Vietimme vaimon kanssa hienon viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Pohjoisitalialaisen kaupungin upein osa on historiallinen Città Alta, jonka keskiaikaisten kujien varrella riittää paljon kaunista nähtävää.

Città Alta eli yläkaupunki kohoaa korkealla kukkulalla, josta käsin muinaista Bergamoa oli hyvä vartioida sekä puolustaa. Keltit ja sittemmin roomalaiset asuivat täällä jo ennen ajanlaskumme alkua, mutta nykyisen Città Altan ilme huokuu keskiaikaa. Kaupunginmuurit ovat puolestaan peräisin 1500-luvulta, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kukkulan juurelta löytyvä Città Bassa eli alakaupunki alkoi kehittyä vasta 1800-luvun loppupuolella, kun Bergamo teollistui eikä sen tarvinnut enää pelätä naapureiden hyökkäyksiä.

Majoitumme Città Altan laidalle mukavaan Le Funi -hotelliin, josta kerron lisää seuraavassa Bergamosta kertovassa jutussa. Aloitamme kaupunkikierroksen hotellin lähellä sijaitsevalta Largo Colle Aperton aukiolta, jolla sijaitsee myös lentokentälle liikennöivän bussilinja numero 1:n päätepysäkki. Kulman takaa löytyvällä San Vigilion funikulaarilla pääsisi yhä parempiin maisemiin, kun taas tämän aukion laidalta voi katsella hieman vaatimattomampaa laaksonäkymää.

Suuntaamme porttikäytävän kautta Cittadellan aukioksi nimetylle historiallisen linnoituksen sisäpihalle. Kirkasääninen nainen laulaa holvikaarten alla Ave Mariaa niin voimakkaasti, että sävelet kaikuvat rakennusten vanhoilla kiviseinillä.

Kävelemme linnoituksen sisäpihan poikki vastapäiselle portille, jonka yläpuolella kohoaa kellotorni Torre della Campanella. Sen juurella on käynnissä pienet markkinat. Kaupankäynnillä on tällä paikalla pitkät perinteet jo venetsialaisten ajoilta saakka.

Tornin edustalta alkava Via Bartolomeo Colleoni on Città Altan halki kulkeva vilkas kävelykatu, josta paikalliset käyttävät lempinimeä Corsarola. Sitä voi kapeudestaan huolimatta pitää hyvällä syyllä vanhankaupungin pääkatuna. Varjoisan väylän varrella riittää pikku putiikkeja sekä houkuttelevia ravintoloita. Kuljemme katua pitkin muutaman kerran, ja useimmiten ihmisiä riittää ruuhkaksi asti.

Huomaamme Corsarolaa pitkin kulkiessamme sisäänkäynnin Monastero del Carmine -luostariin. Vierailu on ilmainen, joten kuljemme satoja vuosia vanhan käytävän halki karmeliittaluostarin sisäpihalle. Kävelykadun vilske tuntuu kovin kaukaiselta täällä rapistuneen luostarin hiljaisuudessa.

Palaamme kävelykadulle, joka johtaa meidät pian Città Altan keskusaukiolle Piazza Vecchialle. Se on vanhankaupungin sydän ja eräänlainen bergamolaisten olohuone, joka vetää puoleensa sekä turisteja että paikallista väkeä.

Aukion laidalla on ravintoloita, baareja ja kahviloita, joiden terasseilla on mukava istuskella ja katsella ohikulkijoita. Mekin pysähdymme tänne nauttimaan lasilliset paikallista valkoviiniä sekä syömään pientä välipalaa.

Piazza Vecchian laitaa koristava Campanone-kellotorni kuuluu Bergamon tärkeimpiin rakennuksiin. Yläkaupungin korkein torni on peräisin 1100-luvulta ja se tunnetaan erityisesti iltasoitostaan. Kello soi keskiajalla aina iltakymmeneltä sata kertaa kertoen kaupungin porttien sulkeutumisesta ja toimi samalla muistutuksena nukkumaanmenoajasta. Sama soitto jatkuu yhä joka ilta, vaikka portit pysyvätkin avoimina ja moni saattaa olla vasta lähdössä kylille.

