Italia
10 matkasuunnitelmaa Italiaan

Blogiani aiemmin lukeneet tietävät jo varmasti innostukseni Italiaan sekä ainaisen kaipuuni tuohon kiehtovaan maahan. Kokosin nyt listan niistä Italian-matkoista, joista haaveilen tällä hetkellä eniten. Toivottavasti tästä löytyy matkaideoita muillekin.
Listani jakautuu tavallaan kahteen osaan, sillä kuusi ensimmäistä matkaa suuntautuisivat itselleni uusiin kohteisiin. Näiden matkojen jälkeen olisin saavuttanut haaveeni yöpyä kaikilla Italian kahdellakymmenellä hallintoalueella. Samalla olisin myös viipynyt vähintään viikon viidellätoista näistä alueista. Listan loput valinnat edustavat puolestaan seutuja, joihin palaisin kaikista mieluiten takaisin. Näilläkin matkoilla tulisi toki vastaan paljon sellaisia kyliä ja kaupunkeja, joita en ole vielä nähnyt.
Kuva Gran Sasson kansallispuistosta: Heli / Näkymiä vihreältä kukkulalta-blogi
1. ABRUZZO JA MOLISE
Listan ykkösenä on itseoikeutetusti matka, jonka piti toteutua jo viime kesänä. Varaukset siirrettiin pandemian vuoksi tälle vuodelle ja jälleen uusien muutosten jälkeen kesäkuulle 2022. Varauksista tärkein on Abruzzossa sijaitseva vuokratalo, jolta käsin on tarkoitus vierailla useissa kylissä ja kaupungeissa. Ohjelmassa on myös luontokohteita, kuten Gran Sasson kansallispuisto. Abruzzosta on tarkoitus jatkaa pariksi päiväksi Molisen rannikolle Termolin kaupunkiin. Matkan alkuun ja loppuun sisältyy yöpymisiä myös Rooman seudulla Ostiassa ja Castel Gandolfossa, joten kasassa alkaa olla pienimuotoinen Italian kiertomatka – ei tosin niihin kaikkein tunnetuimpiin kohteisiin.
Yksi suurimmista innoittajistani Abruzzon-matkalle on ollut Kukkulalta-blogin postaus Gran Sasson kansallispuiston maisemista.
Kuva Tre Cime di Lavaredon huipuista: Heidi / Maailman äärellä -blogi
2. DOLOMIITIT JA GARDAJÄRVI
Pohjois-Italiassa on paljon upeita vuoria, mutta Dolomiitit ovat jääneet minulta vielä kokematta. Alueella olisi hauska viettää patikoinnintäyteinen viikko ja nähdä sekä enemmän että vähemmän tunnettuja paikkoja. Seudun must-kohteisiin taitavat kuulua ainakin Tre Cime di Lavaredon huiput, Secedan rinteet, Funesin laakso sekä Braies-järvi. Samaan reissuun olisi helppo yhdistää vaikkapa Itävalta ja Etelä-Saksa, mutta toki myös muuta Italiaa. Olen käynyt Gardajärvellä kauan sitten ja sinnekin palaaminen on alkanut houkutella. Gardan rannoilta voisi nousta pitkästä aikaa ainakin Monte Baldolle ja toisaalta tutustua myös lähistön muihin järviin, kuten Lago di Ledroon.
Dolomiiteista löytyy houkuttelevia juttuja useammastakin blogista, kuten Maailman äärellä ja Vaihda vapaalle.
Kuva Scillasta: Inka / Archie gone Lebanon -blogi
3. CALABRIA, BASILICATA JA PUGLIA
Yksi suurimmista Italiaan liittyvistä matkahaaveistani on kiireetön loma maan eteläisimmässä osassa. Puglian alue vei sydämeni heti ensimmäisellä kerralla ja toisella vierailulla haluaisin tutustua vaikkapa Leccen barokkikaupunkiin. Ehdimme tuolla edellisellä reissulla myös Basilicatan puolelle Materaan, jossa haluaisin tällä kertaa viipyä pari yötäkin. Matkan pääkohde olisi kuitenkin itselleni toistaiseksi tuntematon Calabria. Olen jutellut parin calabrialaisen kanssa ja saanut käsityksen syrjäisestä mutta kauniista alueesta, jossa on hiljaisia rantoja sekä kuvauksellisia pikkukaupunkeja. Ainakin Scilla ja Tropea ovat paikkoja, joiden nimet olen kirjoittanut valmiiksi muistiin.
Kuva Cinque Terren Vernazzasta: Outi / Nattura-blogi
4. CINQUE TERRE JA MUU LIGURIA
Italian suosituista klassikkokohteista Cinque Terre on edelleen sellainen, jossa en ole vielä päässyt käymään. Viiden pittoreskin merenrantakylän välillä olisi mukava patikoida ja pysähtyä välillä aistimaan tunnelmia värikkäiden talojen varjoon. Cinque Terre oli ainakin ennen pandemiaa erittäin vilkas turistikohde, joten matka kannattanee ajoittaa johonkin hiljaiseen vuodenaikaan. Viettäisin Ligurian alueella mielelläni myös muutaman päivän Genovassa sekä vierailisin muutamissa muissakin rannikon kaupungeissa. Ainakin La Spezian ja kuvauksellisen Portofinon haluaisin nähdä edes kerran, mutta seudulla on varmasti myös monia vähemmän tunnettuja viehättäviä kohteita.
Cinque Terrestä löytyy hyviä juttuja monestakin matkablogista. Paikan päällä ovat käyneet esimerkiksi Kaukokaipuu, Tasty Travelissimo, Nattura ja Kohteena maailma.
Kuva Urbinosta: Annika / Travellover-blogi
5. MARCHE
Keski-Italian Marchesta on sanottu, että siellä voi kokea koko Italian yhdellä alueella. Seudulla on paljon vuoristoa, pitkä rantaviiva, hiljaisia pikkukyliä ja vain vähän ulkomaisia matkailijoita. Marchen maaseutu kuulostaakin juuri täydelliseltä paikalta vuokrata talo pariksi viikoksi ja tehdä sieltä käsin retkiä ympäristöön. Marchen eteläosassa houkuttelevat varsinkin Maceratan, Urbisaglian ja Ascoli Picenon kaupungit sekä vuoristoinen Monti Sibillinin kansallispuisto. Vierailisin mielelläni myös eräällä viinitilalla, jonka tuotteita olen tilannut jo vuosien ajan. Pohjois-Marchen tunnetuimpia kaupunkeja ovat Urbino ja Pesaro, joiden lisäksi voisi käydä naapurissa sijaitsevassa San Marinossa.
