Espanja
Ylpeys ja ennakkoluulo – eli lomamatka Teneriffalle
Kanaria jakaa mielipiteitä. Monet palaavat suosikkikohteensa lämpöön vuodesta toiseen, mutta saaria myös halveksitaan. Yritin unohtaa ennakkoluulot ja selvittää avoimin mielin millaista Kanarian suurimmalla saarella Teneriffalla oikeasti on.
Kanariansaaret tuovat helposti mieleen ne stereotyyppiset mielikuvat, joissa Irwinin laulujen kaurahatut ja rehupuntit viettävät loputtomia sikajuhliaan. Punaiseksi palanutta nahkaa ja mojitoja on riittämiin, soitto soi ja laulu raikaa. Erään stand up -koomikon sanoin Kanaria on kuin Forssa, jonka päälle on asennettu jättimäinen solarium. Ellei kehtaa myöntää matkansa määränpäätä, voi puhua Luoteis-Afrikan saaristosta.

En ollut koskaan haaveillut Kanariansaarista, sillä eiväthän ne mitenkään sopineet itseään kunnioittavan matkailijan kohdelistalle. Tai vaikka sopisivatkin, niin ei sieltä ainakaan mitään kiinnostavaa löytyisi. Ylpeys ja ennakkoluulo pitivät minut poissa Kanarialta pitkään. Vuonna 2005 kuitenkin taivuin lähtemään Lanzarotelle viettämään anopin syntymäpäiviä. Tasan kymmentä vuotta myöhemmin vuorossa oli Teneriffa – matkan syy lienee helposti arvattavissa.

Joudun myöntämään, että molemmat matkoista olivat erinomaisen onnistuneita. Totuus on nimittäin se, että esimerkiksi Teneriffa on todellisuudessa varsin mielenkiintoinen ja monipuolinen matkakohde. Toki varsinkin etelärannikolta löytyy karttamiani turistirysiä, mutta niiden ulkopuolella saari tarjoaa kaikkea muuta. Löytyy sykähdyttävää luontoa, hiljaisia kyliä, mukavia kaupunkeja ja Espanjan korkein vuorikin. Teneriffa on kotisaari lähes 900 000 ihmiselle, jotka elävät siellä jokapäiväistä elämäänsä. Matkailu on suurin, muttei ainoa työllistäjä. Veikkaisin suhtautumisen saareen olevan erilaista, jos Teneriffa olisi oma valtionsa. En ota tässä nyt kuitenkaan kantaa itsenäisyydestä haaveilevien Espanjan alueiden tilanteeseen.

Loman onnistumiseen vaikuttaa aina myös majoitus. Vuokrasimme yhdeksän hengen porukallemme viihtyisän talon korkealta Costa Adejen rantakylän yläpuolelta. Pihalta on mukava tähystää merellä siintävälle La Gomeralle ja nauttia hiljaisen asuinalueen laidalla vallitsevasta rauhasta. Linnut visertävät ja banaanipuiden oksat heiluvat tuulessa. Syrjäinen sijainti tuntuu olevan kaukana turistikylien melskeestä, vaikka neonvalot iltaisin kaukana alapuolellamme häämöttävätkin. Toisaalta kulman takaa ei löydy palveluitakaan.

Piipahdamme retkillämme ohimennen sekä Playa de las Americasissa että Los Cristianosissa. Nopea vierailu vahvistaa mielikuvaani, etteivät ne ole minua varten. Kuvan Costa Adeje on vain hieman rauhallisempi. Viihdyn parhaiten jossain lipevien sisäänheittäjien, aggressiivisten ruusukauppiaiden ja munakkaanmakuisia pihvejä tarjoavien ravintoloiden ulottumattomissa. Meillä jokaisella on omat mieltymyksemme ja oikeus lomailla juuri haluamallamme tavalla. Jos huoleton oleskelu aurinkoisilla hotellialueilla kiinnostaa, voi näissäkin paikoissa viettää hyvän loman. Ei ole olemassa huonompaa tai parempaa tapaa matkustaa. Itse suuntaan kuitenkin etelärannikon lomakylien sijasta vaikka patikkapoluille.

Teneriffa on hyvä vaelluskohde. Reittejä on runsaasti ja esimerkiksi Rotherin oppaasta löytyy 80 vaihtoehtoa päiväpatikoinnin ystäville. Oma matkamme kuluu enimmäkseen muiden puuhien parissa, mutta ehdimme tehdä yhden reilun parin tunnin kävelyretken talomme pihalta Barranco del Reyn rotkoon.

Maasto on kuivaa ja kaktusten juurella rapistelee pieniä liskoja. Välillä polun vieressä virtaa Madeiran levadat mieleen tuova kastelukanava. Maisemat ovat mukavia, vaikkemme Teneriffan upeimmilla paikoilla vielä olekaan. Käymme rotkon pohjalla ja kiipeämme välillä kukkuloille katselemaan näkymiä. Saamme näin maistiaiset siitä, mitä Teneriffan patikkapoluilla voisi olla tarjottavanaan.

