Jalkapallo
El Gran Derbi – Espanjan kiihkein jalkapallo-ottelu

Sevillassa viettämieni viikkojen kohokohtiin kuului kuusi jalkapallo-ottelua. Niistä suurin ja kaunein oli kauan haaveilemani El Gran Derbi, Real Betisin ja Sevillan välillä pelattava paikallisottelu. Kyseessä on yksi Euroopan kiihkeimmistä ottelupareista.
Sevilla tunnetaan kuumana kaupunkina, jossa kaikkeen suhtaudutaan äänekkäästi ja suurella intohimolla. Aivan erityinen intohimon aihe on jalkapallo, jonka osalta Andalusian pääkaupunki on jakautunut kahtia. Täällä melkein kaikki tunnustavat joko Real Betis Balompién vihreävalkoisia tai Sevilla Fútbol Clubin punavalkoisia värejä. Seurojen stadioneilla on yhteensä noin satatuhatta paikkaa, jotka on käytännössä kaikki varattu kausikorttilaisille. Se on Helsingin kokoisessa kaupungissa paljon. Eri puolilla Sevillaa toimii nimellä peña tunnettuja kerhotaloja, joissa saman seuran kannattajat voivat tavata toisiaan, katsoa pelejä televisiosta ja nauttia juomia sekä pientä purtavaa.

Espanjan suurimmasta jalkapallo-ottelusta puhuttaessa ei voi sivuuttaa Barcelonan ja Real Madridin välistä El Clasicoa. Sevillan paikallisottelussa hävitään El Clasicolle maailmanlaajuisessa huomiossa ja tähtipelaajien määrässä, mutta kun puhutaan intohimosta, kiihkeästä tunnelmasta ja kokonaisen kaupungin pysäyttävästä tapahtumasta, ei vastaavia pelejä löydy kovin montaa koko maailmasta. Real Madrid ja Barcelona ovat suosittuja ympäri Espanjaa ja koko maailmaa, mutta Sevillassa vain kaupungin kahdella omalla joukkueella on merkitystä. Tärkeintä on kukistaa naapuriseura ottelussa, joka tunnetaan nimellä suuri paikallisottelu, El Gran Derbi.

Perheellemme järjestyy tilaisuus lähteä kuudeksi viikoksi Espanjaan ja päätämme viettää puolet tuosta ajasta Sevillassa. Tiedän että jaksolle osuu mukavasti jalkapalloa, mutta ottelukalenteri julkaistaan vasta varausten tekemisen jälkeen. Kohdalleni osuu lopulta todellinen jättipotti, sillä yksi kolmelle viikolle osuvista peleistä on Betisin stadionilla pelattava El Gran Derbi.

Olen seurannut Sevillan paikallisotteluita monesti televisiosta ja haaveillut pääseväni joskus paikan päälle kokemaan ainutlaatuista tunnelmaa. Sympatiani ovat olleet tässä kaksintaistelussa vihreävalkoisten puolella, vaikken aito bético olekaan. Valinta perustui alun perin väreihin, mutta Betis miellyttää minua muutenkin. Liityn ennen matkaa jopa Betisin jäseneksi, sillä arvelen asiasta olevan jonkinlaista käytännön hyötyä. 35 euron jäsenmaksu kannattaa, sillä saan sen avulla Eurooppa-liigan ottelun kahdesta pääsylipusta niin mojovan alennuksen, että jään ratkaisusta reilusti voitolle. Lisäksi posti tuo kotiin pienen paketillisen Betis-henkistä tavaraa sekä virallisen jäsenkortin.

Jalkapallo saapui Andalusiaan brittien mukana, ja Sevilla Foot-ball Club (nykyinen Fútbol Club) perustettiin tammikuussa 1890. Seurassa syntyi myöhemmin riitaa siitä, voitiinko mukaan ottaa työväenluokkaan kuuluvia pelaajia. Kiistan seurauksena osa joukosta perusti Betis Foot-ball Clubin, joka ristittiin kaupungin halki virtaavan joen muinaista roomalaista nimeä mukaillen. Vuonna 1914 Betis yhdistyi opiskelijoiden perustaman Sevilla Balompién kanssa. Sana balón tarkoittaa palloa ja pié jalkaa. Betis Balompié pääsi pian yhdistyttyään Espanjan kuninkaan suojelukseen, jolloin sen nimeen liitettiin sana Real. Vihreävalkoiset värit ovat suoraan Andalusian lipusta, mutta niiden sanotaan liittyvän myös skotlantilaiseen Celticiin.

Sevilla on profiloitunut porvariseuraksi, kun taas Betis edustaa perinteisesti työväenluokkaa. Rajat ovat kuitenkin vuosikymmenten kuluessa hämärtyneet ja sosiaaliryhmät sekoittuneet seurojen välillä. On myös täysin mahdollista, että samasta perheestä löytyy molempien seurojen kannattajia.

Sevilla on identiteetiltään Betisiä kunnianhimoisempi ja se on saavuttanut enemmän pokaaleja. Ainoa Espanjan mestaruus on 1940-luvulta saakka, mutta seura on voittanut maan tärkeimmän cupkilpailun Copa del Reyn viidesti. Suurinta menestystä on tullut Eurooppa-liigasta, jonka Sevilla on valloittanut peräti kuusi kertaa. Tämä menestys on myös tuoretta, sillä maanosamme toiseksi tärkeimmän kilpailun kannua nosteltiin ensi kerran vuonna 2006 ja viimeksi keväällä 2020. Maineikkain Sevillaa edustanut pelaaja on Diego Maradona, joka vietti Andalusiassa kauden 1992-93. Suomalaiset saattavat muistaa, kuinka Teemu Pukki kävi nuorena poikana Sevillassa, mutta joutui pian hakemaan nostetta uralleen muualta.

Betisin ainoa Espanjan mestaruus on sekin kaukaa historiasta, vuodelta 1935. Sen lisäksi palkintokaapista löytyy kolme Copa del Reyn voittoa. Näistä viimeisintä päästiin juhlimaan huhtikuussa 2022, mistä kovia kokeneen seuran fanit ottivatkin kaiken ilon irti. Betisin nykyinen kapteeni Joaquín taitaa olla koko seuran historian rakastetuin hahmo. Nyt jo 41-vuotias konkari murtautui aikoinaan edustusjoukkueeseen Betisin juniorijoukkueiden kautta. Uralle mahtuu myös yhdeksän vuoden harharetki muualle Espanjaan ja Italiaan, mutta Joaquín on silti ehtinyt edustaa Betisiä yli 500 kertaa. Tyylikkään Joaquínin suosio perustuu peliesitysten lisäksi kuuluisaan huumorintajuun ja loistavaa viihdyttäjää arvostetaankin koko Espanjassa.

Betisin henki kietoutuu yhteisöllisyyden ympärille ja ajatukseen siitä, ettei seuraa hylätä heikoimmillakaan hetkillä. Vihreävalkoiset ovat historiansa kuluessa jumiutuneet pitkäksi aikaa jopa kolmannelle sarjatasolle, joten béticot ovat tottuneet kärsimään. Seuran omaperäinen motto Viva el Betis manque pierda kääntyy vapaasti suomentaen muotoon Eläköön Betis, vaikka se häviää. Kyse ei ole suoranaisesta pessimismistä, vaan ajatuksena on korostaa uskollisuuden merkitystä vaikeinakin päivinä. Sevillan tunnuslause Dicen que nunca se rinde tarkoittaa suurin piirtein Sanovat, ettei se luovuta koskaan. Sinnikkyyteen vannotaan siis myös kaupungin punavalkoisella puolella.

Betis on arvioitu keskinkertaisesta menestyksestään huolimatta Espanjan neljänneksi suosituimmaksi seuraksi. Sillä on paljon kannattajia myös Sevillan ulkopuolella, koska Betis-henkisiä duunareita on muuttanut vuosikymmenten varrella esimerkiksi Barcelonaan ja Bilbaoon. Diktaattori Francon ajatuksena oli horjuttaa katalaanien ja baskien yhtenäisyyttä rakentamalla kapinallisille alueille tehtaita, joihin tarvittiin työvoimaa myös muualta Espanjasta. Köyhästä Andalusiasta lähtikin paljon ihmisiä etsimään onneaan teollisuuskaupungeista. Vaikka koti Sevillassa jäi taakse, pysyi sydän vihreänä ja sielu valkoisena. Sanotaan myös, että intohimo Betisiin siirtyy asuinpaikasta riippumatta isältä pojalle ja isovanhemmilta lapsenlapsille.

Ehdin nähdä molempien seurojen stadioneilla kaksi peliä jo ennen suurta derbyä. Ottelulippujen hankkiminen onnistuu yllättävänkin vaivattomasti Betisin ja Sevillan virallisten nettisivujen kautta. Molempien lippukaupoista voi valita haluamansa istuinpaikan ja maksaminen onnistuu sujuvasti luottokortilla. Halvin ostamistani lipuista maksaa 30 euroa, mutta hyvästä paikasta El Gran Derbiin joutuu pulittamaan 155 euroa. Tuohon peliin ei ole muutenkaan tarjolla erityisen halpoja lippuja.

Liput tulevat myyntiin vaihtelevasti, toisinaan reilua kuukautta ja joskus vain paria viikkoa ennen ottelua. En löytänyt mistään ennakkotietoa eri otteluiden lipunmyynnin alkamisesta, joten kävin seurojen verkkosivuilla varmuuden vuoksi päivittäin, kunnes olin saanut kaikki liput hankittua. Olin iloisesti yllättynyt, kun lippu jopa El Gran Derbiin järjestyi vaivattomasti Betisin sivujen kautta. Katsomot on varattu lähes kokonaan kausikorttien haltijoille, jotka voivat vapauttaa paikkojaan yleiseen myyntiin. Niinpä tarjolla on usein irtopaikkoja eri puolilla stadionia ja uusia paikkoja saattaa ilmestyä myyntiin myöhemminkin.