Lue houkutteleva juttu Urbinon kaupungista Travellover-blogista.
Kuva Aostanlaaksosta: Kristine / Matkaunelmia-blogi
6. TORINO JA AOSTANLAAKSO
Minulla on vielä näkemättä muutamia Italian suuria kaupunkeja, kuten Piemonten pääkaupunki Torino. En ole miettinyt kovin tarkkaan mitä Torinossa tekisin, mutta ainakin Mole Antonelliana -torni lienee pakollinen vierailukohde. Tornissa voi nauttia sekä maisemista että elokuvamuseon tarjonnasta. Lisäksi haluaisin vierailla lento-onnettomuudessa menehtyneen Torinon jalkapallojoukkueen muistomerkillä Supergan kukkulalla. Torinosta voisi jatkaa reilun tunnin ajomatkan päähän pohjoiseen, jossa Aostanlaakso muodostaa oman autonomisen alueensa. Siellä pääsisi nauttimaan jylhistä vuoristomaisemista, patikkapoluista sekä ranskalaisvaikutteisesta tunnelmasta. Alueen tunnetuimpiin kohteisiin kuuluvat Aostan kaupunki sekä Cervinian laskettelukeskus.
Aostanlaaksosta löytyy kokemuksia Matkaunelmia-blogista.
On mahdotonta nimetä vain yhtä suosikkia Italian alueista. Pidän todella paljon esimerkiksi Umbriasta ja Pugliasta, mutta tällä hetkellä palaisin kaikista mieluiten Sisiliaan. Välimeren suurimmalla saarella voisi kierrellä viikkokausia ja toisaalta Sisiliasta nauttiminen onnistuu ilman erityisempää kiertomatkaakaan. Ihastuin viime kerralla aivan erityisesti saaren kaakkoisosan maalaismaisemiin sekä barokkikaupunkeihin. Niihin palaamisen lisäksi Sisiliassa houkuttaisivat itselleni tuntematon saaren länsiosa sekä pohjoisrannikko. Haluaisin tutustua ainakin vilkkaaseen Palermoon sekä käydä pakettimatkakohteenakin tunnetussa Cefalùssa. Sisilia on poikkeuksellisen kiehtova saari, josta puhuttaessa ei voi unohtaa paikallisia ihmisiä sekä ruokaa.
Olen julkaissut useita Sisilia-aiheisia juttuja, kuten Sisilian parhaat palat.
8. NAPOLI, PROCIDA JA AMALFIN RANNIKKO
Vesuviuksen juurella kuhiseva Napoli on kuin oma maailmansa. Kaoottisessa kaupungissa on jotain kaunista, rumaa ja hyvin kiehtovaa yhtä aikaa. Edelliset vierailuni kaupunkiin ovat olleet kovin lyhyitä, joten haluaisin viipyä seuraavalla kerralla useampia päiviä ja saada Napolista paremman käsityksen. Napolin kiihkeän sykkeen jälkeen voisi sulatella pizzoja muutaman päivän Procidan ja Ischian saarilla, minkä jälkeen palaisin mielelläni Sorrentoon. Aikaa pitäisi varata myös Amalfin rannikolle, jossa jäi edellisellä kerralla monta kylää näkemättä. Ainakin Minori sekä Maiori kuuluisivat seuraavan reissun ohjelmaan ja myös Sentiero degli Dei -vaellusreitille pitäisi päästä.
Kirjoitin edelliseltä Italian-matkalta monta juttua, kuten Nähdä Napoli ja elää.
Lombardiassa ja Venetossa on monta kaupunkia, jotka voisi yhdistää samalle reissulle. Näen jo mielessäni, kuinka matkustaisimme junalla kuulaina syyspäivinä ja katselisimme ikkunan takana vaihtuvia maisemia. Milano on minulle tuttu kaupunki, jonne palaan varmasti vielä monta kertaa. Kauniissa Bresciassa olen käynyt kertaalleen, mutta sen kehuttu naapuri Bergamo on vielä kokematta. Veronassakin olen piipahtanut vain ohikulkumatkalla, joten Romeon ja Julian kaupunkiin voisi pysähtyä pariksi päiväksi. Oma lukunsa on Venetsia, jossa olen käynyt aikuisiällä vain Donna Leonin dekkareiden sivuilla. Liikaturismi on vaivannut kanavien kaupunkia, mutta kyllä minä sinnekin joskus vilkkaimman sesongin ulkopuolella haluaisin.
Julkaisin muutama vuosi sitten postauksen 10 x Milano.
Italian pohjoisosassa on Gardan lisäksi monta muutakin upeaa järveä. Oma suosikkini on Lago Maggiore, jonka rannan tuntumasta vuokratussa talossa vietimme pari viikkoa. Reissu oli monin tavoin antoisa, mutta pienten nuhaisten lasten kanssa tehtynä myös melko raskas. Palaisin mielelläni jo pelkästään maisemien vuoksi, mutta haluaisin tutustua entistä paremmin ainakin Stresaan ja Borromeon saariin sekä vierailla Villa Taranton puutarhassa. Comojärveä olen nähnyt lyhyesti kahdella matkalla, mutta senkin rannoille voisi pysähtyä pidemmäksi aikaa. Kokemus on opettanut, että autoilu on molempien järvien seudulla mutkikkaiden teiden vuoksi hidasta, eikä matkaohjelmaa kannata täyttää liian kunnianhimoisilla retkillä.
Voit lukea lisää postauksestani Lago Maggiore – järvi vuorten sylissä.
Näillä suunnitelmilla pääsee varmasti hyvin alkuun, vaikka jotain jäi mainitsemattakin. Ensimmäisenä listan ulkopuolelle jäi viihtyisä Umbrian alue, jota olen kutsunut jopa italialaiseksi sielunmaisemakseni. Totta kai haluan taas joskus sinnekin, ja mieluiten pidemmäksi aikaa. Huhtikuussa julkaisemani juttu käsitteli puolestaan Sardiniaa, ja toivon palaavani tuollekin upealle saarelle. Olen myös aina valmis lähtemään Roomaan, joka onkin yhdistettävissä muutamien yllä mainittujen reissujen ohjelmaan. Italiasta eivät kiinnostavat matkakohteet kovin helposti lopu. Toivotaan, että turvallinen matkailu onnistuisi taas pian!

