Vuoden takaisen New Yorkin -matkan varrelle mahtui monenlaisia paikkoja. Erään päivän kohteena oli kiehtova Harlemin kaupunginosa, joka tunnetaan afroamerikkalaisesta kulttuuristaan. Päällimmäisenä kokemuksena jäi mieleen mainio soul food -ravintola.

Metrojuna ehtii kolistella hyvän matkaa Manhattania pohjoiseen, kunnes saavumme Columbian yliopiston pysäkille. Ajattelemme käväistä New Yorkin vanhimman korkeakoulun pihamaalla, mutta se ei onnistukaan ihan noin vain. Portista turistina päästäkseen pitäisi olla ennakkovaraus opastetulle kierrokselle, joten eliittiyliopiston tilukset jäävät nyt näkemättä. Se ei ole onneksi suuri pettymys, sillä retken tärkeimpänä kohteena on Harlemin kaupunginosa. Morningside Heightsissa sijaitsevan yliopiston porteilta on Harlemin sydämeen vain lyhyehkö alamäkeen viettävä kävelymatka.

Saavumme pian 125th Streetille, joka tunnetaan myös nimellä Martin Luther King Jr. Boulevard. Uteliaisuus täyttää mielen, kun kävelemme tätä Harlemin pääkatua eteenpäin. Päässäni alkaa soida Bobby Womackin upea kappale Across the 110th Street. Muistan kuulleeni biisin ensi kertaa autoradiosta Kehä III:lla ja vaikuttuneeni siitä kovasti. Vääräleuat pitävät Kehä kolmosta susirajana, mutta 110th Street on erottanut vielä rajummin alueita toisistaan. Central Parkin pohjoisreunaa seuraava katu tunnetaan rajana, jonka ylittäminen on tarkoittanut saapumista afroamerikkalaisten asuttamaan köyhään ja vaaralliseen Harlemiin. Vuonna 1972 julkaistussa laulussa Harlem on karu paikka, jossa selvitäkseen on pysyttävänä kovana. Harlem is the capital of every ghetto town, kuuluu Womackin käheä ääni mielessäni.

Olemme reilusti 110. kadun pohjoispuolella, mutta Martin Luther King Jr. Boulevardilla tuntuu huolettomalta kulkea. Harlem on siistiytynyt vuosituhannen vaihtumisen jälkeen paljon, ja ainakin päivällä kadut ovat yhtä turvallisia kuin muuallakin New Yorkissa. En silti lähtisi seikkailemaan Harlemin sivukujille öiseen aikaan. Valoisallakin voi vastaan tulla jokunen koditon tai muuten epämääräinen kulkija, mutta kukaan ei kiinnitä meihin huomiota. Harlemkin keskiluokkaistuu, valkoihoisten asukkaiden määrä kasvaa ja asumisen hinta nousee. Ilmiössä on sekä hyvät ja huonot puolensa. Kaupunginosan kehittyminen on tietenkin hyvä asia, mutta on surkeaa, jos kaikilla nykyisillä asukkailla ei ole enää varaa jäädä Harlemiin.

Harlemissa on paljon kirkkoja. Kurkistamme sisälle katoliseen St. Joseph of the Holy Family -kirkkoon, joka on kaupunginosan vanhin. Joosefille omistetussa kirkossa on käydessämme hiljaista, sillä eletään vasta keskiviikkoa. Sunnuntait ovat Harlemissa juhlapäiviä, jolloin monet paikalliset pukeutuvat parhaimpiinsa ja suuntaavat jumalanpalveluksiin. Aito hyväntuulinen gospelmessu Harlemissa olisi varmasti mieleenpainuva elämys kenelle tahansa. Jos tällainen kiinnostaa, kannattaa selvittää etukäteen mitkä kirkot ottavat mieluiten matkailijoita vastaan ja kuinka tilaisuudessa toimitaan seurakuntaa kunnioittavasti. Liiallisesta turistien määrästä on tullut ongelma joillekin suosituimmille kirkoille.

Myös katutaide kuuluu oleellisesti Harlemin ilmeeseen ja identiteettiin. Emme etsi mitään tiettyä teosta, mutta värikkäitä muraaleja tulee vastaan monella kulmalla. Useissa maalauksissa on yhteiskunnallisia aiheita ja julkisuudesta tuttuja tummaihoisia hahmoja. Esimerkiksi LeBron James on hyvä aihe, koska koripallotähti ottaa hanakasti kantaa myös urheilun ulkopuolisiin asioihin.

Vaikka olemmekin yhä Manhattanilla, tuntuu kuin Harlem olisi ihan eri puolella maailmaa kuin keskikaupungin pilvenpiirtäjät. Talot ovat matalampia ja ympärillä tuntuu olevan avaruutta, sillä kadut ja jalkakäytävät ovat leveitä. Aurinko lämmittää viileää syyspäivää ja ilma tuntuu kirkkaammalta kuin Manhattanin eteläosassa. Pääkadun varrella on jonkin verran kaupustelijoita, joiden kojuista voisi ostaa vaikkapa vaatteita tai matkamuistoja. Kaduilla kuulee myös paljon musiikkia. Ämyreistä pauhaa enimmäkseen energiseltä kuulostavaa rappia ja hiphopia.

Saavumme pian Apollo-teatterin kohdalle ja kurkkaamme aulaan, josta löytyy myös matkamuistomyymälä. Apollolla on lähes tarunhohtoinen maine afroamerikkalaisen musiikin keskuksena, ja sen lavalla on esiintynyt paljon huippuartisteja. Konserttisali tunnetaan erityisesti yhä jatkuvista Amateur Night -tapahtumistaan, joiden kautta moni uusi kyky on ponnistanut julkisuuteen. Vuonna 1934 alkaneista amatööri-illoista ovat edenneet maailmalle muiden muassa Ella Fitzgerald, Jimi Hendrix sekä Jackson 5, jonka riveissä lavalla esiintyi vasta 8-vuotias Michael Jackson.

Michael Jackson esiintyi Apollossa myös maailmankuuluna artistina, ja salin konserttilista on muutenkin komea. Monien muiden ohella esimerkiksi Josephine Baker, Aretha Franklin, Nat King Cole, James Brown, Bob Marley ja Prince ovat esiintyneet Apollossa. Vaikka konsertit painottuvatkin mustiin muusikoihin, on Apollon lavalla esiintynyt myös valkoihoisia artisteja, kuten Paul McCartney ja Guns N’ Roses. Apollo on nyt tätä kirjoittaessani remontin vuoksi suljettu ja tarkoitus avata uudelleen vuoden 2026 aikana.

Käännymme hiljaisemmille kaduille ja ohitamme halloween-koristeiden lisäksi jälleen uusia seinämaalauksia. 126th Streetin ja Malcolm X Boulevardin kulmalla oleva taideteos on niin täynnä yksityiskohtia, että sitä pitää pysähtyä ihailemaan. Paul Deon sekatekniikalla luoma Planet Harlem on hieno maalaus, josta löytyy paljon tunnettuja kasvoja. Se on suunniteltu kunnianosoitukseksi Harlemin yhteisölle.

Harlemissa syödään soul foodia, jonka juuret ulottuvat Yhdysvaltojen etelävaltioihin. Afroamerikkalaista perinneruokaa saa monesta ravintolasta, joista Sylvia’s Restaurant on tunnetuin. Meillä ei ole ihan vielä nälkä, joten ohitamme kuuluisan ravintolan ja jatkamme kierrostamme vielä hieman pohjoiseen päin. Seuraavaksi vastaan tuleva National Jazz Museum on ohi kulkiessamme suljettu, sillä se on avoinna ainoastaan torstaista lauantaihin. Pieni museo olisi varmaankin kiinnostava vierailukohde jazzin ystäville, muttei liene muuten erityinen nähtävyys.

Harlemin väljät kadut tuntuvat hyvältä kohteelta päiväkävelylle, sillä kiinnostavaa nähtävää riittää. Rakennukset edustavat monin paikoin vanhaa ja hyvin kaunistakin arkkitehtuuria. Tyyli ei oikein sovi Harlemin slummimaineeseen, joten on syytä kurkistaa alueen historiaan. Harlem alkoi kehittyä voimakkaasti 1880-luvulla, jolloin rakennettiin paljon uusia asuntoja. Kaupunginosa suunniteltiin varakkaalle väestölle ja siitä kaavailtiin kulttuurin sekä esimerkiksi muodin keskusta. Taloja nousi nopeaan tahtiin, jotta mahdollisimman moni asunto valmistuisi ennen rakentamiseen liittyneitä tiukempia lakeja.

Talous alkoi kuitenkin taantua, eikä Harlemiin saapunut odotettuja muuttajia. Kotien jääminen tyhjilleen tiesi hintojen laskemista. Tilanteen hyödynsivät ensimmäisenä juutalaiset ja italialaiset. Sitten alkoi mustan väestön suuri muuttoaalto Yhdysvaltain eteläosista kohti pohjoisen kaupunkeja. Taustalla olivat etelävaltioiden rotuerottelua ylläpitäneet lait ja toisaalta New Yorkissa odottaneet työmahdollisuudet. Moni suuntasi Harlemiin, joka alkoi täyttyä afroamerikkalaisista. Alue kukoisti erityisesti 1920-luvulla, jolloin elettiin Harlemin renessanssia. Harlem oli mustan kulttuurin keskus, jonka kirjailijat ja muiden alojen taiteilijat nousivat kuuluisuuteen.

Seuraavan vuosikymmenen lama tiesi Harlemin tuhoa. Useimpien ihmisten rahat eivät riittäneet elämiseen, puhumattakaan että joku taho olisi tukenut kulttuuria. Seurasi joukkopako, jonka jälkeen Harlemiin jäivät vain köyhimmät mustat. Rappioon liittyi työttömyyden lisäksi väkivaltaisia jengejä, huumeongelmia ja ylipäätään kaikenlaista rikollisuutta. Tilanne oli pahimmillaan 1970-luvulla, eikä 1990-lukukaan ollut juuri parempi. Tein silloin kaverin kanssa laajaa lukioesitelmää New Yorkista, ja Harlem pinttyi mieleeni paikkana, jossa käymisestä ei selviäisi hengissä. Tällä vuosituhannella Harlem on jälleen elpynyt, muun muassa kaupunginosaan tehtyjen investointien ja rikollisuuteen puuttumisen myötä.

Jaksan yhä kulkiessamme ihmetellä Harlemin ilmapiirin erilaisuutta eteläisempään Manhattaniin verrattuna. Käännymme Malcolm X -bulevardille, jota pitkin kävelemme etelään. Malcolm X on mielenkiintoinen hahmo Harlemin ja koko Yhdysvaltojen historiassa. Aiemmin rosvopäällikkönä ja huumekauppiaana toiminut mies kääntyi vankilassa istuessaan muslimiksi ja ryhtyi kansalaisoikeustaistelijaksi. Hänestä tuli yksi merkittävimmistä afroamerikkalaisista henkilöistä ja tärkeä mustien oikeuksien edistäjä. Malcolm X murhattiin vuonna 1965. Mieleeni tulee jälleen Bobby Womackin kappale. Se ei kerro Malcolm X:sta, mutta sankarina kuollut mies olisi varmaankin voinut lausua samoja sanoja. I’m not saying what I did was all right, trying to break out of the ghetto was a day-to-day fight.

Nälkäkin alkaa viimein kurnia, joten suuntaamme soul foodia tarjoavaan Amy Ruth’siin. Ravintola on suorastaan fantastinen löytö ja ateriasta tulee koko matkan mieleenpainuvin. Tarjoilijamme Tasha ottaa meidät sydämellisesti vastaan ja tunnemme itsemme lämpimästi tervetulleiksi. Amy Ruth’s on melko tunnettu ravintola eikä mikään salaisuus turisteille, mutta nyt pöydissä näkyy vain muutamia paikallisilta vaikuttavia asiakkaita. Yksinkertaisesti sisustetuissa ruokasaleissa on paljon seinämaalauksia, jotka esittävät kuuluisia tummaihoisia henkilöitä. Afroamerikkalaisuus on esillä kaikkialla.

Tilaan presidentti Barack Obaman mukaan nimettyä kananrintaa, jonka lisukkeina on barbeque-kastiketta, coleslawia ja perunasalaattia. Kyytipoikana toimii Harlem Wit -olut. Kana on niin maukasta ja mureaa, etten muista milloin olisin syönyt parempaa. Ravintolan tunnetuin annos on yhdistelmä kanaa ja vohveleita. Jätämme tämän kokeilematta, mutta Tasha suosittelee vohvelia tyttärien lohikrokettien seuraksi. You will like it, do you trust me? Tytöt nyökkäävät ja ovat annoksiinsa oikein tyytyväisiä. Maistan palan vohvelia itsekin, ja ymmärrän kehujen syyn. Ateria tuo hyvän mielen ja poistumme kadulle kovin kylläisinä.

Ravintolan lähistöltä löytyvä Malcolm Shabazz Harlem Market on arkisena iltapäivänä yllättävän hiljainen. Värikkäillä markkinoilla myydään afrikkalaisia tuotteita, lähinnä vaatteita ja esimerkiksi koruja sekä puuesineitä. Valikoimassa ei näy meille mitään ostettavaa, mutta eksoottiset markkinat ovat mukava lisä päivän kierrokselle.

Jatkamme matkaamme kohti 110th Streetin metroasemaa. Ohjelmassa ovat seuraavaksi kävelykierros Central Parkin eteläosissa sekä Broadway-musikaali. New Yorkissa voi todellakin kokea yhden päivän aikana paljon erilaisia asioita. Harlem houkuttelee nähtävyyksien sijasta tunnelmillaan. Se on ehdottomasti käymisen arvoinen ja monin tavoin ainutlaatuinen osa Manhattania.

Syyskuun 11. päivä vuonna 2001 jätti synkän jälkensä maailmanhistoriaan. World Trade Centerin terrori-iskuissa sortuneiden kaksoistornien paikalla toimii nykyään museo, joka kertaa surulliset tapahtumat tarkasti ja koskettavasti.

Tuo syksyinen tiistai kuuluu niihin päiviin, jonka kulun muistan hyvin vielä vuosien jälkeenkin. Toimistolla Helsingin Lauttasaaressa oli meneillään tavallinen työpäivä, kun ympäri avokonttoria alkoi kuulua uskomattomia uutisia Amerikasta. Lentokone oli törmännyt World Trade Centerin ikonisiin kaksoistorneihin New Yorkissa. Aiheesta tuli lähetettyä tekstiviestejä kavereiden kanssa ja illalla katsoin avovaimon vieressä dramaattisia uutislähetyksiä kotisohvalla. Suuri määrä ihmisiä oli kuollut, tornit sortuneet ja koko maailma odotti henkeään pidätellen mitä tapahtuisi seuraavaksi.

Nykyään entisten kaksoistornien paikalla toimii päivämäärän mukaan nimetty 9/11-museo. Museovierailu ei kuulunut alun perin suunnitelmiimme, mutta päätämme onneksi valita sen viimeisen matkapäivämme ohjelmanumeroksi. Pääsyliput tähänkin nähtävyyteen täytyy varata etukäteen netistä. Lippuihin valittu sisäänkäyntiaika on melko tarkka, sillä ulkona päivystävä henkilökunta ei päästä vierailijoita sisään kovin paljoa etuajassa. Kun ovelle asti lopulta pääsee, sujuu kaikki turvatarkastusta myöten hyvin ripeästi.

Museo on kovin mielenkiintoinen ja meiltä kuluu sisällä helposti lähes kolme ja puoli tuntia. Erityisesti perheen yläkoululainen kiinnostuu aiheesta todella paljon, ja olisi voinut viihtyä museossa jopa pidempään. Toisaalta pikkusiskolle riittäisi lyhyempikin aika, koska hän ei vielä ymmärrä englanninkielistä sisältöä aivan yhtä sujuvasti. 

Museo on rakennettu sortuneiden kaksoistornien kohdalle, niiden paikalla nykyisin näkyvien vesialtaiden alapuolelle. Maanalaiset tilat ovat siis siellä, missä tornien perustukset ovat aikoinaan sijainneet. Nähtävillä on edelleen jonkin verran pilvenpiirtäjien alkuperäisiä rakenteita tai niiden jäänteitä. Tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluvat portaat, joita pitkin monet ihmiset pakenivat henkensä edestä turvaan. Esillä on myös muuta kookasta esineistöä, kuten katolla olleen antennin jäännökset.

Laajan aulamaisen tilan keskellä on sortuneista pilvenpiirtäjistä jäljelle jäänyt pylväs, jolla on suuri symbolinen arvo. Pylväs on täynnä erilaisia muistokirjoituksia sekä iskun uhrien kuvia. Nähtävillä on myös video, jossa tämä Last Column irrotetaan alkuperäiseltä paikaltaan ja viedään juhlasaatossa säilöön John F. Kennedyn lentokentälle. Videolla pylvästä käsitellään kunnioittavasti ja se näyttää rekan lavalla ikään kuin jättimäiseltä ruumisarkulta mustine suojakankaineen, Yhdysvaltain lippuineen ja kukkaseppeleineen. Pylväs oli viimeinen raivaustyömaalta pois viety esine ja se palautettiin tänne Manhattanille museon rakennusvaiheessa. 9/11-museo avattiin yleisölle toukokuussa 2014.

Museo jakautuu muutamaan eri osaan. Väljissä aulamaisissa tiloissa on edellä mainittua esineistöä ja siellä voi esimerkiksi kuunnella nauhoitteita ihmisten kokemuksista terrori-iskuun liittyen. Näytteillä on myös moottoripyöriä, jotka on koristeltu tapahtumien muistoksi. Valokuvaaminen on täällä sallittu, toisin kuin varsinaisessa päänäyttelyssä. Syyskuun 11. päivän tapahtumista kertova päänäyttely sijaitsee entisen Pohjoistornin paikalla hieman ahtaissa tiloissa, joissa valokuvauskielto varmasti helpottaa kaikkien vierailua.

Päänäyttelyn tilat ovat sen verran sokkeloiset, ettemme edes ymmärrä kokonaisuuden laajuutta ennen kuin olemme kulkeneet jonkin aikaa eteenpäin. Nähtävillä on yksityiskohtaista tietoa World Trade Centeristä ennen terrori-iskuja, tapahtumien aikana sekä niiden jälkeen. Syyskuun 11. päivästä kerrotaan todella yksityiskohtaisesti minuutti minuutilta ja tapahtumia kuvataan monesta eri näkökulmasta. Esillä on valtava määrä videomateriaalia, tekstejä, valokuvia sekä äänitallenteita esimerkiksi hätäkeskukseen tulleista puheluista.

Nähtävillä on raunioista löytyneitä jokapäiväisiä esineitä kengistä disketteihin, sanomalehtien etusivuja eri puolilta maailmaa, perheenjäsenistä jätettyjä katoamisilmoituksia, videotallenteita uutislähetyksistä sekä paljon muuta aiheeseen liittyvää. Esineiden liittäminen ihmisten nimiin, valokuviin ja elämäntarinoihin tekee museokokemuksesta hyvin koskettavan. Minusta traagisimpia valokuvia ovat ne, jotka esittävät palavista torneista väistämättömään kuolemaan hyppääviä ihmisiä.

Eri kulmauksissa käydään läpi neljän kaapatuiksi joutuneen lentokoneen tarinat. Kaikkiaan 19 terroristia kaappasi kaksi American Airlinesin ja kaksi United Airlinesin Yhdysvaltain sisäisellä lennolla ollutta konetta. Ensimmäinen niistä törmäsi World Trade Centerin Pohjoistorniin kello 8:46 ja toinen Etelätorniin kello 9:03 paikallista aikaa. Hieman myöhemmin kolmas lentokoneista ohjattiin Washingtonissa puolustusministeriö Pentagonin kylkeen. Neljännen koneen matkustajat onnistuivat nousemaan kapinaan ja estämään kaappareiden suunnitelmat, mutta kaikki mukana olleet kuolivat Pennsylvaniassa tapahtuneessa maahansyöksyssä. Tapahtumien etenemisen ohessa käydään läpi muun muassa puheluita, joita jotkut matkustajat saivat soitettua rakkailleen ennen kuolemaansa.

Etelätorni sortui kello 9:59 ja Pohjoistorni hieman myöhemmin 10:28. Pelastustoimet olivat monin tavoin haastavia, mutta selviytyneiden määrää voidaan pitää olosuhteisiin nähden suhteellisen korkeana. Jälkeenpäin on helppo sanoa että Etelätornin evakuointi olisi pitänyt aloittaa heti Pohjoistorniin tapahtuneen ensimmäisen iskun jälkeen, mutta kukaan ei tuossa vaiheessa osannut vielä odottaa toista lentokonetta. Tilanne ymmärrettiin lopullisesti terrori-iskuksi vasta toisen törmäyksen jälkeen. Kaikkiaan tapahtumissa kuoli lähes kolmetuhatta ihmistä.

