Suomi
Kansallismaisemamme Koli

Vierailimme viime heinäkuussa monen muun kotimaanmatkailijan tavoin Kolilla. Kävimme tällä kerralla pelkästään suositulla Huippujen kierroksella, joka on helpoin tapa Suomen kuuluisimpien maisemien ihailuun.
Kesällä kuulosti siltä, että suurin piirtein joka toinen suomalainen suuntasi ihailemaan Kolin maisemia. Pysähdyimme sinne itsekin muutamaksi tunniksi matkallamme Joensuusta Nurmekseen.
Edellisestä käynnistäni ehti vierähtää jo yli vuosikymmen, joten olin toivonut Kolille paluuta jo kauan. Heinäkuun lopulla oli toki ruuhkaa ja jo parkkipaikan löytämisessä oli haasteensa. Parkkipaikoilta pääsee Break Sokos Hotel Kolin ja Luontokeskus Ukon pihapiiriin joko portaita pitkin tai ilmaisen funikulaarin kyydissä.
Lähdemme yläpihalta Huippujen kierrokselle, joka on suosittu puolentoista kilometrin mittainen lenkki. Kierroksen varrella nähdään kuuluisat Ukko-Kolin, Paha-Kolin sekä Akka-Kolin maisemat. Taival alkaa jyrkkiä kiviportaita pitkin kiipeämällä ja pian voikin jo vetää henkeä ensimmäisillä maisemapaikoilla, joilta saa ihailla näkymiä kaukana alhaalla siintävälle Pieliselle päin.
Jo ensimmäiset järvimaisemat ovat huikean hienoja, mutta jatkamme kappaleen matkaa eteenpäin ja saavumme Kolin kuuluisimmalle huipulle Ukko-Kolille. Täältä Pohjois-Karjalan korkeimman vaaran päältä aukeaa häkellyttävän hieno maisema sinisenä kimaltavalle Pieliselle.
Kuuluisimpana Kolin ikuistajana pidetään taiteilija Eero Järnefeltiä, joka maalasi mielellään komeita metsä- ja järvimaisemia. Kun Järnefelt muutti perheineen Keski-Uudellemaalle Tuusulanjärven rannalle, alkoi hän kutsua itsellenikin kovin tuttua Sarvikalliota Pikku-Koliksi.
Jatkamme Ukko-Kolilta taas hieman eteenpäin, kunnes saavumme seuraavalle maisemapaikalle Paha-Kolille. Tälle huipulle kiivetään kaltevaa avokalliota pitkin, joten perille pääsemisen voi kokea hiukan haastavaksikin. Auringon kuivattamalla kalliolla on onneksi helppo kiivetä.
Löydämme Paha-Kolin liepeiltä mukavan kallion, jossa saamme mutustella eväitä ja katsella maisemaa melko lailla omassa rauhassamme. Alhaalla Pielisellä erottuvat esimerkiksi hauskasti nimetyt vierekkäiset saaret Pieni-Hölö ja Iso-Hölö. Ihmisiä on hieman vähemmän kuin Ukko-Kolilla ja oman retkemme perusteella Paha-Koli on meille koko alueen mieluisin maisemapaikka.
Historioitsijoiden mukaan Paha-Koli toimi menneisyydessä käräjäpaikkana, jonka jyrkänteeltä rikokseen tuomittuja heitettiin kohti kuolemaa. Rajusta pudotuksesta hengissä selviytyminen kelpasi kuitenkin todisteeksi syyttömyydestä.
Kolin maisemia ihaillaan edelleen kaiteettomilta avokallioilta, joiden päällä on syytä liikkua varoen. Pääsimme itse paikalle poutaisena kesäpäivänä, mutta alusta saattaa olla huonommalla kelillä hyvinkin liukas. Korkeita jyrkänteitä riittää monessa paikassa, joten maltti on valttia ja erityisesti pienistä lapsista on syytä huolehtia tarkasti.
Jatkamme Paha-Kolilta vielä vähän matkaa Huippujen kierroksen ulkopuolelle, jolloin ihmismäärä vähenee oleellisesti ja maisemaa voi katsella entistä rauhallisemmin. Näkymät ovat edelleen suurin piirtein yhtä upeita kuin suosituimmilla näköalapaikoillakin.
Kierroksesta olisi vielä jäljellä Akka-Koli, mutta jätämme sen huipulle kiipeämisen tällä kerralla väliin. Alamme olla maisemakylläisiä kiireettömän näkymien ihailun jälkeen ja Akka-Kolilla näkyy olevan jo muita retkeläisiä riittämiin. Akka-Kolin päältä aukeaa hyvä näkymä eri suuntiin, erityisesti länteen eli poispäin Pielisestä. Akka-Kolille täytyy ehdottomasti kiivetä taas seuraavalla Kolin-vierailulla.
Akka-Kolin juurelta löytyy Hiljaisuuden temppeli, jossa vihitään vuosittain muutamia kymmeniä hääpareja sekä pidetään hartauksia. Yksinkertainen puuristi sopii luontevasti karunkauniiseen ympäristöön. Kolin uskotaan olleen muinaissuomalainen palvontapaikka jo ennen kristinuskoa, joten näillä kallioilla on hyvinkin pitkä uskonnollinen historia.
Saavumme kävelykierroksen päätteeksi Luontokeskus Ukkoon, jossa teemme pieniä matkamuisto-ostoksia. Näyttelytilat ovat monista muista luontokeskuksista poiketen pääsymaksulliset, mutta tämä lienee Kolin suuret kävijämäärät huomioiden hyvin perusteltua. Nälkä kurnii, joten menemme syömään viereisen Break Sokos Hotel Kolin näköalaravintolaan. Satumme paikalle sopivaan aikaan, sillä suuressa salissa on vain muutamia ruokailijoita. Saamme näin ollen ikkunapöydän, josta kelpaa katsella maisemaa koko kolmen ruokalajin aterian ajan.
Kolin kansallispuistossa on kuuluisimpien maisemapaikkojen lisäksi paljon muutakin koettavaa. Tänne voisi palata joskus paremmalla ajalla ja viipyä useamman päivän, jolloin ehtisi retkeillä monilla poluilla. Alun perin ajattelimme yöpyä Kolilla tälläkin reissulla, mutta hotelli oli loppuunmyyty ja päätimme muutenkin siirtää majoituksen johonkin hiljaisempaan ajankohtaan.
Itseäni houkuttaisi Kolin poluista vaikkapa reilun seitsemän kilometrin Mäkrän kierto, joka veisi Järnefeltin maalauspaikoille Mäkrävaaralle. Kolilla on useampia muutaman kilometrin lenkkejä, joista moniin kuuluvat suuret korkeuserot. Alueen pisin reitti Herajärven kierros tarjoaisi patikoitavaa neljäksikin päiväksi.
Ainakin osalla poluista saisi luultavasti kulkea rauhassa, sillä valtaosa kaltaisistamme päiväretkeläisistä käy katsomassa vain Huippujen kierroksen maisemat. Reiteistä löytyy kattavasti tietoa Luontoon.fi -sivustolta.
Kolille voisi toki tulla myös talvella hiihtämään, sillä latuverkostoa riittää noin 80 kilometrin verran. Reitit levittäytyvät suurten korkeuserojen sävyttämiin vaaramaisemiin sekä Pielisen jäälle. Kolilla toimii myös perinteikäs laskettelukeskus.
Kolin suosiolla on syynsä, sillä maisemat ovat ehdottomasti näkemisen arvoiset. Sanotaan, että jokaisen japanilaisen kuuluisi kerran elämässään kiivetä Fuji-vuorelle, ja kenties Kolia voisi Saanatunturin ohella pitää meidän Fujinamme. Kolin ruuhkat olivat ainakin kesäloma-aikaan todellisuutta, mutta tilanne ei kuitenkaan ollut aivan mahdoton, kunhan vain henkisesti varautui liikkumaan vilkkaalla alueella. Koli lienee parhaimmillaan varhain aamulla tai iltaisin, kuten bloggaajakollega Rami ansiokkaassa jutussaan mainitsee. Tässäkin olisi yksi hyvä syy viipyä yön yli.
Mielestäni on melko samantekevää, mistä kohtaa Huippujen kierrosta Pieliselle päin katselee. Näkymä on upea monesta kohdasta ja sama Pielinen siellä alhaalla joka tapauksessa kimaltaa. Parasta on vain etsiä itselleen miellyttävä paikka ja pysähtyä nauttimaan kotimaan kauneudesta.

Suomi
Sähkömaastopyöräilyn iloa Ahvenistolla

Kävin alkuviikosta kaverini Juhanin kanssa kokeilemassa ensi kertaa sähköpyöräilyä. Paikkana oli Hämeenlinnan Ahvenisto, joka on kuin kesäinen keidas kirkasvetisine järvineen ja metsäisine harjuineen. Nautimme pyöräilyn lisäksi rantasaunan löylyistä.
Kaupallisessa yhteistyössä Ahveniston Toimintapuisto
Sain keväällä yhteydenoton Ahveniston Toimintapuistosta, jossa oli huomattu parin vuoden takainen juttuni keväisestä retkestä paikalliselle luontopolulle. Sovimme että palaan kauniiseen ympäristöön kokeilemaan tämän kesän uutuutta, vuokrattavana olevia sähkömaastopyöriä. Olin retkestä jo etukäteen innoissani, koska tiesin Hämeenlinnan luonnon kauniiksi, enkä ollut koskaan aiemmin kokeillut sähköpyörää.

Sähköpyörien suosio on kovassa nousussa ja niitä on ollut vuokrattavana useammassa paikassa kotimaanmatkojemme varrella. Kerran Keski-Suomessa olin jo tekemässä varaustakin, mutta silloin suositut menopelit oli varattu loppuun. Tavallinen maastopyöräily on minulle tuttua puuhaa, joten luonnossa pyöräily tuntuu luontevalta. Nyt apuna on kuitenkin sähkö, joka suorastaan nykäisee ensikertalaisen pyörän matkaan.

Käymme aluksi läpi sähköpyörien tekniikkaa Ahveniston Toimintapuiston puistopäällikön Aatun kanssa ja kuuntelemme asiantuntevat vinkit seudun parhaista pyöräilyreiteistä. Päätämme hetken pohdinnan jälkeen suunnata Toimintapuiston nettisivuilta löytyvälle esimerkkireitille, joka vie Hämeenlinnan tunnetuimpien nähtävyyksien äärelle. Pyörässä on kiinnike matkapuhelinta varten, jolloin kännykän käyttäminen navigaattorina on sujuvaa. Mainittu esimerkkireitti löytyy maksuttomasti Komoot-sovelluksesta.

Sähkölle tulee käyttöä heti retken alussa, kun nousemme jyrkkää mäkeä pitkin maauimalan kulmalta Ahveniston harjulle. Sähkön tuoma apu jopa yllättää ensikertalaisen, sillä mäki taittuu hämmästyttävän kevyesti, kunhan vain muistaa polkea taukoamatta. Hyväkuntoinen pyöräilijä pärjäisi täällä pelkillä lihasvoimilla, mutta satunnaiselle polkijalle sähköavusteinen pyörä tekee haastavastakin reitistä miellyttävän. Isotkaan ylämäet eivät tunnu liian raskailta ja samalla kilometrimäärää on helppo venyttää entistä pidemmäksi.

Sähköpyörään totuttelussa menee pieni hetki, sillä vaihteille on käyttöä sähköavustuksesta huolimatta. Esimerkiksi ennen jyrkkää ylämäkeä on hyvä valita tavallisen polkupyörän tavoin riittävän pieni vaihde, jotta eteneminen sujuu jouhevasti. Myös sähköavustuksen voimakkuutta voi säätää itse.

Ahveniston Toimintapuistosta vuokrattavat pyörät ovat täysjousitettuja GasGas eMTB Trail 2.0 -sähkömaastopyöriä. Runkokokoja on tarjolla kaksi, M ja L. Kypärä kuuluu tietenkin hintaan ja mukana on myös lukko, jos matkan varrella tekee mieli pysähtyä vaikkapa kahville. Pyörän vuokrahinta kolmelta tunnilta on 49,90 euroa ja lisätunteja voi varata kymmenen euron hintaan. Vuokraaminen onnistuu Toimintapuiston nettisivujen kautta.

Ahveniston harjut ja metsät muodostavat upean ulkoilualueen, jossa kelpaa liikkua niin kävellen kuin pyöräillenkin. Ajelemmekin aluksi metsäpolkuja edestakaisin ihan vain siitä ilosta, että saamme nauttia näissä maisemissa ylä- ja alamäistä vankkatekoisten pyörien selässä. Risuista tai männynkävyistä ei tarvitse suuremmin välittää, sillä maastopyörien renkaat on tehty rullaamaan luonnon keskellä.

Lähdemme vähitellen seuraamaan etukäteen suunniteltua reittiä. Se vie meidät pian Ahveniston hylätyn hyppyrimäen juurelle. Karu betonitorni on kuin muinainen luuranko, joka kohoaa korkealle metsän yläpuolelle. Hyppyrin juurelta alastulorinteelle päin katsellessa ei voi kuin ihmetellä mäkihyppääjien rohkeutta. Tämä ei ollut edes kovin suuri mäki, sillä Vesa Hakalan leiskauttamaksi mäkiennätykseksi jäi 82 metriä.

Hyppyrimäen vierestä avautuu maisema Ahveniston moottoriradalle ja kauempana levittäytyville metsäalueille. Suomen vanhin toiminnassa oleva moottorirata avattiin vuonna 1967, jolloin Formula 2 -kisassa nähtiin monta F1-luokan legendaarista maailmanmestaria. Jack Brabhamin, Graham Hillin, Niki Laudan, Jim Clarkin ja Jochen Rindtin jälkeen radalla ovat kurvailleet tietenkin kaikki maineeseen nousseet kotimaiset kilpa-ajajat.

Laskettelemme alas harjulta ja päädymme Hämeenlinnan päällystetyille kaduille. Seurailemme hetken Hämeen Härkätietä ja saavumme Vanajaveden rannalle. Pian edessämme kohoaa komea Hämeen linna, joka on vartioinut ympäristöä jo keskiajalta lähtien. Katselemme ohimennen myös viereisen Museo Militarian pihalle kerättyjä tykkejä ja panssarivaunuja.

Jatkamme matkaa Vanajan rantareittiä seuraten. Hämeenlinnan suosituin lenkkeilypolku kiertää tasaisia rantoja seuraillen kauniin vesialueen ympäri. Olen tehnyt tämän kierroksen muutamia vuosia sitten vaimon kanssa kävellen ja olen ehkä hämeenlinnalaisille hieman kateellinen tällaisesta ulkoilumahdollisuudesta aivan kaupungin keskustassa. Sähköpyörällä matka jatkuu joutuisasti kohti Aulankoa.

Retkipäivämme sää näyttää arvaamattomalta, mutta navakoista tuulenpuuskista ja synkistä pilvistä huolimatta sadekuurot eivät pääse yllättämään. Aurinkokin ilmestyy päivän edetessä näkyviin yhä useammin. Saamme todeta, että sähkön voimalla jopa vastatuuleen pyöräily onnistuu ilman ylimääräisiä ponnistuksia. Emme pidä erityisen kovaa vauhtia, mutta parinkymmenen kilometrin tuntinopeus pysyy yllä kuin huomaamatta.

Valmiiksi valittu reitti kulkee Aulangolla päällystettyjä teitä pitkin. Suunnistamme kohti Aulangon näkötornia, jossa käyntiä olen suunnitellut jo useamman vuoden ajan. Nyt tilaisuuden koittaessa lukitsemme pyörät ja kiipeämme portaita pitkin vuonna 1907 valmistuneen graniittitornin huipulle. Pidän rakennuksen linnaa muistuttavista sisätiloista ja kattotasanteelta kelpaa ihailla maisemaa joka suuntaan.

Näkymät lienevät parhaimmillaan kirkkaammalla säällä, mutta saamme nytkin hyvän käsityksen kansallismaisemasta, joka kuulemma inspiroi Hämeenlinnassa syntynyttä Jean Sibeliusta. Järviä ja silmänkantamattomiin jatkuvia metsiä katsellessa mielessä alkavatkin soida Finlandian mahtipontiset sävelet. Tänne olisi hauska palata joskus ruska-aikaan, kun metsien vihreys vaihtuu monipuolisempaan väriloistoon.

Aulangon maisemista voi nauttia myös nousematta torniin, sillä sen juurelta aukeaa komeita näkymiä kantahämäläiseen luontoon. Näkötornin vieressä toimii perinteikäs Aulangon Tornikahvila, jonne emme kuitenkaan tällä kerralla poikkea. Lähdemme tornin juurelta paluumatkalle Ahveniston suuntaan. Emme noudata orjallisesti kartan ohjeistamaa reittiä, vaan poikkeamme välillä pienemmille metsäpoluille, joissa maastopyörät pääsevät paremmin oikeuksiinsa.

Päädymme rautatiesillan ylitettyämme paikallisille asuinalueille, joilta löytyy miellyttäviä kevyen liikenteen väyliä. Kaupunkiosuuden jälkeen on mukava palata takaisin Ahveniston metsiin. Pysähdymme hetkeksi idylliselle Kahtoilammelle, jossa on pieni uimaranta. Emme kuitenkaan pulahda veteen, sillä haluamme nauttia vielä hetken pyöräilystä Ahveniston harjumaisemissa.

Aurinko lämmittää ja houkuttelevia metsäpolkuja lähtisi useampaankin suuntaan. Kolme tuntia on kulunut hämmästyttävän nopeasti. Valokuvaustauot hidastivat matkantekoa jonkin verran, mutta ehdimme silti nähdä ja kokea paljon.

Kiertämämme reitti oli erinomainen johdatus koko Hämeenlinnan tarjontaan ja sisälsi paljon mielenkiintoista nähtävää. Pidin kaikesta huolimatta eniten reitin metsäosuuksista, joten jos palaan samoissa merkeissä Hämeenlinnan maisemiin, haluaisin keskittyä entistä enemmän maastossa pyöräilyyn. Ahveniston mäkiä voisi polkea niin kauan kuin jalat ja akku kestävät, tai sitten suunnata Aulangon maastopyöräreitille tai Turengin Kalpalinnaan. Hyviä vaihtoehtoja riittää.

Meitä odottaa pyöräretken päätteeksi rantasauna, joka on saatavilla omaan käyttöön 40 euron tuntihintaan. Varausten tekeminen onnistuu kätevästi Ahveniston Toimintapuiston nettisivuilta. Lauteille mahtuisi kerralla jopa kahdeksan ihmistä ja löylyt tuntuvat miellyttävän pehmeiltä, vaikka eivät ihan omalle rakkaalle mökkisaunalle pärjääkään.

Sauna tuntuu täydelliseltä ohjelmanumerolta useamman tunnin ulkoilun jälkeen. Terassilla kelpaa vilvoitella ja käydä läpi päivän pyöräretkeä. Tilaussaunan alapuolella on erilliset pukutilat avanto- ja kesäuimareille, joiden kanssa saunan laituri on yhteiskäytössä. Kirkkaaseen veteen pääsee siis pulahtamaan heti saunan edustalta.

Rantasaunalta on vain lyhyt kävelymatka takaisin uimarannalle ja kahvilaan. Aurinkoinen Ahvenisto näyttää täydelliseltä paikalta kesäpäivien viettämiseen ja siellä riittää liikunnallista tekemistä koko perheelle.

Uimarannan lisäksi polskimaan pääsee historiallisessa maauimalassa, joka valmistui vuoden 1952 olympialaisten nykyaikaista viisiottelua varten. Muitakin vesiurheilumahdollisuuksia löytyy, sillä järvelle voi vuokrata SUP-laudan.

Uimarannan vieressä on perheen pienimmille sopiva mukavankokoinen leikkipuisto. Kouluikäiset ja sitä vanhemmat hurjapäät voivat koetella rohkeuttaan seikkailupuisto Flowparkissa, jonka korkeimmat radat kulkevat yli kahdenkymmenen metrin korkeudessa. Rauhallista menoa kaipaaville on tarjolla luontopolku sekä muita ulkoilureittejä.

Parin kilometrin päässä Hämeenlinnan keskustasta sijaitseva Ahvenisto sopii päiväretkikohteeksi vaikkapa pääkaupunkiseudulta tai Tampereelta päin saapuville. Ahvenisto on nyt parin vierailun perusteella tehnyt minuun suuren vaikutuksen ja olen vakaasti sitä mieltä, että kyseessä on kappale kauneinta Suomea.
Suomi
Hiihtoloma Syötteen laduilla

Vietimme hiihtolomaviikon tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaalla Syötteen maisemissa. Suomen eteläisimmän tunturin ympärillä kelpasi sivakoida mukavilla laduilla ja nauttia luonnon rauhasta.
Iso-Syöte valikoitui tämän talven hiihtokohteeksi paristakin syystä. Luvassa oli houkuttelevia latuja, meille kokonaan uusi kohde sekä Lapin hiihtokeskuksiin verrattuna siedettävämpi ajomatka, vaikka sitä kertyykin pääkaupunkiseudulta noin yhdeksän tuntia. Matkan varrella yöpyminen helpottaa urakkaa huomattavasti. Autojunaakin olisimme voineet harkita, elleivät ne olisi olleet suunnitelmia tehdessämme loppuunmyytyjä. Oulusta ajaa Pudasjärven kaupunkiin kuuluvalle Iso-Syötteelle vajaassa kahdessa tunnissa, ja Oulun seudulta saapuvat ihmiset muodostavatkin merkittävän osan hiihtokeskuksen kävijäkunnasta.

Iso-Syöte vaikuttaa hyvässä nosteessa olevalta paikalta, jonka suosio saattaa tulevina vuosina kasvaa. Toiminta on silti suurimpiin hiihtokeskuksiin verrattuna melko pienimuotoista ja saammekin nauttia myös kaipaamastamme luonnon rauhasta. Meillä on nyt kokemusta kahdeksasta Lapin, Pohjois-Pohjanmaan tai Kainuun hiihtokeskuksesta ja Iso-Syöte nousi ehdottomasti suosikkiemme joukkoon.

Syötteen ladut täyttävät odotukset, sillä noin 120 kilometrin laajuinen verkosto on mukavan monipuolinen ja reitit sopivat hyvin myös satunnaiselle harrastajalle, joka ei kaipaa erityisen rankkoja kuntoratoja. Haastavia latuprofiilejakin Iso-Syötteeltä toki löytyy, jos lähtee kiipeämään tunturin rinteelle.

Leppoisaan menoon sopii noin yhdeksän kilometrin mittainen kierros Iso-Syötteen tunturin ympäri. Pääsemme vuokramökin pihalta suoraan tälle lenkille, joka tuleekin tehtyä useampaan kertaan myös lasten kanssa. Tunturin länsireunalla on yksi pitkähkö nousu ja lasku, mutta nekään eivät ole erityisen jyrkkiä.

Tunturikierroksen lisäksi latuverkosto palvelee parhaiten kaltaisiani hiihtäjiä, jotka suksivat mielellään noin parinkymmenen kilometrin mittaisia leppoisia lenkkejä. Tarjolla on luonnon rauhaa ja erämaahenkisiä maisemia, eikä Etelä-Suomen hiihtolomaviikollakaan ole ruuhkaa. Maisemat muistuttavat näillä Koillismaan seuduilla Lappia, vaikkei niin pohjoisessa ollakaan.

Iso-Syötteen tunturin kiertävältä reitiltä voi jatkaa etelään Pytkyn lenkille. Kahdeksan ja puolen kilometrin mittaisella kierroksella ei ole valtavia korkeuseroja. Metsämaisemasta sukelletaan välillä avaralle suolle ja reitillä on muutenkin riittävästi vaihtelua.

Kierroksen varrelle osuu myös Pytky Café, jonka kodikkaissa tiloissa voi nauttia vaikkapa kuumaa mehua ja maukkaita munkkeja. Kahvilan pihapiirissä on pari poroa ja läheisessä Naamankajärven rannassa saunan lisäksi avanto sekä majoituskäytössä oleva lasi-iglu.

Maisemiltaan mielenkiintoisin alue löytyy latuverkoston pohjoisosasta, kun lähdetään Syötteen luontokeskukselta pohjoiseen päin. Täällä liikutaan suurimmaksi osaksi Syötteen kansallispuiston alueella.

Hiihtelen näissä maisemissa vaimon kanssa kirkkaassa auringonpaisteessa ja toisena päivänä yksikseni lumipyryssä, jolloin näkyvyys on huomattavasti heikompi.

Latujen varsilla on upeasti lumen peittämää metsää sekä toisinaan myös avaria suomaisemia. Välillä voi pysähtyä vain kuuntelemaan hiljaisuutta. Täällä saa hengittää raikasta ilmaa, joka on oksilta riippuvan naavan määrästä päätellen hyvinkin puhdasta.

Tuntuu hyvältä olla täällä suomalaisen luonnon keskellä. Vaikka reissaankin mielelläni maailman metropoleissa, on valtavan hienoa rauhoittua välillä kotimaan maisemissa ja ymmärtää omien juurien olevan syvällä tässä maassa.

Tarkoituksenamme on hiihtää vaimon kanssa Toraslammelle saakka, mutta päätämmekin kääntyä hieman ennen perille pääsemistä Ahmatuvan suuntaan, jotta ehdimme latukahvilaan ennen sulkemisaikaa. Muuten hyvinkin tasainen reitti muuttuu ylämäeksi, joka on tosin täältä Toraslammen suunnasta huomattavasti loivempi kuin Koiratuvalta kuvassa näkyvälle Ahmatuvalle nouseva mäki.

Erämaakahvila Ahmatuvan herkut lämmittävät ja antavat voimia paluumatkalle. Ahmatupa on myös vuokrattavissa yöpymistä varten.

Käännyn sillä lumipyryisemmällä retkelläni kansallispuistosta Koiratuvan ohitse kohti Pikku-Syötettä. Taival alkaa tuntua raskaalta, vaikka matkan varrella on vain pari kunnon ylämäkeä. Suksi ei vaan oikein luista, tuuli puhaltaa latua umpeen ja nälkäkin alkaa jo kurnia. Pelastus löytyy tällä kerralla Pikku-Syötteen hiihtokeskuksen kahvilasta, joka toimii rinteiden alapuolella. Onneksi hiihdän viikon päätteeksi vielä kerran yksikseni Iso-Syötteen ympäri ja saan todistettua itselleni pystyväni yhä reipasvauhtiseen hiihtoon jopa ilman latukahviloissa pysähtelyä.

Vaikka hiihtelinkin viidessä päivässä hieman yli sata kilometriä, jäi monta latua vielä kokeilematta. Osa kansallispuiston alueella kulkevista laduista jäi seuraavaan kertaan ja Pytkynharjun eteläpuolella olisi tarjolla myös Naamangan kierros. Lisäksi Pikku-Syötteen suunnalla kiertää jonkin verran lyhyehköjä latuja, joille emme nyt ehtineet. Se tuli kyllä testattua, että hiihtäminen Iso-Syötteeltä Pikku-Syötteelle on suurimmaksi osaksi melkoista ylämäkeä ja paluumatka tietenkin vauhdikasta alamäkeä. Reittikarttaan ja tarkempiin latutietoihin voi tutustua Syötteen virallisilla nettisivuilla.

Syötteen matkailun keulakuvana paistattelee seudun komeimmalle paikalle rakennettu Tunturihotelli Iso-Syöte. Hotelli on toiminut tunturin laella 1980-luvulta lähtien, mutta se kunnostettiin entistä ehommaksi joulukuussa 2018 sattuneen tulipalon jälkeen. Rakennuksesta löytyy kylpyläosasto sekä kansainvälisestikin ylistettyjä luksussviittejä, mutta meille riittää ateria Hilltop-ravintolan ikkunapöydässä. Suosittelen ainakin sesonkiaikaan pöytävarauksen tekemistä etukäteen.

Syön Hilltopissa Pohjois-Suomen matkoihin lähes pakollisena kuuluvan poronkäristyksen, joka onkin varsin maukasta. Ensi kerralla saattaisin maistaa anopin kovasti kehumaa nieriää. Ravintolassa voisi nauttia myös vaikka kolmen ruokalajin menun suositusviineineen.

Ihailemme pöydästämme komeaa näkymää illan mittaan hämyiseksi muuttuvaan ympäristöön. Myös tyylikkään hotellin aula- ja ravintolatilat miellyttävät silmää. Uskoisin hotellihuoneiden olevan yhtä viihtyisiä ja ainakin maisemat ovat kohdallaan.

Iso-Syötteen huipulla kannattaa ehdottomasti käydä seudun parhaiden maisemien vuoksi, vaikkei laskettelu tai hotelliin majoittuminen kuuluisikaan matkaohjelmaan. Ylös pääsee niin autolla, kävellen kuin hiihtäenkin. Käymme tunturin laella pariin kertaan ja saamme ihailla satumaisen upeita tykkylumipuita.

Näkymä on parhaimmillaan, kun auringonlasku kultaa taivaan ja saa hanget kimaltamaan. Lomaviikkoomme osuu harmillisesti vain pari aurinkoista päivää, mutta sekin on enemmän kuin joillakin toisilla talvilomilla.

Laskettelua ei tullut kokeiltua tälläkään reissulla, mutta asian voisi ottaa harkintaan mahdollisella seuraavalla kerralla. Iso-Syötteen rinnevalikoimasta löytyy käsittääkseni mukavasti myös lapsille ja aloittelijoille sopivia vaihtoehtoja, eivätkä hissijonot näyttäneet ohimennen katsottuna pitkiltä. Eturinteiden vieressä toimiva Lumimaa on perheille suunniteltu alue, josta löytyy kolme loivaa rinnettä sekä pulkkamäki.

Muutaman kilometrin päässä Iso-Syötteeltä sijaitseva Pikku-Syöte on pieni hiihtokeskus, josta löytyy lisää helppoja rinteitä. Pikku-Syötteellä toimii myös nuorisokeskus, jossa järjestetään monenlaista leiritoimintaa.

Vaikka emme laskettelemaan lähdekään, ehdimme pariin kertaan Iso-Syötteen rinteiden juurella toimivaan Wohvelikahvila Jäkälään. Pienessä lämminhenkisessä kahvilassa on vilkkaimpaan aikaan ahdasta, mutta herkulliset vohvelit vievät kielen mennessään.

Kahvilan tuntumassa voi tavata myös poroja. Laskettelukeskuksen lemmikkiporot Musti ja Lysti päivystävät omassa aitauksessaan läpi talvisesongin. Näemme myös Pytky Ranchin paikalle järjestämät porot, joiden kyydissä voi joinakin hiihtolomapäivinä tehdä muutaman sadan metrin rekiajelukierroksen.

Syötteen kansallispuiston laidalta löytyvä luontokeskus on kiva vierailukohde, jossa kannattaa piipahtaa. Luontokeskuksella on oma parkkipaikka, mutta Iso-Syötteen rinteiden juurelta pääsee perille myös mukavaa kävelytietä pitkin. Luontokeskuksessa on pieniä näyttelyitä, kahvila, infopiste sekä välinevuokraamo, josta löytyy vaikkapa fatbikeja tai lumikenkiä.

Kansallispuistossa ja sen ympäristössä on runsaasti erilaisia kävelyreittejä, joista osa on kuljettavissa ympäri vuoden. Me keskityimme nyt pelkästään hiihtämiseen, mutta moni on lähtenyt myös patikoimaan. Yksi suosituimmista talvireiteistä on luontokeskukselta lähtevä Teerivaaran kierros, josta voi lukea lisää Matkalla missä milloinkin -blogista.

Huolella hoidetut ja sopivan vaihtelevat ladut tekivät meihin suuren vaikutuksen. Iso-Syötteen valttikortteihin kuuluvat latujen lisäksi puhdas luonto sekä Lapin kohteita lyhyempi ajomatka.

Myös alueen rauhallisuus miellyttää, joskin palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien määrässä Syöte häviää monelle suuremmalle keskukselle. Olisimme voineet lähteä esimerkiksi keilahalliin tai luistinradalle, jos sellaisia olisi ollut tarjolla. Aika kului silti oikein hyvin näinkin, eikä vierailu toivottavasti jäänyt viimeiseksi. Iso-Syöte nousi nimittäin aivan kärkisijoille mietittäessä mihin käymistämme talvikohteista voisimme palata suksimaan toisenkin kerran.
-
Slovenia1 vuosi sitten
30 x uskomattoman upea Slovenia
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
-
Yhdysvallat5 kuukautta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Huvipuistot4 kuukautta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Suomi3 vuotta sitten
Sipoonkorven kaikki merkityt patikkareitit
-
Suomi4 vuotta sitten
Elämyksiä Suomen länsirannikolla
-
Italia1 vuosi sitten
Italian lumoa hurmaavassa Abruzzossa
-
Yhdysvallat3 kuukautta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Emiraatit4 vuotta sitten
Pikavisiitti Dubaihin – rikkautta ja ristiriitoja
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
-
Liechtenstein3 kuukautta sitten
Pikavisiitti Liechtensteiniin
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
6.12.2020 at 13:08
Mekin kävimme Kolilla kesällä, itse asiassa pariinkin kertaan. Kummallakin kerralla olimme liikkeellä iltapäivällä, jolloin suuri osa ihmisistä oli varmaankin jo oman retkensä tehnyt ja parkkipaikan löytäminen oli helppoa. Mäkrän kierrolla ihmisiä oli tosiaan selvästi vielä vähemmän ihmisiä, vaikka ihan yksinään sielläkään ei saanut olla. Maisemat Mäkrävaaralta ovat vähintään yhtä upeita kuin Huippujen kierroksella. Korkeuseroja on kylläkin varsin paljon ja lyhyeen pituuteen nähden reitti on yllättävänkin raskas.
Mika / Lähtöportti
7.12.2020 at 10:25
Kiva kuulla teidän kokemuksista, täytyypä käydä Mäkrällä seuraavalla kerralla. Kolia olisi kyllä mukava nähdä laajemminkin, sillä nyt tuntuu että noilta huipuilta kävi vain kurkistamassa millainen upea alue ympärille levittäytyy. Oma ajoituksemme oli varmasti parkkipaikkojen kannalta huono, kun tultiin joskus kahdentoista jälkeen, jolloin moni oli ehtinyt paikalle mutta harva lähtenyt pois. Yöpyminen houkuttaisi, niin saisi nauttia kiirehtimättä aamujen ja iltojen tunnelmasta.