Ota yhteyttä

Espanja

Teneriffan Garachico ja Icod de los Vinos

Julkaistu

Kävimme vuodenvaihteen Teneriffan-matkallamme monessa värikkäässä kaupungissa. Pohjoisrannikon naapurukset Garachico ja Icod de los Vinos ovat hyviä esimerkkejä perinteisistä kanarialaiskaupungeista, joiden historia ulottuu vuosisatojen taakse.

Teneriffalla on paljon muutakin kuin turismin ehdoilla rakennettuja rantakyliä. Erityisesti saaren pohjoisosasta löytyy useita kauniita kaupunkeja, joissa voi aistia paikallisia perinteitä. Teneriffan historian suurin käänne tapahtui 1400-luvun lopulla, jolloin espanjalaiset valloittivat saaren itselleen ja alistivat Kanariansaarten alkuperäisasukkaat eli guanchit orjikseen. Teneriffan vanhin kaupunki on San Cristóbal de La Laguna, mutta pian sen jälkeen vuonna 1496 perustettiin myös Garachico. Tämän jutun toinen kohde Icod de los Vinos sai alkunsa 1501.


teneriffa25_garachico_01

Kaunis Garachico

Aloitamme päiväretkemme Garachicosta, jonne ajelemme idästä päin rantaa seurailevaa maantietä pitkin. Aallonmurtajan suojaama venesatama välähtää näkyvissä kun pääsemme ulos tunnelista, minkä jälkeen banaaniviljelmän reunustama tie johtaa meidät kaupunkiin. Niemen kärjen tuntumassa Garachicon keskustassa on suuri ilmainen parkkipaikka, josta löydämme onneksemme heti tilaa. Pysäköinti on ollut tällä matkalla yleensä vaikeaa, joten osaamme arvostaa vapaita parkkiruutuja. Astumme parkkipaikalta Garachicon pittoreskeille mukulakivikaduille.

teneriffa_garachico_16


Noin viidentuhannen asukkaan Garachico on virallisesti kaupunki, mutta sitä voi hyvin pitää myös kylänä. Garachico onkin Teneriffan ainoa edustaja Espanjan kauneimpien kylien listalla, jota ylläpitää Los Pueblos más Bonitos de España -yhdistys. Muilta Kanariansaarilta mukaan ovat päässeet La Gomeran Agulo, Lanzaroten Teguise, Fuerteventuran Betancuria sekä Gran Canarian Tejeda.

teneriffa_garachico_12


Saavumme pian entiselle Pyhän Franciscuksen luostarille, jonka ilmeelle palmut antavat etelämaista vivahdetta. Nykyään museokäytössä olevan luostarin yhteydestä löytyvät sekä Nuestra Señora de los Ángeles -kirkko että Garachicon kaupungintalo. Emme nyt lähde tutkimaan museota, jota on ainakin nettiarvosteluissa kehuttu erityisesti patsaiden sekä sisäpihojen arkkitehtuurin osalta.

teneriffa_garachico_11


Luostaria vastapäätä löytyy Plaza de la Libertadin eli Vapaudenaukion puisto, jota koristavat vierailumme aikaan näyttävät jouluseimiasetelmat. Ne ovat paikallisen taiteilijan Raúl Pérez Méndezin käsialaa. Ihmiset viihtyvät puiston puiden varjoissa ja osa nauttii huvimajan baarin myymiä virvokkeita.

teneriffa_garachico_10


Heti puiston toisella laidalla kohoaa valkea Santa Anan kirkko. Yli viisisataa vuotta vanha rakennus omistettiin kuulemma aikoinaan juuri Pyhälle Annalle, koska Garachicon kaupungin perustajan vaimo oli samanniminen. Kirkkoon on pieni pääsymaksu, ja jätämme sisätiloissa käymisen nyt väliin. Pääsymaksu oikeuttaisi myös kiipeämään torniin sekä tutustumaan uskonnolliseen museoon. 

teneriffa_garachico_15


Ei tarvitse kävellä montaa askelta, kun löydämme taas uuden vehreän puiston. Pieni Parque de la Puerta de Tierra jää mieleen erilaisten eksoottisten kasvien sekä korkeuserojen ansiosta. Paikalla oleva Puerta de Tierra eli Maan portti muistuttaa vanhasta Garachicon sataman portista.

teneriffa_garachico_09


Nousemme edellä mainitun puiston takana olevalle mäelle, josta aukeaa hieno näkymä kaupungin kattojen ylitse merelle päin. Olemme jo tässä vaiheessa ihastuneet täysin Garachicon rauhalliseen tunnelmaan ja kauniiseen ilmeeseen. Meitä turistejakin toki näkyy siellä täällä, mutta määrä on hyvin hillitty moneen muuhun Teneriffan kohteeseen verrattuna.

