15 muistoa Islannista

Islanti on yksi Euroopan mielenkiintoisimmista maista, jonka karu luonto on vertaansa vailla. Kokosin vuosia sitten tehdyn matkan parhaat palat yhteen pakettiin.

Tutustuimme saagojen saareen huhtikuussa 2007, jolloin vaimon sisko oli Reykjavíkissa vaihto-oppilaana. Katselimme tietysti myös pääkaupunkia, mutta suurin osa ajasta kului päiväretkillä eri suuntiin. Auton vuokraaminen oli hyvä idea, sillä se antoi vapauden ihastella luonnonnähtävyyksiä omaan tahtiin. Tuosta matkasta on kulunut jo kauan, mutta Islannin luonto on varmasti edelleen yhtä upea ja uskon myös tietynlaisen mystisen tunnelman säilyneen. Moni asia on saattanut toki muuttuakin, sillä onhan tässä välissä purkautunut tulivuoria, koettu pankkikriisejä, kuultu yliturismista ja lopulta sulkeuduttu pandemian kurittamaan maailmaan. Toisaalta juuri pandemia sai muistelemaan tätäkin reissua, sillä uusia matkoja odotellessa on mukava palata menneisiin kokemuksiin. Tässä 15 hetkeä Islannista siinä järjestyksessä kuin ne koimme.

HALLGRÍMSKIRKJAN KIRKONKELLOT

Kaupungit on aina mukava nähdä yläilmoista, ja Reykjavíkissa tämä onnistuu helpoiten nousemalla mahtipontisen Hallgrímskirkjan torniin. Reykjavík levittäytyy allamme värikkäiden talojen muodostamana mosaiikkina. Pieni kaupunki tuntuu sympaattiselta ja siellä voi aistia elävänsä maailman laidalla. Rakennusten takana näkyy aava valtameri ja yhdessä suunnassa kohoaa Esja-vuori lumisine huippuineen. Maisemasta voisi nauttia kauemminkin, mutta kun tornin jättimäiset kellot alkavat kumista puolenpäivän lyöntejään, on paras kiirehtiä pois paikalta.

TÖLTTIÄ LAAVAKENTILLÄ

Sadepisarat putoilevat kypärään, kun ratsastamme avarien laavakenttien halki. Kastuminen ei haittaa, sillä olen kokemuksesta haltioissani. Samaistun ajatuksissani viikinkeihin, joista kertovia Antti Tuurin kääntämiä saagoja olen lukenut matkaan valmistautuessani. Nyt ei olla menossa taistelukentälle tai käräjille, joten voin keskittyä luonnon ihailemiseen. Sammalen peittämän karun tasangon takana siintää vuoria. Päättäväinen ja luotettava islanninhevonen kiihdyttää allani tölttiin, sille luontaiseen askellajiin. Hevonen on viisas eläin ja ymmärtää heti, että olen ensikertalaisena käytännössä pelkkä matkustaja. Se kuljettaa minut joka tapauksessa parin tunnin kierroksen päätteeksi turvallisesti Íshestarin ratsastuskeskukseen, joka toimii Hafnarfjördurin laidalla edelleen.

GARDURIN VANHA MAJAKKA

Osa Islannin viehätyksestä perustuu jo aiemmin mainittuun ajatukseen maailman laidalla elämisestä. Tunne vahvistuu rannikkoa vartioivilla majakoilla, joita näemme matkan aikana muutamia. Yksi näistä on Gardurin kylän vanha majakka, joka sijaitsee Reykjanesin niemimaan pohjoiseen osoittavassa kärjessä. Hyiset aallot iskeytyvät rantaan, jonne merituuli pääsee puhaltamaan täydellä voimallaan. Vieressä kohoaa myös toinen, kuvassa näkyvää korkeampi uudempi majakka.

UIMASSA BLUE LAGOONISSA

Yksi Islannin tunnetuimmista nähtävyyksistä on Blue Lagoon -niminen kylpylä, joka sijaitsee näppärästi Keflavikin kansainvälisen lentokentän suunnalla. Laajojen ulkoaltaiden noin 40-asteinen vesi tulee maanalaisista luonnonlähteistä ja tuntuu harvinaisen mukavalta, kun ilman lämpötila tasapainoilee nollan tienoilla. Viihdymme altaassa lähes puolitoista tuntia, sillä ihmisiä ei ole ruuhkaksi asti. Blue Lagoon lienee kuitenkin kasvanut käyntimme jälkeen entistä suuremmaksi laitokseksi. Moni Islannin-kävijä suositteleekin sen sijaan pienempiä kylpylöitä, uimaloita tai Islannin luonnonvaraisia lähteitä.

SUMUA REYKJANESIN NIEMELLÄ

Islannin erikoiset näkymät luovat mystistä tunnelmaa, joka lumoaa matkailijan kerta toisensa jälkeen. Ohitamme Blue Lagoonilta lähdettyämme Grindavíkin kaupungin, minkä jälkeen ympäristö muuttuu aavemaisen hiljaiseksi. Ajelemme mäkistä soratietä pitkin keskellä iltapäivän usvaan peittyneitä karuja laavakenttiä. Päädymme pian autoradion ja matkapuhelimen kuuluvuusalueen ulkopuolelle. Reilun parinkymmenen kilometrin matkalla ei näy ensimmäistäkään elävää olentoa, puuta tai taloa. Joku on koonnut tien varteen lukuisia kivikasoja. Lienevätkö asialla olleet paikalliset menninkäiset eli Islannin tarunhohtoinen piilokansa?

KRÝSUVÍKIN PAHANHAJUISET LÄHTEET

Edellä mainittu tie johtaa lopulta Krýsyvík-Seltúnin geotermiselle alueelle, jossa pysähdymme katsomaan luonnon ihmeitä parinkin retkemme varrella. Täällä ei ole suuren suihkuavan geysirin kaltaista vetonaulaa, mutta paikka on muuten hyvinkin kiinnostava. Kävelemme puista rakennettua reittiä pitkin keskellä voimakkaasti höyryäviä kuumia lähteitä. Vesi kimmeltää erikoisissa sinisen sävyissä, maa on värjäytynyt kellertäväksi, mutalammikot pulppuavat ja ilman täyttää rikistä johtuva mädän kananmunan haju. Rikinkatku tulee Islannissa tutuksi muutenkin, sillä myös hotellin suihku tuoksahtaa samaan tyyliin. Tuliperäisestä maasta nouseva lämpö on islantilaisille verraton luonnonvara.

MUSTIEN RANTOJEN KLEIFARVATN

Hieman Krýsuvíkin pohjoispuolella näkyviin ilmestyy kaunis, joskin paikalliseen tapaan varsin karu järvimaisema. Katselemme Kleifarvatnin tyyntä pintaa ensin korkealta mäeltä ja hetkeä myöhemmin mustalta laavahiekan peittämältä rannalta. Teräväpiirteisten kukkuloiden välissä kimaltava järvi on sulanut vasta äskettäin ja kevään viimeiset jäälautat kelluvat hyisessä vedessä. Viileä ilma tuntuu raikkaalta ja alan pian haaveilla vaeltamisesta Islannin luonnossa. Tarun mukaan Kleifarvatnin syvyyksissä elää keskikokoisen valaan kokoinen hirviö, mutta se jää meiltä näkemättä.

KOSTEA KOKEMUS SELJALANDSFOSSILLA

Ensin näkyviin tulee tasangon takana kohoava kallioseinämä ja sitten sen kyljessä välkehtivä juova. Lähempää katsottuna tuo juova paljastuu 60 metriä korkeaksi Seljalandsfossin vesiputoukseksi. Huhtikuussa 2007 on miellyttävän hiljaista, joten kohtaamme Islannin kuuluisimmillakin vesiputouksilla vain muutaman ihmisen ja saamme nauttia nähtävyyksistä käytännössä keskenämme. Seljalandsfossin erikoisuus on putouksen takaa kiertävä mutainen polku, jonka kautta voi ikään kuin nähdä kulissien taakse. Putouksen näkeminen tällaisesta kulmasta on upea kokemus, vaikka sää pysyykin tasaisen harmaana. Pysymme liukkaalla polulla pystyssä, mutta putouksen alla ei voi välttyä kastumiselta. Tämä elämys on kuitenkin pienen kastumisen arvoinen.

AURINGONPILKAHDUS SKÓGAFOSSILLA

Vaatteet kuivuvat yllättävän hyvin puolen tunnin ajomatkalla Seljalandsfossilta Skógafossille, joka on toinen näyttävä vesiputous saarta kiertävän ykköstien varrella. Kiipeämme aluksi portaita pitkin katsomaan maisemia putouksen yläjuoksulta. Alas laskeuduttuamme tapahtuu jotain odottamatonta. Olemme Islannissa jo viidettä päivää, mutta näemme vasta nyt ensimmäistä kertaa sinistä taivasta sekä auringon. Sään nopea kirkastuminen tapahtuu täydellisellä hetkellä, sillä edessämme kuohuu huikean hieno vesiputous, jonka eteen muodostuu pian virheetön sateenkaari. Maistelen puron raikasta vettä ja olen varma, että Skógafoss jää mieleeni loppuiäksi.

MAAMME-LAULU SKÓGARIN MUSEOSSA

Vårt land, vårt land, vårt fosterland laulaa harmaantunut mies urkuharmoninsa ääressä. Tilanne on niin hämmentävä, etten ymmärrä ottaa edes valokuvaa. Karismaattinen mies on Thórdur Tómasson, Skógarin museon perustaja ja isäntä vuodesta 1949 lähtien. Hän haluaa toivottaa meidät tervetulleiksi kajauttamalla Maamme-laulun, tosin ruotsinkielisiä sanoja käyttäen. Ajattelimme vain ohimennen poiketa vesiputouksen naapurissa sijaitsevassa museossa, mutta kun itse Thórdur ottaa meidät vastaan, saamme varautua perusteelliseen kierrokseen. Museo on hämmentävän laaja ja monipuolinen yhden miehen elämäntyö, jonne on koottu Islannin historiaan liittyvää esineistöä laidasta laitaan. Löysin internetistä syksyllä 2020 päivätyn tiedon, jonka mukaan herra Tómasson on täyttänyt viime keväänä 99 vuotta ja työskentelee yhä kirjaprojektiensa parissa. Museokin on edelleen toiminnassa, mutta opastustehtävistä hän on jäänyt jo eläkkeelle.

PIENUUDEN TUNNETTA DYRHÓLAEYLLA

Käymme Víkin kylässä lounaalla ja jatkamme etelärannikon tutkimista Dyrhólaeyn niemekkeellä. Tulivuorenpurkauksessa syntynyt muodostelma oli joskus oma saarensa, josta on sittemmin muotoutunut Islannin eteläisin kärki. Tasapainoilemme rajussa tuulessa ja ihailemme Reynisfjaran mustahiekkaista rantaa, vaahtopäisiä aaltoja, korkeita basalttipylväitä sekä merestä sormien lailla kohoavia Reynisdrangar-kallioita. Ajamme vielä kuoppaista tietä pitkin yli satametrisen kallion päällä sijaitsevalle Dyrhólaeyn majakalle. Sekä kaukana alhaalla pauhaava meri että rantaviivakin jatkuvat silmänkantamattomiin. Linnut hakevat kallionkoloista suojaa kovalta tuulelta, joka puhaltaa kohti sisämaassa häämöttävää jäätikköä. Tätä kaikkea katsellessa on helppo tuntea itsensä hyvin pieneksi mahtavien luonnonvoimien keskellä.

GEYSIR JA STROKKUR

Yksi Islannin tunnetuimmista nähtävyyksistä on alkuperäinen Geysir, joka on lainannut nimensä maailman muillekin säännöllisesti purkautuville kuumille lähteille. Haukadalurin tuliperäiselle alueelle on merkitty turvallisia kävelyreittejä, joita pitkin voi katsella erilaisia kuumia lähteitä ja maasta nousevia höyryjä. Alkuperäinen Geysir ei kuitenkaan ole enää kovin aktiivinen, sillä sen paikalta nousee ainoastaan ohutta surumielistä höyryä. Alueen nykyinen päänähtävyys onkin Strokkur, joka purkautuu näyttävästi säännöllisin väliajoin. Ehdimme nähdä useampia korkealle nousevia vesipatsaita, jotka ilmestyvät maan uumenista juurikaan etukäteisvaroituksia antamatta. Tämä näky saa Islannin luonnon tuntumaan entistäkin ihmeellisemmältä.

LUONNON VOIMIA GULLFOSSILLA

Islannin kuuluisin vesiputous pauhaa vain kymmenen kilometrin päässä Geysiristä. Katselemme Gullfossia ensin näköalapaikalta ja laskeudumme sitten alas kallionkielekkeelle, jonka vierestä Hvitájoki syöksyy syvään rotkoon. Muita turisteja käy paikalla vain harvakseltaan ja saamme ihmetellä putousta hetken keskenämme. Putouksen korviahuumaava kohina ja vesimassojen hirvittävä voima tekee suuren vaikutuksen ja tuntuu näin läheltä nähtynä miltei pelottavalta. Ympäröivät kallioseinämät ovat vielä talven jäljiltä jäässä ja ilmassa näkyy hento sateenkaari. Gullfoss ei ehkä vedä vertoja Skógafossin kauneudelle tai Seljalandsfossin seikkailukokemukselle, mutta Islannin luonnon voima tulee täällä kaikista parhaiten esille.

THINGVELLIR – KANSALLISPUISTO MANNERLAATTOJEN RAJALLA

Kun ajatellaan Islannin historian merkittävimpiä paikkoja, lienee vajaan viidenkymmenen kilometrin päässä Reykjavíkista sijaitseva Thingvellir omassa luokassaan. Maailman ensimmäisenä pidetty parlamentti kokoontui täällä käräjäkiville jo yli tuhat vuotta sitten ja myös Islannin itsenäisyysjulistus kuultiin kesäkuussa 1944 juuri Thingvellirissä. Thingvellir ei tästä huolimatta ole kaupunki, vaan kansallispuisto. Mekin lähdemme lumisten vuorten, laajojen tasankojen ja Thingvallavatn-järven innoittamina patikoimaan muutamaksi tunniksi. Thingvellir sijaitsee Euroopan ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen rajalla, minkä vuoksi alueelle on syntynyt rotkoja sekä muita mielenkiintoisia kivimuodostelmia. Löydämme kuohuvan vesiputouksen, rämmimme välillä lumessa ja ihmettelemme jokiveden kirkkautta. Halutessaan täällä voisi tehdä paljon pidempiäkin retkiä.

AURINGONLASKU TJÖRNININ RANNALLA

Vietämme matkan viimeisen päivän Reykjavíkissa, joka on alkanut nopeasti tuntua hyvinkin kotoisalta kaupungilta. Katselemme viimeisenä Islannin-iltanamme ydinkeskustan Tjörnin-järveä, jonka vedessä joutsenet, haahkat, hanhet ja sorsat kärkkyvät ohikulkijoiden tarjoamia makupaloja. Aurinko laskee ja ilmassa on pientä haikeutta, sillä emme haluaisi jättää Islantia taaksemme. Suru olisi ollut entistä suurempi, jos olisimme tienneet, ettemme tule takaisin ainakaan 13 vuoteen. Kaipuu tulen ja jään maahan on edelleen olemassa. Uskon inspiroivimpien matkavinkkien löytyvän Satu Rämön kirjoista sekä blogikirjoituksista, jotka kertovat mukaansatempaavalla tavalla islantilaisesta elämästä. Haluaisin kernaasti palata lähivuosina Islantiin ja kiertää koko saaren ympäri. Kun tuolla myyttisellä saarella on kerran käynyt, on sitä todellakin vaikea unohtaa.