Yhdysvallat
Kalifornian häkellyttävä Hearst Castle
Kalifornian upean rannikkotien Highway 1:n varrella riittää runsaasti nähtävää. Yksi mieleenpainuvimmista kohteista on William Randolph Hearstin rakennuttama Hearst Castle, joka sykähdyttää kauneudellaan, puutarhoillaan ja maisemillaan.
Hearst Castle kohoaa San Simeonin alueella Highway 1 -rannikkotien varrella, suurin piirtein Los Angelesin ja San Franciscon välisen matkamme puolivälissä. Majoitumme kahdeksi yöksi Hearst Castlen liepeillä sijaitsevaan Cambriaan pikkukaupunkiin, josta ajaa linnan vierailukeskukseen vartissa. Jätämme auton suurelle parkkipaikalle ja käymme lunastamassa varaamamme pääsyliput palvelutiskiltä. Kyseessä on suosittu turistikohde, joten liput kannattaa hankkia hyvissä ajoin etukäteen Hearst Castlen nettisivuilta.
Linnaan tai oikeammin kartanoon tutustuminen on mahdollista ainoastaan opastetuilla kierroksilla, joita löytyy muutamia erilaisia. Oma valintamme on ensikertalaisille sopiva Grand Rooms Tour, jonka varrella nähdään Hearst Castlen päänähtävyydet. Kierros alkaa bussikuljetuksella, joka vie meidät vierailukeskuksesta ylös korkean kukkulan laella odottavalle kartanolle. Matkaan kuluu noin vartti ja sen aikana voi kuunnella nauhoitettua selostusta Hearst Castlen historiasta.
Bussipysäkillä odottelee ammattitaitoinen opas, jolla riittää tarinoita koko vajaan puolentoista tunnin mittaisen kiertokävelyn ajaksi. Mukana seuraa myös toinen henkilökunnan jäsen, joka huolehtii turistiryhmän kasassa pysymisestä. Jättäytyisin välillä mielelläni valokuvaamaan hieman muiden jälkeen, mutta se ei ole täällä mahdollista. Puutarhoihin on kuulemma saanut tutustua omatoimisesti joskus aiempina vuosina.
Kierros alkaa kauniista portaikosta, jota pitkin lähdetään kiipeämään puutarhaan. Kuulemme retken aikana paljon tarinoita kartanon rakennuttajasta William Randolph Hearstista, johon kaikki näkemämme henkilöityy. William Randolph syntyi vuonna 1863 varakkaan perheen ainoaksi lapseksi. Hänen isänsä George Hearst oli rikastunut Kalifornian kultaryntäyksessä ja menestyi niin liike-elämässä kuin politiikassakin.
William Randolph pääsi jo nuorena johtamaan isänsä omistamaa sanomalehteä, jota lähti kehittämään rohkealla otteella. William Randolph Hearst kuuluu sensaatiolehdistön tärkeimpiin kehittäjiin ja onnistui luomaan populistisella tyylillään kokonaisen mediaimperiumin, johon kuului useampia kymmeniä lehtiä. Tunnetuimmista painotuotteista esimerkiksi Cosmopolitan on Hearst-yhtiöiden omistuksessa edelleen.
William Randolph Hearst kerrytti itselleen valtavan omaisuuden mediabisneksessä, johon kuului sanoma- ja aikakauslehtien lisäksi myös radiokanavia sekä elokuvatuotantoa. Niitäkin tärkeämpi intohimon kohde oli kuitenkin Hearst Castlen rakentaminen sekä taiteen keräileminen, jotka olivatkin melkoisen kalliita harrastuksia. Oppaamme pysähtyy esitelmöimään pienelle aukiolle, jonka laidalta nousee portaikko yhteen tilan kolmesta vierastalosta. Casa del Sol on näyttävä ilmestys, joka kelpaisi helposti monen kartanon päärakennukseksikin.
Aukion toiselta laidalta voi ihailla maisemaa kukkulan juurelle ja Tyynelle valtamerelle saakka. Sää on kirkastunut juuri sopivasti ja aurinko lämmittää mukavasti kevyen tuulen heiluttaessa puiden lehtiä. Kuulemme näkymistä nauttiessamme, kuinka William Randolph Hearst haaveili vuosien ajan loma-asunnon rakentamisesta isänsä hankkimalle karjatilalle San Simeoniin. Hearstilla oli täältä rakkaita lapsuusmuistoja ja hän kutsui paikkaa espanjankielisellä nimellä La Cuesta Encantada, Lumottu kukkula.
Rakennusprojekti käynnistyi pian sen jälkeen, kun William Randolph Hearst peri tilan vuonna 1919 kuolleelta Phoebe-äidiltään. Suunnittelutyöhön palkattiin Julia Morgan, joka oli jo aiemmin työskennellyt Hearstien palveluksessa. Morgan kuuluu naisarkkitehtien uranuurtajiin, sillä hän oli ensimmäinen Kaliforniassa arkkitehtina työskennellyt nainen.
