Kävin tänä kesänä elämäni kolmatta kertaa Legolandissa. Vietin lapsuuteni legoja rakennellen ja 8-vuotiaana tehty Tanskan-matka oli aikoinaan unelmien täyttymys. Nyt elämään jääneet muistot yhdistyivät omien lasten...
Viimeistään heinäkuisella Kööpenhaminan-matkallamme selvisi, että Tanskan pääkaupungissa voi syödä hyvin myös muualla kuin perinteisissä ravintoloissa. Tarjolla on nimittäin mahtavaa katu- ja toriruokaa. Tässä astetta laadukkaammat vaihtoehdot...
Vaikka en olekaan koskaan asunut Itä-Suomessa, tunnen vuosi vuodelta yhä kovempaa vetoa juurilleni Pohjois-Karjalaan. Vaihdoin myös tänä kesänä farkut verkkarihousuun ja suuntasin reiluksi viikoksi Kiteen, tai...
Tänään on taas se päivä, kun toscanalaisessa Sienan kaupungissa keskitytään yhteen maailman vanhimmista hevoskilpailuista. Il Paliossa selviää, missä kaupunginosassa juhlitaan tänä iltana. Kolme vierailuani Sienaan eivät...
Olen joutunut toteamaan, etteivät matkakohteet lopu matkustamalla. Maailmalla kertyy helposti lukuisia paikkoja, joihin palaaminen houkuttaa siitä huolimatta, että tekisi mieli nähdä paljon uuttakin. Kokosin tämänpäiväisen Instagram...
Palasimme muutama päivä sitten kotiin mahtavalta Tanskan-matkalta. Vietimme viikko sitten helteisen päivän Egeskovin linnassa ja sen puutarhassa. Egeskovissa riittää monipuolisesti nähtävää kaikenikäisille, joten se soveltuu erinomaisesti myös lapsiperheen...
Mikkelin Visulahti kuuluu maamme tunnetuimpiin lapsiperheiden kohteisiin. Saamani blogiyhteistyökutsu innosti lähtemään paikan päälle selvittämään, millaista menoa Visulahdessa on kesällä 2016. Yhteistyössä Visulahti Kutsu osui sopivasti kohdalle,...
Baskimaan Ranskaan kuuluvien osien tunnetuin paikkakunta on varmasti Biarritz. Hienostuneen kaupungin tuulisilla rannoilla oli mukava kävellä, mutta en silti ihastunut Biarritziin ikihyviksi. Biarritz kuului Bilbaon ja...
Baskimaasta löytyy paljon omaperäisiä asioita, joista paikalliset ovat erityisen ylpeitä. Yksi tällainen on txakoliksi kutsuttu valkoviini, jota tuotetaan pelkästään Baskimaassa. Vaikka en viiniasiantuntija olekaan, tuntui tilavierailu...
Jos Baskimaasta pitäisi valita vain yksi vierailun arvoinen paikkakunta, se olisi omasta mielestäni San Sebastián. Tästä baskien Donostiaksi kutsumasta kaupungista löytyy komeita maisemia, hiekkarantoja, rennon charmikasta...