 
Campanone on avoinna vierailijoille, joten täytyyhän huipulle kiivetä katsomaan maisemia. Aikuisten lippu maksaa tällä hetkellä 9 euroa ja siihen kuuluu sisäänpääsy myös viereiseen museoon. Ylös voisi nousta hissilläkin, mutta haluan kunnioittaa perinteitä ja kapuan ylös ikivanhoja portaita pitkin. Ylhäällä odottavat hulppeat kevätauringon valaisemat näkymät.

Viereisen Santa Maria Maggioren basilikan tornit näyttävät täältä katsottuina todella vaikuttavilta. Niiden takana levittäytyy Bergamon alakaupungin keskusta.

Aivan lähistöllä on toinenkin merkittävä kirkko, nimittäin Bergamon katedraali. Sen kupolia koristava kullattu patsas esittää kaupungin suojeluspyhimystä Sant’Alessandroa eli Pyhää Aleksanteri Bergamolaista. Hän oli kristitty roomalainen sotilas, joka koki marttyyrikuoleman täällä Bergamossa. Katedraalin vasemmalla puolella näkyvä jykevä torni on nimeltään Torre del Gombito.

Maisemia tekee mieli jäädä ihailemaan joka suuntaan. Piazza Vecchian laidalla sijaitseva kirjastorakennus Biblioteca Civica Angelo Mai erottuu valkoisesta marmorista tehdyn julkisivunsa ansiosta. Kirjaston arvokkaat kokoelmat ovat lähinnä tutkijoiden käytössä, mutta vierailijat voivat tutustua aulatiloihin sekä joihinkin historiallisiin saleihin ilmaiseksi.

On mukavaa katsella maisemaa myös San Vigilion kukkulalle päin. Vehreä kukkula nousee yläkaupunkiakin korkeammalle ja on oikein miellyttävä vierailukohde. Kerron San Vigiliosta myöhemmin lisää omassa erillisessä jutussaan.

Jatkamme kaupunkikierrosta tornivierailun jälkeen tutustumalla viereiseen Santa Maria Maggioren basilikaan. Kirkon sisätilat ovat aivan käsittämättömän hienot ja tekevät minuun suuren vaikutuksen. Pääkirkosta sekä viereisestä Colleonin kappelista voi lukea lisää jutustani Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa.

Vierailemme myös heti Santa Maria Maggioren naapurissa sijaitsevassa Bergamon katedraalissa. Sen sali tuntuu viereiseen kirkkoon verrattuna jotenkin tavanomaiselta, vaikken haluaisi näin kaunista paikkaa missään tapauksessa vähätelläkään. Sisätilat on koristeltu näyttävään barokkityyliin ja suuri koko tekee katedraalista mahtipontisen.

Katedraalissa on pääsalin lisäksi katoliseen tapaan useita sivukappeleita. Vietämme hetken erään sivukappelin kauneutta ihaillen. Kurkistamme myös pelkistettyyn kryptaan, joka on varattu paikallisten piispojen hautapaikaksi. Katedraalin arvokkaimpiin aarteisiin kuuluu paavi Johannes XXIII:lle kuuluneita esineitä. Bergamossa syntynyt Johannes XXIII muistetaan kansanomaisena ja rakastettuna paavina, joka menehtyi kesäkuussa 1963.

Kiertelemme jonkin aikaa mukulakivikujilla, joista osa on yllättävänkin mäkisiä. Pääväylien ulkopuolella voi nauttia myös hiljaisuudesta.

Yksi yläkaupungin pienistä nähtävyyksistä on Antico Lavatoio, eli 1800-luvun lopulla rakennettu pyykinpesupaikka. Bergamon kaupunki halusi tarjota asukkailleen hygieenisen pyykkäyspaikan kulkutautien hillitsemiseksi ja siitä tulikin suosittu. Paikalliset rouvat saivat vaihdettua täällä raskaan työn lomassa niin arkiset kuulumiset kuin mehukkaimmat juorutkin. Antico Lavatoio alkoi menettää merkitystään toisen maailmansodan jälkeen, kun koteihin hankittiin pyykkikoneita.

Päädymme takaisin yläkaupungin halki kulkevalle Corsarolalle, jonka toisen pään virallinen nimi on Via Gombito. Ohitamme edellä mainitun Torre del Gombiton, lisää pikkukauppoja ja muutamia ravintoloita, kunnes katu päättyy alakaupunkiin vievän funikulaarin asemalle. Città Alta on kaikesta kiehtovuudestaan huolimatta melko pieni, sillä koko Corsarolan pituus on vain reilut puoli kilometriä.

