Italia
Muistoja Sardiniasta
Näin Italiaa kaivatessa ja uusia matkoja odotellessa voi muistella menneitä reissuja. Sardinia on jäänyt mieleeni kauniina ja karismaattisena saarena, jossa riittäisi tutkittavaa huomattavasti viikkoa pidemmällekin matkalle.
Sardinia on kiehtova saari, jonka historia ja kulttuuri eroavat muusta Italiasta. Saaren asukkailla on vahva sardinialainen identiteettinsä ja heitä pidetään monia muita italialaisia hiljaisempina sekä varautuneempina. Sardiniassa eletään pitkään, sillä saarella asuu väkilukuun suhteutettuna enemmän satavuotiaita kuin missään muualla maailmassa. Tästä lienee kiittäminen ainakin rauhallista elämänmenoa, yhteisöllisyyttä sekä maukasta lähiruokaa.

Saaren sydän löytyy sisämaan karusta luonnosta ja myös lampaat kuuluvat erottamattomasti Sardiniaan. Sen sijaan mereen on suhtauduttu jopa epäluuloisesti, sillä se on tuonut paljon harmia. Erilaisten valloittajien sotalaivat ovat rantautuneet vuosisatojen kuluessa Sardiniaan, hallitsijat ovat vaihtuneet ja eri kansat jättäneet jälkensä tälle sielukkaalle saarelle. Majoituimme heinäkuussa 2008 tekemällämme matkalla Castelsardon kylään, josta käsin teimme vuokra-autolla muutamia retkiä. Ehdimme nähdä vain pienen kulman suuren saaren pohjoisosasta, joten joskus olisi mukava palata tutustumaan Sardiniaan laajemminkin.
Castelsardo on meille juuri sopiva paikka yhden viikon matkan tukikohdaksi. Kukkulan rinteelle kohoava vanhakaupunki on kaunis ja yleinen ilmapiiri varsin rauhallinen. Matkailijoitakin toki riittää, mutta kylä tuntuu sopivan pieneltä ja viihtyisältä. Toisaalta ravintolavaihtoehtoja on varsin runsaasti.

Majoitumme Hotel Pedraladdaan, joka sijaitsee komealla paikalla lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta. Suuri hotelli ajaa asiansa, mutta jää mieleen hieman kolkkona paikkana, jossa emme erityisesti viihdy. Päällimmäiset muistot liittyvät meluisaan aamiaishuoneeseen sekä huoneen lattialla kirmanneeseen torakkaan.

Castelsardossa saa kiivetä portaita oikein urakalla. Edes helteinen sää ei hillitse menohaluja, sillä vanhankaupungin mäkiset kujat ovat kuvauksellisia ja maisemat vain paranevat ylöspäin kiivettäessä.

Parhaista näkymistä saa nauttia kukkulan huipulla, jossa kohoaa vanha linnoitus. Kaukana alhaalla kimaltaa Välimeri ja kylän kattojen takana kumpuilevat Sardinian kukkulat. Linnoitus on peräisin 1100-luvulta, jolloin genovalaiset valloittajat perustivat kaupungin nimellä Castelgenovese. Sisätiloissa on punontatöitä esittelevä näyttely. Paikalliset ovat ylpeitä käsityöperinteistään ja koreja sekä muita punottuja esineitä löytyykin kaikista seudun matkamuistoliikkeistä.

Vanhankaupungin kujat ovat iltapäivisin hiljaisia, sillä paikalliset ymmärtävät vetäytyä huilaamaan kuumimpien tuntien ajaksi. Hortensiat ja petuniat kukkivat ruukuissaan, kissat loikoilevat varjoissa ja merituuli tuo ajoittain kaivattua viilennystä vanhoille kujille. Alue on sen verran pieni, että korttelit ja näköalapaikat tulevat pian tutuiksi.
Matka Italiaan on aina myös makumatka. Sardinia tunnetaan esimerkiksi lampaanmaidosta valmistetusta pecorinojuustosta sekä ohuesta carasau-leivästä. Lihaa on syöty perinteisesti enemmän kuin kalaa. Maittava jälkiruoka seadas on eräänlainen pecorinolla täytetty pannukakku, jonka päällä on makeaa hunajaa. Valkoviineissä suositaan vermentino-rypälettä ja punaviineissä cannonauta. Matkasta on jo kauan, joten Castelsardon ravintolat lienevät muuttuneet vuosien varrella. Parhaat muistot jäivät mutkattoman mukavasta La Trattoria da Maria Giuseppasta sekä hienostuneemmasta Il Cormoranosta. Myös kala-ateria maisemaravintola La Guardiolassa onnistui erinomaisesti.
Sardinian pohjoisosan tunnetuin kaupunki lienee Alghero, jonne mekin heti ensimmäisellä autoretkellämme päädymme. Pitkät hiekkarannat ovat tehneet Algherosta suositun lomakohteen, mutta myös muurien suojaama vanhakaupunki on varsin viehättävä.

Pikku Barcelonaksikin kutsutun Algheron erityispiirre on katalaanin kieli, jonka valloittajat toivat kaupunkiin jo 1300-luvulla. Katalaani näkyy katukylteissä ja sen paikallista murretta puhutaan kaupungissa edelleen. Perinteet näyttävät olevan arvossaan, sillä näemme myös muutaman Katalonian punakeltaisen Senyera-lipun. Vaikka Italia onkin Sardinian nykyinen pääkieli, puhutaan saarella yhä myös sardia monine erilaisine murteineen. Sardin asema on ajan kuluessa heikentynyt huomattavasti, mutta arvokkaita kieliperinteitä halutaan suojella ja ylläpitää.