Yksi näyttelyn osista kertoo iskujen taustasta, terroristijärjestö al-Qaidasta ja tapahtumien seurauksista. Terroristijärjestön tarkkoja ajatuksia on vaikea tietää tai tiivistää, mutta on selvää etteivät Yhdysvaltojen toimet Lähi-idän suunnalla olleet miellyttäneet. Presidentti George W. Bush julisti pian syyskuun 11. päivän jälkeen terrorismin vastaisen sodan, ja lentokenttien turvatarkastukset tiukentuivat kautta maailman. Yhdysvaltain armeija surmasi al-Qaidan johtajan Osama bin Ladenin vuonna 2011 Pakistanissa, mutta terrori-iskun seuraukset heijastuvat omalla tavallaan maailmantilanteeseen edelleen.

Museon avarammasta osasta löytyy pelastustöissä pahasti vaurioitunut paloauto. Tuhannet rohkeat pelastustyöntekijät saapuivat torneille auttamaan parhaansa mukaan, mutta valitettavasti tehtävissä menehtyi reilusti yli kolmesataa palokunnan jäsentä sekä monia poliiseja. Tornien romahdettua Manhattanin eteläosa peittyi myrkyllisten kaasujen ja harmaan pölyn alle. Valtava määrä ihmisiä altistui myrkyllisille aineille, minkä seurauksena tuhansia paikalla olleita on kuollut tapahtumia seuranneina vuosina erilaisiin sairauksiin, lähinnä syöpiin. Tuo uhriluku kasvaa edelleen.

Käymme vielä lopuksi Etelätornin paikalla sijaitsevassa museon siivessä, joka on omistettu syyskuun 11. päivänä kuolleille ihmisille. Nähtävillä on valokuvat kaikista terrori-iskun lähes kolmestatuhannesta välittömästä uhrista. Täältä löytyy myös tila, jossa kerrotaan menehtyneiden elämäntarinoita kuvien kera yksi kerrallaan lyhyinä esityksinä. Näitä tarinoita olisi tehnyt mieli jäädä kuulemaan pitkäksikin aikaa, mutta olemme jo sen verran väsyneitä ja nälkäisiä, että jatkamme pian kohti uloskäyntiä. Museon eri osiin voi tutustua haluamassaan järjestyksessä, joten on tavallaan sääli että päädyimme tänne vasta lopuksi. On hienoa, ettei museossa kerrota vain ihmisten kuolemasta, vaan myös siitä millaisen elämän he elivät.

Museo on todella vaikuttava ja hienosti toteutettu kokonaisuus. Traagista aihetta on käsitelty hienovaraisesti, mutta silti hyvin yksityiskohtaisesti, perusteellisesti ja informatiivisesti. Taustalla on havaittavissa amerikkalaista mahtipontisuutta, jossa kaikkia menehtyneitä sekä pelastustöihin osallistuneita pidetään suurina ja arvostettuina sankareina. Suosittelen 9/11-museota lämpimästi kaikille New Yorkissa vieraileville, sillä kohde yllätti meidät todella positiivisesti ja kuului lopulta aiheen synkkyydestä huolimatta matkan kohokohtiin.

Entisten kaksoistornien paikalla on nykyään kaksi suurta muistoallasta, joissa virtaa mieltä rauhoittava vesi. Altaiden reunoille on kaiverrettu kaikkien syyskuun 11. päivän iskuissa kuolleiden nimet. Muistoaltaat sijaitsevat puistossa, jonne on vapaa pääsy. Museon sisäänkäynti tapahtuu altaiden välissä olevan rakennuksen kautta.

Alueella kohoavat nyt uuden World Trade Centerin rakennukset. Niistä korkeimmassa toimiva One World Observatory on hieno näköalapaikka, josta kelpaa katsella kaupunkimaisemia. Kerroin näköalatasanteesta jo aiemmin jutussa New Yorkin näköalapaikkoja: One World Observatory.
   
Lue myös koko matkastamme kertova juttu Unelmien lomamatka New Yorkiin.

Museosta löytyy lisätietoa virallisilta nettisivuilta osoitteesta 911memorial.org.