 
Suuntaamme alamäkeen viettävälle Via Porta Dipintalle. Sen varrelta löytyvä Palazzo Moroni on hieno barokkipalatsi, jonka saleissa voisi ihailla suurta taidekokoelmaa sekä menneiden vuosisatojen huonekaluja. Kokonaisuuteen kuuluu myös laaja puutarha. Emme ehdi Palazzo Moronin porttia pidemmälle, mutta paikka kiinnostaisi jos matkustamme joskus uudelleen Bergamoon.

 
Katu laskeutuu lopulta yläkaupungin laidalle, josta aukeaa näkymiä Bergamoa ympäröiville kukkuloille. Laaksossa erottuu vasta remontoitu stadion, jossa näkemästäni pelistä voi lukea lisää jutustani Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese.

Bergamossa riittää näyttäviä vanhoja rakennuksia vähän joka kulmalla. Entinen Sant’Agostinon luostari on kunnostettu Bergamon yliopiston käyttöön.

Ohitamme jykevän Sant’Agostinon kaupunginportin ja jatkamme kävelykierrosta venetsialaisia muureja pitkin. Muurit ovat parhaimmillaan täällä Città Altan eteläreunalla, josta aukeaa upeita näkymiä alakaupungin suuntaan. Muurin alapuolella näkyy olevan hienoja suorastaan kartanomaisia koteja. Näillä paikoilla kelpaisi vaikka grillailla hyvissä maisemissa, elleivät uteliaiden katseet häiritsisi liikaa. Kauempana häämöttää useita kirkontorneja.

Venetsialaiset rakensivat Città Altaa ympäröivät muurit 1500-luvun jälkipuoliskolla, ja niille tuli mittaa noin kuusi kilometriä. Muurien tieltä jouduttiin purkamaan reilusti yli kaksisataa rakennusta. Joukossa oli myös kahdeksan kirkkoa, joiden tuhoaminen suututti ymmärrettävästi papiston. Venetsialaiset pysyivät silti kirkonkirouksen uhallakin suunnitelmissaan.

Muurit ovat säilyneet erinomaisessa kunnossa, sillä niitä ei ole koskaan jouduttu käyttämään sotilaallisesti. Venetsialaiset antautuivat vuonna 1797 Napoleonin joukoille ilman taistelua. Bergamo ympäristöineen ehti olla tuon jälkeen vielä Itävallankin vallan alla, kunnes siitä tuli osa Italiaa.

Muurien kuvauksellisimpiin paikkoihin kuuluu San Giacomon portti, jonka valkea marmoripinta näkyy kauas ympäristöön. Sitä koristava Pyhän Markuksen leijona oli Venetsian tasavallan tunnus. Portti sai nimensä San Giacomon kirkolta, joka sijaitsi näillä kulmilla ennen muurien rakentamista.

San Giacomon portin läpi pääsee näyttävälle sillalle, jota pitkin voi lähteä laskeutumaan kohti alakaupunkia tunnelmallista mukulakivireittiä pitkin. Moni käyttää varsinkin ylämäkeen funikulaaria, jonka ala-asema sijaitsee tässä lähistöllä.

Portilta on suora näkymä alakaupungin pääkadulle, jonka päässä häämöttää rautatieasema. Tutustuimme myös alakaupunkiin ja siitä on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.

Muureja pitkin on mukava kulkea ja katsella samalla auringonlaskua. Kävelyreitti houkuttelee myös paikallisia, joista osa lenkkeilee hiki päässä ja loput etenevät rauhallisempaan tahtiin vaikkapa koiriensa seurassa. Kierros alkaa pian olla täynnä, sillä saavumme takaisin lähtöpisteeseemme Largo Colle Apertolle.

Bergamon yläkaupunki kannattaa ehdottomasti kokea myös illalla auringon laskeuduttua. Keskiaikaiset kujat ovat pimeällä hyvin tunnelmallinen ja romanttinenkin ympäristö.

Piazza Vecchia on maaliskuisena lauantai-iltana yllättävän hiljainen, mutta tunnelma lienee lämpiminä kesäiltoina huomattavasti eloisampi. Meille rauhallinen tunnelma sopii oikein hyvin.