Italia
Upea Villa Necchi Campiglio Milanossa

Milanon keskustassa piilottelee arkkitehtoninen helmi, jonka sisällä toimivaan kotimuseoon voi tutustua joko opastetulla kierroksella tai omatoimisesti. Villa Necchi Campiglio puutarhoineen tuntuu todelliselta keitaalta kaupungin sydämessä.
Olipa kerran synkkä ja sumuinen milanolainen yö. Tyylikäs pariskunta on nauttinut juuri oopperanäytöksestä maailmankuulussa La Scalassa, mutta eksyy paluumatkallaan usvaisille kaduille. He löytävät sattumalta rehevän puutarhan, joka on kyltistä päätellen myytävänä. Rouva ihastuu paikkaan ja herra soittaa heti seuraavana aamuna kyltissä lukeneeseen numeroon. Kaupat syntyvät välittömästi. Raha ei ole ongelma, sillä rouva Gigina Necchi ja herra Angelo Campiglio ovat varakasta väkeä, teollisuustoiminnassa rikastunutta lombardialaista porvaristoa. Tontille nousevaan taloon muuttaa myös Giginan vanhempi sisar Nedda Necchi.

Rakennusprojektissa ei kitsastella, sillä arkkitehti Piero Portaluppi saa vapaat kädet ja rajattoman budjetin. Rationalistista tyyliä suosiva Portaluppi on arvostettu arkkitehti, jonka kynästä syntyy yli sata rakennusta Milanoon. Hän suunnittelee koteja ja toimistoja kaupungin arvostetuimmille perheille sekä vastaa merkittävien rakennusten, kuten Pinacoteca di Breran taidemuseon ja Santa Maria delle Grazien kirkon restauroinnista. Eletään Italian historian synkkää vaihetta ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä. Monet toimeksiannot tulevat maata hallitsevalta fasistiselta puolueelta, jonka jäsen Portaluppi itsekin on. Aikalaiset ovat puolustelleet arkkitehtia sanomalla, ettei Portaluppi ollut sen enempää fasisti kuin muutkaan tuon ajan italialaiset. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Villa Necchi Campiglio valmistuu vuonna 1935, jolloin ylellisestä seurapiirielämästä nauttiva herrasväki pääsee muuttamaan Paviasta Milanon keskustaan. Tuntuu hämmästyttävältä, että vain reilun kilometrin päässä kaupungin keskipisteenä toimivasta tuomiokirkosta löytyy tällainen yksityinen keidas. Reilunkokoista puutarhaa värittävät keväiset kukat ja vierailijat istahtavat mielellään uima-altaan ympärille. Kyseessä on Milanon ensimmäinen lämmitetty yksityinen uima-allas.

Tutustumme taloon englanniksi opastetulla kierroksella, jonka aikana kierrämme huoneita läpi kahdessa kerroksessa. Valokuvaaminen on sallittua, mutta noudatamme oppaan suositusta ja käymme ottamassa kuvat kaikessa rauhassa vasta opastuksen jälkeen. Taloon voi tutustua myös pelkästään omatoimisesti, ja mekin viivymme sisätiloissa jonkin aikaa kierroksen päätyttyä. Huoneissa päivystää avuliaita nuoria oppaita, jotka kertovat tiloista mielellään kaikille halukkaille italiaksi tai englanniksi.

Rakennuksen alempi kerros käsittää yleisiä oleskelutiloja ja yläkerrassa odottavat asukkaiden makuuhuoneet. Arkkitehti Piero Portaluppin tyyli on yksinkertaisen pelkistettyä ja hyvin käytännöllistä. Tämä on havaittavissa esimerkiksi liukuovissa, jotka erottavat huoneet toisistaan. Portaluppi suunnitteli urallaan muun muassa laivoja, mikä lienee vaikuttanut esimerkiksi muutamien ikkunoiden pyöreään muotoon. Arkkitehti piti kovasti myös avaruudesta, minkä seurauksena näemme tähtikuvioita useammassa paikassa.

Yksi rakennuksen mielenkiintoisimmista tiloista on valoisa veranta, jonka vihertävä värimaailma on sovitettu yhteen suurten ikkunoiden takana näkyvän puutarhan kanssa. Huomio kääntyy helposti kiinalaisiin maljakoihin, jotka muistuttavat talon väen kiinnostuksesta itämaiseen kulttuuriin. Verannan ja muiden sisätilojen välissä on jykevät liukuovet, jotka pidettiin turvallisuussyistä kiinni öiseen aikaan.

Italian fasistinen hallitus takavarikoi Villa Necchi Campiglion toisen maailmansodan aikana virkamiestensä käyttöön, jolloin asukkaat joutuivat muuttamaan tilapäisesti maaseudulle. Talon sisustustyyli muuttui huomattavasti sodan jälkeen, kun isäntäväki palkkasi arkkitehti Tomaso Buzzin uudistustöihin. Portaluppin luoma alkuperäinen ilme tuntui Necchin sisarusten ja Angelo Campiglion mielestä liian kylmältä – ja arvatenkin fasismista muistuttavalta – joten huoneisiin haluttiin antiikkiin viittaavaa koristeellisuutta. Tämä lienee tehnyt yleisilmeelle hyvää.

Necchien varakkuus kumpusi sisarusten isän Ambrogio Necchin perustamista teollisuusyrityksistä. Ambrogio kuoli lastensa ollessa vielä teini-iässä, joten Gigina ja Nedda sekä heidän veljensä Vittorio perivät yritykset jo nuorina. Nykyään Necchin nimi tunnetaan erityisesti ompelukoneista, joista tuli lähes yhtä ikonisia italialaisia esineitä kuin vaikkapa Bialettin espressopannuista tai Piaggion Vespa-skoottereista. Vittorion vaimo kaipasi kerran uutta ompelukonetta, mutta tarjolla oli vain ulkomaisia malleja. Niinpä Vittorio sai idean ja perusti Italian ensimmäisen ompelukonetehtaan, jonka tuotteista tulikin todella suosittuja.

Vittorio Necchi keskittyi työurallaan lähinnä ompelukoneisiin, kun taas Giginan ja Neddan – tai käytännössä Giginan miehen Angelo Campiglion – tehtävänä oli johtaa bisnesimperiumin alkuperäisiä yrityksiä, kuten valurautavalimoita ja emalointitehtaita. Angelon kuva tulee talossa vastaan useamman kerran, esimerkiksi Giginan kampauspöydällä.

Villa Necchi Campiglion palvelusväkeen kuului kymmenkunta henkilöä, joiden täytyi olla valmiina palvelemaan asukkaita pikavauhtia. Jokaisessa huoneessa onkin soittokello palvelijoiden kutsumista varten. Työväelle leppoisinta aikaa taisivat olla aamut, sillä sanotaan etteivät Necchin sisarukset heränneet mielellään ennen puoltapäivää.

Yläkerrassa on useampi tilava makuuhuone, joiden yhteydessä on omat kylpyhuoneet. Naimattomana elänyt Nedda oli uskonnollinen henkilö, ja hänen makuuhuoneessaan näkyykin kristillisiä esineitä. Naimattoman naisen oli tuon ajan patriarkaalisessa Italiassa jo käytännön syistä helpompaa asua vaikkapa näin sisarensa ja sisaren miehen kanssa kuin yksin.

Giginan ja Angelon yksityiset tilat ovat käytännössä peilikuva Neddan vastaavista. Makuuhuoneiden väliin jäävällä käytävällä on pitkä kaappirivistö sisarusten vaatteiden säilyttämistä varten. Talon naiset omistivat valtavasti huippusuunnittelijoiden luomia vaatteita, kenkiä ja käsilaukkuja, jotka ovat ovien takana tallessa edelleen. Silloin tällöin järjestetään erityisiä teemakierroksia, jolloin kaapit avataan uteliaille vierailijoille. Nyt nähtävillä on vain muutamia esimerkkejä, kuten Christian Diorin toimittamat ja henkilökohtaisilla omistuskirjoituksilla varustetut kaulahuivit.

