Espanja
Triana – Sevillan kiehtovin kaupunginosa

Guadalquivir-joen rannalla sijaitseva Triana on kauniiden rakennusten sävyttämä alue, jonka kaduilla ovat kulkeneet Sevillan romanit, härkätaistelijat, flamencotanssijat, savenvalajat ja merimiehet. Värikäs alue viettelee eloisalla tunnelmallaan.
Vietimme loka-marraskuussa kolme viikkoa Sevillassa. Päätin heti kaupungista ennakkotietoja kerätessäni, että haluan ehdottomasti majoittua Trianan kaupunginosaan, joka tunnetaan kuvauksellisena ja historiaa huokuvana alueena. Trianalaisesta asunnosta tulikin hetkeksi kotimme ja pääsimme nauttimaan kaupunginosan kiehtovasta tunnelmasta.

Triana sijaitsee Sevillan keskustan tuntumassa Guadalquivir-joen vastarannalla. Moni on kuvaillut Trianaa perisevillalaiseksi kaupunginosaksi, mutta sen asukkaat saattavat olla arviosta toista mieltä. He nimittäin kokevat itsensä nimenomaan trianalaisiksi eivätkä sevillalaisiksi lainkaan. Asia on helppo ymmärtää, koska joki jakaa kaupungin kahtia ja Trianassa on edelleen aistittavissa pikkukylää muistuttavaa yhteisöllistä ilmapiiriä. Trianassa kannattaakin nauttia nimenomaan tunnelmasta, koska Sevillan suurimmat nähtävyydet jäävät joen toiselle puolelle.

Trianaan on juhlallisinta saapua ylittämällä Puente de Isabel II -silta, jota yleensä kutsutaan yksinkertaisesti Trianan sillaksi. Kaunis historiallinen rakennelma valmistui vuonna 1852, jolloin se korvasi lautoista kootun ponttonisillan. Keskustan ja Trianan yhdistävät myös El Cachorron silta kaupunginosan pohjoisrajalla ja San Telmon silta etelässä.

Trianan sillalta aukeaa hieno maisema Guadalquivir-joelle. Vasemmalla keskustan puolella häämöttää vanha vartiotorni Torre del Oro. Oikealla näkyy Trianan värikkäin katu, rantaa seuraava Calle Betis.

Sillan kupeessa on merimiesten suojeluspyhimykselle omistettu pikkuinen kappeli. Capilla Virgen del Carmenin sisällä voi käydä katsomassa kaunista alttaria sekä kiivetä torniin ihailemaan maisemia.

Kappelin kulmalta pääseekin jo pujahtamaan Trianan kauppahalliin, jota voi pitää kaupunginosan sydämenä. Kuljemme kauppahallin halki käytännössä päivittäin ja saamme aistia paikallista tunnelmaa, kun trianalaiset tekevät arkisia ostoksiaan. Toisinaan vastaan tulee toki matkailijoitakin, mutta turismi ei ole pilannut autenttista ilmapiiriä.

Kauppahalli on värikäs kokonaisuus, jota sävyttävät vihannesten ja hedelmien runsaus sekä kauppiaiden koristeelliset nimikyltit. Tarjolla on tuoretta kalaa, laadukasta ilmakuivattua kinkkua, erilaisia juustoja, tuoksuvia mausteita ja muita elintarvikkeita sekä vähän muutakin. Tänne voi tulla myös aamukahville tai lounaalle. Puodit ovat avoinna suurin piirtein yhdeksästä kolmeen pyhäpäiviä lukuun ottamatta, mutta aukioloajat saattavat vaihdella kauppiaskohtaisesti. Ravintolat ovat avoinna pidempään.

Vaikka kauppahalli ihastuttaa, löytyy sen nurkasta yksi häpeäpilkku. Ostamme kerran vihanneksia La Alegría de la Huerta -kojun viattomalta näyttävältä papparaiselta, joka osoittautuu paatuneeksi huijariksi. Ostokset paljastuvat kiskurihintaisiksi ja osa pussin pohjalle pakatuista tuotteista pilaantuneiksi. Menetys on rahallisesti pieni, mutta vilunkipeli ja oma sinisilmäisyys harmittaa aina. Ei pitäisi koskaan asioida puodissa, jonka hinnat eivät ole esillä. Ansaan oli kuitenkin helppo ajautua, kun oli oppinut luottamaan saman katon alla toimiviin rehteihin kauppiaisiin, jotka myyvät tuoreet tuotteensa reiluun hintaan ja palauttavat vaihtorahat sentilleen oikein.

