Itselleni kovin tuttu Tuusulanjärven alue kuuluu Uudenmaan monipuolisimpiin matkailukohteisiin. Kokosin nyt vinon pinon vinkkejä yhteen pakettiin. Tänä kesänä kannattaa tulla Tuusulaan, sillä elokuussa täällä järjestetään myös...
Vietimme viikko sitten neljä päivää Tallinnassa. Etelänaapurin kesäisessä pääkaupungissa riittää runsaasti nähtävää. Kokosin matkamme parhaat palat ja kiinnostavimmat vierailukohteet samaan pakettiin. Tallinna on monelle suomalaiselle hyvinkin...
Kävin koronatauon jälkeen ensimmäistä kertaa ulkomailla reilu viikko sitten, kun osallistuin Tallink Siljan järjestämälle pressimatkalle Tallinnaan. Sain tuntumaa poikkeusoloissa matkailuun ja pääsin tutustumaan Tallinnan Fotografiskaan sekä...
Moni tuntee Pohjois-Italian komeat vuoristojärvet, mutta maan keskiosissa sijaitseva Trasimeno lienee useimmille tuntemattomampi. Trasimeno-järven ympäristön rauhallinen tunnelma teki minuun syvän vaikutuksen vuonna 2011 tekemällämme matkalla. Ilmassa...
Tuusulanjärven ympäristö tunnetaan Suomen kulttuurin kehtona, jonne monet maamme merkkihenkilöt asettuivat asumaan viime vuosisadan alussa. Oma suosikkini seudun nähtävyyksistä on Pekka Halosen taiteilijakoti Halosenniemi. Olen viettänyt...
Matkailu ja jalkapallo kuuluvat suurimpiin intohimoihini, jotka voi parhaassa tapauksessa yhdistää toisiinsa. Valitsin tähän postaukseen viisi ikimuistoisinta futiskokemusta reissujeni varrelta. Ellei koronavirus olisi sotkenut suunnitelmia, alkaisivat...
Tein kesällä 1997 yhden elämäni parhaista matkoista, kun reissasimme täyden kuukauden ympäri Eurooppaa kaverini Juhanin kanssa. Tämä on jälkimmäinen osa edellisessä postauksessa alkaneesta tarinasta. Saavumme parin...
Yksi elämäni parhaista matkakokemuksista on ollut kuukauden mittainen Interrail, jonka tiivistin nyt kahteen postaukseen. Reissusta on pian kulunut jo 23 vuotta, joten tarjolla on ajankohtaisten vinkkien...
Päijännettä halkova Pulkkilanharju tarjoaa mukavia retkeilymahdollisuuksia miellyttävissä järvimaisemissa. Tutustuimme Asikkalassa sijaitsevaan luontokohteeseen koko perheen voimin. Kiinnostuin Pulkkilanharjusta tutkiessani taustatietoja viime itsenäisyyspäivänä julkaistuun Suomen maakunnista kertovaan juttuun....
Monen matkailijan rakastama Toscana on yksi Italian tunnetuimmista alueista. Tein saapasmaata ikävöidessäni koosteen seitsemästä Toscanassa käymästäni kaupungista, joissa riittää paljon kaunista nähtävää. Alla esiteltävien kohteiden joukossa...