Yläkerrasta löytyy myös pari vierashuonetta, jotka oli usein varattu tietyille henkilöille. Savoijin prinsessaa Maria Gabriellaa kohdeltiin täällä kuin perheenjäsentä. Maria Gabriella on nelisenkymmentä vuotta Necchin sisaruksia nuorempi, mutta se ei haitannut tiivistä ystävyyttä. Prinsessa on Italian viimeisen kuninkaan Umberto II:n tytär. Me vierailimme vasta viime elokuussa Maria Gabriellan isomummon kuningatar Margheritan linnassa Aostanlaaksossa. Tuosta kohteesta voi lukea lisää jutustani Aostanlaakson satulinna Castel Savoia.

Toinen vakiovieras oli Maria Gabriellan serkku Enrico d’Assia, joka tunnettiin paremmin nimellä Hessen-Kasselin prinssi Heinrich. Taiteellinen prinssi vietti paljon aikaa Milanossa, sillä hän työskenteli La Scalan oopperan lavastajana. Villa Necchi Campigliossa on esillä runsaasti taidetta, josta osa on tullut tänne lahjoituksina Necchin sisarusten ja Angelo Campiglion ajan jälkeen. Prinssin käytössä olleissa tiloissa voi ihmetellä Guido Sfornin taidekokoelmaa, johon kuuluu muiden muassa Pablo Picasson ja Henri Matissen töitä.

Talon asukkailla ei ollut lapsia, mutta Gigina ja Nedda rakastivat kissoja. Täällä oli kuulemma aikoinaan myös eläviä lemmikkejä, mutta nyt kotimuseon hyllyjä koristavat monet kissahahmot.

Kaikki talon asukkaat elivät reilusti yli 90-vuotiaiksi. Angelo kuoli 1984, Nedda 1993 ja rahtusta vaille satavuotiaaksi yltänyt Gigina vuonna 2001. Sisaruksilla ei ollut perillisiä, joten Gigina testamenttasi talon Fondo Ambiente Italiano -säätiölle. FAI:n tavoitteena on suojella italialaisia kohteita, kuten arvokkaita rakennuksia. Villa Necchi Campiglion restaurointitöihin käytettiin kuusi miljoonaa euroa ja se avattiin yleisölle toukokuussa 2008.

Villa Necchi Campiglio on saanut viime vuosina mainetta valkokankaalla. Luca Guadagninon ohjaama I Am Love kuvattiin huvilalla pian suuren remontin valmistumisen jälkeen. Kuvitteellinen tarina kertoo milanolaisesta Recchin perheestä, muttei suoranaisesti liity Necchien elämään. Vielä suurempaa näkyvyyttä sai tuoreempi House of Gucci, jota tähdittävät muiden muassa Lady Gaga ja Al Pacino. Huvila esittää elokuvassa Rodolfo Guccin kotia. En ole nähnyt vielä kumpaakaan filmiä, mutta aion kyllä tämän vierailun jälkeen katsoa molemmat.

Siirrymme museovierailun jälkeen puutarhan laidalla toimivaan kahvilaan. Pöydät olivat ennen sisällä tekemäämme kierrosta aivan täynnä lounasasiakkaita, mutta nyt myöhemmin iltapäivällä tilaa on reilusti. Makoisa vadelmajuustokakku on sopiva päätös hienolle museokokemukselle. Villa Necchi Campiglio on mainio kohde kaikille arkkitehtuurista, ylellisistä kotimuseoista ja Milanon historiasta kiinnostuneille.
Lisätiedot ja pääsyliput löytyvät Fondo Ambiente Italianon sivustolta.
Tutustu myös muihin Milanosta kirjoittamiini juttuihin.
Italia
Milanon-viikonlopun uudet kokemukset

Vietimme vaimon kanssa jo perinteeksi muodostuneen kevätviikonlopun Milanossa. Löysimme matkan varrella muun muassa pari hyvää ravintolaa, kiinnostavan kotimuseon, upean kirkon sekä katutaidetta. Lopuksi pääsin tietysti jalkapallo-otteluunkin.
Tämä oli itselleni jo 11. vierailu Milanossa, joten kaupunki on tullut melko tutuksi siitäkin huolimatta, etten ole viipynyt perillä koskaan pitkää aikaa kerrallaan. Milanosta tuntuu löytyvän joka matkalle aina uutta mielenkiintoista nähtävää, ja listallani on tämänkin reissun jälkeen monta paikkaa, joissa haluaisin päästä käymään vasta ensimmäistä kertaa. Näihin kuuluu yhä esimerkiksi pari kaupungin suosituimpiin kuuluvaa museota.

Toistuvat Milanon-matkat ovat johtaneet siihen, että kiertelemme mielellämme eri kaupunginosissa, mutta vilkkaimmassa ydinkeskustassa ei välttämättä tarvitse käydä lainkaan. Onnistuimme tällä kerralla käymään Milanossa näkemättä kuuluisasta tuomiokirkosta vilaustakaan. Tätä ei pidä käsittää väärin, sillä Duomo on yksi suosikkikirkoistani ja kuuluu ehdottomasti Italian komeimpiin nähtävyyksiin. Tavoitteenani on vain tutustua Milanoon mahdollisimman laajasti, mieluiten kävellen ja välillä vanhojen raitiovaunujen kyydistä nauttien. Keräsin tähän pakettiin monipuolisen viikonlopun kymmenen parasta kokemusta, joista suurin osa oli meille kokonaan uusia.

Illallinen Antica Osteria Cavallinissa
Saavumme Milanoon perjantai-iltana niin, että ehdimme vielä myöhäiselle illalliselle nauttimaan kaupungin ravintolatarjonnasta. Valintamme on tällä kerralla perinteikäs Antica Osteria Cavallini, joka avasi ovensa jo joulukuussa 1934. Ravintola sijaitsee melko lähellä päärautatieasema Milano Centralea. Meidät ohjataan sisäpihamaiseen katettuun tilaan, joka käy illan mittaan hieman meluisaksi. Tunnelma pysyy runsaasta asiakasmäärästä huolimatta mukavana. Esimerkiksi yksi suuri paikallinen seurue juhlii nuoren naisen syntymäpäiviä. Antica Osteria Cavallinissa on käynyt vuosien varrella paljon jalkapallotähtiä ja muita julkisuuden henkilöitä. Monessa yhteydessä mainitaan erityisesti pelaaja-agentit, jotka ovat hieroneet täällä asiakkaidensa siirtoja seurasta toiseen.

Pitkällä listalla riittää paljon perinteisiä italialaisruokia. Syön alkuun herkullisen carpaccion, jonka ohuet lihaviipaleet suorastaan sulavat suussa. Vaimo luottaa perinteiseen tomaatti-mozzarellasalaattiin. Pääruoaksi tilaamme Langhen alueen Nebbiolo-viinin kanssa yhteensopivat liharuoat, joista varsinkin oma pihvini on oikein maukas. Jälkiruoaksi valitsemme tiramisua ja zuppa ingleseä. Viimeksi mainittu englantilainen keitto tunnetaan myös nimellä trifle ja se muistuttaa rakenteeltaan tiramisua. Ateria on hyvin onnistunut kokonaisuus ja minusta tuntuu kerta kaikkiaan upealta olla taas kerran Milanossa.