teneriffa_garachico_08


Maisemien ihailupaikan takaa lähtee kapea katu, jonka ylle on kiinnitetty värikkäitä lippuja. Ihmettelen hetken, miksi niin monella avoimella ikkunalla näkyy paikallinen vanhempi rouva tarkkailemassa mahdollisia ohikulkijoita. Asia selviää pian, kun paikallisen leipomon auto kaartaa paikalle. Pienet sämpyläpussit toimitetaan ikkunoiden kautta tutuille kanta-asiakkaille ja maksu suoritetaan perinteiseen tapaan kolikoilla.

teneriffa_garachico_07


Laskeudumme mäeltä alas meren rantaan saakka. Yksi Garachicon historiallisista nähtävyyksistä on San Miguelin linnoitus. 1500-luvun loppupuolella valmistunut rakennus ei ole kovin suuri, mutta sillä oli aikoinaan tärkeä rooli kaupunkilaisten suojautuessa merirosvojen ja muiden vihollisten hyökkäyksiä vastaan. Garachico kiinnosti, sillä se oli tuohon aikaan Teneriffan merkittävin satama. Sisätiloissa voisi tutustua linnan ja koko kaupungin historiaan, mutta jatkamme kierrostamme ulkosalla. Sisäänpääsymaksu on tällä hetkellä kaksi euroa.

teneriffa_garachico_06


Garachicon kulta-aika tärkeänä satamakaupunkina päättyi dramaattisesti vuonna 1706, kun suuri tulivuorenpurkaus peitti osan kaupungista alleen ja muokkasi koko rannan uuteen uskoon. El Caletónin eriskummallista rantaa aivan Garachicon keskustassa hallitsevat laavakivien väliin syntyneet merivesialtaat, joista on tullut suosittuja uimapaikkoja.

teneriffa25_garachico_02


Laavakiven muodostamien altaiden välissä kulkee polku, jota pitkin pääsee katselemaan maisemia ja etsimään erilaisia uimapaikkoja. Veteen pulahtaminen voisi olla ainakin lämpimämpänä päivänä mukavaa, mutta paikka on sen verran suosittu nähtävyys, ettei täällä ihan omassa rauhassaan pääse polskimaan.

teneriffa_garachico_14


Aivan kaupungin edustalla kohoaa pieni mutta näyttävä kalliosaari Roque de Garachico. Vulkaaninen kallioluoto on tärkeä luonnonsuojelualue, joka tarjoaa turvapaikan muuttolinnuille sekä joillekin uhanalaisille linnuille.  


teneriffa_icod_07

Lohikäärmepuun kaupunki Icod de los Vinos

Garachicosta ajaa vain kymmenessä minuutissa naapurikaupunkiin Icod de los Vinosiin. Jätämme auton Parking del Drago -nimiseen parkkihalliin ja suunnistamme kohti kaupungin tärkeintä nähtävyyttä, ikivanhaa lohikäärmepuuta. Huomaammekin pian kioskin, jossa myydään pääsylippuja Parque del Drago -puistoon, jossa kuuluisa puu kohoaa. Aikuisten lipun saa vitosella ja sekä opiskelijoille että eläkeläisille tarjotaan alennusta. Käväisemme aluksi lippukioskin ja Parque del Dragon välissä sijaitsevassa San Marcosin kirkon puistossa.

teneriffa25_icod_01


Kirkon puistossa on trooppisia puita, joitakin kukkia sekä samantyyppinen kioskilla varustettu huvimaja kuin Garachicossakin. Valkean kirkon vierestä on myös hyvä näkymä kuuluisalle lohikäärmepuulle, jonka virallisempi nimi on kanariantraakkipuu. Parque del Dragon lippukioski on siis sijoitettu ovelasti niin, ettei monikaan turisti ymmärrä sen kohdalla mahdollisuutta nähdä puuta ihan ilmaiseksi.

teneriffa_icod_11


Meitä pääsylippujen hankkiminen ei haittaa lainkaan, sillä Parque del Drago on viihtyisä, hiljainen ja yllättävänkin laaja puisto, jossa voi ihailla monenlaisia Kanariansaarten kotoperäisiä kasveja. Puistosta on myös mainio näkymä ylväänä kohoavalle Teidelle. Vehreä kasvillisuus luo hauskan kontrastin tulivuoren lumiselle huipulle.

teneriffa_icod_05


On kiinnostavaa nähdä vanha kanariantraakkipuu aivan lähietäisyydeltä, vaikkei sitä ihan koskettamaan pääsekään. Vaikka yleisesti puhutaankin tuhatvuotisesta puusta, sen todellista ikää on vaikea selvittää. Arviot vaihtelevat noin 800 vuodesta aina pariin tuhanteen, mutta kyseessä on joka tapauksessa poikkeuksellisen vanha kanariantraakkipuu. Tätä puuta pidetään syystäkin yhtenä Teneriffan tärkeimmistä symboleista.