Betisin Estadio Benito Villamarín sijaitsee Heliópolisin alueella keskustan eteläpuolella. Joukkueen kannattajat ovat katkeria siitä, ettei kaupungin metroa ole rakennettu tähän suuntaan lainkaan. Perille pääsisi kyllä bussilla, mutta kävelen matkat mielelläni. Keskeiseltä jokirannan maamerkiltä Torre del Orolta on stadionille suoraa Avenida de la Palmeraa pitkin kolmisen kilometriä. Leveän kadun varrella on muurien takana piilottelevia mahtipontisia rakennuksia, joiden pihoilla kasvaa korkeita palmuja.

Estadio Benito Villamarinin lehtereille mahtuu noin 60.000 katsojaa. Vuonna 1929 rakennettu stadion edustaa vanhanaikaista betoniarkkitehtuuria ja ikä on remonteista huolimatta selvästi näkyvissä. Stadionin kulmalla toimii luonnollisesti fanituotekauppa, josta löydän itselleni pelipaidan ja kaulaliinan. Stadionin sisältä löytyvistä kioskeista saa voileipiä sekä alkoholitonta olutta. Espanjalaisiin tapoihin kuuluu syödä pelin aikana auringonkukansiemeniä, joiden kuoria kertyy penkkirivien alle aina valtavia määriä.

Kauden erinomaisesti aloittanut Betis saa ensimmäisessä näkemässäni pelissä vastaansa huippujoukkue Atlético Madridin. Odotan ennen ottelua hoilattavaa Betisin hymniä lähes yhtä paljon kuin itse peliä, sillä kymmenientuhansien ihmisten yhteislaulu ja valtava vihreiden kaulahuivien meri on televisiostakin nähtynä jotain todella kaunista. Kokemus on tietenkin paikan päällä koettuna vielä aivan omaa luokkaansa. Joukkueiden kannattajat ovat hyvissä väleissä keskenään ja yleisön joukossa näkyy sopuisasti muutamia vieraidenkin faneja. Ystävyyttä on vahvistanut Atléticon kannattajien viha Sevillaa kohtaan ja kansa riemastuukin, kun vieraiden fanikatsomosta kuluu Betisin paikallisvastustajaa pilkkaavia huutoja.

Itse pelissä Betis hallitsee palloa, mutta madridilaisten vastahyökkäykset tuntuvat vaarallisilta. Maalit syntyvät toisella puoliajalla. Atléticon ranskalaisvirtuoosi Antoine Griezmann yllättää Betisin maalivahdin helponnäköisesti suoraan kulmapotkusta ja sama mies tekee myös vieraiden toisen maalin. Nabil Fekirin komea vapaapotkuosuma käynnistää Betisin loppukirin, joka huipentuu laitapuolustaja Álex Morenon puskuun. Pallo kolahtaa viime hetkillä ylärimaan ja sarjapisteet lähtevät Madridiin. Kansa poistuu stadionilta rauhallisesti. Tappio on pettymys, mutta Atléticolle ei kanneta kaunaa.

Sevillan Estadio Ramón Sánchez-Pizjuán löytyy Nerviónin kaupunginosasta hieman keskustan itäpuolelta. Alun perin vuonna 1958 avattu stadion on remontoitu moderniin kuntoon ja siellä on reilut 40.000 istumapaikkaa. Aivan stadionin kyljessä toimii kiiltävä ostoskeskus ja perille pääsee halutessaan metrolla. Kuljen itse myös tälle stadionille kävellen. Saan ensimmäisellä kerralla seurata FC Københavnin kannattajakulkuetta, sillä edessä on Mestarien liigan ottelu espanjalaisten ja tanskalaisten välillä.

Ennen ottelua laulettava Sevillan hymni on lähes yhtä hieno kuin Betisilläkin. Punaiset kaulaliinat nousevat ilmaan ja vieressäni seisova harmaantunut herrasmies laulaa niin komealla äänellä ja suurella tunteella, että tuntuu melkein siltä kuin olisin päässyt toista kertaa elämässäni Placido Domingon konserttiin. Sevilla on aloittanut kauden surkeasti, eikä pelistä tule tälläkään kerralla helppoa. Pallonhallinta pysyy läpi kamppailun Sevillalla, mutta tanskalaiset kohauttavat pari kertaa osumalla maalipuihin. Tunnin tuskailun jälkeen marokkolainen vaihtopelaaja Youssef En-Nesyri saa pallon hieman onnekkaasti maaliin ja tilanne alkaa helpottaa. Lopulta Iscon komea laukaus ratkaisee pelin ja Gonzalo Montiel viimeistelee loppuhetkillä loppulukemat 3–0 kotijoukkueelle. Sevillan kannattajat saavat vaihteeksi aihetta riemuun ja punaiset kaulaliinat viuhtovat kohti taivasta.

Sevilla saa seuraavassa näkemässäni pelissä vastaansa madridilaisen Rayo Vallecanon. Joukkueen pelilliset ongelmat jatkuvat, sillä maalintekotilanteita ei pallonhallinnasta huolimatta synny. Kotiyleisö alkaa jo syystäkin hermostua hidasteluun, vastuun siirtelyyn ja huolimattomiin virheisiin. Lopulta altavastaajana peliin lähtenyt Rayo Vallecano tekee ottelun ainoan maalin nopeasta vastahyökkäyksestä. Sevillan parasta antia tarjoaa päätykatsomon faniryhmä, joka jaksaa muusta yleisöstä poiketen kannustaa kiitettävästi ottelun alusta loppuun.

Betisin toinen kotiottelu on harvinaisen mielenkiintoinen, sillä Eurooppa-liigan pelissä vieraaksi saapuu HJK Helsingistä. Ottelussa ei ole suurta panosta, sillä Betisin lohkovoitto ja Klubin viimeinen sija ovat varmistuneet jo aiemmin. Odotan Klubilta silti paljon, sillä kyseessä on suomalaisjoukkueen kauden viimeinen peli, kun taas Betisin ajatukset lienevät jo muutaman päivän kuluttua odottavassa derbyssä. HJK on kaikesta huolimatta todella vaisu ja Betisin paremmuus tulee nopeasti selväksi. Pelipaikkansa puolesta taisteleva Aitor Ruibal huudattaa kotiyleisöä kahdella komealla maalilla ja ottelu tuntuu ratkeavan jo ennen taukoa. HJK sinnittelee pitkään siedettävissä lukemissa, kunnes Fekir viimeistelee viime hetkellä Betisin voittolukemat 3–0.

El Gran Derbi pelataan sarjakauden aikana kahdesti, eli kerran molempien kotistadioneilla. Lisäksi joukkueet ovat toisinaan kohdanneet Copa del Reyn otteluissa. Historiantilastoista löytyy tällä hetkellä 138 virallista kohtaamista, joista Sevilla on voittanut 65 ja Betis 40. Vuonna 1915 pelattu ensimmäinen paikallisottelu johti mellakkaan, eikä välikohtauksilta ole säästytty sen jälkeenkään. Esimerkiksi 2000-luvun alussa elettiin hulluja vuosia, kun seurojen suurisuiset puheenjohtajat Manuel Ruiz de Lopera ja José María del Nido lietsoivat vihaa keskenään ja taisivat jopa päätyä nyrkkitappeluun.

Vuonna 2007 derbyssä tapahtui ikävä välikohtaus, kun Betisiä aiemmin luotsannut Sevillan valmentaja Juande Ramos sai katsomosta heitetyn pullon päähänsä ja joutui sairaalaan. Derbyt uhkasivat noihin aikoihin käydä muutenkin väkivaltaisiksi. Ilmapiiri muuttui vielä saman vuoden syksynä dramaattisesti, kun nuori Sevillan pelaaja Antonio Puerta menehtyi kesken ottelun saamaansa sairauskohtaukseen. Puertan kuolema kosketti myös Betisin kannattajia, monet riidoista sovittiin ja seurojen suhde muuttui entistä veljellisemmäksi. Jopa Lopera ja Nido päättivät vihanpitonsa halaamalla toisiaan. Betisin joukkue sai suru-uutisia muutamaa vuotta myöhemmin, kun Miki Roqué menehtyi syöpään. Sekä Puerta että Roqué saavat edelleen jokaisessa oman joukkueensa kotiottelussa aplodit pelinumeroidensa mukaisella peliminuutilla, kun miesten kuvat ilmestyvät tulostaululle.

Derbysunnuntai valkenee aurinkoisena. Majailemme Trianan kaupunginosassa, joka on perinteisesti Betisin kannattajien aluetta. Betisin raitapaitoja näkyykin lounasaikaan runsaasti kaduilla ja terasseilla, mutta Sevillan värit loistavat poissaolollaan. Huomaan myös useamman vihreävalkoisiin asusteisiin puetun koiran, mutta tuntuu oudolta, ettei Sevillan kannattajia näyttäydy julkisesti kuin muutamia koko päivänä. Pukeudun itsekin Betisin paitaan, sillä haluan elää El Gran Derbissa täysillä mukana.

Saavun Estadio Benito Villamarinin kulmille kaksi ja puoli tuntia ennen ottelun alkamista. En ole mitenkään etuajassa, sillä paikalla on jo tuhansia muitakin ihmisiä. Aistin sähköisen odottavaa tunnelmaa, kävelen hieman ympäriinsä pimenevässä illassa ja odottelen pelaajien bussien saapumista. Sevillan punainen bussi kurvaa stadionin edustalle poliisisaattueessa ja saa osakseen pilkkahuutoja. Betis tulee paikalle hieman myöhemmin vihreävalkoisten lippujen liehuessa ja valtavan väkijoukon osoittaessa villisti suosiota.

Ihmispaljous alkaa tiivistyä bussien saavuttua ja kansan alkaessa pyrkiä eri puolille katsomoa. Poliisit valvovat järjestystä koirineen ja hevosineen, taivaalla pörrää helikopteri, ilotulitteet paukkuvat ja ilma on sakeana vihreästä savusta. Tuntuu kuin Estadio Benito Villamarínin yllä väreilisi sähköä. Pian kattila on valmis kiehumaan.

Ilmapiiri on täysin erilainen kuin aiemmin näkemissäni peleissä, sillä nyt on selvästi kyse aivan poikkeuksellisesta tapahtumasta. Saavun katsomoon tuntia ennen pelin alkua. Kansaa valuu paikalle vähitellen ja lopulta lehterit täyttyvät ääriään myöten.

Tunnelma nousee, kun himmennetyllä stadionilla soi live-esityksenä Stereo Love ja tuhansien kännyköiden valot heiluivat musiikin tahdissa. Pelaajien saapuminen kentälle aiheuttaa kylmiä väreitä. Kymmenettuhannet kaulahuivit nousevat jälleen kerran päiden yläpuolelle ja koko katsomo kajauttaa täyttä kurkkua Betisin hymnin, jonka sanat ovat varmuuden vuoksi nähtävillä myös tulostaululla.
Katso YouTubesta videot musiikkispektaakkelista ja Betisin hymnistä.

Eteläpäätyyn nousee jättimäinen lakana eli tifo. Sen teema Escape Room Benito Villamarín nostaa esiin viime tammikuussa pelatun cup-ottelun. Silloin peli jouduttiin keskeyttämään, kun Betisin maalia juhlineesta katsomonosasta lentänyt muovikeppi osui Sevillan Joan Jordániin. Suurin syyllinen on tietysti kepin heittäjä, mutta Betisin kannattajien mielestä Sevillan pelaaja liioitteli loukkaantumistaan, jotta peli keskeytettäisiin, Sevilla pääsisi pois vastustajan stadionilta ja joukkue hyötyisi tapauksesta mahdollisimman paljon. Lopulta tuo ottelu pelattiin seuraavana päivänä päätökseen ilman yleisöä. Onneksi tänä iltana selvitään ilman välikohtauksia ja peli saadaan kerralla pakettiin.

Espanjalaisen paikallisottelun tunnelmassa on yksi merkittävä ero itselleni läheisempään italialaiseen jalkapallokulttuuriin. Saapasmaan derbyissä molempien joukkueiden kannattajat saavat käyttöönsä runsaasti tilaa ja päätykatsomoissa nähdään keskenään kilpailevia koreografioita. Täällä vierasjoukkueen faneja päästetään paikalle vain viitisensataa, kuten mihin tahansa sarjapeliin. Näin ollen kotijoukkue saa käytännössä koko katsomon tuen ja äänekkäätkin vieraat jäävät auttamatta vähemmistöön.

Sevilla on ollut useimmissa viime vuosien derbyissä niskan päällä, mutta nyt Betis lähtee peliin poikkeuksellisen suurena ennakkosuosikkina. Vihreävalkoiset taistelevat Espanjan La Ligan kärkisijoista, kun taas Sevillan alkukausi on ollut valtava pettymys. Molemmat saavat ensimmäisellä puoliajalla omat tilaisuutensa, mutta maalinteko ei onnistu. Ottelun tärkeys näkyy kentällä hermostuneina otteina. Peli pysyy yllättävänkin siistinä, kunnes Sevillan Gonzalo Montiel pysäyttää Betisin hyökkäyksen erittäin rajulla liukutaklauksella. Tuomari nostaa keltaisen kortin, mutta lähtee pian tutkimaan videota tapahtuneesta. Tuomio vaihtuu punaiseen korttiin ja yleisö saa Montielin matkan pukukoppiin tuntumaan taatusti pitkältä.

Sevilla joutuu tekemään muutoksia ryhmitykseensä, jolloin veteraani Jesús Navas otetaan vaihtopenkiltä kentälle. Hetkeä myöhemmin Betis nostaa pallon Sevillan maalin edustalle. Nemanja Gudelj yrittää purkaa tilannetta, mutta hänen potkaisemansa pallo kimpoaa Navasin kautta omaan maaliin. Yleisön riemu tuntuu rajattomalta, sillä kaikki näyttää Betisin kannalta loistavalta. Joukkue johtaa ja Sevilla joutuisi pelaamaan koko toisen puoliajan vajaalla. Tilanne muuttuu kuitenkin nopeasti. Betisin tähtipelaaja Nabil Fekir osuu palloa suojatessaan Sevillan Papu Gómezia kyynärpäällä kasvoihin. Tuomari nostaa jälleen keltaisen kortin, joka vaihtuu videotarkastuksen jälkeen punaiseksi. Tuomio menee varmaankin oikein, vaikka tilanne on Montielin ulosajoa huomattavasti kiistanalaisempi. Borja Iglesiasilla on vielä avopaikka viedä Betis tauolle kahden maalin johdossa, mutta maalivahti Bonon jalkatorjunta pelastaa Sevillan.

El Gran Derbissa viehättää tapahtuman autenttisuus. Minä itse olen tietysti täällä turistina, mutta katsomossa ei näy juurikaan muita ulkomaalaisia. Olen käynyt pari kertaa esimerkiksi Barcelonan Camp Noulla, jossa näkyvä osa katsojista on matkailijoita. Täällä paikalla on vain paikallisia miehiä, naisia ja lapsia, joille oma seura on kaikki kaikessa. Kiinnitän huomiota siihen, että tähän myöhäisillan kiihkeistä kiihkeimpään kamppailuun on saapunut myös kokonaisia perheitä. Vanhimmat ovat nauttineet eläkepäivistään jo kauan, eivätkä nuorimmat taida olla vielä kymmenvuotiaitakaan. Koko yleisö kannustaa Betisiä täydellä sydämellään ja elää joka solullaan mukana kentän tapahtumissa.

Toisen puoliajan alussa Álex Morenolla on hyvä paikka tuplata Betisin johto, mutta Bono torjuu jälleen. Tämän jälkeen Betisin tilanne alkaa synkistyä. Yleisön suosikki, lempinimellä El Panda tunnettu hyökkääjä Borja Iglesias tulee pallontavoittelutilanteeseen turhan innokkaasti ja nappulat osuvat vastustajan sääreen. Tuomari nostaa keltaisen kortin, mutta Sevillan pelaajan tehdessä kentän pinnassa hetkellistä kuolemaa, mennään vielä kolmannenkin kerran katsomaan videoita. Iglesias ajetaan ulos ja lopulta Betis onkin se joukkue, joka joutuu pelaamaan lähes koko toisen puoliajan alivoimaisena.

Pelin henki muuttuu täysin. Betis kuluttaa kokeneen maalivahtinsa Claudio Bravon johdolla aikaa kaikin mahdollisin keinoin ja yleisö vaatii Sevillan pelaajille ulosajoa jokaisesta pienestäkin rikkeestä. Tunteet kuumenevat niin kireiksi, kuin tällaisessa ottelussa voi kuvitellakin. Betisin puolustustaistelu tuntuu kestävän, kunnes puolustaja Gudeljin huikea kaukolaukaus tuo Sevillan tasoihin kymmenisen minuuttia ennen loppua. Gudelj nousee ottelun suureksi hahmoksi, jolle pelkkä tasoitusmaali ei riitä. Seuraava kaukolaukaus kolahtaa ylärimaan ja serbi nousee vielä viimeisellä lisäaikaminuutillakin Betisin rangaistusalueelle hakemaan ratkaisua. Laukaus on tälläkin kerralla hyvä, mutta 39-vuotias Bravo venyy uskomattomalta näyttävään torjuntaan. Peli päättyy tasan 1–1, mutta tulosta ei voi pitää sopuisana.
Katso ottelun kohokohdat La Ligan YouTube-kanavalta.

Tasapeli nostaa varmasti enemmän Sevillan itseluottamusta, vaikka toisaalta punavalkoiset ovat pettyneitä hukattuaan loppuhetkien maalitilanteet. Betisin leirissä ollaan myös harmissaan, koska derbyvoitot ovat viime vuosina olleet harvinaisia, ja nyt sellaiseen oli ennen ulosajoja loistava tilaisuus. En kiirehdi ulos katsomosta. Betisin kannattajat huutelevat herjoja Sevillan fanikatsomon suuntaan ja toivovat punavalkoisten pysyvän putoamisviivan alapuolella sarjan päättymiseen saakka. Itse haluaisin molempien pysyvän samalla sarjatasolla jo El Gran Derbin säilymisenkin vuoksi. En voisi kuvitella Sevillaa ilman Betisiä tai Betisiä ilman Sevillaa.

Käyn derbyn jälkeen katsomassa vielä yhden pelin ennen MM-kisoista johtuvan sarjatauon alkamista. Putoamisviivan tuntumaan juuttunut Sevilla saa vieraakseen hyvävireisen baskijoukkueen Real Sociedadin. Katsomossa on mainio tunnelma, vaikka Sevilla hakee edelleen kauden ensimmäistä kotivoittoaan La Ligan otteluissa. Toiveikkuus saa kolauksen jo reilun vartin jälkeen, kun norjalaiskärki Alexander Sørloth vie vieraat johtoon. Pian tämän jälkeen korttien viuhuminen jatkuu siitä, mihin derbyssä jäätiin. Espanjassa tulkitaan sääntökirjaa sääliä tuntematta, ja kun nappulat raapaisevat yhtään nilkan yläpuolelta, näkyy ilmassa muutakin punaista kuin Sevillan kaulahuiveja.

Sekä Ivan Rakitić että Tanguy Nianzou ovat jo noin puolen tunnin jälkeen suihkussa, joten Sevilla joutuu pelaamaan pitkään yhdeksällä miehellä. Kannattajat raivoavat tuomarille, mutta Real Sociedad pallottelee Sevillan vajaamiehisen puolustuksen läpi ja siirtyy kahden maalin johtoon. Sevilla ei kuitenkaan luovuta – dicen que nunca se rinde – ja hyökkääjä Rafa Mir puskee kuin tyhjästä kavennuksen juuri ennen taukoa. Yleisö räjähtää huutoon, joka jatkuu kiitettävällä volyymilla koko toisen puoliajan. Sevilla taistelee toivottomalta tuntuvasta alivoimastaan huolimatta loppuun saakka ja saa koko yleisön puolelleen tavalla, jollaista en muissa Sevillan peleissä ollut kokenut. Maalia ei kuitenkaan synny, vaan Real Sociedad vie voiton 2–1.

Tapaan pelin jälkeen perheeni viereisessä ostoskeskuksessa ja kun teemme lähtöä kohti majapaikkaa, huomaamme joukkueiden bussit stadionin edustalla. Aitojen taakse on kerääntynyt jonkin verran kansaa, joten liitymme joukkoon. Paikalla on paljon marokkolaistaustaisia ihmisiä, jotka odottavat erityisesti Sevillan maalivahtia Bonoa.

Odotus palkitaan, sillä Bono tulee tappiosta huolimatta tervehtimään innokasta fanijoukkoa. Todella sympaattiselta vaikuttavalla veräjänvartijalla on aikaa tulla hymyilemään yhteiskuvaan myös minun kanssani. Toivotan Bonolle onnea MM-kisoihin, ja tätä kirjoittaessani onni onkin ollut myötä. Marokko on jo yltänyt historiansa parhaaseen saavutukseen päästyään puolivälieriin, ja pelit jatkuvat edelleen. Bonosta tuli marokkolaisten kansallissankari viimeistään neljännesvälierässä, jonka rangaistuspotkukilpailussa hän ei päästänyt yhtään espanjalaisten laukausta taakseen. Miehen taso oli toki tiedossa, sillä hänet palkittiin viime kaudella Espanjan La Ligan parhaana maalivahtina.

Myös kapteeni ja elävä seuralegenda, pitkälti yli 600 ottelua Sevillan paidassa pelannut Jesús Navas käy tervehtimässä paikalla olevia ihmisiä. Romanitaustainen Navas saapui seuran juniorijoukkueeseen 15-vuotiaana ja on tehnyt upean uran huolimatta paniikkikohtauksista, koti-ikävästä sekä masennuksesta, joista hän on avoimesti kertonut. Yhteiskuva jää ottamatta, mutta ehkä se olisikin ollut Betis-sympatioideni vuoksi liikaa. On joka tapauksessa aina mielenkiintoista nähdä urheilijoita kentän ulkopuolella, koska lyhyenkin tapaamisen perusteella muodostuu jonkinlainen kuva siitä, millaisista ihmisistä on kysymys.

Kaikki Sevillassa näkemäni pelit olivat hienoja elämyksiä. Paikan päällä nähdyissä jalkapallo-otteluissa on kyse paitsi urheilusta, myös ennen kaikkea yhteisöllisyydestä, tunnelmasta sekä suurista tunteista. Niitä eteläeurooppalainen jalkapallo tarjoaa yllin kyllin. Oma seura, oli se sitten Betis tai Sevilla, on tässä kaupungissa elämäntapa ja tärkeä osa ihmisen identiteettiä. Varsinkin El Gran Derbi jää mieleen unohtumattomana spektaakkelina ja yhtenä parhaista jalkapallokokemuksistani, vaikka kolme ulosajoa vaikuttivatkin itse peliin harmillisen paljon.

Aitoa béticoa minusta ei kaikesta huolimatta tullut. Suosikkiseuranani Espanjassa pysyy aina Osasuna, eikä senkään merkitys ole kovin tärkeä Milanon Interiin tai Suomen ja Italian maajoukkueisiin verrattuna. Betisin ja myös Sevillan pelejä on silti näiden kokemusten jälkeen entistä mielenkiintoisempaa katsoa televisiosta. ¡Viva el Betis, manque pierda!

Jalkapallo
Jalkapalloa Milanossa, Inter–Udinese

Pääsin maaliskuun lopulla taas kerran pitkäksi viikonlopuksi Milanoon ja seuraamaan suosikkijoukkueeni Interin peliä San Siron stadionille. Vastassa oli tällä kerralla Friulin ylpeys Udinese, ja ottelun lopputulosta sai jännittää aivan viime hetkille saakka.
Keväisistä Milanon-viikonlopuista on tullut minulle ja vaimolleni mukava perinne, ja tämä oli jo neljäs vuosi peräkkäin kun pääsin seuraamaan sinimustan suosikkijoukkueeni kotiottelua. Tämä on tuntunut oikein mukavalta, sillä kävin aiemmin Milanossa huomattavasti harvemmin, vaikka Inter on kuulunut elämääni jo useamman vuosikymmenen ajan. Matkan ajankohtaa valitessa ei ollut muiden kiireiden vuoksi juurikaan vaihtoehtoja, joten otteluksi valikoitui Interin kohtaaminen Udinesen kanssa.

Ottelun ennakkotunnelmat
Saavun San Sirolle noin tuntia ennen kamppailun alkua. Milanossa ei ole tapana pukeutua jalkapalloseurojen väreihin muuten kuin otteluiden yhteydessä, joten sinimustaa kansaa alkaa erottua vasta täpötäydessä violetin metrolinjan vaunussa. Itse valitsin tällä kerralla ylleni Milanosta yli 30 vuotta sitten hankkimani nyt jo retrohenkisen paidan, jossa sponsorina komeilee elintarvikeyhtiö Fiorucci. Sää on mukavan lämmin ja keväinen, joten aurinkoisena iltapäivänä tarkenee hyvin lyhythihaisessakin.

Päivän vastustaja Udinese on pärjännyt verrattain pienillä resursseilla Serie A:ssa kunnioitettavan hyvin vuodesta toiseen. Jo vuonna 1896 perustettu seura ei ole koskaan voittanut merkittäviä pokaaleja, mutta se on sijoittunut Italian pääsarjassa kolmen parhaan joukkoon kolmesti, viimeksi keväällä 2012. Mestarien liigan karsintoihin Pikku seeprat ovat osallistuneet kolmesti ja selvinneet kertaalleen lohkovaiheeseen. Käynnissä on nyt Udinesen 30. peräkkäinen kausi Serie A:ssa, eikä putoamisesta ole pelkoa tänäkään keväänä. Olen käynyt kerran itsekin Italian koilliskulmassa Udinessa seuraamassa valkomustan joukkueen peliä. Silloin vastassa oli Napoli ja kotijoukkue kukisti maineikkaat vieraansa 1–0.

Hallitseva Italian mestari Inter lähtee iltapäivän otteluun selvänä ennakkosuosikkina, sillä se johtaa sarjaa niukalla erolla ennen pahinta haastajaansa Napolia. Udinese puolestaan majailee turvallisesti sarjataulukon keskivaiheilla ilman realistisia mahdollisuuksia eurokentille pääsystä. Ottelun voittaminen on siis Interille käytännössä välttämätöntä, kun taas Udinese pääsee kentälle melko paineettomassa asemassa. Itse odotan pelistä henkilökohtaista revanssia, sillä edellinen paikan päällä näkemäni näiden joukkueiden kohtaaminen päättyi Udinesen murskavoittoon 5–2. Silloin Milanossa elettiin kevättä 2013, jolloin yksi Interin historian heikoimmista kausista oli päättymässä.

Ehdin tuttuun tapaan seuraamaan joukkueiden valmistautumista peliin. Kuntovalmentaja Fabio Ripert ohjaa avauskokoonpanon lämmittelyä, jota apuvalmentaja Massimiliano Farris seuraa tarkasti vieressä. Muutama tärkeä pelaaja on nyt joukosta poissa, sillä kapteeni Lautaro Martínez ja vahvaa kautta pelaava Denzel Dumfries parantelevat vammojaan, Alessandro Bastoni on pelikiellossa ja Nicolò Barella on saanut otteluruuhkan keskellä lepovuoron. On hauska seurata pelaajien paristakymmenestä metristä lähteviä laukauksia. Federico Dimarco tuntuu olevan hyvässä vireessä, sillä milanolaisen vasuri lähettää parikin palloa napakasti yläkulmaan. Myös Hakan Çalhanoğlun kuuluisa potkutekniikka erottuu. Kärkimies Marcus Thuram hakee puolestaan sijoituksia alakulmiin.

Ensimmäinen puoliaika
Inter aloittaa pelin vahvasti. Çalhanoğlun laukaus hipoo sivuverkkoa jo toisella minuutilla, minkä jälkeen hyökkäykset jatkavat vyörymistään kohti Udinesen maalia. Energinen Davide Frattesi saa tilaisuutensa, mutta osuu lähietäisyydeltä vain tolppaan. Ottelu ehtii vanheta reilut kymmenen minuuttia, kunnes sinimustat pääsevät juhlimaan. Dimarcon syöttö tavoittaa rangaistusalueen sisältä Marko Arnautovićin, ja itävaltalainen toimittaa pallon maaliin. Konkarihyökkääjää on kritisoitu paljon, mutta hän tuntuu viimein päässeen kelpo vireeseen. En tiedä mitä Arnautović on ennen tätä peliä syönyt, mutta hän tuntuu olevan mukana jokaisessa hyökkäyksessä ja hakee avaavia syöttöjä milloin kantapäällään ja milloin jollakin yksinkertaisemmalla tavalla.

Interin ultrakannattajien kansoittama päätykatsomo Curva Nord on ottelun ensimmäiset parikymmentä minuuttia hiljaa protestina jatkuvasti nousevia lippujen hintoja vastaan. Olen itsekin huomannut hintojen muutoksen, mutta koska käyn täällä harvoin, valitsen silti mielelläni hyvän paikan euroja laskematta. Pääsylipun hinta on vain pieni osa ulkomailta saapuvan matkailijan kokonaiskustannuksista, mutta tilanne on tietenkin täysin erilainen paikalliselle, joka käy peleissä säännöllisesti. Tarkoitushan toki olisi, että katsomo täyttyisi jo tunnelman vuoksi innokkaimmista faneista, eikä satunnaisista turisteista tai välinpitämättömistä bisnesmiehistä. Liput kannattaa hankkia suoraan Interin nettisivuilta.

Hyvältä paikalta näkee pelin erinomaisesti, mutta tunnelman kannalta olisi parempi sijoittua lähemmäs Curva Nordia. Ultrat pitävät huolen hyvästä tunnelmasta ja vaikka ääni kantaa hienosti koko stadionille, yhtyy muu kansa lauluihin varsin laiskasti. Huomaankin olevani yksi harvoista, joka haluaisi tässä katsomonosassa hoilata sinimustien tukena. On pöyristyttävää, etteivät kaikki vaivaudu nousemaan edes ylös, vaikka laulun mukaan pitäisi hyppiä ettei leimaudu Milanin kannattajaksi. Varsinaiseen Curva Nordiin eli San Siron toisen kerroksen vihreään osaan en kuitenkaan halua lippuani ostaa, sillä esimerkiksi viime vuonna täällä ollessani koko katsomonosa pidettiin tyhjänä ensimmäiset puoli tuntia silloisten protestien vuoksi. Omassa katsomossani on kyllä hyvät palvelut, sillä esimerkiksi olutta tullaan myymään halukkaille. Ostajia on silti yllättävän vähän, ja jätän juomat itsekin väliin koska humallun aivan riittävästi pelkästä jalkapallosta.

Toinen maali syntyy vajaan puolen tunnin kohdalla. Inter etenee muutamalla syötöllä vasenta laitaa pitkin läpi kentän ja erinomaisesti pelaava Dimarco tarjoaa kuin avausmaalin kopiona avopaikan Davide Frattesille. Italialainen osuu tällä kerralla varmasti ja Inter johtaa jo kahdella maalilla. Kotijoukkueen ensimmäinen puoliaika on kokonaisuudessaan erittäin hyvä. Muistelen edelliskaudella täällä näkemääni ottelua, jossa Inter johti Genoaa vastaan tauolla niin ikään 2–0. Silloinkin maalinteosta vastasivat paljon vaihtopenkkiä kuluttaneet miehet, keskikenttäpelaajista Kristjan Asllani ja konkarihyökkääjistä Alexis Sánchez. Viimeksi mainittu edustaa nykyään Udinesea, mutta on nyt lihasvamman vuoksi sivussa kokoonpanosta.

Toinen puoliaika
Peli jatkuu tauon jälkeen tasaisempana, mutta Inter saa luotua yhä maalintekotilanteita. Ottelun paras pelaaja Federico Dimarco on ollut vahva niin puolustustyössä kuin hyökkäyspäässäkin, ja pääsee kokeilemaan vasurillaan. Kova laukaus painuu kuitenkin niukasti yli maalin.

Samoin kuin viime kauden Genoa-pelissä, myös nyt toisesta puoliajasta tulee todella vaikea, kun vierasjoukkueen puolustaja nousee maalintekoon. Ranskalainen Oumar Solet saa pallon haltuunsa keskiympyrässä, etenee päättäväisesti ja upottaa pallon tarkalla kaukolaukauksella verkkoon. Maali on vasta tammikuussa Italiaan saapuneelle Solet’lle Serie A -uran ensimmäinen, mutta puolustaja on herättänyt otteillaan jo useamman ison seuran kiinnostuksen. Komea maali tuo karvaasti mieleeni muutamaa päivää aiemmin pelatun Liettua–Suomi-ottelun, jota olin seuraamassa paikan päällä Kaunasissa. Onneksi toisin kuin Suomi Gvidas Gineitisin vastaavanlaisen kaukolaukauksen jälkeen, on Inter nyt yhä yhden maalin johdossa. Pelikellossa on jäljellä samat parikymmentä minuuttia kuin Kaunasissakin.

Udinesen maali muuttaa Interin hallussa olleen pelin kuin taikaiskusta tuskalliseksi selviytymistaisteluksi. Kuluu vain hetki, kun vieraiden kookas kärkimies Lorenzo Lucca hakee jo puskullaan tasoitusta. Interin maalivahti Yann Sommer venyy kuitenkin näyttävään torjuntaan. Katsomossa voi aistia jännitystä ja miltei jo orastavaa epätoivoakin, sillä käsillä on yllättäen trilleri. Luotettavan Sommerin paraatipelastusta vaaditaan vielä kertaalleen lisäajalla, kun Solet pääsee yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä. Sveitsiläismaalivahti kestää ja Inter saa kuin saakin kaipaamansa pisteet.

Lisäajalla riittää niin jännittäviä hetkiä, että Interin päävalmentaja Simone Inzaghi menettää hermonsa ja astuu tyylikkäillä lakerikengillään kentän puolelle sättimään erotuomari Daniele Chiffiä. Edes punaisen kortin heilahtaminen ei hiljennä sormeaan heristävää Inzaghia, joka saadaan hetkeä myöhemmin talutettua syrjemmälle. Tällaiset raivokohtaukset eivät ole kovin kypsää käytöstä, mutta Inzaghi on tehnyt muuten erinomaista työtä. Pari vuotta sitten odottelin jo valmentajan potkuja, mutta mieleni muuttui jo samana keväänä Interin edetessä kohti Mestarien liigan finaalia. Fantastinen viime kausi teki Inzaghista entistä suuremman sankarin, josta interistien on vaikea olla pitämättä. Piacenzan paholaisen kehittämä pelitapa on kerännyt kehuja monilta asiantuntijoilta. Inzaghin Inter yllättää mielellään vastustajansa pelaajien keskinäisillä paikanvaihdoilla ja esimerkiksi topparit nousevat toisinaan rohkeasti hyökkäyksiin.

Mietteitä pelin jälkeen
Inzaghi ansaitsee kehunsa, mutta joukkueen peliesityksistä löytyy myös huolenaiheita. Valmentaja on toki oikeassa siinä, että Udinese-pelin ensimmäiset 70 minuuttia sujuivat erinomaisesti. On silti hälyttävää, että taas kerran selvä peli karkasi käsistä Inzaghin omiakin hermoja raastavaksi jännitysnäytelmäksi. Interin yhdellä tai välillä kahdellakin maalilla johtama ottelu on kääntynyt kuluvalla sarjakaudella jo viidesti tasapeliksi, ja varsinkin viimeisen vartin aikana päästettyjä maaleja on aivan liikaa. Erityisesti Napolin loppuhetkien tasoitus kärkikaksikon keskinäisessä kamppailussa maaliskuun alussa voi osoittautua mestaruuskamppailussa ratkaisevaksi, olkoonkin että se oli tuon pelin tapahtumiin nähden täysin ansaittu. Interin suurimpana ongelmana on ollut kykenemättömyys tappaa otteluita johtoasemassa samaan tapaan kuin edellisellä kaudella.

Italiassa on spekuloitu sitä, kuinka paljon Interin toisen puoliajan ongelmissa on kysymys pelaajien henkisestä kantista ja keskittymisvaikeuksista, vai vaikuttavatko valmentajan tekemät vaihdot ratkaisevasti ottelun hallinnan menettämiseen . Vaihdoille on toki syynsä, sillä Interin raskas ottelutahti tekee pelaajien kierrättämisestä välttämätöntä. Joukkue kamppailee Italian mestaruuden lisäksi menestyksestä myös Mestarien liigassa, jonka puolivälierissä se kohtaa Bayern Münchenin. Italian cupin välierissä vastassa on rakas paikallisvastustaja Milan. Tarjolla on siis kolme pokaalia, mutta toisaalta kaudesta voi jäädä myös pelkkä luu käteen.

Interin ottelumäärä antaa jonkinlaisen lepoedun mestaruudesta tiukasti kamppailevalle Napolille, joka ei osallistunut tällä kaudella lainkaan europeleihin ja putosi Italian cupistakin jo varhaisessa vaiheessa. Napolin valmentaja Antonio Conte suhtautuu intohimoisesti voittamiseen ja tietää miten tavoitteet saavutetaan. Toisaalta Napolikin on vaikuttanut välillä yllättävän väsyneeltä ja pelin taso on vaihdellut paljon. Voi olla, että vaativan Conten alaisuudessa yhdenkin ottelun viikkotahti saattaa tuntua joistakin pelaajista raskaalta.

Vaikka Napolin loppuohjelma näyttää Interiä helpommalta, eivät Interin kannattajat voi odottaa tässä tilanteessa omiltaan muuta kuin mestaruutta. Kävi lopulta miten tahansa, on käynnissä joka tapauksessa upea kevät italialaisen jalkapallon ystäville. Mestaruustaistelun lisäksi eurocup-paikoista käydään kiivasta kamppailua monen joukkueen voimin ja sarjataulukon häntäpäässä taistellaan kynsin hampain putoamista vastaan. Suomalaismaustetta Italian jalkapallokevääseen tuo Joel Pohjanpalon hieno vire Palermossa Serie B:ssä. Maltan tuskin odottaa, että pääsisin taas ensi kaudella katsomaan peliä jollekin saapasmaan stadionille!
Blogin muut urheiluaiheiset jutut löytyvät täältä.
Jalkapallo
Brittifutiksen juurilla Wolverhamptonissa

Kävin viime viikonloppuna kaverini Teron kanssa jalkapallomatkalla Englannissa. Näimme kaksi peliä, joista ensimmäinen oli FA Cupin puolivälierä Wolverhampton–Coventry. Tutustuimme samalla perinteikkään Wolvesin kiehtovaan historiaan.
Kirjoittelin pari kuukautta sitten Lontoossa näkemästäni Tottenhamin ottelusta, jonka jälkeen jäin kaipaamaan hieman perinteisempää brittifutistunnelmaa. Tottenham on englantilaisjoukkueiden joukosta oma suosikkini ja se pelaa upealla huippumodernilla stadionilla, mutta mieleni teki tutkimusmatkalle perinteisempään brittifutiksen maailmaan, historiallisiin katsomoihin jonnekin pääkaupungin ulkopuolelle. En olisi osannut kuvitellakaan, että tuo reissu toteutuisi näin nopeasti.

Meillä oli muutaman kaverin kanssa tarkoitus lähteä ensi kesän EM-kisoihin Saksaan, mutta kun lippujen hankkiminen ei tuntunut onnistuvan, päätimme vaihtaa suunnitelmaa ja suunnata korvaavalle jalkapallomatkalle. Joukko supistui suunnitelmien vaihtuessa, joten lähdimme reissuun kaverini Teron kanssa kahdestaan. Tero seuraa aktiivisesti Valioliigaa, joten reissun kohteeksi valikoitui nopeasti Englanti. Lähdemme katsomaan kahta ottelua, joista ensimmäinen pelataan Englannin keskiosissa Wolverhamptonissa. Wolverhampton Wanderers eli tuttavallisemmin Wolves on Teron suosikkijoukkue ja itse en voisi kuvitella parempaa kohdetta kaipaamani jalkapallonostalgian etsimiseen.

Valmistaudun matkaan lukemalla Saku-Pekka Sundelinin kirjoittaman erinomaisen Brittifutis-kirjan sekä katsomalla YouTubesta koosteen vuoden 1973 FA Cupin puolivälierästä, jossa Wolverhampton isännöi Coventrya täsmälleen samalla tavalla kuin omaan ohjelmaamme kuuluvassa pelissä. Vaikka olenkin aina seurannut tiiviisti jalkapalloa, ei brittifutis ole itselleni yhtä tuttua kuin italialainen, suomalainen tai espanjalainenkaan jalkapallo. Arvostan silti suuresti englantilaisen jalkapallokulttuurin rikkautta ja perinteitä sekä sitä, kuinka ylpeitä britit ovat omasta seurastaan, oli se sitten kuinka suuri tai pieni tahansa. Vaikka olenkin viime vuosina katsonut Valioliigaa televisiosta vain muutaman pelin kaudessa, tunnen suurta nostalgiaa muistellessani, kuinka Aulis Virtanen 80-luvulla selosti Englannissa pelattuja otteluita ja kertoi kuinka ryhmittymät erottuvat mustavalkovastaanottimissa toisistaan.

Wolvesin tavallisiin sarjapeleihin saa yleensä lippuja seuran omien nettisivujen kautta. Joitakin pelejä ajatellen saattaa olla hyödyllistä hankkia etuosto-oikeus liittymällä seuran jäseneksi 40 punnan vuosihintaan. Nyt edessä on kuitenkin kaikkea muuta kuin tavallinen peli, sillä kyseessä on Englannin FA Cupin puolivälierä samalta seudulta tulevaa Coventrya vastaan. Molemmilla seuroilla on nyt mahdollisuus saavuttaa jotain itselleen poikkeuksellisen suurta, sillä voittajan matka jatkuu Lontoon Wembleyllä pelattavaan välierään. Lippujen kysyntä on niin kovaa, että joudumme varmistamaan sisäänpääsymme Wolvesin hospitalityn eli eräänlaisen vip-paketin avulla. 169 punnan kappalehinta on kova, mutta siedettävä. Tämä peli on päästävä kokemaan!

Vietämme ottelua edeltävän yön Englannin toiseksi suurimmassa kaupungissa Birminghamissa, josta on vain reilun vartin junamatka Wolverhamptoniin. Molineux Stadium sijaitsee kilometrin päässä rautatieasemalta, joten kävelymatka pelipaikalle on miellyttävän lyhyt. Olemme liikkeellä aamuvarhaisella, sillä peli alkaa jo viittätoista yli kahdeltatoista. Sitä ennen täytyy ehtiä Wolvesin kauppaan ja varttia vaille kymmeneltä alkavaan hospitality-ohjelmaan. Wolverhamptonin keskustassa on hiljaista, mutta näemme erään pubin ovella ystävällisen mutta ehdottoman kyltin, jonka mukaan ainoastaan kotijoukkueen kannattajat ovat tervetulleita. Ikkunan läpi katsottuna näyttää siltä, että olut virtaa mukavasti vaikka kello lyö vasta yhdeksää aamulla.

Stadionin kulmilla valmistaudutaan jo ottelutapahtumaan, sillä rasvaiset herkut tirisevät grilleissä ja keltamustia fanituotteita asetellaan myytäväksi. Näky on tutun oloinen, mutta en ole ennen kokenut vastaavaa aamuauringon vasta valaistessa seuralegendojen patsaita.

Käymme stadionin päädyssä sijaitsevassa kaupassa, josta hankin kokoelmaani uuden jalkapalloseuran kaulaliinan. Terolle kertyy ostettavaa kokonainen kassillinen. Olemme valinneet muutamasta vaihtoehdosta Wolverhamptonin museoon sijoittuvan hospitality-ohjelman, mikä osoittautuu erinomaiseksi ratkaisuksi. Museo on mielenkiintoinen, eikä siellä käynti onnistuisi nimenomaan ottelupäivänä muulla keinoin. Museo sijaitsee aivan kaupan vieressä ja pääsemme odottelemaan kierroksen alkua alakerran aulatilaan. Meillä ei ole aiempaa kokemusta tällaisista tilaisuuksista, joten odotamme mielenkiinnolla mitä tuleman pitää.

Hospitality-ohjelma Wolverhampton Wanderersin museossa
Parinkymmenen hengen ryhmä ohjataan yläkertaan, jossa saamme aluksi varsinaiset otteluliput käteemme. Museon baarista saa noutaa haluamansa tervetulojuoman sekä tutustua hetken aikaa omatoimisesti näyttelyyn. Jalkapallomuseon sisältö on vaikuttava ja toteutus tyylikäs. Keltainen – tai old gold kuten täällä sanotaan – yhdistettynä mustaan on tehokas väriyhdistelmä.

Meidät kutsutaan pian pieneen auditorioon, sillä ohjelmassa on seuralegendan haastattelu. Wolvesin historioitsijan Peter Crumpin seurassa on Andy Thompson, joka edusti Wanderersia suurimman osan pitkästä urastaan. Pienikokoinen Thommo oli nopea ja monipuolinen pelaaja, joka viihtyi useimmiten laitapuolustajan tontilla. Hän siirtyi marraskuussa 1986 Wolverhamptoniin 19-vuotiaana lupauksena naapuriseura West Bromwichista yhdessä toisen tulevan legendan Steve Bullin kanssa.

Wolves oli tuolloin historiansa syvimmässä aallonpohjassa, mutta kaksikko auttoi joukkueen ponnistamaan neljännestä divisioonasta ylöspäin. Wolves ei noussut vielä Thompsonin aikana aivan Valioliigaan, mutta kakkostasolla pelattuja kausia kertyi runsaasti. Thommo pelasi Wanderersissa kaikkiaan 451 ottelua ja teki niissä puolustavalle pelaajalle komeat 45 maalia. Maalimäärää selittää hänen maineensa erinomaisena rangaistuspotkujen laukojana.

Thompson on sujuva puhuja, joka vastaa kysymyksiin kertomalla pitkiäkin tarinoita. Oletan että hän on tällaisissa tilaisuuksissa jonkinlainen vakiovieras, eikä ole ihme että rennosti esiintyvä mies on saanut työtä myös Wolvesin otteluiden kommentaattorina. Thompson muistelee pelivuosiaan ja vastaa lopuksi yleisön esittämiin kysymyksiin. Innokkaita kysyjiä löytyy niin paljon, ettei meidän tarvitse avata suutamme lainkaan. Käyn vielä lopuksi pyytämässä otteluohjelman kanteen Andy Thompsonin nimikirjoituksen ja yhteiskuvakin totta kai onnistuu muitta mutkitta. On mukavaa päästä tapaamaan paikallinen legenda.

Siirrymme auditoriosta buffetruokailuun. Tarjolla olevat eväät yllättävät, sillä olin ehkä ajatellut tällaiseen tilaisuuteen jotain raikkaampaa kuin vaikkapa uppopaistettuja kananpaloja tai makkaralla ja pekonilla ryyditettyjä hampurilaisia. Kenties ruokalista on sovitettu paikalliseen makuun sopivaksi, sillä murkina näyttää tekevän hyvin kauppansa. En itsekään valita, vaan syön vatsani täyteen. Parasta on jälkiruokapöydän suussa sulava marjapiirakka. Komeaa seuran historioitsijan titteliä kantava Peter käy ruokailun lomassa kyselemässä kaikkien kuulumisia. Hän ilahtuu suomalaisista vieraista ja muistelee kuinka Mixu Paatelainen edusti Wolverhamptonia yhden kauden ajan hieman ennen vuosituhannen vaihdetta.

Ehdimme hädin tuskin syödä, kun on jo aika lähteä Peterin opastamalle museokierrokselle. Mies tuntee seuran historian paremmin kuin omat taskunsa ja luettelee sujuvasti yksityiskohdan toisensa jälkeen. Wolvesin kultakausi osui 1950-luvulle, jolloin seura voitti toistaiseksi ainoat kolme Englannin mestaruuttaan. Viimeinen neljästä FA Cupin voitosta on keväältä 1960 ja vuonna 1972 Wolves ylsi UEFA-cupin finaaliin, jonka hävisi niukasti Tottenhamille. Palkintokaapista löytyy muutamien pienempien kilpailujen voittopokaaleja.

Wolverhamptonin ensimmäinen jalkapalloseura perustettiin vuonna 1877 St. Luken koulun joukkueeksi. Myös paikallisessa krikettikerhossa Blakenhall Wanderersissa kiinnostuttiin uudesta urheilulajista ja Wolverhampton Wanderers syntyi seurojen yhdistyessä kahta vuotta myöhemmin. Wolves on yksi Englannin jalkapalloliigan kahdestatoista perustajajäsenestä, jotka osallistuivat ensimmäiseen syyskuussa 1888 alkaneeseen sarjaan. Silloin mukana olleista seuroista Wolvesin lisäksi myös Aston Villa, Burnley ja Everton pelaavat parhaillaan kuluvalla kaudella Valioliigassa.

Lähes jokaiselta jalkapalloseuralta löytyy oma verivihollinen, ja Wolverhamptonin tapauksessa se on niin ikään jalkapalloliigan perustajiin kuulunut West Bromwich Albion. Joukkueiden stadionit sijaitsevat vajaan kymmenen mailin päässä toisistaan, joten taustalla on kova paikallinen kilpailuasetelma. Molemmat seurat perustettiin lähes samaan aikaan ja niillä on ollut aikaa vihata toisiaan vuoden 1883 ensikohtaamisesta lähtien. Keskinäiset ottelut tunnetaan nimellä Black Country derby, sillä hiilikaivosten ja saastuttavien tehtaiden sävyttämä alue tunnetaan lempinimellä Musta maa. Nykyään on siirretty vähemmän maata mustaavaan modernimpaan teollisuuteen.

Black Country derby on poikkeuksellisen kiihkeä siksikin, että lähes kaikki kannattajat ovat paikallisia, toisin kuin suurseurojen yhteenotoissa, jotka houkuttelevat katsomoon paljon enemmän tunnelmaa laimentavia ulkomaalaisia. Joukkueiden keskinäiset kamppailut ovat viime aikoina olleet harvinaisia, koska seurat pelaavat eri sarjatasoilla. Poikkeuksena oli viime tammikuun cupkohtaaminen, jossa tapahtuneet katsojien yhteenotot ylittivät uutiskynnyksen Suomessakin. Joukkueet ovat nokitelleet toisiaan myös humoristisemmassa hengessä. Wolverhamptonin kannattajat ovat esimerkiksi ivailleet West Bromwichin paitojen näyttävän Tesco-supermarkettien muovikasseilta. Niinpä erään West Bromwichin voittaman ottelun jälkeen vieraskannattajat peittivät Wolverhamptonin stadionin istuimet – arvaatte kyllä – Tescon muovikasseilla.

Myös tämänpäiväinen vastustaja Coventry kuuluu paikallisvastustajiin, sillä se saapuu Wolverhamptoniin vain noin viidenkymmenen kilometrin päästä. Vihanpito ei silti ole yhtä vakavaa kuin West Bromwichin suuntaan. Lähiseudulla riittää kilpailua, sillä alueen joukkueisiin kuuluvat esimerkiksi Aston Villa, Birmingham City ja Stoke City.

Wolvesilla on mielenkiintoinen rooli eurooppalaisen jalkapallon kehityksessä. Molineux oli 1950-luvulla yksi ensimmäisistä stadioneista, joille asennettiin valaistus. Tätä hyödynnettiin pelaamalla iltavalaistuksessa ystävyysotteluita ulkomaalaisia huippujoukkueita vastaan. Pelit saivat televisioinnin ansioista suuren huomion. Unkaria pidettiin tuohon aikaan maailman parhaana maajoukkueena ja esimerkiksi Englanti kärsi sille Wembleyllä murskaavan tappion. Pian tämän jälkeen Wolves kutsui Unkarin vahvimman seurajoukkueen Honvedin vieraakseen Molineuxille. Wolves kukisti Ferenc Puskásin tähdittämän Honvedin 3–2, minkä seurauksena brittilehdistö julisti Wolverhamptonin ”maailmanmestariksi”. Tästä heräsi ajatus oikean kansainvälisen seurajoukkuekilpailun järjestämisestä. Jo seuraavana syksynä alkoikin Euroopan Cup, joka tunnetaan nykyisin Mestarien liigana.

Museosta löytyy myös jotain suomalaista, nimittäin Jarno Saarisen keksimä Subsoccer-peli, Wolverhamptonin väreissä tietenkin. Peter kertoo, että pöydän alla pelattava istumajalkapallopeli saapui vasta paria kuukautta aiemmin ja se on ollut suosittu uutuus.

Museovierailu on todella vaikuttava kokemus, sillä täällä voi hyvin konkreettisesti aistia kuinka joukkue on koko Wolverhamptonin kaupungin suuri ylpeydenaihe. Wolvesilla on upeat perinteet ja niitä myös vaalitaan huolellisesti. Näyttely ei häviä lainkaan paria viikkoa aiemmin Milanossa näkemälleni Interin ja Milanin museolle, vaikkei Wolverhamptonin menestys olekaan ollut italialaisjättiläisten luokkaa.

FA Cupin puolivälierä Wolverhampton–Coventry
Siirrymme kohti katsomoa parikymmentä minuuttia ennen ottelun alkua. Auringonpaiste on vaihtunut tällä välin peribrittiläiseen tihkusateeseen ja aamun seesteisyys stadionin ympärillä vellovaan ihmismassaan. Molineux Stadium huokuu perinteitä. Wolves on pelannut täällä jo vuodesta 1889 lähtien, joskin katsomoita on purettu ja rakennettu vuosikymmenten saatossa uudelleen. Kentän sivustoilla kohoavat erilliset katsomot sijaitsevat lähellä kenttää ja ne on nimetty neljän seuralegendan, Billy Wrightin, Stan Cullisin, Steve Bullin ja Sir Jack Haywardin mukaan.

Kodikas Molineux on juuri sellainen, miltä vanhan brittiläisen jalkapallopyhätön pitääkin näyttää. Seinät ovat tukevaa tiiltä ja katsomoiden päälle levittäytyvät sateelta suojaavat katokset. Iltapäivän ottelu 31750 katsojaa vetävällä stadionilla on loppuunmyyty, joten kiihkeä tunnelma on taattu. Ihmettelemme sitä, kuinka paljon tilasta on varattu vierasjoukkue Coventryn kannattajille. Vaaleansiniset ovat valloittaneet päätykatsomon kulman lisäksi koko pitkän sivun alakatsomon. Coventrya ei ole näkynyt Valioliigassa yli kahteenkymmeneen vuoteen, mutta kakkostasolla Championshipissa pelaava seura tavoittelee paluuta kirkkaimpiin valoihin. Coventryn historian suurin saavutus on FA Cupin voitto keväällä 1987.

Maailman vanhin jalkapalloturnaus FA Cup on siis edennyt tällä kaudella puolivälierävaiheeseen, eli mukana on vielä kahdeksan joukkuetta. Cup tarjoaa erityisesti pienille ja keskisuurille seuroille mahdollisuuden saavuttaa jotain suurta, sillä yllätysmahdollisuudet ovat pudotuskilpailussa paljon suuremmat kuin pitkällä sarjakaudella. Cupin romanttiseen viehätykseen kuuluvat eri sarjatasoilla pelaavien joukkueiden kohtaamiset. Pienetkin seurat kukistavat joskus cup-otteluissa todellisia jättiläisiä. Tämänkertaisen kilpailun suurin tuhkimotarina oli kuudennen sarjatason Maidstone Unitedin selviytyminen viidennelle kierrokselle, mutta siellä Coventry osoittautui liian kovaksi.

Tunnelma kohoaa ennen ottelun alkua, kun musiikki pauhaa, liput liehuvat ja liekkitehosteet välähtelevät pääkatsomon edustalla. Pelaajien astellessa kentälle yleisö nostaa ilmaan mustia ja keltaisia muovikasseja, jotka värittävät katsomon raidalliseksi. Päätykatsomoon muodostuu myös tavoitteena oleva cup-pokaali.

Ensimmäinen puoliaika etenee melko avoimena ja molemmat joukkueet pääsevät yrittämään muutaman kerran maalintekoa. Altavastaaja Coventry hyökkää ennakkoluulottomasti ja luo ensimmäisen puoliajan parhaat tilanteet. Wolvesin portugalilainen maalivahti José Sá kuitenkin loistaa myös muuten kuin pinkkinä hehkuvan peliasunsa ansiosta ja pitää veräjänsä puhtaana. Toisessa päässä paras maalipaikka avautuu Wolvesin laitapuolustajalle Nélson Semedolle, mutta hänkään ei onnistu viimeistelyssään. Niinpä tauolle marssitaan vauhdikkaasta pelistä huolimatta maalittomassa tilanteessa.

Saimme museosta mukaamme juomalipukkeet tauolla käytettäviksi, mutta jono etenee tuskastuttavan hitaasti. Oluttuopilliselle ei tunnu jäävän aikaa, sillä alkoholin vieminen katsomoon on Englannissa ehdottomasti kielletty. Vaihdankin lipukkeen nopeasti juotavaksi rommikolaksi ja ehdimme kuin ehdimmekin katsomoon täsmällisesti toisen puoliajan alkaessa.

Edessä on näytelmä, josta ei kannata jättää hetkeäkään väliin. Coventry jatkaa vahvoja otteitaan ja saa vajaat kymmenen minuuttia tauon jälkeen vapaapotkun noin kolmestakymmenestä metristä. Pallo nostetaan rangaistusalueelle ja Liam Kitching jatkaa pelivälineen päällään takatolpalle. Hyökkääjä Ellis Simms ohjaa lähietäisyydeltä pallon verkkoon. Coventry juhlii. Eihän tässä näin pitänyt käydä.

Kello käy ja Wolves tarvitsee useita José Sán paraatipelastuksia pysyäkseen yhä pelissä mukana. Vähitellen myös kotijoukkueen hyökkäyspeli alkaa näyttää aidosti vaaralliselta, sillä sekä João Gomes että Rayan Aït-Nouri osuvat maalipuihin. Viimein 83. minuutilla pallo pomppii hieman onnekkaastikin Wolvesin avainpelaajiin kuuluvalle Aït-Nourille ja algerialainen pääsee tälläämään pelin lähietäisyydeltä tasoihin. Yleisössä on aistittavissa helpotusta. Wolves ei ole enää putoamassa cupista, mutta luvassa olisi ehkä jatkoaika. Kukaan tuskin arvaa, mitä on vielä luvassa.

Pelikellossa on jäljellä enää pari minuuttia, kun Wolves lähtee nopeaan hyökkäykseen vasenta laitaa pitkin. Erinomaisesti esiintynyt Aït-Nouri kiihdyttää keskiviivan kohdalta pitkään kuljetukseen ja vapauttaa lopulta nuoren Hugo Buenon nokikkain Coventryn maalivahdin kanssa. Bueno ei epäröi, vaan viimeistelee hallitusti ammattilaisuransa ensimmäisen maalin. Molineux repeää valtavaan riemuun. Tärykalvoja repivä laulu kertoo tutulla sävelellä mitä on tapahtumassa. Que sera, sera, whatever will be, will be, we’re going to Wembley, que sera, sera…

Tuomari antaa peräti yhdeksän minuuttia lisäaikaa, mutta Wolverhamptonissa on jo karnevaalitunnelmaa. Kansa laulaa ja mekin suunnittelemme jo lähtevämme voitonjuhliin johonkin kotijoukkueen kannattajille varattuun pubiin. Coventry ei kuitenkaan luovuta. Meneillään on jo 97. minuutti, kun jenkkikärki Haji Wright keskittää, Bobby Thomas jatkaa päällään ja kuin avausmaalin toisintona takatolpalla kärkkyvä Ellis Simms puskee ottelun tasoihin. Peli on ollut niin upea näytelmä, että puolen tunnin jatkoaika maistuisi tähän päälle oikein hyvin.

Jalkapallojumalat eivät ole kuitenkaan kirjoittaneet tähän näytelmään jatkoaikaa. Kellossa on jo kymmenes lisäaikaminuutti, kun Coventry vyöryy vielä viimeiseen iskuunsa. O’Hare, Simms, Wright ja pam! Haji Wrightin tarkka oikean jalan laukaus painuu vastustamattomasti alanurkkaan. Kotiyleisö vaipuu epäuskoiseen hiljaisuuteen, mutta sinisissä katsomonosissa huudetaan täyttä kurkkua.

Laulajat vaihtuvat, mutta vanha sävel pysyy samana. We’re going to Wembley raikuu nyt vaaleansinisestä katsomosta. Wanderersin kannattajien sydämet vuotavat verta. Ottelu päättyy. Coventryn pelaajat rientävät kannattajiensa eteen samalla, kun keltapaitoja lyyhistyy nurmelle suremaan katkeraa tappiota.

Wolvesin tappio harmittaa, mutta toisaalta iltapäivä tarjosi kaikkea mahdollista mitä ikimuistoiselta cup-ottelulta voi kuvitella. Tässä pelissä oli suurta draamaa ja yllättäviä käänteitä enemmän kuin kukaan osasi odottaa. Wolvesin kannattajat häipyvät vähin äänin kohti kotia, joten voitonjuhlat jäävät kokematta.

Lähdemme maleksimaan harmaassa säässä Wolverhamptonin harmaaseen keskustaan. Kohtaamme pari hilpeää Coventryn kannattajaa, jotka kyselevät tietä johonkin tiettyyn pubiin. Ovat kuulemma ensimmäistä kertaa elämässään Wolverhamptonissa. Keskustelun aihe vaihtuu, kun selviää ettemme olekaan paikallisia. Täälläpäin käy kuulemma paljon pohjoismaisia jalkapallofaneja, mutta suomalaiset ovat norjalaisiin tai ruotsalaisiin verrattuna harvinaisia. Matkamme jatkuu pikaraitiovaunulla Birminghamiin ja sieltä vielä samana iltana Lontooseen. Seuraavana päivänä odottaa Valioliigan ottelu West Ham–Aston Villa.

Jos haluaa tutustua brittifutiksen perinteisiin, on Wolverhampton tähän tarkoitukseen mitä mainioin kohde. Wolvesilla on pitkä ja viime vuosikymmenten vaisusta menestyksestä huolimatta kunnioitettava historia. Tämänkokoinen seura on Valioliigan jättiläisiin verrattuna helpommin lähestyttävä, sillä vaikka pelaajalista on hyvinkin kansainvälinen, tuntuu Wolvesin ympärillä olevan paljon paikallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Vaikken nyt Wolvesin kannattajaksi ryhdykään, haluan ehdottomasti seurata tämän joukkueen edesottamuksia jossain määrin jatkossakin.
Wolves–Coventry-ottelun huippuhetket voi katsoa YouTubesta sekä FA Cupin että Wolvesin kanavilta.
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti1 vuosi sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
Kohteena maailma / Rami
9.12.2022 at 22:13
Huikea postaus, ja upeita elämyksiä on sinulle jalkapallo tälläkin kerralla tarjonnut myös monien huippupelaajia livenä näkemisellä niin kentällä kuin kentän ulkopuolella.
Mika / Lähtöportti
10.12.2022 at 12:22
Kiitos Rami! Kun on intohimoa aiheeseen, niin postaus saattaa venähtää pitkäksi 😀 Elämyksiä tuli paljon ja näissä peleissä riittää muisteltavaa pitkäksi aikaa.
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
10.12.2022 at 13:12
Kuusi jalkapallo-ottelua kuulostaa aivan mahtavalta, mahtava elämys. Ja uskomattoman hyvä tuuri vieläpä tuon El Gran Derbin osalta.
Mika / Lähtöportti
11.12.2022 at 20:29
Elämyksiä riitti, kun kaikissa peleissä oli runsaasti yleisöä ja hyvä tunnelma. El Gran Derbin osalta kävi kyllä tuuri, kun niitä ei vuodessa kovin montaa pelata. Tuo peli on yksi hyvä eurooppalainen vastine maailman kiihkeimpänä pidetylle paikallisottelulle eli Buenos Airesin Superclásicolle.
Kristian
14.12.2022 at 15:12
Jalkapallo on kyllä mahtava tapa tutustua espanjalaiseen kulttuuriin ja ihmisiin! Pienissäkin kaupungeissa voi olla kymmeniä tuhansia ihmisiä kokoontuneena stadionille ja lisäksi valtavat määrät baareissa ja kodeissa, kaikki kannustamassa omaa joukkuetta.
Muistan myös erään joulun ajan, kun ottelua (El Clasico) seurattiin ulkoa lasin läpi, koska baariin ei enää mahtunut sisään (Espajassa baariin mahtuu aika monta ihmistä). Ottelussa maaleja taisivat tehdä Raul ja Ronaldinho, ja nuori Messikin pääsi vaihdosta kentälle.
Kävin itse kesälomalla katsomassa yhden pelin Elchessä. Kirjoitin siitä jutun blogiini https://alicanteen.com/elche-cf-jalkapallo-ottelussa/
Mika / Lähtöportti
16.12.2022 at 17:24
Jalkapallo kuuluu erottamattomasti espanjalaiseen kulttuuriin ja pelit ovat aina jo pelkästään tunnelmansa vuoksi hienoja elämyksiä.
Hauska kokemus tuo El Clasicon seuraaminen baarin ulkopuolelta! Minulle on jäänyt mieleen Mestarien liigan finaali Valencian ja Bayern Münchenin välillä parikymmentä vuotta sitten. Seurasin peliä kaverini kanssa eräässä baarissa Madridissa ja kaikki espanjalaiset tuntuivat olevan vahvasti Valencian puolella. Kun sitten palasimme pelin jälkeen pieneen majapaikkaamme, oli isäntäväki lähes shokissa Valencian tappiosta ja muistan vieläkin, kuinka he yrittivät selittää maalivahti Santiago Cañizaresin itkeneen pelin jälkeen. Harmi etten osannut silloin espanjaa edes sen vertaa kuin nykyään.
Täytyypä käydä lukemassa juttusi Elchen pelistä, kuulostaa mielenkiintoiselta!