustyylejä.

Katedraali tekee vaikutuksen niin koristeellisen ulkonäkönsä kuin mahtipontisen kokonsakin ansiosta. Kirkkoa reunustavaa aukiota värittävät palmut luovat mukavasti etelämaalaista tunnelmaa.

Kirkkosalissa saa vierailla ilmaiseksi ja kiertelemme katselemassa muun muassa sivualttareita. Katedraalissa olisi myös paljon maksullista nähtävää, mutta retkiaikataulumme ei oikein salli jäämään tänne pidemmäksi aikaa. Katolta pääsisi ihailemaan hienoja maisemia yli kaupungin ja aarrehuoneesta löytyisi mittaamattoman arvokkaita esineitä. Katedraalissa on myös hallitsijoiden hautoja, joihin liittyy mielenkiintoinen yhtymäkohta aiemmalla retkellä näkemäämme Cefalùun. Normannikuningas Roger II valmistutti itselleen hautasarkofagin Cefalùn katedraaliin, mutta tulikin vastoin tahtoaan haudatuksi Palermoon. Hänen pojanpoikansa keisari Fredrik II siirrätti sarkofagin myöhemmin Palermon katedraaliin omaksi hautapaikakseen.

Omassa mielessäni pyörii muinaisten normannien sijasta paljon tuoreempi Palermon katedraalissa tapahtunut hautaan siunaaminen. Vuonna 1990 Italiassa pelattujen jalkapallon MM-kisojen maalikuningas Salvatore Schillaci menehtyi syksyllä 2024, ja rakastettu kansallissankari saateltiin viimeiselle matkalleen täällä kotikaupungissaan tuhansien fanien läsnä ollessa. Olin kyllä saapasmaan lumoissa jo ennen kesää 1990, mutta uskon silti että Schillaci vei omalta osaltaan kiintymystäni Italiaan ihan uudelle tasolle. Totòn maalit ja noiden kisojen maagiset yöt eivät unohdu koskaan.

Lähdemme suunnistamaan kohti seuraavaa kohdettamme kapusiinien katakombeja. Katedraalilta kertyy käveltävää vajaan kahden kilometrin verran suuntaansa, mutta haluamme joka tapauksessa taittaa taipaleen jalkaisin. Saavumme heti aluksi Villa Bonannon vehreään puistoon. Palmujen ja kukkaistutusten koristamassa puistossa on miellyttävän rauhallista.

Ohitamme Normannien palatsin, joka kuuluu kaupungin merkittävimpiin rakennuksiin. Täältä käsin hallittiin Sisiliaa jo vuosisatoja sitten, ja nykyään rakennuksessa toimii saaren alueparlamentti. Palatsin yhteydessä on myös arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen kirkko Cappella Palatina. Näihin kohteisiin tutustuminen jää odottamaan mahdollista uutta Palermon-matkaa.

Kuljemme näyttävän kaupunginportin Porta Nuovan lävitse. Portti ei ole nimestään huolimatta enää kovin uusi, sillä se pystytettiin 1500-luvulla. Portin lähistöltä pääsisi kierrokselle joko turistijunan tai hevoskärryjen kyydissä, mutta kieltäydymme tarjouksista.

Katukuva muuttuu arkipäiväiseksi ja kävelyreitti tuntuu jopa hieman tylsältä, kun jatkamme matkaamme kohti katakombeja. Jalkakäytävä on kapea, ja ympärillä näkyy sekä melko uudenaikaisia kerrostaloja että hieman ränsistyneitä rakennuksia. Toisaalta arkisessakin Sisiliassa on omanlaisensa viehätys. Paita kastuu hiestä, vaikka taivas onkin ehtinyt jo pilvistyä. Olemme joka tapauksessa oikealla reitillä, sillä samaan suuntaan näyttää pyrkivän muutama muukin matkailija.

Catacombe dei Cappuccinin lippuluukulle ei ole jonoa, joten pääsemme sujuvasti sisään. Aikuisten lippu maksaa tällä hetkellä viisi euroa. Lipunmyyjä muistuttaa, ettei sisätiloissa saa ottaa valokuvia. Ymmärrän hyvin, ettei vainajien kuvaaminen ole tällaisessa paikassa soveliasta. Voin vain kuvitella, kuinka moni turisti saattaisi ottaa täällä täysin sopimattomia selfieitä. Tämän jutun kuvituksena on muutama kuvapankkikuva, jotta lukija saisi katakombeista paremman käsityksen.

