Blogisynttärit
Lähtöportti 4 vuotta
Blogi viettää tänään syntymäpäiväänsä. Neljä vuotta tuntuu melko pitkältä ajanjaksolta, jonka aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Matkablogista on tullut kiinteä osa elämää, jota on tällä hetkellä vaikea kuvitella ilman kirjoittamista.
Harrastin joskus nuoruudessani kestävyysjuoksua, ja olen soveltanut tasaisen vauhdin taulukkoa myös blogin kirjoittamiseen. Yhteensä 287 blogipostausta ovat jakautuneet niin, ettei yksikään kuukausi ole jäänyt alle viiden julkaisun, mutta keskiarvo on silti hieman alle kuuden. Koen säännöllisen tahdin itselleni tärkeäksi, vaikkei hiljaisempaa kautta kovin moni muu huomaisikaan.

Blogipostausten määrähän ei sinällään kerro mitään, koska niiden pituus voi olla millainen tahansa. Omalla kohdallani useimmat jutut ovat melko yksityiskohtaisia kokonaisuuksia, koska olen halunnut taltioida runsaasti erilaisia muistoja jo ihan itseänikin varten. Toivon tietysti samalla tarjoavani hyviä lukukokemuksia, ideoita ja inspiraatiota mahdollisimman monelle muullekin matkailijalle. Intohimo kirjoittamiseen on tallella, vaikka jotkut jutut syntyvätkin hitaammin kuin toiset.
Blogi on mahdollistanut tänäkin vuonna muutamia mieleenpainuvia hetkiä. Irlannin suurlähetystö kutsui minut ja Kohteena maailma -blogin Ramin Pyhän Patrickin päivän vastaanotolle, koska olemme tuoneet vihreää saarta esille Irlanti-viikko -kampanjan kautta. Pääsimme juhlallisen tilaisuuden aikana vaihtamaan muutaman sanan myös opetusministeri Joe McHughin sekä suurlähettiläs Maeve Collinsin kanssa.
Tapahtumista ovat jääneet päällimmäisinä mieleen Tuusulassa ja Mäntsälässä bloggaajaporukalla vietetyt viikonloput. Hyvässä seurassa on ollut hauska retkeillä kickbikella ja kanootilla, maistella herkullisia ruokia, pelata lautapeliä, kisailla eräkokkisodassa ja kokea paljon muutakin. Aina ei tarvitse lähteä kauas kokeakseen matkailullisia elämyksiä.
Vaikka suurin osa reissuista onkin ihan tavallisia lomamatkoja, tein vuoden aikana myös pari blogiyhteistyömatkaa, joille koko perhe pääsi mukaan. Itä-Viron kierros tarjosi paljon kiinnostavaa nähtävää ja nautimme olostamme myös Limingan luonnon keskellä. Parasta tällaisilla ohjelman- ja työntäyteisillä matkoilla on mahdollisuus kokea oman perheen kanssa sellaisia asioita, jotka jäisivät muuten väliin.
Valtaosa blogin lukijoista löytää perille hakukoneiden avulla ja käy lukemassa itseään kiinnostavasta aiheesta kertovan jutun. Näin ollen kaikki luetuimmat jutut ovat vanhempaa tuotantoa parin vuoden takaa. Tämä on matkablogeista puhuttaessa sekä yleistä että ymmärrettävää. Blogin kävijätilastoon on ehtinyt neljän vuoden aikana kertyä yli neljännesmiljoona merkintää, ja sivun katseluita on jo reilut puoli miljoonaa. Tilastoja voi tulkita haluamallaan tavalla, sillä yksittäisen jutun kävijämäärä saattaa edelleen jäädä hyvinkin pieneksi, jos aihe ei ole tarpeeksi kiinnostava. Sadalla jutulla on kuitenkin ollut jo vähintään tuhat yksittäistä lukijaa. Toisaalta yksikin lukija riittää, jos hänelle on kirjoituksesta iloa tai hyötyä.
Olen iloinen kasvavasta joukosta, joka on seurannut matkojani kohteesta toiseen. Samoin jokaisesta kannustavasta kommentista on tullut todella hyvä mieli. Seuraavankin vuoden blogijulkaisujen pääpaino on uusissa kokemuksissa, joita on näillä näkymin tulossa monipuolisesti palmurannoilta pääkaupunkeihin ja hiihtoladuilta hiljaisiin pikkukyliin.
Edellisten kahdentoista kuukauden aikana julkaisemistani blogipostauksista luetuimmat ovat liittyneet kotimaahan. Suosituin on ollut kesän automatkasta kertova Elämyksiä Suomen länsirannikolla. Ulkomaanjutuista luetuin on ollut 10 x Singapore, jossa kerron melko kattavasti upean suurkaupungin nähtävyystarjonnasta. Blogista löytyy vastaavia pieniä kohdeoppaita muutamasta muustakin kohteesta, mutta niiden kirjoittaminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle. Usein tuntuu, että kohde pitäisi tuntea paljon laajemmin, jotta siitä saisi kelvollisen kokonaispaketin aikaan.
Tällä hetkellä kuvittelen seuraavan blogivuoden jatkuvan suurin piirtein samanlaisella polulla kuin edellisetkin. Aion pitää tasaisesta julkaisutahdista edelleen kiinni, vaikka julkaisumäärä saattaakin ajanpuutteen vuoksi lievästi laskea. Haluan joka tapauksessa keskittyä ennen kaikkea siihen mitä alun perin ajattelin blogin ylläpitämisen olevan, eli omista matkakokemuksista kirjoittamiseen. Oman elämäni sometähdeksi minusta ei ole, ja olen muutenkin halunnut rajata blogin aihepiirin nimenomaan matkailuun.
Olisiko sinulla kehitysehdotuksia? Kannattaako matkablogin edes yrittää olla yleispätevä matkaopas, vai pitäisikö vain kertoa omat kokemukset taustatietoja kaivelematta? Onko blogiyhteistyö eli niin sanottu vaikuttajamarkkinointi uskottavaa? Onko vanhoilla kokemuksilla arvoa, vai pitäisikö jutut kertoa aina tuoreeltaan? Oli kuinka hyvänsä, kirjoittaminen joka tapauksessa jatkuu. Lähtöportin viides vuosi alkaa nyt, pysyhän matkassa mukana!
Blogisynttärit
Lähtöportti 10 vuotta
Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, täyttää Lähtöportti tänään jo kymmenen vuotta. Takana on lähes kuusisataa juttua eri puolilta maailmaa, ja pyrin pitämään blogin aktiivisena jatkossakin.
Kymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon, mutta muistan blogin alkuvaiheet yhä hyvin. Pari ensimmäistä vuotta olivat tapahtumarikkaita, sillä elettiin vielä eräänlaista matkablogien kulta-aikaa. Aktiivisia blogeja oli paljon ja erilaisia tapahtumia sekä muita hauskoja kokoontumisia riitti usein. Olin itsekin organisoimassa paria pientä blogitapahtumaa, ja pääsin kokemaan eri yhteyksissä yllättäviäkin asioita.

