Blogiani aiemmin lukeneet tietävät jo varmasti innostukseni Italiaan sekä ainaisen kaipuuni tuohon kiehtovaan maahan. Kokosin nyt listan niistä Italian-matkoista, joista haaveilen tällä hetkellä eniten. Toivottavasti tästä...
Yksi Comojärven ja koko Italian upeimmista puutarhoista löytyy Villa Carlottan ympäriltä. Kauneus ei rajoitu pelkästään värikkäisiin kukkiin, sillä täällä voi nauttia myös komeista maisemista, taiteesta sekä...
Näin Italiaa kaivatessa ja uusia matkoja odotellessa voi muistella menneitä reissuja. Sardinia on jäänyt mieleeni kauniina ja karismaattisena saarena, jossa riittäisi tutkittavaa huomattavasti viikkoa pidemmällekin matkalle....
Näin pandemian pakottamalla matkailutauolla alkaa ikävöidä moneen paikkaan eri puolille maailmaa. Omista kaipauksen kohteistani suurin on Italia, jossa olen käynyt lähes kaksikymmentä kertaa ja joka näkyy...
Moni tuntee Pohjois-Italian komeat vuoristojärvet, mutta maan keskiosissa sijaitseva Trasimeno lienee useimmille tuntemattomampi. Trasimeno-järven ympäristön rauhallinen tunnelma teki minuun syvän vaikutuksen vuonna 2011 tekemällämme matkalla. Ilmassa...
Monen matkailijan rakastama Toscana on yksi Italian tunnetuimmista alueista. Tein saapasmaata ikävöidessäni koosteen seitsemästä Toscanassa käymästäni kaupungista, joissa riittää paljon kaunista nähtävää. Alla esiteltävien kohteiden joukossa...
Maan keskiosassa sijaitseva Umbria kuuluu suosikkiseutuihini Italiassa. Esittelen nyt Orvieton, Assisin, Perugian ja Montefalcon hurmaavat kaupungit, joiden vanhat rakennukset ja kuvaukselliset mukulakivikujat huokuvat historiaa. Italian vihreäksi...
Viihdyimme lokakuisella lomaviikolla Sorrentossa, jossa ihastuimme kapeisiin kujiin, merimaisemiin ja erityisesti vanhaan kalastussatamaan. Vaikka ympäristössä onkin upeita retkimahdollisuuksia, kannattaa myös Sorrentosta nauttimiseen varata aikaa. Katson lumoutuneena...
Kauan sitten tulivuorenpurkauksessa tuhoutunut Pompejin kaupunki kuuluu Euroopan hämmästyttävimpiin arkeologisiin nähtävyyksiin. Erityisen vaikutuksen tekee alueen koko – kyseessä kun todellakin on kokonainen kaupunki. Pompeji eli Pompeiji...
Italiassa riittää kauniita kyliä, jotka ovat pysyneet useimmille ulkomaalaisille tuntemattomina. Järvimaisemallaan ihastuttava paavin kesänviettopaikka Castel Gandolfo löytyy hämmästyttävän läheltä Roomaa. Ilta on jo pilkkopimeä, kun suunnistamme...
Lomailimme kesäkuussa Slovenian Kranjska Gorassa, josta käsin teimme retkiä ympäristöön. Lähistöltä löytyi muun muassa rajan takana Italiassa välkehtiviä kauniita järviä sekä Mangart-vuorelle johtava jännittävä maisematie. Kranjska...
Napolinlahden laidalla kohoava pieni Capri on yksi Välimeren tunnetuimmista saarista. Kävimme päiväretkellä nauttimassa upeista maisemista ja tyylikkään lomasaaren tunnelmasta. Meri kimmeltää, aurinko hyväilee kasvoja ja pian...
Päiväretki häikäisevän kauniilla Amalfin rannikolla täytti odotukset. Ajoimme edestakaisin suurimman osan maineikkaasta maisematiestä sekä vierailimme Ravellon ja Amalfin kylissä. Oikealla puolella kimaltaa sininen meri ja vasemmalla...
Ristiriitainen Napoli herättää kävijässään monenlaisia tunteita. Miten yksi kaupunki voikaan olla ahdistava, kiehtova, ruma ja viettelevä yhtä aikaa? Päiväretkestä jäivät päällimmäisinä mieleen kuuluisa pizza ja katujen...
Sorrento ja varsinkin sen läheisyydestä alkava Amalfin rannikko tunnetaan häikäisevän upeista maisemista. Ehdimme viikon matkallamme käydä myös Napolissa, Caprilla sekä Pompejissa. Vietimme viime viikon perhelomalla aurinkoisessa...
Sisilian kaakkoisosasta löytyvä Val di Noton alue tunnetaan ainutlaatuista barokkiarkkitehtuuria edustavista kaupungeista. Unesco on nimennyt kahdeksan niistä maailmanperintöluetteloonsa. Esittelen tässä kaupungeista kolme. Val di Noton maailmanperintökohde...
Kesäkuinen Sisilia tarjosi Syrakusassa parastaan. Ortigian saarelle levittäytyvässä vanhassakaupungissa voi vaellella pittoreskeilla kujilla ja syödä hyvin. Neapolisin arkeologinen aluekin on mielenkiintoinen – siellä pääsee myös Dionysoksen...
Televisiosta tutusta Komisario Montalbanosta on tullut Sisilian tunnetuin kasvo ja matkailun vetonaula. Kävimme tutustumassa poliisisarjan kuvauspaikkoihin eri puolilla Ragusan maakuntaa. Andrea Camillerin kirjoihin pohjautuva Komisario Montalbano...
Yksi Sisilian-matkamme parhaista retkikohteista oli jyrkille rinteille rakennettu Modica, jossa voi nauttia barokkiarkkitehtuurista, dramaattisista maisemista ja käsityönä valmistetusta suklaasta. Vietimme kesäkuisen matkan jälkimmäisen viikon saaren kaakkoisosassa...
Sisilian-matkan kenties monipuolisin retki suuntautui Agrigentoon, jossa kiersimme vanhankaupungin helteisillä kujilla, ihmettelimme Valle dei Templin kreikkalaisia raunioita ja päädyimme lopulta Scala dei Turchin valkoisille rantakallioille. Sisilian-matka...