Monen matkailijan rakastama Toscana on yksi Italian tunnetuimmista alueista. Tein saapasmaata ikävöidessäni koosteen seitsemästä Toscanassa käymästäni kaupungista, joissa riittää paljon kaunista nähtävää. Alla esiteltävien kohteiden joukossa...
Maan keskiosassa sijaitseva Umbria kuuluu suosikkiseutuihini Italiassa. Esittelen nyt Orvieton, Assisin, Perugian ja Montefalcon hurmaavat kaupungit, joiden vanhat rakennukset ja kuvaukselliset mukulakivikujat huokuvat historiaa. Italian vihreäksi...
Viihdyimme lokakuisella lomaviikolla Sorrentossa, jossa ihastuimme kapeisiin kujiin, merimaisemiin ja erityisesti vanhaan kalastussatamaan. Vaikka ympäristössä onkin upeita retkimahdollisuuksia, kannattaa myös Sorrentosta nauttimiseen varata aikaa. Katson lumoutuneena...
Kauan sitten tulivuorenpurkauksessa tuhoutunut Pompejin kaupunki kuuluu Euroopan hämmästyttävimpiin arkeologisiin nähtävyyksiin. Erityisen vaikutuksen tekee alueen koko – kyseessä kun todellakin on kokonainen kaupunki. Pompeji eli Pompeiji...
Italiassa riittää kauniita kyliä, jotka ovat pysyneet useimmille ulkomaalaisille tuntemattomina. Järvimaisemallaan ihastuttava paavin kesänviettopaikka Castel Gandolfo löytyy hämmästyttävän läheltä Roomaa. Ilta on jo pilkkopimeä, kun suunnistamme...
Lomailimme kesäkuussa Slovenian Kranjska Gorassa, josta käsin teimme retkiä ympäristöön. Lähistöltä löytyi muun muassa rajan takana Italiassa välkehtiviä kauniita järviä sekä Mangart-vuorelle johtava jännittävä maisematie. Kranjska...
Napolinlahden laidalla kohoava pieni Capri on yksi Välimeren tunnetuimmista saarista. Kävimme päiväretkellä nauttimassa upeista maisemista ja tyylikkään lomasaaren tunnelmasta. Meri kimmeltää, aurinko hyväilee kasvoja ja pian...
Päiväretki häikäisevän kauniilla Amalfin rannikolla täytti odotukset. Ajoimme edestakaisin suurimman osan maineikkaasta maisematiestä sekä vierailimme Ravellon ja Amalfin kylissä. Oikealla puolella kimaltaa sininen meri ja vasemmalla...
Ristiriitainen Napoli herättää kävijässään monenlaisia tunteita. Miten yksi kaupunki voikaan olla ahdistava, kiehtova, ruma ja viettelevä yhtä aikaa? Päiväretkestä jäivät päällimmäisinä mieleen kuuluisa pizza ja katujen...
Sorrento ja varsinkin sen läheisyydestä alkava Amalfin rannikko tunnetaan häikäisevän upeista maisemista. Ehdimme viikon matkallamme käydä myös Napolissa, Caprilla sekä Pompejissa. Vietimme viime viikon perhelomalla aurinkoisessa...
Sisilian kaakkoisosasta löytyvä Val di Noton alue tunnetaan ainutlaatuista barokkiarkkitehtuuria edustavista kaupungeista. Unesco on nimennyt kahdeksan niistä maailmanperintöluetteloonsa. Esittelen tässä kaupungeista kolme. Val di Noton maailmanperintökohde...
Kesäkuinen Sisilia tarjosi Syrakusassa parastaan. Ortigian saarelle levittäytyvässä vanhassakaupungissa voi vaellella pittoreskeilla kujilla ja syödä hyvin. Neapolisin arkeologinen aluekin on mielenkiintoinen – siellä pääsee myös Dionysoksen...
Televisiosta tutusta Komisario Montalbanosta on tullut Sisilian tunnetuin kasvo ja matkailun vetonaula. Kävimme tutustumassa poliisisarjan kuvauspaikkoihin eri puolilla Ragusan maakuntaa. Andrea Camillerin kirjoihin pohjautuva Komisario Montalbano...
Yksi Sisilian-matkamme parhaista retkikohteista oli jyrkille rinteille rakennettu Modica, jossa voi nauttia barokkiarkkitehtuurista, dramaattisista maisemista ja käsityönä valmistetusta suklaasta. Vietimme kesäkuisen matkan jälkimmäisen viikon saaren kaakkoisosassa...
Sisilian-matkan kenties monipuolisin retki suuntautui Agrigentoon, jossa kiersimme vanhankaupungin helteisillä kujilla, ihmettelimme Valle dei Templin kreikkalaisia raunioita ja päädyimme lopulta Scala dei Turchin valkoisille rantakallioille. Sisilian-matka...
Välimeren suurin saari Sisilia on mainio kohde ruokamatkalle. Tutustuin paikalliseen kulttuuriin maistelemalla kesäkuisella reissullamme erilaisia klassikkomakuja, joista esittelen nyt 15 tärkeintä. Italian ruokakulttuuri on monipuolinen ja...
Etnan juurella sijaitseva vilkas Catania on Sisilian toiseksi suurin kaupunki. Ehdimme nauttia lyhyen retken aikana paikallisista tunnelmista markkinoilla ja helteisillä kaduilla. Kämmenet hikoavat ratissa Cataniaan saavuttaessa,...
Taormina on Sisilian perinteisin lomakohde, jonka suosio perustuu huikeisiin maisemiin. Kesäkuisella retkellä miellytti myös tunnelma, jota matkailijamääräkään ei ollut onnistunut täysin pilaamaan. Taormina on Sisilian vanhin...
Sisilian vaikuttavin luonnonnähtävyys on suorastaan myyttinen Etna. Tulivuoren karut maisemat ja suuret kraatterit saavat ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi luonnonvoimien keskellä. Etna hallitsee Sisilian maisemaa majesteettisella tavalla....
Vietin kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa aurinkoisessa Sisiliassa. Kokosin tähän juttuun matkan seitsemän parasta kohdetta, mutta lisää vinkkejä löytyy ilmaisesta Wowanders-matkapuhelinsovelluksesta. Kaupallisessa yhteistyössä Wowanders (joka on sittemmin...