Maleksimme kujien varjoissa ja näemme sekä vanhoja rakennuksia että suuren huvivenesataman. Algherosta jää parhaiten mieleen rantaa seurailevan muurin päällä kulkeva kävelytie, jolta voi katsella merimaisemaa. Helteisenä iltapäivänä on hiljaista, mutta löydämme yhden avoinna olevan ravintolan ja syömme onnistuneen aterian. Mikäs täällä on ollessa, kun aurinko helottaa siniseltä taivaalta ja Sardinian herkut odottavat lautasella.

CAPO CACCIAN HÄIKÄISEVÄT MAISEMAT
Yksi Pohjois-Sardinian kauneimmista paikoista on Capo Caccian niemi, joka pistää merelle reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Algherosta länteen. Mahtavien kalliojyrkänteiden sävyttämä niemi on luonnonsuojelualuetta ja sen korkeimmalla kohdalla sijaitsee vanha majakka.

Capo Caccian tunnetuin nähtävyys on Grotta di Nettuno eli Neptunuksen luola, jossa voi ihailla upeita tippukiviä. Luolaan laskeutuu noin 650 askelman portaikko, jota emme lähde tällä helteellä kokeilemaan. Portaita ylös kapuavat ihmiset huohottavat hikisinä, mutta kokemus on ilmeisesti ollut vaivan arvoinen. Tämä täytynee kokea sitten seuraavalla Sardinian-matkalla! Luolan suulle pääsee myös Algherosta järjestettävillä veneretkillä.

Katselemme valkeita kalliojyrkänteitä ja sinisenä välkehtivää merta ensin portaiden yläpäästä ja myöhemmin myös syrjemmältä löytyvällä näköalapaikalla. Saamme olla jälkimmäisellä paikalla rauhassa keskenämme. Tällaista ympäristöä kelpaakin ihailla ilman turhaa kiirettä.
Sardinian historia on pitkä ja vaiherikas. Menneisyydestä on jäänyt muistoksi muun muassa mystisiä kivirakennelmia, joista käytetään nimitystä nuraghe. Näitä tuhansia vuosia vanhoja rakennelmia kohoaa eri puolilla saarta ja niitä on luultavasti käytetty ainakin asumis- ja puolustustarkoituksiin.

Palmaveran nuraghe sijaitsee aivan Capo Caccian ja Algheron välisen tien varrella, joten se on helppo pysähdyskohde. Aurinko porottaa ja hyönteiset sirittävät, kun katselemme muinaisia kiviä. Palmaveran päärakennus on säilynyt kattoa lukuun ottamatta hyvin kasassa, mutta muu alue on aika lailla raunioina. Nuraghet herättävät mielenkiintoa Sardinian historiaa kohtaan. Keitä nuragheissa asui ja millaista heidän elämänsä oli?

Tutustumme myöhemmin myös Nuraghe Majoriin, joka löytyy Tempio Pausanian kaupungin pohjoispuolelta. Täälläkin kuuluu hyönteisten siritystä ja pienet liskot vilistävät kivien raosta toiseen. Nuraghelle johtavan polun varrella kasvaa Sardinialle tyypillisiä korkkipuita. Korkkipuut kuoritaan käsin ja niistä saadaan materiaalia esimerkiksi viinipullon korkkeihin, pannunalusiin sekä erilaisiin koriste-esineisiin.

Saamme lipunmyyntitiskiltä lainaksi lampun, sillä Nuraghe Majorin katto on vielä tallella. Valaisimesta onkin hyötyä, kun tutkimme alakerran parhaiten säilynyttä pyöreää huonetta. Paksut kiviseinät reunustavat ummehtuneelta haisevaa maalattiaa. Täällä asuu kuulemma myös pieni lepakkoyhdyskunta, jota emme kuitenkaan huomaa. Palmaveran nuraghealue vaikutti olleen pieni kylä, kun taas Nuraghe Majori koostuu vain yhdestä rakennuksesta, jossa on pari sisäpihaa ja muutamia huoneita. Rakennelma muistuttaa vartiotornia jo siksi, että se sijaitsee mäen laella. Nuraghe on hyvässä kunnossa ja pääsemme myös sen katolle katselemaan ympäristöä.
Sardinian vuoristoinen sisämaa kutsuu tutkimusretkille. Ajelemme parina päivänä mutkikkailla teillä ja ihailemme karuja maisemia. Pian Castelsardosta lähdettyämme vastaan tulee Roccia dell’Elefante eli Elefanttikivi. Aivan tien varressa sijaitseva suuri kivi on vuosisatojen kuluessa hioutunut norsua muistuttavaan muotoon.

Kiertelemme ympäri maaseutua ja suunnistamme paperikartan avulla pikkutieltä toiselle. Tienviittoihin valitut paikannimet vaikuttavat melko sattumanvaraisilta, mutta onnistumme seikkailemaan oikeaan suuntaan. Mutkia riittää, mutta liikenne on lähes olematonta. Ajamme sympaattisesti uinuvien maalaiskylien halki, kunnes saavumme kuulaaksona tunnettuun Aggiuksen laaksoon. Graniittikallioiden sävyttämä ”kuumaisema” on karu mutta kaunis. Aggiuksen kylän keskustassa on ikivanhoja kivitaloja ja mukulakivikatuja. Paikalliset vanhukset ovat kokoontuneet kahvilan terassille katselemaan ohikulkijoita ja verkkaista elämänmenoa.