Hearstin elämässä riitti muitakin tärkeitä naisia. Pohatta meni nelikymppisenä naimisiin itseään puolta nuoremman Millicent Willsonin kanssa. Pari sai viisi lasta, mutta avioliitto ajautui reilun kymmenen vuoden jälkeen karille Hearstin ihastuttua hädin tuskin täysi-ikäiseen näyttelijättäreen Marion Daviesiin. Daviesin näyttelijänurasta tuli Hearstille jonkinlainen pakkomielle, mutta puolison elokuvien ylenpalttisesta mainostamisesta Hearstin eri medioissa saattoi lopulta olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Hearstista ja alkoholismia vastaan kamppailleesta Daviesista tuli joka tapauksessa pari, joka pysyi yhdessä Hearstin kuolemaan saakka.
Lumotun kukkulan kuvatuin paikka lienee Neptunuksen uima-allas, jota reunustaa antiikin temppelin julkisivu. Uima-altaan näyttävään ulkoasuun on haettu vaikutteita niin kreikkalaisesta kuin roomalaisestakin arkkitehtuurista.
Nousemme portaita pitkin ylemmäs ja näemme ohimennen taas yhden vierastalon, Casa del Monten. Hearst nautti ylellisten juhlien järjestämisestä ja viikonlopunviettoon saapui kuuluisia vieraita varsinkin Hollywoodin suunnalta. Charlie Chaplin, Greta Garbo, Joan Crawford, Clark Gable, Buster Keaton ja monet muut muistetaan valkokankaalta, mutta kävipä täällä myös poliitikkoja Sir Winston Churchillista lähtien. Vieraat pääsivät sujuvasti perille, sillä kukkulan juurelle rakennettiin oma lentokenttä.
Päärakennuksen eli Casa Granden julkisivu on näyttävä ilmestys. Alkuperäisenä tarkoituksena oli rakentaa verrattain vaatimaton bungalow, mutta suunnitelmat laajenivat nopeasti. Hearst sai päähänsä paljon yksityiskohtaisia ideoita, joiden toteuttamiseen tarvittiin arkkitehti Morganin kokemusta ja teknistä tietämystä. Tontille kohosi jättimäinen päärakennus Casa Grande sekä matalampia vierastaloja.
Hearst arvosti Morganin ammattitaitoa ja suostui usein arkkitehtinsa ratkaisuihin, mutta oli toisaalta myös arvaamaton rakennuttaja. Hearstin oikuista rakennuksia laajennettiin ja muokattiin moneen kertaan niin, että välillä jouduttiin myös purkuhommiin. Esimerkiksi Neptunuksen uima-allas rakennettiin kolmeen kertaan, kunnes herra Hearst oli tyytyväinen.
Työmaan sijainti toi omat haasteensa, sillä kaiken materiaalin saaminen kukkulan huipulle ei ollut yksinkertaista. Suunnittelussa täytyi huomioida myös Kalifornian alttius maanjäristyksille. Työn laatu tuli todettua vuonna 2003, jolloin Hearst Castle selviytyi San Simeonin historian voimakkaimmasta maanjäristyksestä todella pienin vaurioin.
Hearst Castlen työmaalla uurasti kokonaisen rakennusmiesten armeijan lisäksi paljon muitakin ammattilaisia. Tärkeässä osassa olivat käsityöläiset, joista monet olivat Euroopasta muuttaneita siirtolaisia. Heillä oli siis taito hioa koristeet ja maalata yksityiskohdat Hearstin toiveiden mukaisesti aitoon vanhan kotimaansa tyyliin.
Yhdysvaltoihin 1930-luvulla iskenyt lama runteli Hearstin bisneksiä pahoin, mutta yhtiö säilyi pystyssä ja toimii yhä edelleen. Hearstin nykyinen pääkonttori on Manhattanilla kohoava pilvenpiirtäjä. Rahavaikeuksien lisäksi myös toinen maailmansota keskeytti Hearst Castlen rakennustyöt, sillä Kalifornian rannikolla pelättiin japanilaisten maihinnousua.
Keskenään hyvin toimeen tulleiden Hearstin ja Morganin yhteistyö Hearst Castlen rakentamisen parissa jatkui vuoteen 1947, jolloin Hearstin heikentynyt terveys pakotti hänet poistumaan Lumotulta kukkulalta viimeisen kerran. Hearst eli viimeiset vuotensa Marion Daviesin kanssa Beverly Hillsissä, kunnes menehtyi elokuussa 1951. Hearst Castle on toiminut turistinähtävyytenä kesäkuusta 1958 lähtien.
