Yhdysvallat
Kalifornian häkellyttävä Hearst Castle

Kalifornian upean rannikkotien Highway 1:n varrella riittää runsaasti nähtävää. Yksi mieleenpainuvimmista kohteista on William Randolph Hearstin rakennuttama Hearst Castle, joka sykähdyttää kauneudellaan, puutarhoillaan ja maisemillaan.
Hearst Castle kohoaa San Simeonin alueella Highway 1 -rannikkotien varrella, suurin piirtein Los Angelesin ja San Franciscon välisen matkamme puolivälissä. Majoitumme kahdeksi yöksi Hearst Castlen liepeillä sijaitsevaan Cambriaan pikkukaupunkiin, josta ajaa linnan vierailukeskukseen vartissa. Jätämme auton suurelle parkkipaikalle ja käymme lunastamassa varaamamme pääsyliput palvelutiskiltä. Kyseessä on suosittu turistikohde, joten liput kannattaa hankkia hyvissä ajoin etukäteen Hearst Castlen nettisivuilta.

Linnaan tai oikeammin kartanoon tutustuminen on mahdollista ainoastaan opastetuilla kierroksilla, joita löytyy muutamia erilaisia. Oma valintamme on ensikertalaisille sopiva Grand Rooms Tour, jonka varrella nähdään Hearst Castlen päänähtävyydet. Kierros alkaa bussikuljetuksella, joka vie meidät vierailukeskuksesta ylös korkean kukkulan laella odottavalle kartanolle. Matkaan kuluu noin vartti ja sen aikana voi kuunnella nauhoitettua selostusta Hearst Castlen historiasta.

Bussipysäkillä odottelee ammattitaitoinen opas, jolla riittää tarinoita koko vajaan puolentoista tunnin mittaisen kiertokävelyn ajaksi. Mukana seuraa myös toinen henkilökunnan jäsen, joka huolehtii turistiryhmän kasassa pysymisestä. Jättäytyisin välillä mielelläni valokuvaamaan hieman muiden jälkeen, mutta se ei ole täällä mahdollista. Puutarhoihin on kuulemma saanut tutustua omatoimisesti joskus aiempina vuosina.

Kierros alkaa kauniista portaikosta, jota pitkin lähdetään kiipeämään puutarhaan. Kuulemme retken aikana paljon tarinoita kartanon rakennuttajasta William Randolph Hearstista, johon kaikki näkemämme henkilöityy. William Randolph syntyi vuonna 1863 varakkaan perheen ainoaksi lapseksi. Hänen isänsä George Hearst oli rikastunut Kalifornian kultaryntäyksessä ja menestyi niin liike-elämässä kuin politiikassakin.

William Randolph pääsi jo nuorena johtamaan isänsä omistamaa sanomalehteä, jota lähti kehittämään rohkealla otteella. William Randolph Hearst kuuluu sensaatiolehdistön tärkeimpiin kehittäjiin ja onnistui luomaan populistisella tyylillään kokonaisen mediaimperiumin, johon kuului useampia kymmeniä lehtiä. Tunnetuimmista painotuotteista esimerkiksi Cosmopolitan on Hearst-yhtiöiden omistuksessa edelleen.

William Randolph Hearst kerrytti itselleen valtavan omaisuuden mediabisneksessä, johon kuului sanoma- ja aikakauslehtien lisäksi myös radiokanavia sekä elokuvatuotantoa. Niitäkin tärkeämpi intohimon kohde oli kuitenkin Hearst Castlen rakentaminen sekä taiteen keräileminen, jotka olivatkin melkoisen kalliita harrastuksia. Oppaamme pysähtyy esitelmöimään pienelle aukiolle, jonka laidalta nousee portaikko yhteen tilan kolmesta vierastalosta. Casa del Sol on näyttävä ilmestys, joka kelpaisi helposti monen kartanon päärakennukseksikin.

Aukion toiselta laidalta voi ihailla maisemaa kukkulan juurelle ja Tyynelle valtamerelle saakka. Sää on kirkastunut juuri sopivasti ja aurinko lämmittää mukavasti kevyen tuulen heiluttaessa puiden lehtiä. Kuulemme näkymistä nauttiessamme, kuinka William Randolph Hearst haaveili vuosien ajan loma-asunnon rakentamisesta isänsä hankkimalle karjatilalle San Simeoniin. Hearstilla oli täältä rakkaita lapsuusmuistoja ja hän kutsui paikkaa espanjankielisellä nimellä La Cuesta Encantada, Lumottu kukkula.

Rakennusprojekti käynnistyi pian sen jälkeen, kun William Randolph Hearst peri tilan vuonna 1919 kuolleelta Phoebe-äidiltään. Suunnittelutyöhön palkattiin Julia Morgan, joka oli jo aiemmin työskennellyt Hearstien palveluksessa. Morgan kuuluu naisarkkitehtien uranuurtajiin, sillä hän oli ensimmäinen Kaliforniassa arkkitehtina työskennellyt nainen.

Hearstin elämässä riitti muitakin tärkeitä naisia. Pohatta meni nelikymppisenä naimisiin itseään puolta nuoremman Millicent Willsonin kanssa. Pari sai viisi lasta, mutta avioliitto ajautui reilun kymmenen vuoden jälkeen karille Hearstin ihastuttua hädin tuskin täysi-ikäiseen näyttelijättäreen Marion Daviesiin. Daviesin näyttelijänurasta tuli Hearstille jonkinlainen pakkomielle, mutta puolison elokuvien ylenpalttisesta mainostamisesta Hearstin eri medioissa saattoi lopulta olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Hearstista ja alkoholismia vastaan kamppailleesta Daviesista tuli joka tapauksessa pari, joka pysyi yhdessä Hearstin kuolemaan saakka.

Lumotun kukkulan kuvatuin paikka lienee Neptunuksen uima-allas, jota reunustaa antiikin temppelin julkisivu. Uima-altaan näyttävään ulkoasuun on haettu vaikutteita niin kreikkalaisesta kuin roomalaisestakin arkkitehtuurista.

Nousemme portaita pitkin ylemmäs ja näemme ohimennen taas yhden vierastalon, Casa del Monten. Hearst nautti ylellisten juhlien järjestämisestä ja viikonlopunviettoon saapui kuuluisia vieraita varsinkin Hollywoodin suunnalta. Charlie Chaplin, Greta Garbo, Joan Crawford, Clark Gable, Buster Keaton ja monet muut muistetaan valkokankaalta, mutta kävipä täällä myös poliitikkoja Sir Winston Churchillista lähtien. Vieraat pääsivät sujuvasti perille, sillä kukkulan juurelle rakennettiin oma lentokenttä.

Päärakennuksen eli Casa Granden julkisivu on näyttävä ilmestys. Alkuperäisenä tarkoituksena oli rakentaa verrattain vaatimaton bungalow, mutta suunnitelmat laajenivat nopeasti. Hearst sai päähänsä paljon yksityiskohtaisia ideoita, joiden toteuttamiseen tarvittiin arkkitehti Morganin kokemusta ja teknistä tietämystä. Tontille kohosi jättimäinen päärakennus Casa Grande sekä matalampia vierastaloja.

Hearst arvosti Morganin ammattitaitoa ja suostui usein arkkitehtinsa ratkaisuihin, mutta oli toisaalta myös arvaamaton rakennuttaja. Hearstin oikuista rakennuksia laajennettiin ja muokattiin moneen kertaan niin, että välillä jouduttiin myös purkuhommiin. Esimerkiksi Neptunuksen uima-allas rakennettiin kolmeen kertaan, kunnes herra Hearst oli tyytyväinen.

Työmaan sijainti toi omat haasteensa, sillä kaiken materiaalin saaminen kukkulan huipulle ei ollut yksinkertaista. Suunnittelussa täytyi huomioida myös Kalifornian alttius maanjäristyksille. Työn laatu tuli todettua vuonna 2003, jolloin Hearst Castle selviytyi San Simeonin historian voimakkaimmasta maanjäristyksestä todella pienin vaurioin.

Hearst Castlen työmaalla uurasti kokonaisen rakennusmiesten armeijan lisäksi paljon muitakin ammattilaisia. Tärkeässä osassa olivat käsityöläiset, joista monet olivat Euroopasta muuttaneita siirtolaisia. Heillä oli siis taito hioa koristeet ja maalata yksityiskohdat Hearstin toiveiden mukaisesti aitoon vanhan kotimaansa tyyliin.

Yhdysvaltoihin 1930-luvulla iskenyt lama runteli Hearstin bisneksiä pahoin, mutta yhtiö säilyi pystyssä ja toimii yhä edelleen. Hearstin nykyinen pääkonttori on Manhattanilla kohoava pilvenpiirtäjä. Rahavaikeuksien lisäksi myös toinen maailmansota keskeytti Hearst Castlen rakennustyöt, sillä Kalifornian rannikolla pelättiin japanilaisten maihinnousua.

Keskenään hyvin toimeen tulleiden Hearstin ja Morganin yhteistyö Hearst Castlen rakentamisen parissa jatkui vuoteen 1947, jolloin Hearstin heikentynyt terveys pakotti hänet poistumaan Lumotulta kukkulalta viimeisen kerran. Hearst eli viimeiset vuotensa Marion Daviesin kanssa Beverly Hillsissä, kunnes menehtyi elokuussa 1951. Hearst Castle on toiminut turistinähtävyytenä kesäkuusta 1958 lähtien.

William Randolph Hearst matkusteli lapsuudestaan lähtien paljon Euroopassa, josta hän sai paljon inspiraatiota niin taiteeseen kuin arkkitehtuuriinkin liittyen. Julia Morgan oli puolestaan opiskellut Pariisissa ja kiertänyt sieltä käsin eri maissa, joten molemmat tunsivat Atlantin takaisen arkkitehtuurin hyvin. Päärakennukseen on haettu inspiraatiota Santa María la Mayorin kirkosta Rondasta, jossa tosin on kahden sijasta vain yksi torni. Kuvan tuosta espanjalaisesta kirkosta voi käydä kurkkaamassa jutustani Huiman kaunis Ronda.

Hearst Castle on jonkinlainen tyylien sekamelska, johon kartanon isäntä halusi mahduttaa matkoillaan näkemiään elementtejä muun muassa Italiasta, Egyptistä, Espanjasta ja Kreikasta. Kokonaisuus on silti hämmästyttävän kaunis niin rakennusten kuin vehreän puutarhankin osalta.

Kierros jatkuu tummasävyisiin sisätiloihin, jotka ovat kyllä ylellisiä, mutta eivät sykähdytä ainakaan itseäni niin paljon kuin aurinkoinen pihamaa. Sisätiloihin ei tutustuta tällä kierroksella erityisen perusteellisesti, vaan käymme vain muutamissa tärkeimmissä huoneissa. Nähtävää riittää kyllä aivan riittävästi näinkin.

Hearstin vieraat viettivät päivisin aikaansa esimerkiksi ratsastamalla tai tennistä pelaamalla. Iltaisin kokoonnuttiin cocktailien ja päivällisen äärelle. Ruokasali on näyttävä, joskaan ei erityisen kodikas tila. Pöydälle jätetyt ketsuppipullot muistuttavat Hearstin epävirallisesta tyylistä, johon kuuluivat myös paperiset lautasliinat.

Tunnistan katonrajassa roikkuvat liput monia amerikkalaisia vieraita paremmin. Siellähän roikkuu Sienan Palio-kilpailusta tuttuja lippuja, jotka edustavat toscanalaisen kukkulakaupungin eri kortteleita. Tuosta aiheesta olen julkaissut vuosia sitten jutun Siena – hullun hevoskilpailun kaupunki. Tuntuu kuin Hearst olisi keräillyt tänne sitä sun tätä, mistä on sattunut Euroopan-matkoillaan pitämään.

Saavumme biljardisaliin, jossa vieraat viettivät aikaansa pelien ja sohvalla istuskelun merkeissä. Hearstin päivät kuluivat yleensä toimistossa, joten vieraille jäi paljon aikaa kulutettavaksi ilman talon isännän läsnäoloa.

Vieraat ohjattiin yleensä päivälliseltä yksityiseen elokuvateatteriin. Hearst näytti täällä useimmiten oman yhtiönsä elokuvia, joissa Marion Davies tietenkin esiintyi.

Kierroksemme viimeinen kohde on suuri uima-allas, joka on rakennettu Casa Granden sisälle. Antiikin Rooman kylpylöitä jäljittelevässä tilassa on sinisävyisiä mosaiikkilaattoja riittämiin. Mahtava allashuone antaa kierrokselle arvoisensa päätöksen.

Bussi vie meidät takaisin vierailukeskukseen. Lumotun kukkulan maisemissa sijaitsi aikoinaan kaiken muun lisäksi Hearstin rakennuttama maailman suurin yksityinen eläintarha. Häkkiin joutuneiden eläinten lisäksi näillä pelloilla vaelteli kirahvien, kameleiden ja antilooppien kaltaisia kulkijoita. Vielä tänäkin päivänä San Simeonissa elää vapaana yli sadan seepran lauma, joka koostuu Hearstin tuomien eläinten jälkeläisistä. Emme harmiksemme näe seeproja lainkaan, vaikka ne voisi hyvällä onnella huomata vaikka Highway 1:n varrelta.

Tilaamme vierailukeskuksen itsepalveluravintolasta hampurilaiset koko perheelle. Kontrasti ylellisen kartanon ja pikaruoan välillä on melkoinen, vaikka burgerit ihan maukkaita ovatkin. Tarjolla on tietenkin myös matkamuistomyymälä sekä Hearst Castlen historiaan liittyvä näyttely. Kierrämme näyttelyn mielellämme ympäri, mutta emme malta enää jäädä katsomaan lipun hintaan kuuluvaa 40-minuuttista dokumenttielokuvaa Hearst Castle – Building the Dream.

William Randolph Hearst on varmasti ollut mielenkiintoinen persoona. Mieleeni piirtyy kuulemani perusteella käsitys oikukkaasta pohatasta, joka tottui saamaan tahtonsa läpi joka tilanteessa. Hän ei juuri välittänyt yleisestä mielipiteestä ja eli häpeilemätöntä luksuselämää. Jotkut ovat kutsuneet Hearstia aikansa vihatuimmaksi mieheksi koko Amerikassa. Tähän hahmoon tarttui myös Orson Welles, jonka ohjaama ja näyttelemä Citizen Kane kuvaa satiiriseen tyyliin Hearstin elämää. Hearst ei voinut sietää filmiä lainkaan, mutta epäonnistui yrityksessään tuhota kaikki elokuvan kopiot. Citizen Kanesta ei tullut kassamagneettia, mutta kriitikot ovat arvostaneet sen jopa maailman parhaaksi elokuvaksi.

Vaikka Hearst Castle onkin rakennustyylinsä osalta melko sekava, voi sitä pitää myös poikkeuksellisen kauniina. Yksi Hearstin vieraista, irlantilaiskirjailija George Bernard Shaw, kuvasi kartanoa sanomalla, että tällaisen Jumalakin olisi rakentanut, jos hänellä olisi vain ollut tarpeeksi rahaa. Letkautus on hyvinkin osuva. Hearst Castle on ehdottomasti näkemisen arvoinen nähtävyys, joka pääsi ylittämään omat jo valmiiksi korkealle asettamani odotukset.

Yhdysvallat
New Yorkin koskettava 9/11-museo

Syyskuun 11. päivä vuonna 2001 jätti synkän jälkensä maailmanhistoriaan. World Trade Centerin terrori-iskuissa sortuneiden kaksoistornien paikalla toimii nykyään museo, joka kertaa surulliset tapahtumat tarkasti ja koskettavasti.
Tuo syksyinen tiistai kuuluu niihin päiviin, jonka kulun muistan hyvin vielä vuosien jälkeenkin. Toimistolla Helsingin Lauttasaaressa oli meneillään tavallinen työpäivä, kun ympäri avokonttoria alkoi kuulua uskomattomia uutisia Amerikasta. Lentokone oli törmännyt World Trade Centerin ikonisiin kaksoistorneihin New Yorkissa. Aiheesta tuli lähetettyä tekstiviestejä kavereiden kanssa ja illalla katsoin avovaimon vieressä dramaattisia uutislähetyksiä kotisohvalla. Suuri määrä ihmisiä oli kuollut, tornit sortuneet ja koko maailma odotti henkeään pidätellen mitä tapahtuisi seuraavaksi.

Nykyään entisten kaksoistornien paikalla toimii päivämäärän mukaan nimetty 9/11-museo. Museovierailu ei kuulunut alun perin suunnitelmiimme, mutta päätämme onneksi valita sen viimeisen matkapäivämme ohjelmanumeroksi. Pääsyliput tähänkin nähtävyyteen täytyy varata etukäteen netistä. Lippuihin valittu sisäänkäyntiaika on melko tarkka, sillä ulkona päivystävä henkilökunta ei päästä vierailijoita sisään kovin paljoa etuajassa. Kun ovelle asti lopulta pääsee, sujuu kaikki turvatarkastusta myöten hyvin ripeästi.

Museo on kovin mielenkiintoinen ja meiltä kuluu sisällä helposti lähes kolme ja puoli tuntia. Erityisesti perheen yläkoululainen kiinnostuu aiheesta todella paljon, ja olisi voinut viihtyä museossa jopa pidempään. Toisaalta pikkusiskolle riittäisi lyhyempikin aika, koska hän ei vielä ymmärrä englanninkielistä sisältöä aivan yhtä sujuvasti.

Museo on rakennettu sortuneiden kaksoistornien kohdalle, niiden paikalla nykyisin näkyvien vesialtaiden alapuolelle. Maanalaiset tilat ovat siis siellä, missä tornien perustukset ovat aikoinaan sijainneet. Nähtävillä on edelleen jonkin verran pilvenpiirtäjien alkuperäisiä rakenteita tai niiden jäänteitä. Tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluvat portaat, joita pitkin monet ihmiset pakenivat henkensä edestä turvaan. Esillä on myös muuta kookasta esineistöä, kuten katolla olleen antennin jäännökset.

Laajan aulamaisen tilan keskellä on sortuneista pilvenpiirtäjistä jäljelle jäänyt pylväs, jolla on suuri symbolinen arvo. Pylväs on täynnä erilaisia muistokirjoituksia sekä iskun uhrien kuvia. Nähtävillä on myös video, jossa tämä Last Column irrotetaan alkuperäiseltä paikaltaan ja viedään juhlasaatossa säilöön John F. Kennedyn lentokentälle. Videolla pylvästä käsitellään kunnioittavasti ja se näyttää rekan lavalla ikään kuin jättimäiseltä ruumisarkulta mustine suojakankaineen, Yhdysvaltain lippuineen ja kukkaseppeleineen. Pylväs oli viimeinen raivaustyömaalta pois viety esine ja se palautettiin tänne Manhattanille museon rakennusvaiheessa. 9/11-museo avattiin yleisölle toukokuussa 2014.

Museo jakautuu muutamaan eri osaan. Väljissä aulamaisissa tiloissa on edellä mainittua esineistöä ja siellä voi esimerkiksi kuunnella nauhoitteita ihmisten kokemuksista terrori-iskuun liittyen. Näytteillä on myös moottoripyöriä, jotka on koristeltu tapahtumien muistoksi. Valokuvaaminen on täällä sallittu, toisin kuin varsinaisessa päänäyttelyssä. Syyskuun 11. päivän tapahtumista kertova päänäyttely sijaitsee entisen Pohjoistornin paikalla hieman ahtaissa tiloissa, joissa valokuvauskielto varmasti helpottaa kaikkien vierailua.

Päänäyttelyn tilat ovat sen verran sokkeloiset, ettemme edes ymmärrä kokonaisuuden laajuutta ennen kuin olemme kulkeneet jonkin aikaa eteenpäin. Nähtävillä on yksityiskohtaista tietoa World Trade Centeristä ennen terrori-iskuja, tapahtumien aikana sekä niiden jälkeen. Syyskuun 11. päivästä kerrotaan todella yksityiskohtaisesti minuutti minuutilta ja tapahtumia kuvataan monesta eri näkökulmasta. Esillä on valtava määrä videomateriaalia, tekstejä, valokuvia sekä äänitallenteita esimerkiksi hätäkeskukseen tulleista puheluista.

Nähtävillä on raunioista löytyneitä jokapäiväisiä esineitä kengistä disketteihin, sanomalehtien etusivuja eri puolilta maailmaa, perheenjäsenistä jätettyjä katoamisilmoituksia, videotallenteita uutislähetyksistä sekä paljon muuta aiheeseen liittyvää. Esineiden liittäminen ihmisten nimiin, valokuviin ja elämäntarinoihin tekee museokokemuksesta hyvin koskettavan. Minusta traagisimpia valokuvia ovat ne, jotka esittävät palavista torneista väistämättömään kuolemaan hyppääviä ihmisiä.

Eri kulmauksissa käydään läpi neljän kaapatuiksi joutuneen lentokoneen tarinat. Kaikkiaan 19 terroristia kaappasi kaksi American Airlinesin ja kaksi United Airlinesin Yhdysvaltain sisäisellä lennolla ollutta konetta. Ensimmäinen niistä törmäsi World Trade Centerin Pohjoistorniin kello 8:46 ja toinen Etelätorniin kello 9:03 paikallista aikaa. Hieman myöhemmin kolmas lentokoneista ohjattiin Washingtonissa puolustusministeriö Pentagonin kylkeen. Neljännen koneen matkustajat onnistuivat nousemaan kapinaan ja estämään kaappareiden suunnitelmat, mutta kaikki mukana olleet kuolivat Pennsylvaniassa tapahtuneessa maahansyöksyssä. Tapahtumien etenemisen ohessa käydään läpi muun muassa puheluita, joita jotkut matkustajat saivat soitettua rakkailleen ennen kuolemaansa.

Etelätorni sortui kello 9:59 ja Pohjoistorni hieman myöhemmin 10:28. Pelastustoimet olivat monin tavoin haastavia, mutta selviytyneiden määrää voidaan pitää olosuhteisiin nähden suhteellisen korkeana. Jälkeenpäin on helppo sanoa että Etelätornin evakuointi olisi pitänyt aloittaa heti Pohjoistorniin tapahtuneen ensimmäisen iskun jälkeen, mutta kukaan ei tuossa vaiheessa osannut vielä odottaa toista lentokonetta. Tilanne ymmärrettiin lopullisesti terrori-iskuksi vasta toisen törmäyksen jälkeen. Kaikkiaan tapahtumissa kuoli lähes kolmetuhatta ihmistä.

Yksi näyttelyn osista kertoo iskujen taustasta, terroristijärjestö al-Qaidasta ja tapahtumien seurauksista. Terroristijärjestön tarkkoja ajatuksia on vaikea tietää tai tiivistää, mutta on selvää etteivät Yhdysvaltojen toimet Lähi-idän suunnalla olleet miellyttäneet. Presidentti George W. Bush julisti pian syyskuun 11. päivän jälkeen terrorismin vastaisen sodan, ja lentokenttien turvatarkastukset tiukentuivat kautta maailman. Yhdysvaltain armeija surmasi al-Qaidan johtajan Osama bin Ladenin vuonna 2011 Pakistanissa, mutta terrori-iskun seuraukset heijastuvat omalla tavallaan maailmantilanteeseen edelleen.

Museon avarammasta osasta löytyy pelastustöissä pahasti vaurioitunut paloauto. Tuhannet rohkeat pelastustyöntekijät saapuivat torneille auttamaan parhaansa mukaan, mutta valitettavasti tehtävissä menehtyi reilusti yli kolmesataa palokunnan jäsentä sekä monia poliiseja. Tornien romahdettua Manhattanin eteläosa peittyi myrkyllisten kaasujen ja harmaan pölyn alle. Valtava määrä ihmisiä altistui myrkyllisille aineille, minkä seurauksena tuhansia paikalla olleita on kuollut tapahtumia seuranneina vuosina erilaisiin sairauksiin, lähinnä syöpiin. Tuo uhriluku kasvaa edelleen.

Käymme vielä lopuksi Etelätornin paikalla sijaitsevassa museon siivessä, joka on omistettu syyskuun 11. päivänä kuolleille ihmisille. Nähtävillä on valokuvat kaikista terrori-iskun lähes kolmestatuhannesta välittömästä uhrista. Täältä löytyy myös tila, jossa kerrotaan menehtyneiden elämäntarinoita kuvien kera yksi kerrallaan lyhyinä esityksinä. Näitä tarinoita olisi tehnyt mieli jäädä kuulemaan pitkäksikin aikaa, mutta olemme jo sen verran väsyneitä ja nälkäisiä, että jatkamme pian kohti uloskäyntiä. Museon eri osiin voi tutustua haluamassaan järjestyksessä, joten on tavallaan sääli että päädyimme tänne vasta lopuksi. On hienoa, ettei museossa kerrota vain ihmisten kuolemasta, vaan myös siitä millaisen elämän he elivät.

Museo on todella vaikuttava ja hienosti toteutettu kokonaisuus. Traagista aihetta on käsitelty hienovaraisesti, mutta silti hyvin yksityiskohtaisesti, perusteellisesti ja informatiivisesti. Taustalla on havaittavissa amerikkalaista mahtipontisuutta, jossa kaikkia menehtyneitä sekä pelastustöihin osallistuneita pidetään suurina ja arvostettuina sankareina. Suosittelen 9/11-museota lämpimästi kaikille New Yorkissa vieraileville, sillä kohde yllätti meidät todella positiivisesti ja kuului lopulta aiheen synkkyydestä huolimatta matkan kohokohtiin.

Entisten kaksoistornien paikalla on nykyään kaksi suurta muistoallasta, joissa virtaa mieltä rauhoittava vesi. Altaiden reunoille on kaiverrettu kaikkien syyskuun 11. päivän iskuissa kuolleiden nimet. Muistoaltaat sijaitsevat puistossa, jonne on vapaa pääsy. Museon sisäänkäynti tapahtuu altaiden välissä olevan rakennuksen kautta.

Alueella kohoavat nyt uuden World Trade Centerin rakennukset. Niistä korkeimmassa toimiva One World Observatory on hieno näköalapaikka, josta kelpaa katsella kaupunkimaisemia. Kerroin näköalatasanteesta jo aiemmin jutussa New Yorkin näköalapaikkoja: One World Observatory.
Lue myös koko matkastamme kertova juttu Unelmien lomamatka New Yorkiin.
Museosta löytyy lisätietoa virallisilta nettisivuilta osoitteesta 911memorial.org.
Yhdysvallat
New Yorkin näköalapaikkoja: Edge

Vierailut näköalatasanteilla kuuluvat Manhattanin ikimuistoisiin elämyksiin. Huiman korkean pilvenpiirtäjän ulokkeella tasapainoileva Edge oli lokakuisen matkamme kolmas näköalapaikka ja viimeisen New Yorkissa viettämämme illan kohokohta.
Edge on modernin 30 Hudson Yards -pilvenpiirtäjän sadannessa kerroksessa toimiva näköalatasanne, joka valmistui koronapandemian kynnyksellä maaliskuussa 2020. Näköalapaikan erikoisuutena on sijainti suurella ulokemaisella parvekkeella, joka kurottaa tyhjän päälle noin 345 metrin korkeudessa. Edge mainostaa olevansa koko läntisen pallonpuoliskon korkeimmalla sijaitseva ulkoilmanäköalatasanne. New Yorkin näköalapaikoista One World Observatory on hieman korkeammalla, mutta siellä ei pääse ulkoilmaan.

Edge löytyy suoraan viihtyisän Hudson Yards -kauppakeskuksen yläpuolelta. Tasanteelle vievät hissit lähtevät kauppakeskuksen neljännestä kerroksesta. Pääsyliput kannattaa ostaa etukäteen Edgen nettisivuilta. Aikuisten lippujen hinnat lähtevät 40 dollarista, mutta vaihtelevat kellonajan mukaan ja esimerkiksi auringonlaskun aikaan on kalliimpaa. Päätämme hankkia vain hieman auringonlaskuajan lippuja arvokkaammat 60 dollarin tiketit, joihin ei ole määritelty sisäänpääsyaikaa lainkaan. Näin meidän ei tarvitse aikatauluttaa päiväämme etukäteen. Jenkkityyliin kaikkiin hintoihin tulevat tietenkin vielä verot ja palvelumaksut päälle. Paikan päällä pakollinen turvatarkastus sujuu ripeästi ja pääsemme käytännössä jonottamatta hissiin.

Hissi kulkee sadanteen kerrokseen alle minuutissa. Toisin kuin joillakin muilla näköalapaikoilla, täällä vierailijoille ei näytetä pakollisia esittelyvideoita, vaan pääsemme nopeasti suoraan huikeiden maisemien äärelle. Saavumme näköalatasanteelle sopivasti hieman ennen auringonlaskua. Päivän paras kirkkaus on jo hiipunut, mutta saamme ihailla taivaan punertumista, illan pimentymistä ja Manhattanin miljoonien valojen syttymistä.

Jokainen näköalapaikka tarjoaa aina hieman erilaiset maisemat kaupunkiin. Edgen sijainti Midtownin Hudson-joen puoleisella laidalla tarkoittaa hyviä näkymiä useampaankin suuntaan, mutta erityisesti juuri Midtowniin. Myös avoin näkymä kauas Manhattanin eteläkärkeen päin on hieno, vaikka Financial Districtin pilvenpiirtäjille onkin useamman kilometrin matka.

Osalle vieraista jo korkealla sijaitsevassa parvekkeessa on riittävästi jännitettävää, vaikkei paikan päällä edes kunnolla ymmärrä miten hurjalta uloke maasta katsottuna näyttää. Vierailusta voi tehdä entistä jännittävämmän kokeilemalla City Climb -nimistä elämystä. Siinä kiivetään aluksi jyrkät portaat pilvenpiirtäjän ulkoreunaa pitkin rakennuksen huipulle ja kurottaudutaan lopuksi roikkumaan turvavaljaiden varassa reunan yli. City Climbin hinta on noin kaksisataa dollaria.

Lievempää ja pääsylipun hintaan sisältyvää lisäjännitystä voi hakea kävelemällä parvekkeelta löytyvän lasilattian päällä. Olen kokeillut lasilattioita muutamissa muissakin korkeissa paikoissa, eikä tämä Edgen versio tuntunut itsestäni kovin ihmeelliseltä. On joka tapauksessa hauskaa katsella kaukana alapuolellamme näkyviä valoja sekä hitaasti mutta varmasti etenevää liikennettä.

Maisema on näyttävimmillään auringonlaskun aikaan ja pian sen jälkeen, jolloin parhaille katselupaikoille kertyy jonkin verran ruuhkaa. Esimerkiksi parvekkeen takaosassa oleva pieni katsomo täyttyy niin, ettei istumapaikkoja enää löydy. Toisaalta lokakuisena arki-iltana on sen verran rauhallista, että haluamalleen kuvauspaikalle lasiseinien viereen pääsee aina melko nopeasti.

Parvekkeen reunoilla on perinteisten kaiteiden sijaan korkeat lasiseinät, jotka asettavat pienen haasteen valokuvausta ajatellen. Laseja onneksi puhdistetaan jopa vierailumme aikana, eivätkä ne aiheuta kovin pahoja heijastuksia.