Teneriffan ylivoimaisesti tunnetuin luonnonnähtävyys on mahtava Teide-vuori, joka kohoaa 3718 metrin korkeuteen. Huipun tuntumaan pääsee helpoiten köysiradalla. Teiden kansallispuiston karut maisemat ovat näkemisen arvoisia ja niihin tutustumiseen kannattaa mieluiten varata koko päivä. Lue postaukseni Teiden-retkestä täältä.

Jatkamme Teneriffan elämysten metsästämistä omatoimisella saarikierroksella. Suuntaamme vuokra-auton nokan aluksi kohti Los Gigantesin kylää, joka tunnetaan dramaattisista rantakallioista. Maisema on kieltämättä komea. Ohitamme banaaniviljelyksiä sekä pyöräilijöitä, jotka varusteista ja pohkeista päätellen suhtautuvat harrastukseensa tosissaan.

Sade yltyy välillä rankaksi, kun suunnistamme kohti kehuttua Mascan kylää. Neulansilmämutkat seuraavat toisiaan, kun matelemme vuorenrinnettä alaspäin. Autoja kertyy pitkäksi jonoksi ja joudumme välillä pysähtymään, jotta vastaan tullut bussi pääsee jatkamaan matkaansa kapeaa tietä pitkin.

Mascan parkkipaikat ovat täynnä, joten tyydymme ottamaan muutaman kuvan ja jatkamme sitten matkaamme. Välillä täytyy pysähtyä kuvaamaan myös mantelipuiden kukkia ja katselemaan maisemia tuulisille näköalapaikoille. Teneriffan sisämaan vehreitä laaksoja kannatti lähteä ihailemaan.

Niin Buenavista del Norte kuin Garachicokin näyttävät ohimennen mukavilta kyliltä. Pilvien välistä pilkahtava aurinko valaisee värikkäitä taloja ja elämänmeno näyttää kiireettömältä. Emme kuitenkaan ehdi pysähtyä, sillä suuntanamme on Puerto de la Cruz. Varsinkin iäkkäämpien pohjoismaalaisten matkailijoiden suosiossa oleva kaupunki ei herätä etukäteen suuria odotuksia, mutta perillä odottaa yllätys. Puerto de la Cruz nimittäin näyttää kasvottoman turistikylän sijasta ihan oikealta kaupungilta ja siellä on myös miellyttävä tunnelma.

Katselemme aaltoilevaa merta Bateria de Santa Barbaran muureilta. Linnakkeen kulmalla kohoaa vartiotorni ja vanhat tykit osoittavat merirosvoja muistellen ulapalle päin. Kaupungin keskustasta löytyy kävelykatuja, joiden varrella on vanhoja rakennuksia. Esimerkiksi ulkonevat parvekkeet tuovat esille paikallista arkkitehtuuria.

Syömme puistomaisen Plaza del Charcon laidalla. La Casona -ravintolan persoonallinen sisäpiha on hauska ympäristö maittavalle lounaalle. Tuoreen kalan lisukkeena on Kanariansaarille tyypillisiä ryppyperunoita sekä mojo-kastiketta.

Jäämme vielä kiertelemään viihtyisille kävelykaduille ja ihailemaan värikkäitä seinämaalauksia. Kaupungilla on hiljaista ja mereltä puhaltaa viileä tuuli. Kanelipullan tuoksu houkuttelee Selma & Lovisaan lämmittelemään. Lierihattuinen ruotsalaisherra juttelee tiskin äärellä kahvilaa pyörittävien maannaistensa kanssa. Kuulostaa siltä, että täällä on mukava viettää leppoisia eläkepäiviä. Tuntuu mukavalta, että Teneriffaltakin löytyy näitä viihtyisiä kaupunkeja, joissa on oma persoonallinen ilmeensä. Ilmeisesti myös esimerkiksi La Laguna ja La Orotava olisivat käymisen arvoisia pikkukaupunkeja.

Matkamme ajoittuu sopivasti karnevaaliaikaan ja pääsemme seuraamaan Santa Cruzissa järjestettävää värikästä paraatia. Riemukkaassa tapahtumassa riittää ihmeteltävää, ja ainakin teneriffalaisten itsensä mielestä kyseessä ovat maailman merkittävimmät karnevaalit heti Rio de Janeiron jälkeen. Saaren pääkaupunki Santa Cruz vaikuttaa muuten melko arkiselta paikalta. Sykähdyttävät nähtävyydet puuttuvat, mutta tarjolla on vastapainoa hiekkarantaelämälle. Lue karnevaalipostaukseni täältä.

Matka todisti, että turhia ennakkoluuloja kannattaa välillä tuulettaa. Kanariansaaret tarjoavat helpon mahdollisuuden paeta Suomen talvea lämpimään, mutta esimerkiksi Teneriffa on paljon muutakin kuin rantabaareja. Saarelta voi halutessaan löytää jotain jokaiseen makuun paikallisesta kulttuurista luontoelämyksiin. Lomasta voi rakentaa aivan omannäköisensä mieltymysten mukaan.

Vaikka Teneriffa yllättikin positiivisesti, ei mielessäni ole ainakaan tällä hetkellä uusia matkoja saarelle. Vastaavan lentomatkan päässä sijaitsevista kohteista Madeira on vienyt palan sydämestäni ja sen kutsua on vaikea vastustaa. Maailma on toki muutenkin mielenkiintoisia vaihtoehtoja täynnä.

Kanariansaaret ovat keskenään erilaisia. Luontomatkailun ja patikoinnin kannalta pienet La Gomera, La Palma ja El Hierro kuulostavat kiinnostavimmilta vaihtoehdoilta, joskin niille matkustaminen on astetta mutkikkaampaa kuin suuremmille saarille. Klassikkokohde Gran Canaria ja hiekkadyynien Fuerteventura ovat vielä näkemättä. Saa nähdä, missä anopin seuraavia synttäreitä vietetään.
Espanja
Madridin kuninkaallinen palatsi
Mahtipontinen kuninkaallinen palatsi kuuluu Madridin ehdottomiin päänähtävyyksiin. Tutustuimme rakennukseen omatoimisella kierroksella, jonka aikana näimme monta ylellistä huonetta ja upeaa salia.
Kuninkaallinen palatsi kuului vuodenvaihteen Madridin-matkamme tärkeimpiin kohteisiin, joten ostin sinne pääsyliput etukäteen netistä. Tämä olikin hyvä ratkaisu, sillä näemme paikalle saapuessamme toistasataa metriä pitkän lippuluukulle johtavan jonon. Löydämme hetken ihmettelyn jälkeen oikean reitin, jota pitkin pääsee ennakkolippujen kanssa eteenpäin. Turvatarkastukseen pääsyä joutuu silti odottamaan jonkin aikaa, joten jos aikoo osallistua vaikkapa tietyllä kellonlyömällä alkavalle opastetulle kierrokselle, kannattaa paikalle saapua reilusti etuajassa. Meillä ei ole erityistä kiirettä, koska aiomme tutustua palatsiin omatoimisesti.

Nautimme hetken auringonpaisteesta palatsin laajalla sisäpihalla. Aukion laidalta on näkymä palatsin juurella levittäytyvään laaksoon, jonka taustalla häämöttävät lumihuippuiset vuoret. Maurit rakensivat tälle strategiselle paikalle jo 800-luvulla linnoituksen, jonka kastilialaiset valloittivat itselleen vuonna 1085. Linnoituksen tilalle kohosi 1500-luvulla ensimmäinen kuninkaallinen palatsi, joka tuhoutui rajussa tulipalossa jouluaattona 1734. Muutamaa vuotta myöhemmin paikalle alettiin rakentaa uutta palatsia, jonne kuningas Kaarle III pääsi muuttamaan 1764. Viimeinen täällä asunut kruunupää oli Alfonso XIII, joka luopui tehtävästään keväällä 1931.

Lyhyen tasavallan ajan, raa’an sisällissodan ja Francon diktatuurin jälkeen Espanjan seuraavaksi kuninkaaksi nousi Juan Carlos I. Hän valitsi kodikseen reilun kymmenen kilometrin päässä sijaitsevan pienemmän ja syrjäisemmän Palacio de la Zarzuelan. Myös nykyinen monarkki Felipe VI asuu puolisonsa kuningatar Letizian kanssa Zarzuelan palatsissa. Täällä Madridin keskustan kuninkaallisessa palatsissa järjestetään nykyään juhlatilaisuuksia ja se on avoinna vierailijoille ympäri vuoden.

Länsi-Euroopan suurimmassa palatsissa on pitkälti yli kolmetuhatta huonetta, mutta turistikierros keskittyy onneksi vain merkittävimpiin edustustiloihin. Nähtävää on silti runsaasti. Kierrämme salien halki kulkevan reitin puolessatoista tunnissa, mikä lienee melko tyypillinen vierailuaika. Tiloissa voisi kyllä viettää enemmänkin aikaa. Reppu täytyy jättää ennen palatsikierrokselle lähtemistä lukolliseen säilytyslokeroon. Palatsista kertovaa ääniopastusta voisi kuunnella joko aulasta vuokrattavan laitteen tai oman puhelimen kautta, mutta emme tällä kerralla kaipaa kumpaakaan.

Heti aluksi saavutaan mahtavaan portaikkoon, jonka koko ja tyylikkyys tekevät suuren vaikutuksen. Portaikossa on valtaa symboloivia leijonapatsaista ja kattoa koristaa Corrado Giaquinton maalaama fresko. Vierailijat ikään kuin vastaanottaa valkeaan marmoriin veistetty Kaarle IV, joka istuu portaikon yläosassa roomalaisen keisarin näköisenä.

Pysähdymme katselemaan Espanjan kuninkaallista perhettä esittävää maalausta. Antonio López ryhtyi työstämään valokuvaan perustuvaa teosta vuonna 1994, mutta itsekriittinen taiteilija sai taulun valmiiksi vasta kahtakymmentä vuotta myöhemmin. Perhekuvassa ovat prinsessat Cristina ja Elena, kuningas Juan Carlos I, kuningatar Sofía sekä prinssi Felipe, josta on sittemmin tullut Espanjan nykyinen kuningas Felipe VI. Juan Carlos I nousi Espanjan johtoon diktaattori Francon jälkeen vuonna 1975 ja luopui kruunusta kesäkuussa 2014 poikansa hyväksi. Juan Carlosin uskottavuus oli kärsinyt taloussotkujen, korruption ja aikoinaan myös erilaisten naisseikkailujen vuoksi, joten vetäytyminen oli hyvin perusteltua.

