Ranska
Musée d’Orsay – upea taidemuseo Pariisissa

Pariisi on maalaustaiteen ystävien unelmakaupunki, jossa riittää museoita maailmankuulusta Louvresta lähtien. Oma valintamme kesän 2022 Pariisin-matkalla oli Orsayn taidemuseo, jossa ihastuin sekä tauluihin että entisen rautatieaseman arkkitehtuuriin.
Musée d’Orsaylla on kiinnostava historia. Rakennus valmistui vuonna 1900 rautatieasemaksi, jonka yhteydessä toimi myös suuri hotelli. Hieno asema kävi junien kasvaessa auttamatta liian pieneksi ja se suljettiin toisen maailmansodan aikoihin. Tiloja käytettiin esimerkiksi sotavankien vastaanottokeskuksena sekä muutamien elokuvien kuvauspaikkana, mutta ne jäivät käytännössä tyhjilleen vuosikymmenien ajaksi.

Komea rakennus ehti olla jo purku-uhan alla, kunnes se päätettiin restauroida taidemuseoksi. Muutostöitä johti italialainen arkkitehti Gae Aulenti. Musée d’Orsayhin siirrettiin arvokkaita teoksia Pariisin muista museoista ja näyttelyt avattiin joulukuussa 1986. Esillä on erityisesti ranskalaista taidetta vuosilta 1848–1914. Tyylisuunnista on vahvimmin edustettuna impressionismi.

Musée d’Orsayn lippujen hinnoittelussa on lapsiperheitä ilahduttava yksityiskohta. Aikuisten lippujen hinta on tällä hetkellä 16 euroa, mutta jos tuo mukanaan lapsen, saa kolme euroa alennusta. Tällä ilmeisesti kannustetaan tutustuttamaan lapsia taiteen maailmaan. Kaikki alle 18-vuotiaat pääsevät museoon ilmaiseksi ja sama koskee EU-maiden kansalaisia aina 25 ikävuoteen saakka. Ostimme pääsylippumme etukäteen netistä ja on mukavaa, että sisäänpääsy tapahtuu ilman minkäänlaista jonottamista. Yhtä sujuva sisäänkäynti ei onnistu läheskään kaikissa Pariisin nähtävyyksissä ennakkolipuista huolimatta.

Pidän Musée d’Orsaysta heti ensi silmäyksellä. Näyttävä rakennus on kattoikkunoiden ansiosta miellyttävän valoisa. Vierailijamäärä on varsin siedettävä, joskin kuuluisimpien teosten ympärillä on välillä ruuhkaa.

En ole maalaustaiteen asiantuntija, mutta käyn välillä mielelläni pienissä taidenäyttelyissä tai kuuluisissa museoissa. Pidän varsinkin maisematauluista tai vaikkapa arkista elämää kuvaavista teoksista. En aina oikein ymmärrä modernia taidetta, vaan nautin enemmän realistisemmasta kuvauksesta. Tässäkin suhteessa Musée d’Orsay on itselleni oikein hyvä valinta. Pariisissa olen käynyt Louvressa jo kolmesti, eikä se suuren kokonsa ja suosionsa vuoksi enää erityisemmin houkuttele. Sen sijaan esimerkiksi Musée de l’Orangerieta voisin tulevilla Pariisin-matkoilla harkita.

Musée d’Orsayssa täytyy totta kai pysähtyä ihailemaan James McNeill Whistlerin teosta Whistlerin äiti. Kyseessähän on maailman merkittävin taideteos, ainakin jos on uskominen Mr. Beanin äärimmäistä katastrofielokuvaa, jossa kyseinen taulu on hyvinkin keskeisessä roolissa. Ihmettelen hieman, miksi muut museovieraat ohittavat Whistlerin äidin kiinnittämättä siihen suurempaa huomiota. He eivät taida olla 1990-luvun kohelluskomedioiden ystäviä.

Päädymme pian erääseen huoneeseen, jossa on useampia Edouard Manet’n tauluja. Ne eivät erityisesti sykähdytä, vaikka näyttävätkin kuuluisuutensa vuoksi tutuilta. Orsayn taidemuseossa onkin melkoinen määrä maineikkaita teoksia, joiden kuvat ovat tulleet vastaan jo koulun kuvaamataidon kirjoissa tai muuten vaan jossakin yhteydessä vuosien varrella. Näitä ovat vaikkapa Pierre-Auguste Renoirin Tanssiaiset Moulin de la Galettessa, Jean-François Millet’n Tähkänpoimijat sekä Vincent van Goghin Tähtikirkas yö Rhônen yllä.

Museossa tuodaan esille myös hieman Pariisin historiaa. On mielenkiintoista katsella vaikkapa karttamaista suurta maalausta 1800-luvun Pariisista ja löytää Luxembourgin puiston tai Louvren kaltaisia maamerkkejä kaupungista, joka on muilta osin muuttunut kovin paljon. Eräässä maalauksessa näkyy taidemuseon paikalla ennen rautatieasemaa sijainnut Orsayn palatsi. Meitä kiinnostaa myös Pariisin pienoismalli, joka on sijoitettu lasilattian alle.

Monet museon tunnetuimmista teoksista sijaitsevat ylimmässä eli viidennessä kerroksessa, jonne nousemme liukuportaita pitkin. Täältä kelpaa myös ihailla rakennuksen valoisaa pääaulaa.

Viidennen kerroksen näyttelyn merkittävimpiin mestareihin kuuluvat esimerkiksi Édouard Manet, Claude Monet, Camille Pissarro, Paul Cézanne, Pierre Auguste Renoir ja Georges Seurat. Voi siis helposti sanoa, että täällä on esillä melkoinen kokoelma Ranskan merkittävimpien taidemaalareiden teoksia. Cézanne on ranskalaismaalareista meille tutuin, koska olemme käyneet hänen ateljeessaan Aix-en-Provencessa. Joidenkin tunnetuimpien taulujen ympärillä on hieman ruuhkaa ja ihmisiä on alakertaan verrattuna enemmän, mutta museokokemus tuntuu silti edelleen miellyttävältä.

Yläkerran kahvilaan on pientä jonoa, mutta se etenee ilahduttavan nopeasti ja pääsemme pian pöytään. Välipala tulee tarpeeseen, sillä taiteen katseleminen ottaa vähitellen voimille. Kahvila on sisustettu museolle sopivaan taiteelliseen tyyliin.

Musée d’Orsay tunnetaan varsinkin sosiaalisen median puolella erityisesti kahdesta näyttävästä kellosta, joiden läpi voi ihailla kaupunkimaisemaa. Toinen kelloista sijaitsee kahvilassa, mutta toisen edustalla riittää innokkaita valokuvaajia jonoksi asti. Maisema Tuileries’n puiston yli Montmartren kukkulalle onkin näkemisen arvoinen.

