Näin Italiaa kaivatessa ja uusia matkoja odotellessa voi muistella menneitä reissuja. Sardinia on jäänyt mieleeni kauniina ja karismaattisena saarena, jossa riittäisi tutkittavaa huomattavasti viikkoa pidemmällekin matkalle.

Sardinia on kiehtova saari, jonka historia ja kulttuuri eroavat muusta Italiasta. Saaren asukkailla on vahva sardinialainen identiteettinsä ja heitä pidetään monia muita italialaisia hiljaisempina sekä varautuneempina. Sardiniassa eletään pitkään, sillä saarella asuu väkilukuun suhteutettuna enemmän satavuotiaita kuin missään muualla maailmassa. Tästä lienee kiittäminen ainakin rauhallista elämänmenoa, yhteisöllisyyttä sekä maukasta lähiruokaa.

Saaren sydän löytyy sisämaan karusta luonnosta ja myös lampaat kuuluvat erottamattomasti Sardiniaan. Sen sijaan mereen on suhtauduttu jopa epäluuloisesti, sillä se on tuonut paljon harmia. Erilaisten valloittajien sotalaivat ovat rantautuneet vuosisatojen kuluessa Sardiniaan, hallitsijat ovat vaihtuneet ja eri kansat jättäneet jälkensä tälle sielukkaalle saarelle. Majoituimme heinäkuussa 2008 tekemällämme matkalla Castelsardon kylään, josta käsin teimme vuokra-autolla muutamia retkiä. Ehdimme nähdä vain pienen kulman suuren saaren pohjoisosasta, joten joskus olisi mukava palata tutustumaan Sardiniaan laajemminkin.

VIEHÄTTÄVÄ CASTELSARDO

Castelsardo on meille juuri sopiva paikka yhden viikon matkan tukikohdaksi. Kukkulan rinteelle kohoava vanhakaupunki on kaunis ja yleinen ilmapiiri varsin rauhallinen. Matkailijoitakin toki riittää, mutta kylä tuntuu sopivan pieneltä ja viihtyisältä. Toisaalta ravintolavaihtoehtoja on varsin runsaasti.

Majoitumme Hotel Pedraladdaan, joka sijaitsee komealla paikalla lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta. Suuri hotelli ajaa asiansa, mutta jää mieleen hieman kolkkona paikkana, jossa emme erityisesti viihdy. Päällimmäiset muistot liittyvät meluisaan aamiaishuoneeseen sekä huoneen lattialla kirmanneeseen torakkaan.

Castelsardossa saa kiivetä portaita oikein urakalla. Edes helteinen sää ei hillitse menohaluja, sillä vanhankaupungin mäkiset kujat ovat kuvauksellisia ja maisemat vain paranevat ylöspäin kiivettäessä.

Parhaista näkymistä saa nauttia kukkulan huipulla, jossa kohoaa vanha linnoitus. Kaukana alhaalla kimaltaa Välimeri ja kylän kattojen takana kumpuilevat Sardinian kukkulat. Linnoitus on peräisin 1100-luvulta, jolloin genovalaiset valloittajat perustivat kaupungin nimellä Castelgenovese. Sisätiloissa on punontatöitä esittelevä näyttely. Paikalliset ovat ylpeitä käsityöperinteistään ja koreja sekä muita punottuja esineitä löytyykin kaikista seudun matkamuistoliikkeistä.

Vanhankaupungin kujat ovat iltapäivisin hiljaisia, sillä paikalliset ymmärtävät vetäytyä huilaamaan kuumimpien tuntien ajaksi. Hortensiat ja petuniat kukkivat ruukuissaan, kissat loikoilevat varjoissa ja merituuli tuo ajoittain kaivattua viilennystä vanhoille kujille. Alue on sen verran pieni, että korttelit ja näköalapaikat tulevat pian tutuiksi.

SARDINIAN MAUT

Matka Italiaan on aina myös makumatka. Sardinia tunnetaan esimerkiksi lampaanmaidosta valmistetusta pecorinojuustosta sekä ohuesta carasau-leivästä. Lihaa on syöty perinteisesti enemmän kuin kalaa. Maittava jälkiruoka seadas on eräänlainen pecorinolla täytetty pannukakku, jonka päällä on makeaa hunajaa. Valkoviineissä suositaan vermentino-rypälettä ja punaviineissä cannonauta. Matkasta on jo kauan, joten Castelsardon ravintolat lienevät muuttuneet vuosien varrella. Parhaat muistot jäivät mutkattoman mukavasta La Trattoria da Maria Giuseppasta sekä hienostuneemmasta Il Cormoranosta. Myös kala-ateria maisemaravintola La Guardiolassa onnistui erinomaisesti.

AURINKOINEN ALGHERO

Sardinian pohjoisosan tunnetuin kaupunki lienee Alghero, jonne mekin heti ensimmäisellä autoretkellämme päädymme. Pitkät hiekkarannat ovat tehneet Algherosta suositun lomakohteen, mutta myös muurien suojaama vanhakaupunki on varsin viehättävä.

Pikku Barcelonaksikin kutsutun Algheron erityispiirre on katalaanin kieli, jonka valloittajat toivat kaupunkiin jo 1300-luvulla. Katalaani näkyy katukylteissä ja sen paikallista murretta puhutaan kaupungissa edelleen. Perinteet näyttävät olevan arvossaan, sillä näemme myös muutaman Katalonian punakeltaisen Senyera-lipun. Vaikka Italia onkin Sardinian nykyinen pääkieli, puhutaan saarella yhä myös sardia monine erilaisine murteineen. Sardin asema on ajan kuluessa heikentynyt huomattavasti, mutta arvokkaita kieliperinteitä halutaan suojella ja ylläpitää.

Maleksimme kujien varjoissa ja näemme sekä vanhoja rakennuksia että suuren huvivenesataman. Algherosta jää parhaiten mieleen rantaa seurailevan muurin päällä kulkeva kävelytie, jolta voi katsella merimaisemaa. Helteisenä iltapäivänä on hiljaista, mutta löydämme yhden avoinna olevan ravintolan ja syömme onnistuneen aterian. Mikäs täällä on ollessa, kun aurinko helottaa siniseltä taivaalta ja Sardinian herkut odottavat lautasella.

CAPO CACCIAN HÄIKÄISEVÄT MAISEMAT

Yksi Pohjois-Sardinian kauneimmista paikoista on Capo Caccian niemi, joka pistää merelle reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Algherosta länteen. Mahtavien kalliojyrkänteiden sävyttämä niemi on luonnonsuojelualuetta ja sen korkeimmalla kohdalla sijaitsee vanha majakka.

Capo Caccian tunnetuin nähtävyys on Grotta di Nettuno eli Neptunuksen luola, jossa voi ihailla upeita tippukiviä. Luolaan laskeutuu noin 650 askelman portaikko, jota emme lähde tällä helteellä kokeilemaan. Portaita ylös kapuavat ihmiset huohottavat hikisinä, mutta kokemus on ilmeisesti ollut vaivan arvoinen. Tämä täytynee kokea sitten seuraavalla Sardinian-matkalla! Luolan suulle pääsee myös Algherosta järjestettävillä veneretkillä.

Katselemme valkeita kalliojyrkänteitä ja sinisenä välkehtivää merta ensin portaiden yläpäästä ja myöhemmin myös syrjemmältä löytyvällä näköalapaikalla. Saamme olla jälkimmäisellä paikalla rauhassa keskenämme. Tällaista ympäristöä kelpaakin ihailla ilman turhaa kiirettä.

SALAPERÄISET NURAGHET

Sardinian historia on pitkä ja vaiherikas. Menneisyydestä on jäänyt muistoksi muun muassa mystisiä kivirakennelmia, joista käytetään nimitystä nuraghe. Näitä tuhansia vuosia vanhoja rakennelmia kohoaa eri puolilla saarta ja niitä on luultavasti käytetty ainakin asumis- ja puolustustarkoituksiin.

Palmaveran nuraghe sijaitsee aivan Capo Caccian ja Algheron välisen tien varrella, joten se on helppo pysähdyskohde. Aurinko porottaa ja hyönteiset sirittävät, kun katselemme muinaisia kiviä. Palmaveran päärakennus on säilynyt kattoa lukuun ottamatta hyvin kasassa, mutta muu alue on aika lailla raunioina. Nuraghet herättävät mielenkiintoa Sardinian historiaa kohtaan. Keitä nuragheissa asui ja millaista heidän elämänsä oli?

Tutustumme myöhemmin myös Nuraghe Majoriin, joka löytyy Tempio Pausanian kaupungin pohjoispuolelta. Täälläkin kuuluu hyönteisten siritystä ja pienet liskot vilistävät kivien raosta toiseen. Nuraghelle johtavan polun varrella kasvaa Sardinialle tyypillisiä korkkipuita. Korkkipuut kuoritaan käsin ja niistä saadaan materiaalia esimerkiksi viinipullon korkkeihin, pannunalusiin sekä erilaisiin koriste-esineisiin.

Saamme lipunmyyntitiskiltä lainaksi lampun, sillä Nuraghe Majorin katto on vielä tallella. Valaisimesta onkin hyötyä, kun tutkimme alakerran parhaiten säilynyttä pyöreää huonetta. Paksut kiviseinät reunustavat ummehtuneelta haisevaa maalattiaa. Täällä asuu kuulemma myös pieni lepakkoyhdyskunta, jota emme kuitenkaan huomaa. Palmaveran nuraghealue vaikutti olleen pieni kylä, kun taas Nuraghe Majori koostuu vain yhdestä rakennuksesta, jossa on pari sisäpihaa ja muutamia huoneita. Rakennelma muistuttaa vartiotornia jo siksi, että se sijaitsee mäen laella. Nuraghe on hyvässä kunnossa ja pääsemme myös sen katolle katselemaan ympäristöä.

SISÄMAAN KARUT MAISEMAT

Sardinian vuoristoinen sisämaa kutsuu tutkimusretkille. Ajelemme parina päivänä mutkikkailla teillä ja ihailemme karuja maisemia. Pian Castelsardosta lähdettyämme vastaan tulee Roccia dell’Elefante eli Elefanttikivi. Aivan tien varressa sijaitseva suuri kivi on vuosisatojen kuluessa hioutunut norsua muistuttavaan muotoon.

Kiertelemme ympäri maaseutua ja suunnistamme paperikartan avulla pikkutieltä toiselle. Tienviittoihin valitut paikannimet vaikuttavat melko sattumanvaraisilta, mutta onnistumme seikkailemaan oikeaan suuntaan. Mutkia riittää, mutta liikenne on lähes olematonta. Ajamme sympaattisesti uinuvien maalaiskylien halki, kunnes saavumme kuulaaksona tunnettuun Aggiuksen laaksoon. Graniittikallioiden sävyttämä ”kuumaisema” on karu mutta kaunis. Aggiuksen kylän keskustassa on ikivanhoja kivitaloja ja mukulakivikatuja. Paikalliset vanhukset ovat kokoontuneet kahvilan terassille katselemaan ohikulkijoita ja verkkaista elämänmenoa.

Pysähdymme Tempio Pausaniaan lounaalle. Vanhakaupunki näyttää varsin mukavalta ja viihdymme myös Trattoria La Galluresen pöydän ääressä. Ravintola vaikuttaa aidosti paikalliselta ja ruokakin maistuu italiankielisen puheensorinan keskellä hyvin. Muita ulkomaalaisia ei näy yläkerran pelkistetysti sisustetussa huoneessa lainkaan. Tästä ravintolavierailusta on jo sen verran kauan, etten uskalla sanoa La Galluresen nykytilanteesta mitään. Nettitietojen mukaan se vaikuttaa kuitenkin olevan edelleen pystyssä ja myös paikallisten suosiossa.

Palaamme Tempio Pausaniasta takaisin Castelsardoon entistä mutkikkaampaa vuoristotietä pitkin. Komeiden maisemien lisäksi mieleen jäävät myös tuulilasiin paistanut laskeva aurinko sekä tien yli kipittäneet villisian porsaat. Vaikka Sardinian rannat ovatkin upeita, kannattaa poiketa myös sisämaahan, jossa elämä vaikuttaisi soljuvan samaan kiireettömään tahtiin kuin menneinäkin vuosikymmeninä.

LUKSUSSATAMA PORTO CERVO

Turismista on muodostunut Sardinialle tärkeä tulonlähde, mutta aivan oma lukunsa on luksusturismi. Kaikki sai alkunsa 1960-luvulla, kun upporikas islamilainen prinssi Karim Aga Khan kumppaneineen osti kilometritolkulla Sardinian kauneinta rantaviivaa. Costa Smeraldaksi eli Smaragdirannikoksi nimetty alue on muotoutunut kalliiksi keitaaksi, jossa riittää viiden tähden hotelleja, luksushuviloita, drinkkibaareja, pursisatamia ja hiekkarantoja. Seutu vetää puoleensa niin Italian kuin muunkin maailman julkimoita, sillä ovathan puitteet varsin mainiot kauniita ja rikkaita ajatellen.

Edellämme murisee punainen Ferrari, kun kurvailemme mutkittelevaa maisematietä pitkin Porto Cervon kylään. Pysäköin pikku Fiatin ujosti syrjemmälle. Ostamme hieman eväitä marketista, josta jää mieleen poikkeuksellisen laaja samppanjavalikoima. Kävelemme Porto Cervon kuuluisaan huvivenesatamaan, jossa istumme pitkään varjoisalla penkillä. Katselemme, kuinka kumiveneillä liikkuvat satamatyöläiset toimivat rikkaiden perheiden juoksupoikina. Satamaa kierrellessä vastaan tulee toinen toistaan kiiltävämpiä huvijahteja. Täällä kelluu miljoona poikineen.

Costa Smeralda on kieltämättä kaunista aluetta. Luksushuvilat sulautuvat sujuvasti luonnon kätköihin, sillä tiukat rakennusmääräykset suojelevat maisemaa. Maasto kumpuilee mukavasti ja lahdenpoukamissa välkkyy turkoosi meri. Ensi kerralla olisi hauskaa vuokrata avoauto ja saapua Porto Cervoon asianmukaisella tyylillä.

RUUHKAA LA PELOSAN RANNALLA

Emme ole oikein rantaihmisiä, mutta kun kerran helteisessä Sardiniassa ollaan, on yksi uintipäiväkin paikallaan. Suuntaamme Fiatin nokan kohti La Pelosan rantaa, jota kehutaan yhdeksi saaren parhaista. Kuuluisimpiin se ainakin lukeutuu, ja nytkin hiekkakaistaleella on enemmän porukkaa kuin pienessä kylässä. Sardinia vetää puoleensa erityisesti italialaisia lomanviettäjiä ja tätä rantaa voisi jo kutsua italialaiseksi hulluudeksi.

Huomaamme onneksi päärannan lähistöllä poukaman, jossa on huomattavasti hiljaisempaa. Aurinkotuolista saa pulittaa kymmenen euroa kappaleelta, mutta tämä sijoitus tuntuu onnistuneelta. Saamme ihailla merimaisemaa riittävän rauhallisessa ympäristössä ja käydä myös huolettomasti uimassa. Läheisellä pikku luodolla kohoaa Pelosan vartiotorni, joka on toiminut alueen maamerkkinä jo 1500-luvulta lähtien.

Stintinon kylä sijaitsee muutaman kilometrin verran La Pelosasta etelään. Keskusta vaikuttaa nukahtaneen iltapäivän raukeuteen, mutta saamme ostettua eväitä ja syötyä ne kauniin pienvenesataman laidalla. Tässä on taas yksi esimerkki paikoista, joihin ei ilman vuokra-autoa sattumalta päätyisi.

RETKI KORSIKALLE

Pohjois-Sardiniasta pääsee kätevästi naapurisaarelle Korsikalle, jonne mekin teemme päiväretken. Lauttoja Santa Teresa Galluran satamakaupungista Korsikan Bonifacioon kulkee useita kertoja päivässä, ja liput voi ostaa etukäteen Moby Linesin nettisivuilta. Lauttamatka vie alle tunnin ja saammekin ihailla Korsikan komeita rantakallioita yllättävän nopeasti. Myös kukkulan päälle rakennettu Bonifacion vanhakaupunki on vaikuttava ilmestys.

Käytämme kuusi Korsikalle varaamaamme tuntia lähinnä Bonifacion mukulakivikaduilla kiertelyyn sekä kiireettömään monen ruokalajin terassilounaaseen. Pienen aukion laidalla syöty ateria on suuri nautinto erityisesti siksi, että saamme aistia ympärillämme paikallista elämänmenoa. Bonifaciossa riittää kyllä turisteja, mutta kapeilla kujilla piileskelevät kissat, pittoreskisti rapistuneet seinät ja värikkäät ikkunaluukut vievät kokemuksen kirkkaasti positiivisen puolelle. Sointuva ranskan kieli, patongit kainalossa kulkevat ihmiset ja haitaria soittava katumuusikko tekevät selväksi, mihin maahan olemme saapuneet. Korsika maistuu paikallisessa keitossa ja muissa ruokalajeissa.

Ehdimme kävellä Bonifacion kujia useampaan kertaan edestakaisin. Vanhakaupunki on todellakin näkemisen arvoinen, mutta melko pieni. Löydämme mukavan näköalapaikan, jolta saamme ihailla komeiden kalkkikivijyrkänteiden reunustamaa merta. Näissä maisemissa viihtyisi kauemminkin, niin Korsikan kuin Sardiniankin puolella.