Suomi
Sipoonkorven kaikki merkityt patikkareitit

Kotiamme lähimpänä sijaitseva kansallispuisto Sipoonkorpi tuli minulle syksyn 2020 aikana entistä tutummaksi. Kiersin kaikki Metsähallituksen julkaiseman kartan patikointireitit läpi ja kokosin retkieni annin yhteen pakettiin.
Juttu päivitetty 1.10.2021, lisätty uudet Bakunkärrin ja Knutersin kierrokset
Tällä hetkellä Sipoonkorvessa on reilun 25 kilometrin verran virallisia merkittyjä retkeilyreittejä. Kävelin nuo kaikki polut vähintään kertaalleen, kun kävin syys- ja marraskuun 2020 välillä Sipoonkorvessa useamman kerran niin perheen kesken kuin yksiksenikin. Osa poluista on muuttunut syksyn mittaan varsin mutaisiksi, mutta se ei ole retkeilyinnostusta haitannut.
Osa reiteistä oli tuttuja jo entuudestaan, mutta kiersin nyt vauhtiin päästyäni nekin uudempaan kertaan ympäri. Alla luetellut kahdeksan reittiä kattavat merkityn polkuverkoston muutaman kilometrin kokonaisuuksiin jaoteltuna. Sipoonkorven polkuja voi toki yhdistellä mielensä mukaan lukemattomiksi erilaisiksi kokonaisuuksiksi, jolloin voi halutessaan tehdä myös pitkiä päiväpatikoita. Reitistön opasteet ovat kiitettävässä kunnossa, joten eksymistä ei tarvitse pelätä. Edistyneemmille retkeilijöille löytyy myös runsaasti merkitsemättömiä polkuja.
Sipoonkorven tunnetuin reitti lienee Kalkinpolttajanpolku. Voit lukea siitä lisää edellisestä jutustani, joten en esittele Kalkinpolttajanpolkua tässä yhteydessä tarkemmin. Kyseessä on eräänlainen Sipoonkorven patikointireittien sydän, jota voi saapua kiertämään kolmesta eri suunnasta ja kaikkiaan neljältä retkeilykarttaan merkityltä parkkipaikalta. Kalkinpolttajanpolku on monipuolinen kierros, jonka varrella on muita reittejä enemmän korkeuseroja. Itse yhdistin lenkkiin myös poikkeamisen Bisajärvellä, jolloin Tasakalliolta lähteneen kierroksen pituudeksi tuli 11,6 kilometriä. Näin tällä lailla myös Kalkinpolttajanpolulta Bisajärvelle erkanevan polun, joka ei kuulu mihinkään alla ehdotetuista reittivaihtoehdoista.
Kalkinpolttajanpolku
Lähtöpaikka: Tasakallion parkkipaikka
Reitin pituus: 7,2 km (rengasreitti 4,8 km + edestakaiset siirtymät yhteensä 2,4 km)
Kalkinpolttajanpolkua lähinnä olevalta Tasakallion parkkipaikalta lähtee reitti myös Storträskin suuntaan. Kilometrin mittainen sorapohjainen väylä on esteetön ja melko leveä, joten se soveltuu mainiosti myös lastenrattaille sekä pyörätuoleille. Loivia mäkiä on kuitenkin sen verran, että pyörätuolilla liikkuville suositellaan avustajan mukaan ottamista.
Saavumme esteettömän reitin päätepisteeseen eli Storträskin rantaan aurinkoisena syyskuun lauantaina, jolloin paikalla on runsaasti ihmisiä. Nuotiopaikalla on ruuhkaa ja kaikki penkit ovat täynnä, joten katsomme parhaaksi jatkaa matkaa saman tien eteenpäin.
Storträskiltä on vajaan kilometrin kävelymatka toiselle samantyyppiselle lammelle eli Gumböle träskille. Juurakkoista metsäpolkua pitkin pääsee rannalle, jossa vallitsee suositusta Storträskistä poiketen hiljaisuus.
Täällä ei ole toisaalta penkkejäkään, joten syömme eväämme kaatuneen puunrungon päällä istuen. Nautimme hiljaisuudesta ja syysauringossa kimaltelevan Gumböle träskin kauneudesta. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin todella ymmärtää miksi luontoon kannattaa lähteä.
Palaamme samaa polkua takaisin Storträskille ja kierrämme sen ympäri. Järven rantamilla on paikoitellen hyvinkin kosteaa, mutta suurin osa reitistä sujuu mukavasti pitkospuita pitkin.
Storträsk on nimestään huolimatta pieni järvi. Se tunnetaan suosittuna kalastuspaikkana, josta voi saada istutettujen kirjolohien lisäksi esimerkiksi haukia ja ahvenia. Järvelle tarvitaan erillinen kalastuslupa, josta löytyy lisätietoa Storträskin omilta nettisivuilta. Kalojen lisäksi eläimistöön kuuluvat rantakäärmeet, joita emme kuitenkaan tällä kerralla kohtaa. Paluu parkkipaikalle sujuu samaa esteetöntä reittiä pitkin kuin tullessakin. Storträsk on hyvä vaihtoehto kevyelle ja esteettömälle luontoretkelle, jonka kohokohtana on kaunis järven ranta.
Storträsk ja Gumböle träsk
Lähtöpaikka: Tasakallion parkkipaikka
Reitin pituus: 4,4 km (kierros Storträskin ympäri 1,2 km, muuten edestakainen)
Vantaan Kuusijärvi on monien tuntema ulkoilukohde, joka sijaitsee aivan kansallispuiston tuntumassa. Se houkuttelee kesäisin auringonottajia ja talvisin avantouimareita. Tarjolla on myös Sipoonkorven reitistön suurin parkkipaikka sekä ympäri vuoden avoinna olevat kahvilapalvelut. Reitti Kuusijärveltä kohti Sipoonkorpea on opastettu keltaisilla vinoneliöillä heti parkkipaikan reunalta lähtien. Alkumatkalla ohitetaan rannalla sijaitseva nuotiopaikka, minkä kohdalta reitti kääntyy Kuusijärvestä poispäin.
Seudun uusi ylpeydenaihe on Sipoonkorven silta eli Sudentassu, joka yhdistää Kuusijärven ulkoilualueen Sipoonkorpeen. Joulukuussa 2019 avattu silta ylittää Vanhan Porvoontien komeasti 20 metrin korkeudella. Silta on koristeltu sudenkorentoja, huuhkajia, hirviä ja saniaisia esittävillä kuvioilla.
