Italia
Muistoja Sardiniasta
Näin Italiaa kaivatessa ja uusia matkoja odotellessa voi muistella menneitä reissuja. Sardinia on jäänyt mieleeni kauniina ja karismaattisena saarena, jossa riittäisi tutkittavaa huomattavasti viikkoa pidemmällekin matkalle.
Sardinia on kiehtova saari, jonka historia ja kulttuuri eroavat muusta Italiasta. Saaren asukkailla on vahva sardinialainen identiteettinsä ja heitä pidetään monia muita italialaisia hiljaisempina sekä varautuneempina. Sardiniassa eletään pitkään, sillä saarella asuu väkilukuun suhteutettuna enemmän satavuotiaita kuin missään muualla maailmassa. Tästä lienee kiittäminen ainakin rauhallista elämänmenoa, yhteisöllisyyttä sekä maukasta lähiruokaa.

Saaren sydän löytyy sisämaan karusta luonnosta ja myös lampaat kuuluvat erottamattomasti Sardiniaan. Sen sijaan mereen on suhtauduttu jopa epäluuloisesti, sillä se on tuonut paljon harmia. Erilaisten valloittajien sotalaivat ovat rantautuneet vuosisatojen kuluessa Sardiniaan, hallitsijat ovat vaihtuneet ja eri kansat jättäneet jälkensä tälle sielukkaalle saarelle. Majoituimme heinäkuussa 2008 tekemällämme matkalla Castelsardon kylään, josta käsin teimme vuokra-autolla muutamia retkiä. Ehdimme nähdä vain pienen kulman suuren saaren pohjoisosasta, joten joskus olisi mukava palata tutustumaan Sardiniaan laajemminkin.
Castelsardo on meille juuri sopiva paikka yhden viikon matkan tukikohdaksi. Kukkulan rinteelle kohoava vanhakaupunki on kaunis ja yleinen ilmapiiri varsin rauhallinen. Matkailijoitakin toki riittää, mutta kylä tuntuu sopivan pieneltä ja viihtyisältä. Toisaalta ravintolavaihtoehtoja on varsin runsaasti.

Majoitumme Hotel Pedraladdaan, joka sijaitsee komealla paikalla lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta. Suuri hotelli ajaa asiansa, mutta jää mieleen hieman kolkkona paikkana, jossa emme erityisesti viihdy. Päällimmäiset muistot liittyvät meluisaan aamiaishuoneeseen sekä huoneen lattialla kirmanneeseen torakkaan.

Castelsardossa saa kiivetä portaita oikein urakalla. Edes helteinen sää ei hillitse menohaluja, sillä vanhankaupungin mäkiset kujat ovat kuvauksellisia ja maisemat vain paranevat ylöspäin kiivettäessä.

Parhaista näkymistä saa nauttia kukkulan huipulla, jossa kohoaa vanha linnoitus. Kaukana alhaalla kimaltaa Välimeri ja kylän kattojen takana kumpuilevat Sardinian kukkulat. Linnoitus on peräisin 1100-luvulta, jolloin genovalaiset valloittajat perustivat kaupungin nimellä Castelgenovese. Sisätiloissa on punontatöitä esittelevä näyttely. Paikalliset ovat ylpeitä käsityöperinteistään ja koreja sekä muita punottuja esineitä löytyykin kaikista seudun matkamuistoliikkeistä.

Vanhankaupungin kujat ovat iltapäivisin hiljaisia, sillä paikalliset ymmärtävät vetäytyä huilaamaan kuumimpien tuntien ajaksi. Hortensiat ja petuniat kukkivat ruukuissaan, kissat loikoilevat varjoissa ja merituuli tuo ajoittain kaivattua viilennystä vanhoille kujille. Alue on sen verran pieni, että korttelit ja näköalapaikat tulevat pian tutuiksi.
Matka Italiaan on aina myös makumatka. Sardinia tunnetaan esimerkiksi lampaanmaidosta valmistetusta pecorinojuustosta sekä ohuesta carasau-leivästä. Lihaa on syöty perinteisesti enemmän kuin kalaa. Maittava jälkiruoka seadas on eräänlainen pecorinolla täytetty pannukakku, jonka päällä on makeaa hunajaa. Valkoviineissä suositaan vermentino-rypälettä ja punaviineissä cannonauta. Matkasta on jo kauan, joten Castelsardon ravintolat lienevät muuttuneet vuosien varrella. Parhaat muistot jäivät mutkattoman mukavasta La Trattoria da Maria Giuseppasta sekä hienostuneemmasta Il Cormoranosta. Myös kala-ateria maisemaravintola La Guardiolassa onnistui erinomaisesti.
Sardinian pohjoisosan tunnetuin kaupunki lienee Alghero, jonne mekin heti ensimmäisellä autoretkellämme päädymme. Pitkät hiekkarannat ovat tehneet Algherosta suositun lomakohteen, mutta myös muurien suojaama vanhakaupunki on varsin viehättävä.