William Randolph Hearst matkusteli lapsuudestaan lähtien paljon Euroopassa, josta hän sai paljon inspiraatiota niin taiteeseen kuin arkkitehtuuriinkin liittyen. Julia Morgan oli puolestaan opiskellut Pariisissa ja kiertänyt sieltä käsin eri maissa, joten molemmat tunsivat Atlantin takaisen arkkitehtuurin hyvin. Päärakennukseen on haettu inspiraatiota Santa María la Mayorin kirkosta Rondasta, jossa tosin on kahden sijasta vain yksi torni. Kuvan tuosta espanjalaisesta kirkosta voi käydä kurkkaamassa jutustani Huiman kaunis Ronda.
Hearst Castle on jonkinlainen tyylien sekamelska, johon kartanon isäntä halusi mahduttaa matkoillaan näkemiään elementtejä muun muassa Italiasta, Egyptistä, Espanjasta ja Kreikasta. Kokonaisuus on silti hämmästyttävän kaunis niin rakennusten kuin vehreän puutarhankin osalta.
Kierros jatkuu tummasävyisiin sisätiloihin, jotka ovat kyllä ylellisiä, mutta eivät sykähdytä ainakaan itseäni niin paljon kuin aurinkoinen pihamaa. Sisätiloihin ei tutustuta tällä kierroksella erityisen perusteellisesti, vaan käymme vain muutamissa tärkeimmissä huoneissa. Nähtävää riittää kyllä aivan riittävästi näinkin.
Hearstin vieraat viettivät päivisin aikaansa esimerkiksi ratsastamalla tai tennistä pelaamalla. Iltaisin kokoonnuttiin cocktailien ja päivällisen äärelle. Ruokasali on näyttävä, joskaan ei erityisen kodikas tila. Pöydälle jätetyt ketsuppipullot muistuttavat Hearstin epävirallisesta tyylistä, johon kuuluivat myös paperiset lautasliinat.
Tunnistan katonrajassa roikkuvat liput monia amerikkalaisia vieraita paremmin. Siellähän roikkuu Sienan Palio-kilpailusta tuttuja lippuja, jotka edustavat toscanalaisen kukkulakaupungin eri kortteleita. Tuosta aiheesta olen julkaissut vuosia sitten jutun Siena – hullun hevoskilpailun kaupunki. Tuntuu kuin Hearst olisi keräillyt tänne sitä sun tätä, mistä on sattunut Euroopan-matkoillaan pitämään.
Saavumme biljardisaliin, jossa vieraat viettivät aikaansa pelien ja sohvalla istuskelun merkeissä. Hearstin päivät kuluivat yleensä toimistossa, joten vieraille jäi paljon aikaa kulutettavaksi ilman talon isännän läsnäoloa.
Vieraat ohjattiin yleensä päivälliseltä yksityiseen elokuvateatteriin. Hearst näytti täällä useimmiten oman yhtiönsä elokuvia, joissa Marion Davies tietenkin esiintyi.
Kierroksemme viimeinen kohde on suuri uima-allas, joka on rakennettu Casa Granden sisälle. Antiikin Rooman kylpylöitä jäljittelevässä tilassa on sinisävyisiä mosaiikkilaattoja riittämiin. Mahtava allashuone antaa kierrokselle arvoisensa päätöksen.
Bussi vie meidät takaisin vierailukeskukseen. Lumotun kukkulan maisemissa sijaitsi aikoinaan kaiken muun lisäksi Hearstin rakennuttama maailman suurin yksityinen eläintarha. Häkkiin joutuneiden eläinten lisäksi näillä pelloilla vaelteli kirahvien, kameleiden ja antilooppien kaltaisia kulkijoita. Vielä tänäkin päivänä San Simeonissa elää vapaana yli sadan seepran lauma, joka koostuu Hearstin tuomien eläinten jälkeläisistä. Emme harmiksemme näe seeproja lainkaan, vaikka ne voisi hyvällä onnella huomata vaikka Highway 1:n varrelta.
Tilaamme vierailukeskuksen itsepalveluravintolasta hampurilaiset koko perheelle. Kontrasti ylellisen kartanon ja pikaruoan välillä on melkoinen, vaikka burgerit ihan maukkaita ovatkin. Tarjolla on tietenkin myös matkamuistomyymälä sekä Hearst Castlen historiaan liittyvä näyttely. Kierrämme näyttelyn mielellämme ympäri, mutta emme malta enää jäädä katsomaan lipun hintaan kuuluvaa 40-minuuttista dokumenttielokuvaa Hearst Castle – Building the Dream.
William Randolph Hearst on varmasti ollut mielenkiintoinen persoona. Mieleeni piirtyy kuulemani perusteella käsitys oikukkaasta pohatasta, joka tottui saamaan tahtonsa läpi joka tilanteessa. Hän ei juuri välittänyt yleisestä mielipiteestä ja eli häpeilemätöntä luksuselämää. Jotkut ovat kutsuneet Hearstia aikansa vihatuimmaksi mieheksi koko Amerikassa. Tähän hahmoon tarttui myös Orson Welles, jonka ohjaama ja näyttelemä Citizen Kane kuvaa satiiriseen tyyliin Hearstin elämää. Hearst ei voinut sietää filmiä lainkaan, mutta epäonnistui yrityksessään tuhota kaikki elokuvan kopiot. Citizen Kanesta ei tullut kassamagneettia, mutta kriitikot ovat arvostaneet sen jopa maailman parhaaksi elokuvaksi.
Vaikka Hearst Castle onkin rakennustyylinsä osalta melko sekava, voi sitä pitää myös poikkeuksellisen kauniina. Yksi Hearstin vieraista, irlantilaiskirjailija George Bernard Shaw, kuvasi kartanoa sanomalla, että tällaisen Jumalakin olisi rakentanut, jos hänellä olisi vain ollut tarpeeksi rahaa. Letkautus on hyvinkin osuva. Hearst Castle on ehdottomasti näkemisen arvoinen nähtävyys, joka pääsi ylittämään omat jo valmiiksi korkealle asettamani odotukset.
Yhdysvallat
High Line – New Yorkin paras kävelyreitti
High Line on entisen tavarajunaradan paikalle rakennettu kaikille avoin puistoalue New Yorkissa. Rata kulki katutason yläpuolella, joten puistosta aukeaa mukavia kuvakulmia Manhattanin urbaaneihin maisemiin.
High Line -puisto on käytännössä reilun kahden kilometrin mittainen kävelyreitti, jonka voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa. Matkan varrella on useita High Linen ja katutason yhdistäviä portaita sekä muutama hissi, joten koko matkaa ei ole pakko kävellä kerralla ja välillä voi halutessaan poiketa myös jossain muualla.
Nousemme High Linelle sen eteläisestä päästä Gansevoort Streetin ja Washington Streetin risteyksestä. Puistoon nousevien portaiden alla toimiva Shake Shack -hampurilaisravintola palvelee nälkäisiä ja naapurista löytyy 1900- ja 2000-lukujen taidetta esittelevä Whitney Museum of American Art.
High Line on yksi eniten odottamistani kohteista tällä matkalla. Kävelyreittiä ei ollut vielä aiemman New Yorkin -reissumme aikana olemassa, ja se on saanut paljon kehuja monilta matkailijoilta. Reitti on tasainen ja esteetön, joten se sopii hyvin kaikille kulkijoille. On oikein mukavaa liikkua sujuvasti kaupungin hälinän ja risteysten yläpuolella. Osumme paikalle aurinkoisena lokakuisena arkipäivänä, jolloin ihmisiä on liikkeellä hieman kuvittelemaani enemmän. Ajoittain on siis pientä ruuhkaa, mutta eteneminen on onneksi enimmäkseen väljää.
High Linen eteläosa kulkee Meatpacking Districtin halki. Rujot teurastamokorttelit ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä viihtyisäksi trendialueeksi, jota hallitsevat tyylikkäät kaupat ja ravintolat. Kuljemme matkamme aikana pari kertaa Meatpacking Districtin halki. Alueesta jäävät mieleen aurinkoisilla terasseilla istuvat hyväntuuliset ihmiset, pienellä aukiolla soittava jazzbändi sekä kadut tilapäisesti vallanneet norsutaideteokset, joiden tehtävänä oli kerätä rahaa villieläinten suojeluun. High Linelta käsin on mukava ottaa kuvia ohittamistamme kaduista.
Meatpacking District jää pian taakse, minkä jälkeen High Line kulkeekin koko loppumatkan Chelsean kaupunginosassa Manhattanin länsilaidalla. Kaupunginosan nimen voi päätellä viimeistään Chelsea Marketille ohjaavista viitoista. Chelsea Market on entisissä National Biscuit Companyn tiloissa toimiva kauppahalli, josta löytyy runsaasti ravintoloita. Kävimme kauppahallin vilkkailla käytävillä jo muutamaa päivää aiemmin, joten jatkamme nyt suoraan eteenpäin.
High Line sopii erityisen hyvin kiireettömään oleskeluun. Valittavana on runsaasti erilaisia penkkejä, joista osa näyttää hyvinkin lokoisilta. Mieleenpainuvin maisema löytyy 17th Streetin kohdalta, jossa on oikea katsomo 10th Avenuen suuntaan.
High Linella on mielenkiintoinen historia. Manhattanin länsireunalle rakennettiin ensimmäinen tavarajunarata jo 1800-luvun puolivälissä, mutta se kulki vaarallisesti katutasolla. Vaadittiin satoja liikenneonnettomuuksissa menehtyneitä kuolonuhreja, kunnes katutason yläpuolella kulkeva huomattavasti turvallisempi rata saatiin rakenteille. Projektista vastasi vaikutusvaltainen kaupunkisuunnittelija Robert Moses. Satuin katsomaan New Yorkin -lennolla Motherless Brooklyn -elokuvan, jonka keskeisiin hahmoihin kuuluva Moses Randolph perustuu Robert Mosesin kylmään ja kiistanalaiseen persoonaan. Jos New Yorkin historia kiinnostaa, kannattaa lukea Mosesista vaikka Wikipediasta.
Uuden katujen yläpuolella kulkevan radan ensimmäinen juna pääsi liikkeelle vuonna 1933. Kiskoja pitkin alkoi kulkea tonneittain erilaisia tuotteita, kuten Meatpacking Districtilla pakattua lihaa. Rata oikaisi suoraan joidenkin tehdasrakennusten halki. Yksi näistä oli National Biscuit Company, jonka seinien sisällä keksittiin maailman valloittaneet Oreo-keksit.
Rekat alkoivat vähitellen syrjäyttää tavarajunia, ja radan ensimmäinen osa purettiin jo 1960-luvulla. Junaliikenne loppui kokonaan 1980-luvulla, jolloin alettiin jo suunnitella koko rakennelman lopullista poistamista. Alueen asukkaat halusivat kuitenkin säästää junaradan, ja he saivat onneksi tahtonsa läpi.
High Linen tulevaisuudesta keskusteltiin vuosikymmeniä, kunnes siitä päätettiin kunnostaa kaupunkilaisia ilahduttava puisto. Vinkin ratkaisuun saattoi antaa luonto itse, sillä kasvit olivat jo ehtineet vallata käyttämättömät kiskot. Nykyään High Linea ei korista mikä tahansa heinä, vaan puistoon on istutettu yli viittäsataa erilaista kasvi- tai puulajia. New Yorkissa on vielä lokakuun puolivälissä niin vehreää, että osa kasveista kukkii yhä iloisesti. Myös vanhat rautatiekiskot erottuvat toisinaan aluskasvillisuuden seasta.
High Line Parkin ensimmäinen osa avattiin vuonna 2009, minkä jälkeen se on kasvanut vaiheittain nykyiseen muotoonsa. Puiston tulevaisuuden pitäisi olla suuren suosion vuoksi turvattu, mutta ainakin sen ylläpidosta vastaavat High Linen ystävät ovat huolissaan kaupungin uusista rakennussuunnitelmista. Lisätietoja voi lukea Friends of the High Line -järjestön kampanjasivuilta.
Chelsea tunnetaan taidegallerioistaan, ja myös High Linella voi ihailla monenlaisia teoksia. Huomaamme matkan varrella useita seinämaalauksia, minkä lisäksi reitille on aseteltu joitakin patsaita. High Linen ulkonäön on tarkoitus elää ajan kuluessa, joten kukin patsas pysyy reitin varrella vain ennalta määrätyn ajan, joka on useimmiten yksi vuosi. Niinpä esimerkiksi kuvassa näkyvä Karon Davisin Curtain Call on jo siirretty jonnekin muualle.
Ohitamme uusia kerrostaloja, joiden moderni arkkitehtuuri näyttää hauskalta. Emme haaveile tänne muuttamisesta, mutta hotellimajoituksen kannalta Chelsea olisi yksi houkutteleva vaihtoehto seuraavaa New Yorkin -matkaa ajatellen. Alue on yhtä aikaa mielenkiintoinen ja sopivan rauhallinen, minkä lisäksi täältä on vain lyhyt matka vilkkaan Midtownin keskeisiin kohteisiin.
High Linen pohjoinen pää sijaitsee Hudson Yards -ostoskeskuksen tuntumassa. Reitti jatkuu vielä junavarikkoalueen ympäri, kunnes se laskeutuu pitkää ramppia pitkin alas kadulle. Me päätämme suunnata suoraan ostoksille. Vuonna 2019 avattu Hudson Yards -ostoskeskus on miellyttävän valoisa ja näyttää yhä uutuuttaan kiiltävältä. Kauppavalikoimaa riittää kotoisen H&M:n kaltaisista liikkeistä Suomessa tuntemattomampiin merkkeihin sekä maailmankuuluihin laatubrändeihin.
Ostoskeskuksen pihalla kohoava Vessel on huomiota herättävä rakennelma, jota voisi kai kutsua tilataideteokseksi. Rakennelman sisällä kulkevia portaita pitkin voi kiivetä katselemaan näkymiä eri tasoilta. Vessel oli yli kolme vuotta suljettuna itsemurhatapausten vuoksi, mutta sen turvallisuutta on nyt parannettu ja rakennelma aukesi matkamme loppuvaiheessa pitkästä aikaa yleisölle. Ylös kiipeäminen jäi meiltä silti tällä matkalla väliin. Liput pitää hankkia etukäteen Vesselin nettisivuilta.