teneriffa_icod_12


Parikymmentä metriä korkea El Drago Millenario on maailman suurin ja vanhin pystyssä oleva kanariantraakkipuu. Kyseinen puu pääsi aikoinaan jopa tuhannen pesetan seteliin, jossa se oli kuvattuna yhdessä Teide-vuoren sekä Kanariansaarten kartan kanssa.

teneriffa_icod_10


Parque del Dragossa on mukava kierrellä ja katsella esimerkiksi palmuja sekä kaktuksia. Pistäydymme myös pienessä luolassa, jossa on saaren alkuperäisasukkaiden guanchien muinaisista hautausrituaaleista muistuttava muumio.

teneriffa_icod_08


Puistossa kuluu enemmän aikaa kuin olimme etukäteen ajatelleet. Niinpä ruokailukin venyy suunniteltua myöhempään. Monet lähistön ravintolat sulkevat jo oviaan, sillä tapana on pitää taukoa lounastarjoilun ja päivällisajan välillä. Seitsemän hengen seurueellemme on muutenkin haastavaa löytää tilaa ilman pöytävarausta. Teemme ravintolaa etsiessämme pienen kierroksen Icod de los Vinosin kaduilla, mutta mukavalta vaikuttavaan kaupunkiin olisi voinut tutustua perusteellisemminkin. Nähtävyyksiin kuuluvat ainakin perhospuisto Mariposario del Drago sekä hieman syrjemmältä löytyvä luola Cueva del Viento.

teneriffa_icod_04


Kun sopivaa ruokapaikkaa ei tahdo Icod de los Vinosista löytyä, palaamme muutaman kilometrin päähän Garachicoon. Aiemmin päivällä näkemässämme Fungi’sissa on tilaa ja pääsemme lopulta ruokailemaan. Ravintola on erikoistunut sieniin ja pihveihin, joista erityisesti jälkimmäiset tulevat meille tutuiksi. Mistään fine diningista ei ole kysymys, mutta lihoja saa käristellä omatoimisesti haluamaansa kypsyyteen pöytään tuodulla pikku grillillä. Kova nälkä ehti jo yllättää, joten Fungi’s jää mieleen hauskana ja positiivisena kokemuksena.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Espanja

Kuninkaallisten kokoelmien galleria Madridissa

Julkaistu

Kirjoittaja

Vuonna 2023 avattu Galería de las Colecciones Reales on mielenkiintoinen lisäys Madridin museoiden joukkoon. Kuninkaallisen palatsin vieressä sijaitsevissa moderneissa tiloissa voi tutustua Espanjan mahtipontiseen historiaan taiteen ja erilaisten arvoesineiden kautta.

Madrid on museoiden ystäville antoisa kaupunki, joka tunnetaan erityisesti Pradon, Reina Sofían ja Thyssen-Bornemiszan taideaarteista. Kesäkuussa 2023 avautunut Galería de las Colecciones Reales tuo kaupungin tarjontaan mielenkiintoisen lisän esittelemällä nimensä mukaisesti Espanjan kuningashuoneen omistamia arvoesineitä.

madrid_galeria_09


Kuulen tästä museosta ensi kertaa, kun olen hankkimassa pääsylippuja kuninkaalliseen palatsiin. Tarjolla on yhdistelmälippu, jolla pääsee palatsin lisäksi tutustumaan myös Galería de las Colecciones Realesiin. Tarjous on hyvä, sillä palatsilipun päälle tulee tämän hetken hinnoilla vain kuusi euroa lisää hintaa. Galería de las Colecciones Reales sijaitsee aivan palatsin naapurissa ja museolippu on voimassa viikon verran palatsivierailun ajankohdasta eteen tai taakse päin.

madrid_galeria_10

 
Astumme sisään Almudenan katedraalin vieressä olevasta ovesta. Galería de las Colecciones Realesin tiloissa on ainakin oman vierailumme aikaan miellyttävän väljää, mikä tuntuu tervetulleelta vaihtelulta kuninkaallisen palatsin ja Pradon pienten ruuhkien jälkeen.

madrid_galeria_08


Museon rakenne on hyvin selkeä. Ylin kolmesta näyttelykerroksesta keskittyy Habsburgien aikaan, joka ajoittuu Espanjan historiassa vuosiin 1516–1700. Tähän kerrokseen kuuluu myös huone, jossa pyörivä videoesitys kertoo tehokkaan tiivistetysti kuninkaallisen palatsin sekä sen ympärille kasvaneen Madridin kaupungin historiasta. Ikkunan takaa voi katsella museon rakentamisen yhteydessä löytyneitä maurien rakentaman muurin jäänteitä.

madrid_galeria_05


Museosta löytyy paljon arvokkaita seinävaatteita, tauluja ja erilaisia historiallisia esineitä. Kookkaimpia ovat kuninkaallisten käyttämät vaunut. Kuvassa näkyvät mustat vaunut ovat peräisin 1670-luvulta, jolloin niillä ajeli Espanjan sijaishallitsijana toiminut kuningatar Maria Anna.