Reitin alkuosa taitetaan leveää ja hyväkuntoista hiihtolatujen pohjaa pitkin. Jonkin matkaa sillan jälkeen saavutaan risteykseen, jossa pienempänä polkuna jatkuva retkeilyreitti erkaantuu Bisajärven suuntaan. Pian risteyksen jälkeen saavutaan kansallispuiston rajalle, jossa on myös yksi eväiden syömiseen sopiva penkki. Oranssinkeltaisia vinoneliöitä on ripoteltu matkan varrelle niin paljon, että reitillä pysyminen on suunnattoman helppoa.
Kansallispuiston puolella päästään hetkeksi varsin kivikkoiselle alueelle, joka on marraskuun alussa myös melkoisen mutainen. Etenemisen helpottamiseksi on syntynyt pieniä kiertopolkuja, joita pitkin selviää kuivin jaloin. Pian Bisajärvi jo häämöttääkin polun päässä.
Bisajärven rantaa seuraava metsäpolku on aamuauringossa häikäisevän kaunis. Polku johtaa kohti Bisajärven keittokatokselle vieviä portaita. Kallion päällä kelpaa syödä eväitä ja katsella maisemaa pienelle järvelle päin.
Kuusijärveltä on kuvassa näkyvälle Bisajärvelle kolmen kilometrin matka yhteen suuntaan. Takaisin palatessa voi vielä vaihtelun vuoksi kiertää Kuusijärven ympäri, mistä ei tule kovin pitkää lisäystä retkeen. Kuusijärveltä käsin voi toki tehdä laajempiakin retkiä Sipoonkorpeen. Jos haluaa kiertää Kalkinpolttajanpolun Kuusijärveltä käsin, kertyy kokonaismatkaa edestakaisine siirtymineen 15,2 kilometriä.
Kuusijärveltä Bisajärvelle
Lähtöpaikka: Kuusijärven parkkipaikka
Reitin pituus: 6 km (3 km suuntaansa edestakaisin)
Bakunkärrin parkkipaikalta lähtevä Fiskträskin kierros on suurimmaksi osaksi mukava rengasreitti. Alkumatka tosin taivalletaan sorapohjaista kävelytietä pitkin, joten retken parhaita paloja joutuu odottelemaan jonkin aikaa.
Matkanteko pääsee parhaimmilleen kauniilla metsäalueella, jossa on myös muutamia pitkospuita. Maistelemme täällä lokakuulle säästyneitä mustikoita sekä puolukoita.
Aurinko paistaa iloisesti oksien raoista, kun kuuntelen puiden huminaa ja katselen putoilevia lehtiä. Ilmassa on syksyn tuoksua ja pysähdyn miettimään, kuinka nopeasti kirkkaatkin päivät himmenevät tähän aikaan vuodesta pilkkopimeiksi öiksi.
Taivallamme juurakkoisia polkuja pitkin Fiskträskille. Järven tuntumassa on kolme eväiden syömiseen sopivaa pöytää. Näemme poutaisesta lauantaista huolimatta vain muutamia ihmisiä ja tunnelma on todella seesteinen vaikkapa Storträskin kokemukseemme verrattuna. Fiskträskin loivilta rantakallioilta löytyy lapsille metsäleikkeihin sopivia paikkoja ja alamme jo suunnitella uutta retkeä samalle paikalle.
Fiskträskin rengasreitti mahdollistaa paluun uutta polkua pitkin metsätien risteykseen saakka. Nautimme luonnon keskellä kulkemisesta ja keltaisten lehtien kahinasta kenkien alla. Näemme myös viitoitetun oikopolun Ravintola Tilalle, joka tarjoaa mutkattomaksi mainostettua ruokaa kauniissa maalaisympäristössä.
Suosikkireittien valinta on makuasia, mutta meille Fiskträsk tarjosi erinomaisesti onnistuneen perheretken ja suosittelen näitä polkuja lämpimästi muillekin. Metsätietä pitkin kulkevat siirtymätaipaleet retken alussa ja lopussa saattavat toki tuntua hieman tylsiltä, mutta kapeat polut ja Fiskträskin ranta ovat mielestäni Sipoonkorpea aivan parhaimmillaan.
Fiskträsk
Lähtöpaikka: Bakunkärrin parkkipaikka
Reitin pituus: 4,4 km (rengasreitti 2,8 km + edestakaiset siirtymät 1,6 km)
BAKUNKÄRRISTÄ KALKKIRUUKIN LAAVULLE
Bakunkärrin parkkipaikalta voi lähteä Fiskträskin lisäksi myös Kalkinpolttajanpolun suuntaan. Tässä retkiversioissa kävellään Kalkkiruukin laavulle ja palataan samaa reittiä takaisin. Alkumatka sujuu metsäpolkuja pitkin. Välillä päästään kalliolle, jonka päällä pysähdyn katselemaan kuivuneessa puussa naputtelevaa käpytikkaa. Nautin rauhoittavasta metsämaisemasta sekä lintujen laulusta, jonka taustalla tosin kuuluu moottoritien tasainen humina.
Kilometrin kohdalla saavutaan risteykseen, josta voi halutessaan poiketa läheiselle Bakunkärrträsketin kallion päällä sijaitsevalle taukopaikalle. Risteyksen jälkeen matka kohti Kalkkiruukkia jatkuu hetken hyväkuntoisella sorastetulla alustalla, minkä jälkeen edetään myös mutaista polkua ja vanhaa metsäautotien pohjaa pitkin. Kumpuilevassa metsämaisemassa on jonkin verran korkeuseroja, mutta mitään valtavia yksittäisiä mäkiä ei silti tule vastaan. Ohitan sammalmättäitä ja pari yksittäistä penkkiä sekä ylitän muutaman purojen kohdille tehdyn pikku sillan sekä satunnaisia pitkospuita.
Polku johtaa Kalkinpolttajanpolulle, jonka risteyksestä on puoli kilometriä kääntöpaikkana toimivalle laavulle. Laavun ympäriltä löytyy tulipaikka, kolme penkkiä, yöpymiseen sopiva pieni makuusoppi, halkoliiteri sekä kuivakäymälä. Bakunkärristä käsin voi tietenkin käydä kiertämässä myös koko Kalkinpolttajanpolun, jolloin patikalle tulee mittaa 10,4 kilometriä.
