Italia
15 paikkaa, joita kaipaan Italiassa

Näin pandemian pakottamalla matkailutauolla alkaa ikävöidä moneen paikkaan eri puolille maailmaa. Omista kaipauksen kohteistani suurin on Italia, jossa olen käynyt lähes kaksikymmentä kertaa ja joka näkyy tavalla tai toisella elämässäni päivittäin.
* Sisältää Bookin.comin mainoslinkin
Italiasta on tullut monella tapaa osa jokapäiväistä elämääni. Italialainen ruoka, jalkapallo, musiikki, tv-sarjat ja välillä myös kielitaidon kertaaminen ovat niin luonnollinen osa vapaa-aikaani, etten aina huomaakaan miten moni asia lopulta muistuttaa suhteestani suosikkimaahani. Se kaikista tärkein eli Italiassa matkustaminen odottaa kuitenkin vielä parempia aikoja.
Viime vuoden suunnitelmista peruuntui Abruzzosta varattu vuokratalo, muutama päivä Rooman ympäristössä sekä kaksi Italian EM-kisaottelua Stadio Olimpicolla. Majoitukset on vielä toistaiseksi siirretty tulevalle kesäkuulle, mutta en ainakaan tällä hetkellä jaksa uskoa matkan toteutumiseen.
Olen aiemminkin kertonut tavoitteestani vierailla ja myös viipyä kaikilla Italian kahdellakymmenellä hallinnollisella alueella. Toistaiseksi olen viettänyt vähintään viikon yhdeksällä alueella (Campania, Lazio, Lombardia, Puglia, Sardinia, Sisilia, Toscana, Umbria, Veneto) sekä yöpynyt näiden lisäksi kolmella (Emilia-Romagna, Friuli, Piemonte). Päiväretkellä olen käynyt kolmella alueella (Basilicata, Liguria, Trentino) ja viisi on vielä kokonaan käymättä (Abruzzo, Aosta, Calabria, Marche, Molise). Tavoitteesta voi päätellä, että mielessäni on enemmän Italian uusien kohteiden koluaminen kuin vanhoihin palaaminen. Silti palaisin mielelläni ainakin kaikkiin tällä listalla mainittuihin paikkoihin. Aluetavoitetta ei ole tarkoitus lähteä väkisin suorittamaan, vaan haluaisin nähdä Italiaa mahdollisimman monelta kantilta kiireettömien lomien merkeissä.
Päädyin nyt muistelemaan viittätoista Italiassa näkemääni paikkaa tai kokemaani hetkeä, jotka ovat jääneet erityisesti mieleeni. Listaa olisi voinut helposti jatkaa ainakin puolta pidemmäksi, mutta totesin tässä olevan riittävästi Italia-kaipuuta yhteen postaukseen. Kirjoittaminen osoittautui ennätyksellisen hitaaksi, kun unohduin muistelemaan reissukokemuksia, katselemaan valokuvia ja haaveilemaan uusista matkoista. Muutamat valitsemistani paikoista ovat kuuluisia nähtävyyksiä, kun taas jotkut mieleeni parhaiten jääneistä hetkistä ovat osuneet vähemmän tunnettuihin kohteisiin. Lista on sattumanvaraisessa järjestyksessä ja sen kohteetkin voisivat jo huomenna olla erilaiset.
Harhailemme mukulakivikujien labyrintissa ja pysähdymme välillä ihmettelemään vastakkaiselle rinteelle levittäytyvää kaupunkimaisemaa. Matera on todellakin ainutlaatuinen. Syrjäisessä Basilicatassa sijaitseva kaupunki tunnetaan erityisesti kallioon hakatuista asumuksistaan, joita kutsutaan nimellä sassi. Viime vuosikymmenet ovat saaneet muinaisen kaupungin puhkeamaan uudenlaiseen loistoon. Takapajuisesta slummista on muotoutunut Unescon maailmanperintökohde ja Euroopan kulttuuripääkaupunki, jonka luola-asumukset ovat muuttuneet gallerioiksi, ravintoloiksi sekä hotelleiksi. Johonkin sellaiseen hotelliin aion seuraavalla matkallani majoittua, sillä haluan viipyä Materassa vähintään yhden yön yli ja tutustua kaupunkiin kunnolla.
Lue lisää: Matera – kiveen hakattu kaupunki