madrid_galeria_13


Viimeinen Habsburg-sukuinen Espanjan kuningas oli Maria Annan poika Kaarle II, joka kuoli lapsettomana marraskuussa 1700. Syttyi lähes maailmansodan mittoihin levinnyt pitkä perimyssota, jonka päätteeksi kruunun sai kuin saikin Kaarle II -vainaan suosikki Filip V. Filip V oli Ranskan Aurinkokuninkaan Ludvig XIV:n pojanpoika ja hänestä tuli Espanjan ensimmäinen Bourbon-sukuinen hallitsija, mutta tiukat rauhanehdot estivät Espanjan ja Ranskan yhteisen imperiumin.

madrid_galeria_04


Museon keskimmäinen kerros keskittyy Bourbonien valtakauteen, josta jatketaan kohti nykypäivää ja kerrotaan hieman kokoelmaa ylläpitävän Patrimonio Nacionalin tekemästä työstä. Näyttely esittelee arvoesineiden kautta eri aikakausien hallitsijoiden henkilökohtaista makua ja Espanjan kuningashuoneen historiaa. Itseäni kiinnostavat esimerkiksi vanhat koristeelliset kellot.

madrid_galeria_07


Galería de las Colecciones Realesin suunnitteluvaiheessa syntyi jonkinlaista kiistaa siitä, pitäisikö joitakin maalauksia siirtää perinteikkäästä Pradosta tähän uuteen museoon. Riidat saatiin sovittua, ja nytkin Galería de las Colecciones Realesissa on muutama Pradosta lainattu teos. Matkaohjelmaamme on kuulunut jonkin verran taidetta, joten on mukavaa ihailla vielä näin reissun lopuksi muutamia maalauksia. Omaan mieleeni ovat esimerkiksi yllä näkyvät Luis Paret y Alcázarin taulut. Museossa tulee vastaan useampia Francisco de Goyan teoksia ja vaikutun arvostetun mestarin monipuolisuudesta viimeistään hänen suunnittelemiensa gobeliinien äärellä.

madrid_galeria_03

  
Alimmassa kerroksessa on vaihtuvia näyttelyitä. Oman vierailumme aikaan esillä on kuningatar Victoria Eugenialle omistettu näyttely, joka jatkuu 5.4.2026 asti. Näyttelyssä käydään läpi Victoria Eugenian lapsuutta Englannin hovissa, henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, avioliittoa Espanjan Alfonso XIII:n kanssa sekä merkitystä Espanjan kuningattaren roolin uudistajana. Victoria Eugenia vaikuttaa hyvinkin mielenkiintoiselta hahmolta, mutta emme rehellisesti sanottuna jaksa enää tässä vaiheessa keskittyä museon yksityiskohtiin.

madrid_galeria_06


Myös toinen tällä hetkellä esillä oleva vaihtuva näyttely jatkuu 5.4.2026 saakka. Pieni näyttely esittelee kuningashuoneen lasten leluja eri aikakausilta, joten aihe on varsin kiehtova.

madrid_galeria_02


Galería de las Colecciones Reales on mielestäni hyvä kokonaisuus. Museo tarjoaa paljon nähtävää, muttei kuitenkaan ole läkähdyttävän laaja. Meiltä kuluu avarissa tiloissa vajaat kaksi ja puoli tuntia, joiden aikana ehdimme tutustua pysyviin näyttelyihin hyvin. Kuten mainittua, vaihtuvat näyttelyt tuli kuitenkin käveltyä läpi hyvin pikaisesti.

madrid_galeria_11


En laskisi Galería de las Colecciones Realesia aivan Madridin tärkeimpien nähtävyyksien joukkoon, mutta jos arvokkaat esineet ja kuninkaallinen historia kiinnostavat, voi tätä museota ehdottomasti suositella.

Lue myös koko reissustamme kertova juttu Madridin-matkan 20 kokemusta.
Museosta löytyy paljon lisätietoa virallisilta nettisivuilta galeriadelascoleccionesreales.es.

Jatka lukemista

Espanja

30 kohdevinkkiä Andalusiaan

Julkaistu

Kirjoittaja

Manner-Espanjan eteläisin itsehallintoalue Andalusia on monipuolinen lomakohde, jonka suosiolle on paljon muitakin syitä kuin hiekkarannoistaan tunnettu Aurinkorannikko. Tässä vinkkilista Andalusian kaupunkeihin, kyliin ja luontokohteisiin.