Pikku Barcelonaksikin kutsutun Algheron erityispiirre on katalaanin kieli, jonka valloittajat toivat kaupunkiin jo 1300-luvulla. Katalaani näkyy katukylteissä ja sen paikallista murretta puhutaan kaupungissa edelleen. Perinteet näyttävät olevan arvossaan, sillä näemme myös muutaman Katalonian punakeltaisen Senyera-lipun. Vaikka Italia onkin Sardinian nykyinen pääkieli, puhutaan saarella yhä myös sardia monine erilaisine murteineen. Sardin asema on ajan kuluessa heikentynyt huomattavasti, mutta arvokkaita kieliperinteitä halutaan suojella ja ylläpitää.

Maleksimme kujien varjoissa ja näemme sekä vanhoja rakennuksia että suuren huvivenesataman. Algherosta jää parhaiten mieleen rantaa seurailevan muurin päällä kulkeva kävelytie, jolta voi katsella merimaisemaa. Helteisenä iltapäivänä on hiljaista, mutta löydämme yhden avoinna olevan ravintolan ja syömme onnistuneen aterian. Mikäs täällä on ollessa, kun aurinko helottaa siniseltä taivaalta ja Sardinian herkut odottavat lautasella.

CAPO CACCIAN HÄIKÄISEVÄT MAISEMAT
Yksi Pohjois-Sardinian kauneimmista paikoista on Capo Caccian niemi, joka pistää merelle reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Algherosta länteen. Mahtavien kalliojyrkänteiden sävyttämä niemi on luonnonsuojelualuetta ja sen korkeimmalla kohdalla sijaitsee vanha majakka.

Capo Caccian tunnetuin nähtävyys on Grotta di Nettuno eli Neptunuksen luola, jossa voi ihailla upeita tippukiviä. Luolaan laskeutuu noin 650 askelman portaikko, jota emme lähde tällä helteellä kokeilemaan. Portaita ylös kapuavat ihmiset huohottavat hikisinä, mutta kokemus on ilmeisesti ollut vaivan arvoinen. Tämä täytynee kokea sitten seuraavalla Sardinian-matkalla! Luolan suulle pääsee myös Algherosta järjestettävillä veneretkillä.

Katselemme valkeita kalliojyrkänteitä ja sinisenä välkehtivää merta ensin portaiden yläpäästä ja myöhemmin myös syrjemmältä löytyvällä näköalapaikalla. Saamme olla jälkimmäisellä paikalla rauhassa keskenämme. Tällaista ympäristöä kelpaakin ihailla ilman turhaa kiirettä.
Sardinian historia on pitkä ja vaiherikas. Menneisyydestä on jäänyt muistoksi muun muassa mystisiä kivirakennelmia, joista käytetään nimitystä nuraghe. Näitä tuhansia vuosia vanhoja rakennelmia kohoaa eri puolilla saarta ja niitä on luultavasti käytetty ainakin asumis- ja puolustustarkoituksiin.

Palmaveran nuraghe sijaitsee aivan Capo Caccian ja Algheron välisen tien varrella, joten se on helppo pysähdyskohde. Aurinko porottaa ja hyönteiset sirittävät, kun katselemme muinaisia kiviä. Palmaveran päärakennus on säilynyt kattoa lukuun ottamatta hyvin kasassa, mutta muu alue on aika lailla raunioina. Nuraghet herättävät mielenkiintoa Sardinian historiaa kohtaan. Keitä nuragheissa asui ja millaista heidän elämänsä oli?

Tutustumme myöhemmin myös Nuraghe Majoriin, joka löytyy Tempio Pausanian kaupungin pohjoispuolelta. Täälläkin kuuluu hyönteisten siritystä ja pienet liskot vilistävät kivien raosta toiseen. Nuraghelle johtavan polun varrella kasvaa Sardinialle tyypillisiä korkkipuita. Korkkipuut kuoritaan käsin ja niistä saadaan materiaalia esimerkiksi viinipullon korkkeihin, pannunalusiin sekä erilaisiin koriste-esineisiin.

Saamme lipunmyyntitiskiltä lainaksi lampun, sillä Nuraghe Majorin katto on vielä tallella. Valaisimesta onkin hyötyä, kun tutkimme alakerran parhaiten säilynyttä pyöreää huonetta. Paksut kiviseinät reunustavat ummehtuneelta haisevaa maalattiaa. Täällä asuu kuulemma myös pieni lepakkoyhdyskunta, jota emme kuitenkaan huomaa. Palmaveran nuraghealue vaikutti olleen pieni kylä, kun taas Nuraghe Majori koostuu vain yhdestä rakennuksesta, jossa on pari sisäpihaa ja muutamia huoneita. Rakennelma muistuttaa vartiotornia jo siksi, että se sijaitsee mäen laella. Nuraghe on hyvässä kunnossa ja pääsemme myös sen katolle katselemaan ympäristöä.
Sardinian vuoristoinen sisämaa kutsuu tutkimusretkille. Ajelemme parina päivänä mutkikkailla teillä ja ihailemme karuja maisemia. Pian Castelsardosta lähdettyämme vastaan tulee Roccia dell’Elefante eli Elefanttikivi. Aivan tien varressa sijaitseva suuri kivi on vuosisatojen kuluessa hioutunut norsua muistuttavaan muotoon.