Santa Maria Maggioren basilika ja sen vieressä sijaitseva katedraali on valaistu tyylikkäästi. Tällaisilla paikoilla on helppo jäädä miettimään, millaista elämää ja millaisia ihmiskohtaloita Bergamossa on vuosisatojen kuluessa nähty. Nykypäivän Bergamo on mainio matkakohde, jossa voi nauttia keskiaikaisesta arkkitehtuurista, hienoista maisemista ja maukkaasta ruoasta. Juuri ruoka kuuluukin vahvasti seuraavan Bergamo-aiheisen julkaisun sisältöön.

Vietimme äskettäin vaimon kanssa mukavan viikonlopun Bergamossa. Yksi pohjoisitalialaisen kaupungin häikäisevimmistä nähtävyyksistä on Santa Maria Maggioren basilika, joka sykähdyttää myös paljon kirkkoja nähneitä matkailijoita.

Bergamon kaupunki jakautuu maantieteellisesti ylä- ja alakaupunkiin, joista kukkulan päällä kohoava yläkaupunki eli Città Alta on selvästi vanhempi. Venetsialaiset rakensivat 1500-luvulla Città Altan ympärille tukevat muurit, joiden sisäpuolella voi edelleen ihailla keskiaikaista arkkitehtuuria.

Todellinen helmi rakennusten joukossa on Basilica di Santa Maria Maggiore, jonka sisätilat saavat lähestulkoon haukkomaan henkeä. Olen vieraillut lukemattomissa kirkoissa ympäri Italiaa ja koko Eurooppaa, mutta tuskin mikään noista rakennuksista on tehnyt yhtä suurta vaikutusta nimenomaan sisätilojensa osalta. Viime vuonna julkaisemassani jutussa mainituista 12 kirkosta ehkä Pariisin Sainte-Chapellen sisätilat vetävät Santa Maria Maggiorelle vertoja, mutta aivan erilaisella tyylillä.

Santa Maria Maggiore sijaitsee Città Altan parhaalla paikalla kaupungin symbolin Campanone-tornin ja Bergamon tuomiokirkon kainalossa. Basilikan julkisivulla on kaksi ovea, joista pienempi mutta tavallaan keskeisemmältä näyttävä ei johda varsinaiseen kirkkoon vaan Colleonin kappeliin. Bartolomeo Colleoni oli 1400-luvulla elänyt sotapäällikkö, joka halusi rakennuttaa itselleen oman mausoleumin. Vaikka Colleoni palvelikin suurimman osan palkkasoturin urastaan Venetsiaa, oli hän ylpeä bergamolaisista juuristaan. Tarkalleen ottaen Colleoni syntyi Solzan kylässä Bergamon lähistöllä.

 
Colleonin kappelissa vieraileminen on ilmaista, joskin euron vapaaehtoista lahjoitusta suositellaan. Kappelin sisällä ei saa ottaa valokuvia, ja paikalla päivystävä matkamuistokauppias huolehtii kiellon noudattamisesta. Hillityn tyylikkäällä taiteella koristeltu kappeli on kaunis. Mieleen jäävät lähinnä keltasävyistä kupolia koristavat klassiset maalaukset, tummanpuhuva alttari sekä seinällä komeileva kullattu ratsastajapatsas. Kappelin ulkopuolella olevasta aidasta löytyy Colleonin vaakuna, jossa näkyvät kuviot eivät suinkaan ole esimerkiksi valkosipuleita vaan kiveksiä. Bartolomeo Colleonilla oli kuulemma kolme kivestä, ja sotapäällikkö oli tästä niin ylpeä että asia tulee esille jopa suvun vaakunassa.

Viereinen suurempi ovi johtaa varsinaiseen Santa Maria Maggioren basilikaan. Sisäänpääsy maksaa viisi euroa, ja vaikken kirkkojen pääsymaksuista periaatteessa pidäkään, maksamme tällä kerralla mielellämme. Näin upeaa nähtävyyttä ei kannata jättää Bergamossa väliin!

Basilika rakennettiin kiitokseksi Neitsyt Marialle, jonka uskottiin suojelleen bergamolaisia Pohjois-Italiaa riivanneelta ruttoepidemialta. Pääalttari vihittiin käyttöön vuonna 1185, mutta työt jatkuivat tuon jälkeen vielä kauan ja esimerkiksi kellotorni saatiin valmiiksi vasta 1400-luvulla. Tuon jälkeen on tehty vielä paljon muutakin.