Bakunkärristä Kalkkiruukin laavulle
Lähtöpaikka: Bakunkärrin parkkipaikka
Reitin pituus: 6,6 km (3,3 km suuntaansa edestakaisin)
Kesäkuun 2021 alussa auennut kahden kilometrin rengasreitti tuo Sipoonkorpeen uuden vaihtoehdon esimerkiksi pienten lasten kanssa retkeileville. Bakunkärrin kierros ei tarjoa erityisiä maisemapaikkoja, mutta kulkee koko matkan mukavasti metsäpolkuja pitkin ja loppuvaiheessa noustaan kalliollekin.
Bakunkärrin kierrokseen puoliväliin kannattaa ehdottomasti liittää käynti Bakunkärrträsketin kalliolle tänä vuonna valmistuneelle taukopaikalle, jossa on grillikatos, pöytiä, penkkejä, halkovaja ja kuivakäymälä. Kalliolta voi tähystellä puiden raosta häämöttävälle lammelle päin. Retkeä voi halutessaan jatkaa taukopaikan tuntumasta joko Knutersin kierrokselle tai Kalkinpolttajanpolun suuntaan. Lue Bakunkärristä lisää jutustani Sipoonkorven uudet rengasreitit. Uusi rengasreitti näkyy Metsähallituksen julkaisemassa Bakunkärr-kartassa.
Bakunkärrin kierros
Lähtöpaikka: Bakunkärrin parkkipaikka
Reitin pituus: 2 km + käynti Brännbergetin taukopaikalla 0,6 km
Sipoonkorven reitistön toiseksi suurin parkkipaikka löytyy Knutersista, jossa on tilaa 160 autolle. Arkiaamuna on hiljaista ja paikalla näkyy vain sähköpylvästä tarmokkaasti takova tikka. Knutersiin avattiin vuonna 2021 uusi entisen yhdyspolun korvaava rengasreitti, jolla on mittaa 3,8 kilometriä.
Knutersin kierroksella on jonkin verran korkeuseroja, muttei valtavia mäkiä. Koko matka kuljetaan pienillä poluilla joko metsän siimeksessä tai kallioiden päällä, joten tarjolla on aitoa luontoretkeilyn tunnelmaa. Reittiä voi pitää hyvänä johdatuksena eteläsuomalaiseen metsämaisemaan.
Rengasreitin puolivälissä voi pitää tauon edellä mainitulla Bakunkärrträsketin kallion taukopaikalla ja halutessaan jatkaa siitä myös kansallispuiston muihin osiin. Vaihtoehtona on esimerkiksi tehdä samalla myös Bakunkärrin kierros (kokonaismatka Knutersin parkkipaikalta 6,4 km), käydä kääntymässä Kalkkiruukin laavulla (8,4 km), kiertää Fiskträskin rengasreitti (10,2 km) tai Kalkinpolttajanpolku (12,2 km).
Lue Knutersista lisää jutustani Sipoonkorven uudet rengasreitit. Uusi rengasreitti näkyy Metsähallituksen julkaisemassa Bakunkärr-kartassa.
Knutersin reitti
Lähtöpaikka: Knutersin parkkipaikka
Reitin pituus: 3,8 km
Tutustumiseni Sipoonkorpeen alkoi Byabäckenin luontopolulta, jossa kävimme perheretkellä ensi kertaa kolme ja puoli vuotta sitten. Kumpikaan lapsista ei ollut tuolloin vielä kouluiässä, joten lyhyt helppokulkuinen reitti kuulosti sopivalta. Olemme sittemmin käyneet Byabäckenissä pari kertaa uudelleen ja kiersin reitin viimeksi nyt marraskuussa 2020. Byabäcken on tässä jutussa mainituista poluista ainoa, joka ei ole mitenkään yhteydessä muihin Sipoonkorven merkittyihin reitteihin.
Sorastettu kävelyreitti on huippukunnossa. Taival alkaa reippaalla ylämäellä, minkä jälkeen kiipeämistä ei enää juuri olekaan. Luontopolun varrella on ollut hauskoja postilaatikoita, joista on löytynyt eläinten kirjoittamia kirjeitä lasten luettavaksi. Tällä hetkellä postilaatikot sisältöineen ovat kuitenkin huollossa.
Polulta voi jo puolen kilometrin kävelyn jälkeen poiketa siistille Ängesbölen nuotiopaikalle, jossa kelpaa nauttia eväitä metsän siimeksessä. Kesäviikonloppuisin on ollut vilkasta, mutta marraskuussa on niin hiljaista, että seurakseni uskaltautuu utelias lumikko. Lähistöllä sijaitsevan historiallisen Bergströmin torpan käyttömahdollisuudesta voi kysellä Sipoonkorven luontoyrittäjiltä.
Sorapohjainen luontopolku jatkuu nuotiopaikan jälkeen hieman aiempaa kapeampana ja mutkikkaampana, kunnes saavutaan Länsitien varteen. Rengasreitin viimeinen vajaa kilometri kuljetaan hiljaisen maantien reunaa pitkin. Autotielläkin on maaseudun tunnelmaa ja sen varrella laiduntaa kesäisin lehmiä, mutta olisi toki mukavampaa, jos koko kierroksen voisi tehdä metsäpolkuja pitkin. Byabäckenin luontopolku on joka tapauksessa toimiva vaihtoehto, mikäli suunnitelmissa on lähteä perheen pienimpien kanssa lyhyelle eväsretkelle metsään.
Byabäckenin luontopolku
Lähtöpaikka: Byabäckenin parkkipaikka
Reitin pituus: 2,3 km (rengasreitti 2,1 km + siirtymät nuotiopaikalle)
Kaikki yllä mainitut etäisyydet on laskettu Metsähallituksen julkaiseman Sipoonkorven kartan mukaan. Reittiehdotukseni perustuvat oletukseen, että lähtö- ja paluupiste ovat esimerkiksi auton pysäköinnin vuoksi samat. Parkkipaikan löytäminen saattaa olla varsinkin kauniina viikonloppupäivinä hankalaa, sillä Sipoonkorvesta on tullut koko ajan suositumpi retkikohde. Pysäköintialueet ovat Kuusijärveä ja Knutersia lukuun ottamatta pieniä. Perille pääsee toki myös julkisen liikenteen avulla. Alueen bussipysäkit on merkitty yllä mainittuun karttaan ja niitä löytyy esimerkiksi Kuusijärveltä ja Knutersista. Lue lisää Sipoonkorvesta Luontoon.fi -sivustolta.

Suomi
Villa Kokkonen – Aallon luoma taiteilijakoti

Säveltäjä Joonas Kokkosen kotitalo Villa Kokkonen avattiin tänä keväänä yleisölle kaikille avoimena museokohteena. Opastettu kierros tutustuttaa säveltäjän elämään ja tarjoaa mahdollisuuden Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen ihailemiseen.
Kodikas Villa Kokkonen lymyilee lähes huomaamattomana Järvenpään Vanhankylänniemessä Tuusulanjärven tuntumassa. Tämä ei ole sattumaa, sillä arkkitehti Aallon mielestä rakennus saikin kääntää selkänsä kadulle päin. Ratkaisu tarjosi myös rauhaa Joonas Kokkosen perheelle tontilla, joka oli tuohon aikaan vielä nykyistäkin metsäisempi. Tumma puinen ulkoseinä on kovin pelkistetty lukuun ottamatta oven yläpuolella olevaa katosta. Alvar Aallon kädenjälki on selvästi nähtävissä.

Joonas Kokkonen kuoli syksyllä 1996 ja perikunta myi Villa Kokkosen paria vuotta myöhemmin Järvenpään kaupungille. Talo toimi kaupungin edustustilana ja siellä järjestettiin muun muassa pieniä konsertteja. Säveltäjän koti avattiin viime vuonna ryhmävierailuille ja viimein tänä keväänä kaikille avoimena museona. Vierailu onnistuu vajaan tunnin mittaisella opastetulla kierroksella, jonka aikana asiantuntevan oppaan tarinat herättävät rakennuksen henkiin. Paikat kannattaa varata etukäteen Järvenpään taidemuseon nettisivuilta. Villa Kokkonen on avoinna toukokuusta syyskuuhun maanantaipäiviä lukuun ottamatta. Maksuvälineenä kelpaa myös Museokortti.

Joonas Kokkonen syntyi vuonna 1921 Iisalmella musikaaliseen kotiin, mutta hän muutti jo pikkupoikana isänsä työn vuoksi Järvenpäähän. Sieltä matka jatkui nuoruusvuosien jälkeen Helsinkiin, josta säveltäjä kuitenkin palasi vajaan kahden vuosikymmenen jälkeen takaisin Keski-Uudellemaalle Järvenpään Satukallioon. Muutamaa vuotta myöhemmin Järvenpään kaupunki tarjosi ansioituneelle akateemikolle useampaakin tonttipaikkaa, joista yksi sijaitsi Tuusulanjärven tuntumassa Vanhankylänniemessä.

Kokkonen otti talonrakennusasioissa yhteyttä ystäväänsä Alvar Aalton, jos vaikka jollakulla arkkitehdin assistenteista olisi aikaa auttaa projektissa. Miehet olivat tutustuneet toisiinsa toimiessaan yhtä aikaa muun muassa Suomen Akatemiassa. Aallolla ei enää tuossa vaiheessa ollut tapana työskennellä yksityiskotien parissa, mutta hän yllätti Kokkosen tarjoutumalla suunnittelemaan Villa Kokkosen henkilökohtaisesti ikään kuin lahjaksi ystävälleen. Työ ajoittui samoihin aikoihin Finlandia-talon rakentamisen kanssa.

Kokkonen ja Aalto kävivät yhdessä tutustumassa Vanhankylänniemen tonttiin, joka miellytti kovasti molempia. Herrat siirtyivät vaimojensa seurassa aterioimaan järvenpääläiseen ravintolaan, jossa säveltäjä kertoi työskentelytavoistaan. Hän muun muassa mainitsi kävelevänsä sävellyksiä tehdessään flyygelinsä ympärillä. Kelpo arkkitehti ajautui tämän tiedon saatuaan voimakkaan inspiraation valtaan ja alkoi luonnostella vimmatusti taloa valkealle pöytäliinalle. Tarjoilija suivaantui teosta pahemman kerran, mutta leppyi kun mukana ollut kaupungin virkamies korvasi vahingot ja lunasti liinan mukaansa. Luonnoksen kopio on nähtävillä Villa Kokkosessa ja alkuperäistä pöytäliinaa voi ihmetellä Järvenpään taidemuseossa.

Aalto suunnitteli koko talon hyvin pitkälti flyygelin ympärille. Vieressä käden ulottuvilla on myös Kokkosen toivoma suuri kirjahylly. Työhuoneen suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota akustiikkaan, jonka piti olla musiikin soinnin kannalta täydellinen. Huoneessa on käytetty tämän vuoksi paljon puisia pintoja. Akustiikkaa oli suunnittelemassa aiheeseen erikoistunut Aino ja Alvar Aallon poika Hamilkar. Tärkeää oli myös äänieristys, joten työhuone erotettiin muusta rakennuksesta perustuksia myöten.

Perhe pääsi muuttamaan Villa Kokkoseen jouluksi 1968. Joonas Kokkonen oli elämänsä aikana kolmesti naimisissa. Ensimmäisen vaimon Mairen kanssa syntyi kolme lasta, mutta liitto päättyi eroon. Villa Kokkosen valmistumisen aikaan Joonas oli avioliitossa Else-Majn kanssa. Pari sai kaksi yhteistä lasta. Else-Maj menehtyi sairauteen syksyllä 1979, minkä jälkeen Kokkonen oli vielä naimissa Anita Pakomaan kanssa omaan kuolemaansa saakka.

Joonas Kokkonen on yksi Suomen historian merkittävimmistä säveltäjistä, jonka tunnetuin teos on körttiläisjohtaja Paavo Ruotsalaisen elämän loppuvaiheita kuvaava ooppera Viimeiset kiusaukset. Kokkonen sävelsi myös muun muassa neljä sinfoniaa, mutta hänen tuotantonsa jäi silti verrattain niukaksi. Mies toimi sävellystyön ohessa lukuisissa aikaa vieneissä vastuutehtävissä muun muassa Teostossa ja Suomen Säveltäjissä. Hän ehti uransa aikana opettaa Sibelius-Akatemiassa, toimia musiikkikriitikkona ja kirjoittaa paljon taiteeseen liittyvistä aiheista. Kokkonen oli myös jonkinasteinen perfektionisti, joten hän käytti runsaasti aikaa teosten viimeistelyyn sen sijaan että olisi kiirehtinyt uusien sävellysten pariin. Alkoholikin taisi joskus hidastaa työskentelyä.

Joonas Kokkosta voidaan pitää Keski-Uudenmaan toiseksi menestyneimpänä säveltäjänä Jean Sibeliuksen jälkeen. Miehet olivat aikalaisia, joskin Sibelius noin viisikymmentä vuotta vanhempi. Säveltäjät tapasivat tiettävästi ainakin kerran, mutta eivät tunteneet toisiaan erityisen hyvin. Kokkonen ehti sen sijaan tutustua paremmin leskenä eläneeseen Aino Sibeliukseen, jonka allekirjoittama kiitoskortti on nähtävillä flyygelin päällä.

Opastettu kierros keskittyy työhuoneen lisäksi perheen olohuoneeseen, jossa Joonas katseli televisiosta erityisesti uutisia ja jalkapalloa. Sohvalla viihtyi myös eläinrakkaan säveltäjän bernhardilaiskoira Basse.

Ikkunasta avautuu maisema pihamaalle, jonne vierailijat eivät ainakaan vielä pääse tutustumaan lainkaan. Taustalla häämöttää Tuusulanjärvi. Säveltäjä ei halunnut tonttinsa jatkuvan rantaan saakka, vaan jätti sinne kulkureitin yleiseen käyttöön. Tuota väylää minäkin olen monesti pyörälläni polkenut, joten kiitos Joonas Kokkoselle tästä!

Varsinaisen opastuksen jälkeen pääsee vielä tutustumaan ruokailuhuoneeseen, keittiöön, kylpyhuoneeseen ja alun perin makuuhuoneina toimineisiin tiloihin. Monista muista Aallon suunnittelemista rakennuksista poiketen Villa Kokkosessa on vain yksi kerros. Kiinnitän huomiota muutamiin japanilaisiin tauluihin ja matkamuistoihin. Kokkonen oli mukana presidentti Mauno Koiviston valtiovierailulla Japanissa ja tutustui kruununprinssi Akihitoon, joka puolestaan kävi Suomen-visiitillään jopa säveltäjän kotona täällä Villa Kokkosessa.

Villa Kokkonen on mielenkiintoinen lisäys Tuusulanjärven taiteilijoiden kotimuseoihin. Siinä missä 1900-luvun alun taiteilijayhteisön kodit edustavat aikansa kansallisromanttista tyyliä, on Aallon suunnittelema talo luonnollisesti paljon modernimpi ilmestys. Villa Kokkonen tuo hieman mieleeni Milanossa tänä keväänä näkemämme kotimuseon Villa Necchi Campiglion, jonka pelkistetyssä arkkitehtuurissa ja muun muassa liukuoviratkaisuissa on jotain etäisesti samaa. Täytyy toki myöntää, että milanolainen rakennus on Villa Kokkosta prameampi.

Suosittelen Villa Kokkosta erityisesti kaikille Alvar Aallon arkkitehtuurin ystäville. Meille Keski-Uudellamaalla asuville kyseessä on mukava pieni retkikohde, ja kauempaa tulevat voivat yhdistää vierailuun muita Tuusulanjärven nähtävyyksiä. Ideoita voi etsiä vaikkapa viime vuonna kirjoittamastani jutusta 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan. Edellinen näistä seuduista kertova julkaisuni Tuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta tutustuttaa puolestaan kolmen taiteilijakodin ryppääseen Järvenpään etelälaidalla.
Suomi
Monipuolinen Merikeskus Vellamo Kotkassa

Vietimme pääsiäisenä pari päivää Kotkan seudulla. Reissun eräänlainen pääkohde oli Merikeskus Vellamo, jossa käynnille olin odottanut sopivaa hetkeä jo useamman vuoden ajan. Museokeskuksesta löytyi monta erilaista kiinnostavaa näyttelyä.
Kesällä 2008 avattu Merikeskus Vellamo kuuluu satamakaupunki Kotkan vetonauloihin. Suuresta rakennuksesta löytyvät sekä Suomen merimuseo että Kymenlaakson museo, joten näyttelyiden parissa saa helposti kulumaan pitkänkin tovin. Meillä vierähti Vellamon tiloissa noin neljä tuntia, kun kiersimme esillä olleet näyttelyt läpi ja huilasimme välillä kahvilan puolella. Tämän pidempää aikaa ei museoihin jaksaisi kerralla keskittyäkään, mutta Vellamo on taatusti useammankin vierailun väärti.

Venehallin aarteita
Sisätiloihin saapuessa huomio kiinnittyy aluksi suureen venehalliin, jonne on koottu monenlaisia aluksia. Penkkiurheilijan silmiin osuu ensimmäisenä Thomas Johansonin ja Jyrki Järven käyttämä 49er-luokan kilpavene, jolla kaksikko purjehti olympiakultaa Sydneyn vesillä vuonna 2000. Kovin mielenkiintoinen on myös muumien äidin Tove Janssonin puuvene Victoria, jolla taiteilija kulki kesämökilleen Pellingin saaristossa. Seinustalle koottu perämoottorikokoelma tuo puolestaan mieleeni mukavan sukulaismiehen, jonka Evinrude käynnistyi aina lapsuuteni kalareissujen aluksi niin ikään Porvoon suunnalla. Tarinan mukaan Ole Evinrude keksi muuten aloittaa moottoreiden valmistamisen, kun hän oli hakemassa vaimolleen jäätelöä hiki päässä soutaen.

Merivartijoiden tärkeät tehtävät
Venehallissa siirrytään sujuvasti kauniiden puuveneiden keskeltä Merivartiomuseon puolelle, jossa on juuri avautunut uusi Turvanasi merellä -niminen näyttely. Saamme käsityksen merivartijan työstä sekä menneinä vuosikymmeninä että nykypäivänä. Enpä olisi tullut ajatelleeksi, että merivartioinnin aloittaminen juontaa juurensa kieltolakiin ja Itämerellä rehottaneen pirtun salakuljetuksen kaitsemiseen. Nykyisin tehtävät kattavat kaikkea mahdollista meripelastuksesta passintarkastukseen.

Ihmiskohtaloita Ruotsinsalmen taisteluissa
Yksi Merikeskus Vellamon kiinnostavimmista näyttelyistä on vajaat viisi vuotta sitten auennut Kohtalona Ruotsinsalmi. Visuaalisestikin vaikuttava näyttely on koottu huolella, ja sisältöön tutustuminen on innostavaa muun muassa henkilöesittelyiden kautta. Ruotsinsalmen alueella nykyisen Kotkan edustalla käytiin vuonna 1790 Itämeren historian suurin meritaistelu, jossa kuningas Kustaa III:n ruotsalainen laivasto kukisti venäläiset joukot. Meren pohjassa on taisteluiden seurauksena yhä kymmeniä laivojen hylkyjä, jotka ovat nykyään mielenkiintoisia tutkimuskohteita.

Venäläiset halusivat taisteluiden jälkeen linnoittaa Ruotsinsalmen ja nykyiselle Kotkansaarelle kasvoi suurehko kaupunki. Silloiselle valtioiden rajaseudulle rakennettiin linnoituksia, joiden tehtävänä oli suojata erityisesti Pietarin kaupunkia. Ruotsinsalmen linnoituskaupunki menetti kuitenkin pian merkitystään rajan siirtyessä ja se tuhoutui Krimin sodassa vuonna 1855.

Metsäteollisuus Kymenlaakson kehittäjänä
Merikeskus Vellamon tiloissa toimii Suomen merimuseon lisäksi myös Kymenlaakson museo, joka tutustuttaa maakunnan historiaan sekä nykypäivän henkeen. Syksyyn 2026 asti esillä oleva Puun vuoro -näyttely tuo esiin metsäteollisuuden erityisen merkityksen alueen kehityksessä. Kymenlaakson metsiä alettiin toden teolla hyödyntää 1870-luvun alussa, jolloin tukkeja ryhdyttiin uittamaan Kymijokea pitkin kohti merta. Joen suulle perustettiin Kotkan kaupunki, joka kehittyi sahateollisuuden ansiosta nopeasti. Kotkasta kasvoi merkittävä satamakaupunki, josta lähti rahtilaivojen mukana merimiehiä maailmalle kokemaan Rion kuumia öitä ja muita eksoottisia seikkailuita.

Satamaan saapuneiden englantilaisten laivojen mukana Kotkaan rantautui myös jalkapallo, jota brittimerimiehet alkoivat pelata paikallisia ahtaajia vastaan. Kotkasta kehittyi ajan kuluessa yksi harvoista suomalaisista kaupungeista, joissa jalkapallo kuuluu vahvasti paikalliseen identiteettiin. Vihreävalkoisesta KTP:stä maailmalle ovat ponnistaneet muiden muassa Teemu Pukki sekä Arto Tolsa, jonka pelipaita on esillä museossa. Tolsa oli ensimmäisiä ulkomailla menestyneitä suomalaisia pelaajia ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty hänen mukaansa. Museossa on myös Myllykosken Pallolle omistettu vitriini. MyPa on hyvä esimerkki metsäteollisuuden monipuolisesta merkityksestä Kymenlaaksossa, sillä perinteikäs seura kasvoi Myllykosken paperitehtaan ympärille.

Värikylläinen Mikä-mikä-kaupunki
Kymenlaakson museon Mikä-mikä-kaupunki tarjoaa tutkittavaa lapsille ja nostalgista nähtävää aikuisille. Näyttely tarjoaa ennen kaikkea hyvät puitteet monenlaisiin leikkeihin kovasti Kotkaa muistuttavassa ympäristössä, jossa voi vaikkapa ostaa torilta paikallisia possoja tai seilata Tornator-aluksella maailman merille. Omasta perheestämme ei löydy leikeistä kiinnostuneita, mutta esimerkiksi menneiden vuosikymmenten lastenhuone näyttää aikuisista kovin tutulta ja kerrostalon hississä voi tutustua eri kerrosten asukkaiden kuulumisiin. Mikä-mikä-kaupungissa voi vierailla vuoden 2030 alkuun saakka.

Koko perheen Muumiseikkailu
Merikeskus Vellamo on muutenkin suunniteltu koko perheen kohteeksi, mutta Mikä-mikä-kaupungin lisäksi erityisesti muumeihin keskittyvä Rohkeus, rakkaus, vapaus! -näyttely riemastuttaa varmasti monia perheidensä pienimpiä. Lapset pääsevät tässä näyttelyssä leikkimään ja seikkailemaan, kun taas aikuisille on tarjolla taustatietoa muumeista sekä niiden luojasta Tove Janssonista.

Muumien maailma saa aina hyvälle mielelle ja näyttelyyn on löydetty mukavasti uusia näkökulmia aiheeseen liittyen. Omalle perheellemme muumit ovat tuttuja televisiosarjan, kirjojen sekä monien Naantalin Muumimaailmaan tehtyjen vierailujen ansiosta. Aihe on jäänyt lasten kasvaessa viime vuosina taka-alalle, mutta toisaalta muumit ovat ajattomia ja tarjoavat hyviä elämänohjeita kaikenikäisille. Tämä näyttely on esillä Vellamossa 7.3.2027 saakka.

Koskettava näyttely menetetyistä saarista
Ehdimme nähdä vielä pääsiäisenä viimeistä päivää auki olleen Menetetyt saaret -näyttelyn, joka kertoi ennen toista maailmansotaa Suomelle kuuluneista Suomenlahden ulkosaarista. Juha Metson, Marjo Näkin ja Mika Rokan keräämä aineisto sisältää upeita valokuvia sekä mielenkiintoista videomateriaalia. Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari sekä erityisesti Suursaari olivat aikoinaan suosittuja kesälomakohteita, joiden elinkeinoihin kuuluivat matkailu, merenkulku, kalastus, hylkeenpyynti sekä toki myös aiemmin mainittu alkoholin salakuljetus. Nykyisin lähes autioituneiden saarten eloisaan menneisyyteen tutustuminen on koskettava kokemus. Rajan taakse jäänyt Karjala on itselleni hyvin tuttu aihe, mutta Suomenlahden ulkosaarten historiasta en ole tiennyt tätä ennen juuri mitään.

Monipuolinen ja vaihtuva näyttelykokonaisuus
Pääsiäisen sää oli harmillisen kolea ja sateinen, joten tuntui erityisen mukavalta viettää aikaa Vellamon siisteissä sisätiloissa. Merikeskus on toimiva kokonaisuus, jossa on helppo viihtyä. Ilahduin erityisesti siitä, kuinka monipuolisesti näyttelyt tuovat esiin paikallista historiaa. Kymenlaakson museosta jäivät mieleen varsinkin Kotkan kaupungin kehitysvaiheet kohti nykyaikaa, kun taas Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely avasi minulle uudella tavalla seudun vuosisatojen takaista menneisyyttä Ruotsin ja Venäjän välisten sotien näyttämönä.

Suomen merimuseon päänäyttelyä uusitaan parhaillaan, joten sen puuttuminen supistaa näyttelykokonaisuutta tällä hetkellä melko paljon. Toisaalta meille riitti nytkin nähtävää enemmän kuin riittävästi. Kesällä olisi mukava tutustua ulkona odottaviin jäänmurtaja Tarmoon, vartiolaiva Telkkään sekä majakkalaiva Kemiin, jotka ovat avoinna suurin piirtein toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin saakka. Lisäksi luvassa on aina erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Museokokonaisuus on niin laaja, että tauko ravintola Laakongissa on jossain kohtaa vierailua paikallaan. Osa perheestämme kokeili Laakongin buffetlounasta, kun taas osalle riittivät kahvilatuotteet. Käväisimme myös katselemassa museokaupan houkutuksia, mutta tuliaisostokset jäivät tällä kerralla tekemättä. Katsotaan miten käy ensi kerralla, sillä alati uudistuvassa Vellamossa voisi käydä joskus toistekin.
Lisätiedot: merikeskusvellamo.fi
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia2 vuotta sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti2 vuotta sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
-
Italia2 vuotta sitten
Syyslomaviikko Ligurian rannikolla
-
Espanja2 vuotta sitten
Sevillan palatseja: Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos
-
Suomi1 vuosi sitten
Iso-Syöte ihastutti jälleen
-
Itävalta2 vuotta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
Maisemaonnellinen Johanna
23.11.2020 at 0:04
Vau mikä kuva lumikosta! Tuo reitti houkuttaa noista Sipoonkorven reiteistä kuvauksesi perusteella melkein muutenkin eniten.
Aiemmin olen karsastanut sorastettuja reittejä, mutta tämän syksyn runsaiden sateiden vuoksi tavalliset metsäpolut ovat muuttunut monin paikoin epämukavaksi mutavelliksi.
Mika / Lähtöportti
23.11.2020 at 12:15
Lumikko innostui poseeraamaan, oli aika veikeä kaveri. Välillä luikahti karkuun ja sitten taas kurkisti uudelleen 😀
Mutavelliä löytyy kyllä sateiden jälkeen paljon Sipoonkorvestakin. Byabäcken on alustansa puolesta näistä varmin lenkki. Sen lähistöllä on myös merkitsemättömiä polkuja, joihin ajattelin tutustua seuraavaksi.
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
28.11.2020 at 15:02
Joo, ihan huippukuva lumikosta! Mielestäni en ole nähnyt lumikkoa lapsuuden jälkeen, vaikka metsässä tuleekin paljon liikuttua. Ja hieno ja yksityiskohtainen kuvaus Sipoonkorvesta, eihän Luontoon.fi-sivustokaan kuvaa noita reittejä noin yksityiskohtaisesti.
Mikä noista om oma suosikkisi, jos olisit yksin matkassa ja oletetaan, että sääkin olisi ihan kiva?
Mika / Lähtöportti
30.11.2020 at 10:31
En muista nähneeni lumikkoa koskaan aikaisemmin, mutta oli hauska sattuma että sellainen tuli nyt vastaan. Se samalla todisti, että Sipoonkorvessakin voi tulla yllättäviä eläimiä vastaan.
Jos lähtisin Sipoonkorpeen itsekseni, niin voisin aloittaa Knutersin parkkipaikalta ja kiertää Fiskträskin lenkin, jolloin matkaa tulisi reilut kymmenen kilometriä. Pidän Fiskträskistä ja matkan varrella on mukavia metsäpolkuja. Toinen hyvä vaihtoehto olisi aloittaa Kuusijärveltä ja kiertää Kalkinpolttajanpolku, jolloin matkaa tulisi reilut 15 kilometriä. Mukavaa maastoa tälläkin matkalla ja lopuksi voisi mennä Kuusijärvellä saunaan.