Espanjassa on kaikkiaan 17 itsehallintoaluetta, joista Andalusia on 8,5 miljoonalla asukkaallaan väkirikkain. Pinta-alaltaan se sijoittuu Espanjassa toiseksi ja on valtioihin vertailtaessa esimerkiksi Itävaltaa laajempi. Itselleni Andalusia on tullut tutuksi kolmella matkalla, joilla olen viettänyt yhteensä yhdeksän viikkoa tällä viehättävällä seudulla. Listan 22 ensimmäistä kohdetta on laitettu järjestykseen omien kokemusteni ja mieltymysteni perusteella. Lisäsin niiden jatkoksi kahdeksan houkuttelevalta kuulostavaa kohdetta, joissa en ole vielä itse käynyt.


sevilla_torredeloro_victoria_17

1. Sevilla

Listan kärkeen pääsee Andalusian viihtyisä pääkaupunki Sevilla, jossa riittää koettavaa moneen makuun. Sevillan rento tunnelma vie helposti mennessään ja nautimme niin upeasta arkkitehtuurista kuin paikallisesta ruoastakin. Tasamaalle Guadalquivir-joen varrelle rakennettu Sevilla on kävelijälle helppo kaupunki, jossa pääsee mukavasti jalkaisin melkein minne tahansa. Päänähtävyyksiin kuuluvat katedraali ja sen torni La Giralda, Alcázar-palatsi sekä mahtipontinen aukio Plaza de España. Majoituimme kolmeksi viikoksi värikkääseen Trianan kaupunginosaan, joka ehti tulla jo hyvin tutuksi.

Lue lisää: Ihastuttavan upea Sevilla, 20 x Sevillan parhaat nähtävyydet


caminitodelrey_16

2. Caminito del Rey

Paikoitellen huimaavan korkeiden kalliojyrkänteiden reunoilla kulkeva Caminito del Rey on varmasti yksi Euroopan vaikuttavimpia kävelyreittejä. Noin seitsemän kilometrin matkalla saa ihailla jylhiä maisemia ja rotkon reunalla kulkevat puiset kävelysillat tekevät retkestä ainutlaatuisen seikkailun. Caminito del Reyn pääsyliput kannattaa ostaa hyvissä ajoin etukäteen netistä, sillä reitti on todella suosittu. Maisemat ovat upeita myös varsinaisen Caminito del Reyn ulkopuolella, joten on hyvä idea tutustua alueeseen laajemminkin. Vinkkejä voi hakea vaikkapa jutustani 3 upeaa näköalapaikkaa Caminito del Reyn ympärillä.

Lue lisää: Huikea Caminito del Rey, Paluu Caminito del Reylle


andalusia_frigiliana_01

3. Frigiliana

Andalusian kauneimpien kylien joukkoon kuuluvalla Frigilianalla on vahva asema omalla suosikkilistallani, koska olen viihtynyt sen lähistöllä kokonaisen viikon kahdella eri matkalla. Itse kylä valkoisine taloineen, kukkaistutuksineen ja näköalapaikkoineen on puunattu todella nätiksi. Kuvauksellisilla kujilla on aina mukava kulkea, mutta omaan mieleeni ovat jääneet päällimmäisinä Frigilianan laakson maisemat ja pitkät kävelyretket maaseudun keskellä. Nämä paikat taitavat olla juuri sitä Andalusiaa, johon olen eniten kiintynyt.

Lue lisää: Häikäisevän kaunis Frigiliana, Leppoisa viikko Frigilianan laaksossa ja kylällä


granada_10

4. Granada

Granada oli syksyllä 2016 ensimmäinen kaupunki, johon pääsin Andalusiassa tutustumaan. Granadasta löytyvä Alhambra on koko Etelä-Espanjan tunnetuin nähtävyys, jonka koristeellinen palatsi, kukkivat puutarhat ja jykevä linnoitus tekivät suuren vaikutuksen. Koko kaupunki tuntui viihtyisältä, mutta nautin eniten vanhan Albayzínin maurilaiskorttelin tunnelmasta kapeilla kujilla ja pikku aukioilla. Mieleeni on jäänyt erityisesti hetki, kun katselin Albayzínista käsin kuinka aurinko nousi esiin Alhambran ja Sierra Nevadan vuorten takaa.

Lue lisää: Aamutunnelmia Granadassa, Tarunhohtoinen Alhambra


eltorcal_14

5. El Torcal de Antequera

Andalusian luonto on monipuolista ja paikoitellen se pääsee yllättämään ihan kunnolla. Mielikuvituksellisista kalkkikivimuodostelmistaan tunnettu El Torcal de Antequeran luonnonsuojelualue on jäänyt mieleen todella eriskummallisena paikkana. Kivikkoisen maiseman uskomattomia muotoja pääsee ihailemaan lyhyehköillä kävelyreiteillä, joissa ei kannata kiirehtiä vaan keskittyä maisemiin sekä vaikkapa vuorikauriiden bongaamiseen.

Lue lisää: Ihmeellinen El Torcal de Antequera


6. Alpujarran vuoristokylät

Oman osansa Andalusian monimuotoisuuteen tuovat Alpujarran kylät, joista ovat jääneet mieleen rustiikkinen kauneus, hiljaisuus, myynnissä olleet perinnematot sekä viileä vuoristoilma. Itseeni suurimman vaikutuksen teki Pampaneira, jonka kujilla vietimme eniten aikaa. Samalla retkellä voi pysähtyä myös lähistöllä sijaitsevissa Bubiónissa ja Capileirassa.