Ellei Trianan sillalta käänny kauppahalliin, päätyy suoraan Altozanon aukiolle, joka on vastaanottanut joen ylittäjiä jo keskiajalta lähtien. Aukiota koristaa flamencotanssijatarta esittävä patsas, jonka pronssihahmo katselee sillalle päin.

Patsas heijastelee Trianan historiaa. Muutama muukin andalusialainen kaupunki väittää itseään flamencon syntysijaksi, mutta itse haluan uskoa tarinaan siitä, kuinka kiihkeä tanssi kehittyi juuri täällä romanien iltanuotioiden äärellä. Triana oli vuosisatojen ajan suuren romaniyhteisön koti. Osa hankki elantonsa salakuljetuksella tai ennustamisella, mutta moni työskenteli myös seppänä. Siitä muistuttaa alasin, jonka päälle patsaan hahmo on nostanut toisen jalkansa.

Mainitsin jo eräässä aiemmassa kirjoituksessani Ildefonso Falconesin romaanin Paljasjalkainen kuningatar. 1700-luvun puoliväliin ajoittuva tarina valottaa Trianan, flamencon ja hieman koko Espanjankin historiaa mukaansatempaavalla tavalla. Kirja auttaa myös ymmärtämään romanien perinteistä elämäntapaa. Väkevä fiktiivinen tarina sijoittuu aitoon historialliseen ympäristöön.

Romanit eivät kuulu enää Trianan nykypäivään. Sevillan kaupunginvaltuusto päätti lakaista heidät Trianan kehityksen tieltä tylysti syrjään ja rakennutti Las Tres Mil Viviendas -nimisen betonilähiön keskustan kaakkoispuolelle. Kaikki Trianan romanit pakkosiirrettiin Tres Miliin 1970-luvun loppuun mennessä ja he asuvat tuossa karussa ja vaaralliseksi mainitussa korttelissa edelleen.

Triana tunnetaan myös savenvalajistaan, sillä alueella on toiminut useita keramiikkaan sekä kaakeleihin erikoistuneita tehtaita. Asiaan pääsee perehtymään parhaiten Centro Cerámica Triana -museossa aivan Trianan kauppahallin tuntumassa. Pääsymaksu on vain pari euroa ja alueen perinteitä ylläpitävä museo on mielestäni mielenkiintoinen, vaikkei aihe muuten herättäisikään suurta intohimoa. Museon sisäpiha on koristeltu näyttävästi keramiikkaputkilla.

Kaksikerroksisen museon alakerrassa esitellään keramiikan valmistusta ja historiaa muun muassa videoiden ja infotaulujen kautta. Tilat ovat olleet aiemmin keramiikkatehtaan käytössä, joten nähtävillä on jäänteitä vanhoista tuotantotiloista. On kulunut jo kauan siitä, kun muulit kuljettivat Gualdalquivirin rannoilta savea täällä työstettäväksi. Keramiikkatehtaat toimivat joen takana Trianassa muun muassa siksi, ettei työssä syntyvää myrkyllistä savua haluttu Sevillan keskustaan. Kaupungissa oli vielä sata vuotta sitten yli kaksikymmentä keramiikkatehdasta, mutta ne kaikki ovat jo lopettaneet toimintansa.

Yläkerran näyttelyssä on esillä lisää kaunista keramiikkaa sekä tietoa alan historiasta. Vaihtuvassa näyttelyssä on vierailumme aikaan flamencojulisteita. Käymme myös museon vieressä olevassa kaupassa, jossa on tarjolla paljon houkuttelevia esineitä. Samoilta kulmilta löytyy muutama muukin vastaava puoti.