Näyttävää Salón de Columnasia eli pylvässalia käytetään erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Barokkityylisen salin kulmassa loistaa näin vuoden viimeisinä päivinä komea kuusi, mutta palatsin sisätiloja ei ole muuten ehostettu jouluisiksi. Mieleeni tulee paria vuotta aiemmin näkemämme Windsorin linna, joka tuntui kaikkine joulukoristeineen hämmästyttävän kodikkaalta.

On kiehtovaa, kuinka palatsin huoneet eroavat tyyliltään toisistaan. Hyvä esimerkki on rokokootyylinen Kaarle III:n kamari, jossa kuningas otti vieraitaan vastaan. Tila tunnetaan myös Gasparini-huoneena, sillä Kaarle III palkkasi salin suunnittelijaksi venetsialaissyntyisen Matías Gasparinin.

Gasparini-huoneessa, kuten palatsissa muutenkin, on paljon upeita yksityiskohtia. Oma huomioni kiinnittyy ylelliseen kattokruunuun, jota koristaa kullanvärinen leijonahahmo.

Vierailureitti kulkee monien huoneiden halki, mutta joihinkin tiloihin pääsee kurkistamaan vain ovelta. Tällainen on esimerkiksi Sala de Porcelana eli pieni posliinihuone, jonka suunnitteluun Gasparinikin muiden mukana osallistui.

Yksi kierroksen näyttävimpiä kohteita on ruokasali, jossa Espanjan kuningaspari kestitsee edelleen valtiollisia vieraita. Mahtavien kattokruunujen valaisemaan pöytään mahtuu parhaimmillaan jopa 140 ruokailijaa. Sali sai nykyisen muotonsa vuonna 1879, kun kolme vierekkäistä huonetta yhdistettiin kuningas Alfonso XII:n määräyksestä. Kuningas oli menossa naimisiin ja kaipasi palatsiin sopivaa ruokailutilaa hääateriaansa varten.

Palatsin sisältä löytyvä kuninkaallinen kappeli on hämmästyttävän kaunis. Kultauksien, kaiverrusten, pylväiden, freskojen, hienon kupolin ja tyylikkään alttarin koristamaa kappelia voi mielestäni kutsua barokkiarkkitehtuurin mestariteokseksi.

Yleisesti merkittävinä pidettyjen salien lisäksi kurkkaan mielelläni esimerkiksi palatsin biljardihuoneeseen. Pähkinäpuusta tehtyjen paneeliseinien koristamassa huoneessa olisi varmasti mukava pelailla kavereiden kesken.

Kierroksen varrella on huoneita, joissa voi katsella vitriinien taakse aseteltua astiakokoelmaa sekä esimerkiksi soittimia. Palatsissa on viisi korvaamattoman arvokkaaksi määriteltyä Stradivarius-jousisoitinta, joita käytetään hyvin harvoin erityisissä konserteissa.

Palatsivierailun huipentaa valtaistuinsali, jonka kullatut huonekalut, punainen sametti ja taideteokset huokuvat ylellisyyttä. Freskomaalarina on kunnostautunut venetsialainen Giovanni Battista Tiepolo. Valtaistuinsali on toiminut monien historiallisten tapahtumien näyttämönä.

Loistokas palatsi teki meihin suuren vaikutuksen, vaikka olemmekin nähneet matkoillamme useita muitakin kuninkaallisia linnoja. Vierailijoita riitti varsin paljon, mutta eteneminen tuntui silti suhteellisen sujuvalta. Mieleen jäävät päällimmäisinä upeat eri tyyliset salit sekä arvoesineiden runsaus. Näimme myös kruununjalokivet sekä maalauksia, joista merkittävimmät ovat Velázguezin, Goyan ja Caravaggion siveltimistä. Palatsin laajaan puistoon emme tällä kerralla lähteneet lainkaan, mutta siellä vierailu olisi varmasti miellyttävä kokemus lämpimämpään ja vehreämpään vuodenaikaan.

Ostin palatsiin yhdistelmäliput, joilla pääsi myös viereiseen Galería de las Colecciones Realesiin eli kuninkaallisten kokoelmien galleriaan. Kävimme tuossa uudessa museossa eri päivänä, ja vierailu oli mielenkiintoinen kokemus. Galería de las Colecciones Realesista on tulossa oma blogikirjoituksensa myöhemmin.
Espanja
Päiväretkellä historiallisessa Toledossa
Madridin ympäristössä on paljon houkuttelevia retkikohteita. Oma valintamme osui Toledoon, jonne on pääkaupungista nopea junayhteys. Olin käynyt Toledon keskiaikaisilla kujilla kerran aiemminkin, mutta oli oikein mukavaa käydä verestämässä muistoja.
Toledo sai alkunsa roomalaisten perustamasta Toletumin linnoituksesta, joka päätyi myöhemmin visigoottien haltuun. 700-luvulla Espanjaan vyöryi maurien armeija, jolloin Toledosta tuli osa Córdoban kalifaattia. Kastilian kuningas Alfonso VI puolestaan valloitti Toledon Espanjan takaisinvaltauksen yhteydessä keväällä 1085. Toledo toimi pitkään pääkaupunkina, kunnes kuningas Filip II päätti vuonna 1561 siirtää hovinsa Madridiin. Kaupunki ei ole enää tuon jälkeen palannut parhaaseen loistoonsa, mutta sen historiallinen arvo on todella merkittävä.