Kiertelemme ympäri maaseutua ja suunnistamme paperikartan avulla pikkutieltä toiselle. Tienviittoihin valitut paikannimet vaikuttavat melko sattumanvaraisilta, mutta onnistumme seikkailemaan oikeaan suuntaan. Mutkia riittää, mutta liikenne on lähes olematonta. Ajamme sympaattisesti uinuvien maalaiskylien halki, kunnes saavumme kuulaaksona tunnettuun Aggiuksen laaksoon. Graniittikallioiden sävyttämä ”kuumaisema” on karu mutta kaunis. Aggiuksen kylän keskustassa on ikivanhoja kivitaloja ja mukulakivikatuja. Paikalliset vanhukset ovat kokoontuneet kahvilan terassille katselemaan ohikulkijoita ja verkkaista elämänmenoa.

Pysähdymme Tempio Pausaniaan lounaalle. Vanhakaupunki näyttää varsin mukavalta ja viihdymme myös Trattoria La Galluresen pöydän ääressä. Ravintola vaikuttaa aidosti paikalliselta ja ruokakin maistuu italiankielisen puheensorinan keskellä hyvin. Muita ulkomaalaisia ei näy yläkerran pelkistetysti sisustetussa huoneessa lainkaan. Tästä ravintolavierailusta on jo sen verran kauan, etten uskalla sanoa La Galluresen nykytilanteesta mitään. Nettitietojen mukaan se vaikuttaa kuitenkin olevan edelleen pystyssä ja myös paikallisten suosiossa.

Palaamme Tempio Pausaniasta takaisin Castelsardoon entistä mutkikkaampaa vuoristotietä pitkin. Komeiden maisemien lisäksi mieleen jäävät myös tuulilasiin paistanut laskeva aurinko sekä tien yli kipittäneet villisian porsaat. Vaikka Sardinian rannat ovatkin upeita, kannattaa poiketa myös sisämaahan, jossa elämä vaikuttaisi soljuvan samaan kiireettömään tahtiin kuin menneinäkin vuosikymmeninä.
Turismista on muodostunut Sardinialle tärkeä tulonlähde, mutta aivan oma lukunsa on luksusturismi. Kaikki sai alkunsa 1960-luvulla, kun upporikas islamilainen prinssi Karim Aga Khan kumppaneineen osti kilometritolkulla Sardinian kauneinta rantaviivaa. Costa Smeraldaksi eli Smaragdirannikoksi nimetty alue on muotoutunut kalliiksi keitaaksi, jossa riittää viiden tähden hotelleja, luksushuviloita, drinkkibaareja, pursisatamia ja hiekkarantoja. Seutu vetää puoleensa niin Italian kuin muunkin maailman julkimoita, sillä ovathan puitteet varsin mainiot kauniita ja rikkaita ajatellen.

Edellämme murisee punainen Ferrari, kun kurvailemme mutkittelevaa maisematietä pitkin Porto Cervon kylään. Pysäköin pikku Fiatin ujosti syrjemmälle. Ostamme hieman eväitä marketista, josta jää mieleen poikkeuksellisen laaja samppanjavalikoima. Kävelemme Porto Cervon kuuluisaan huvivenesatamaan, jossa istumme pitkään varjoisalla penkillä. Katselemme, kuinka kumiveneillä liikkuvat satamatyöläiset toimivat rikkaiden perheiden juoksupoikina. Satamaa kierrellessä vastaan tulee toinen toistaan kiiltävämpiä huvijahteja. Täällä kelluu miljoona poikineen.

Costa Smeralda on kieltämättä kaunista aluetta. Luksushuvilat sulautuvat sujuvasti luonnon kätköihin, sillä tiukat rakennusmääräykset suojelevat maisemaa. Maasto kumpuilee mukavasti ja lahdenpoukamissa välkkyy turkoosi meri. Ensi kerralla olisi hauskaa vuokrata avoauto ja saapua Porto Cervoon asianmukaisella tyylillä.
Emme ole oikein rantaihmisiä, mutta kun kerran helteisessä Sardiniassa ollaan, on yksi uintipäiväkin paikallaan. Suuntaamme Fiatin nokan kohti La Pelosan rantaa, jota kehutaan yhdeksi saaren parhaista. Kuuluisimpiin se ainakin lukeutuu, ja nytkin hiekkakaistaleella on enemmän porukkaa kuin pienessä kylässä. Sardinia vetää puoleensa erityisesti italialaisia lomanviettäjiä ja tätä rantaa voisi jo kutsua italialaiseksi hulluudeksi.

Huomaamme onneksi päärannan lähistöllä poukaman, jossa on huomattavasti hiljaisempaa. Aurinkotuolista saa pulittaa kymmenen euroa kappaleelta, mutta tämä sijoitus tuntuu onnistuneelta. Saamme ihailla merimaisemaa riittävän rauhallisessa ympäristössä ja käydä myös huolettomasti uimassa. Läheisellä pikku luodolla kohoaa Pelosan vartiotorni, joka on toiminut alueen maamerkkinä jo 1500-luvulta lähtien.