Lue lisää: Vuoristokylien viehätystä Alpujarrassa


cadiz_13

7. Cádiz

Kiehtova Cádiz tuo mieleen auringon, kimaltavan meren sekä rikkaan historian. Yksi Euroopan vanhimmista kaupungeista rikastui aikana, jolloin Espanjan siirtomaista tuodut rikkaudet rahdattiin emämaahan Cádizin sataman kautta. Meri ympäröi kapealla niemellä sijaitsevaa tiivistä keskustaa, jossa voi ihailla rosoista kauneutta. Costa de la Luzin eli Valon rannikon tärkein kaupunki täyttyy lomakausina ennen kaikkea espanjalaisista, jotka osaavat nauttia Cádizin pitkistä hiekkarannoista.

Lue lisää: Merellinen ja aurinkoinen Cádiz


8. Málaga

Monelle tutussa Málagassa on helppo yhdistää kaupunki- ja rantaloma toisiinsa. Espanjan kuudenneksi suurin kaupunki on eloisa ja viihtyisä paikka, jonka nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa Gibralfaron ja Alcazaban linnoitukset, katedraali, erilaiset museot sekä vanhankaupungin kävelykadut. Hiekkarannoista tunnetuin on nimeltään Malagueta. En ole vielä koskaan yöpynyt Málagassa, mutta olen käynyt kaupungissa viisi kertaa.

Lue lisää: Monien tunnelmien Málaga, Täydellinen päivä Málagassa


9. Ronda

Korkean kalliojyrkänteen reunalla roikkuva Ronda on sijaintinsa ansiosta yksi Andalusian näyttävimpiä kaupunkeja. Rondan kuvatuin nähtävyys on Puente Nuevo -niminen silta, joka yhdistää dramaattisen rotkon erottamat kaupunginosat toisiinsa. Ronda on oikein mukava retkikohde siksikin, että sitä ympäröiviä kauniita maisemia saa ihailla pitkän aikaa jo ajomatkan aikana.
  
Lue lisää: Huiman kaunis Ronda


10. Gibraltar

Britannian merentakainen alue Gibraltar ei tietenkään virallisesti kuulu Andalusiaan, mutta se sijaitsee tiiviisti meren ja Andalusian ympäröimänä. On hieman hämmentävä kokemus löytää itsensä kesken Espanjan-matkan brittiläisten kliseiden, kuten punaisten puhelinkoppien ja fish & chips -ravintoloiden keskeltä. Päiväretkeltä ovat jääneet parhaiten mieleen Gibraltarvuorelta avautuvat maisemat sekä vuorella vapaudessa majailevat magottiapinat. Apinoiden kanssa kannattaa olla varuillaan, sillä ne nappaavat mielellään vikkeliin sormiinsa näkyvillä olevat herkut ja muutkin irtoesineet.

Lue lisää: Apinoiden vieraana Gibraltarilla


11. Setenil de las Bodegas

Setenil de las Bodegas on yksi Andalusian erikoisimmista kylistä, sillä osa sen kaduista kulkee epätodelliselta näyttävällä tavalla valtavien kallioiden alla. Kylässä on jopa kallion sisään louhittuja koteja, mutta valtaosa asutuksesta on silti ihan tavallisia valkeiksi kalkittuja taloja. Setenil de las Bodegas on viihtyisä paikka, joten siihen kannattaa tutustua kiireettömästi.  

Lue lisää: Setenil de las Bodegas – kylä kiven alla


12. Marbella

Marbellan nimi saattaa herättää mielikuvia ylellisestä luksuskohteesta, mutta viehättävä vanhakaupunki edustaa hyvinkin tyypillistä andalusialaista tyyliä. Emme omalla retkellämme edes vierailleet Marbellan varsinaisella glamouralueella Puerto Banúsin satamassa, jossa suuret huvijahdit, kalliit autot, muotiliikkeet ja yökerhot vetävät seurapiiri-ihmisiä puoleensa. Ehkä sitten ensi kerralla!

Lue lisää: Tavallisen tallaajan Marbella


13. Cómpeta

Sisämaan vuoriston rauhassa uinuva Cómpeta on tyypillinen esimerkki alueen valkoisiksi kalkituista kylistä. Tunnelmallinen kylä on mukava retkikohde, jossa voi kierrellä kapeilla kujilla ja pysähtyä välillä nauttimaan hyvästä ruoasta. Cómpeta edustaa niitä Andalusian paikkoja, jotka houkuttelevat ulkomaalaisia asunnon ostajia puoleensa. Lähes puolet asukkaista on muita kuin espanjalaisia, kuten myös listallani seuraavana olevassa Torroxissa ja monissa muissakin kauniissa kylissä.