Catacombe dei Cappuccini on kellarikäytäviin sijoittuva kapusiinimunkkien ylläpitämä paikka, jossa säilytetään palermolaisten vainajien muumioituja ruumiita ja luurankoja. Vainajat on vaatetettu niin, että niistä näkyvät lähinnä vain pääkallot. Osa vainajista on makaavassa asennossa, mutta suurin osa on köytetty varsin hyytävän näköisesti seiniä vasten pystyasentoon.

Katakombit saivat alkunsa 1500-luvun lopulla, kun luostarin hautausmaan tila loppui kesken. Munkit louhivat maan alle hautakammioita ja muumioivat erään kuolleen veljen. Ruumis säilyi maanalaisessa mikroilmastossa hämmästyttävän hyvin, ja vähitellen tilaan kertyi lisää muumioituja munkkien ruumiita. Ajan myötä tänne päätyi paljon muitakin vainajia. Katakombeihin hautaaminen ja muumioiduksi tuleminen nousi kaupunkilaisten kunnia-asiaksi, ja siitä tuli varakkaiden etuoikeus. Vainajat puettiin parhaisiin vaatteisiinsa ja jätettiin näytteille tähän eräänlaiseen kuoleman museoon, jossa omaiset kävivät vierailuilla ja maksoivat läheistensä maallisten jäännösten ylläpidosta.

Käytäväverkosto on odottamaani laajempi ja ohitamme satoja seinustoille aseteltuja luurankoja. Vainajien järjestys on määritelty sukupuolen, ammatin tai sosiaalisen aseman kautta niin, että esimerkiksi naisilla, perheillä, papeilla ja munkeilla on omat käytävänsä. Hautaukset lopetettiin vuonna 1880, mutta senkin jälkeen tapahtui vielä pari poikkeusta.

Katakombien kuuluisin vainaja on vain kaksivuotiaana keuhkokuumeeseen kuollut Rosalia Lombardo. Joulukuussa 1920 menehtynyt tyttö balsamoitiin isänsä toiveesta ja sijoitettiin lasilla suojattuun arkkuun. Ruumis on säilynyt hämmästyttävän hyvin. Tilassa on hämärää ja näyttää oikeastaan siltä, kuin Rosalia olisi vain nukkumassa. On vaikea kuvitella mitään, mikä olisi yhtä surullista, karmivaa ja kaunista yhtä aikaa.

Vierailu Catacombe dei Cappuccinissa on unohtumaton, pysäyttävä ja hyvin ristiriitainen kokemus. Makaaberi nähtävyys on omalla tavallaan kammottava, mutta tunnelma on harras ja herättää syvää kunnioitusta. En itse kokenut katakombeja pelottaviksi, mutta ymmärrän hyvin että ne voivat tuntua kovinkin ahdistavilta. Ikärajaa ei ole, ja paikalla on lisäksemme pari muutakin perhettä. Herkkäluonteisille aikuisille tai pienille lapsille katakombit eivät kuitenkaan välttämättä sovi. Meiltä kuluu katakombeissa hieman yli puoli tuntia.

Palaamme keskustaan enimmäkseen samaa reittiä mitä tulimmekin. Raskaat pilvet ovat peittäneet taivaan, mutta päällemme putoaa vain muutama harmiton pisara. Etsiydymme jälleen Via Maquedan varrelle, koska tyttäret haluavat käväistä vielä ostoksilla. Sopivia vaatekauppoja löytyy Teatro Massimon lähistöltä.

Teatro Massimo on Italian suurin ja Euroopan kolmanneksi suurin oopperatalo, jonka ohjelmistossa on oopperoiden lisäksi balettia sekä sinfoniakonsertteja. Talo viettää 130-vuotisjuhliaan ensi toukokuussa. Silloin esitetään itseoikeutetusti Giuseppe Verdin Falstaff, joka avasi teatterin ohjelmiston vuonna 1897. Elokuvien ystävät saattavat tunnistaa Teatro Massimon Kummisetä III:n loppukohtauksesta.

Tytöt löytävät pientä ostettavaa, minkä jälkeen katsommekin jo parhaaksi palata kohti rautatieasemaa. Koko puolentoista kilometrin matka sujuu suoraa katua pitkin. Palermoon tekisi mieli jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta junia kulkee vain noin tunnin välein, emmekä halua venyttää paluuta kovin myöhäiseksi.

Retkipäivä Palermoon oli kaikessa monipuolisuudessaan erinomainen kokemus. Näimme muutamassa tunnissa sekamelskaa ja rähjäisyyttä, mutta myös viihtyisiä alueita sekä upeaa arkkitehtuuria. Tätä kiehtovaa kaupunkia voisi ehkä etäisesti verrata vieläkin meluisampaan ja kaoottisempaan Napoliin. Haluaisin kovasti palata joskus uudelleen Palermoon tutustuakseni kaupungin tunnelmiin ja nähtävyyksiin vaikkapa kolmen tai neljän päivän ajan. Meren rantaankaan emme ehtineet vielä lainkaan. Palermo tutustuttaa sekä värikkääseen sisilialaiseen elämänmenoon että saaren historiaan todella kiehtovalla tavalla.
Lue myös koko matkasta kertova juttu Suurenmoinen kesämatka Etelä-Italiassa.
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Ranska1 vuosi sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n luova keskus Darwin
-
Englanti1 vuosi sittenManchester – työmehiläisten kaupunki
-
Luxemburg1 vuosi sittenPari kesäpäivää Luxemburgissa
-
Englanti1 vuosi sittenStadionkierros Liverpoolin Anfieldilla
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: Edge
-
Englanti12 kuukautta sittenNähtävää ja koettavaa Liverpoolissa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin koskettava 9/11-museo
-
Suomi1 vuosi sittenVilla Kokkonen – Aallon luoma taiteilijakoti
-
Italia1 vuosi sittenKatutaidetta Milanon NoLossa


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
15.5.2023 at 16:58
Nimenä tuttu, mutta ulkonäöstä en olisi todellakaan tunnistanut. Kieltämättä ulkonäkö hieman hämää, kun on niin mitäänsanomaton. Ooppera on myös itselleni varsin vieras taiteenlaji, enkä ole yhtään esitystä minäkään nähnyt. Joulukuussa tosin olisi tarkoitus mennä, mutta jouduin sairastumisen vuoksi sen perumaan. Sisältä La Scalan on kuitenkin näyttävä ja tuo opastettu kierros kuulostaa todella mielenkiintoiselta.
Mika / Lähtöportti
16.5.2023 at 18:32
Ei kyllä ikinä uskoisi, että noin hieno ja kuuluisa oopperasali löytyisi näinkin vaatimattoman rakennuksen sisältä. Ympäristöstä löytyy paljon mahtipontisempia rakennuksia. Kierros La Scalassa oli joka tapauksessa kiinnostava opastus oopperan maailmaan. Saa nähdä tulisiko joskus lähdettyä ihan esitykseenkin.
Satu
15.5.2023 at 22:32
Tuolla olisi kiva joskus käydä. Tykkään oopperasta, vaikka en mikään suuri asiantuntija olekaan. Opiskelijana asuin muutaman vuoden Edinburghissa, ja kaupungin teattereissa oli säännöllisesti myös oopperaproduktioita ja opiskelijoille puoli-ilmaiset liput ylimmälle parvelle katon rajaan – hauska tietää, ettei noista aitioista näe lavalle yhtään paremmin 🙂
Mika / Lähtöportti
16.5.2023 at 18:40
Suosittelen La Scalaa lämpimästi! Opastettu kierros vie kulissien taakse ja esitys La Scalassa olisi varmasti oopperan ystävälle iso elämys. Aitiopaikat ovat yllättävän huonoja, ellei onnistu saamaan paikkaa kaiteen vierestä kasvot lavalle päin 😀 Permanto on varmempi valinta ja istuimet tosiaan huomattavasti mukavammat.
Kaverini oli vuosituhannen vaihteessa vaihto-oppilaana Edinburghissa ja vietin silloin hänen luonaan reilun viikon. Siinä on kyllä hieno kaupunki, jonne tekisi mieli palata pitkästä aikaa!