Pysähdymme Tempio Pausaniaan lounaalle. Vanhakaupunki näyttää varsin mukavalta ja viihdymme myös Trattoria La Galluresen pöydän ääressä. Ravintola vaikuttaa aidosti paikalliselta ja ruokakin maistuu italiankielisen puheensorinan keskellä hyvin. Muita ulkomaalaisia ei näy yläkerran pelkistetysti sisustetussa huoneessa lainkaan. Tästä ravintolavierailusta on jo sen verran kauan, etten uskalla sanoa La Galluresen nykytilanteesta mitään. Nettitietojen mukaan se vaikuttaa kuitenkin olevan edelleen pystyssä ja myös paikallisten suosiossa.

Palaamme Tempio Pausaniasta takaisin Castelsardoon entistä mutkikkaampaa vuoristotietä pitkin. Komeiden maisemien lisäksi mieleen jäävät myös tuulilasiin paistanut laskeva aurinko sekä tien yli kipittäneet villisian porsaat. Vaikka Sardinian rannat ovatkin upeita, kannattaa poiketa myös sisämaahan, jossa elämä vaikuttaisi soljuvan samaan kiireettömään tahtiin kuin menneinäkin vuosikymmeninä.
Turismista on muodostunut Sardinialle tärkeä tulonlähde, mutta aivan oma lukunsa on luksusturismi. Kaikki sai alkunsa 1960-luvulla, kun upporikas islamilainen prinssi Karim Aga Khan kumppaneineen osti kilometritolkulla Sardinian kauneinta rantaviivaa. Costa Smeraldaksi eli Smaragdirannikoksi nimetty alue on muotoutunut kalliiksi keitaaksi, jossa riittää viiden tähden hotelleja, luksushuviloita, drinkkibaareja, pursisatamia ja hiekkarantoja. Seutu vetää puoleensa niin Italian kuin muunkin maailman julkimoita, sillä ovathan puitteet varsin mainiot kauniita ja rikkaita ajatellen.

Edellämme murisee punainen Ferrari, kun kurvailemme mutkittelevaa maisematietä pitkin Porto Cervon kylään. Pysäköin pikku Fiatin ujosti syrjemmälle. Ostamme hieman eväitä marketista, josta jää mieleen poikkeuksellisen laaja samppanjavalikoima. Kävelemme Porto Cervon kuuluisaan huvivenesatamaan, jossa istumme pitkään varjoisalla penkillä. Katselemme, kuinka kumiveneillä liikkuvat satamatyöläiset toimivat rikkaiden perheiden juoksupoikina. Satamaa kierrellessä vastaan tulee toinen toistaan kiiltävämpiä huvijahteja. Täällä kelluu miljoona poikineen.

Costa Smeralda on kieltämättä kaunista aluetta. Luksushuvilat sulautuvat sujuvasti luonnon kätköihin, sillä tiukat rakennusmääräykset suojelevat maisemaa. Maasto kumpuilee mukavasti ja lahdenpoukamissa välkkyy turkoosi meri. Ensi kerralla olisi hauskaa vuokrata avoauto ja saapua Porto Cervoon asianmukaisella tyylillä.
Emme ole oikein rantaihmisiä, mutta kun kerran helteisessä Sardiniassa ollaan, on yksi uintipäiväkin paikallaan. Suuntaamme Fiatin nokan kohti La Pelosan rantaa, jota kehutaan yhdeksi saaren parhaista. Kuuluisimpiin se ainakin lukeutuu, ja nytkin hiekkakaistaleella on enemmän porukkaa kuin pienessä kylässä. Sardinia vetää puoleensa erityisesti italialaisia lomanviettäjiä ja tätä rantaa voisi jo kutsua italialaiseksi hulluudeksi.

Huomaamme onneksi päärannan lähistöllä poukaman, jossa on huomattavasti hiljaisempaa. Aurinkotuolista saa pulittaa kymmenen euroa kappaleelta, mutta tämä sijoitus tuntuu onnistuneelta. Saamme ihailla merimaisemaa riittävän rauhallisessa ympäristössä ja käydä myös huolettomasti uimassa. Läheisellä pikku luodolla kohoaa Pelosan vartiotorni, joka on toiminut alueen maamerkkinä jo 1500-luvulta lähtien.

Stintinon kylä sijaitsee muutaman kilometrin verran La Pelosasta etelään. Keskusta vaikuttaa nukahtaneen iltapäivän raukeuteen, mutta saamme ostettua eväitä ja syötyä ne kauniin pienvenesataman laidalla. Tässä on taas yksi esimerkki paikoista, joihin ei ilman vuokra-autoa sattumalta päätyisi.
Pohjois-Sardiniasta pääsee kätevästi naapurisaarelle Korsikalle, jonne mekin teemme päiväretken. Lauttoja Santa Teresa Galluran satamakaupungista Korsikan Bonifacioon kulkee useita kertoja päivässä, ja liput voi ostaa etukäteen Moby Linesin nettisivuilta. Lauttamatka vie alle tunnin ja saammekin ihailla Korsikan komeita rantakallioita yllättävän nopeasti. Myös kukkulan päälle rakennettu Bonifacion vanhakaupunki on vaikuttava ilmestys.