Näemme yläkerrassa vielä useita Vincent van Goghin kuuluisia maalauksia. Museoissa on kiinnostavaa tarkastella tauluja välillä lähietäisyydeltä, ja erityisesti tämän hollantilaisen virtuoosin siveltimen jäljet jäävät mieleen hyvin paksuina ja vahvoina.

Laskeudumme kerros kerrallaan alaspäin. Neljännen ja kolmannen kerroksen näyttelytilat ovat melko pieniä, joten ne voi kiertää läpi suhteellisen nopeasti. Näiden kerrosten teemana on art nouveau, johon kuuluu muun muassa huonekalumuotoilua.

Kolmannessa kerroksessa esitellään skandinaavista muotoilua. Joukkoon mahtuu esimerkiksi Eliel Saarisen ja Yrjö Blomstedtin suunnittelemia tuoleja, Helena Schjerfbeckin maalaus Maisema Hyvinkäällä, Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema matto ja Palokärki-taulu sekä muutama muu suomalainen esine tai taideteos.

Toisessa kerroksessa olisi jo paljon enemmän tutkittavaa, mutta nyt on rehellisyyden nimissä myönnettävä, ettemme enää tässä vaiheessa oikein jaksa perehtyä maalauksiin ja veistoksiin. Kiertelemme vielä lopuksi alimmassa kerroksessa katselemassa varsinkin Pohjois-Afrikkaa ja Italiaa kuvaavia tauluja.

Kauneus on katsojan silmässä, eivätkä kuuluisimmat teokset ole välttämättä kaikkein mielenkiintoisimpia. Löydän sattumalta omaksi suosikikseni Oswald Achenbachin maalauksen Juhlat Genazzanossa, jota jään tutkimaan pitkäksi aikaa. Teos on maalattu todella tarkasti, yksityiskohtia riittää ja valon kuvaaminen on toteutettu poikkeuksellisen hienosti. Pidän toki myös taulun aiheesta eli italialaisista kyläjuhlista.

Muutaman tunnin vierailumme Musée d’Orsayssa on erittäin onnistunut, sillä lapsetkin viihtyvät taiteen äärellä yllättävän hyvin. Voi varmaankin sanoa, että kyseessä on paras koskaan kokemani taidemuseo. Musée d’Orsayssa voisi halutessaan viettää vaikka koko päivän, mutta museon koko on silti hyvin hallittavissa. Kävijöitä on esimerkiksi Louvreen verrattuna vähemmän, rakennuksen arkkitehtuuri sykähdyttää ja loistava taidekokoelma pääsee valoisissa tiloissa oikeuksiinsa. Tähän museoon olisi siis ilo palata toistekin!
Lisätietoa museosta ja pääsylipuista löytyy Musée d’Orsayn virallisilta nettisivuilta.
Lue myös juttuni 30 nähtävyyttä Pariisissa.

Ranska
Tuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame

Notre-Damen katedraali kuuluu Pariisin kuuluisimpiin ja rakastetuimpiin nähtävyyksiin. Kevään 2019 tulipalo järkytti ihmisiä ympäri maailman, mutta nyt kirkko on saatu restauroitua uuteen loistoon.
Muistan Notre-Damen ensimmäiseltä Pariisin-matkaltani yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Kirkon julkisivu näytti heti kovin tutulta, sillä olin nähnyt sen matkailuaiheisten kirjojen kuvissa jo pikkupoikana. Ehdin käydä Notre-Damessa kolmella eri matkalla ennen kuin rakennuksessa puhkesi raju tulipalo huhtikuun 15. päivän iltana vuonna 2019. Palo saatiin tuntien kamppailun jälkeen aamuyöstä hallintaan, mutta korvaamattoman arvokas katedraali ehti kärsiä suuria tuhoja. Sekä katto että keskitorni romahtivat, ja hetken pelättiin jopa koko katedraalin tuhoutumista. Lopulta molemmat kellotornit, seinät, kolme suurta ruusuikkunaa ja osa sisätiloista sekä arvokkaista historiallisista esineistä saatiin pelastettua.

Tulipalo syttyi Notre-Damen remontoinnin aikana, ja todennäköisimpänä syttymissyynä pidetään jonkin töihin liittyneen sähkölaitteen oikosulkua. Jälleenrakennustyöt veivät useamman vuoden ja maksoivat yli 700 miljoonaa euroa. Merkittävä osa rahoista saatiin Ranskan varakkaimpien sukujen antamina lahjoituksina. Asia herätti kriittistäkin keskustelua, sillä miljardööreiltä ei ole hellinnyt yhtä avokätistä apua esimerkiksi köyhien ihmisten auttamiseen. Katedraali avattiin uudelleen joulukuussa 2024 monien arvovieraiden läsnä ollessa.

Goottilaistyylinen Pariisin katedraali kohoaa keskeisellä paikalla Île de la Citén saarella, ja sen lähistöltä löytyy useita Seinejoen ylittäviä siltoja. Kirkko valmistui vuonna 1345 vajaan parinsadan vuoden rakennustöiden jälkeen. Nimi Notre-Dame eli kirjaimellisesti Meidän Rouvamme tarkoittaa Neitsyt Mariaa. Ranskankielisistä maista löytyy paljon muitakin samoin nimettyjä kirkkoja.

Notre-Dame on palannut odotetusti Pariisin vilkkaimpien nähtävyyksien joukkoon. Kirkkoon pääsee aina ilmaiseksi, mutta sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi voi varata maksuttoman ennakkolipun Notre-Damen virallisilta nettisivuilta. Liput tulevat aina tarjolle Ranskan aikaa puoliltaöin ja ovat hyvin kysyttyjä. Varauksen saadakseen onkin paras toimia nopeasti. Lippuja on tarjolla vain kolmeksi päiväksi kerrallaan, eli jos haluat vierailla kirkossa vaikkapa johonkin aikaan keskiviikkona, on varaus mahdollista tehdä aikaisintaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Ennakkolippujen hankkiminen ei ole välttämätöntä, sillä normaalikin jono näytti sivusta katsottuna siedettävältä. Toisaalta arvostimme kovasti sitä, ettemme joutuneet seisoskelemaan helteisellä aukiolla lainkaan, vaan ennakkovarauksen tehneille tarkoitetusta portista pääsi ripeästi sisätiloihin. Notre-Damen kuuluisat kellotornit on toistaiseksi suljettu, mutta ne on tarkoitus avata yleisölle syyskuussa 2025.