Suurimman vaikutuksen heti ensi silmäyksellä tekevät runsaat kattomaalaukset, jotka edustavat barokkityyliä. Monet niistä ovat peräisin 1600-luvulta, jolloin elettiin barokin kultakautta Italiassa. Ulkopuolelta rakennus on sen sijaan säilyttänyt paremmin vanhemman romaanisen ulkoasunsa.

Huomio kiinnittyy seuraavaksi hämmästyttävän hienoon rippituoliin, joka on paikallisen Andrea Fantonin reilut kolmesataa vuotta vanha luomus. Rippituoliin veistetyissä aiheissa toistuvat katumus ja armo. Taustalla näkyy yksi kirkon arvokkaista seinävaatteista.

Pysähdymme tutkimaan mestarillisesti veistettyjä yksityiskohtia, joissa riittäisi ihailtavaa pidemmäksikin aikaa. Kyllä kannattaisi tehdä hieman pikku syntejä, jos niitä pääsisi tunnustamaan näin upeaan rippituoliin.

Yksi kirkon nähtävyyksistä on bergamolaisen säveltäjän Gaetano Donizettin hauta. Esimerkiksi oopperasta Lemmenjuoma tunnettu Donizetti oli aikansa merkittävimpiä säveltäjiä Vincenzo Bellinin ja Gioacchino Rossinin rinnalla. Keväällä 1848 menehtyneen Donizettin hautamuistomerkki on kuvanveistäjä Vincenzo Velan käsialaa.

Kirkon kuoriosa eli alttarin ympäristö on näyttävä. Suurimpana taideteoksena erottuu Camillo Procaccinin maalaama Apostolit Neitsyt Marian tyhjän ja kukkia täynnä olevan haudan ympärillä.

Korkealla hämmästyneitä apostoleita kuvaavan alttaritaulun yläpuolella on Gian Paolo Cavagnan kupoliin maalaama teos, jossa Neitsyt Maria astuu enkeleiden ympäröimänä taivaaseen. Kahden eri maalarin työt täydentävät hienosti toisiaan.

Kuoriosassa pääsee käymään ja ihailemaan erilaisia yksityiskohtia lähempää. Itseäni kiinnostavat erityisesti taidokkaat puuveistokset. Opin vasta jälkikäteen, että kuorin arvokkaimpina taideteoksina pidetään taulumaisia puusta tehtyjä upotustöitä, jotka suunnitteli taidemaalari Lorenzo Lotto ja toteutti paikallinen puuteoksiin erikoistunut taituri Giovan Francesco Capoferri.

Kirkko on täynnä taidetta, ja moni teos jää tällaisella omatoimisella vierailulla varmasti huomioimatta. Sivualttaria koristaa Antonio Bosellin kaikkia pyhimyksiä esittävä maalaus.

Alttarin edustalla roikkuu varsin rujolta näyttävä veistos, joka esittää ristiinnaulittua Jeesusta. Veistoksen arvellaan olevan peräisin 1300-luvulta, mutta sen tekijä on jäänyt tuntemattomaksi. Veistos sopii kirkkoon hyvin, mutta sen tyyli eroaa melko lailla ympärillä näkyvästä barokkitaiteesta.

Tästä kirkosta ei millään malttaisi lähteä pois, sillä erityisesti runsaissa kattoon tehdyissä taideteoksissa riittää ihailtavaa. Maalaukset, veistokset ja muut kullatut koristeet sopivat mielestäni saumattomasti yhteen.

Sali on riittävän suuri ollakseen mahtipontinen, mutta toisaalta sen koko on hyvin helposti lähestyttävä kaikista kookkaimpiin kirkkoihin verrattuna. On myös miellyttävää, että paikalla on vierailumme aikana vain muutamia ihmisiä.

Käännymme ulko-ovella katsomaan kirkkosalia vielä kerran. Kevätaurinko paistaa ikkunasta muodostaen samanlaisia säteitä kuin taivaallista valoa kuvaavissa uskonnollisissa maalauksissa. Minusta tuntuu että löysin juuri uuden suosikkikirkkoni Italiassa. Kauneus on aina katsojan silmissä, mutta Bergamon Santa Maria Maggioressa on ainakin omaan makuuni aivan erityistä hohdokkuutta.