Käytämme kuusi Korsikalle varaamaamme tuntia lähinnä Bonifacion mukulakivikaduilla kiertelyyn sekä kiireettömään monen ruokalajin terassilounaaseen. Pienen aukion laidalla syöty ateria on suuri nautinto erityisesti siksi, että saamme aistia ympärillämme paikallista elämänmenoa. Bonifaciossa riittää kyllä turisteja, mutta kapeilla kujilla piileskelevät kissat, pittoreskisti rapistuneet seinät ja värikkäät ikkunaluukut vievät kokemuksen kirkkaasti positiivisen puolelle. Sointuva ranskan kieli, patongit kainalossa kulkevat ihmiset ja haitaria soittava katumuusikko tekevät selväksi, mihin maahan olemme saapuneet. Korsika maistuu paikallisessa keitossa ja muissa ruokalajeissa.

Ehdimme kävellä Bonifacion kujia useampaan kertaan edestakaisin. Vanhakaupunki on todellakin näkemisen arvoinen, mutta melko pieni. Löydämme mukavan näköalapaikan, jolta saamme ihailla komeiden kalkkikivijyrkänteiden reunustamaa merta. Näissä maisemissa viihtyisi kauemminkin, niin Korsikan kuin Sardiniankin puolella.
Italia
Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
Vietimme vaimon kanssa hienon viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Pohjoisitalialaisen kaupungin upein osa on historiallinen Città Alta, jonka keskiaikaisten kujien varrella riittää paljon kaunista nähtävää.
Città Alta eli yläkaupunki kohoaa korkealla kukkulalla, josta käsin muinaista Bergamoa oli hyvä vartioida sekä puolustaa. Keltit ja sittemmin roomalaiset asuivat täällä jo ennen ajanlaskumme alkua, mutta nykyisen Città Altan ilme huokuu keskiaikaa. Kaupunginmuurit ovat puolestaan peräisin 1500-luvulta, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kukkulan juurelta löytyvä Città Bassa eli alakaupunki alkoi kehittyä vasta 1800-luvun loppupuolella, kun Bergamo teollistui eikä sen tarvinnut enää pelätä naapureiden hyökkäyksiä.

Majoitumme Città Altan laidalle mukavaan Le Funi -hotelliin, josta kerron lisää seuraavassa Bergamosta kertovassa jutussa. Aloitamme kaupunkikierroksen hotellin lähellä sijaitsevalta Largo Colle Aperton aukiolta, jolla sijaitsee myös lentokentälle liikennöivän bussilinja numero 1:n päätepysäkki. Kulman takaa löytyvällä San Vigilion funikulaarilla pääsisi yhä parempiin maisemiin, kun taas tämän aukion laidalta voi katsella hieman vaatimattomampaa laaksonäkymää.

Suuntaamme porttikäytävän kautta Cittadellan aukioksi nimetylle historiallisen linnoituksen sisäpihalle. Kirkasääninen nainen laulaa holvikaarten alla Ave Mariaa niin voimakkaasti, että sävelet kaikuvat rakennusten vanhoilla kiviseinillä.

Kävelemme linnoituksen sisäpihan poikki vastapäiselle portille, jonka yläpuolella kohoaa kellotorni Torre della Campanella. Sen juurella on käynnissä pienet markkinat. Kaupankäynnillä on tällä paikalla pitkät perinteet jo venetsialaisten ajoilta saakka.

Tornin edustalta alkava Via Bartolomeo Colleoni on Città Altan halki kulkeva vilkas kävelykatu, josta paikalliset käyttävät lempinimeä Corsarola. Sitä voi kapeudestaan huolimatta pitää hyvällä syyllä vanhankaupungin pääkatuna. Varjoisan väylän varrella riittää pikku putiikkeja sekä houkuttelevia ravintoloita. Kuljemme katua pitkin muutaman kerran, ja useimmiten ihmisiä riittää ruuhkaksi asti.

Huomaamme Corsarolaa pitkin kulkiessamme sisäänkäynnin Monastero del Carmine -luostariin. Vierailu on ilmainen, joten kuljemme satoja vuosia vanhan käytävän halki karmeliittaluostarin sisäpihalle. Kävelykadun vilske tuntuu kovin kaukaiselta täällä rapistuneen luostarin hiljaisuudessa.

Palaamme kävelykadulle, joka johtaa meidät pian Città Altan keskusaukiolle Piazza Vecchialle. Se on vanhankaupungin sydän ja eräänlainen bergamolaisten olohuone, joka vetää puoleensa sekä turisteja että paikallista väkeä.

Aukion laidalla on ravintoloita, baareja ja kahviloita, joiden terasseilla on mukava istuskella ja katsella ohikulkijoita. Mekin pysähdymme tänne nauttimaan lasilliset paikallista valkoviiniä sekä syömään pientä välipalaa.

Piazza Vecchian laitaa koristava Campanone-kellotorni kuuluu Bergamon tärkeimpiin rakennuksiin. Yläkaupungin korkein torni on peräisin 1100-luvulta ja se tunnetaan erityisesti iltasoitostaan. Kello soi keskiajalla aina iltakymmeneltä sata kertaa kertoen kaupungin porttien sulkeutumisesta ja toimi samalla muistutuksena nukkumaanmenoajasta. Sama soitto jatkuu yhä joka ilta, vaikka portit pysyvätkin avoimina ja moni saattaa olla vasta lähdössä kylille.

Campanone on avoinna vierailijoille, joten täytyyhän huipulle kiivetä katsomaan maisemia. Aikuisten lippu maksaa tällä hetkellä 9 euroa ja siihen kuuluu sisäänpääsy myös viereiseen museoon. Ylös voisi nousta hissilläkin, mutta haluan kunnioittaa perinteitä ja kapuan ylös ikivanhoja portaita pitkin. Ylhäällä odottavat hulppeat kevätauringon valaisemat näkymät.

Viereisen Santa Maria Maggioren basilikan tornit näyttävät täältä katsottuina todella vaikuttavilta. Niiden takana levittäytyy Bergamon alakaupungin keskusta.

Aivan lähistöllä on toinenkin merkittävä kirkko, nimittäin Bergamon katedraali. Sen kupolia koristava kullattu patsas esittää kaupungin suojeluspyhimystä Sant’Alessandroa eli Pyhää Aleksanteri Bergamolaista. Hän oli kristitty roomalainen sotilas, joka koki marttyyrikuoleman täällä Bergamossa. Katedraalin vasemmalla puolella näkyvä jykevä torni on nimeltään Torre del Gombito.

Maisemia tekee mieli jäädä ihailemaan joka suuntaan. Piazza Vecchian laidalla sijaitseva kirjastorakennus Biblioteca Civica Angelo Mai erottuu valkoisesta marmorista tehdyn julkisivunsa ansiosta. Kirjaston arvokkaat kokoelmat ovat lähinnä tutkijoiden käytössä, mutta vierailijat voivat tutustua aulatiloihin sekä joihinkin historiallisiin saleihin ilmaiseksi.

On mukavaa katsella maisemaa myös San Vigilion kukkulalle päin. Vehreä kukkula nousee yläkaupunkiakin korkeammalle ja on oikein miellyttävä vierailukohde. Kerron San Vigiliosta myöhemmin lisää omassa erillisessä jutussaan.

Jatkamme kaupunkikierrosta tornivierailun jälkeen tutustumalla viereiseen Santa Maria Maggioren basilikaan. Kirkon sisätilat ovat aivan käsittämättömän hienot ja tekevät minuun suuren vaikutuksen. Pääkirkosta sekä viereisestä Colleonin kappelista voi lukea lisää jutustani Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa.

Vierailemme myös heti Santa Maria Maggioren naapurissa sijaitsevassa Bergamon katedraalissa. Sen sali tuntuu viereiseen kirkkoon verrattuna jotenkin tavanomaiselta, vaikken haluaisi näin kaunista paikkaa missään tapauksessa vähätelläkään. Sisätilat on koristeltu näyttävään barokkityyliin ja suuri koko tekee katedraalista mahtipontisen.

Katedraalissa on pääsalin lisäksi katoliseen tapaan useita sivukappeleita. Vietämme hetken erään sivukappelin kauneutta ihaillen. Kurkistamme myös pelkistettyyn kryptaan, joka on varattu paikallisten piispojen hautapaikaksi. Katedraalin arvokkaimpiin aarteisiin kuuluu paavi Johannes XXIII:lle kuuluneita esineitä. Bergamossa syntynyt Johannes XXIII muistetaan kansanomaisena ja rakastettuna paavina, joka menehtyi kesäkuussa 1963.

Kiertelemme jonkin aikaa mukulakivikujilla, joista osa on yllättävänkin mäkisiä. Pääväylien ulkopuolella voi nauttia myös hiljaisuudesta.

Yksi yläkaupungin pienistä nähtävyyksistä on Antico Lavatoio, eli 1800-luvun lopulla rakennettu pyykinpesupaikka. Bergamon kaupunki halusi tarjota asukkailleen hygieenisen pyykkäyspaikan kulkutautien hillitsemiseksi ja siitä tulikin suosittu. Paikalliset rouvat saivat vaihdettua täällä raskaan työn lomassa niin arkiset kuulumiset kuin mehukkaimmat juorutkin. Antico Lavatoio alkoi menettää merkitystään toisen maailmansodan jälkeen, kun koteihin hankittiin pyykkikoneita.

Päädymme takaisin yläkaupungin halki kulkevalle Corsarolalle, jonka toisen pään virallinen nimi on Via Gombito. Ohitamme edellä mainitun Torre del Gombiton, lisää pikkukauppoja ja muutamia ravintoloita, kunnes katu päättyy alakaupunkiin vievän funikulaarin asemalle. Città Alta on kaikesta kiehtovuudestaan huolimatta melko pieni, sillä koko Corsarolan pituus on vain reilut puoli kilometriä.

Suuntaamme alamäkeen viettävälle Via Porta Dipintalle. Sen varrelta löytyvä Palazzo Moroni on hieno barokkipalatsi, jonka saleissa voisi ihailla suurta taidekokoelmaa sekä menneiden vuosisatojen huonekaluja. Kokonaisuuteen kuuluu myös laaja puutarha. Emme ehdi Palazzo Moronin porttia pidemmälle, mutta paikka kiinnostaisi jos matkustamme joskus uudelleen Bergamoon.

Katu laskeutuu lopulta yläkaupungin laidalle, josta aukeaa näkymiä Bergamoa ympäröiville kukkuloille. Laaksossa erottuu vasta remontoitu stadion, jossa näkemästäni pelistä voi lukea lisää jutustani Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese.