Kirkon sisätilat näyttävät heti ensi silmäyksellä hyvin kauniilta ja jotenkin valoisammilta kuin vanhoissa remonttia edeltäneissä muistikuvissani. Pääalttari on hieno jo kaukaa kirkon takaosastakin nähtynä. Alttariveistoksessa Neitsyt Maria nostaa kasvonsa kohti taivasta ja levittää kätensä uhrautumisen merkiksi, kun enkelit ovat saapuneet äitinsä sylissä makaavan Jeesuksen luo. Alttariveistos oli kuningas Ludvig XIII:n tilaama uudistus Notre-Dameen, sillä hän halusi osoittaa kiitollisuutensa Neitsyt Marialle saatuaan kauan toivomansa jälkeläisen. Alttari valmistui tuon jälkeläisen eli Aurinkokuningas Ludvig XIV:n aikana, ja sen reunoille lisättiin molempien kuninkaiden omat patsaat.

Vierailukokemus ei kaikesta kauneudesta huolimatta ole mukavin mahdollinen, sillä sisätiloissa on valtavan paljon ihmisiä. Kirkon kiertävän reitin kulkusuunta on onneksi ennalta määrätty, mutta ihmismassan mukana ajelehtiminen on ajoittain ahdasta, emmekä jää katselemaan kaikkia yksityiskohtia niin pitkäksi aikaa kuin olisimme rauhallisemmassa tilanteessa voineet. Notre-Damen suosio ei tietenkään yllätä, mutta oletin että sisälle päästettäisiin hieman vähemmän ihmisiä kerrallaan.

Näyttävät lasimaalausten koristamat ikkunat kuuluvat Notre-Damen tunnetuimpiin yksityiskohtiin. Suuria halkaisijaltaan 13-metrisiä ruusuikkunoita on kolme kappaletta. Yksi niistä on julkisivulla kellotornien välissä ja kaksi muuta rakennuksen reunoilla. Lisäksi Notre-Damessa on monia pienempiä kauniita ikkunoita, joita voi ihailla lähietäisyydeltä erityisesti kirkon takaosassa.

Katedraalin reunoilla on kaikkiaan 29 eri pyhimyksille tai uskonnollisille aiheille omistettua sivukappelia, joiden ilme vaihtelee keskenään paljonkin. Kappeleissa on erilaisia taideteoksia, joita kannattaa pysähtyä ihailemaan. Muiden muassa Neitsyt Marian puolisolla Joosefilla, Pyhällä Yrjöllä sekä Pariisin suojeluspyhimyksellä Sainte Genevièvellä on omat kappelinsa Notre-Damessa.

Yksi sivukappeleista on omistettu Pariisin toiselle suojeluspyhimykselle Saint Denisille. Pariisin piispana muinoin toiminut Denis koki marttyyrikuoleman, ja tunnetun legendan mukaan hän käveli irti löytyä päätään itse kantaen usean kilometrin matkan omaan hautaansa. Sivukappelissa Saint Denis on kuitenkin kuvattu vielä pää tukevasti harteilla, toisin kuin joissakin muissa häntä esittävissä pyhimyspatsaissa.

Eri puolilla Notre-Damea on paljon erilaisia uskonnollisia taideteoksia, joihin voi halutessaan perehtyä pitkäksi aikaa. Pysähdymme katselemaan esimerkiksi 1300-luvulta peräisin olevia veistoksia, jotka kuvaavat Jeesuksen elämänvaiheita. Katedraalin sisältä löytyy myös aarrekammio, jossa voi vierailla pääsymaksua vastaan. Me jätämme aarrekammiossa vierailun tällä kerralla väliin.

Pysähdyn vielä sisätiloista poistuessamme ihailemaan ulko-ovien huolella tehtyjä koristeita, joiden viimeistelyyn on nähty paljon vaivaa. Niihin liittyy myös tarina taitavasta käsityöläisestä nimeltä Biscornet, joka sai tehtäväkseen kirkon ovien koristelun. Valtava urakka uuvutti miehen, jota tuli eräänä yönä tapaamaan tuntematon apulainen. Apuri hoiti homman ripeästi valmiiksi, mutta pian tämän jälkeen Biscornet kuoli. Koristeiden voi halutessaan nähdä muodostavan kerta toisensa jälkeen numeroa kuusi, ja niinpä onkin epäilty, että Biscornet’n salaperäinen apulainen olisi ollut itse paholainen. Vai oliko paholainen sittenkin itse Biscornet, jonka nimen voi kääntää suomeksi Kaksisarvinen.

Notre-Damen kiehtoviin yksityiskohtiin kuuluvat myös gargoilit, eli ulkoseinien koristeelliset räystäskourut. Vedensyöksijät on taiteiltu erilaisten pelottavienkin mielikuvitushahmojen näköisiksi. Osa gargoileista tuhoutui tulipalossa ja täytyi rakentaa korjaustöiden yhteydessä uudelleen. Vaikkei katedraali olekaan tismalleen samanlainen kuin ennen tulipaloa, ei asialla ole laajemmassa historiallisessa kontekstissa merkitystä. Notre-Dame on kärsinyt ja muokkautunut vuosisatojen melskeissä moneen kertaan, mutta säilynyt silti hengeltään ikuisena.

Notre-Dame on hieno nähtävyys, jota kannattaa käydä Pariisissa katsomassa. Katedraali on vuosisatojen aikana inspiroinut niin maalareita kuin kirjailijoitakin, ja se vilahtaa myös lukuisissa elokuvissa. Moni muistaa ainakin Notre-Damen kellonsoittajan joko Victor Hugon klassikkoromaanista tai Disney-elokuvasta. Notre-Dame on yksi Pariisin tärkeimmistä symboleista ja henkii pääkaupungin arvokasta historiaa. On hienoa, että se on saatu remontoitua taas ansaitsemaansa kuntoon.
Lue myös koko matkastamme kertova juttu Pariisin-viikon monet kokemukset.
Ranska
Pariisin-viikon monet kokemukset

Vietimme kesäkuussa reilun viikon Pariisissa. Kaupunki oli koko perheelle entuudestaan tuttu, joten kaikkiin päänähtävyyksiin ei tarvinnut päästä ainakaan sisälle. Näimme paljon sekä itsellemme uutta että vanhaa, mutta nautimme ennen kaikkea Pariisin ainutlaatuisesta tunnelmasta.
Pariisi oli tyttäriemme toivekohde, minkä vuoksi palasimme kaupunkiin jo kolme vuotta edellisen matkan jälkeen. Kaupunki on meille vanhemmillekin mieluisa, ja itselleni Pariisin-matka oli kaikkiaan viides. Tuttuun kohteeseen palaamisessa on paljon hyviä puolia. Yksi niistä on kiireettömyys, sillä kun tärkeimmät nähtävyydet ovat melko tuoreessa muistissa, voi hellepäivistä nauttia istuskelemalla pitkiäkin aikoja viihtyisissä puistoissa tai pysähtyä sammuttamaan janoa ravintolan terassille ohikulkijoita katsellen. Hellettä tosiaan riitti, sillä elohopea kiipesi useana päivänä yli kolmenkymmenen asteen, eikä sateita osunut kohdalle. Ilma ei kuitenkaan paria hetkeä lukuun ottamatta tuntunut liian kuumalta.