On hauskaa bongailla tuttuja maamerkkejä eri puolilta kaupunkia. Madison Square Garden erottuu vain parin korttelin päässä, Times Squaren suunnalta kajastaa neonvalojen hohdetta ja ikonisten pilvenpiirtäjien helposti tunnistettavat huiput kurottavat kohti taivasta.

Edge hiljenee huomattavasti, kun auringonlaskusta on ehtinyt kulua jonkin verran aikaa. Moni on ajoittanut vierailunsa juuri auringonlaskuun, eikä maisema enää illan pimennyttyä muutu eri sävyiseksi. Manhattanin valomeri näyttää lumoavalta, ja sitä voisi jäädä tuijottamaan kuinka pitkäksi aikaa tahansa.

Käymme välillä sisätiloissa ja juhlistamme hienosti onnistuneen matkan viimeistä iltaa cocktaileilla, vaikka hinnassa hieman maisemalisää onkin. Staten Island Cherry on mukavan raikas juoma. Tarjolla on juomien lisäksi pientä purtavaa sekä tietenkin matkamuistoja.

Edgen yhteydestä löytyy sisätiloja kahdessa tasossa. Ylemmän kerroksen ravintolassa on vierailumme aikaan yksityistilaisuus, joten sinne emme pääse kurkkaamaan. Katselemme sadannen kerroksen sisätiloista käsin maisemia niihin suuntiin, joihin parveke ei yllä. Näitä ovat lähinnä pohjoinen sekä länsi, jossa kajastavat New Jerseyn valot.

Meiltä kuluu mahtavien maisemien äärellä varsin nopeasti reilut kaksi tuntia. Edge tuntuu hienolta elämykseltä, ja osa perheestämme nostaa sen New Yorkissa kokemiemme näköalapaikkojen ykköseksi.

Julkaisin jo aiemmin jutut tällä samalla matkalla käymistämme näköalatasanteista Top of the Rockista ja One World Observatorysta. Edge on niihin verrattuna sopivan erilainen ja ilman muuta käymisen arvoinen paikka. Valitsen silti edelleen omaksi suosikikseni perinteikkään Top of the Rockin, koska arvostan sen tarjoamia klassisia näkymiä ja pitkää historiaa. One World Observatory eroaa puolestaan sijaintinsa osalta oleellisesti Midtownin pilvenpiirtäjistä. Manhattanilla on näiden lisäksi kaksi kuuluisaa näköalatasannetta. Empire State Buildingissa olen käynyt aiemmalla matkalla ja Summit One Vanderbilt jää odottamaan tulevia vuosia.

Vierailu Edgen maisemissa on kätevää yhdistää sen juurelta löytyviin kohteisiin. Hudson Yardsin ostoskeskus miellyttää shoppailijoita ja sen edustalla voi ihmetellä metallinhohtoista Vessel-rakennelmaa. Vessel on 46 metriä korkea ja sen sisällä voi kiivetä eri tasoille portaita pitkin. Vierestä löytyy myös taidekeskus The Shed.

Uudistuvalta Hudson Yardsin alueelta voi jatkaa matkaa vaikkapa mukavaa High Line -kävelyreittiä pitkin Chelsean kaupunginosan halki Meatpacking Districtille. Lue myös juttuni High Line – New Yorkin paras kävelyreitti.
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia2 vuotta sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti2 vuotta sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
-
Italia2 vuotta sitten
Syyslomaviikko Ligurian rannikolla
-
Espanja2 vuotta sitten
Sevillan palatseja: Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos
-
Suomi1 vuosi sitten
Iso-Syöte ihastutti jälleen
-
Itävalta2 vuotta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
11.10.2023 at 17:46
Meitä jäi muuten vähän harmittamaan, että Highway 1 oli meidän reissun aikana poikki, emmekä päässeet ajamaan siitä kuin osan. Esimerkiksi tämä osuus jäi meiltä kokonaan valitettavasti väliin. No, jääpähän yhä edelleen nähtävää seuraavalle reissulle. Tämä vaikuttaa mukavalta kohteelta.
Mika / Lähtöportti
11.10.2023 at 20:28
Highway 1 tuntuu olleen monena vuonna poikki, sillä olen kuullut samanlaisia kokemuksia monelta muultakin. Katkokset voivat olla pitkiä, sillä nytkin tie on edelleen poikki viime tammikuun maanvyöryn jäljiltä. Harmi että teiltä jäi juuri tämä Cambrian ympäristö väliin, mutta onpahan tosiaan sitten uutta nähtävää seuraavalle kerralle!