Bergamossa riittää näyttäviä vanhoja rakennuksia vähän joka kulmalla. Entinen Sant’Agostinon luostari on kunnostettu Bergamon yliopiston käyttöön.

Ohitamme jykevän Sant’Agostinon kaupunginportin ja jatkamme kävelykierrosta venetsialaisia muureja pitkin. Muurit ovat parhaimmillaan täällä Città Altan eteläreunalla, josta aukeaa upeita näkymiä alakaupungin suuntaan. Muurin alapuolella näkyy olevan hienoja suorastaan kartanomaisia koteja. Näillä paikoilla kelpaisi vaikka grillailla hyvissä maisemissa, elleivät uteliaiden katseet häiritsisi liikaa. Kauempana häämöttää useita kirkontorneja.

Venetsialaiset rakensivat Città Altaa ympäröivät muurit 1500-luvun jälkipuoliskolla, ja niille tuli mittaa noin kuusi kilometriä. Muurien tieltä jouduttiin purkamaan reilusti yli kaksisataa rakennusta. Joukossa oli myös kahdeksan kirkkoa, joiden tuhoaminen suututti ymmärrettävästi papiston. Venetsialaiset pysyivät silti kirkonkirouksen uhallakin suunnitelmissaan.

Muurit ovat säilyneet erinomaisessa kunnossa, sillä niitä ei ole koskaan jouduttu käyttämään sotilaallisesti. Venetsialaiset antautuivat vuonna 1797 Napoleonin joukoille ilman taistelua. Bergamo ympäristöineen ehti olla tuon jälkeen vielä Itävallankin vallan alla, kunnes siitä tuli osa Italiaa.

Muurien kuvauksellisimpiin paikkoihin kuuluu San Giacomon portti, jonka valkea marmoripinta näkyy kauas ympäristöön. Sitä koristava Pyhän Markuksen leijona oli Venetsian tasavallan tunnus. Portti sai nimensä San Giacomon kirkolta, joka sijaitsi näillä kulmilla ennen muurien rakentamista.

San Giacomon portin läpi pääsee näyttävälle sillalle, jota pitkin voi lähteä laskeutumaan kohti alakaupunkia tunnelmallista mukulakivireittiä pitkin. Moni käyttää varsinkin ylämäkeen funikulaaria, jonka ala-asema sijaitsee tässä lähistöllä.

Portilta on suora näkymä alakaupungin pääkadulle, jonka päässä häämöttää rautatieasema. Tutustuimme myös alakaupunkiin ja siitä on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.

Muureja pitkin on mukava kulkea ja katsella samalla auringonlaskua. Kävelyreitti houkuttelee myös paikallisia, joista osa lenkkeilee hiki päässä ja loput etenevät rauhallisempaan tahtiin vaikkapa koiriensa seurassa. Kierros alkaa pian olla täynnä, sillä saavumme takaisin lähtöpisteeseemme Largo Colle Apertolle.

Bergamon yläkaupunki kannattaa ehdottomasti kokea myös illalla auringon laskeuduttua. Keskiaikaiset kujat ovat pimeällä hyvin tunnelmallinen ja romanttinenkin ympäristö.

Piazza Vecchia on maaliskuisena lauantai-iltana yllättävän hiljainen, mutta tunnelma lienee lämpiminä kesäiltoina huomattavasti eloisampi. Meille rauhallinen tunnelma sopii oikein hyvin.

Santa Maria Maggioren basilika ja sen vieressä sijaitseva katedraali on valaistu tyylikkäästi. Tällaisilla paikoilla on helppo jäädä miettimään, millaista elämää ja millaisia ihmiskohtaloita Bergamossa on vuosisatojen kuluessa nähty. Nykypäivän Bergamo on mainio matkakohde, jossa voi nauttia keskiaikaisesta arkkitehtuurista, hienoista maisemista ja maukkaasta ruoasta. Juuri ruoka kuuluukin vahvasti seuraavan Bergamo-aiheisen julkaisun sisältöön.
Italia
Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
Vietimme äskettäin vaimon kanssa mukavan viikonlopun Bergamossa. Yksi pohjoisitalialaisen kaupungin häikäisevimmistä nähtävyyksistä on Santa Maria Maggioren basilika, joka sykähdyttää myös paljon kirkkoja nähneitä matkailijoita.
Bergamon kaupunki jakautuu maantieteellisesti ylä- ja alakaupunkiin, joista kukkulan päällä kohoava yläkaupunki eli Città Alta on selvästi vanhempi. Venetsialaiset rakensivat 1500-luvulla Città Altan ympärille tukevat muurit, joiden sisäpuolella voi edelleen ihailla keskiaikaista arkkitehtuuria.

Todellinen helmi rakennusten joukossa on Basilica di Santa Maria Maggiore, jonka sisätilat saavat lähestulkoon haukkomaan henkeä. Olen vieraillut lukemattomissa kirkoissa ympäri Italiaa ja koko Eurooppaa, mutta tuskin mikään noista rakennuksista on tehnyt yhtä suurta vaikutusta nimenomaan sisätilojensa osalta. Viime vuonna julkaisemassani jutussa mainituista 12 kirkosta ehkä Pariisin Sainte-Chapellen sisätilat vetävät Santa Maria Maggiorelle vertoja, mutta aivan erilaisella tyylillä.