Noiden vuosien parhaita puolia oli tutustuminen moniin samanhenkisiin ihmisiin. Tapahtumia on toki välillä edelleen, mutta olen käynyt niissä vain harvakseltaan. Suomalainen matkablogikarttakin näyttää nykyään erilaiselta kuin kymmenen vuotta sitten. Aktiivisten blogien määrä on vähentynyt ja moni merkittävä blogi on tällä välin hiljentynyt, vaikka pitkän linjan tekijöitäkin yhä riittää. Onneksi joukossa on myös muutamia hieman uudempia hyviä blogeja.

Mediankin puolelta löytyi noina alkuvuosina kiinnostusta. Päädyin kerran jopa televisioon Ylen aamuohjelmaan puhumaan matkakohteista ja minua haastateltiin muutamiin lehtijuttuihin sekä pari kertaa myös Matkamessuilla. Aloittelevallakin blogilla pääsi neuvottelemaan kaupallisista yhteistöistä ja jotain tuli sovittuakin. Muutamat lyhyet yhteistyömatkat ovat onnistuneet koko perheen voimin, ja kerran pääsin pienessä pohjoismaisessa bloggaajaryhmässä Pohjois-Irlantiin. En ole kuitenkaan ollut koskaan kovin innokas matkustamaan muuten kuin läheisimpien ihmisten seurassa. Lähes kaikki matkani ovat olleet blogista riippumattomia.

Viime vuosina on ollut oheistoiminnan osalta hiljaisempaa, mutta sekin on sopinut hyvin. Haluan kirjoittaa matkatarinoita, mutten kaipaa julkisuutta tai säännöllistä tapahtumissa käyntiä. Bloggaajakavereita on totta kai aina ilo tavata, ja ystävyys säilyy vaikkei jatkuvasti näkisikään. Uskon yhä matkablogien voimaan. Videot tai lyhyet somejulkaisut keräävät ehkä helpommin huomiota, mutta pitkillekin teksteille riittää yhä kysyntää. Ja riittää tai ei, niin tykkään joka tapauksessa matka-aiheisten tekstien kirjoittamisesta.

Koronapandemia toimi eräänlaisena käännekohtana. Se hiljensi kokoontumisia ja matkablogeja, mutta vaikutti myös omaan ajatusmaailmaani. Oli aikaa miettiä asioita ja ymmärtää, että elämä on todellakin tässä ja nyt. Matkailuni ei muuttunut mitenkään dramaattisesti, mutta muutama viime vuosien reissu olisi voinut jäädä tekemättä ilman matkustusrajoitusten tuomaa tuumaustaukoa ja ajatusta siitä, että unelmia kannattaa toteuttaa heti kuin vain mahdollista.

Lähtöportin kannalta merkittävä käännekohta oli Rantapallon blogiportaalin sulkeutuminen elokuussa 2023. Blogin itsenäistyminen Rantapallosta omaan osoitteeseensa oli pakon sanelema, mutta erinomainen muutos. Rantapallo ansaitsee monet kiitokset, mutta nyt nautin siitä, että saan päättää kaikesta blogiini liittyvästä itse.

Tämä on Lähtöportin 596. blogikirjoitus, joten kuudensadan postauksen merkkipaalu tulee vastaan pian. Olen toisin sanoen julkaissut blogissa keskimäärin lähes viisi postausta kuukaudessa. Tahti oli ensimmäisinä vuosina nykyistä tiiviimpi, mutta vähimmäismääränä pitämäni neljä kuukausittaista julkaisua on toteutunut toistaiseksi aina. Julkaisujen määrä on tietenkin vain yksi mittari. Työmäärään vaikuttaa myös tekstin pituus, joka venyy usein varsin pitkäksi. Kohteiden taustatietoja tulee selviteltyä ihan uteliaisuuden vuoksi melko paljon, ja ainakin osa faktoista tai anekdooteista on mukava mainita myös blogissa.

Matkablogin tekemiseen kuluu runsaasti työtunteja, ja kymmenen vuotta on jo merkittävä ajanjakso kenen tahansa elämässä. Tämä saa väkisinkin miettimään, kuinka suuri panostaminen blogiin on jatkossa järkevää. Ajan säästäminen voisi onnistua esimerkiksi lyhyempien juttujen avulla. Neljän kuukausittaisen julkaisun tavoitteesta jääminenkään ei olisi katastrofi. Haluan joka tapauksessa jatkaa matkablogin kirjoittamista.

Olen toisinaan miettinyt sitä, miten sivustoa voisi kehittää tästä eteenpäin. Kun on kirjoittanut jo monta sataa juttua, sisältyy niihin väistämättä toistuvia piirteitä. Pyrin kenties jatkossa keksimään uudenlaisia näkökulmia juttujen tekemiseen, mutta katsotaan mitä tuleman pitää. Olisi varmasti hyvä idea panostaa enemmän myös Instagramiin ja Facebookiin, mutta siihenkin pitäisi keksiä luontevia toimintatapoja. Muita somekanavia en nyt uskalla edes ajatella.

Minulle matkailussa parasta on perheen kanssa vietetty aika sekä yhteiset kokemukset. Reissuille on viime vuosina osunut tyttärien toiveesta paljon suurkaupunkeja, ja se on sopinut meille vaimon kanssa hyvin. Toisaalta kolmen sukupolven matkoilla suuntaamme aina huomattavasti hiljaisempiin paikkoihin. Matkakohteiden luonne vaihtelee elämäntilanteen mukaan, ja joskus mukaan voi tulla taas enemmän vaikkapa luontokohteita. Minulle ei ole välttämätöntä päästä kaikkiin toivelistallani oleviin paikkoihin, kunhan kohteet ovat kaikille mukaan lähteville mieluisia. Lyhyillä kavereiden kanssa tehtävillä reissuilla teemana on suuri intohimon kohteeni jalkapallo.

Kiinnostun matkakohteista usein perusteellisesti, joten palaan mielelläni samoihin maihin ja välillä kaupunkeihinkin. Tutustun käymiini paikkoihin ja niiden kulttuureihin mieluummin pintaa syvemmältä kuin matkustan aina uusiin kohteisiin. Nautin myös siitä tunteesta, kun saan olla vieraassa maassa melkein kuin kotonani. On hauska seurata kuinka tietyt kaupungit kehittyvät ja toisaalta kuinka omat mielenkiinnon kohteet muuttuvat, kun samoista paikoista kertyy kokemuksia eri vuosikymmeniltä.

Vierailemieni maiden lista on pidentynyt hyvin hitaasti, eikä siihen liittyen ole valtavia haaveitakaan. Uudet maat toki kiinnostavat tilaisuuden tullen ja esimerkiksi Balkanin suunnalla on muutama valtio, joissa olisi mukava päästä jonain päivänä käymään. Tällä hetkellä päällimmäiset suunnitelmat kohdistuvat kuitenkin rakkaimpaan matkakohteeseeni Italiaan sekä niin ikään tuttuun ja mieluisaan Espanjaan. Mielessäni on jo melko tarkka ajatus siitä, minne seuraavan vuoden reissut suuntautuvat. Pari matkaa on varattuna, ja loput varmistuvat sitten aikanaan.

Yksikään reissu ei ole itsestäänselvyys, joten olen kiitollinen jokaisesta matkapäivästä. Eräs suurimmista syistä matkablogin kirjoittamiselle onkin juuri se, että koen jokaisen reissun niin arvokkaaksi, että haluan taltioida kokemukset ainakin itseäni varten. Mukavaa, jos niistä on iloa ja inspiraatiota muillekin.

Muistan hyvin elävästi hetken, kun julkaisin tasan kymmenen vuotta sitten Lähtöportin ensimmäisen blogipostauksen. Tunnistan siinä mainitut ajatukseni edelleen, enkä muuttaisi tekstistä montaakaan sanamuotoa. Katsotaan, millaisiin merkkipäiviin Lähtöportti vielä jatkossa yltää. Suuri kiitos teille lukijoille, kun olette olleet matkassa mukana!
Blogisynttärit
Lähtöportti 9 vuotta
Vuosi on vierähtänyt ja Lähtöportti viettää taas syntymäpäiväänsä. Yhdeksän vuotta tuntuu komealta lukemalta, varsinkin kun blogi on pysynyt aktiivisena kuukaudesta toiseen. Tässä mietteitä Lähtöportin kymmenennen vuoden alkaessa.
Lähtöportilla on nyt takana reilu vuosi itsenäisenä sivustona sen jälkeen, kun Rantapallo lopetti blogiportaalinsa toiminnan. Sisällön siirtäminen halutussa muodossa palvelimelta toiselle oli varsin työläs projekti, mutta sen jälkeen kaikki on sujunut hyvin, eikä teknisiin ylläpitotöihin ole kulunut kovin paljoa aikaa.

Lukijamäärä on tasaantunut toistaiseksi hieman pienemmäksi kuin parhaina Rantapallon vuosina. Yksi syy löytyy siitä, että muutamat pitkään hakukonelistausten kärkipäässä pyörineet jutut ovat viimeistään palvelinsiirron jälkeen menettäneet asemiaan. Esimerkiksi Caminito del Rey, Madeiran levadat, Wieliczkan suolakaivos ja automatka Suomen länsirannikolla toivat aikoinaan blogiin tuhansia lukijoita. Useita vuosia vanhat kirjoitukset sietävätkin siirtyä pienempään rooliin tuoreempien tieltä, sillä nyt on uusien suosikkijuttujen aika. Elokuussa 2023 tapahtuneen blogin siirron jälkeen luetuimmat julkaisut ovat:
1. Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
2. Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
3. 10 Etelä-Ranskan kylää ja kaupunkia
4. Kävelyllä Montmartrella
5. 30 x uskomattoman upea Slovenia
6. 30 nähtävyyttä Pariisissa
7. Hiihtoloma Syötteen laduilla
8. Patikkaretkellä Cinque Terressä
9. Wienin perinteikäs huvipuisto Prater
10. Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris

Tiedän, etteivät esimerkiksi tämän vuoden löytöni Dordognessa tai Aostanlaaksossa ole sellaisia, jotka kiinnostavat suuria lukijamääriä tunnetumpien matkakohteiden tapaan. Toisaalta tykkään kirjoittaa juuri tällaisista Euroopan osista, joita ei vielä ainakaan Suomessa tunneta kovin hyvin. Olen ylipäätään innostunut siitä, kuinka paljon esimerkiksi Italiasta, Ranskasta tai Espanjasta löytyy toinen toistaan hienompia kätkettyjä helmiä suosittujen turistireittien ulkopuolelta. Jos vain joku nauttii näistä jutuista tai peräti löytää niistä itselleen uusia matkakohteita, tuntuu se itsestäni todella isolta asialta. Minua ilahduttavat myös uskolliset lukijat, joka palaavat sivuille muutenkin kuin hakukoneiden kautta.

Yleinen kiinnostus blogeja kohtaan on viime vuosina laskenut, joten moni matkablogikin on hiljentynyt tai sulkeutunut kokonaan. Tilalle ovat tulleet sosiaalisen median eri kanavat, jotka tavoittavatkin melko helposti paljon ihmisiä. Itse uskon edelleen blogien voimaan, sillä yhteen julkaisuun saa mahdutettua runsaasti sisältöä ja jutusta voi tehdä ihan omannäköisensä.

Olen välillä miettinyt, onko Lähtöportti ensisijaisesti blogi vai matkailusivusto. Tietyt piirteet viittaavat mielestäni enemmän matkailusivustoon, mutta toisaalta haluan pitää kiinni myös blogimaisista elementeistä kuten henkilökohtaisesta näkökulmasta, jonkinlaisesta aikajärjestyksestä sekä juttujen kommentointimahdollisuudesta. Kommentit kysymyksineen, ruusuineen ja risuineen ovat aina tervetulleita.

Yksi motiiveistani blogin aloittamiseen yhdeksän vuotta sitten oli halu kirjoittaa, ja siihen tarkoitukseen blogi on edelleen ylivoimainen mihin tahansa sosiaalisen median kanavaan verrattuna. Työmäärä on toki suuri, mutta koen blogin kirjoittamisen edelleen palkitsevaksi ja palaan usein itsekin muistelemaan blogini kautta vanhoja reissuja. Kirjoitan matkoilla jonkinlaista matkapäiväkirjaa omaan käyttööni, mutta julkisessa blogissa sisällöstä tulee paljon paremmin jäsenneltyä ja viimeisteltyä.

Minua kiinnostavat laajasti hyvin erilaiset kohteet, sillä viihdyn esimerkiksi pikkukylissä, suurkaupungeissa, kahviloissa, vuorilla, urheiluareenoilla, veden äärellä, näköalapaikoilla, taidemuseoissa, linnoissa, kirjakaupoissa, katutaidekortteleissa, hiihtoladuilla, patikkapoluilla tai huvipuistoissa. Olen kiinnostunut myös historiasta, ja blogin kirjoittaminen onkin toiminut hyvänä syynä perehtyä eri aiheisiin tavallista perusteellisemmin. Uteliaisuus on ajanut etsimään, tulkitsemaan, käsittelemään ja tiivistämään matkakohteisiin liittyvää tietoa, joka on toivottavasti myös välittynyt sopivina annoksina lukijoille.

Saavuin juuri upealta matkalta New Yorkista, joten luvassa on runsaasti juttuja tuosta ainutlaatuisesta kaupungista. Matkakohteiden valinta on aina mielenkiintoinen aihe, ja mieltymykset vaihtelevat jonkin verran elämäntilanteen muuttuessa. Tällä hetkellä vahvoilla ovat nimenomaan suurkaupungit, sillä ne kiinnostavat perheen koululaisia eniten. Toisaalta kolmen sukupolven matkat tuovat sopivasti tasapainoa ja vievät hieman rauhallisempiin ympyröihin. Mielessä on myös pieniä reissuja vaikkapa jalkapalloa katsomaan.

En ole koskaan valinnut matkakohteita blogi mielessä, vaan oman ja matkaseuran kiinnostuksen perusteella. Silti blogia ajatellen ja toki muutenkin hieman harmittaa, että esimerkiksi aiemmin isossa roolissa olleet Irlanti ja Madeira ovat jääneet nyt pitkäksi ajaksi paitsioon. Näiden omien ja monen lukijankin suosikkikohteiden vuoro tulee taas joskus, mutten osaa vielä sanoa milloin.

Tulevan vuoden matkasuunnitelmat ovat hieman tavallista enemmän levällään, mutta hyviä reissuja on varmasti luvassa niin ulkomailla kuin Suomessakin. Juttujen aiheita on kertynyt myös varastoon ja aion pysyä noin 50 julkaisun vuosirytmissä jatkossakin. Vähintään neljän julkaisun kuukausittainen tahti on toteutunut blogin kaikkien ensimmäisten 108 kuukauden aikana, ja pyrin pitämään siitä jatkossakin kiinni. Kiitos kun luit tämän Lähtöportin 547. postauksen ja toivottavasti blogi kiinnostaa seuraavinakin vuosina!
-
Ranska1 vuosi sitten7 kaunista kylää Ranskan Dordognessa
-
Espanja1 vuosi sittenSevillan päänähtävyydet katedraali ja Alcázar
-
Ranska1 vuosi sitten20 kohdevinkkiä viehättävään Bordeaux’hon
-
Ranska1 vuosi sittenMusée d’Orsay – upea taidemuseo Pariisissa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenUnelmien lomamatka New Yorkiin
-
Englanti1 vuosi sittenMielenkiintoinen London Transport Museum
-
Italia1 vuosi sittenAostanlaakson satulinna Castel Savoia
-
Italia1 vuosi sittenKokemuksia Aostanlaakson maisemista
-
Huvipuistot1 vuosi sittenHuvipuistokokemus – Disneyland Anaheim
-
Jääkiekko1 vuosi sittenNHL-jääkiekkoa New Yorkissa ja New Jerseyssä
-
Espanja1 vuosi sittenFlamenco – Sevillan rytmikäs sielu
-
Ranska1 vuosi sittenChâteau des Milandes – Joséphine Bakerin linna










Jenni / Unelmatrippi
1.11.2019 at 15:22
Synttärionnittelut blogille! Jatka samaan hyvään malliin! 🙂
Mika / Lähtöportti
1.11.2019 at 22:52
Kiitos Jenni! Tästä on hyvä jatkaa 🙂
Tomi J
1.11.2019 at 17:14
Onnea blogin syntymäpäivän johdosta! Hienoja juttuja, oli paikat vieraita tai tuttuja. Kehitysehdotuksia ei tule mieleen, varsinkin kun viimeisin Napolijuttu maistui erinomaisesti. Juuri sopivasti taustatietoja ja tunnelman luontia. Jatka samalla linjalla tai itse valitsemallasi, hyvää tekstiä syntyy takuulla😃
Mika / Lähtöportti
1.11.2019 at 22:57
Kiitos Tomi! Mukava kuulla! Olisi ihan täydellistä jos lukija pääsisi mukaan tunnelmaan ja pystyisi jopa kuvittelemaan itsensä kohteeseen. Yritän aina jakaa myös jonkin verran taustatietoa ja käytännön vinkkejä. Näillä eväillä seuraavaan vuoteen 🙂
Pirjo
1.11.2019 at 17:40
Onnea Mika!Hienoja juttuja vuosien varrella.
Mika / Lähtöportti
1.11.2019 at 22:58
Kiitos Pirjo! Tehdään hienoja reissuja jatkossakin 🙂
Annemaria/Samppanjaa muovimukista
1.11.2019 at 20:12
Paljon onnea leikki-ikäiselle 🙂 Sulla on Mika kiva tyyli.
Mika / Lähtöportti
1.11.2019 at 22:59
Kiitos paljon! Yritän pitää tyylistä jatkossakin kiinni 🙂
alex
1.11.2019 at 22:24
Onneksi olkoon Lähtöportti ja Mika – jatka samaa rataa!
Mika / Lähtöportti
1.11.2019 at 23:00
Kiitos Alex! Intoa jatkamiseen kyllä riittää 🙂
Martina
3.11.2019 at 9:06
Synttärionnittelut! Tykkään sun tavasta yhdistellä kohdefaktoja ja omia kokemuksia toimivaksi kokonaisuudeksi, jota on mukava ja helppo lukea. Jatka samaan malliin!
Martina
3.11.2019 at 9:08
Ja miksi se kommentti nyt tähän väliin tuli.. 🙈 Ääh, sori!
Mika / Lähtöportti
3.11.2019 at 17:14
Kiitos Martina! Juuri tuohon faktojen ja kokemusten yhdistelemiseen olen aina pyrkinyt, todella mukava kuulla että se toimii 🙂
Ja pääasia että kommentti tuli perille, ei se paikka ole niin justiinsa 😀
Piyya
4.11.2019 at 19:37
Onnea neljä vuotiaalle !
Mukana pysytään ehdottomasti. Kirjoitustapasi on niin mukavan soljuva, helppoa lukea vaikka onkin hyvin informatiivista. Kiva olla mukana matkoillasi !
Mika / Lähtöportti
5.11.2019 at 11:18
Kiitos Piyya! Mahtavaa saada tällaista palautetta, jonka kautta ymmärtää onnistuneensa blogin kirjoittamisessa 🙂