Stintinon kylä sijaitsee muutaman kilometrin verran La Pelosasta etelään. Keskusta vaikuttaa nukahtaneen iltapäivän raukeuteen, mutta saamme ostettua eväitä ja syötyä ne kauniin pienvenesataman laidalla. Tässä on taas yksi esimerkki paikoista, joihin ei ilman vuokra-autoa sattumalta päätyisi.
Pohjois-Sardiniasta pääsee kätevästi naapurisaarelle Korsikalle, jonne mekin teemme päiväretken. Lauttoja Santa Teresa Galluran satamakaupungista Korsikan Bonifacioon kulkee useita kertoja päivässä, ja liput voi ostaa etukäteen Moby Linesin nettisivuilta. Lauttamatka vie alle tunnin ja saammekin ihailla Korsikan komeita rantakallioita yllättävän nopeasti. Myös kukkulan päälle rakennettu Bonifacion vanhakaupunki on vaikuttava ilmestys.

Käytämme kuusi Korsikalle varaamaamme tuntia lähinnä Bonifacion mukulakivikaduilla kiertelyyn sekä kiireettömään monen ruokalajin terassilounaaseen. Pienen aukion laidalla syöty ateria on suuri nautinto erityisesti siksi, että saamme aistia ympärillämme paikallista elämänmenoa. Bonifaciossa riittää kyllä turisteja, mutta kapeilla kujilla piileskelevät kissat, pittoreskisti rapistuneet seinät ja värikkäät ikkunaluukut vievät kokemuksen kirkkaasti positiivisen puolelle. Sointuva ranskan kieli, patongit kainalossa kulkevat ihmiset ja haitaria soittava katumuusikko tekevät selväksi, mihin maahan olemme saapuneet. Korsika maistuu paikallisessa keitossa ja muissa ruokalajeissa.

Ehdimme kävellä Bonifacion kujia useampaan kertaan edestakaisin. Vanhakaupunki on todellakin näkemisen arvoinen, mutta melko pieni. Löydämme mukavan näköalapaikan, jolta saamme ihailla komeiden kalkkikivijyrkänteiden reunustamaa merta. Näissä maisemissa viihtyisi kauemminkin, niin Korsikan kuin Sardiniankin puolella.
Italia
Sisilian yllättävän viehättävä Termini Imerese
Vietimme kesän Italian-matkan päätteeksi viisi päivää Sisiliassa. Yksi retkikohteistamme oli Termini Imeresen kaupunki, joka pääsi yllättämään positiivisesti. Sunnuntai-iltapäivä oli hiljainen, mutta löysimme paljon pittoreskeja kujia.
Termini Imerese ei kuulu Sisilian suosituimpiin matkakohteisiin, mikä tekeekin kaupungista omalla tavallaan mielenkiintoisen paikan. Päädymme Termini Imereseen ennen kaikkea siksi, että siellä on kuvattu vaimon ja anopin seuraamaa Unelmakoti Sisiliassa -televisiosarjaa. Olen itsekin nähnyt muutaman jakson, joten tiedän melko hyvin mistä on kysymys. Kaiken lisäksi Termini Imerese sijaitsee vain puolen tunnin ajomatkan päässä lomataloltamme Altavilla Miliciasta.

Saavumme Termini Imereseen sunnuntaina puoliltapäivin, jolloin liikenne on hyvin hiljaista. Tie nousee keskustaan tiiviisti rakennetulle kukkulalle. Kulmakunnan ukkoporukka päivystää muovituoleilla kantabaarinsa edustalla, mutta jalankulkijat ovat harvassa. Kadun varrelta löytyy helposti pysäköintitilaa. Lähdemme heti aluksi etsimään televisiosarjasta tuttua Palazzo Cirilloa. Arkinen katu vie meidät oikeastaan vahingossa tuomiokirkon kulmalle, josta suuntaamme kuvassa näkyville kapeammille kujille. Kaupunki yllättää meidät tässä vaiheessa kauneudellaan.

Talot ovat hauskanvärisiä ja taustalla näkyy korkeita kukkuloita. Sunnuntai-iltapäivä on silmiinpistävän hiljainen, eikä kujilla kulje kuin satunnaisia kissoja. Tämä tuo kiinnostavaa vaihtelua matkaohjelmaamme, sillä esimerkiksi turistien suosima Cefalù tai vilkas suurkaupunki Palermo ovat aivan toisenlaisia paikkoja.

Jyrkät mäet ja portaikot tekevät kortteleista hyvin kuvauksellisia. Rakennuksia koristavat muun muassa vanhat katulamput sekä takorautaiset parvekkeiden kaiteet.

Muutamat kujakissat tutustuvat muukalaisiin mielellään, mutta useimmat haluavat viettää päiväänsä rauhassa. Sinne tänne pysäköidyt skootterit sopivat sisilialaiseen tunnelmaan.

Vaaleanpunainen Palazzo Cirillo löytyy Google Mapsin avulla helposti. Unelmakoti Sisiliassa kertoo ruotsalaisesta sisustussuunnittelijasta Marie Olsson Nylanderista, joka puolisonsa Billin sekä lastensa kanssa remontoi surkeassa kunnossa olleen rakennuksen uuteen loistoon.

Emme halua liiaksi tirkistellä tuntemattomien ihmisten kotia, mutta on mukava nähdä Nylanderien kapea kotikatu ja jykevä puuovi sellaisina kuin televisiossakin. Ulkoapäin olisi vaikea arvata, miten hienon asunnon vanhat seinät kätkevät sisälleen. Kävelemme myös talon yläpuolelta kulkevaa katua pitkin. Sieltä näkyy hieman Palazzo Cirillon pihaa, josta vehreät puut tekevät hyvin suojaisan.

Termini Imeresen kaduilla on mukava kävellä rakennuksia ja koristeellisia yksityiskohtia ihaillen. Hiljaiset sunnuntai-iltapäivät ovat tulleet aiemmilla Italian-matkoilla tutuiksi, mutta ihan näin autioita katuja emme silti osanneet odottaa. Johonkin muuhun aikaan täälläkin on varmasti vilkkaampaa.

Termini Imerese syntyi noin neljäsataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua sen jälkeen, kun karthagolaiset olivat tuhonneet lähistöllä sijainneen Himeran kreikkalaiskaupungin. Uuden kaupungin paikalla oli kylpemiseen sopivia lähteitä, joista muotoutui nimi Termini Imerese eli jota kuinkin Imeran kuumat lähteet. H-kirjain putosi nimen alusta pois, koska sitä ei italian kielessä koskaan lausuta. Nykyään kaupungissa ei valitettavasti ole kylpylätoimintaa.

Palaamme kujakierrokselta takaisin katedraalille. Kirkko näyttää ulkoapäin upealta, mutta paikallinen suntio on laittanut ovet tiukasti säppiin. Katedraali on omistettu San Nicolalle eli Pyhälle Nikolaokselle, joka tunnetaan myös joulupukin esikuvana.

Etsimme lähistöltä ravintolaa, jossa ehtisimme syödä ennen lounastarjoilun päättymistä. Vaihtoehtoja ei ole kovin montaa, joten päädymme pian Il Cavalluccio Marinon eli Merihevosen varsin kuumalle katetulle terassille. Hiljaisuuden rikkoo vain viereisellä aukiolla alkava muotinäytöksen harjoitus. Musiikki pauhaa täydellä volyymilla, kun pitkäsääriset naiset kävelevät iltaa varten rakennetulla estradilla edestakaisin. Valitsen lounaakseni mustekalaa sekä lisukesalaatin. Annos onkin varsin maukas ja kevyehköksi hellepäivän ateriaksi sopivan kokoinen. Saan vielä maistella vaimon tilaamia katkarapuja, joiden parissa riittää askarreltavaa pitkäksi aikaa. Olemme ateriaan yleisesti ottaen tyytyväisiä.

Siirrymme syötyämme pieneen vehreään puistikkoon ja aukiolle, jonka laidalta kelpaa katsella maisemia ympäristöön. Muotinäytöksen harjoituksetkin ovat jo hiljentyneet, joten seesteinen rauha on palannut Termini Imereseen.

Auringonpaahteiselta näköalapaikalta on komea maisema muun muassa satamaan sekä lähistöllä kohoaville kukkuloille. Jossain alhaalla on myös rautatieasema, josta kulkee muun muassa paikallisjunia Palermoon. Junamatka Sisilian pääkaupunkiin veisi täältä puolisen tuntia.

Kierrän vielä aukion toiselle laidalle, josta aukeaa suorastaan ihastuttava merimaisema. Jossain kaukana häämöttää Zafferanon niemi, jonne teemme vielä retken myöhemmin. Niemellä sijaitsevista Porticellosta ja Sant’Eliasta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.

Palaamme kaupunkikierroksen päätteeksi katedraalin kulmille ja ostamme kahvilasta jäätelöt. Kirpeä sitruunasorbetti maistuu kuumana iltapäivänä oikein hyvältä. Pieni retki Termini Imereseen on ollut miellyttävä kokemus. Emme nähneet mitään poikkeuksellisia nähtävyyksiä, mutta tuntuu mukavalta tutustua tavalliseen sisilialaiseen kaupunkiin. Termini Imerese paljastui yllättävän viehättäväksi, ja samalla tuli nähtyä myös se televisiosta tuttu Palazzo Cirillo.
Italia
Kissoja, merimaisemia ja tartufo-jäätelöä Pizzossa
Tutustuimme kesäkuisella matkallamme muutamaan Calabrian rannikkokylään tai -kaupunkiin. Yksi näistä oli viehättävä Pizzo, jossa kohtasimme paljon kissoja, söimme kuuluisaa tartufo-jäätelöä sekä ihailimme Jumalten rannikon maisemia.
Majoituimme kesäkuussa viikoksi Italian saappaankärkeen Calabrian alueelle. Santa Maria di Ricadista vuokratulta lomatalolta oli mukava tehdä retkiä muutamiin Jumalten rannikoksi nimetyn seudun kyliin ja kaupunkeihin. Aiemmat blogikirjoitukset ovat käsitelleet Scillaa ja Tropeaa, mutta nyt on Pizzon vuoro. Ajomatka tähän retkikohteeseen sujuu rannikkoa seuraillen vajaassa tunnissa. Taivas on pilvetön ja autossa tuoksuu aurinkorasva, kun maantie johtaa hieman yllättäen suoraan Pizzon ahtaaseen keskustaan. Kapea kaupungin taloja viistävä tie vie pienen tunnelin ja muutaman mutkan kautta Papa Inferiore -nimiselle parkkipaikalle, josta löytyy runsaasti tilaa.