Pariisi tuo helposti mieleen Eiffel-tornin, Riemukaaren ja monet muut mahtipontiset nähtävyydet. Itselleni jäivät tällä kerralla silti parhaiten mieleen pienet satunnaiset hetket eri puolilla kaupunkia. Muistan vaikkapa karismaattisen haitarinsoittajan, joka kajautti metrovaunussa ilmoille vanhan poliittisesti latautuneen kappaleen Bella Ciao. Tuileries’n puistossa katselimme vihreiltä tuoleiltamme vieressä harjoitelleen teatteriryhmän touhuja ja Bellevillen kaupunginosan sivukadulla joku kuvasi musiikkivideota. Huoneistohotellimme naapurissa sijaitsi alakoulu, jonka välitunnit rytmittivät koko korttelin äänimaisemaa. Parvekkeella oli mukava istuskella varsinkin myöhäisinä iltoina, jolloin opin tuntemaan myös kulmakunnan kujakissan vakioreitin.

Notre-Dame
Kävimme sisällä neljässä pääsylippuja vaatineessa nähtävyydessä. Pääsimme ennakkoon hankituilla lipuilla aina hyvin sujuvasti eli korkeintaan parin minuutin jonottamisella sisään. Halusimme heti aluksi vierailla remontin jälkeen avatussa Notre-Damen katedraalissa, joka vaurioitui pahoin huhtikuun 2019 tulipalossa. Kirkkoon on ilmainen sisäänpääsy, mutta aikataulutettu ennakkolippu auttaa jonon ohitse. Ihastelimme uudistettuja sisätiloja, jotka näyttävät valoisammilta kuin tulipaloa edeltävissä muistikuvissani. Kirkossa on lukuisia erilaisia sivukappeleita sekä näyttäviä lasimaalauksia, mutta suuri vierailijamäärä laimensi vierailukokemusta. Notre-Damesta on tulossa oma blogikirjoituksensa myöhemmin.

Panthéon
Tutustuimme tällä matkalla ensi kertaa Panthéoniin, joka kuuluu Pariisin näyttävimpiin maamerkkeihin. Alun perin kirkoksi suunniteltu rakennus valmistui Ranskan suuren vallankumouksen aikoihin ja siitä tulikin lopulta kirkon sijasta maan tärkeimpien merkkihenkilöiden hautapaikka. Hautamuistomerkit sijaitsevat kellarikerroksen kryptassa ja ovat pelkistetympiä kuin odotin. Rakennuksen pääsali on sen sijaan todella näyttävä ja siellä voi ihmetellä erilaisten taideteosten lisäksi suurta Foucault’n heiluria, joka todistaa maapallon pyörimisliikettä. Kupolin näköalapaikka oli vierailumme aikaan valitettavasti suljettu. Panthéonistakin tulee oma blogijulkaisunsa myöhemmin.

Galerie Dior
Pariisi tunnetaan muodistaan, ja pääsimme tutustumaan kaupungin tähän puoleen upeassa Galerie Dior -museossa. Christian Diorin perustama muotitalo kuuluu alan ikonisimpiin. Museo avattiin Diorin lippulaivamyymälän naapuriin vuonna 2022 ja siellä vierailua voi lämpimästi suositella. Aihe ei ole itselleni tuttu, mutta museokäynti oli vaikuttava ja erittäin mielenkiintoinen kokemus. Visuaalisesti näyttävissä tiloissa esitellään valtava määrä hienoja leninkejä ja tarjolla on paljon tietoa muun muassa Christian Diorin henkilöhistoriasta sekä muodin kehityksestä. Julkaisen laajemman jutun Galerie Diorista myöhemmin. Pariisista löytyy myös Yves Saint Laurentin muotimuseo, mutta se on remontissa syksyyn 2027 saakka.

Pikku prinssin tarina Atelier des Lumièresissa
Neljäs etukäteen valitsemamme nähtävyys Atelier des Lumières kuuluu samaan ketjuun kuin viime vuonna Bordeaux’ssa vierailemamme Bassins des Lumières. Kyseessä on eräänlainen halli, jonka seinille sekä lattiaan heijastetaan taustamusiikin säestämänä liikkuvaa kuvaa sisältävää taidetta. Tilassa saa liikkua esityksen aikana ja katsella näytöstä eri kulmista. Aihe vaihtelee kausittain, ja tänä kesänä Atelier des Lumièresissa pääsee nauttimaan klassisesta Pikku prinssin tarinasta. Esitys on visuaalisesti näyttävä, joskin puitteet kalpenevat Bordeaux’ssa näkemiimme sukellusvenehalleihin verrattuna.

Ranskankielisen kertomuksen seuraaminen on hieman hankalaa, mutta asia ei suuremmin haittaa, koska tarina on pääosin tuttu ja huomio keskittyy näyttävään toteutukseen. Voisin nyt kesällä lukea Antoine de Saint-Exupéryn klassikkoteoksen kertauksena uudelleen tutulla suomen kielellä. Atelier des Lumières ei kuulu Pariisin tärkeimpiin nähtävyyksiin, mutta tarjoaa mukavaa vaihtelua kaupunkiloman ohjelmaan. Esitysten sisältö vaihtuu muutaman kerran vuodessa ja skaalaa riittää Van Goghin tai Picasson taiteesta Asterixin seikkailuihin.

Ranskan kansalliskirjasto
Matkan varrelle mahtui monta meille uutta paikkaa, joita oli mukava käydä katsomassa. Yksi tällainen on Ranskan kansalliskirjaston Richelieu-rakennus, jonka nähtävyyksiin kuuluvat upeat lukusalit Salle Ovale ja Salle Labrouste. Arkkitehtuuriltaan hienoon kirjastoon on vapaa sisäänpääsy kaikille. Salle Ovaleen pääsee vaikka lueskelemaan itse, ja kuvassa näkyvässä Salle Labroustessa kaltaisillemme vierailijoille on varattu pieni alue oven läheisyydessä. Näin kirjaston varsinaiset käyttäjät saavat keskittyä asioihinsa rauhassa.