Jos Altozanon aukiolta ei koukkaa kauppahalliin tai keramiikkamuseoon, päätyy suoraan vilkkaalle Calle San Jacintolle. Kävelykatua reunustavat ravintoloiden terassit ja erilaiset kaupat. Täällä on hauska istahtaa penkille katselemaan ohikulkijoita vaikkapa kaupungin parhaan jäätelöketjun María Limonesin herkuista nautiskellen.

Vaikka Calle San Jacinto kuuluukin Trianassa kävijän pakollisiin kohteisiin, ei vilkas kävelykatu tunnu meistä pidemmän päälle erityisen houkuttelevalta. Syömme parissa ravintolassa, jotka molemmat ovat ihan kelvollisia, mutta eivät herätä innostusta palata takaisin. Kadun varrelta voi käydä etsimässä vaikkapa espanjalaisen asunnon viileän lattian vaatimia tohveleita, mutta varsinaista ajanviettopaikkaa Calle San Jacintosta ei meille muodostu.

Trianan kiinnostavin osa rajoittuu muutamille Guadalquivir-joen lähistöllä sijaitseville kaduille. Trianan sillalta pois päin vievän Calle San Jacinton kävelykatuosuus on parinsadan metrin mittainen ja juuri sitä kauemmas joesta ei kannata mennä, jos haluaa pysytellä kuvauksellisimmalla alueella.

Calle Betis kuuluu varmasti Trianan kuvatuimpiin ja suosituimpiin katuihin. Värikkäiden talojen reunustama väylä seuraa Guadalquivirin rantaa ja sen varrelta on hienot näkymät Sevillan keskustaan. Tätä reittiä tulee kuljettua monena päivänä ja iltana. Joskus nautimme tinto de veranot vastarannan valoja katsellen.

Ei liene yllätys, että Calle Betisillä riittää vieri vieressä toimivia ravintoloita sekä baareja. Asiakaskuntaan mahtuu sekä matkailijoita että paikallisia asukkaita. Joidenkin paikkojen hinnoissa on selvää maisema- tai turistilisää, mutta joukkoon mahtuu myös erinomaisia löytöjä. Oma suosikkimme on Betis 7, jossa syömme kahdesti.

Rantakatu Calle Betis on saanut nimensä joesta, sillä muinaiset roomalaiset kutsuivat virtaa nimellä Baetis. Myös toinen Sevillan suurista jalkapalloseuroista on nimeltään Betis, ja työväen asuttama Triana kuuluu vihreävalkoisen joukkueen perinteisiin kannatusalueisiin. Erikoiselta kuulostava Guadalquivir on sen sijaan maurien perintöä. Arabiankielinen sana tarkoittaa yksinkertaisesti suurta jokea.

Calle Betisistä seuraava samansuuntainen katu Calle Pureza on myös todella värikäs ja kuvauksellinen, mutta sieltä ei ole jokinäköalaa. Katua pitkin on aina hauska kävellä ja katsella vanhojen rakennusten julkisivuja, joita koristavat takorautaparvekkeet.

Calle Purezan vilkkaimpaan osaan kuuluu Santa Anan aukio, jonka ympäriltä löytyy paljon suosittuja baareja ja ravintoloita. Santa Anan kirkko nousi näille kulmille jo 1200-luvulla ja on toiminnassa edelleen.

Sevillan-matka ei olisi täydellinen ilman flamencoesityksen seuraamista, sillä tanssi johdattaa syvälle paikalliseen kulttuuriin. Käymme flamencoteatterissa sekä joen toisella puolella Santa Cruzin kaupunginosassa että tietenkin myös Trianassa. Teatro Flamenco Triana on pienehkö paikka, jossa saa nauttia kahden tanssijan, naisen ja miehen, taitavasta tanssista. Tunnin esitys on vaikuttava kokemus, josta jää mieleen myös naislaulajan sielukas ääni. Toisin kuin joissakin muissa flamencoteattereissa, esiintyjiä ei saa kuvata täällä lainkaan.

Myös kauppahallin takaa kohti Trianan pohjoispuolella sijaitsevaa Torre Sevilla -pilvenpiirtäjää kulkeva Calle Castilla on mukava katu, jonka varrella on useampia hyviä ravintoloita ja baareja. Oma suosikkini on vaatimattomalta näyttävä mutta kodikas Bar Triana, jonka tapakset vievät kielen mennessään. Nautimme saman kadun varrella myös asturialaisen Gascona-ravintolan tarjonnasta.

Kadun päästä kauppahallin vierestä löytyy useampi kelvollinen ravintola. Bicho Malo on selvästi laatupaikka, mutta satumme valitsemaan hieman erikoiset tapakset. Myös vastapäinen Casa Cuesta on positiivinen kokemus, mutta keskinkertaisempi kuin lempiravintolamme. Lue lisää kaupungin ravintoloista jutustani Herkuttele Sevillassa – parhaat löytämäni ravintolat.

Calle Castillan varrella voi käväistä myös pienessä kirkossa. Nuestra Señora de la O vaikuttaa sympaattiselta korttelikirkolta. Alttarit ovat kauniita ja pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan nauhoitteelta tulevaa taustamusiikkia.

Joen varressa kulkee Calle Castillan suuntaisesti väljä kävelytie, joka tuntuu olevan paikallisten koiranulkoiluttajien suosiossa. Historiallisin väylä Calle Castillalta rantaan on Callejón de la Inquisición eli inkvisitiokuja. Pahamaineinen inkvisitio piti keskiajalla majaansa kauppahallin paikalla sijainneessa linnassa, jossa vääräuskoisiksi tuomittuja odotti julma kohtalo. Linnasta on jäljellä vain inkvisitiokuja sekä pieni museo, joka oli koko matkamme ajan remontoinnin vuoksi suljettu.

Edellä mainittujen katujen ympäristössä on tunnelmallisia kujia, joita pitkin on mukava kävellä varsinkin iltaisin, kun baarit ja ravintolat ovat täyttyneet hyväntuulisesta puheensorinasta.

Trianan ilmapiiri tuntuu hyvin turvalliselta, emmekä kohtaa kujilla epämiellyttäviä yllätyksiä. Alueella on toki omat sosiaaliset ongelmansa, joten en tiedä mitä matkailijoiden suosiman alueen ulkopuolella tapahtuu pimeän laskeuduttua. Huomaamme El Cachorron sillan kupeessa nukkuvat rantojen miehet ja muutaman ravintolaterasseille pyrkivän kerjäläisen, mutta meille he eivät aiheuta harmia.

Myönnän ihastuneeni Trianaan ja kaipaavani sinne takaisin. Olisi hauska palata joskus Trianan sillalle, kauppahalliin ja Bar Trianan tapaksien äärelle, vaellella kapeilla kujilla illan hämärtyessä ja istahtaa tunnelmoimaan joen rannalle. Triana kannattaa ilman muuta mahduttaa Sevillan-matkan ohjelmaan ja myös varata alueeseen tutustumiseen riittävästi aikaa. Triana sopii ennen kaikkea elämästä nauttimiseen, ja silloin ei kannata kiirehtiä.

Espanja
Teneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas

Teneriffan pohjoisosasta löytyvä Anagan niemimaa houkuttelee luontomatkailijoita rehevillä laakeripuumetsillä ja vuoristoisilla maisemilla. Teimme Anagassa noin viiden kilometrin mittaisen kävelykierroksen metsien siimeksessä.
Anagan maaseutupuistoksi nimetty niemimaa on vehreää luonnonsuojelualuetta, jossa riittää retkivaihtoehtoja moneen makuun. Tarjolla olisi muun muassa polkuja, jotka kulkevat vuorten ja rannikon pikkukylien välillä. Näillä reiteillä saisi ihailla komeita maisemia niin merelle kuin vuorillekin päin, mutta useimmat polut haastavat kulkijaa korkeuseroilla ja kivikkoisella alustalla. Meidän kolmen sukupolven ryhmällemme kelpaisi mieluiten suhteellisen helppo rengasreitti, jota ryhdyn etsimään Tenerife ON -sivustolta. Toiveita tuntuisi vastaavan parhaiten polku nimeltä Bosque de Los Enigmas eli Arvoitusten metsä.

Ajelemme Anagaan La Lagunan kaupungin ohitse. Tie kääntyy pari pikkukylää ohitettuamme mutkikkaaseen ylämäkeen, jolloin asutus loppuu ja saavumme rehevän metsän keskelle. Etenemme pari kilometriä autojonon jatkona, kunnes liikenne pysähtyy kokonaan. Alamme pian ymmärtää, että kyseessä on jono päämääränämme olevalle Cruz del Carmenin parkkipaikalle. Tilanne alkaa vaikuttaa jo epätoivoiselta, mutta olemme sisukkaita ja saamme reilun puolen tunnin odottelun jälkeen automme pysäköityä. Heti parkkipaikan laidalla odottaa Cruz del Carmenin näköalapaikka, jolta voi ihailla La Lagunan kaupungin ylitse avautuvaa maisemaa Teide-vuorelle päin.

Suunnistamme näköalapaikalta maantien toiselle puolelle, josta Bosque de Los Enigmas -polku alkaa. Kierros on vajaan viiden kilometrin mittainen ja se sisältää osia merkityistä reiteistä PR-TF 11 El Batán–Punta del Hidalgo sekä PR-TF 12 Bajamar. Ohitamme Cruz del Carmenin ravintolan ja pääsemme polulle, jolla tulee pian vastaan opastaulu.

Lähdemme tekemään kierrosta myötäpäivään. Alkumatka on lähes pelkkää alamäkeä, kun reitti laskeutuu autotien lähistölle ja kääntyy sitten syvemmälle metsään. Puiden oksat ovat taipuneet hauskasti polun yläpuolelle ja muodostavat eräänlaisen lehtikatoksen.

On mukavaa kävellä rauhallisesti ja nauttia aurinkoisesta säästä. Joillakin oksilla kasvaa naavaa ja maa on paikoitellen punertavaa. Metsässä ei ainakaan näin vuodenvaihteessa kuki oikeastaan mikään. Eläinkohtaamisemme rajoittuvat pariin pikkulintuun.

Retki vie meidät Anagan laakeripuumetsien keskelle. Subtrooppiset laakeripuu- eli laurisilva-metsät ovat tulleet meille tutuiksi monilla Madeiralla tehdyillä luontoretkillä ja näimme niitä Azoreillakin. Laakeripuumetsät olivat esihistoriallisella ajalla yleisiä koko Välimeren alueella, mutta ne ovat nykyään kadonneet muualta kuin näiltä muutamilta Atlantin saarilta.

Reitti kulkee suurimmaksi osaksi leveää ja tasapohjaista polkua pitkin. Eteneminen on näin ollen hyvin helppoa, mutta varsinkin pitkien suorien kohdalla maisemallisesti hieman yksitoikkoista.

Retken luonne muuttuu saapuessamme pitkään ylämäkeen, joka mutkittelee jyrkällä rinteellä. Päivän rankin nousu johtaa meidät autotien varteen ja komealle Zapatan näköalapaikalle, jossa syömme repussa kulkeneet eväät.

Aurinko porottaa kuumasti näköalapaikalle, joka on suurin piirtein kävelykierroksen puolivälissä. Ohi kulkeva tie on kovin hiljainen, ja vaikka näköalapaikan parkkipaikalla ei ole montaa paikkaa, mahtuisi tänne silti pysäköimään vaikka heti. Tämä olisi ollut hyvä tieto ennen omaa retkeämme, jonka ainoa ikävä osuus oli vapaan parkkipaikan odottaminen Cruz del Carmenissa.

Zapatan näköalapaikalta on hyvin samankaltainen maisema kuin Cruz del Carmenistakin, eli pääosassa on Teide-vuori. Toisaalta täältä näkyy myös vehreitä kukkuloita ja komeita metsiä sekä taustalla kimalteleva valtameri.

Palaamme pienen pätkän maantien vartta takaisin päin, kunnes polku kääntyy taas metsään. Laskeudumme hetken jyrkästi alaspäin, minkä jälkeen matka jatkuu sujuvasti. Ylitämme vielä kertaalleen maantien, minkä jälkeen taivallamme leveää polkua pitkin.

Loppumatkalla on pitkiä loivia ylämäkiä sekä hieman porrastettuja jyrkempiäkin nousuja. Reitti ei ole erityisen raskas, joten saamme tehdä kaipaamamme leppoisan metsäretken.

Reitin loppuvaiheessa on jälleen paljon runsasta kasvillisuutta, jolloin polku kulkee taas eräänlaisessa puiden muodostamassa tunnelissa. Rehevyyden ainoana huonona puolena ovat suppeat maisemat, sillä puiden takaa näkyisi luultavasti kauas merelle saakka.

Saavumme takaisin Cruz del Carmeniin ja käymme vielä retken lopuksi Mirador de Los Enigmas -näköalapaikalla, joka on jonkinlaisen rakennuksen katolla. Täältä aukeaa ehkä koko päivän upein näkymä alas merelle päin vehreiden vuorten ja kukkuloiden ylitse.

Bosque de Los Enigmas tarjosi meille mukavan metsäretken, jonka aikana nautimme Anagan maaseutupuiston vehreästä luonnosta. Maisemallisesti reitillä ei ollut mitään kovin ihmeellistä, koska matkaa taitettiin käytännössä koko ajan metsän siimeksessä. Retken kolmesta näköalapaikasta kaksi sijaitsee aivan lähtöpaikan tuntumassa ja kolmaskin autotien varrella.

Metsäretki oli meille joka tapauksessa mieluisa kokemus, joka toi sopivasti vaihtelua Teneriffan-matkan ohjelmaan. Jos vielä joskus palaan Teneriffalle, haluaisin tutustua Anagaan laajemmin. Niemimaan autoteitä tuli ajettua vasta todella vähän ja toiveena olisi päästä myös niille maisemiltaan näyttävämmille patikkapoluille.
Lue myös koko matkastamme kertova juttu Teneriffan lomaviikon 10 elämystä.
Espanja
Teneriffan patikkaretket: Roques de García

Teiden kansallispuisto on varmasti Teneriffan tunnetuin luontokohde. Espanjan korkeimman vuoren ympärille levittäytyvissä laavamaisemissa risteilee paljon retkeilypolkuja, joista me valitsimme Roques de Garcían reitin.
Jo automatka Teneriffan rannikolta saaren keskiosiin on elämys, sillä mutkikas tie nousee kilometri toisensa jälkeen yhä korkeammalle. Lähdemme matkaan pohjoisesta, jolloin tie kulkee La Orotavan kaupungin halki. Asutus vaihtuu vähitellen havumetsiin ja auton lämpömittarin lukemat laskevat tasaiseen tahtiin. Rannikon ikuinen kesä vaihtuu samalla varsin syksyisiin näkymiin.

Pysähdymme Mirador de Mataznos -nimiselle näköalapaikalle katselemaan maisemaa kauas meren suuntaan. Mutkaiset tiet johtavat yhä ylemmäs ja tien varrella alkaa näkyä lunta. Runsas lumisade oli sulkenut Teiden tiet vain paria viikkoa aiemmin, mutta ajaminen on nyt uudenvuodenpäivänä taas onneksi turvallista. Pyhäpäivä on houkutellut vuoristoon myös paljon paikallisia, jotka ovat lähteneet liukurimäkeen lumen peittämille rinteille. Autojono ainoaa tietä pitkin etenee hitaasti ja pysähtyy parin ravintolan kohdalla kokonaan.

Kävimme näissä maisemissa kymmentä vuotta aiemmin, jolloin nousimme Teiden huipun tuntumaan köysiradalla. Tuosta retkestä voi lukea jutustani Teneriffan mahtava Teide. Nyt aikomuksenamme ei ole nousta noin ylös, vaan keskittyä maisemien ihailuun alempana ja tehdä kävelyretki Roques de Garcían kalliomuodostelmien ympärillä. Laavamaisemissa kiemurteleva maantie kääntyy köysirata-aseman ohittamisen jälkeen parin kilometrin mittaiselle suoralle, jonka varrella näkyy etsimämme parkkipaikka.

Vaikka pysäköintialue löytyykin helposti, osoittautuu vapaan parkkiruudun metsästäminen hankalaksi. Teneriffa kärsii muutenkin yliturismista, ja uudenvuodenpäivä vaikuttaa ainakin täällä tavallista suositummalta retkiajankohdalta. Paikkoja vapautuu silloin tällöin, mutta on vaikea arvata missä päin aluetta onni olisi myötä. Käytössä on varsinaisen Roques de Garcían parkkipaikan lisäksi tien toisella puolella oleva Cañada Blanca -vierailukeskuksen parkkialue sekä Parador de Cañadas del Teide -hotellille johtavan tien ahdas reuna. Saan lopulta reilun puolen tunnin kiertelyn ja odottelun jälkeen auton pysäköityä, joten pääsemme jaloittelemaan upeisiin maisemiin.

Roques de García on erikoinen monista eri materiaalikerroksista koostunut kalliomuodostelma. Paikalla oli joskus muinoin kaksi eri kalderaa toisistaan erottanut seinämä, jonka eroosio on vuosituhansien saatossa kuluttanut nykyiseen muotoonsa. Roques de García on Teiden huipulle vievän köysiradan ohella kansallispuiston suosituin nähtävyys.

Katselemme aluksi laaksomaisemaa La Ruletan näköalapaikalta Roques de Garcían kalliomuodostelmien vierestä. Laavan peittämä laaksomaisema on karuudessaan vaikuttava. Koko laaja alue on muodostunut tulivuoren muinaisessa räjähdyspurkauksessa. Teide luokitellaan edelleen aktiiviseksi, ja sen edellinen purkaus on marraskuulta 1909.

Unescon maailmanperintöluetteloonkin kuuluvassa Teiden kansallispuistossa on paljon erilaisia patikointireittejä. Kolmen sukupolven joukkomme ei kaipaa erityisen pitkää tai raskasta luontoretkeä, mutta jonkinlainen jaloittelu sopisi ohjelmaan hyvin. Tutkin vaihtoehtoja Tenerife ON -sivustolta ja kiinnostuin Roques de Garcían ympäri kulkevasta noin 3,5 kilometrin mittaisesta rengasreitistä. Polku on määritelty helpoksi, mutta korkeuseroa on silti reilut kaksisataa metriä.

Lähdemme polulle La Ruletan näköalapaikalta, jolloin kalliomuodostelmat jäävät vasemmalle puolelle ja Teide kohoaa uljaana edessämme. Reitin ensimmäinen kilometri on tasaista ja esteetöntä polkua, joka sopii varmasti kaikille. Jos koko kierrokselle lähteminen siis epäilyttää, voi aivan hyvin kävellä ensin helpon alkuosan, katsoa millaista maastoa on sen jälkeen edessä, ja kääntyä halutessaan samaa tasaista polkua pitkin takaisin.

Teide näyttää täältä eteläpuolelta katsottuna erilaiselta kuin automatkalla tutuksi tullut vuoren luminen pohjoisrinne. Sääkin on kirkastunut mukavan aurinkoiseksi. Lämpötila on vain hieman kymmenen asteen yläpuolella, mutta aurinko porottaa niin että kävellessä pärjää hyvin ilman takkia. Olemme täällä tasangolla yli kaksi kilometriä merenpinnan yläpuolella, kun taas Teiden huippu kohoaa peräti 3718 metrin korkeuteen.

Nautin siitä, kuinka kalliomuodostelmat näyttävät matkan edetessä koko ajan hieman erilaisilta. Kummallisenmuotoinen rivistö jatkuu yllättävän kauas ja siihen näyttää kuuluvan monenlaisia kivilajeja. Laavamaisemaa täplittää matala aluskasvillisuus, johon kuuluu melko kuivilta näyttäviä pensaita. Saamme ihailla näkymiä rauhassa, sillä vaikka täpötäyden parkkipaikan lähistöllä olikin paljon ihmisiä, ei kovin moni ole lähtenyt tälle kävelyreitille.

Reitti muuttuu esteettömän kilometrin jälkeen vaikeakulkuisemmaksi. Helppo osuus päättyy kalliomuodostelmien pohjoispäähän, josta aukeaa hieno näkymä alas laaksoon.

Kalliot näyttävät toinen toistaan erikoisemmilta. Itselleni jää mieleen esimerkiksi kuvassa oikealla näkyvä kallio, joka muistuttaa kovasti taikurinhattua.

Edessä on pitkä laskeutuminen alas laakson pohjalle. Polulla on yhä myös helppokulkuisia pätkiä, mutta taipaleeseen kuuluu kivikkoisia paikkoja, joissa kannattaa asetella askeleensa tarkasti.

Kalliomuodostelmat näyttävät tältä puolelta taas hieman erilaisilta. Välillä kannattaa myös kääntyä katsomaan takaisin tulosuuntaan. Keskellä kuvaa harjanteen päällä pienenä pisteenä näkyvä ihminen antaa hieman mittakaavaa kallioiden koolle.

Saavutamme laakson pohjan, jota pitkin taival etenee taas nopeammin. Edessämme kohoaa nimellä La Catedral tunnettu kallio. Se on kieltämättä helppo kuvitella katedraaliksi, koska kallioseinät nousevat tasamaalta suoraan kohti korkeuksia.

Edessä on vielä reitin rankin osuus eli nousu takaisin lähtöpisteeseen La Ruletan näköalapaikalle. Polku on kivikkoinen ja polvea joutuu välillä nostamaan korkeammalle kuin perusportaissa. Jalka saattaa myös lähteä hieman luistamaan irtokivien peittämällä alustalla. Nousun aikana voi huomata ohuen ilmanalan vaikutuksen hengitykseen. Nousu onnistuu silti yllättävänkin kevyesti, kun etenen rauhallista tahtia ja pysähdyn pari kertaa ottamaan valokuvia.

Maisemiltaan ainutlaatuinen Roques de Garcían patikkapolku on itselleni hieno elämys, josta nautin todella paljon. Käväisemme lopuksi vierailijakeskuksessa, jonka kahvilan toteamme aivan liian täydeksi. Vessojen käyttämisestä peritään yksi euro, mutta sen maksaa muiden vaihtoehtojen puuttuessa mielellään.

Nousemme autoon ja pysähdymme vielä paluumatkalla muutamille näköalapaikoille, kuten yllä olevan kuvan Mirador El Tabonal Negrolle. Näköalapaikat eivät tarjoa enää aiempien kokemusten jälkeen kovin paljoa uutta, vaikka onkin kiinnostavaa ihailla tulivuorimaisemia aina hieman erilaisista kulmista. Lopulta tie alkaa viettää alamäkeen ja poistumme sumuisten pilvien halki Teiden mystisistä maisemista kohti Teneriffan rannikkoa.
Lue myös koko matkastamme kertova juttu Teneriffan lomaviikon 10 elämystä.
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti1 vuosi sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
4.6.2023 at 15:56
Näyttää tuohon aikaan vielä varsin vehreältä, ruska ei ilmeisesti oli vielä alkanut? Kieltämättä Triana vaikutta miellyttävältä paikalta, varmasti tulee mahdutettua itsekin matkaohjelmaan.
Mika / Lähtöportti
4.6.2023 at 16:25
Lokakuu oli vielä hyvinkin kesäinen ja helteinen. Ilma viileni marraskuun alkupuolella jonkin verran, mutta lehdet jäivät yhä vihreiksi kun jatkoimme matkaa. Trianassa kannattaa ilman muuta käydä, jos vain Sevillaan lähtee.
Travelloverin Annika
5.6.2023 at 0:46
Kivoja vinkkejä, kiitos. Olen joulukuussa aikeissa vihdoin mennä Selvillaan. Koska en suinkaan voi viipyä viikkoja, tästä jutusta sai kivoja täsmävinkkejä. Casa Cuesta näyttää upelta!
Mika / Lähtöportti
5.6.2023 at 11:03
Toivotaan että joulukuun matkasi toteutuu, Sevilla on todellakin matkan arvoinen! Olen saanut jonkin verran Sevilla-juttuja julkaistua ja vielä olisi muutama tulossa johonkin väliin, kunhan vain ehdin. Casa Cuestalla on puolentoista vuosisadan perinteet ja ravintola näyttää hienolta. Ruoka oli yhden kokemuksen perusteella keskinkertaista, eli ei huono, mutta ympäristöstä löytyy ehkä parempiakin vaihtoehtoja.