Guadalquivir-joen rannalla sijaitseva Triana on kauniiden rakennusten sävyttämä alue, jonka kaduilla ovat kulkeneet Sevillan romanit, härkätaistelijat, flamencotanssijat, savenvalajat ja merimiehet. Värikäs alue viettelee eloisalla tunnelmallaan.

Vietimme loka-marraskuussa kolme viikkoa Sevillassa. Päätin heti kaupungista ennakkotietoja kerätessäni, että haluan ehdottomasti majoittua Trianan kaupunginosaan, joka tunnetaan kuvauksellisena ja historiaa huokuvana alueena. Trianalaisesta asunnosta tulikin hetkeksi kotimme ja pääsimme nauttimaan kaupunginosan kiehtovasta tunnelmasta.

Triana sijaitsee Sevillan keskustan tuntumassa Guadalquivir-joen vastarannalla. Moni on kuvaillut Trianaa perisevillalaiseksi kaupunginosaksi, mutta sen asukkaat saattavat olla arviosta toista mieltä. He nimittäin kokevat itsensä nimenomaan trianalaisiksi eivätkä sevillalaisiksi lainkaan. Asia on helppo ymmärtää, koska joki jakaa kaupungin kahtia ja Trianassa on edelleen aistittavissa pikkukylää muistuttavaa yhteisöllistä ilmapiiriä. Trianassa kannattaakin nauttia nimenomaan tunnelmasta, koska Sevillan suurimmat nähtävyydet jäävät joen toiselle puolelle.

Trianaan on juhlallisinta saapua ylittämällä Puente de Isabel II -silta, jota yleensä kutsutaan yksinkertaisesti Trianan sillaksi. Kaunis historiallinen rakennelma valmistui vuonna 1852, jolloin se korvasi lautoista kootun ponttonisillan. Keskustan ja Trianan yhdistävät myös El Cachorron silta kaupunginosan pohjoisrajalla ja San Telmon silta etelässä.

Trianan sillalta aukeaa hieno maisema Guadalquivir-joelle. Vasemmalla keskustan puolella häämöttää vanha vartiotorni Torre del Oro. Oikealla näkyy Trianan värikkäin katu, rantaa seuraava Calle Betis.

Sillan kupeessa on merimiesten suojeluspyhimykselle omistettu pikkuinen kappeli. Capilla Virgen del Carmenin sisällä voi käydä katsomassa kaunista alttaria sekä kiivetä torniin ihailemaan maisemia.

Kappelin kulmalta pääseekin jo pujahtamaan Trianan kauppahalliin, jota voi pitää kaupunginosan sydämenä. Kuljemme kauppahallin halki käytännössä päivittäin ja saamme aistia paikallista tunnelmaa, kun trianalaiset tekevät arkisia ostoksiaan. Toisinaan vastaan tulee toki matkailijoitakin, mutta turismi ei ole pilannut autenttista ilmapiiriä.

Kauppahalli on värikäs kokonaisuus, jota sävyttävät vihannesten ja hedelmien runsaus sekä kauppiaiden koristeelliset nimikyltit. Tarjolla on tuoretta kalaa, laadukasta ilmakuivattua kinkkua, erilaisia juustoja, tuoksuvia mausteita ja muita elintarvikkeita sekä vähän muutakin. Tänne voi tulla myös aamukahville tai lounaalle. Puodit ovat avoinna suurin piirtein yhdeksästä kolmeen pyhäpäiviä lukuun ottamatta, mutta aukioloajat saattavat vaihdella kauppiaskohtaisesti. Ravintolat ovat avoinna pidempään.

Vaikka kauppahalli ihastuttaa, löytyy sen nurkasta yksi häpeäpilkku. Ostamme kerran vihanneksia La Alegría de la Huerta -kojun viattomalta näyttävältä papparaiselta, joka osoittautuu paatuneeksi huijariksi. Ostokset paljastuvat kiskurihintaisiksi ja osa pussin pohjalle pakatuista tuotteista pilaantuneiksi. Menetys on rahallisesti pieni, mutta vilunkipeli ja oma sinisilmäisyys harmittaa aina. Ei pitäisi koskaan asioida puodissa, jonka hinnat eivät ole esillä. Ansaan oli kuitenkin helppo ajautua, kun oli oppinut luottamaan saman katon alla toimiviin rehteihin kauppiaisiin, jotka myyvät tuoreet tuotteensa reiluun hintaan ja palauttavat vaihtorahat sentilleen oikein.

Ellei Trianan sillalta käänny kauppahalliin, päätyy suoraan Altozanon aukiolle, joka on vastaanottanut joen ylittäjiä jo keskiajalta lähtien. Aukiota koristaa flamencotanssijatarta esittävä patsas, jonka pronssihahmo katselee sillalle päin.

Patsas heijastelee Trianan historiaa. Muutama muukin andalusialainen kaupunki väittää itseään flamencon syntysijaksi, mutta itse haluan uskoa tarinaan siitä, kuinka kiihkeä tanssi kehittyi juuri täällä romanien iltanuotioiden äärellä. Triana oli vuosisatojen ajan suuren romaniyhteisön koti. Osa hankki elantonsa salakuljetuksella tai ennustamisella, mutta moni työskenteli myös seppänä. Siitä muistuttaa alasin, jonka päälle patsaan hahmo on nostanut toisen jalkansa.

Mainitsin jo eräässä aiemmassa kirjoituksessani Ildefonso Falconesin romaanin Paljasjalkainen kuningatar. 1700-luvun puoliväliin ajoittuva tarina valottaa Trianan, flamencon ja hieman koko Espanjankin historiaa mukaansatempaavalla tavalla. Kirja auttaa myös ymmärtämään romanien perinteistä elämäntapaa. Väkevä fiktiivinen tarina sijoittuu aitoon historialliseen ympäristöön. 

Romanit eivät kuulu enää Trianan nykypäivään. Sevillan kaupunginvaltuusto päätti lakaista heidät Trianan kehityksen tieltä tylysti syrjään ja rakennutti Las Tres Mil Viviendas -nimisen betonilähiön keskustan kaakkoispuolelle. Kaikki Trianan romanit pakkosiirrettiin Tres Miliin 1970-luvun loppuun mennessä ja he asuvat tuossa karussa ja vaaralliseksi mainitussa korttelissa edelleen.

Triana tunnetaan myös savenvalajistaan, sillä alueella on toiminut useita keramiikkaan sekä kaakeleihin erikoistuneita tehtaita. Asiaan pääsee perehtymään parhaiten Centro Cerámica Triana -museossa aivan Trianan kauppahallin tuntumassa. Pääsymaksu on vain pari euroa ja alueen perinteitä ylläpitävä museo on mielestäni mielenkiintoinen, vaikkei aihe muuten herättäisikään suurta intohimoa. Museon sisäpiha on koristeltu näyttävästi keramiikkaputkilla.

Kaksikerroksisen museon alakerrassa esitellään keramiikan valmistusta ja historiaa muun muassa videoiden ja infotaulujen kautta. Tilat ovat olleet aiemmin keramiikkatehtaan käytössä, joten nähtävillä on jäänteitä vanhoista tuotantotiloista. On kulunut jo kauan siitä, kun muulit kuljettivat Gualdalquivirin rannoilta savea täällä työstettäväksi. Keramiikkatehtaat toimivat joen takana Trianassa muun muassa siksi, ettei työssä syntyvää myrkyllistä savua haluttu Sevillan keskustaan. Kaupungissa oli vielä sata vuotta sitten yli kaksikymmentä keramiikkatehdasta, mutta ne kaikki ovat jo lopettaneet toimintansa.

Yläkerran näyttelyssä on esillä lisää kaunista keramiikkaa sekä tietoa alan historiasta. Vaihtuvassa näyttelyssä on vierailumme aikaan flamencojulisteita. Käymme myös museon vieressä olevassa kaupassa, jossa on tarjolla paljon houkuttelevia esineitä. Samoilta kulmilta löytyy muutama muukin vastaava puoti.

Jos Altozanon aukiolta ei koukkaa kauppahalliin tai keramiikkamuseoon, päätyy suoraan vilkkaalle Calle San Jacintolle. Kävelykatua reunustavat ravintoloiden terassit ja erilaiset kaupat. Täällä on hauska istahtaa penkille katselemaan ohikulkijoita vaikkapa kaupungin parhaan jäätelöketjun María Limonesin herkuista nautiskellen.

Vaikka Calle San Jacinto kuuluukin Trianassa kävijän pakollisiin kohteisiin, ei vilkas kävelykatu tunnu meistä pidemmän päälle erityisen houkuttelevalta. Syömme parissa ravintolassa, jotka molemmat ovat ihan kelvollisia, mutta eivät herätä innostusta palata takaisin. Kadun varrelta voi käydä etsimässä vaikkapa espanjalaisen asunnon viileän lattian vaatimia tohveleita, mutta varsinaista ajanviettopaikkaa Calle San Jacintosta ei meille muodostu.

Trianan kiinnostavin osa rajoittuu muutamille Guadalquivir-joen lähistöllä sijaitseville kaduille. Trianan sillalta pois päin vievän Calle San Jacinton kävelykatuosuus on parinsadan metrin mittainen ja juuri sitä kauemmas joesta ei kannata mennä, jos haluaa pysytellä kuvauksellisimmalla alueella.

Calle Betis kuuluu varmasti Trianan kuvatuimpiin ja suosituimpiin katuihin. Värikkäiden talojen reunustama väylä seuraa Guadalquivirin rantaa ja sen varrelta on hienot näkymät Sevillan keskustaan. Tätä reittiä tulee kuljettua monena päivänä ja iltana. Joskus nautimme tinto de veranot vastarannan valoja katsellen.

Ei liene yllätys, että Calle Betisillä riittää vieri vieressä toimivia ravintoloita sekä baareja. Asiakaskuntaan mahtuu sekä matkailijoita että paikallisia asukkaita. Joidenkin paikkojen hinnoissa on selvää maisema- tai turistilisää, mutta joukkoon mahtuu myös erinomaisia löytöjä. Oma suosikkimme on Betis 7, jossa syömme kahdesti.

Rantakatu Calle Betis on saanut nimensä joesta, sillä muinaiset roomalaiset kutsuivat virtaa nimellä Baetis. Myös toinen Sevillan suurista jalkapalloseuroista on nimeltään Betis, ja työväen asuttama Triana kuuluu vihreävalkoisen joukkueen perinteisiin kannatusalueisiin. Erikoiselta kuulostava Guadalquivir on sen sijaan maurien perintöä. Arabiankielinen sana tarkoittaa yksinkertaisesti suurta jokea. 

Calle Betisistä seuraava samansuuntainen katu Calle Pureza on myös todella värikäs ja kuvauksellinen, mutta sieltä ei ole jokinäköalaa. Katua pitkin on aina hauska kävellä ja katsella vanhojen rakennusten julkisivuja, joita koristavat takorautaparvekkeet.

Calle Purezan vilkkaimpaan osaan kuuluu Santa Anan aukio, jonka ympäriltä löytyy paljon suosittuja baareja ja ravintoloita. Santa Anan kirkko nousi näille kulmille jo 1200-luvulla ja on toiminnassa edelleen.

Sevillan-matka ei olisi täydellinen ilman flamencoesityksen seuraamista, sillä tanssi johdattaa syvälle paikalliseen kulttuuriin. Käymme flamencoteatterissa sekä joen toisella puolella Santa Cruzin kaupunginosassa että tietenkin myös Trianassa. Teatro Flamenco Triana on pienehkö paikka, jossa saa nauttia kahden tanssijan, naisen ja miehen, taitavasta tanssista. Tunnin esitys on vaikuttava kokemus, josta jää mieleen myös naislaulajan sielukas ääni. Toisin kuin joissakin muissa flamencoteattereissa, esiintyjiä ei saa kuvata täällä lainkaan. 

Myös kauppahallin takaa kohti Trianan pohjoispuolella sijaitsevaa Torre Sevilla -pilvenpiirtäjää kulkeva Calle Castilla on mukava katu, jonka varrella on useampia hyviä ravintoloita ja baareja. Oma suosikkini on vaatimattomalta näyttävä mutta kodikas Bar Triana, jonka tapakset vievät kielen mennessään. Nautimme saman kadun varrella myös asturialaisen Gascona-ravintolan tarjonnasta.

Kadun päästä kauppahallin vierestä löytyy useampi kelvollinen ravintola. Bicho Malo on selvästi laatupaikka, mutta satumme valitsemaan hieman erikoiset tapakset. Myös vastapäinen Casa Cuesta on positiivinen kokemus, mutta keskinkertaisempi kuin lempiravintolamme. Lue lisää kaupungin ravintoloista jutustani Herkuttele Sevillassa – parhaat löytämäni ravintolat.

Calle Castillan varrella voi käväistä myös pienessä kirkossa. Nuestra Señora de la O vaikuttaa sympaattiselta korttelikirkolta. Alttarit ovat kauniita ja pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan nauhoitteelta tulevaa taustamusiikkia.

Joen varressa kulkee Calle Castillan suuntaisesti väljä kävelytie, joka tuntuu olevan paikallisten koiranulkoiluttajien suosiossa. Historiallisin väylä Calle Castillalta rantaan on Callejón de la Inquisición eli inkvisitiokuja. Pahamaineinen inkvisitio piti keskiajalla majaansa kauppahallin paikalla sijainneessa linnassa, jossa vääräuskoisiksi tuomittuja odotti julma kohtalo. Linnasta on jäljellä vain inkvisitiokuja sekä pieni museo, joka oli koko matkamme ajan remontoinnin vuoksi suljettu.

Edellä mainittujen katujen ympäristössä on tunnelmallisia kujia, joita pitkin on mukava kävellä varsinkin iltaisin, kun baarit ja ravintolat ovat täyttyneet hyväntuulisesta puheensorinasta.

Trianan ilmapiiri tuntuu hyvin turvalliselta, emmekä kohtaa kujilla epämiellyttäviä yllätyksiä. Alueella on toki omat sosiaaliset ongelmansa, joten en tiedä mitä matkailijoiden suosiman alueen ulkopuolella tapahtuu pimeän laskeuduttua. Huomaamme El Cachorron sillan kupeessa nukkuvat rantojen miehet ja muutaman ravintolaterasseille pyrkivän kerjäläisen, mutta meille he eivät aiheuta harmia.

Myönnän ihastuneeni Trianaan ja kaipaavani sinne takaisin. Olisi hauska palata joskus Trianan sillalle, kauppahalliin ja Bar Trianan tapaksien äärelle, vaellella kapeilla kujilla illan hämärtyessä ja istahtaa tunnelmoimaan joen rannalle. Triana kannattaa ilman muuta mahduttaa Sevillan-matkan ohjelmaan ja myös varata alueeseen tutustumiseen riittävästi aikaa. Triana sopii ennen kaikkea elämästä nauttimiseen, ja silloin ei kannata kiirehtiä.