Toledo sijaitsee Kastilia-La Manchan alueella reilun 70 kilometrin päässä Madridista etelään. Se on pääkaupungista käsin helppo retkikohde, sillä Toledoon pääsee Atochan asemalta kulkevilla pikajunilla reilussa puolessa tunnissa. Ostin liput etukäteen Espanjan rautatieyhtiön Renfen nettisivuilta. Matkan hinta on reilut kymmenen euroa suuntaansa. Pikajuniin mennessä on turvatarkastus, joten paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin. Valitsimme paluuliput niin, että meille jää kuusi tuntia aikaa tutustua Toledoon. Jälkikäteen ajateltuna aikaa olisi voinut varata hieman enemmänkin.

Perillä odottaa pilvinen sää, mutta taivaalta ei ennusteista huolimatta putoa koko päivän aikana kuin pari harmitonta sadepisaraa. Kauniilta maurilaista arkkitehtuuria jäljittelevältä rautatieasemalta on vain noin kymmenen minuutin kävelymatka Tajo-joen ylittävälle Puente de Alcántara -sillalle. Joen rannalta on upea näkymä korkealle kukkulalle kohoavaan kaupunkiin, josta erottuu suuri Alcázar-linnoitus.

Roomalaisten rakentama Puente de Alcántara on jykevä kivisilta. Toinen sillan päissä olleista vartiotorneista alkoi rapistua jo vuosisatoja sitten, ja se on korvattu barokkityylisellä riemukaarella. Yli tuhat kilometriä pitkä Tajo-joki virtaa täältä kohti Lissabonia, jossa se laskee Atlantin valtamereen. Toledon kohdalla joen ylittää muutama muukin silta, joista historiallinen Puente de San Martín kuuluu kaupungin nähtävyyksiin.

Ylitämme Alcántaran sillan ja lähdemme kiipeämään loivaa rinnettä ylöspäin. Suunnittelen että voisimme kiertää kaupunginmuurin ulkoreunaa pitkin katsomaan paria historiallista porttia, ennen kuin astumme vanhankaupungin kujille. Reitin varrelta avautuu maisemia kaupungin kattojen ylitse.

Puerta del Sol edustaa maureilta periytyvää mudéjar-arkkitehtuuria. 1300-luvun alussa valmistunut johanniittaritareiden rakentama portti ei ole enää alkuperäisessä muodossaan, mutta se on yhä näyttävä ilmestys.

Jatkamme kävelyä Bisagran portille, jonka kautta astuin kaupunkiin edellisellä matkallani. Portin edessä on nyt jonkinlainen keskeneräinen esiintymislava, eikä kookas rakennelma tee minuun yhtä suurta vaikutusta kuin edellisellä kerralla lähes neljännesvuosisataa aiemmin. Toledossa olisi muutamia muitakin vanhoja portteja, mutta ne jäävät tällä kerralla näkemättä.

Reittimme kohti vanhankaupungin keskiosaa kulkee jyrkkään ylämäkeen. Välillä on muutamia portaitakin. Suunnistamme kohti katedraalia ja päädymme hiljaisilta kujilta vilkkaalle kauppakadulle. Toledo tunnetaan laadukkaista miekoista, joita on valmistettu täällä vuosisatojen ajan. Putiikeissa näkyykin paljon matkamuistoksi kelpaavia teräaseita. Toinen paljon mainostettu tuote on Mazapán de Toledo eli paikallinen marsipaani.

Espanjan suurimpiin kirkkoihin kuuluvan Toledon katedraalin goottilaistyylinen arkkitehtuuri sykähdyttää jo ulkopuolelta nähtynä. Harkitsemme sisätiloissa käyntiä, mutta korkeat lippujen hinnat ja rajallinen käytössä oleva aika johtavat siihen, että jätämme vierailun väliin. Aikuisten lippujen hinta on tällä hetkellä 12 euroa, mutta lapsille ja eläkeläisille tarjotaan alennusta. Pääsylippujen vastineeksi riittäisi varmasti paljon nähtävää, sillä rakennuksessa on valtavan kirkkosalin lisäksi erilaisia kappeleita sekä muita tiloja. Taiteesta ovat vastanneet Espanjan historian parhaat maalarit Goyasta, Velázguezista ja El Grecosta lähtien.

Katedraalin ja komean kaupungintalon väliin jäävällä aukiolla on käynnissä joulumarkkinat. Tarjolla on monenlaista pientä purtavaa, karuselli viihdyttää pieniä lapsia ja joululaulut soivat iloisesti, vaikka vuosikin on ehtinyt jo vaihtua. Jouluseimiasetelma löytyy katedraalin aidan takaa.