Pitelen kädessäni pientä valkeaa paperilappua ja kuuntelen pizzerian ovelta huudettavia numeroita. Omaan italiankieliseen numeroomme on vielä aikaa, sillä kadun varrelle on kerääntynyt kymmenittäin vuoroaan odottavia ihmisiä. Me kaikki haluamme päästä syömään L’Antica Pizzeria da Micheleen, jonka pizzat kuuluvat Napolin kuuluisimpiin. Kun lopulta mahdumme sisään, tummatiilisessä uunissa paistettu margherita maistuu suussa sulavalta. Aivan täydellinen se ei silti mielestäni ole, joten vertailun vuoksi tekisi mieli tutustua moneen muuhunkin napolilaiseen pizzeriaan. Siinä on vain yksi syy palata tähän hulluudessaan kiehtovaan kaupunkiin, jota on vaikea ymmärtää. Napoli ihastuttaa, vihastuttaa ja sykkii kiihkeästi elämää omalla hyvin rosoisella tavallaan.
Lue lisää: Nähdä Napoli ja elää
Selkää pitkin alkavat juosta kylmät väreet, kun astun Vicolo di San Pietron holvikaarien alta Sienan keskusaukiolle Piazza del Campolle. Olen käynyt täällä kolmesti eri vuosikymmenillä, ja suuri simpukanmuotoinen aukio tekee aina yhtä suuren vaikutuksen. Piazza del Campon kalteva muoto yhdistää keskustan kukkulat toisiinsa ja kaiken yläpuolelle kohoaa Torre del Mangia -torni. Tiiviisti toisissaan kiinni olevat keskiaikaiset rakennukset saavat aukion tuntumaan jonkinlaiselta areenalta, ja sitä se kahdesti vuodessa onkin. Sienan kaupunginosat ovat ottaneet mittaa toisistaan aukiolla juostavan Il Palio -laukkakilpailun merkeissä jo vuosisatojen ajan. Silloin Piazza del Campo täyttyy ääriään myöten ihmisistä, kiihkeästä tunnelmasta ja surun sekä riemun kyynelistä.
Lue lisää: Siena – hullun hevoskilpailun kaupunki
Tuntuu kuin koko Firenze olisi jalkojen juuressa. Arno-joen ylittävät sillat, Palazzo Vecchion korkea torni ja Duomon mahtava kupoli erottuvat punertavien kattojen hallitsemasta kaupunkimaisemasta, jota ihailemme Piazzale Michelangelon näköalapaikalta. Tuntuu hyvältä olla täällä hieman syrjässä laakson pohjalle rakennetun kaupungin keskikesän tungoksesta. Ei Piazzale Michelangelokaan toki mikään salaisuus ole. Turistibussi toi minut tänne heti ensimmäisellä Italian-matkallani elokuussa 1989, jolloin ostin eräältä rihkamakauppiaalta Interin sinimustan lipun. Palaisin mielelläni Firenzeen vielä neljännenkin kerran, mutta kenties jonain viileämpänä vuodenaikana. Säästä riippumatta suuntaisin Piazzale Michelangelon lisäksi myös Vivolin jäätelöbaariin.
Artisokkaa, cacio e pepe -pastaa, saltimboccaa ja lähellä tuotettua viiniä, mitä muuta ihminen voi tarvita? Iloisen italiankielisen puheensorinan ja punavalkoruudullisten pöytäliinojen sävyttämä ateria Trasteveren kaupunginosassa Roomassa on Italian-matkailua parhaimmillaan. Suuret perheet jatkavat iltaansa myöhään, eikä pikkulapsillakaan ole varhaisia nukkumaanmenoaikoja. Roomassa on valtavasti upeaa nähtävää ja uusia trendikaupunginosia, mutta itse kaipaan eniten juuri Trastevereen. Turistit ovat toki löytäneet tännekin suurin joukoin, mutta ainakin omilla matkoillani olen päätynyt myös hiljaisille kujille ja aistinut autenttista tunnelmaa. Trastevere on kuin kylä Rooman sisällä ja syystäkin asukkaidensa ylpeydenaihe.
Lue lisää: 10 x Rooma
Katselen hiljalleen uuteen päivään heräilevää pienvenesatamaa ja pysähdyn nauttimaan kiireettömästä aamusta. Vanha kalastussatama Marina Grande sijaitsee hieman Sorrenton keskustan ulkopuolella ja varsinkin näin aamulla se muistuttaa ihastuttavalla tavalla menneiden vuosikymmenten kyläyhteisöä. Ikkunaluukkuja narahtelee auki, kirkonkellot soivat, paikalliset eläkeläiset tervehtivät toisiaan, kissat torkkuvat omassa rauhassaan ja lapset odottavat koulubussia. Marina Grande on mukavan tunnelmansa lisäksi kaunis. Värikkäät talot on rakennettu meren ja jyrkkien kallioiden väliin jäävälle kaistaleelle ja Napolinlahden vastarannalla häämöttää arvoituksellinen Vesuvius. Tällaisten merentuoksuisten aamujen vuoksi kaipaan Sorrentoon.
Lue lisää: Sorrento – Napolinlahden kaunotar
Kaukana alhaalla kimaltaa aava Välimeri ja iholla tuntuu paahtava helle. Olemme kiivenneet Castelsardon kylän korkeimmalla paikalla sijaitsevalle linnoitukselle, josta kelpaa ihailla maisemia ja seurailla talojen katoilla seikkailevien kissojen touhuja. Niin Castelsardo kuin Sardinian saari ylipäätään on ollut hyvä valinta lomaviikon kohteeksi. Näimme retkillämme vain hieman Sardinian pohjoisinta osaa, mutta ehdimme silti vakuuttua saaren kauneudesta ja karismaattisesta luonteesta. Pian saamme kuitenkin muistutuksen, ettei Sardinia ole Italian ainoa upea saari. Kohtaamme Castelsardon kujilla joukon Sisiliasta saapuneita iloisia eläkeläisrouvia, jotka kutsuvat minua kovaan ääneen viikingiksi ja ylistävät omaa saartaan. La Sicilia è troppo bella! Benvenuti nella nostra isola!
Astuminen peltipurkilta näyttävään köysiradan vaunuun hieman arveluttaa, mutta persoonallinen kyyti vie joka tapauksessa turvallisesti perille. Köysiradan yläasemalta Sasso del Ferrolta avautuu komea näkymä Italian toiseksi suurimmalle järvelle Lago Maggiorelle sekä muutamalle muullekin vesistölle. Vastarannalla siintää lähes puoleentoista kilometriin kohoava Mottarone-vuori sekä monet vaikuttavat lumihuiput. Katseeni kiertää pitkin aiemmin tutuksi tulleita rantakyliä sekä Borromeon saaria. Pohjois-Italian monista kauniista järvistä juuri Lago Maggiore on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen. Sen rannoilla on paljon nähtävää, maisemat ovat upeita ja ilmapiiri ainakin toukokuussa ennen lomakauden ruuhkia hyvin rauhallinen. Näissä maisemissa viihtyisi kauemminkin.
Lue lisää: Lago Maggiore – järvi vuorten sylissä
Arco Basso -kujan varrelle on aseteltu tuoleja ja pöytiä, joilla paikalliset rouvat näpertävät orecchiette-pastaa kotiensa ulkopuolella. Puglian alueelle tyypillinen pastamuoto syntyy näppärästi vuosikymmenten tuomalla kokemuksella. Kilo maksaa viisi euroa ja jään keskustelemaan kädet heiluen paikallisen isoäidin kanssa keitto-ohjeista ja reseptivinkeistä. Suunnilleen Italian kantapään kohdalla sijaitseva Bari on muutenkin mielenkiintoinen. Vanhakaupunki Bari Vecchia on pittoreskien kujien muodostama kiehtova sokkelo, jossa pääsee tutustumaan paikalliseen elämään. Täällä on palloa potkivia lapsia, roikkuvia pyykkejä, pieniä pyhimyksille omistettuja alttareita ja rapistuneiden seinien viereen pysäköityjä Vespoja – eli eläväistä Italiaa parhaimmillaan.
Lue lisää: Kapeita kujia ja pastaostoksia Barissa
Aurinko alkaa hiljalleen laskea, kun kävelemme San Felicianon kylän rantakadulla. Muutamista ravintoloista kuuluu puheensorinaa, mutta kalastajakylän ilmapiiri on hyvin rauhallinen. Rantaan köytetyt veneet kelluvat paikoillaan ja tyyneen vedenpinnan rikkovat vain muutamat sorsat. Keskellä Italiaa sijaitsevan Trasimeno-järven ympärillä kumpuileva maasto ei sykähdytä samalla lailla kuin pohjoisen järviä reunustavat vuoret. Sen sijaan Trasimenon maalaismaisemassa ja leppoisassa tunnelmassa on jotain rauhoittavaa, ja tunnen kuuluvani tänne vahvemmin kuin minnekään muualle Italiassa. Uteliaalla matkailijalla on mahdollisuus tehdä täältä Trasimenon liepeiltä päiväretkiä niin Umbrian kuin Toscanankin toinen toistaan viehättävämpiin kaupunkeihin.
Lue lisää: Lago Trasimeno – italialainen sielunmaisemani
Maisema tuulilasin takana muuttuu koko ajan upeammaksi, kun Fiat 500 kiipeää pitkin mutkikkaita maalaisteitä. Maasto kumpuilee kukkulalta toiselle ja rinteitä koristavat kaukaisuuteen jatkuvat viiniviljelmät. Pohjois-Italian Piemontessa sijaitseva Langhe on viehättävää maaseutua, jota täplittävät kukkuloille rakennetut pikkukylät. Erityisesti Barolon ja Barbarescon kylien nimet ovat viinin ystäville tuttuja, mutta kauniita kujia ja mukavia maisemia voi ihailla myös vaikkapa La Morrassa sekä Neivessä. Päivän kruunaavat tietenkin lähellä tuotetut suussa sulavat ruoat sekä juomat. Piemonten viinimaisema on päässyt myös Unescon maailmanperintöluetteloon.
Lue lisää: Viiniä ja maisemia – tunnetko jo Italian Langhen
Sandaalien äänet kaikuvat vuosisatoja vanhoilla seinillä, kun ihastelemme komeita barokkirakennuksia sekä muita yhtenäiseen kokonaisuuteen kuuluvia taloja. Modican kaupunki kohoaa kuvauksellisesti jyrkille rinteille, joten kortteleiden tutkiminen käy kuntoilusta. Onneksi oloaan voi pysähtyä viilentämään gelatolla tai granitalla. Ehdimme nähdä pariviikkoisella Sisilian-matkallamme monia mieleenpainuvia paikkoja, mutta saaren kaakkoisosan barokkikaupungit sekä niitä ympäröivä maaseutu tekivät suurimman vaikutuksen. Modican ohella voisin palata Ragusa Iblaan, Scicliin ja moneen muuhunkin sykähdyttävään sisilialaiskaupunkiin. Vuosia sitten Sardiniassa kohtaamamme sisilialaiset rouvat olivat toden totta oikeassa. Sisilia on jopa liian kaunis!
Lue lisää: Sisilian Unesco-kaupungit Ragusa, Scicli ja Noto
Como-järveä reunustaville vuorille kohoaa mutkikas tie, jota pitkin sinnittelee sateesta huolimatta useita pyöräilijöitä. Pysäytän auton pienen rakennuksen viereen ja astun sisälle pyöräilijöiden suojeluspyhimykselle omistettuun Madonna del Ghisallon kappeliin. Tunnelma on kirkoille tyypilliseen tapaan harras, mutta sisustus poikkeaa totutusta. Seinille on nostettu kilpapyöriä ja muita lajiin liittyviä muistoesineitä. Tuolla on kilpailuonnettomuudessa kuolleen Fabio Casartellin viimeinen ajopeli, tuolla muistokirjoitus itsemurhaan päätyneelle mestarille Marco Pantanille. En ole kokenut missään muualla samanlaista urheilun ja pyhyyden yhdistelmää, joten Italian lukemattomista uskonnollisista rakennuksista tämä on juuri se, jonne palaisin mieluiten uudelleen.
Lue lisää: Madonna del Ghisallo – pyöräilijöiden pyhättö
Talon emäntä kantaa puutarhan pöytään talon omaa proseccoa sekä kannullisen appelsiinimehua lapsille. Aurinko alkaa laskea laaksoa reunustavien kukkuloiden taakse ja jossain kukkuu käki. Isäntäväki puhuu pelkästään italiaa, mutta se sopii, koska pääsen kokeilemaan kielitaitoani kunnolla. Tilanomistajien Tommaso-poikaa ajaa vihreällä leikkitraktorilla ympäri kivimuurien suojaamaa sisäpihaa samalla, kun Nerone-mäyräkoira tekee tuttavuutta tyttäriemme kanssa. Sää on mukavan lämmin ja nautimme leppoisasta illasta. *Ronchi di Sant’Edigio on meille juuri sopiva majapaikka yhdeksi yöksi matkalla rajan taakse Sloveniaan. Ehkä tämän kokemuksen jälkeen hakeudumme uudemmankin kerran yöpymään italialaisille viinitiloille tai maaseudun kodikkaisiin agriturismoihin.
Nerazzurro è il colore che amiamo, nerazzurro sei tutto per noi! Pohjoisesta päätykatsomosta kuuluva laulu kaikuu akustiikastaan tunnetulla San Siron stadionilla ja tempaa kymmenet tuhannet katsojat mukaansa. Milanon sinimusta jalkapalloseura Inter on ollut suuri intohimoni jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan, joten joukkueen näkeminen paikan päällä tuntuu aina yhtä sykähdyttävältä. Milanolaiskatsojien joukossa on myös meitä ulkomaalaisia, mutta täällä ei katsota kansallisuutta tai ihonväriä. Tunnen kuuluvani joukkoon, olevani osa suurta perhettä, joka elää tapahtumissa kotijoukkueen mukana. Edellisestä kerrasta on kulunut jo liian monta vuotta, joten ehkäpä juuri tätä kaipaan Italiassa eniten. Muuallekin Milanoon, kuten Breran tai Naviglin alueille, palaisin mielelläni.
Lue lisää: 10 x Milano

Italia
Syysmyrskyä ja mustekalaa kauniissa Tellarossa

Vierailimme Italiassa viettämämme syysloman aikana Tellarossa, joka kuuluu maan kauneimpien kylien I Borghi più belli d’Italia -listalle. Kylä hurmasi harmaanakin päivänä ja maistoimme myös Tellaron tunnuseläintä mustekalaa.
Perillä meitä odottaa hiljaisuus. Olemme ajelleet kukkuloille kohonnutta pientä rannikkotietä Lericistä Tellaroon, jonka yläpuolella sijaitseva parkkipaikka on lähes autio. Sateessa kastuneen kyltin mukaan maksullinen pysäköintiaika on loppunut jo syyskuussa, joten en joudu kaivamaan kolikoita esille. Hiljaisuus tuntuu hyvältä, koska tie oli tarpeeksi kapea ja mutkikas jo näin ilman suurempaa liikennettä.

Pysäköintialueen lähistöltä lähtee pitkä portaikko alas kylän keskustaan. Suuntaa näyttävä kyltti on päässyt ruostumaan ja sitä peittävät köynnöskasvit.

Siistin portaikon varrella riittää kukkaistutuksia ja muuta kasvillisuutta. Myös ruskan värit näyttävät tekevän tuloaan tänne eteläiseen Eurooppaan. Laskeudumme kivimuurin ja vanhojen rakennusten välistä tasaiselle kadulle, jonka varrella on pari ravintolaa ja baaria.

Tellaro on osa Lericin kuntaa, jossa mekin majoitumme viikon ajan. Lericin keskustasta on vain reilut kolme kilometriä Tellaroon ja matkan voisi taittaa myös patikointireittiä pitkin, mutta se jää meiltä kokeilematta. Edellinen yö on ollut myrskyisä ja ukkonenkin on jyrissyt Ligurianmeren yllä. Ennuste ei lupaa juurikaan parempaa säätä, mutta iloitsemme siitä, että sade on tauonnut hetkeksi.

Ohitamme hiljaiset ravintolat ja suuntaamme kapeille kujille. Tellaron keskusta on vierailumme aikaan lähes autio, sillä liikkeellä näyttäisi olevan vain yhteensä kymmenkunta turistia. Vastaan tulee myös pari paikallista, jotka kiirehtivät määrätietoisesti kohti päämääräänsä.

Pittoreskit kujat tarjoavat juuri sellaista pikkukylän kauneutta, mitä Italialta sopii odottaakin. Seinien pastellivärit on valittu hyvällä maulla ja ikkunoita suojaavat perinteiset luukut. Katulamput sopivat postikorttimaiseen näkymään, mutta kukaan ei ole sentään ripustanut tällaisella säällä pyykkejä kuivumaan.

Yksi Tellaron erikoisuuksista on nimellä Sotto-Ria tunnettu käytävä, joka rakennettiin 1300-luvulla suojaksi saraseenien, katalaanien ja muiden katalien merirosvojen hyökkäyksiä vastaan. Suojaisen käytävän ikkuna-aukoista voi tähystää alapuolella olevaan satamaan sekä merelle päin. Muinoin täältä kuulemma kaadettiin kiehuvaa öljyä vihamielisten vieraiden niskaan. Ikivanha kivilattia on koristeltu tähdillä ja muilla kuvioilla.

Astumme ruosteisen portin läpi käytävälle, joka jatkuu noin seitsemänkymmenen metrin päähän. Lopulta käytävä muuttuu hämäräksi ja toteamme sen umpikujaksi. Tällaiset paikat kertovat omalla kiehtovalla tavallaan pienen rannikkokylän pitkästä historiasta.

Tellaron kapeat kujat johtavat kuvaukselliseen satamaan, jonka veneet on nostettu järkevästi kuivalle maalle. Navakat tuulenpuuskat iskevät vasten kasvoja ja vaahtopäiset aallot lähestyvät rantaa.

Aallot roiskahtelevat näyttävästi tummia rantakallioita vasten ja veden liikkeitä on lähes lumoavaa seurata. Katselemme pitkään kuohuvaa merta ja nautimme kylän hiljaisuudesta. Kostea ilma tuntuu miellyttävän lämpimältä, sillä elohopea on kohonnut lähelle kahtakymmentä astetta.

Kirkon kulmalta lähtee pieni kivetty kävelypolku, joka seuraa hetken rantaa ja päättyy pian umpikujaan. Tarjolla on kuitenkin taas uuteen ilmansuuntaan avautuva myrskyisä merimaisema.

Ohitamme sataman ja kierrämme sen toiselle puolelle sisämaan kujia pitkin. Sataman läpikin voisi kävellä, mutta se olisi tällä säällä riskialtis ratkaisu. Osa aalloista kuohuu pitkälle kohti kylää.

Niemen kärkeä koristavan San Giorgion kirkon ovet on laitettu vierailupäivänämme säppiin, mutta katselemme rakennusta ulkopuolelta. Näin syysmyrskyn tuivertaessa voi miettiä kuuluisinta Tellaroon liittyvää legendaa.

Keskiaikainen tarina liittyy rannikolla mellastaneisiin merirosvoihin, joita vastaan Tellarokin oli varautunut jatkuvalla vartioinnilla. Tähystäjä kuitenkin nukahti pahaksi onnekseen juuri sellaisena myrskyisänä yönä, jolloin piraatit olivat saapumassa. Tellaron pelasti jollain keinolla kirkontorniin päätynyt suuri mustekala, joka soitti lonkeroillaan kelloja ja herätti kylän väen puolustautumaan.

Tarinan kuvaamaa tapahtumaa juhlitaan vuosittain elokuisilla festivaaleilla, joiden pääaktiviteettina on mustekalojen syöminen. Tämä kuulostaa hieman nurinkuriselta tavalta kunnioittaa Tellaron suurta sankaria, mutta ruoat ovat varmasti herkullisia. Erilaisia mustekalakuvioita vai nähdä kylässä ympäri vuoden. Tellaron mustekalalegendasta ja kahdestakymmenestä muusta kiehtovasta italialaiskylästä voi lukea Heli Pekkarisen kirjasta Kylässä Italiassa.

Pysähdyn vielä ihailemaan Tellaron kauniinvärisiä taloja, rantakallioita sekä ylös nostettuja värikkäitä veneitä. Tellaro on varsin kompakti kylä, jonka kujille on vaikea eksyä kovin pitkäksi aikaa. Kyseessä on suorastaan hurmaava paikka, jonka kauneutta edes harmaa syyspäivä ei onnistu latistamaan.

Kesäinen auringonlasku voisi olla täällä ikimuistoinen elämys, mutta syksyinen arkipäivä luo Tellaroon omanlaisensa kiehtovan tunnelman. Saamme koko kylän ikään kuin itsellemme ja voimme aistia rauhassa, kuinka värikkäät seinät ja kujien kivet huokuvat pitkää historiaa. Tästä huolimatta Tellaro on edelleen myös elävä asuinpaikka, joka toimii kotina yli tuhannelle ihmiselle.

Rannan pärskeet iskevät ajoittain yllättävän korkealle, mutta selviämme kuivin jaloin takaisin sisämaan kujille. Suunnistamme kohti La Barca -nimistä ravintolaa, jonka näimme ohimennen ennen kujasokkeloon sukeltamistamme. Ajoitus on sopiva, sillä ehdimme pöytään ennen lounasajan päättymistä ja rankkasateen alkamista. Olemme saapuessamme koko ravintolan ainoat asiakkaat. Lisäksi paikalle tulee pian jälkeemme yksi suomalainen pariskunta. He aterioivat meitä nopeammin ja poistuvat, ennen kuin ehdin kysyä ovatko hekin lukeneet Helin kirjan vai päätyneet jostain muusta syystä tähän syrjäiseen kylään.

Terassin ulkopöydistä olisi hieno maisema, mutta olemme nyt tyytyväisiä katosta päämme päällä. Maistamme alkupalaksi totta kai mustekalaa, joka onkin värikkäine lisukkeineen herkullista. Siirrymme seuraavaksi pastaan, ja vaikka oma rapuja sisältävä gnocchetti-annokseni onkin ihan kelvollinen, uskon tyttären peston olleen vielä parempaa. Pesto on täällä päin Italiaa suosituin pastakastike ja se osataan siksi tehdä poikkeuksellisen hyvin. Lounas täydentyy vielä sorbeteilla sekä kahvilla ja olemme ateriaan todella tyytyväisiä.

Mukava tarjoilija osaisi englantiakin, mutta juttelen hänen kanssaan mieluummin italiaksi. Saan kuulla, kuinka kylä on hiljentynyt vasta äskettäin syyskuun loppuessa. Kesäkaudella on paljon vilkkaampaa, mutta nyt monet majoituspaikoista on suljettu talveksi. Tellaro ei häviä kauneudessa melko lähellä sijaitseville Cinque Terren kylille, vaikka matkailijamäärät ovatkin moninkertaisesti maltillisempia.

Kiipeämme tihkusateessa portaita pitkin takaisin parkkipaikalle. En missään vaiheessa epäillyt Tellaron lumovoimaa, mutta kylä pääsi silti yllättämään positiivisesti. Jos lapsikin kertoo vieläpä kysymättä pitävänsä Tellarosta, täytyy tässä paikassa olla jotain erityistä.
Lue myös koko matkasta kertova juttuni Syyslomaviikko Ligurian rannikolla sekä Lericiä kuvaava Lerici – kylä Runoilijoiden lahden rannalla.
Italia
Lerici, kylä Runoilijoiden lahden rannalla

Majoituimme Italiaan suuntautuneella syyslomamatkallamme viikoksi Lericiin, josta teimme retkiä muihin Ligurian rannikon kyliin ja kaupunkeihin. Myös itse Lerici on todella miellyttävä paikka, jossa saimme nauttia kauniista sunnuntai-iltapäivästä ilman ruuhkia.
Ensimmäisenä Lericin kylällä tulevat vastaan värit, jotka ovat juuri niitä mitä Italiassa sopiikin odottaa. Vanhoilla kiviseinillä näkyy terrakotan sävyjä, murrettua keltaista, oranssia sekä punaista. Ikkunaluukkujen suhteen on taidettu tehdä yhteistilaus koko kylälle, sillä niin yhtenäisen vihreitä ne ovat.

Kapea kuja johtaa rantakadulle, jonka toisella puolella erilaiset paatit keikkuvat Lericin viihtyisässä pienvenesatamassa. Pidämme sunnuntai-iltapäivän leppoisasta ilmapiiristä ja päätämme olla kiirehtimättä minnekään. Yksi matkapäivä on hyvä rauhoittaa tänne ”kotikylälle” ja nauttia pyhäpäivästä samaan tapaan kuin italialaisetkin täällä tekevät.

Rannan tuntumassa on käynnissä jonkinlaiset antiikkimarkkinat, mutta emme yritäkään tehdä löytöjä vaan katselemme mieluummin merelle päin. Pienvenesatamaa reunustaa tyypillinen italialainen rantabulevardi, jota pitkin kelpaa tehdä sunnuntaikävelyitä tai käydä näyttäytymässä ennen päivällisaikaa. Keskustan pohjoispuolella on pari hiekkarantaa ja niiden ohitse voisi taivaltaa vaikka parin kilometrin päässä sijaitsevaan San Terenzon kylään.

Italiassa ei ole käytetty katujen ja aukioiden nimeämisessä liiemmälti mielikuvitusta, vaan ympäri maata löytyy satoja samannimisiä katuja sekä aukioita. Niinpä täälläkin Via Roma kääntyy Piazza Garibaldille, joka on Lericin selkeä keskus. Laajaa aukiota reunustaa viehättävä talorivistö ja harmaa kirkontorni kurkottaa palmujen yläpuolelle.

Sunnuntai-iltapäivän sää on lähes täydellinen, sillä auringonpaiste saa parikymmenasteisen ilman tuntumaan todellista lämpimämmältä. Mereltä puhaltava tuuli on kesäisen kevyt, vaikka eletäänkin jo lokakuun puoltaväliä. Kiertelemme hetken kujalta toiselle, kunnes on jo aika etsiä lounasravintolaa.

Italia kuuluu niihin maihin, joissa lounasta tarjoillaan vain tiettyyn kellonaikaan. Useimmat kunnon ravintolat avautuvat puoli yhden maissa ja vaikka aukioloajoissa onkin pieniä eroja, on varminta hakeutua pöytään pian yhden jälkeen. Päädymme hetken kierreltyämme La Conchiglian terassille, jonka reunalla on sopivasti tilaa.

Pöytämme on erinomainen rantaa pitkin kulkevien ihmisten seuraamiseen. On hauska huomata kuinka useimmat koirat kulkevat kuuliaisesti ilman hihnaa, mutta villeimmät taaperot on laitettu valjaisiin. Italialaiset tuntevat Lericin kauneuden melko hyvin ja jotkut ovat hankkineet sieltä jopa kakkosasunnon, mutta ulkomaalaisia matkailijoita ei ainakaan enää lokakuussa näy juuri lainkaan.

Viihdymme La Conchigliassa hyvin. Pestokastikkeen kera tarjottu trofie-pasta on näillä kulmilla suosittua perinneruokaa, joka vie lähes kielen mennessään. Näin meren äärellä täytyy kokeilla myös grillattua mustekalaa, joka sekin maistuu erinomaisesti. Seuraamme sivusilmällä, kuinka viereisen pöydän pikkulapset hotkivat simpukoiden kera tarjotut spagettiannoksena hyvällä ruokahalulla. Sitten onkin aika lähteä juoksentelemaan sataman pulujen perässä. Vanhemmat saavat komentaa vauhdikasta Tommaso-poikaa moneen kertaan, sillä heillä on meneillään tyypillinen tuntikausia kestävä sukulounas.

Lähdemme ateriaan tyytyväisinä maleksimaan kohti kylää vartioivaa keskiaikaista linnoitusta. Suuntaamme vanhoille kujille, joita kutsutaan täälläpäin Italiaa nimellä carruggi.

Ylämäkeä on jonkin verran, mutta taival taittuu mukavasti ympäröivää kauneutta ihastellen. Pittoreskien talojen välistä aukeaa välillä maisemia yhä alemmaksi jäävään kylään sekä kuvaukselliselle merenlahdelle.

Sisäänpääsy linnoitukseen maksaa aikuisilta vitosen ja on lapsille ilmainen. Sisätiloissa ei ole tällä hetkellä käynnissä minkäänlaista näyttelyä, joten nähtävää ei ole juuri lainkaan.

Kuljemme autioiden salien halki ja kurkistamme Pyhän Anastasian kappeliin. Kaunis pieni kappeli on omistettu paikalliselle marttyyrille.

Linnoituksen ehdoton päänähtävyys on kattotasanne, jolta kelpaa ihailla maisemia joka suuntaan. Edessämme näkyvää merialuetta kutsutaan Runoilijoiden lahdeksi, koska alueella on historian saatossa viihtynyt useampikin kuuluisa kynäniekka. Ympäristö näyttää kieltämättä inspiroivalta taiteen luomiseen. Koko merenlahti pikku kylineen on todella kaunis. Lahden toisella laidalla erottuu Portovenere, kun taas La Spezia jää niemen taakse piiloon.

Etruskien perustamalla Lericillä on pitkä historia, joka ulottuu kauas ennen ajanlaskumme alkua. Linnoitus sai alkunsa 1100-luvun puolivälissä, minkä jälkeen sitä laajennettiin ja muokattiin useamman sadan vuoden ajan. Pisalaiset ja genovalaiset taistelivat keskiajalla kiivaasti Lericin hallinnasta, minkä jälkeen kylä jäi lopulta viimeksi mainittujen haltuun. Nykyiseltä kartalta Lerici löytyy niukasti Ligurian puolelta, vain muutaman kilometrin päästä Toscanan rajasta.

Palaamme linnoituskukkulalta alas samaa kujaa pitkin kuin tulimmekin, mutta pysähtelemme vielä moneen kertaan ihailemaan kuvauksellisia taloja. Seinien maalipintojen epätasaisuus miellyttää silmää ja rakennuksissa on hauskoja pikku yksityiskohtia koristeellisista ovenkolkuttimista lähtien.

Suunnistamme Piazza Garibaldin laidalla sijaitsevaan gelateriaan ostamaan jäätelöä. Kuinka ollakaan, Tommason sunnuntailounas on tällä välin päättynyt ja hauska vesseli on täällä jäätelötötterö kourassaan. Itse olen tottunut syömään jäätelöni kupista ja mauksi valitsen nyt suosikkiani amarena-kirsikkaa. Nautimme jäätelöt varjoisalla kujalla, jota pitkin lähtisi viitan perusteella vaelluspolku Tellaron kylän suuntaan. Patikointimahdollisuuksia olisi Lericin ympäristössä enemmänkin.

Kurkistamme aukion laidalla kohoavaan pieneen kirkkoon. Viisisataa vuotta vanha Oratorio di San Rocco näyttää kauniilta. Käyn sytyttämässä kynttilän samaan tapaan kuin monessa muussakin ulkomaisessa kirkossa.

Lerici sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä La Spezian satamakaupungista. Meille löytyi parkkipaikka majoituksen puolesta, mutta sain käsityksen, että pysäköinti saattaa olla vaikeaa varsinkin kesäkaudella. Lericiin pääsee La Speziasta käsin paikallisbussilla ja myös Cinque Terren lautat kulkevat Lericiin satamaan.

Lerici ja esimerkiksi samaan kuntaan kuuluva Tellaron kalastajakylä tarjoavat houkuttelevan vaihtoehdon parinkymmenen kilometrin päässä sijaitseville Cinque Terren kylille. Siinä missä syystäkin supersuosittu Cinque Terre pursuaa turisteja, voi Runoilijoiden lahden itärannalla nauttia paljon hiljaisemmista tunnelmista. Lerici on myös hyvä tukikohta retkille, vaikkakin Cinque Terreen tutustumista ajatellen La Spezia tai Levanto ovat vielä kätevämpiä. Oli joka tapauksessa mukavaa viettää aikaa Lericissä ja nauttia kylän tunnelmasta varsinkin leppoisana sunnuntai-iltapäivänä. Hyvin tuntui viihtyvän Tommasokin.
-
Slovenia1 vuosi sitten
30 x uskomattoman upea Slovenia
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
-
Yhdysvallat5 kuukautta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Huvipuistot4 kuukautta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Suomi3 vuotta sitten
Sipoonkorven kaikki merkityt patikkareitit
-
Suomi4 vuotta sitten
Elämyksiä Suomen länsirannikolla
-
Italia1 vuosi sitten
Italian lumoa hurmaavassa Abruzzossa
-
Yhdysvallat3 kuukautta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Emiraatit4 vuotta sitten
Pikavisiitti Dubaihin – rikkautta ja ristiriitoja
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
-
Liechtenstein3 kuukautta sitten
Pikavisiitti Liechtensteiniin
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
28.1.2021 at 23:01
Sinä oletkin ehtinyt reissaamaan Italiassa paljon! Me ollaan vietetty aikaa vain Dolomiiteilla, Roomassa ja Milanossa, joista varsinkin Dolomiiteista ja Roomasta tykättiin kovasti ja niihin voisin mielellään kyllä palata. Käymättömistä paikoista Sisilia on sellainen, jossa olisi erityisen mukava päästä käymään ja samalla voisi yrittää kiivetä Etnalle ja Strombolille.
Mika / Lähtöportti
29.1.2021 at 10:38
Italia on ollut minulle ensi kerrasta lähtien sellainen maa, jonne haluan aina palata. Sisiliaa suosittelen lämpimästi, se on monellakin tavalla upea saari ja varmasti Italian parhaita matkakohteita. Etnalla kävimmekin, emme tosin tehneet mitään suurta vaellusta, vaan lyhyen kierroksen ylhäällä köysirata- ja jeeppibussikyytien jälkeen. Jotkut näkyivät kyllä tekevän pitkiäkin vaelluksia rinteitä pitkin. Toivottavasti pääsette Etnalle, se on aika arvaamaton ja purkauksia on silloin tällöin.