Heti parkkipaikan laidalta voi ihailla hienoa merimaisemaa. Kohtaamme pian nuoren miehen, joka tarjoaa tuktuk-kyytiä ympäri Pizzon aluetta. Ohjelmaan kuuluisi esimerkiksi vierailu reilun kilometrin päässä sijaitsevassa Piedigrottan luolakappelissa, joka voisi kiveen veistettyine patsaineen olla mieleenpainuva nähtävyys. Mies on kohtelias, mutta kieltäydymme tarjouksesta, koska tutustumme kylään mieluummin omatoimisesti. Toisaalta luolakappeli jää meiltä lopulta näkemättä, koska sen aukioloajat eivät oikein sovi yhteen päiväohjelmamme kanssa ja retken lopuksi tekee jo mieli palata pian lomatalolle.

Aloitamme Pizzoon tutustumisen etsimällä Mugat-nimistä puutarhaa, jossa paikallinen vapaaehtoisjärjestö huolehtii kulkukissoista. Päädymme aluksi pienen asuinalueen tunnelmallisille kujille. Ihmisiä ei näy, mutta avoimien ovien ja ikkunoiden takaa kuuluu kotien ääniä. Keittiöissä kolistellaan kattiloita, pyykkikone hurisee ja radio soittaa italoiskelmää.

Kuja muuttuu heinikon reunustamaksi kapeaksi poluksi, mutta jatkamme uteliaasti eteenpäin. Etsimämme puutarha löytyy rauhalliselta paikalta kalliojyrkänteiden välistä. Ensimmäinen kissa tassuttaa pian vastaan, ja kohta löydämme lisää nelijalkaisia ystäviä.

Mugat Pizzo on toiminut vasta pari vuotta, mutta saanut jo paljon aikaan. Puutarha toimii keitaana niin kissoille kuin ihmisillekin, ja moni kulkukissa on löytänyt uuden huolehtivan kodin järjestön kautta.

Muita ihmisiä ei näy missään, mutta vietämme pitkän tovin kesyjen kissojen kehräävässä seurassa. Joukossa on myös hyvin pieniä ja leikkisiä pentuja. Kissoille on rakennettu siistejä puumajoja sekä erilaisia pehmustettuja oleskelupaikkoja myös taivasalle.

Maltamme lopulta kiivetä tuloreittiämme pitkin takaisin Pizzon keskustaan. Kuljemme hetken helteistä autotien reunaa pitkin ja käännymme vielä katsomaan alas laaksoon, jonka keskellä kissojen puutarha häämöttää.

Saavumme pian Pizzon sydämeen Piazza della Repubblicalle. Tämä on paikallisten ihmisten perinteinen kohtaamispaikka, joka lukuisine ravintoloineen ja kahviloineen houkuttelee myös matkailijoita. Tuumaamme että Pizzossa voisi olla paikallaan maistella pizzoja. Pitkänomaisen aukion päädyssä sijaitsevassa vanhassa rakennuksessa näyttää toimivan pizzeria, joten suuntaamme sinne.

Il Porticato -ravintolan antimet maistuvat meille erinomaisesti. Istumme muovituoleilla porttikäytävässä, jonka holvikaarten varjossa on miellyttävän viileää ruokailla. Pöydästämme on näkymä auringonpaahteiselle aukiolle päin. Valitsemani pizzan täytteenä on rucolaa, kirsikkatomaatteja, mozzarellaa sekä Grana Padano -juustoa. Talon halvimman pizzan saa vitosella ja kalleimmat maksavat reilun kympin.

Heti pizzerian vieressä sijaitsee yksi Pizzon monista kirkoista, Neitsyt Marialle omistettu Chiesa dell’Immacolata. Paikallisten kauppiaiden ja maanviljelijöiden rakennuttamassa kirkossa on tyylikäs vaalea julkisivu.

Ohitamme aukiota reunustavat kahvilat ja jäätelöbaarit, joiden edustoilla päivystää muutamia sisäänheittäjiä. Pari terassia on jo melkein täyttynyt turistiryhmistä, mutta tilaakin vielä olisi. Pizzossa vierailu ei onnistu maistamatta kuuluisaa tartufo-jäätelöannosta, mutta haluamme sulatella pizzoja rauhassa ja herkutella vasta hieman myöhemmin.

Piazza della Repubblican toisessa päässä voi ihailla maisemaa Tyrrhenanmerelle päin. Aukiolla päivystävä tuktuk-kuski tulee tarjoamaan meille omaa kierrostaan, mutta kieltäydyn kohteliaasti. Miestä naurattaa, kun selitän italiaksi että meistä on mukavampaa kävellä kuin lähteä kyytiin.

Pizzo on Tropean ja Scillan tavoin rakennettu korkealle kukkulalle, josta on voinut puolustautua merirosvoja ja muita vihollisia vastaan. Vuosisatojen saatossa tänne ovat pyrkineet esimerkiksi saraseenit, ottomaanit sekä berberit.

Näkymää tarkkailee myös Il Collezionista di Venti eli Tuultenkerääjä. Metalliverkosta valmistettu taideteos on kuvanveistäjä Edoardo Tresoldin käsialaa. Upeaa maisemaa tyynesti katseleva kookas hahmo jää mieleen, sillä se sopii paikallensa erinomaisesti.

Näköalapaikan vieressä kohoava puolustuslinnoitus rakennettiin nykyiseen muotoonsa 1400-luvulla, mutta se on saanut nimensä vuoden 1815 tapahtumien mukaan. Napolin kuningas Joachim Murat oli menettänyt kruununsa, mutta rantautui Pizzoon toivoen saavansa valtansa takaisin. Hänet oli opittu tuntemaan paitsi Etelä-Italian hallitsijana myös itsensä Napoleon Bonaparten lankona. Murat sai kuitenkin vihamielisen vastaanoton, joten hänet vangittiin ja pian myös teloitettiin linnoituksen sisällä. Kyseessä oli niin tärkeä henkilö, että – paradoksaalista tai ei – linnoitus tunnetaan nykyään nimellä Castello Murat.

Kierrämme linnoituksen toiselle puolelle jatkamaan merimaisemien katselua. Jätämme Castello Muratissa vierailun väliin, vaikkei sisäänpääsy kovin montaa euroa maksaisikaan. Sisällä on ilmeisesti ainakin mallinukkeja, jotka esittävät Joachim Muratin päiviä vankisellissä, oikeudenkäyntiä sekä teloitusta.

Linnoituksen sisäänkäynninpuoleisen aukion nimi herättää meissä pientä ihmetystä, sillä B. Musolino tuo mieleen erään pahamaineisen italialaisen hahmon. Parin kirjaimen ero on kuitenkin ratkaiseva, sillä kyseessä on paikallinen suuruus Benedetto Musolino. Pizzossa syntynyt mies nousi 1800-luvulla maineeseen Italian kuningaskunnan senaattorina.

Palaamme sivukatuja pitkin Piazza della Repubblican toiseen päähän ja istahdamme Raffaele-kahvilan lähes autiolle terassille maistamaan Pizzon kuuluisinta herkkua. Tartufo di Pizzo on ulkonäöltään tryffeliä muistuttava annos, jossa käsin tehdyn jäätelöpallon sisältä löytyy sulaa suklaata. Kaiken kruunaa pintaa maustava kaakaojauhe.

Tartufon keksi aukion toisella laidalla yhä toimivan Gelateria Danten kondiittorimestari Giuseppe De Maria vuonna 1952. Jäätelömuotit pääsivät loppumaan kesken suurten hääjuhlien, jolloin lempinimellä Don Pippo tunnettu mies alkoi muotoilla jäätelöpalloja käsillään ja sovelsi jälkiruoan hätäpäissään mieleisekseen. Vieraat ihastuivat tuotokseen, jonka maine kiiri ympäri Italiaa. Tänä päivänä vieri vieressä kilpailevien kahviloiden mainokset pitävät huolen siitä, ettei paikkakunnan oma jälkiruoka jää keneltäkään huomaamatta.

Jatkamme matkaamme houkuttelevalta näyttävää Corso Giuseppe Garibaldia pitkin. Kuvauksellista kävelykatua reunustavat erilaiset pikku puodit, joista voisi ostaa muun muassa paikallisia elintarvikkeita, matkamuistoja tai kenkiä.

Kadulla tulee vastaan myös kissoja. Mugat-järjestö on ollut jälleen asialla, sillä seinälle kiinnitetyssä lapussa esitellään kulmakunnan neljä kissaa kuvien ja nimien kera. Tapaamme nuo kaikki viettämässä hellepäivää varjoissa makaillen. Giallo on asettunut portaille ja kääntää mielellään kylkeä rapsuttamista varten.

Kuja jatkuu loivaan ylämäkeen. Matkan varrelle jäävää pientä aukiota koristaa Fontana Garibaldi -suihkulähde, jonka julkisivu on harmaata graniittia.

Jatkamme vielä hetken eteenpäin, kunnes putiikit näyttävät jo loppuvan. Katsomme parhaaksi kääntyä alaspäin johtavaan portaikkoon, joka viekin lähes parkkipaikan kulmalle.

Vierailu Pizzossa oli oikein miellyttävä kokemus. Pari nähtävyyttä jäi ehkä väliin, mutta saimme nauttia kiireettömästä päivästä, herkuista ja paikallisten kissojen seurasta kauniissa ympäristössä. Emme yrittäneetkään nähdä tällä reissulla koko Calabriaa, mutta muutaman kohteen pintaraapaisu jättää alueesta oikein myönteisen mielikuvan.
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska1 vuosi sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n luova keskus Darwin
-
Italia1 vuosi sittenUpea Villa Necchi Campiglio Milanossa
-
Englanti1 vuosi sittenManchester – työmehiläisten kaupunki
-
Suomi1 vuosi sittenTuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta
-
Englanti1 vuosi sittenStadionkierros Liverpoolin Anfieldilla
-
Luxemburg12 kuukautta sittenPari kesäpäivää Luxemburgissa
-
Suomi1 vuosi sittenMonipuolinen Merikeskus Vellamo Kotkassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin koskettava 9/11-museo
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: Edge










Marika / Matkalla Missä Milloinkin
23.4.2021 at 19:36
Tätä lukiessa tempautui itsekin Sardinian kujille mukaan, tuntui, kuin olisin ollut kärpäsenä seuraamassa teidän retkeänne. La Pelosan ranta ei kuvan perusteella houkutellut minuakaan, mutta noille varjoisille kujille menisin mieluusti vaeltelemaan. Ja Neptunuksen luola jäi kiinnostamaan, sinne suuntaisin varmasti. Olen lähiaikoina innostunut luolista, onneksi myös täällä Suomessa on kiinnostavia luolia vierailtavaksi. Vuokra-auto lisää kyllä huomattavasti mahdollisuuksia matkoilla.
Mika / Lähtöportti
24.4.2021 at 12:17
Kiitos, mukava kuulla että tunnelma välittyi! Sardiniaan voisi mennä toistekin ja kierrellä saarta autolla laajemmin. Uskon että sieltä löytyisi teillekin esimerkiksi kiinnostavia patikkapolkuja ja luolia. Neptunuksen luola saattaa olla Sardinian luolista tunnetuin, mutta niitä on paljon muitakin.
Eila / Metkaamatkustelua
24.4.2021 at 12:58
Olipa hienosti kirjoitettu ja kuvitettu, monipuolinen muistelu Sardinian vierailustanne samalta kesältä 2008 kuin mekin siellä kävimme. Tuli mieleen mukavia muistoja samoista vierailukohteista. Me jouduimme tyytymään autonajotaidottomina seuramatkajärjestäjän retkiin. Kivoja nekin olivat, vaikka aikataulut eivät olleet yhtä vapaat kuin teillä omilla autoreissuillanne.
https://metkaamatkustelua.blogspot.com/2008/06/sardinia-alghero-4-1162008.html
Korsikan saaren pohjoisosiin tutustuimme reilun viikon omatoimimatkalla kesällä 2015. Etelän Bonifaciossa emme käyneet, mutta kuvailemasi tunnelma tuntui tutulta.
https://metkaamatkustelua.kuvat.fi/kuvat/Ranska,+Korsika+2015/
Mika / Lähtöportti
26.4.2021 at 11:23
Kiitos Eila! Hauskaa että kävitte samana kesänä Sardiniassa. Kävin lukemassa molemmat matkakertomuksesi, niistäkin tuli paljon tutulta kuulostavia tunnelmia ja muistoja omaan mieleeni. Olisi hauska viipyä joskus myös Korsikalla viikko tai kaksikin. Bonifacion lisäksi olen tehnyt päiväretken myös teille tuttuun Calviin Nizzasta käsin, mutta yötä en ole Korsikalla koskaan ollut.
Jenni / Unelmatrippi
24.4.2021 at 16:14
Tässä tuli lukijallekin ikävä Italiaan. 🙂 Tämän jutun perusteella vaikuttaa nyt siltä, että pitää lisätä Sardinia ja Korsika todo-listalle. Houkuttelevan kuuloista ja näköistä! Nuo ihanat maisemat ja herkulliset ruuat, kimmeltävä meri ja kiinnostava historia saisivat ihan varmasti helposti viihtymään viikon tai pidempäänkin.
Mika / Lähtöportti
26.4.2021 at 11:41
Uskon kyllä että tykkäisitte sekä Sardiniasta että Korsikasta! Molemmat sopisi teidän matkailutyylillä varmasti samalle reissulle, esimerkiksi viikko molemmilla saarilla. Autolla riittää paljon kierreltävää ja saarelta toiselle siirtyminen on helppoa. Pittoreskit maalaiskylät, monet linnoitukset, hyvät ruoat ja viinit, merimaisemat ja hieman Manner-Euroopasta eroava tunnelma… eikö kuulostakin hyvältä? 😉
Jenni / Unelmatrippi
30.4.2021 at 19:54
No todellakin! Hyvin myyty! 😀
Mika / Lähtöportti
4.5.2021 at 10:58
Hyviä kohteita Euroopassa autoileville, mutta sopivasti sivussa yleisimmiltä reiteiltä 🙂