Pariisin katetut ostoskäytävät
Pariisissa on yhä toiminnassa parikymmentä katettua ostoskäytävää, joista vanhimmat on rakennettu jo 1700-luvulla. Nämä nykyaikaisten kauppakeskusten esi-isät edustavat Pariisia tyylikkäimmillään, sillä mosaiikkilattiat, lasikatot ja koristeellinen arkkitehtuuri huokuvat pääkaupungin glamouria. Näyteikkunaostoksia voi tehdä vaikkapa kuvassa näkyvässä Galerie Viviennessä, joka on yksi Pariisin tunnetuimmista ostoskäytävistä.

Marché des Enfants Rouges
Maanläheisempään markkinatunnelmaan pääsee Pariisin vanhimmassa kauppahallissa Marché des Enfants Rougesissa. Lähes neljäsataa vuotta toimineella kauppapaikalla voi ostaa tuoreita elintarvikkeita tai hyödyntää ravintolapalveluita. Punaisten lasten torin nimi liittyy lähistöllä sijainneeseen orpokotiin, jonka asukkaat puettiin punaisiin vaatteisiin.

Rue Mouffetard
Ruoasta puheen ollen osuin vasta tällä matkalla ensi kertaa Rue Mouffetardille, joka kuuluu kaupungin kulinaristikohteisiin. Vanhan ja kuvauksellisen kadun yläosassa riittää runsaasti ravintoloita, kun taas Rue Mouffetardin alaosa sekä Square Saint-Médard ovat elintarvikekauppiaiden valtakuntaa. Söimme kadun varrella myöhäisen lounaan, mutta paras torikauppameininki oli jo kyseisen päivän osalta päättynyt.

Rue Crémieux
Näkemisen arvoisiin Pariisin katuihin kuuluu ehdottomasti myös värikkäiden talojen reunustama Rue Crémieux. Lyhyt kadunpätkä on erittäin kuvauksellinen, ja turistimäärä on alkanut käydä jo asukkaiden hermoille. Meidän käydessämme Rue Crémieux oli varsin hiljainen, emmekä mekään jääneet sinne viettämään ylimääräistä aikaa.

Samaritainen tavaratalo
Moni Pariisin-kävijä tuntee Galeries Lafayetten, mutta se ei ole suinkaan kaupungin ainoa upeannäköinen tavaratalo. Seinen tuntumassa Pont Neuf -sillan lähellä sijaitseva perinteikäs Samaritaine avattiin pitkän kiinniolon jälkeen uudelleen vuonna 2021. Aula on näyttävästi koko rakennuksen korkuinen ja portaikot sinertävine kaiteineen hyvin koristeellisia. Kattoikkunoiden lävitse siivilöityvä valo saa sisätilat näyttämään niin kauniilta, että tänne kannattaa poiketa vaikkei mitään aikoisi ostaakaan.

Pariisin vintagepuodit
Tyydyimme Samaritainessa vain ihailemaan rakennuksen kauneutta, mutta varsinaisille ostoksille suuntasimme tyttären toiveesta Pariisin vintagekauppoihin. Pikku puodeissa on oma hauska tunnelmansa, eikä aikani käynyt pitkäksi vaikken itselleni mitään etsinytkään. Mieleeni jäivät erityisesti vasemmanpuoleisen kuvan Acid Violette sekä oikeanpuoleisen kuvan Shoptapépite. Rue des Martyrsin yläosasta löytyy lisää samaan sarjaan kuuluvia puoteja, kuten Chinemachine, Flash Vintage sekä By Flowers.

Shakespeare & Company
Ainoa oma ostostoiveeni oli löytää jokin Pariisista kertova kirja maineikkaasta Shakespeare & Companysta. Tunnelmallinen vanha kirjakauppa myy englanninkielistä kirjallisuutta ja kuuluu monen muunkin matkailijan pakollisiin vierailukohteisiin. Edellisellä kerralla täältä ostamani Elaine Sciolinon The Only Street in Paris oli todella mielenkiintoinen. Nyt mukaan tarttui Helen Constantinen koostama novellikokoelma Paris Tales, joka sisältää eri aikakausien kynäniekkojen kuvauksia Pariisista. Novellien taso tuntuu vaihtelevan paljon, joten ostos ei ollut kirjan alkuosan perusteella aivan täysosuma. Kansien välistä löytyy kuitenkin muutamia itseäni puhuttelevia kirjoituksia.

Berthillonin jäätelö
Berthillonin jäätelö kuuluu Pariisin-matkan parhaisiin elämyksiin. Palkitun jäätelötehtaan omaan myymälään oli kertynyt sen verran jonoa, että tyydyimme hetken harkinnan jälkeen ostamaan Berthillonin herkut naapurissa sijaitsevan ravintolan luukulta. Berthillonin jäätelöä ja sorbetteja on saatavilla useasta osoitteesta varsinkin yrityksen kotisaarella Île Saint-Louisilla, jolle on muutenkin mukava poiketa katselemaan Seinen maisemia.

Fontaine Stravinski
Pompidou-keskuksen naapurista löytyvä Stravinskin suihkulähde kuuluu Pariisin värikkäimpiin nähtävyyksiin. Vesisuihkut ja eräänlaista koreografiaa toteuttavat liikkuvat hahmot muodostavat jokseenkin erikoisen kokonaisuuden, jota unohtuu helposti ihmettelemään pidemmäksikin aikaa. Itseltäni oli jäänyt koko nähtävyys aiemmin huomaamatta, mutta se tuli nyt sattumalta vastaan kävellessämme Pariisin kaduilla. Suuri Pompidou-keskus on sulkeutumassa pitkän remontin vuoksi ja avautuu uudelleen vasta vuonna 2030.

59 Rivoli
Vilkkaan Rue de Rivolin varrella sijaitseva 59 Rivoli on värikäs taiteilijakommuuni, jonka kuudessa kerroksessa on sekä työtiloja että näyttelyitä. Ryhmä taiteilijoita valtasi hylättynä olleen pankkirakennuksen vuonna 1999. Kaupunki on sittemmin laillistanut taiteilijoiden oikeuden tiloihin. Sisäänpääsy on ilmaista, mutta olimme tässä kohtaa kävelykierrostamme sen verran väsyneitä, että säästimme 59 Rivoliin tutustumisen seuraavaan Pariisin-matkaan. Päädyimme näille kulmille etsiessämme tyttärelle uusia tennareita puhki kuluneiden tilalle. Mieluisat löytyivät 59 Rivolin naapurissa sijaitsevasta Courir-liikkeestä. Samoilla kulmilla näyttävän kattorakennelman alla sijaitsee myös kuuluisa kauppakeskus Forum des Halles.

