Siirryn nyt menneiden matkojen muistoissani Pohjois-Portugalin halki virtaavalle Douro-joelle, jonka maisemiin voisi palata aina uudelleen. Kiireetön risteilypäivä tarjosi kauniita näkymiä sekä pikaisen viinitalovierailun. Viivyimme syksyllä 2009...
Kreeta kuuluu Välimeren kiinnostavimpiin saariin ja siellä riittäisi tutkittavaa useammallekin lomalle. Omat Kreetan-muistoni johdattavat saaren länsiosan kiinnostavimpiin kohteisiin. Kreeta on sekä pinta-alaltaan että väkiluvultaan Välimeren viidenneksi...
Maan keskiosassa sijaitseva Umbria kuuluu suosikkiseutuihini Italiassa. Esittelen nyt Orvieton, Assisin, Perugian ja Montefalcon hurmaavat kaupungit, joiden vanhat rakennukset ja kuvaukselliset mukulakivikujat huokuvat historiaa. Italian vihreäksi...
Olemme harrastaneet viime viikkoina monen muun tavoin retkeilyä lähiseudun luonnossa. Tuusulan Ruotsinkylän alueella on kolme merkittyä reittiä, jotka soveltuvat hyvin koko perheen retkikohteiksi. Metsähallituksen lähes sata...
Olen julkaissut aiemmin suosikkilistani suurkaupungeista, keskikokoisista kaupungeista ja pienistä kaupungeista. Neliosaisen sarjan päätösjaksossa päästään lopulta kyläsarjaan, joka on tulvillaan sympaattisia ja idyllisiä paikkakuntia. Tälläkin kerralla oli...
Maailmalta löytyy paljon nähtävyyksiä, joihin yhdistetään hyvään onneen tai muuhun menestykseen liittyviä uskomuksia. Listasin seitsemän paikkaa, joita olen käynyt itsekin ihmettelemässä. Tiettyjä nähtävyyksiä koskettamalla tai joitakin...
Tänään vietetään Irlannin kansallispäivää eli Pyhän Patrickin päivää. Riehakkaat juhlat ja paraatit on tänä vuonna peruttu koronaviruksen takia, mutta aina voi silti haaveilla uusista elämyksistä vihreällä...
Reilu vuosi sitten tekemästämme Singaporen-matkasta on jäänyt vielä yksi juttu julkaisematta. Vietimme päivän yhtenä maailman parhaista eläintarhoista tunnetussa Singapore Zoossa. Kaupunkivaltion päänähtävyyksiin luokiteltava Singapore Zoo sijaitsee...
Slovenia on ollut blogissa vahvasti esillä ja olenkin jo ehtinyt esitellä lähes kaikki tuossa upeassa maassa toistaiseksi näkemäni kohteet. Yksi kuitenkin vielä puuttuu, nimittäin ensimmäisen Slovenian-matkamme...
Viimekesäinen Slovenian-matka oli täynnä upeita maisemia. Yksi päiväretkistämme suuntautui kuuluisaan Vintgarin rotkoon sekä sen lähistöllä sijaitsevalle kuvankauniille Bled-järvelle. Aamupäivän aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, kun lähestymme Vintgarin...