Upea Chiesa di San Maurizio al Monastero Maggiore
Milanossa on paljon sykähdyttäviä ja keskenään erilaisia kirkkoja, joista tunnetuin on mahtava Duomo. San Bernardino alle Ossa pysäyttää pääkalloillaan, Santa Maria delle Grazien yhteydessä on Leonardo da Vincin maalaama Viimeinen ehtoollinen ja Sant’Ambrogiokin on kieltämättä upea, mutta olisiko Milanon kaunein kirkko sittenkin San Maurizio al Monastero Maggiore.

San Maurizio onnistuu huijaamaan ohikulkijoita, sillä se on ulkoapäin kovin vaatimattoman näköinen. Olin itsekin kävellyt kirkon ohitse useammalla eri matkalla, kunnes satuin näkemään kuvia upeiden maalausten täyttämistä sisätiloista. San Maurizioon saa tutustua ilmaiseksi, joten siellä poikkeamista on helppo suositella kaikille. Sijaintikin on melko keskeinen Duomon ja Castello Sforzescon välimaastossa. Kirkko rakennettiin 1500-luvulla merkittävän nunnaluostarin yhteyteen. Nykyään luostarin tiloissa toimii arkeologinen museo.

Kirkon erikoisuuksiin kuuluu, että se on jaettu väliseinällä kahteen eri osaan. Kadunpuoleinen osa suunniteltiin seurakunnalle ja toinen puoli nunnia varten. Kirkon etuosa alttarimaalauksineen on hieno, mutta pidän itse vieläkin enemmän nunnien käytössä olleesta takaosasta. Molempien tilojen seinät ovat täynnä uskonnollisia aiheita käsittelevää maalaustaidetta. Teoksista saisi varmasti vielä enemmän irti selvittämällä mitä tapahtumia ne kuvaavat, mutta esimerkiksi Nooan arkin ja viimeisen ehtoollisen tunnistaa vähemmälläkin Raamatun tuntemuksella.

Muotikatu Via Monte Napoleone
Elegantti Milano tunnetaan yhtenä maailman muotipääkaupungeista, jonka kaduilla niin huippumallit kuin tavalliset kansalaisetkin pukeutuvat tyylikkäästi. Muotitietoisimmat tekevät ostoksensa kaupungin muotikorttelissa Quadrilatero della Modassa, jota halkoo maailman kalleimmaksi kaduksikin nimetty Via Monte Napoleone. Kävelemme maineikkaan ostoskadun päästä päähän, vaikkei mielessämme ole mitään näyteikkunaostoksia kummempaa. Jo kadun arkkitehtuuri on arvokasta, sillä ohitamme paljon 1800-luvun alkupuolella Milanon varakkaimman väen kodeiksi suunniteltuja uusklassisia rakennuksia.

Kapea Via Monte Napoleone ei ole luksusliikkeistä huolimatta erityisen viihtyisä, sillä sitä ei ole rauhoitettu kävelykaduksi. Toisaalta kauppojen asiakaskunnalle lienee tärkeää päästä autokyydillä oven eteen. Kadun varrella komeilee nytkin ohi kulkiessamme jokunen Ferrari ja pari Maseratia. Via Monte Napoleonelta ja sen sivukaduilta löytyy runsaasti luksusbrändien liikkeitä, joihin kuuluvat tietenkin myös Milanon omat ylpeydenaiheet Prada, Dolce & Gabbana, Versace sekä Armani. Useimmilla ovilla päivystää tummiin pukeutunut herrasmies valmiina avaamaan oven asiakkaille. Kenties ovimiehen harjaantunut silmä tunnistaa, kuka on astumassa aidosti ostoaikeissa sisään.

Villa Necchi Campiglio, yksi Milanon helmistä
Valitsemme viikonlopun museokohteeksi kiehtovalta kuulostavan Villa Necchi Campiglion. Löydämmekin varsinaisen keitaan, sillä tällaista uima-altaan koristamaa kukkivaa puutarhaa ei uskoisi löytävänsä miljoonakaupungin keskustasta. 1930-luvulla valmistuneessa huvilassa toimii kotimuseo, johon tutustumme englanniksi opastetulla kierroksella. Jäämme vielä opastuksen jälkeen kiertelemään talossa omaan tahtiin sekä nauttimaan puutarhakahvilan antimista.

Talo rakennettiin teollisuustoiminnalla rikastuneiden Necchin sisarusten Neddan ja Giginan sekä viimeksi mainitun aviomiehen Angelo Campiglion kodiksi. Erityisesti Necchin ompelukoneet ovat Italiassa tunnettuja tuotteita edelleen. Kolmikolla oli sen verran varallisuutta, että maineikas arkkitehti Piero Portaluppi sai työhönsä vapaat kädet budjetista välittämättä. Saamme vierailumme aikana ihailla tyylikkäitä huoneita sekä kuulla runsaasti kiinnostavia yksityiskohtia taloon, sen asukkaisiin, kuuluisiin vieraisiin ja arkkitehteihin liittyen.
Villa Necchi Campigliosta on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.

Arkkitehtuuria ja flamingoja Quadrilatero del Silenziossa
Villa Necchi Campiglio sijaitsee arkkitehtuuriltaan kiinnostavan Quadrilatero del Silenzion alueen laidalla. Olemme käyneet miellyttävän rauhallisessa Hiljaisuuden korttelissa kerran aiemminkin, ja nyt meillä on aikaa katsella jykevien rakennusten yksityiskohtia entistä tarkemmin. Casa Sola-Busca tunnetaan erityisesti pääoven vieressä olevasta korvasta. Kyseessä on sata vuotta vanha ovipuhelin, johon taloon saapuneet vieraat saivat ilmoittaa tulostaan. Nykyään korvaan lausutut sanat eivät mene enää perille, sillä asukkaat ovat kyllästyneet uteliaiden ohikulkijoiden tervehdyksiin.

Ihmettelemme hetken Villa Invernizzin pihamaalla asuvia flamingoja, joita olemme käyneet tervehtimässä kerran aiemminkin. Metalliaidan taakse on kerääntynyt jonkin verran ihmisiä katselemaan vaaleanpunaisten lintujen touhuja. Flamingot päätyivät Milanoon 1970-luvulla, kun juustobisneksessä vaurastunut Romeo Invernizzi halusi eksoottisia lintuja pihamaalleen. Nykyiset linnut ovat puutarhan alkuperäisten asukkaiden jälkeläisiä.

Quadrilatero del Silenziossa on paljon komeita rakennuksia, joista Palazzo Berri-Meregalli on yksi kiinnostavimmista. Kivisen kerrostalon seinää koristavat monenlaiset patsaat ja mosaiikit. Varsinainen helmi on aulatila, jota ohikulkijat saavat ihailla aidan takaa. 1910-luvulla valmistunut rakennus edustaa liberty-arkkitehtuuria, joka oli italialainen versio Suomessakin tunnetusta jugendista.

Kuvauksellinen Via Abramo Lincoln
Meille jää ylimääräistä aikaa ennen illallisravintolan avautumista, joten lähdemme vaeltelemaan vielä hieman poispäin keskustasta. Via Abramo Lincoln on mainittu yhtenä Milanon kuvauksellisimmista kaduista, joten poikkeamme sille täälläpäin kaupunkia liikkuessamme.

Lyhyttä ja kapeaa kadunpätkää reunustavat matalat pastelliväriset talot. Puutarhojen kasvit ja puut luovat kadulle miellyttävän vehreän ilmeen, johon palmut tuovat ripauksen eksotiikkaa. Via Abramo Lincolnin rauhassa on vaikea kuvitella olevansa aivan Milanon ydinkeskustan tuntumassa. Talot rakennettiin alun perin työläisten edullisiksi asunnoiksi, mutta hintataso lienee noussut vuosikymmenten varrella pilviin.

Via Abramo Lincoln taitaa kuulua sellaisiin julkisiin salaisuuksiin, jonka on löytänyt jo muutama muukin matkailija. Mieleeni tulee hieman Lontoon Notting Hill, jonka värikkäiden talojen edustoilla riittää jo liikaa valokuvaajia. Emme haluaisi olla häiriöksi asukkaille, joten jatkamme matkaamme melko nopeasti. Poistuessamme paikalle leiriytyy ammattimainen kuvausryhmä, jonka suunnitelmissa näyttäisi olevan musiikkivideon purkittaminen.

Kasvisravintola Remulass
Ihastuimme viime vuoden Milanon-matkallamme Ratanà-ravintolaan, mutta sieltä ei löytynyt enää kolmisen viikkoa ennen matkaamme vapaata pöytää. Niinpä teemmekin varauksen Ratanàn sisarravintolaan Remulassiin, jolla on samat omistajat. Remulass profiloituu kasvisravintolaksi, jonka lyhyeltä ja usein vaihtuvalta ruokalistalta löytyy myös hieman kalaa. Tämä sopii meille hyvin, sillä keskityimme edellisiltana liha-annoksiin.

Pieni ravintolasali tuntuu kodikkaalta ja palvelu toimii sujuvasti. Juttelen mielelläni aina tilaisuuden tullen italiaksi ja saan selville, että tarjoilijan veli asuu nykyään Suomen Turussa. Jaamme aluksi annokset turskakroketteja sekä kalacarpacciota, jotka maistuvatkin todella hyvin. Kasvispääruoat ovat sen sijaan lievä pettymys, sillä esimerkiksi valtava endiivisalaatti on pidemmän päälle aika yksitoikkoista purtavaa. Jälkiruoat ovat puolestaan oikein herkullisia. Remulassia on helppo suositella vannoutuneille kasvissyöjille ja kyllä se on kelpo ravintola kaikille muillekin. Itse tilaisin seuraavalla kerralla alkuruokien lisäksi vaikkapa pastaa, jolloin kokonaisuus olisi luultavasti omastakin mielestäni kohdallaan.

Katutaidetta NoLon kaupunginosassa
Sunnuntaiaamupäivän kohteena on taannoisessa Matka-lehden jutussa mainittu NoLon kaupunginosa, jonka nimi on lyhenne sanoista Nord di Loreto. Loreton pohjoispuolella sijaitseva alue muistuttaa edellisvuoden matkaltamme tuttua Isolaa, sillä molempien kohdalla mainitaan usein yhteisöllisyys, vaihtoehtoisuus, hipsterihenkisyys sekä trendikäs ravintola- ja baaritarjonta. Etniset puodit viittaavat kaupunginosan monikulttuurisuuteen. Tämä on sitä tavallisen kansan Milanoa, joka sijaitsee vilkkaimman keskustan ja suosituimpien nähtävyysalueiden ulkopuolella. Itseäni houkuttelee täällä erityisesti näyttävä katutaide.

Sunnuntain ilmapiiri on varsin raukea, eikä NoLon kaduilla ole vilkasta. Viihtyisässä Trotterin puistossa on miellyttävää paikallistunnelmaa, kun lähistöllä asuvat perheet ovat tulleet viettämään aurinkoista pyhäpäivää. Etsimääni katutaidetta löytyy varsinkin junarataa seuraavan Via Pontanon varrelta. Joukkoon mahtuu useita kerrassaan upeita teoksia sekä myös ikävännäköistä sotkua.

Pieniä aukioita reunustavat terassit alkavat puolenpäivän jälkeen täyttyä lounasasiakkaista ja NoLo tuntuu heränneen jälleen eloon. Joskus aiemmin ankeana tunnettu kaupunginosa vaikuttaa ainakin näin aurinkoisena päivänä mukavalta, vaikkei tämä kierros muraalien lisäksi mitään poikkeuksellista tarjonnutkaan. Pysähdyn vielä kierroksen päätteeksi kuvaamaan Via Veninin varrelle taiteiltuja maalauksia, jotka esittävät milanolaisia maamerkkejä, kuten Castello Sforzescoa ja San Siron stadionia.

BAM-puiston kevätfestivaalit
Iltapäivällä on sen verran luppoaikaa, että päätämme suunnata puiden kirjastoon eli Biblioteca degli Alberi Milano -puistoon. Paikka on meille edellisiltä matkoilta tuttu, sillä olemme käyneet täällä ihailemassa esimerkiksi Bosco Verticalea eli puiden koristamia kerrostaloja. Myös edellä mainittu Ratanà-ravintola sijaitsee samoilla kulmilla. Meille on kuitenkin uutta päästä tänne näin lämpimänä ja aurinkoisena päivänä, sillä aiemmat vierailut ovat ajoittuneet yleensä talveen tai varhaisempaan kevääseen. Huomaamme perille päästyämme, että käynnissä on puiston oma kevättapahtuma BAM Spring Festival.

Tuntuu mukavalta, ettei tutussa kaupungissa tarvitse säntäillä nähtävyydeltä toiselle. Niinpä maltamme hyvin nauttia parinkymmenen asteen lämmöstä puistossa, jonne on istahtanut paljon muitakin kevätpäivän viettäjiä.

Kevätfestivaaleilla ei näy olevan paljoa ohjelmaa, mutta muutamalle ruokakojulle riittää tasaisesti jonoa. Lapsille on järjestetty jonkinlaista puuhaa ja päivään kuuluvat myös joogatunnit sekä tanssiesitykset, joiden ajankohta ei tosin osu yksiin oman vierailumme kanssa. Meille riittää kyllä hyvin vain oleskelu viihtyisässä puistossa taustalla kohoavia pilvenpiirtäjiä katsellen.

Jalkapallo-ottelu Inter–Udinese
Oman matkani kohokohta odottaa sunnuntai-iltana, kun pääsen katsomaan itselleni kovin rakkaan jalkapalloseuran Interin ottelua. Italian Serie A:n kamppailussa vastaan asettuu Udinese, joka tarjoaa lopulta todella kovan vastuksen. Milanon sinimusta joukkue nappaa silti arvokkaat sarjapisteet lukemin 2–1. Ottelu ikonisella San Siron stadionilla on aina elämys, ja nytkin paikalle saapuu lähes 72 000 jalkapallon ystävää. Kevät on jännitystä täynnä, sillä Inter kamppailee tiukasti Italian mestaruudesta ja sekä hakee menestystä myös Mestarien liigasta sekä Italian cupista. Lue lisää ottelukokemuksesta jutustani Jalkapalloa Milanossa, Inter–Udinese.

Italialaisen jalkapallo-ottelun tunnelmaa voi suositella paikallisena kulttuurikokemuksena kenelle tahansa, vaikkei itse peli välttämättä kiinnostaisikaan. Pääsyliput kannattaa hankkia Interin omilta nettisivuilta, ja pelaahan samalla stadionilla vuorollaan myös menestyksekkään historian omaava punamusta paikalliskilpailija Milan. Interin lippujen hankkimista varten täytyy rekisteröityä seuran nettisivuille. Pääsyliput tulevat myyntiin muutamaa viikkoa ennen peliä ja niitä on yleensä tavallisiin sarjapeleihin melko hyvin saatavilla, kun taas kysyntä esimerkiksi paikallisotteluihin on selvästi suurempaa. Lippujen hinnat lähtevät muutamasta kympistä ylöspäin. Stadionille mennessä täytyy Italiassa muistaa ottaa mukaan henkilöllisyystodistus, jota kysytään porteilla. Olen itse käyttänyt varmuuden vuoksi passia.

Vierailu Milanossa perjantai-illasta varhaiseen maanantaiaamuun oli jälleen kerran hieno kokemus. Kaupunki viehättää minua kerta kerralta enemmän, sillä joka matkalla tulee vastaan jotain aivan uutta sekä myös sopivasti tuttuja kulmia. Hyviä ravintolavaihtoehtoja riittäisi todella pitkäksi aikaa ja Interin pelit vetävät minua puoleensa aina tilaisuuden tullen. Tällaisilla kevätmatkoilla tekisi mieli tutustua välillä muihinkin italialaisiin kaupunkeihin ja stadioneihin, mutta toivon palaavani erityisesti Milanoon vielä monta kertaa.
Blogin muut Milanosta kertovat jutut löytyvät täältä. Tarkoituksenani on julkaista vielä kevään aikana laaja juttu, johon kokoan runsaasti vinkkejä Milanoon.
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti1 vuosi sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
17.5.2021 at 2:04
Oho, enpä ollut tajunnut, että et ole vielä Dolomiiteilla ehtinyt käymään. Se seutu on kyllä upea, tuohon listaan paikoista, joissa siellä kannattaa käydä, kannattaa lisätä ainakin Lago di Sorapis, vaikka reitti vähän hurja aika-ajoin onkin.
Itseäni kiinnostaa tällä hetkellä uusista paikoista eniten Sisilia sekä Napoli ja Amalfin rannikko. Italia on tosin niin monipuolinen maa, että nämäkin muuttuvat aika-ajoin! 🙂
Mika / Lähtöportti
17.5.2021 at 18:07
Joo, Dolomiiteilla en ole käynyt, vaikka Pohjois-Italiassa ja Itävallassa onkin tullut pyörittyä. Kiitos vinkistä, löysin nyt netistä joitakin kuvauksia Lago di Sorapisin reitistä, ja vaikuttaa kyllä todella hienolta paikalta!
Italia on tosiaan niin monipuolinen, että houkuttelevia ideoita riittää hyvinkin erilaisille matkoille. Napoli on ihan oma maailmansa, jota voi rakastaa tai vihata. Amalfin rannikko voi olla varsinkin sesonkiaikaan ruuhkainen ja kallis, mutta hyvästä syystä, sillä maisemat ovat huikeat. Sisilia on upea saari, jossa on omat erityispiirteensä mantereeseen verrattuna. Isolla saarella pääsee halutessaan helposti myös suosituimpien alueiden ulkopuolelle. Voisin kuvitella teidät patikoimaan ainakin Etnan rinteille 🙂
Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta
17.5.2021 at 20:55
Kiitos maininnasta ja kivasta kommentista! Abruzzo on kyllä ihan suosikkipaikkojani koko Italiassa. Muissa mainitsemissasi olen käynyt, osassa vain läpiajomatkalla, osassa pitempään. Ja Sisilia on kyllä noloa kyllä vielä käymättä. Marche ja Calabria kiinnostaa tällä hetkellä eniten, ovat minulle tuntemattomimmat! Ja mietin myös Venetsiassa ja Cinque Terressä käyntiä nyt, kun niissä ei ole juuri muita kävijöitä. On tämä Italia vaan uskomaton maa!
Mika / Lähtöportti
18.5.2021 at 10:51
Abruzzo kuuluu Italian vähiten tunnettuihin alueisiin, mutta vaikuttaa blogisi ja muidenkin lähteiden perusteella tosi mielenkiintoiselta. Toivottavasti matkailu onnistuu vuoden päästä ilman ongelmia, niin sekin reissu vihdoin toteutuisi. Italia on kyllä uskomaton, löytyy tosi monipuolisesti kaikkea, ja alueet ovat historiasta, maisemista ja ruokakulttuurista lähtien niin erilaisia keskenään. Venetsia ja Cinque Terre kuulostavat tosi hyviltä ideoilta nyt, jos pääsette siellä maan sisällä liikkumaan. Kuvasi autiosta Roomasta ovat jääneet mieleen ja olisi varmasti hienoa nähdä muitakin suosittuja kohteita ennen turistien paluuta.
FinInTirol
18.5.2021 at 19:39
Italia on upea 🙂 Tuolla Abruzzon alueella emme ole käyneet ja muutenkin keskinen ja eteläinen Italia on käymättä. Kerran nopealla reissulla oltiin vuosia sitten Salermossa.
Sitäkin enemmän on tullut kierrettyä pohjoisessa ja Etelä-Tirolissa. Varsinkin nyt on helppo kulkea siellä, kun asutaan tässä Itävallan Tirolissa 🙂 Toiveissa olisikin ajaa täältä Sisiliaan ihan randomina, pysähtyä siellä missä hyvältä tuntuu ja valita tiet päivän fiiliksen mukaan. Vapauden road trip 😀
Tuota Lago di Sorapista on muutaman kehuneet. Itse en ole siellä käynyt. Monia muita järviä on tullut käytyä ihastelemassa. Kirjoitin joku aika sitten Etelä-Tirolin kohteista blogiini. Tässä linkki mikäli haluat löytää Dolomiiteiltä helpommin lähestyttäviä järviä esim. Lago di Braies tai Carazza
https://finintirol.fi/elamani-paras-lomamatka-etela-tiroli-italia/
Mika / Lähtöportti
20.5.2021 at 9:18
Keski-Euroopassa asumisessa on varmasti monia hyviä puolia ja vaikkapa sieltä Itävallasta käsin pääsee näppärästi niin Italiaan kuin moneen muuhunkin naapurimaahan 🙂
Toivottavasti teidän vapauden road trip toteutuu, kuulostaa mainiolta idealta! Italia on tosi monipuolinen maa ja jos sen pääsee ajamaan kerralla pohjoisrajalta Sisiliaan, saa varmasti kokea vaikka mitä.
Kiitos linkistä, hieno postaus jossa sekä vinkkejä että taustaa teidän Tiroliin päätymiseen 🙂
Peter
23.5.2021 at 15:58
On erittäin todennäköistä, että me matkustamme vaimoni kanssa Italiaan heti kun koronatilanne ja lomat se sallivat. Se ei kuitenkaan ole varmaan tänä vuonna. Meiltä on Sisilia käymättä ja sinne täytyy päästä joskus jollain syyslomalla. Piemonteen haluaisin mennä maisema- ja ruokamatkalle.. Milanosssa olen käynyt vain kerran ja pohjoisen järvistä olen ollut vain pari kertaa Gardalla. Ihan listamme kärkipäässä nuo järviseudut eivät kuitenkaan edelleenkään ole. Dolomiiteille olemme joskus suunnitelleet kesäistä patikointireissua, mutta muut paikat ovat vieneet voiton.
Voin sanoa olleeni Abruzzossa, mutta en ihan kuitenkaan. Olen siellä muutaman kerran ajanut, mutta en pysähtynyt. Lähin kosketukseni Moliseen on moliselaista ruokaa Vatikaanin lähellä tarjoava ravintola, jossa olen ollut 2 kertaa. Basilicatassa olen ollut vanhassa Materassa pari yötä ensimmäisellä kerralla ja toisella kerralla kuvauspiipahduksella. Matera oli huikea kokemus, yövyimme luolaan tehdyssä B&B:ssa, upea paikka. Edellinen matkamme Italiaan oli autoilureissu Pugliaan syksyllä 2019. Odotukset olivat kovat, mutta meistä ei tullut Puglia-faneja vaikka reissu ihan onnistunut olikin.
Olemme parilla reissulla viettäneet Etelä-Marchessa pari viikkoa. Ascoli Picenon Piazza del Popolo on yksi Italian lempi-piazzoistani. Samalle listalle pääsee saman seudun pienen Offidan kaupungin Piazza del Popolo. Me olimme viikon majoittuneena Offidassa. Majapaikassamme oli kiva terassi kattojen tasalla. Me halusimme kerrankin viettää kunnolla aikaa jossain ”pikkukaupunkimiljöössä”, koska me olemme yleensä olleet agriturismoissa maaseutumaisemissa. Me kävimme läpi pienen paikan nähtävyydet läpi normaalia perusteellisemmin ja jo muutaman päivän jälkeen kadulla vastaantulleet ravintoloiden tarjoilijat tervehtivät meitä iloisesti ja huusivat tervehdyksen aukion toiseltakin puolelta. Offidan lähiseudun viineistä tuli hyvin miellyttäviä kokemuksia. Miltäkähän tuottajalta olet mahtanut viinisi tilata? Meille tuli hyviä kokemuksia pariltakin tuottajalta. Teimme retkiä naapurikyliin/-kaupunkeihin. Matkalla Ripatransonesta Offidaan silmiemme eteen avautui maisema, jonka talletin aivoihini ”Italian kauneimpana maisemana”. No siitä voi olla monta mieltä, mutta upeita maisemia oli ihan joka puolella. Grottamaressa kävimme kävelemässä rannalla ja korkeammalle vuoristoisempaan ympäristöön ajoimme oikeastaan Umbrian puolelle Castellucio di Norciaan (erittäin kuvaukselliset kukkkapellot sopivana vuodenaikana). Kyllä, suosittelen eteläistä Marchea. Maceratassa vietimme yhden iltapäivän ja se riitti meille. Urbinoon me haluamme päästä joskus.
Amalfissa olemme viettäneet muutaman päivän. Minulle tulee siltä seudulta jatkuvasti mieleen sitruunat ja olen suuri sitruunoiden ystävä. En kuitenkaan kaipaa sinne uudelleen. Pompeijissa emme ole ikinä olleet ja joku kertaa pitää tehdä matka ihan erikseen Napoliin ja Pompeijiin.
Tällä hetkellä minä ehkä unelmoin uusista kävelyistä Firenzen kaduilla ja kujilla ja Arno-joen rannoilla, uudesta reissusta aivan upeaan Bolognaan ja oikeastaan mihin vaan Umbriaan tai Toscananaan (tai Offidaan!).
Tänä kesänä palaamme kuitenkin aivan upeaan Kuusamoon, Posiolle ja varmaan Sallaankin. Italia saa vielä odottaa parempia aikoja.
Mika / Lähtöportti
25.5.2021 at 11:44
Sisiliaa suosittelen lämpimästi ja Langhen kukkulakaupungit Piemontessa ovat loistava kohde niin maisemien kuin ruoankin puolesta. Materassa haluaisin yöpyä juuri jossakin tuollaisessa luolaan tehdyssä majoituksessa. Päiväretkellä sai kyllä käsityksen vanhasta Materasta, mutta haluaisin viipyä siellä pari päivää ja kokea tuon ihmeellisen kaupungin eri vuorokaudenaikoina. Itselleni jäi Amalfista tunne, ettemme ehtineet nähdä tarpeeksi, kun taas jotkut muut viehättävät paikat on tullut nähtyä perusteellisemmin. Pompeiji oli vaikuttavampi kuin etukäteen kuvittelin, alue on valtava ja sinne lähtiessä kannattaa tehdä hieman taustatyötä etukäteen. Bolognassa olen pysähtynyt kerran vain muutamaksi tunniksi. Pakko myöntää, että Emilia-Romagna on hieno alue, vaikkei se tälle listalleni mahtunutkaan.
Kiitos Marche-vinkeistä! Offida kuulostaa mukavalta ja nyt löytämieni kuvien perusteella esimerkiksi Grottamaren pieni vanhakaupunki näyttää viehättävältä. Täytyypä lisätä mainitsemasi paikat listalle Marchen-matkaa ajatellen! Olen tilannut viinit Tenuta Seghetti Panichilta. Kaverini tuntee paikan omistajan, joten nuo viinit ovat tulleet tutuiksi sitä kautta.
Italiassa riittäisi loputtomasti nähtävää, mutta hyvältä kuulostavat tähän väliin myös nuo Pohjois-Suomen kohteet!
Teno S
30.8.2022 at 11:53
Milano on kyl yks hyvä mesta! Kaveri kävi sielä just + vierailemassa lähistöllä. Pizzat on edelleen hyviä.