Buttes-Chaumontin puisto
Tutustuimme viimein tällä matkalla viihtyisään Buttes-Chaumontin puistoon. Kaupungin koillisosassa sijaitseva viheralue on erityisesti paikallisen väen suosiossa. Entisen kivilouhoksen alueelle rakennetussa puistossa on paikoitellen jyrkillekin rinteille levittäytyviä niittyjä, joille ihmiset kerääntyvät syömään piknik-eväitä tai ottamaan aurinkoa. Suuret korkeuserot luovat maisemia kauas alhaalla levittäytyvään Pariisiin, joskaan ei aivan keskustan suuntaan. Puiston päänähtävyys on tekojärven keskellä kohoava kalliosaari, jonka huippua koristaa pieni Sibyllan temppeli. Koko saari on tällä hetkellä valitettavasti suljettu, koska sen maaperä on haurasta ja asiantuntijat selvittävät kuinka turvallisuustilanteen voisi korjata.

Bassin de la Villette
Yksi Pariisin parhaista illanviettopaikoista varsinkin kesäisin on Bassin de la Villetten tekojärviallas, jonka rannoille voi istahtaa nauttimaan ravintolaterassien antimista. Puiden varjoissa pelataan kiihkeitä petanqueotteluita ja osa ihmisistä nauttii kesäillasta vuokrattujen veneiden kyydissä lipuen. Täällä on myös mukava ihan vain kävellä veden äärellä ja aistia tunnelmaa. Heinä-elokuussa käytössä on kolme ilmaista uima-allasta, joiden veden laatua tarkkaillaan jatkuvasti.

Seinen rannat
Seine on yksi Pariisin tärkeimmistä symboleista, joten matkaan kuuluvat totta kai myös kävelyt joen rannoilla. Jokivarressa voi kulkea joko alhaalla veden äärellä kevyen liikenteen väyliä pitkin tai ylempänä, jossa jalkakäytäviä reunustavat perinteiset kirjakauppiaiden vihreät kojut. Joella kulkee paljon turisteja kuljettavia maisemaristeilyjä, mutta jätimme sellaiset tällä matkalla väliin.

Île aux Cygnes ja Vapaudenpatsas
Löysimme itsellemme uuden näkökulman jokeen, kun kävelimme kapean Île aux Cygnes -saaren halki. Keinotekoinen Joutsenten saari on noin 850 metriä pitkä, mutta vain kymmenisen metriä leveä. Kapean saaren halki kulkee kävelytie, jonka molemmin puolin voi pysähtyä katselemaan jokea. Hiljainen saari on ihan omanlaisensa pala Pariisia ja siellä käynti oli mukava kokemus. Saaren pohjoispäästä mantereelle johtava silta Pont de Bir-Hakeim tuntuu olevan suosittu hääkuvauspaikka, koska sieltä avautuu maisema Eiffel-tornille päin.

Joutsenten saaren eteläkärkeä koristaa Vapaudenpatsas, joka on Yhdysvaltojen vastalahja Ranskalle. Se pystytettiin vain kolme vuotta New Yorkin Vapaudenpatsaan valmistumisen jälkeen vuonna 1889, jolloin vietettiin Ranskan suuren vallankumouksen satavuotisjuhlaa. Patsas on neljä kertaa pienempi kuin New Yorkissa, eikä kuulu Pariisin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Niinpä sitä saakin katsella hyvin rauhallisessa ympäristössä.

Eiffel-torni ja Champ-de-Mars
Vaikka näimmekin paljon itsellemme uusia paikkoja, suuntautuivat askeleet myös monelle entuudestaan tutulle maamerkille. Esimerkiksi Eiffelin tornin juurelle täytyi päästä, mutta meille riitti tällä kerralla maailmankuulun monumentin ihaileminen maan tasolta ja istuskelu Champ-de-Marsin puistossa. Olen käynyt tornissa neljällä aiemmalla Pariisin-matkallani, joten pääsylippujen maksaminen tai ihmispaljous eivät enää tällä kerralla houkutelleet.

Champ-de-Marsin puistossa järjestettiin matkamme aikaan huipputason esteratsastuskilpailut. Katsomopaikat oli myyty hyvissä ajoin loppuun, mutta tapahtuma-aluetta pääsi muuten vapaasti ihmettelemään. Oli hauska seurata kilpailijoiden lämmittelyä, sillä vaikka en ymmärrä hevosista mitään, saattoi nämä yksilöt tunnistaa poikkeuksellisiksi yksilöiksi. Ratsastajista paistoi keskittyminen ja eläimistä tietynlainen arvokkuus. Moni katsoja nautti hevosaitauksen laidalla kallista samppanjaa, kuten tällaisissa tapahtumissa ilmeisesti kuuluukin.

Riemukaari, Champs-Elysées ja Concorden aukio
Päädyimme matkallamme totta kai myös Riemukaaren kulmille, josta näyttävä valtakatu Champs-Elysées lähtee laskeutumaan kohti parin kilometrin päässä odottavaa Concorden aukiota. Maailman kenties kuuluisimmalla kadulla riittää ihmisvilinää, mutta leveälle jalkakäytävälle mahtuu hyvin kulkemaan ja katselemaan matkan varrelle jääviä kauppoja. Askeleemme johtavat Concorden aukiolle, jonka mahtipontiset mittasuhteet jaksavat yllättää aina uudelleen.

Tuileries’n puisto ja Louvre
Concorden aukion paahtavasta helteestä on hyvä siirtyä Tuileries’n puiston varjoihin. Vapaita tuoleja joutuu etsimään hetken, mutta saamme pian kerättyä kasaan istuimet koko perheelle ja siirrettyä ne mukavalle paikalle, josta on näkymä Louvren taidemuseolle päin. Hienon ympäristön ja ohikulkijoiden lisäksi saamme katsella myös edellisen kesän olympialaisista tuttua kaasupalloa, jossa kisatuli nousi korkeuksiin aina iltaisin. Pallo palasi juuri matkamme aikaan yllättäen takaisin Tuileries’n puistoon presidentti Emmanuel Macronin päätöksellä. Tulen koristamaa kaasupalloa on nyt tarkoitus lennättää aina kesäiltaisin, kunnes seuraavat olympialaiset käynnistyvät Los Angelesissa vuonna 2028.

Kävelemme Tuileries’n puistosta Carrouselin riemukaaren alitse Louvren pihalle, mutta museovierailu ei kuulu nyt suunnitelmiin. Kävin kolmella ensimmäisellä Pariisin-matkallani Louvressa, minkä jälkeen läkähdyttävän suuri taidekokoelma ei ole enää houkutellut. Edellisellä matkalla käymämme Musée d’Orsay nousi suosikkimuseokseni Pariisissa ja vielä joskus voisin tutustua ainakin Musée de l’Orangerien kokoelmiin.

Luxembourgin puisto
Viihdyimme matkamme aikana pitkän tovin kauniissa Luxembourgin puistossa, jossa vietimme helteistä juhannusaattoa. Ostimme kioskista raikkaat mocktailit ja nautimme siitä, ettei ollut tarvetta kiirehtiä muille nähtävyyksille. Puistossa on muun muassa vesiallas, jossa lapset uittavat pieniä eri maiden lipuilla koristeltuja purjeveneitä. Tällä kerralla ohi kulkiessamme vedessä näkyi vain pari venettä, mutta joku oli valinnut uitettavakseen juuri Suomen tunnuksilla varustetun aluksen. Oli hienoa nähdä minikokoinen Suomen lippu vesillä juhannusaattona!

Canal Saint-Martin
Pariisissa on monia vesistöjen rantoja, joille ihmiset kerääntyvät mielellään viettämään aikaa. Yksi suosikeistani on Canal Saint-Martin, jonka varrelta voi kiivetä kävelysilloille ja katsella vanhoja sulkuportteja. Rannan varjoisalta puolelta ei nyt ohi kulkiessamme löytynyt vapaita istumapaikkoja, joten jatkoimme matkaa viereiseen Villemin – Mahsa Jîna Amini -puistoon. Viihtyisä viheralue on nimetty Iranin moraalipoliisin kourissa vuonna 2022 kuolleen nuoren kurdinaisen muistoksi.

Bellevillen kaupunginosa
Majailimme edellisellä Pariisin-matkallamme vajaat kaksi viikkoa Rue de Ménilmontantin varrella Bellevillen kaupunginosassa. Kotiuduimme silloin tähän hieman syrjäiseen työläisten ja maahanmuuttajien kaupunginosaan niin hyvin, että oli ilo palata samoille kulmille tälläkin matkalla. Alueen arkisuus ja samalla värikkyys viehättää. Ainakin minun on helpompi tuntea oloni kotoisaksi hieman Helsingin Kalliota muistuttavassa Bellevillessä kuin Pariisin mahtipontisten valtakatujen varrella. Majoituimme tällä kerralla hieman Bellevillen ulkopuolelle Buttes-Chaumontin puiston tuntumaan, mutta kuljimme kaupunginosan halki useammankin kerran.

Korkealle kukkulalle kohoava kaupunginosa rajoittuu kahden toisiaan muistuttavan kadun, Rue de Ménilmontantin ja Rue de Bellevillen väliin. Molemmat erilaisten kauppojen, ravintoloiden ja muiden pikku yritysten reunustamat kadut laskeutuvat jyrkästi alas kukkulalta kohti Pariisin keskustaa. Meistä on erityisen hauskaa kävellä Rue de Ménilmontantia ja muistella edellistä matkaa, jolloin kuljimme katua pitkin päivittäin. Lähileipomo on tällä välin saanut uuden mainoskyltin, mutta vahvasti tuoksunutta kalakauppaa ei enää näy. Muistan myös paksuniskaisen miehen, joka istui usein oluella ravintolan kantapöydässään Édith Piafia esittävän seinämaalauksen edessä. Nyt miestä ei näy, mutta Piaf on yhä paikallaan.

Syömme yhden matkan mukavimmista aterioista paikallisten suosimassa ja kohtuuhintaisessa Les Mésangesissa hiljaisen kuuden kadun risteyksen laidalla. Lounaslista esitellään pöydän viereen tuotavalla liitutaululla ja tarjoilijamme on hyvin ystävällinen. Paikan kodikkuus ja mutkattomuus vetoavat ainakin itseeni, eikä ruoassakaan ole valittamista. Syömme Bellevillessä myös juhannusaattoillan crêpet, joita lähdemme etsimään Rue de Tourtillen varrella toimivasta Le Sarrasinista. Valtaosa asiakkaista keskittyy juomapuoleen, mutta tunnelma on miellyttävä ja letutkin oikein hyviä.
Lue Bellevillestä lisää aiemmasta jutustani Rosoisen kiehtova Pariisin Belleville.

Montmartre
Varaamme viimeisen Pariisin-päivän lähes kokonaan Montmartren kukkulalle, jota ei voi mielestäni tässä kaupungissa sivuuttaa. Nousemme parilla aiemmalla matkalla tutuksi tullutta Rue Lepicia pitkin Moulin Rougen edustalta ylämäkeen ja ohitamme Amélie-elokuvasta tutun Café des 2 Moulins -kahvilan. Kierrämme hieman sivukatuja pitkin, kunnes pääsemme Rue de l’Abreuvoirin päähän. Jos pitäisi valita Pariisin kaunein katunäkymä, antaisin ääneni luultavasti tälle.

Montmartrella on paljon hiljaisiakin katuja, mutta pieni alue erityisesti muotokuvamaalareista tunnetun Place du Tertren lähistöllä on aivan täynnä turisteja. Ympäristö on puunattu siistiksi Pariisiin liittyviä kliseitä kaihtamatta, ja tungoksessa tuntuu kuin olisimme Disneylandin Ranskaa kuvaavalla teema-alueella. Kaiken tämän keskellä yllättää nälkä, joten päädymme lounaalle vilkkaimmalla alueella sijaitsevaan Le Tire-Bouchon -bistroon. Odotukset eivät ole kovin korkealla, mutta palvelu on hyvinkin ystävällistä, ruoka maistuu eikä hinnassakaan ole suurta turistilisää.

Päädymme lopulta suosikkipaikalleni Pariisissa, Sacré-Cœurin kirkon edustalle. Istahdamme pitkäksi aikaa portaille ihailemaan kaupunkia, joka levittäytyy täältä katsottuna eteemme kaikessa kauneudessaan. Muuten täydellisestä maisemasta puuttuu vain Eiffel-torni, jota ei tältä paikalta näe. Portailla on iltapäivällä yllättävänkin väljää, ja pieneltä varjoon jäävältä alueelta löytyy helposti tilaa. Portailta suuntaamme taas Montmartren hiljaisemmille kaduille ja kohti aiemmin mainittuja vintagekauppoja, joista monet sijaitsevat juuri tällä suunnalla.
Lue lisää Montmartresta aiemmasta jutustani Kävelyllä Montmartrella.

Rue des Martyrs
Laskeudumme lopulta alas Montmartrelta Rue des Martyrsia pitkin. Edellä mainittu kirja The Only Street in Paris kuvaa juuri tätä katua, joten olen iloinen päästessäni nyt näkemään koko väylän päästä päähän. Kirjassa kerrotaan värikkään kadun pikku kaupoista, ihmisistä, yhteisöllisestä tunnelmasta, perinteistä ja historiasta mukaansatempaavalla tavalla. Harmittelen etten muista kolme vuotta sitten lukemastani teoksesta kovin montaa yksityiskohtaa, mutta tunnistan silti muutamia kirjassa mainittuja paikkoja kuten Chataignerin juustopuodin. Ehkä luen kirjan uudelleen ennen seuraavaa Pariisin-matkaa.

Pariisi on upea kaupunki, josta löytyy aina jotain uutta. Eri kaupunginosissa kävelemällä saattaa löytää sattumaltakin yllättäviä ja mielenkiintoisia paikkoja. Tällaisena voi mainita vaikkapa kuvassa näkyvän tunnelmallisen Cour du Commerce-Saint-André -kujan, jota reunustavat suositut ravintolat. Vaikka meille jäikin aikaa istuskella eri puolilla Pariisia, tulimme myös kävelleeksi yli kymmenen kilometriä joka päivä. Huolimatta siitä että Pariisi olikin entuudestaan tuttu kaupunki, pääsivät pitkät etäisyydet toisinaan yllättämään. Esimerkiksi metromatkoihin pitää varata reilusti aikaa, sillä asemilla joutuu varsinkin vaihtojen yhteydessä kävelemään välillä pitkiä matkoja ja portaitakin tuli viikon aikana kavuttua melkoinen määrä.

Pariisi on kehittynyt omien kokemusteni mukaan koko ajan ystävällisemmäksi kaupungiksi, ja esimerkiksi ravintoloissa saa nykyään oikein hyvää palvelua myös englanniksi. Suosittelen silti tervehtimään ja kiittämään paikallisella kielellä. Emme valikoineet tällä matkalla yhtään ravintolaa etukäteen, vaan pysähdyimme syömään siellä missä nälkä alkoi kurnia. Olimme aterioihin tyytyväisiä, emmekä kokeneet pettymyksiä. Salaatit ja raikkaat bowlit houkuttelevat hellesäillä usein, ja myös naapurimaan keittiön pizzoja ja pastoja tuli välillä valittua. Ranskassa piti totta kai maistaa myös ohukaisia sekä makeiden crêpejen että suolaisten galettejen muodossa. Bretagnelaisen galetten kyytipojaksi sopii vaikkapa lasillinen saman maakunnan kuivaa siideriä.

Matkamme jatkui Bretagnen hiekkateiden sijasta koilliseen kohti Luxemburgia, jonne pääsee nopeimmilla junilla reilussa kahdessa tunnissa. Luxemburgista sekä parista yllä mainitusta Pariisin nähtävyydestä on tulossa juttuja myöhemmin. Pysy siis jatkossakin kuulolla!
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia2 vuotta sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti2 vuotta sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
-
Italia2 vuotta sitten
Syyslomaviikko Ligurian rannikolla
-
Espanja2 vuotta sitten
Sevillan palatseja: Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos
-
Suomi1 vuosi sitten
Iso-Syöte ihastutti jälleen
-
Itävalta2 vuotta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
18.7.2024 at 13:19
Tuo onkin huippujuttu, että lapsia kannustetaan tuomaan museoon tuolla tavalla. Samaa ideaa voisi jollain tavalla soveltaa muihinkin asioihin. Kyseinen museo voisi olla minunkin mieleen, aivan liiallinen ruuhkaisuus saa oman kiinnostukseni usein lopahtamaan nopeasti.
Mika / Lähtöportti
18.7.2024 at 21:34
Alennus lasten kanssa tulijoille yllätti iloisesti, ja sama käytäntö voisi kyllä toimia jossakin muuallakin. Ei museossa silti erityisen paljon lapsia näkynyt 😀 Tätä museota on helppo suositella taidekokoelman ja arkkitehtuurin ansiosta, ja ainakin meidän käyntimme aikaan kaksi vuotta sitten heinäkuussa oli toisiaan aika väljää. Muutamien kuuluisimpien teosten ympärillä oli hieman ruuhkaa, mutta valtaosa museosta oli miellyttävän rauhallinen.
Satu
19.7.2024 at 7:17
Tämä on yksi parhaista taidemuseoista, joissa olen käynyt, sekä rakennuksen historian takia että omien taidemieltymysten takia. Silloin 9 ja 7-vuotiaat lapsetkin (eli vierailusta on jo kymmenisen vuotta aikaa 🙂 jaksoivat kiinnostua loppuun asti, tosin ruuhkaa ei ollut ihan niin paljon kuin noissa kuvissa.
Mika / Lähtöportti
19.7.2024 at 13:15
Mukava kuulla, että tekin tykkäsitte Musée d’Orsaysta! Meidän lapset oli Pariisin-matkan aikaan 12 ja 9, ja viihtyivät tässä museossa yllättävän hyvin. Joissakin kuvissa näkyy tosiaan paljon ihmisiä, mutta meidänkin käydessä museossa oli paljon hiljaisiakin osia.
Katriina
17.8.2024 at 1:19
Ihmettelen, että olet saanut ottaa valokuvia. Kävin Musèe d´Orsayssa 12 vuotta sitten katsomassa Akseli Gallen-Kallelan suurta näyttelyä. Yritin ottaa valokuvaa tuosta upeasta pääaulasta, mutta vartija kielsi sen. Noloa, että seisoin juuri kieltotaulun vieressä. Sain sentään muutaman kuvan kanssamatkustajistani ravintolassa. Yleltä löytyy 8.02.2012 pitkä artikkeli tuosta näyytelystä.
Mika / Lähtöportti
20.8.2024 at 23:23
Säännöt ovat vuosien aikana muuttuneet, sillä Musée d’Orsayssa saa nykyään valokuvata ja innokkaita kuvaajia kyllä riittää. Muistan itsekin ihmetelleeni vastaavaa muutosta joidenkin muiden nähtävyyksien kohdalla, kun käydessäni on ollut kuvauskielto ja myöhemmin samoista paikoista on tullut vastaan paljon valokuvia esimerkiksi juuri matkablogeissa. Toisaalta monessa nähtävyydessä on kuvaus kielletty edelleen, viime vuosina käymistäni tulevat ensimmäisinä mieleen Windsorin linna Englannissa, Neuschwanstein Saksassa sekä Schönbrunn Wienissä.
Luin nyt tuon mainitsemasi jutun Gallen-Kallelan näyttelystä. Todella hienoa, että suomalainen taide on päässyt noin hyvin esille Pariisissa ja kiva kun pääsit tuota näyttelyä silloin itse katsomaan!