Santa Maria Maggiore sijaitsee Città Altan parhaalla paikalla kaupungin symbolin Campanone-tornin ja Bergamon tuomiokirkon kainalossa. Basilikan julkisivulla on kaksi ovea, joista pienempi mutta tavallaan keskeisemmältä näyttävä ei johda varsinaiseen kirkkoon vaan Colleonin kappeliin. Bartolomeo Colleoni oli 1400-luvulla elänyt sotapäällikkö, joka halusi rakennuttaa itselleen oman mausoleumin. Vaikka Colleoni palvelikin suurimman osan palkkasoturin urastaan Venetsiaa, oli hän ylpeä bergamolaisista juuristaan. Tarkalleen ottaen Colleoni syntyi Solzan kylässä Bergamon lähistöllä.

Colleonin kappelissa vieraileminen on ilmaista, joskin euron vapaaehtoista lahjoitusta suositellaan. Kappelin sisällä ei saa ottaa valokuvia, ja paikalla päivystävä matkamuistokauppias huolehtii kiellon noudattamisesta. Hillityn tyylikkäällä taiteella koristeltu kappeli on kaunis. Mieleen jäävät lähinnä keltasävyistä kupolia koristavat klassiset maalaukset, tummanpuhuva alttari sekä seinällä komeileva kullattu ratsastajapatsas. Kappelin ulkopuolella olevasta aidasta löytyy Colleonin vaakuna, jossa näkyvät kuviot eivät suinkaan ole esimerkiksi valkosipuleita vaan kiveksiä. Bartolomeo Colleonilla oli kuulemma kolme kivestä, ja sotapäällikkö oli tästä niin ylpeä että asia tulee esille jopa suvun vaakunassa.

Viereinen suurempi ovi johtaa varsinaiseen Santa Maria Maggioren basilikaan. Sisäänpääsy maksaa viisi euroa, ja vaikken kirkkojen pääsymaksuista periaatteessa pidäkään, maksamme tällä kerralla mielellämme. Näin upeaa nähtävyyttä ei kannata jättää Bergamossa väliin!

Basilika rakennettiin kiitokseksi Neitsyt Marialle, jonka uskottiin suojelleen bergamolaisia Pohjois-Italiaa riivanneelta ruttoepidemialta. Pääalttari vihittiin käyttöön vuonna 1185, mutta työt jatkuivat tuon jälkeen vielä kauan ja esimerkiksi kellotorni saatiin valmiiksi vasta 1400-luvulla. Tuon jälkeen on tehty vielä paljon muutakin.

Suurimman vaikutuksen heti ensi silmäyksellä tekevät runsaat kattomaalaukset, jotka edustavat barokkityyliä. Monet niistä ovat peräisin 1600-luvulta, jolloin elettiin barokin kultakautta Italiassa. Ulkopuolelta rakennus on sen sijaan säilyttänyt paremmin vanhemman romaanisen ulkoasunsa.

Huomio kiinnittyy seuraavaksi hämmästyttävän hienoon rippituoliin, joka on paikallisen Andrea Fantonin reilut kolmesataa vuotta vanha luomus. Rippituoliin veistetyissä aiheissa toistuvat katumus ja armo. Taustalla näkyy yksi kirkon arvokkaista seinävaatteista.

Pysähdymme tutkimaan mestarillisesti veistettyjä yksityiskohtia, joissa riittäisi ihailtavaa pidemmäksikin aikaa. Kyllä kannattaisi tehdä hieman pikku syntejä, jos niitä pääsisi tunnustamaan näin upeaan rippituoliin.

Yksi kirkon nähtävyyksistä on bergamolaisen säveltäjän Gaetano Donizettin hauta. Esimerkiksi oopperasta Lemmenjuoma tunnettu Donizetti oli aikansa merkittävimpiä säveltäjiä Vincenzo Bellinin ja Gioacchino Rossinin rinnalla. Keväällä 1848 menehtyneen Donizettin hautamuistomerkki on kuvanveistäjä Vincenzo Velan käsialaa.

Kirkon kuoriosa eli alttarin ympäristö on näyttävä. Suurimpana taideteoksena erottuu Camillo Procaccinin maalaama Apostolit Neitsyt Marian tyhjän ja kukkia täynnä olevan haudan ympärillä.

Korkealla hämmästyneitä apostoleita kuvaavan alttaritaulun yläpuolella on Gian Paolo Cavagnan kupoliin maalaama teos, jossa Neitsyt Maria astuu enkeleiden ympäröimänä taivaaseen. Kahden eri maalarin työt täydentävät hienosti toisiaan.

Kuoriosassa pääsee käymään ja ihailemaan erilaisia yksityiskohtia lähempää. Itseäni kiinnostavat erityisesti taidokkaat puuveistokset. Opin vasta jälkikäteen, että kuorin arvokkaimpina taideteoksina pidetään taulumaisia puusta tehtyjä upotustöitä, jotka suunnitteli taidemaalari Lorenzo Lotto ja toteutti paikallinen puuteoksiin erikoistunut taituri Giovan Francesco Capoferri.

Kirkko on täynnä taidetta, ja moni teos jää tällaisella omatoimisella vierailulla varmasti huomioimatta. Sivualttaria koristaa Antonio Bosellin kaikkia pyhimyksiä esittävä maalaus.

Alttarin edustalla roikkuu varsin rujolta näyttävä veistos, joka esittää ristiinnaulittua Jeesusta. Veistoksen arvellaan olevan peräisin 1300-luvulta, mutta sen tekijä on jäänyt tuntemattomaksi. Veistos sopii kirkkoon hyvin, mutta sen tyyli eroaa melko lailla ympärillä näkyvästä barokkitaiteesta.

Tästä kirkosta ei millään malttaisi lähteä pois, sillä erityisesti runsaissa kattoon tehdyissä taideteoksissa riittää ihailtavaa. Maalaukset, veistokset ja muut kullatut koristeet sopivat mielestäni saumattomasti yhteen.

Sali on riittävän suuri ollakseen mahtipontinen, mutta toisaalta sen koko on hyvin helposti lähestyttävä kaikista kookkaimpiin kirkkoihin verrattuna. On myös miellyttävää, että paikalla on vierailumme aikana vain muutamia ihmisiä.

Käännymme ulko-ovella katsomaan kirkkosalia vielä kerran. Kevätaurinko paistaa ikkunasta muodostaen samanlaisia säteitä kuin taivaallista valoa kuvaavissa uskonnollisissa maalauksissa. Minusta tuntuu että löysin juuri uuden suosikkikirkkoni Italiassa. Kauneus on aina katsojan silmissä, mutta Bergamon Santa Maria Maggioressa on ainakin omaan makuuni aivan erityistä hohdokkuutta.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan lomaviikon 10 elämystä
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenHigh Line – New Yorkin paras kävelyreitti
-
Italia11 kuukautta sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan Garachico ja Icod de los Vinos
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas










Marika / Matkalla Missä Milloinkin
23.4.2021 at 19:36
Tätä lukiessa tempautui itsekin Sardinian kujille mukaan, tuntui, kuin olisin ollut kärpäsenä seuraamassa teidän retkeänne. La Pelosan ranta ei kuvan perusteella houkutellut minuakaan, mutta noille varjoisille kujille menisin mieluusti vaeltelemaan. Ja Neptunuksen luola jäi kiinnostamaan, sinne suuntaisin varmasti. Olen lähiaikoina innostunut luolista, onneksi myös täällä Suomessa on kiinnostavia luolia vierailtavaksi. Vuokra-auto lisää kyllä huomattavasti mahdollisuuksia matkoilla.
Mika / Lähtöportti
24.4.2021 at 12:17
Kiitos, mukava kuulla että tunnelma välittyi! Sardiniaan voisi mennä toistekin ja kierrellä saarta autolla laajemmin. Uskon että sieltä löytyisi teillekin esimerkiksi kiinnostavia patikkapolkuja ja luolia. Neptunuksen luola saattaa olla Sardinian luolista tunnetuin, mutta niitä on paljon muitakin.
Eila / Metkaamatkustelua
24.4.2021 at 12:58
Olipa hienosti kirjoitettu ja kuvitettu, monipuolinen muistelu Sardinian vierailustanne samalta kesältä 2008 kuin mekin siellä kävimme. Tuli mieleen mukavia muistoja samoista vierailukohteista. Me jouduimme tyytymään autonajotaidottomina seuramatkajärjestäjän retkiin. Kivoja nekin olivat, vaikka aikataulut eivät olleet yhtä vapaat kuin teillä omilla autoreissuillanne.
https://metkaamatkustelua.blogspot.com/2008/06/sardinia-alghero-4-1162008.html
Korsikan saaren pohjoisosiin tutustuimme reilun viikon omatoimimatkalla kesällä 2015. Etelän Bonifaciossa emme käyneet, mutta kuvailemasi tunnelma tuntui tutulta.
https://metkaamatkustelua.kuvat.fi/kuvat/Ranska,+Korsika+2015/
Mika / Lähtöportti
26.4.2021 at 11:23
Kiitos Eila! Hauskaa että kävitte samana kesänä Sardiniassa. Kävin lukemassa molemmat matkakertomuksesi, niistäkin tuli paljon tutulta kuulostavia tunnelmia ja muistoja omaan mieleeni. Olisi hauska viipyä joskus myös Korsikalla viikko tai kaksikin. Bonifacion lisäksi olen tehnyt päiväretken myös teille tuttuun Calviin Nizzasta käsin, mutta yötä en ole Korsikalla koskaan ollut.
Jenni / Unelmatrippi
24.4.2021 at 16:14
Tässä tuli lukijallekin ikävä Italiaan. 🙂 Tämän jutun perusteella vaikuttaa nyt siltä, että pitää lisätä Sardinia ja Korsika todo-listalle. Houkuttelevan kuuloista ja näköistä! Nuo ihanat maisemat ja herkulliset ruuat, kimmeltävä meri ja kiinnostava historia saisivat ihan varmasti helposti viihtymään viikon tai pidempäänkin.
Mika / Lähtöportti
26.4.2021 at 11:41
Uskon kyllä että tykkäisitte sekä Sardiniasta että Korsikasta! Molemmat sopisi teidän matkailutyylillä varmasti samalle reissulle, esimerkiksi viikko molemmilla saarilla. Autolla riittää paljon kierreltävää ja saarelta toiselle siirtyminen on helppoa. Pittoreskit maalaiskylät, monet linnoitukset, hyvät ruoat ja viinit, merimaisemat ja hieman Manner-Euroopasta eroava tunnelma… eikö kuulostakin hyvältä? 😉
Jenni / Unelmatrippi
30.4.2021 at 19:54
No todellakin! Hyvin myyty! 😀
Mika / Lähtöportti
4.5.2021 at 10:58
Hyviä kohteita Euroopassa autoileville, mutta sopivasti sivussa yleisimmiltä reiteiltä 🙂