Suunnistamme kohti El Grecon museota, joka voisi olla meille sopivan kiinnostava mutta melko nopea tutustumiskohde. Toledon kapeilla kaduilla riittää paljon kulkijoita ja ohi kulkevat autot häiritsevät välillä kulkemista. Kujilla suunnistaminen osoittautuu sen verran haastavaksi, että joudumme tekemään pienen harharetken ennen kuin löydämme El Grecon museon ovelle. Liput maksavat normaalisti kolme euroa, mutta näin lauantai-iltapäivänä sisäänpääsy on ilmainen.

Kreetalla syntynyt taidemaalari Domínikos Theotokópoulos loi merkittävimmät teoksensa muutettuaan Toledoon. Miehen nimi oli espanjalaiseen suuhun liian hankala, joten hänet opittiin tuntemaan yksinkertaisesti El Grecona eli kreikkalaisena. Vaikka tätä nähtävyyttä joskus kutsutaankin kotimuseoksi, ei taidemaalari koskaan asunut tässä rakennuksessa. Museoon kuuluu kuitenkin pieni osa, joka kuvaa taiteilijan kotia sellaisena kuin se on saattanut olla vuosisatojen takaisessa Toledossa.

El Greco vietti Toledossa yli kolme vuosikymmentä, kunnes menehtyi keväällä 1614. Hän on yksi Espanjan historian merkittävimmistä taidemaalareista ja erityisen tärkeä henkilö juuri tässä kaupungissa. Museoon kuuluu muun muassa pieni kappeli, jonka alttaritauluna on El Grecon maalaama muotokuva Bernardino Sienalaisesta.

Museon parasta antia ovat El Grecon maalaamat taulut. Näyttävä kolmentoista teoksen kokonaisuus koostuu Jeesuksesta ja hänen kahdestatoista opetuslapsestaan, joskin Juudas on korvattu apostoli Paavalilla. On kiehtovaa saada katsella El Grecon töitä kaikessa rauhassa aivan lähietäisyydeltä, sillä museossa ei ole vierailumme aikaan kovin montaa muuta ihmistä.

El Grecolla oli oma persoonallinen tapansa käyttää sivellintä ja esimerkiksi juuri muotokuvissa on selkeästi tunnistettava tyyli. El Greco oli loistava valon ja varjojen kuvaaja, joka käytti mielellään voimakkaita värejä. Itseäni kiinnostaa kovasti myös El Grecon maalaama Toledoa kuvaava maisema.

Iltapäivä on puolen tunnin museovierailun jälkeen jo sen verran pitkällä, että kaipaisimme jo ruokaa. Pysähdymme silti ensin sopivasti vastaan tulevaan Santo Tomén kirkkoon. Aikuisten sisäänpääsy maksaa tänne neljä euroa ja lasten kolme. Kirkko tunnetaan erityisesti El Grecon kuuluisimmasta taideteoksesta Orgazin kreivin hautajaiset, joka sijaitsee heti aulatilassa. Jäämme ihailemaan upeaa maalausta muutamaksi minuutiksi.

Santo Tomén kirkon sali on kaunis ja tunnelmallinen. Katselemme koristeelliset sivualttarit läpi yksityiskohtia ihaillen. Sytytän myös kynttilän, kun tarjolla on kerrankin perinteisiä oikeita kynttilöitä eikä nykyään yleisempiä sähköliekkejä.

Lounasajan päättyminen rajoittaa ruokailuvaihtoehtoja, mutta löydämme pian Almacen 51 -nimisen ravintolan, jonka keittiö on yhä avoinna. Täysi ja meluisa ravintola alkaa pian hiljentyä, mutta asiakkaita jää toki muutamiin pöytiin. Ravintolavalinta onnistuu hyvin, sillä vaikka asiakaskunta onkin matkailijapainotteinen, aistin ilmapiirissä paikallisen kulmakuppilan lämmintä henkeä. Ruoka on konstailematonta ja maukasta. Pääruokavalintani huevos rotos on eräänlainen espanjalainen pyttipannu, jossa on lihana serrano-kinkkua. Jälkiruoka arroz con leche ei ehkä vie kieltä mennessään, mutta kylmä ja hieman vetinen joulupuuro sopii tähän vuodenaikaan hyvin. Emme kiirehdi, vaan nautimme ateriasta kaikessa rauhassa.

Ilta hämärtyy, katulamput alkavat syttyä ja suurin osa turisteista on jo poistunut tunnelmallisilta kujilta. Yön yli viipyminen tarjoaisi mahdollisuuden nauttia Toledosta illan ja aamun hiljaisina hetkinä. Meidän täytyy jo palata vähitellen rautatieasemalle päin, mutta ehdimme hyvin pysähdellä matkan varrella muutamia kertoja. Vanhakaupunki on täynnä kapeita kujia, pieniä aukioita ja jyrkkiä mäkiä.

Ohitamme kaupungin näkyvimmän rakennuksen Alcázarin, joka on tältä päivältä jo suljettu. Keskiaikainen linnoitus jouduttiin rakentamaan Espanjan sisällissodan aiheuttamien vaurioiden jälkeen uudelleen ja se valmistui nykyiseen muotoonsa 1960-luvulla. Sisätiloissa toimii Museo del Ejército eli armeijamuseo, joka ei herätä perheessämme erityistä kiinnostusta.

Matkamme jatkuu alamäkeen kohti jo tuttua Alcántaran siltaa. Maisema on näin illan edelleen hämärtyessä todella kaunis, kun joulukauden valotkin ovat syttyneet.

Näkymä vain paranee, kun ylitämme sillan ja käännymme vielä kerran katsomaan jyrkälle kukkulalle kohoavaa Toledoa. Oma kierroksemme ei ollut nähtävyyksien kannalta mitenkään kattava, vaan halusimme vain nauttia kivasta päivästä Madridin ulkopuolella. Toledosta löytyviin nähtävyyksiin kuuluvat esimerkiksi San Juan de los Reyesin luostari, Santa Cruzin museo, San Ildefonson jesuiittakirkko, El Salvadorin kirkko, Cristo de la Luzin moskeija sekä Santa Maria la Blancan synagoga. Luettelo muistuttaa, että Toledo kuului osan keskiajasta niihin Espanjan kaupunkeihin, joissa kristityt, muslimit sekä juutalaiset elivät sovussa keskenään.

Jos suunnitelmissa on tutustua useaan nähtävyyteen, kannattaa hankkia monen kohteen pääsyliput yhdistävä turistiranneke. Rannekkeista ja niiden sisältämistä kohteista löytyy lisätietoa Toledo Monumental -sivustolta. Vaikkei Toledo olekaan kovin suuri, riittäisi historiasta ja taiteesta kiinnostuneille nähtävää ainakin pariksi päiväksi. Ilmaisia nähtävyyksiä ovat näköalapaikat, joita löytyy jyrkkien rinteiden päältä. Erityisen upea paikka lienee kaupungin ulkopuolella sijaitseva Mirador del Valle, jonne kävelisi Alcántaran sillalta vajaassa puolessa tunnissa. Myös Toledossa kiertävät turistijunat ja -bussit pysähtyvät tuolla näköalapaikalla, joka jäi nyt meiltä näkemättä.

Päivä Toledossa oli perheellemme mukava kokemus, mutta Madridista käsin olisi riittänyt muitakin retkikohteita. Listasin alle kolme mielestäni erityisen houkuttelevaa vaihtoehtoa.
Segovia tunnetaan erityisesti suuresta akveduktista. Akveduktin lisäksi myös koko Segovian vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Suosittuja vierailukohteita ovat myös paikallinen katedraali sekä Alcázar-linnoitus. Madridin Chamartinin asemalta pääsee junalla vajaassa puolessa tunnissa Segovia-Guiomarin asemalle, josta on bussiyhteys Segovian keskustaan.
Aranjuez saattaa olla nimenä tuttu kuuluisasta kitarakonsertosta. Musiikkiteos on saanut inspiraationsa Aranjuezin kuninkaallisen palatsin puutarhoista. Loistokas palatsi onkin paikkakunnan selkeä vetonaula ja tärkein nähtävyys. Junamatka Madridin Atochan asemalta Aranjueziin vie noin 45 minuuttia.
San Lorenzo de El Escorial on kuuluisa erityisesti valtavasta El Escorialin palatsi- ja luostarirakennuksesta, jonne monet Espanjan kuninkaista on haudattu. Kaupungin lähistöllä sijaitsee Espanjan sisällissodassa kaatuneille omistettu suuri muistomerkki Santa Cruz del Valle de los Caídos. Diktaattori Francon rakennuttamalla monumentilla on hyvin ristiriitainen maine. Nopeimmat junat kulkevat Madridin Chamartinin asemalta El Escorialiin vajaassa tunnissa.
Lue myös koko reissustamme kertova juttu Madridin-matkan 20 kokemusta.
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenUnelmien lomamatka New Yorkiin
-
Jääkiekko1 vuosi sittenNHL-jääkiekkoa New Yorkissa ja New Jerseyssä
-
Ranska1 vuosi sittenChâteau des Milandes – Joséphine Bakerin linna
-
Ranska1 vuosi sittenMarqueyssacin puutarha ja Castelnaudin linna
-
Espanja1 vuosi sitten20 x Sevillan parhaat nähtävyydet
-
Italia1 vuosi sittenPäiväretki tornin juurelle Pisaan
-
Englanti1 vuosi sittenLontoon kuninkaallinen Kensingtonin palatsi
-
Eurooppa10 kuukautta sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: Top of the Rock
-
Yhdysvallat11 kuukautta sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan lomaviikon 10 elämystä
-
Italia10 kuukautta sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset


Meri / Syö Matkusta Rakasta
14.10.2017 at 9:28
Eipä näytä eikä kuulostaa lainkaan hassummalta! Tuo Luoteis-Afrikan rannikko oli paras. 😀
Mika / Lähtöportti
14.10.2017 at 16:06
Teneriffa on vehreä saari ja sen turistimaine perustuu oikeastaan vain muutamaan rantakylään. Eikö matka Luoteis-Afrikkaan kuulostaisikin paljon eksoottisemmalta 😀
Anu / Mielilandia
14.10.2017 at 16:01
Kiva postaus! Tuot hienosti esiin juuri Teneriffan monipuolisuutta: sehän on oikeastaan saari, josta löytyy kaikkea, mikä matkailijaa voi kiinnostaa.
Mullakin oli aikanaan isot ennakkoasenteet Kanariansaaria kohtaan. Onneksi on tullut sittemmin tuuletettua niitä niin Teneriffalla kuin Gran Canarialla ja Lanzarotella. Etenkin Teneriffalta ja Gran Canarialta on niin paljon muutakin kuin Playa de las Americasin kaltaisia lomakyliä. Teneriffa on vienyt ihan mun sydämen, sillä asuimme mieheni kanssa siellä talven 2015. Saatoimme olla Puerto de la Cruzin ainoat kolmekymppiset talvehtijat, mutta ihana väliaikaiskoti se oli joka tapauksessa. 😀
Nykyään mua vähän hämmästyttää nykyään esim. Kanariansaarten halveksunta. Moni niitä arvosteleva kuitenkin on valmis matkustamaan moniin massaturistisoituneisiin kaupunkikohteisiin, joissa on nykyään ihan samanlainen lomakylämeininki loppumattomine turistiravintoloineen ja matkamuistokojuineen.
Mika / Lähtöportti
14.10.2017 at 16:38
Kiitos Anu! Muistan seuranneeni ainakin Instagramista tuota teidän Teneriffan-talvea, kun omakin reissu ajoittui siis helmikuulle 2015. Puerto de la Cruzissa varmasti viihtyy pidempäänkin 🙂
Eri matkakohteiden halveksunta on tosi mielenkiintoinen ilmiö. Monien kaupunkien keskustat on tosiaan täynnä turistielämää, mutta eipä niihin matkustamista silti juurikaan kyseenalaisteta. Kaupunkikohteita ehkä arvostetaan siksi, että siellä joka tapauksessa asuu paljon tavallisia ihmisiä, mutta niin asuu kyllä Teneriffallakin. Se on sitten makuasia, haluaako matkallaan tutustua mieluummin jonkun kaupungin nähtävyyksiin vai esimerkiksi Teneriffan luontoon. Jokainen nauttikoon juuri sellaisesta lomasta kuin itse tykkää. Teneriffaa voi oikeastaan pitää pelkkänä turistirysänä vain, jos ei ole käynyt siellä, tai jos ei ole esimerkiksi Playa de las Americasista poistunut.
Johanna @ Out of Office
14.10.2017 at 17:02
Kanaria on suotta aurinkoisen Forssan maineessa. Mutta on ihan itsestä kiinni minkälaisen matkastaan tekee. Imeekö mojitoja nahkaansa ylikansoitetulla rannalla tai uima-altaalla – vai nauttiiko saaren upeasta luonnosta.
La Gomeraan ihastuin toden teolla tammikuussa. Sinne aion mennä vielä uudelleen. Gomera on luontomatkailijan paratiisi! https://johannasuomela.com/tag/la-gomera/
Mika / Lähtöportti
17.10.2017 at 6:26
Näin se juuri on, Kanarialla voi viettää monenlaista lomaa ja esimerkiksi luontomatkailuun on upeat mahdollisuudet. Samoin Forssassakin on varmasti hyvät puolensa 😀
Muistan lukeneeni La Gomera -juttujasi ja tuo saari sopisi varmasti omaankin makuuni mainiosti 🙂
Sirpa
31.1.2018 at 17:50
Hienoja kuvia! Kyllä Teneriffa on upea ja monipuolinen saari, siksipä vietänkin täällä talveni 🙂
Mika / Lähtöportti
1.2.2018 at 13:21
Kiitos Sirpa! Teneriffa on monipuolinen ja kaunis. Mukavaa talven jatkoa sinne palmun alle! 🙂
Kirsi Parviainen
25.6.2019 at 11:03
Hei Mika, oli mukava lukea juttusi ja hakea inspiraatiota ensi talven matkaa varten. Kuvat olivat myös kauniita. 🙂 Olemme käyneet kaikilla Kanarian saarilla kerran ja Gran Canaria on suosikkimme, suosittelen lämpimästi seuraavaa matkaa sinne. Voisitte yöpyä Puerto de Mogani kalastajakylässä ja patikoida Cruz de Tejedanin kukkuloilla, josta on henkesalpaavat näköalat ja söpöjä pikku kahviloita ja ravintoloita, pitäisit varmasti myös Las Palmasin vanhassakaupungissa sijaitsevasta Casa de Colonista, jossa toimii Kristoffer Kolumbus -museo.
Mika / Lähtöportti
25.6.2019 at 21:48
Hei Kirsi, kiitos paljon viestistäsi ja hyvistä vinkeistä! Gran Canaria saattaisi hyvinkin olla seuraava kohteemme Kanarian saarilla. Kaikki mainitsemasi paikat kuulostavat mielenkiintoisilta ja vaikuttavat ensimmäisten löytämieni kuvien perusteella houkuttelevilta. Uskon että Gran Canarialla on paljon kauniita paikkoja, kunhan ne vain löytää.