Hudson Yardsin alueella pääsee katselemaan maisemia paljon korkeammaltakin. Pilvenpiirtäjän seinien ulkopuolelle kurkottava näköalaparveke Edge kuuluu Manhattanin sykähdyttävimpiin elämyksiin. Se näkyy hyvin myös High Linen varrelle pohjoisen suuntaan kuljettaessa. Edge ei aluksi kuulunut suunnitelmiimme, mutta päätimme käydä siellä matkan viimeisenä iltana. Kohde oli hintansa väärti ja Edgestä onkin tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.
Lisätiedot High Linesta: www.thehighline.org
Yhdysvallat
Kävelyllä Brooklynin sillalla ja Brooklynissa
New Yorkin ikonisin silta tarjoaa kauniin kävelyreitin Manhattanilta Brooklyniin. Emme tutustuneet Brooklyniin kovin laajasti, mutta ehdimme nähdä mielenkiintoisia paikkoja esimerkiksi Brooklyn Heightsissa, Dumbossa sekä Williamsburgissa.
New York on laaja kaupunki, mutta moni matkailija viihtyy lähinnä vain Manhattanin saarella. Mekin poistuimme oman matkamme aikana Manhattanilta vain parina päivänä, jolloin suuntasimme East Riverin vastarannalle Brooklyniin. Ylitimme ensimmäisen Brooklyn-päivämme aluksi historiallisen Brooklyn Bridgen, joka on paitsi kulkuväylä, myös yksi kaupungin upeimmista nähtävyyksistä.
Brooklyn Bridge
Brooklyn Bridgen Manhattanin-puoleinen pää ulottuu muutaman sadan metrin päähän rannasta New Yorkin kaupungintalon tuntumaan. Astumme sillalle aurinkoisena sunnuntaipäivänä, jolloin liikkeellä on paljon muitakin ihmisiä. Ruuhka onneksi helpottaa hetkittäin, ja sillalla on välillä väljääkin. Voisi olla upeaa tulla tänne joskus vaikkapa aamuvarhaisella, kun kulkijoita lienee vähemmän.
Näyttävä Brooklyn Bridge on 1825 metriä pitkä, ja se olikin aikoinaan maailman pisin riippusilta. Tarkkaan ottaen tämä vuonna 1883 valmistunut uusgoottilainen rakennelma on riippusillan ja vinoköysisillan yhdistelmä, mutta ei nyt perehdytä teknisiin detaljeihin tarkemmin.
Brooklyn Bridge oli ensimmäinen Manhattanin ja Brooklynin yhdistänyt silta. Williamsburg Bridge ja Manhattan Bridge valmistuivat 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, ja niiden lisäksi East Riverin alitse kulkee nykyään tunneleita.
Siltaa pitkin on mukava kävellä, sillä jalankulkijoille ja pyöräilijöille on varattu oma puupintainen tasonsa, kun taas kuusi autokaistaa kulkevat alemmalla kannella. Joskus kauan sitten Brooklyn Bridgellä on ollut raideliikennettäkin. Raskaiden ajoneuvojen pääsy sillalle on kokonaan kielletty, ja huomaan valokuvia ottaessani, että New Yorkin katukuvaan kuuluvia keltaisia takseja kulkee sillalla vain harvakseltaan.
Kuvauksellisella sillalla on mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten vanhoja lamppuja. Palkit ja vaijerit muodostavat hauskannäköisiä verkkoja tai rivistöjä, joita on mukava pysähtyä katselemaan. Lokakuisesta päivästä tulee yllättävän kuuma, ja aurinko tuntuu lähes polttavalta lämpötilan noustessa hellelukemien tienoille.
Sillalta on tietenkin upeat maisemat joka suuntaan. Erityisesti Manhattanin eteläosan pilvenpiirtäjät näkyvät täältä hienosti, ja kauempana häämöttää Vapaudenpatsas. Pohjoiseen päin katsottaessa maisemaa hallitsee Manhattan Bridge.
Brooklyniin päin kulkiessa täytyy kääntyä aina uudelleen katselemaan maisemaa Manhattanin suuntaan. Alamme jo vähitellen lähestyä sillan toista päätä. Brooklyn oli vielä sillan valmistuessa oma kaupunkinsa, mutta pitkän poliittisen väännön jälkeen se yhdistettiin New Yorkiin vuonna 1898. New York on tuosta lähtien muodostunut viidestä osasta, jotka ovat Manhattan, Brooklyn, Bronx, Queens sekä Staten Island.
Laskeudumme tilaisuuden tullen pois sillalta ja käännymme Brooklyn Heightsin kaupunginosaan. Söimme edellisellä New Yorkin -matkallamme pizzaa sillan juurella toimivassa Grimaldi’sissa, mutta jätämme kuuluisan ravintolan tällä kerralla väliin.
Brooklyn Heights
Brooklyn Heights on vauras alue, jonka puiden reunustamien katujen varsilla on kauniita asuintaloja. Ympäristö näyttää hyvin siistiltä, rauhalliselta ja turvalliselta. Täällä on varmasti mukava asua, jos vain on varaa maksaa kodistaan riittävän paksu pino dollareita.
Yksi Brooklyn Heightsin kadunpätkistä on katkaistu autoliikenteeltä jonkinlaisen yhteisöllisen sunnuntaitapahtuman vuoksi ja ilmapiiri on rennon leppoisa. Ohitamme näillä main Brooklyn Cat Cafen, jonka ikkunan takana makoilee koko joukko tyytyväisiltä vaikuttavia kissoja.
Brooklyn Heights Promenade
Saavumme pian seuraavaan päämääräämme Brooklyn Heights Promenadelle. Viihtyisän kävelykadun varrelta aukeaa mahtavia maisemia Manhattanille päin.
Promenadin varrella on runsaasti penkkejä, joten kaikille halukkaille on tilaa istahtaa nauttimaan näkymistä ja aurinkoisesta iltapäivästä. Kävelykadun toisella reunalla puiden katveessa on hulppeilta näyttäviä asuntoja.
Brooklyn Bridge Park
Brooklyn Heights Promenade päättyy hetken kävelyn jälkeen kadun varteen. Jatkamme vähän eteenpäin, kunnes käännymme Squibb Parkin kohdalta rantaan päin. Alaspäin viettävä kävelysilta johtaa Brooklyn Bridge Parkin vehreyteen.
Brooklyn Bridge Park vaikuttaa viihtyisältä paikalta. Moni on tuonut mukanaan eväitä, ja sopivan avarilta nurmialueilta kelpaa ihailla maisemaa Manhattanille sekä New Yorkin sataman suuntaan.
Kuljemme eteenpäin aivan rantaa pitkin kulkevaa kävelytietä pitkin. Joella on melko paljon lauttaliikennettä ja kenties sen vuoksi myös aallokko näyttää yllättävän voimakkaalta. Puistossa ja kävelyreiteillä riittää paljon ihmisiä, joista suurin osa vaikuttaa paikallisilta. Aika monella on koira mukanaan.
Dumbo
Alitamme Brooklyn Bridgen ja siirrymme Dumbon kaupunginosaan. Suunnistamme Time Out Marketin ravintolakeskittymään, jossa ajattelemme pysähtyä syömään. Paikka on kuitenkin niin ruuhkainen, ettei hälinän keskeltä tahdo millään löytyä istumapaikkoja neljälle. Käymmekin vain ihailemassa kattoterassin maisemia ja jatkamme pian matkaamme.
Usein trendikkääksi mainittu Dumbo on entinen teollisuusalue, joka alkoi muuttua 1970-luvulla edullisiksi asuinkortteleiksi. Vuosikymmenet ovat muokanneet nykypäivän Dumbon keskiluokkaiseksi alueeksi, jossa on paljon ruokailu- ja ostosmahdollisuuksia. Kaupunginosan nimellä ei ole mitään tekemistä Disney-elokuvan kanssa, vaan se on lyhennys sanoista Down Under the Manhattan Bridge Overpass. Manhattanin silta on kuvauksellisimmillaan Washington Streetin ja Water Streetin risteyksestä nähtynä.
Risteyksestä avautuva näkymä ei ole mikään salaisuus, vaan paikalla on valtava määrä matkailijoita napsimassa valokuvia. Myös Empire State Building näkyy hauskasti Manhattan Bridgen rakenteiden kehystämänä. Pidän Dumbon rennosta tunnelmasta ja pelkistetystä tiiliseinien sävyttämästä arkkitehtuurista. Päädymme lopulta syömään Fuel Fever Grill & Juice Bariin, jossa vatsan saa täytettyä miellyttävän rauhallisessa ympäristössä.
Williamsburg
Haluan käydä vielä Brooklynin puolella ollessamme Williamsburgin kaupunginosassa, jonka suosiosta luin ensi kertaa jo parikymmentä vuotta sitten. Paras keino Dumbosta Williamsburgiin pääsemiseksi vaikuttaa olevan bussi, joten nousemme ainoan kerran koko New Yorkin -matkamme aikana linja-auton kyytiin. On mielenkiintoista nähdä bussin ikkunoiden lävitse Brooklynin katuja, koripallokenttiä ja seinämaalauksia. Ohitamme myös juutalaisen asuinalueen, jossa kylttien tekstit lukevat hepreaksi ja käytännössä kaikilla ihmisillä on perinteiset ortodoksijuutalaisten vaatteet. Jäämme kyydistä Williamsburgin sillan lähistöllä.
Tarkoituksenamme on nähdä ainakin Williamsburgin pääkatu Bedford Avenue, jolle pääsemmekin pian kääntymään. Vilkkaan väylän varrella on muun muassa meluisia baareja, seinämaalauksia, vintageputiikkeja, taidegallerioita, kahviloita ja erilaisia ravintoloita. Bedford Avenue ei ole mitenkään mahtipontisen leveä, mutta eloisaa katua pitkin on mukava kulkea ja aistia kaupunginosan tunnelmia.
Kävelemme Bedford Avenueta reilun kilometrin McCarren Parkin laidalle saakka. Ilta alkaa jo hämärtyä, emmekä jaksa lähteä vaeltelemaan enää kovin pitkälle. Niinpä kierrämme vain parin korttelin ympäri, kunnes palaamme Bedford Avenueta pitkin kohti lähintä metroasemaa. Olisin voinut viihtyä Williamsburgissa kauemminkin, mutta jo lyhyt vierailu antaa käsityksen kaupunginosan ilmapiiristä. Williamsburg lienee hiljalleen vaurastunut, kun parikymmentä vuotta sitten saapuneet nuoret ovat keski-ikäistyneet ja keskiluokkaistuneet. Rosoista viehätystä on silti jäljellä, joten Williamsburg olisi varmasti pidemmänkin kierroksen väärti.
Brooklyn Heights Promenade iltavalaistuksessa
Suuntasimme toisena Brooklyn-päivänämme Coney Islandin aurinkoisen rantakadun tunnelmiin ja värikkääseen Luna Park -huvipuistoon. Niistä riittää kerrottavaa toisen kokonaisen jutun verran, mutta palaan nyt tässä yhteydessä vielä hetkeksi tuon päivän iltaan, jolloin kävimme uudelleen Brooklyn Heights Promenadella. Maisema valaistulle Manhattanille on juuri niin hieno, kuin olin kuvitellutkin.
Kävelykadun tunnelma on leppoisa ja kun ilmakin on yhä miellyttävän lämmin, kelpaa tänne pysähtyä ihailemaan kaupungin loistetta. Paikka tuntuu hämyisestä valaistuksesta huolimatta hyvin turvalliselta, sillä vastaan ei tule epämääräisiä kulkijoita. Brooklyn Heights Promenade on yksi suosikkipaikoistani New Yorkissa, ja tänne olisikin joskus mukava tulla auringonlaskun aikaan.
Haluaisin myös tutustua koko Brooklyniin paremmin, sillä täältä löytyy suurkaupungin tunnelmaa tietynlaisella kodikkaalla vivahteella. Ainakin turisteja on huomattavasti vähemmän kuin Manhattanilla. Listallani olisi ainakin Prospect Heightsin kaupunginosa, jonka laidalta löytyy koripallo- ja konserttihalli Barclays Center. Tutustumiskohteisiin kuuluisi myös Prospect Park, jossa suuntaisin ainakin Brooklynin kasvitieteelliseen puutarhaan. Museotarjonnasta saattaisin pitää esimerkiksi New York Transit Museumista. Onko sinulla vinkkejä Brooklyniin?
-
Espanja2 vuotta sitten
Ihmeellinen El Torcal de Antequera
-
Suomi2 vuotta sitten
Hiihtoloma Syötteen laduilla
-
Itävalta1 vuosi sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Yhdysvallat1 vuosi sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Saksa2 vuotta sitten
Berliinin muuria etsimässä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Ranska2 vuotta sitten
30 nähtävyyttä Pariisissa
-
Yhdysvallat1 vuosi sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Espanja2 vuotta sitten
Kaksien kasvojen Torrox
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
11.10.2023 at 17:46
Meitä jäi muuten vähän harmittamaan, että Highway 1 oli meidän reissun aikana poikki, emmekä päässeet ajamaan siitä kuin osan. Esimerkiksi tämä osuus jäi meiltä kokonaan valitettavasti väliin. No, jääpähän yhä edelleen nähtävää seuraavalle reissulle. Tämä vaikuttaa mukavalta kohteelta.
Mika / Lähtöportti
11.10.2023 at 20:28
Highway 1 tuntuu olleen monena vuonna poikki, sillä olen kuullut samanlaisia kokemuksia monelta muultakin. Katkokset voivat olla pitkiä, sillä nytkin tie on edelleen poikki viime tammikuun maanvyöryn jäljiltä. Harmi että teiltä jäi juuri tämä Cambrian ympäristö väliin, mutta onpahan tosiaan sitten uutta nähtävää seuraavalle kerralle!