Lue lisää: Retki kuvaukselliseen Cómpetaan


torrox_2022_05

14. Torrox

Tämä Costa del Solin itäosasta löytyvä kunta jakautuu Torrox Pueblon vuoristokylään sekä siitä noin neljän kilometrin päässä sijaitsevaan Torrox Costan rannikkokaupunkiin. Vanhan kylän keskusta valkeine taloineen on siisti ja kuvauksellinen. Kapeilla kujilla loikoilee laiskoja kissoja. Rantakaupungin hiekkarannat tarjoavat puolestaan leppoisan merellistä tunnelmaa ja mielestäni Torrox voisikin olla hyvä vaihtoehto rauhallista lomakohdetta etsiville matkailijoille.

Lue lisää: Kaksien kasvojen Torrox


andalusia_nerja_07

15. Nerja

Frigilianan lähistöllä sijaitsevassa Nerjassa olemme pistäytyneet pari kertaa. Rannikkokaupungissa vallitsee miellyttävän leppoisa lomatunnelma, ja merimaisemia kelpaa ihailla varsinkin Balcón de Europa -näköalatasanteelta. Muutaman kilometrin päässä keskustasta voi tutustua Nerjan vaikuttaviin tippukiviluoliin.

Lue lisää: Luolien ja merimaisemien Nerja


16. Mijas Pueblo

Mijas on monelle suomalaiselle tuttu kohde, sillä se sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Fuengirolasta. Se onkin yksi helpoimmin saavutettavista Aurinkorannikon alueen valkoisista kylistä. Tarjolla on kauniita kujia, kukkaistutuksia sekä mahtavat maisemat kaukana alhaalla häämöttävälle merelle päin.


antequera_15

17. Antequera

Viihtyisässä Antequerassa voi aistia aitoa paikallistunnelmaa. Turistivirrat eivät ole ainakaan vielä löytäneet tätä sisämaakaupunkia, jonka merkittävin nähtävyys on maurien rakentama linnoitus. Vuosisatoja vanhan linnoituksen torneista on mukava tähystää maisemia ympäristöön. Kaupunki on helppo yhdistää samaan retkeen edellä mainitun El Torcal de Antequeran luonnonpuiston kanssa.

Lue lisää: Aito andalusialainen Antequera


alora_centro_01

18. Álora

Vietimme syksyllä 2022 pari viikkoa Áloran kunnan alueelta vuokratussa talossa, joka sijaitsi syrjäisellä maaseudulla edellä mainitun Caminito del Reyn lähistöllä. Ihastuimme Áloran jylhiin maalaismaisemiin, auringonlaskuihin ja vuohilaumojen kellojen kalinaan. Täällä sai tutustua kovin erilaiseen Andalusiaan, jossa vilkkaat rantakohteet tuntuivat kaukaisilta. Áloran keskustasta jäi melko arkipäiväinen mielikuva ja sen parasta antia taisivat olla vanhalta linnoitukselta avautuvat maisemat.

Lue lisää: Andalusian maaseudun tunnelmaa Álorassa


19. Júzcar

Júzcar on Andalusian kylien joukossa persoonallinen poikkeus, sillä sen talot eivät ole valkoisia vaan sinisiä. Kaikki alkoi vuonna 2011, kun kansainvälinen elokuvayhtiö maalautti Smurffit-elokuvan mainoskampanjan yhteydessä kokonaisen kylän kaikki talot smurffien teemavärin mukaisiksi. Asukkaat halusivat säilyttää värin, sillä se houkuttelee matkailijoita köyhään ja syrjäiseen kylään. Júzcar ei tarjonnut meille hauskanväristen talojen lisäksi paljoa muuta, mutta se oli mukava vierailukohde automatkan varrella.

Lue lisää: Tosielämän smurffikylä Júzcar


20. Fuengirola

Olen käynyt suomalaissiirtokunnastaan tunnetussa Fuengirolassa kerran. Kaupunki ei tuntunut retkikohteena erityisen sykähdyttävältä, mutta ymmärrän erittäin hyvin ne käytännön syyt, jotka houkuttelevat kaupunkiin asumaan. Esimerkiksi meistäkin yksi perheenjäsen kävi suomenkielisellä lääkärillä, ja Fuengirola lähiseutuineen voisi joskus olla varteenotettava vaihtoehto talven viettämistä varten.


andalusia_iznajar

21. Iznájar

Tämä valkoinen kylä sijaitsee sisämaassa noin 80 kilometriä Málagasta pohjoiseen. Korkealle kukkulalle rakennettua Iznájaria ympäröi turkoosina kimalteleva suuri tekojärvi ja mieleeni jäi myös miellyttävän rauhallinen tunnelma.


22. Ardales

Caminito del Reyn lähistöllä sijaitseva Ardales ei ehkä ole Andalusian näyttävin kylä, mutta se teki vaikutuksen aidolla paikallistunnelmallaan. Kaduilla oli rauhallista ja kylän asukkaat vaihtoivat kuulumisia kantaravintoloissaan.


Yökuva Córdobasta. Kuva: Wikimedia Commons / Holger Uwe Schmitt

23. Córdoba

Siirrymme nyt niihin kohteisiin, joissa en ole vielä päässyt vierailemaan. Itselläni on vahva tunne siitä, että Córdoba on ylivoimaisesti suurin puute Andalusiassa käymieni paikkojen listalla. Kaupungin maailmankuulu nähtävyys La Mezquita on vanha moskeija, jonka sisälle on rakennettu katolinen katedraali. Córdoban monimuotoisesta historiasta kertovat myös esimerkiksi roomalainen silta, juutalaiskortteli sekä Alcázar de los Reyes Cristianos -linnoitus puutarhoineen.


Sherrytynnyreitä Jerezissä. Kuva: Wikimedia Commons / Luis Rogelio HM

24. Jerez de la Frontera

Sherryn kotikaupunkina tunnetussa Jerezissä voi luonnollisesti tutustua väkevöitetyn viinin valmistamiseen maistiaisia unohtamatta. Jerezistä löytyy myös monien muiden andalusialaisten kaupunkien tavoin komea linnoitus sekä muita historiallisia rakennuksia. Kaupunki on yksi Espanjan flamencokeskuksista, joten tarjolla on paljon näytöksiä sielukkaan tanssin ja musiikin ystäville.


El Rocío. Kuva: Wikimedia Commons / Benjamin Smith

25. El Rocío

Doñanan kansallispuiston laidalta löytyvä El Rocío vaikuttaa hyvin omalaatuiselta ja kiinnostavalta kylältä, sillä sen kadut ovat pehmeää hiekkaa ja moni liikkuu edelleen hevoskyydillä. Villin lännen kylältä näyttävä El Rocío täyttyy ihmisistä aina helluntaina, jolloin kaupunkiin saapuu satojatuhansia pyhiinvaeltajia.


Tarifa. Kuva: Wikimedia Commons / Wikipek

26. Tarifa

Manner-Euroopan eteläisin kaupunki Tarifa löytyy Gibraltarinsalmen rannalta, ja sieltä on näköyhteys Marokkoon. Tarifasta olisikin helppo tehdä lauttamatka Afrikan tähti -lautapelistä tuttuun Tangeriin. Toisaalta itse Tarifakin kuulostaa houkuttelevalta varsinkin pittoreskin vanhankaupunkinsa osalta.


Almería. Kuva: Wikimedia Commons / Steve Slater

27. Almería

Aurinkoiseksi mainostettu Almería sijaitsee Andalusian rannikon itäosassa, jossa en ole vielä koskaan käynyt. Parinsadantuhannen asukkaan kaupungissa lienee jonkin verran nähtävää sekä paljon hyvää ruokaa. Almerían lähistöllä levittäytyy karu Tabernasin aavikko, jolla on kuvattu muun muassa villin lännen elokuvia.


Näkymä Casaresiin. Kuva: Wikimedia Commons / jaycross

28. Muut Andalusian valkoiset kylät

Mainitsin jo ylempänä muutaman valkoisen kylän, mutta niitä riittää Andalusiassa lähes loputtomasti.  Niputan nyt saman otsikon alle toivelistalleni päätyneitä kyliä, joita ovat Arcos de la Frontera, Zahara de la Sierra, Casares, Olvera, Gaucín ja Grazalema. Nämä kaikki ovat varmasti kauniita paikkoja, joista joku voisi vierailun yhteydessä nousta yhdeksi suosikkipaikoistani Andalusiassa.


Sierra Nevadan kansallispuisto. Kuva: Wikimedia Commons / Andrés Martín Rodríguez

29. Andalusian kansallispuistot

Andalusiassa on kolme kansallispuistoa, jotka kuulostavat varsin erilaisilta keskenään. Doñanan kansallispuistoa sävyttävät kosteikkoalueet sekä toisaalta myös dyynit. Alueella voi nähdä paljon muuttolintuja sekä muita erilaisia eläimiä. Sierra Nevadan kansallispuisto tarjoaa puolestaan korkeita vuoria ja esimerkiksi patikointimahdollisuuksia. Sierra de las Nievesin kansallispuiston erityispiirteisiin kuuluvat muun muassa harvinaiset espanjankuusimetsät sekä luolat.


Benalmádenan köysirata. Kuva: Wikimedia Commons / robbie jim

30. Muut Andalusian rannikkokaupungit

Aurinkorannikolla riittää monta kaupunkia, joita olisi mukava käydä katsomassa. Esimerkiksi Benalmádenasta löytyy mielikuvituksellinen Colomaresin linna, buddhalainen pyhäkkö sekä sisämaassa kohoava valkoinen kylä Benalmádena Pueblo. Benalmádena sijaitsee helpon kävelymatkan päässä toisesta suositusta rantakaupungista Torremolinoksesta. Muita mahdollisina retkikohteina mielessäni käyneitä rantakaupunkeja ovat ainakin Estepona sekä Costa Tropicalin puolella sijaitseva Almuñécar.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja