Seuraa somessa

Irlanti

Pyhän Patrickin juhlat O’Malley’sissa – voita yö Sokos Hotellissa

Julkaistu

-

Tämän viikon perjantaina vietettävä Pyhän Patrickin päivä saa Irlannin ystävät jälleen liikkeelle. Helsingissä juhlahumuun pääsee parhaiten Pub O’Malley’sissa, joka sijaitsee perinteikkään Solo Sokos Hotel Tornin yhteydessä. Osallistu arvontaan ja voita lahjakortti, jonka voit käyttää missä tahansa Sokos Hotellissa!

Helsingin suurimmat Pyhän Patrickin juhlat järjestetään perinteisesti kaupungin vanhimmassa irlantilaispubissa O’Malley’sissa. Ovet aukeavat perjantaina 17.3. iltapäivällä neljältä ja vauhdikas meno jatkuu pikkutunneille kello kahteen saakka. Aistittavissa on Irlannille ominaista iloa ja eloisuutta. Laadukkaan olutvalikoiman lisäksi tarjolla on pientä purtavaa.

The Rogues
Illan pääesiintyjänä klo 21–23 soittaa The Rogues, joka on viihdyttänyt Suomen pubeissa, juhlissa ja tapahtumissa jo kymmenen vuoden ajan. Bändi on kerännyt inspiraatiota The Dublinersin, The Poguesin ja Planxtyn kaltaisilta legendoilta, joten svengaavat rytmit vievät taatusti aitoihin irlantilaisiin tunnelmiin.

Guinness
Juhlaillan ohjelmaan kuuluu myös Pour Your Own Pint -tapahtuma, jossa jokainen saa itse kaataa oman Guinnessinsa hanasta lasiin. Pue siis jotain vihreää ylle ja liity mukaan ilonpitoon!

Pyhä Patrick - Copyright Tourism IrelandKuva: Tourism Ireland

Pyhän Patrickin päivän vietolla on pitkät perinteet. Irlannin suojeluspyhimys käännytti Vihreän saaren asukkaat kristinuskoon 400-luvulla. Hänen kuolemansa muistopäivää 17. maaliskuuta ryhdyttiin viettämään Irlannin kansallispäivänä. Alkujaan kristillisestä tapahtumasta on tullut vuosien saatossa riehakas karnevaali, jonka juhlijat täyttävät kadut Irlannissa sekä pubit kaikkialla muuallakin. Minkään muun maan kansallista juhlapäivää ei vietetä yhtä laajasti ympäri maailman!

Croagh Patrick - Copyright Tourism IrelandKuva: Tourism Ireland

Yksi Irlantiin liittyvistä matkahaaveistani on seurata Patrickin jalanjälkiä Irlannin pyhälle vuorelle Croagh Patrickille. En ajatellut paastota siellä Patrickin tapaan 40 päivää, mutta maisemat ovat varmasti näkemisen arvoisia. Kohteena maailma -blogista löytyy hyvä listaus Connemaran ympäristön tärkeimmistä nähtävyyksistä, joihin tämäkin vuori kuuluu.

Irish Music Session - Copyright Tourism IrelandKuva: Tourism Ireland

O’Malley’sin irlantilaishenkinen meno ei tietenkään pääty Pyhän Patrickin päivään. Pubissa järjestetään joka maanantai Irish Jam Sessions, johon kokoontuu soittamaan taitavia irlantilaisen musiikin ystäviä. Musiikki alkaa noin kello 19. Torstaisin pubissa on live-esiintyjä klo 20–22 ja lauantaisin livemusiikkia kuullaan klo 21–23.

Solo Sokos Hotel Torni, HelsinkiKuva: Solo Sokos Hotel Torni

Pub O’Malley’s toimii perinteikkään Solo Sokos Hotel Tornin yhteydessä. Hotellin ainutlaatuinen tunnelma syntyy yksilöllisestä palvelusta, huoneiden pienistä yksityiskohdista ja tuhansista tarinoista, joita talolla on kerrottavanaan. Ylimmissä kerroksissa ja 70 metrin korkeudessa sijaitsevassa Ateljee Barissa voi nauttia huimista maisemista yli Helsingin. American Bar tunnetaan huippuluokan drinkeistään ja vuonna 1931 avattu Ravintola Torni kuuluu kaupungin klassikoihin.

Solo Sokos Hotel Torni, HelsinkiKuva: Solo Sokos Hotel Torni

Arvon nyt osana Irlanti-viikkoa majoituslahjakortin, jonka voi käyttää Solo Sokos Hotel Tornissa tai missä tahansa muussa Sokos Hotellissa. Lahjakortti oikeuttaa yhden yön majoitukseen kahden hengen standarditason huoneessa ja se sisältää aamiaisen. Lahjakortti on voimassa 30.10.2017 saakka.

Osallistut hotellilahjakortin arvontaan kommentoimalla tätä blogipostausta alla olevaan kommenttikenttään.
 Voit kertoa mikä sinua kiinnostaa Irlannissa eniten.
Osallistumisaika päättyy sunnuntaina
26.3.2017 klo 23:59. Arvonnan voittajan nimimerkki julkaistaan Irlanti-viikon Facebook-sivulla ja häneen otetaan yhteyttä sähköpostitse. Jätä siis sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osoite tulee vain omaan tietooni, eikä sitä julkaista missään.

P.S. Tuplaat voittomahdollisuutesi hotelliyön arvonnassa, kun osallistut myös Kohteena maailma -blogin vastaavaan kilpailuun.

Muokattu 28.3.2017: Lahjakortin voitti nimimerkki ANSKULIP. Onnittelut voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille!


Tämä kirjoitus on osa Irlanti-viikkoa, joka on suomalaisten matkabloggaajien toteuttama kampanja. Viikon aikana 12.19.3.2017 julkaistaan blogipostauksia, joissa esitellään monipuolisesti Irlantia matkakohteena. Seuraa Irlanti-viikkoa Facebookissa, jotta pysyt selvillä kampanjan sisällöstä ja kilpailuista.

Mukana ovat seuraavat blogit:
Kohteena maailma | Live now – dream later | London and beyond | Lähtöportti

Yhteistyökumppanit:

Tourism IrelandSolo Sokos Hotel TorniO'Malley's
Kelttikorut The Pint of no Return

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
68 kommenttia

1 kommentti

  1. sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa

    15.3.2017 at 4:26

    Mä en ole käynyt Irlannissa, mutta nyt olisi toiveissa syksymmällä päästä sinne. Aloittaisin Dublinilla ja ehkä tekisin tuttavuutta myös joihinkin rannikon lähikyliin.

  2. Ulpu

    15.3.2017 at 10:11

    Irlannin luonto ja paikalliset ruoat kiinnostaa.

  3. Piia K

    15.3.2017 at 10:21

    Irlannissa kiinnostaa eniten luonto ja huikeat maisemat. Myös paikallisten aksentti on kivaa kuultavaa. 🙂

  4. Katja / Lumiomena

    15.3.2017 at 10:37

    Irlannissa kiinnostaa kaikki! Se on paljon sanottu, mutta maan historia ja luonto, kirjallisuus, kulttuuri, puheenparret, folklore – ne kaikki kiehtovat. Olen käynyt parina edelliskesänä Irlannissa, viettänyt aikaa Dublinin rannikkokylissä ja käynyt Pohjois-Irlannin puolella. Nyt ehkä länsi kiinnostaisi eniten, etenkin Connemaran alue.

  5. Moona / Tripsteri.fi Dublin

    15.3.2017 at 10:41

    Irlanti on kuin toinen koti, siellä on ainutlaatuinen tunnelma ja ihanat ihmiset!

  6. Elmanen

    15.3.2017 at 11:18

    Intiassa kiinnostaa kulttuuri, mytologia ja tarinaniskentä. Maisemaa toki unohtamatta. Kirjallisuusfriikille Irlanti tuntuu unelmien maalta.

  7. klaara

    15.3.2017 at 11:30

    Irlannissa kiinnostaa kaunis, vehreä luonto ja tietysti upeat pubit.

  8. Matkamato

    15.3.2017 at 12:07

    Musiikki, pubit, luonto, ihmiset, kulttuuri, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tunnen Irlantiin suurta sielun sympatiaa, vaikka en ole sinne päässyt vielä käymään. Matkahaaveita!

  9. Miika / Scenic Road Hunters

    15.3.2017 at 12:16

    Irlannissa kiinnostaisi ehdottomasti Wild Atlantic Way mutta olisipa se mukavaa piipahtaa jollain golf kentälläkin 🙂

  10. Jonna / Lempipaikkojani

    15.3.2017 at 13:44

    Vehreä luonto olisi itselleni Dublinin lisäksi kiinnostavinta Irlannissa. Myös vanhat linnat kiehtovat.

  11. Kirsti Nissilä

    15.3.2017 at 14:04

    29.12.2011, suomen televisio näytti kahdessa osassa Celtic Thunder porukan konsertin . Menin musiikista aivan sekaisin ,näytin sitä tallennusta kaikille mahdollisille ihmisille!
    Seuraavana keväänä järjestin viikon matkan Irlantiin , mukaani lähti mieheni + kuusi naapuria .koluttiin baarit ja pikku kylät ! Kuunneltiin musaa ! Kyllä muutkin siitä innostui !
    Syke nousee ,kun kuulen irlantilaista musiikkia …niin in Love ? Voi jospa vielä !

  12. Annika.J

    15.3.2017 at 14:16

    Irlannissa kiinnostaa kaunis vehreä luonto, kulttuuri, pubit ja ruoka

  13. tiiu

    15.3.2017 at 16:42

    Luonto ja maisemat!

  14. SR

    15.3.2017 at 16:55

    Irlannissa kiinnostais eniten luonto ja Dublinin tunnelma. Mukana.

  15. Miia

    15.3.2017 at 17:14

    Irlanti on monin osin tuntematon, mutta sen kultuuri ja maisema kiehtovat!

  16. Xeveliina

    15.3.2017 at 18:04

    Vehreä luonto ja upeat maisemat! 🙂

  17. TiiNa

    15.3.2017 at 18:37

    Monipuolinen ja vehreä luonto maisemineen, Ihmiset, kulttuuri, tunnelma ja se ruoka 🙂

  18. Suvisini

    15.3.2017 at 20:16

    Irlannissa kiinnostaa eniten kaikki. Tähän mennessä ainut oikea ulkomaanreissu on ollut matka Dubliniin joulunaikaan ja jäi haave päästä tutkimaan myös maaseutua.

  19. AnskuliP

    15.3.2017 at 20:27

    Irlannissa kiinnostaa historia, luonto, kulttuuri ja pienet kylät. Vielä(kään) en ole Irlannissa käynyt, mutta jonain päivänä! 🙂

  20. Pirjo

    15.3.2017 at 20:27

    Luonto,maisemat,linnat,lampaat,river dance..

  21. MarjaKoo

    15.3.2017 at 20:59

    Irlanti on aivan upea ja kiehtova maa. Luonto ja ihmiset, kaikki.

  22. Sari Junkkila

    15.3.2017 at 22:34

    Paikalliset musiikkipubit ja iloiset ihmiset kiinnostaa ja vihreä luonto maaseudulla

  23. Elise H.

    15.3.2017 at 22:47

    Irlannissa kiinnostaa luonto, maisemat, musiikki, tanssi ja tietysti ihmiset 🙂

  24. Ritva-Liisa

    15.3.2017 at 23:06

    Eniten kiinnostaa irkkumusiikki mutta haluaisin myös maaseutua näkemään. Toistaiseksi olen käynyt vain Dublinissa, mutta siellä toki kahdesti?

  25. Sanna

    16.3.2017 at 1:07

    Eniten kiinnostaa vihreä luonto sekä historia. Niin ja myös pubit ja musiikki.

  26. PzaMaria

    16.3.2017 at 1:14

    Täällä minunkin pikkuisessa alle 20t asukkaan kaupungissa juhlistetaan vuosittain st.Patrickin päivää – jo pelkkä keskeisen ravintolan vihreäksi valaiseminen herättää huomion. Itseäni Irlannissa kiinnostaa eniten Pubit ja maisemat ?

  27. liinail

    16.3.2017 at 6:56

    Kulttuuri kiinnostaa eniten 🙂

  28. Minna N.

    16.3.2017 at 9:24

    Miesystäväni, hänen kotikaupunkinsa Dundalk, Dublin, tunnelmalliset pubit, erinomaiset siiderit ja oluet sekä laulu ja soitto.

  29. Juliana

    16.3.2017 at 11:25

    Irlannissa ehdottomasti kiinnostaa luonto ja kulttuuri!

  30. Jouni Koivuneva

    16.3.2017 at 12:19

    hyvä teksti

  31. Lena Haapala

    16.3.2017 at 13:49

    Luonto ja oluet 🙂

  32. Martiina

    16.3.2017 at 15:33

    Irlannissa mua on eniten kiinnostanut viimeisen kahden ja puolen vuoden ajan eniten rakkaus. Toki ihmisten välittömyys ja craic eli ilonpito on luokkaansa vailla.

  33. Laura Pohjonen

    16.3.2017 at 15:46

    ravintolakulttuuri ja luonto kiinnostaisivat =) must see kohde =)

  34. Jarkko

    16.3.2017 at 15:48

    Dublinissa tullu käytyä nyt kahdesti, ens kerralla vois vuokrata auton ja kiertää maaseutua. Ei se Guinness maistu täällä kotosuomessa yhtään niin hyvältä kuin irlannissa.

  35. Iitu

    16.3.2017 at 15:48

    Ehdottomasti luonto! 🙂

  36. piitu

    16.3.2017 at 16:15

    Kulttuuri noin yleisesti.

  37. Millamaija / Avaruusponi

    16.3.2017 at 16:43

    Olipa hyvä informaatio Saint Patricks Daysta, kiitos! Täytyy huomenna suunnata O’Malleysiin siis 😀 Ja mukana arvonnassa toki ollaan!

    • Millamaija / Avaruusponi

      16.3.2017 at 16:45

      Niin siis tässä piti kertoa mikä Irlannissa kiinnostaa! Iirin kieli yhtenä maailman vanhimmista kielistä. Joskus sitä aloin opettelemaankin mutta jäi sitten muiden tohinoiden alle. Mulla on myös irkkututtuja ja sen kautta myös kiinnostunut enemmän kyseisestä maasta.

  38. Anastasia

    16.3.2017 at 18:32

    Kävin Irlannissa helmikuussa. Karun kaunis maa, ystävällisiä ihmisiä ja hyvää pubiruokaa.

  39. Sanna F

    16.3.2017 at 19:06

    Eniten kiinnostaa luonto ja upeat maisemat, paikallinen kulttuuri ja ne ihanat ystävälliset ihmiset. Kävin Dublinissa ekaa kertaa viime toukokuussa synttärireissulla ja haaveissa olisi päästä kiertämään maata enemmän vaikka roadtripin muodossa.

  40. Marijke

    16.3.2017 at 19:31

    Ehdottomasti luonto ja musiikki! Keväälle on seuraava matka varattuna ja silloin toivottavasti pääsen Moherin kallioille (ilman hernerokkasumua) 🙂

  41. Ian

    16.3.2017 at 20:13

    Musiikki ja Guinness. Yllättävää eikö totta?

  42. Samu

    16.3.2017 at 20:28

    En ole käynyt. Haluaisin tehdä roadtripin ja tutustua maisemiin ja pikkupaikkakuntien aitojen irkkupubien tarjontaan ja tunnelmaan.

  43. Tomi Finholm

    16.3.2017 at 20:42

    Pubit ja musiikki

  44. Lotta

    17.3.2017 at 7:26

    Ielannissa kiinnostaa luonto,olut,kulttuuri ja mukavat ihmiset!

  45. miikka

    17.3.2017 at 7:51

    Jalkapallo ja oluet.

  46. Anne

    17.3.2017 at 9:02

    Eniten kiinnostaa maisemat ja luonto. 🙂

  47. Salli

    17.3.2017 at 12:42

    Irlannissa kiinnostaa luonto ja bubit. Tyttö oli juuri Dublinissa. Mukaan arvontaan.

  48. anna s.

    17.3.2017 at 12:49

    Upeat maisemat ja tietenkin hyvänmakuinen olut 😀

  49. VilleTiilis

    17.3.2017 at 12:58

    Vihreä luonto ja maaseutu.

  50. hilkka

    17.3.2017 at 13:22

    Ehdottomasti luonto ja kauniit maisemat 🙂

  51. Monika Pensar

    17.3.2017 at 13:52

    Irlannissa minua kiinnostaa kulttuuri joka liittyy druidiperinteeseen, luonnon arvostamiseen ja siihen runouteen ja musiikkiin joka siitä on kehittynyt – kanskanmusiikki ja kertomukset ja niiden liitäntä maantieteellisiin paikkoihin. Olisipa ihanaa käydä niissä.

  52. Tarja

    17.3.2017 at 19:20

    Vihreä, vehreä maa, river dance , musiikki ja pubit.

  53. Mia

    18.3.2017 at 7:28

    Ensi kuussa matka vie meidät ensimmäistä kertaa Dubliniin, ja suunnitelmia onkin tullut tehtyä jo ihan reilusti. Eniten kiinnostaa tällä hetkellä päivävisiitit Howthiin ja Dun Laoghaireen, en malta odottaa! Muualla Irlannissa kiinnostaisi nähdä pikkukyliä ja rannikkokaupunkeja.

  54. Kaija O'Brien

    18.3.2017 at 10:13

    Ihanat ihmiset, mahtavat maisemat, musiikki, pubkulttuuri, ruoka, shoppailu, Cork ja länsirannikko ☘️

  55. Anna

    18.3.2017 at 10:50

    Irlannissa kiehtoo luonto ja olut 😉

  56. AnnKat

    18.3.2017 at 10:56

    En ole koskaan käynyt Irlannissa, vaikka muuten Eurooppa on tullut kierettyä jo aika kiitettävällä tasolla. Luultavasti syy tälle onkin se, että aiemmin mielsin Irlannin pelkäksi olut ja pubivaltioksi. Nyt kun on päässyt eri kautta tutustumaan myös Irlannin luontoon, on valtio alkanut kiinnostaa aivan toisella tavalla. 🙂

  57. E

    18.3.2017 at 16:07

    Irlannissa kiinnostaa se, että pääsisin käymään siellä uudestaan ja uudestaan. Dublinissa kävin muutama vuosi takaperin, ja onhan sitä tullut matkusteltua mutta ei mikään maa ole sykähdyttänyt ja jättänyt jälkeään sisimpääni niin paljon kuin Irlanti ja tuntui kuin olisin tuonut palan Irlantia mukanani Suomeen.

    Dublinin puistot, ostoskadut, Guinness, ystävälliset ihmiset, eritoten se poliisi joka moikkasi kun ensimmäisenä aamuna lähdimme kohti keskustaa, ja se vastaanottava ilmapiiri ja tunnelma.

  58. Maritta Paukku

    19.3.2017 at 9:49

    Luontokohteet kiinnostaa ja käsityöt ja varsinkin villaan liittyvät asiat

  59. Kimmo

    19.3.2017 at 20:41

    Musiikki, mytologia ja maisemat = Irlanti.

  60. Sari

    20.3.2017 at 14:17

    Irlanti on yksi toivekohteistani. Siellä kiinnostaa historia ja sukujuuret.

  61. Lippe

    21.3.2017 at 18:12

    Ihana luonto ja vihreys ja ihanat irlantilaiset? you’ never alone

  62. ansu88

    24.3.2017 at 21:04

    Maisemat, luonto ja myös kaupungit!

  63. sarita

    25.3.2017 at 14:13

    Upeat maisemat ja yleinen tunnelma! Ystäväni on asunut siellä jo pitkään ja suunnitelmissa on kyllä käydä vierailulla hänen luonaan.

  64. ese

    26.3.2017 at 18:52

    Dublinissa ainakin olisi kiva päästä käymään.

  65. heidil

    26.3.2017 at 22:09

    Nähtävyydet kiinnostavat!

  66. Mika / Lähtöportti

    27.3.2017 at 13:13

    KILPAILUAIKA ON PÄÄTTYNYT.
    Lahjakortin voitti nimimerkki ANSKULIP. Onnittelut voittajalle ja suuret kiitokset kaikille osallistuneille!

  67. AnskuliP

    28.3.2017 at 18:00

    Kiitos! 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Irlanti

Kinsale – Irlannin värikkäin kylä

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Tapanani on ollut kirjoittaa näin Pyhän Patrickin päivän aikaan jotain Irlannista. Palaan nyt uusia reissuja odotellessa muistelemaan etelärannikon Kinsalea, joka on jäänyt mieleen harvinaisen värikkäänä paikkana.

Saavumme päiväretkelle Kinsaleen Irlannin tasavallan toiseksi suurimmasta kaupungista Corkista. Bussimatkaan kuluu vajaa tunti ja näemme sen varrella kauniisti kumpuilevia niittyjä. Mutkikkaan tien varrella laiduntaa lehmiä ja tuntuu kuin katselisimme irlantilaista postikorttimaisemaa.

kinsale_03

Myös itse Kinsale näyttää omanlaiseltaan postikortilta. Kaikki Irlannin maalaiskylät ja pikkukaupungit ovat iloisen kirjavia, mutta täällä maalarit ovat vieneet värikylläisyyden aivan uudelle tasolle.

kinsale_08


Reilun viidentuhannen asukkaan kaupungin keskeisimmät osat on koristeltu kaikilla sateenkaaren väreillä ja kuvauksellisia kujia tuntuu löytyvän lähes jokaisen kulman takaa.

kinsale_12


Katselemme uteliaina Kinsalea, jossa puhaltaa merituuli ja vallitsee miellyttävä tunnelma. Pikkukaupunki on saanut kunniamainintoja vuosittaisessa Tidy Towns -kilpailussa, jossa palkitaan Irlannin kauneimpia kyliä ja kaupunkeja. Vuonna 1986 Kinsale valittiin koko Irlannin ykköseksi. Siisti ympäristö viehättää meitäkin, eikä yltiövärikäs alue kata sentään ihan koko kaupunkia.

kinsale_01


Kiipeämme pienelle ydinkeskustan takana kohoavalle kukkulalle, jossa on siistejä asuintaloja. Ohitamme myös pienehkön Desmondin linnan. Kivinen rakennus pystytettiin alun perin tullikamariksi ja sitä käytettiin pitkään vankilana, mutta nykyään muurien suojissa toimii viinimuseo.

kinsale_10


Kinsalea kierrellessä vastaan tulee pieniä majataloja, pari katolista kirkkoa sekä hautausmaa. Huomio kiinnittyy aina uudelleen värikkäisiin taloihin, joista muutamat näyttävät harvinaisen söpöiltä.

kinsale_04


Saavumme rantakadulle, jonka varrella kasvaa suuria hortensioita sekä palmuja kuin tropiikissa ikään. Satamasta järjestetään pieniä risteilyjä ja mekin päätämme astua Spirit of Kinsalen kannelle, koska alus on pian lähdössä vajaan tunnin kierrokselle kaupungin edustalle.

kinsale_09


Pienen laivan yläkannella on mukava istuskella ja aistia meritunnelmaa. Sää pysyy koko päivän ilahduttavan poutaisena, vaikka merituuli välillä puhaltaakin viileästi. Kierrämme Kinsalen edustalla sijaitsevan lahden ympäri.

kinsale_07


Lahden rannoilta jäävät parhaiten mieleen värikäs Summercoven kylä sekä suuri Charles Fort -linnoitus, johon olisi voinut olla hauska tutustua paremminkin. Charles Fortiin on keskustasta noin puolen tunnin kävelymatka suuntaansa. Sen vastarannalta löytyy myös toinen puolustuslinnoitus James Fort.

kinsale_06


Alus kääntyy ennen avomerta ympäri. Teemme vielä lopuksi kierroksen sataman toiselta puolelta alkavan Bandon-joen suulla. Jäämme lopuksi katselemaan hyljettä, joka kärkkyy makupaloja satamaan saapuneen kalastusaluksen vieressä. Uteliaan eläimen pää näkyy veden pinnalla ja näyttää siltä, kuin se neuvottelisi saaliin jakamisesta kalastajan kanssa.

kinsale_05


Kinsale on pohjimmiltaan kalastajakylä, joten se tunnetaan laadukkaista ravintoloistaan ja erityisesti meren herkuistaan. Ruokailuvaihtoehtoihin liittyen kannattaisi luultavasti tehdä taustatutkimusta, mutta me päädymme sattumalta vastaan tulleeseen Blue Haven -hotellin ravintolaan. Lohi maistuu hyvin ja jäämme juomaan Irish coffeet aterian päätteeksi.

kinsale_11


Kävelemme syötyämme vielä uudelleen puolen kylän ympäri, mutta kaikki houkuttelevimmat kujat alkavat näyttää jo tutuilta. Sataman hyljekin on jo sukeltanut jonnekin näkymättömiin. Syömme jäätelöt, ostamme pienet matkamuistot ja siirrymme odottelemaan paluubussia takaisin Corkiin.

kinsale_13


Kinsale jää mieleen värikkäänä kaupunkina, jossa riittää mukavasti nähtävää vähintään yhdeksi iltapäiväksi. Kinsale tunnetaan myös maailman pisimmän merkityn maisemareitin Wild Atlantic Wayn toisena päätepisteenä. Peräti 2500 kilometrin mittaisena mutkittelevan rannikkoreitin toinen pää on Inishowenin niemellä Donegalissa.

kinsale_14


Vietimme tällä heinäkuussa 2009 tehdyllä Irlannin-matkalla viisi yötä Corkissa. Irlannin etelärannikon suurin kaupunki jäi mieleen viihtyisänä paikkana, mutten silti ihastunut siihen samalla lailla kuin vaikkapa Kilkennyyn tai Galwayhin. Parasta antia olivatkin päiväretket, joita teimme Kinsalen lisäksi esimerkiksi Cobhiin sekä Blarneyn linnaan, josta olen kirjoittanut aiemmin. Voit lukea vihreän saaren tarjoamista mahdollisuuksista myös vaikkapa postauksestani Täydellinen matka Irlantiin.

Jatka lukemista

Irlanti

10 haavetta Irlantiin

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Tänään vietetään Irlannin kansallispäivää eli Pyhän Patrickin päivää. Riehakkaat juhlat ja paraatit on tänä vuonna peruttu koronaviruksen takia, mutta aina voi silti haaveilla uusista elämyksistä vihreällä saarella. Listasin kymmenen asiaa, jotka haluaisin kokea Irlannissa.

Olen ehtinyt kokea Irlannissa jo paljon. Vanha postaukseni Täydellinen matka Irlantiin pohjautuu useampaan tekemääni matkaan, minkä jälkeen olen kirjoittanut juttuja esimerkiksi Pohjois-Irlannista. Paljon on silti edelleen näkemättä. Kokosin tähän uusia elämyksiä, joista haluaisin seuraavilla Irlannin-matkoillani nauttia.


Kuva: Tourism Ireland / David Maher

1. HURLING-OTTELU CROKE PARKISSA

Irlannin kiihkeä kansallispeli hurling herättää suurta intohimoa, vaikkei sitä juuri muualla maailmassa tunnetakaan. Maailman vanhimmaksi ja nopeimmaksi nurmella pelattavaksi pallopeliksi kutsutussa lajissa riittää vaarallisia tilanteita, kun kaksi alkeellisin puumailoin varustautunutta joukkuetta ottaa mittaa toisistaan. Hurling yhdistää irlantilaiset perinteet, kulttuurin ja urheilun ainutlaatuisella tavalla toisiinsa.

Olen nähnyt yhden ottelun Kilkennyssä, mutta All-Ireland -loppuottelu täpötäydellä kansallisareenalla Dublinissa olisi unelmien täyttymys. Finaalilippujen vaikean saatavuuden vuoksi esimerkiksi välieräpelikin toki kelpaisi hyvin. Irlantilaisten perinnelajien suosiosta kertoo jotain, että hurlingille ja kelttijalkapallolle pyhitetty 82300 katsojaa vetävä Croke Park on koko Euroopan kolmanneksi suurin stadion heti Barcelonan Camp Noun ja Lontoon Wembleyn jälkeen.

Heittäydy hurlingin tunnelmaan YouTube-videon kautta.


Kuva: Tourism Ireland / Gareth McCormack

2. KIIPEÄMINEN CROAGH PATRICKILLE

Irlannin pyhä vuori Croagh Patrick kohoaa Mayon kreivikunnassa saaren tuulisella länsirannikolla. Vuoren pyhyys perustuu uskomukseen, jonka mukaan Pyhä Patrick paastosi ja rukoili sen huipulla neljänkymmenen päivän ajan. Huipulla on pieni kappeli, mutta itseäni kiinnostaisi nousta ylös ennen kaikkea upeiden maisemien vuoksi. Irlannissa puhutaan mielellään vuorista, vaikkei 764 metrin korkuinen Croagh Patrick erityisen korkea olekaan.

Käveleminen Murriskin kylästä Croagh Patrickin huipulle ja takaisin vie noin neljä tuntia, joten reitti soveltuu hyvin päiväpatikointiin. Toinen itseäni erityisesti kiinnostava irlantilainen vuori on persoonallisen muotoinen Benbulbin, joka löytyy Mayon pohjoispuolelta Sligon kreivikunnasta.


Kuva: Tourism Ireland

3. MUSIIKKIA WESTPORTIN PUBEISSA

Irlannin sää on tunnetusti arvaamaton, mutta kodikkaat pubit tarjoavat lämpöään ympäri vuoden. Pubitunnelmaan kuuluu olennaisena osana myös elävä perinteinen musiikki, jota soitetaan innokkaasti illasta toiseen. Irlantia olisi vaikea kuvitella ilman bodhrán-rummun, viulun ja puhallinsoittimien säestämää kansanmusiikkia.

Koko Irlanti on täynnä mukavia pubeja, mutta saamani käsityksen mukaan yksi eläväisimmistä musiikkikaupungeista on pieni Westport, joka sijaitsee sopivasti aivan edellä mainitun Croagh Patrickin lähistöllä. Westportin tunnetuin musiikkipubi on The Chieftains-yhtyeen huilistin omistama Matt Molloy’s.


Kuva: Tourism Ireland / Brian Morrison

4. FRANK MCCOURTIN LIMERICK

Yksi suosikkikirjoistani on Frank McCourtin omaelämäkerrallinen Seitsemännen portaan enkeli, joka kertoo kurjaakin kurjemmasta irlantilaisesta lapsuudesta. Vaikka aihe onkin synkkä, onnistuu McCourt mahduttamaan tarinaansa myös runsaasti huumoria ja ilon pilkahduksia. Olen nähnyt Seitsemännen portaan enkelin myös elokuvana pariinkin otteeseen.

Frank McCourtin tarina sijoittuu pääosin Limerickin kaupunkiin, joka ei ehkä muuten kuulu Irlannin kiinnostavimpien matkailukohteiden joukkoon. Haluaisin kuitenkin ehdottomasti tutustua myös Limerickiin McCourtin jalanjäljissä kulkien. Kirjailijalle omistettu museo jouduttiin rahoitusongelmien vuoksi sulkemaan viime syksynä, mutta esineitä on siirretty The People’s Museum of Limerickin tiloihin. Limerickissä on järjestetty myös aiheeseen liittyviä opastettuja kävelykierroksia.


Kuva: Tourism Ireland / Chris Hill

5. PATIKOINTIA CONNEMARASSA

Lumoava luonto kuuluu Irlannin suurimpiin vetonauloihin, ja yksi maan sykähdyttävimmistä alueista on karunkaunis Connemara. Olen käynyt tuolla rosoisten kukkuloiden ja laajojen soiden sävyttämällä seudulla kertaalleen kauan sitten, mutta haluaisin ehdottomasti palata Connemaraan paremmalla ajalla ja tutustua sen luontoon perusteellisemmin. Tarjolla on myös runsaasti houkuttelevia patikointireittejä.

Irlannissa on toki patikointia ajatellen monia muitakin hyviä vaihtoehtoja. Toistaiseksi parhaat retkeilyelämykseni olen kokenut Killarneyn kansallispuistossa ja myös Dublinin lähistöllä sijaitseva Wicklow tarjoaa huikeita maisemia. Pääkaupungista käsin voi tehdä helposti retkiä myös rannikon pikkukyliin ja haluaisin joskus kävellä esimerkiksi Graystonesin ja Brayn välillä olevan polun.


Kuva: Tourism Ireland / Jonathan Hession

6. IRLANNIN JALKAPALLO-OTTELU AVIVA STADIUMILLA

Listan ykkösenä olleiden kelttipelien lisäksi haluaisin toki nähdä Irlannissa myös ihan tavallista jalkapalloa. Irlannin oma sarja ei ole erityisen tasokas, mutta lempinimellä The Boys in Green tunnettu maajoukkue on selviytynyt useisiin arvokisoihin. Irlannin menestys on aina perustunut taidon sijasta peräänantamattomaan asenteeseen, mutta ehdottomasti parasta pelitapahtumissa ovat intohimoiset kannattajat.

Vihreään pukeutuneet fanit kuuluvat Euroopan äänekkäimpiin ja uskollisimpiin, joten olisi ilo liittyä joskus joukkoon Irlannin pelatessa kotiareenallaan Aviva Stadiumilla. Haaveenani oli nähdä The Boys in Green seuraavassa EM-turnauksessa, mutta vaikka sainkin liput yhteen Dublinissa pelattavaan otteluun, ei kentällä nähdä tuona iltana Irlantia. Suomen Huuhkajien olisi tarkoitus kohdata Irlanti Kansojen liigan peleissä tulevana syksynä.


Kuva: Shutterstock / Madrugada Verde

7. AURINGONNOUSU GIANT’S CAUSEWAYLLA

Auringonnousut ja -laskut kuuluvat usein ikimuistoisimpiin matkaelämyksiin. Haaveenani olisi kokea auringonnousu Pohjois-Irlannin kuuluisimmalla luonnonihmeellä Giant’s Causewaylla. Ikoninen nähtävyys on hyvin suosittu, joten aamunkoitto lienee muutenkin niitä harvoja hetkiä, kun mystisiä basalttipylväitä voisi tutkia ilman ympärillä pyöriviä suuria ihmismassoja.

Olen käynyt Giant’s Causewaylla kertaalleen opastetulla retkellä, jolloin en ehtinyt saada ainutlaatuisesta kivimuodostelmasta tarpeekseni. Uudemmalla kerralla olisi mukava varata kunnolla aikaa myös ympäristön laajempaan tutkimiseen, sillä Antrimin rannikolla riittää jos jonkinlaisia luonnonihmeitä myös tämän kuuluisimman nähtävyyden lisäksi.

Lue myös aiempi juttuni Uskomaton Giant’s Causeway.


Kuva: Tourism Ireland / Chris Hill

8. DUNLUCEN LINNANRAUNIOT

Irlanti on satojen kiehtovien linnojen saari, jossa riittää loputtomasti tutkittavaa historian ystäville. Olen ehtinyt tutustua noin kymmeneen maan merkittävimpiin kuuluvaan linnaan, mutta monta kuuluisaa nähtävyyttä on edelleen kokematta. Tällä hetkellä itseäni kiinnostaisi eniten Dunlucen rauniolinna, joka sijaitsee dramaattisella Antrimin rannikon jyrkänteellä Pohjois-Irlannissa.

Dunlucessa houkuttelee erityisesti kuvauksellinen sijainti sekä vaiherikas historia. Osa keskiaikaisesta linnasta on sortunut vuosien saatossa mereen. Muista itselleni uusista Irlannin linnoista listallani on esimerkiksi Trim, joka tunnetaan Braveheart-elokuvan kuvauspaikkana.


Kuva: Shutterstock / Giacomo di Blasi

9. ATHENRYN PELLOT

Listan oudoin valinta lienee Athenry. Kyseinen pikkukaupunki sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Galwaysta sisämaahan päin, eikä siellä luultavasti ole mitään erityistä nähtävää. Kiinnostukseni paikkakuntaan perustuu puhtaasti tunteikkaampaan tietämääni irlantilaiseen lauluun, Pete St. Johnin sepittämään The Fields of Athenryyn.

The Fields of Athenry kertoo Michaelista, joka varasti suuren nälänhädän aikaan maissia pitääkseen perheensä hengissä. Laulussa Michael keskustelee viimeistä kertaa vaimonsa kanssa vankilan muurin yli, ennen kuin hänet lähetetään rangaistussiirtolaan Australiaan. Sanoitus sisältää voimakasta kansallistunnetta, sillä köyhät irlantilaiset joutuivat nälänhädän aikaan englantilaisten julmien sortotoimien kohteeksi.

Monien urheilujoukkueiden kannattajat ovat ottaneet laulun omakseen ja sitä hoilataan usein varsinkin Irlannin jalkapallomaajoukkueen otteluissa. Irlannin fanit herättivät maailmanlaajuista ihastusta vuoden 2012 EM-turnauksessa, jossa he lauloivat ottelun viimeiset minuutit täyttä kurkkua The Fields of Athenrya, vaikka Irlanti oli putoamassa kisoista murskatappiolla Espanjalle.

Kuuntele The Fields of Athenry The Dublinersin esittämänä.
Kuuntele The Fields of Athenry Irlannin kannattajien laulamana EM-kisoissa 2012.


Kuva: Tourism Ireland / Paulina Nickstrom

10. PYHÄN PATRICKIN PÄIVÄ IRLANNISSA 

Lista on sopivinta päättää ajankohtaiseen aiheeseen, eli Pyhän Patrickin päivään. Mikä olisikaan irlantilaisempaa kuin päästä juhlimaan riehakasta kansallispäivää maaliskuun seitsemäntenätoista Dubliniin, Galwayhin, Kilkennyyn tai johonkin muuhun saaren kaupungeista.

Pyhän Patrickin päivänä kaikki värjäytyy vihreäksi, musiikki soi, suuret paraatit kulkevat pitkin katuja ja irlantilainen hauskanpito eli craic on parhaimmillaan. Hulinaa saattaa olla omaan makuuni liikaakin, mutta olisihan Pyhän Patrickin päivä mahtavaa kokea paikan päällä edes kerran elämässä.

Oletko käynyt Irlannissa ja mitä sinä haluaisit vihreällä saarella kokea?

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja