Ota yhteyttä

Hongkong

Kierros Kowloonin kaduilla ja markkinoilla

Julkaistu

Hongkong jakautuu useaan eri osaan, joista tärkeimmät ovat mantereen puoleinen Kowloon ja Hongkongin saari. Kiinalaistunnelmia tarjoava ja paikoitellen rosoinenkin Kowloon tarjoaa mukavasti vastapainoa saaren puolella kimaltaville pilvenpiirtäjille.

Kaikki kertomisen arvoinen ei ole mahtunut edellisiin Hongkong-postauksiin, joten nyt on aika lähteä aistimaan Kowloonin tunnelmia. Kowloon on parin miljoonan asukkaan tiivis alue, josta on noin kolmenkymmenen kilometrin matka Uusien Territorioiden takana odottavalle manner-Kiinan rajalle.

Tätä kiehtovaa ja moni-ilmeistä Hongkongin osaa on vaikea tiivistää muutamaan sanaan. Päällimmäisenä tulee mieleen värikkäitä kiinalaisia kirjaimia hohtava neonkylttien sekamelska, jonka alla kulkee niin ihmisten kuin punaisten taksienkin virta. Rumien kerrostalokolossien ikkunoilla roikkuu pyykkiä ja seinissä pyörivät ilmastointilaitteiden tuulettimet.

Ruokakojujen houkuttimina roikkuu kokonaisena paahdettuja ankkoja. Nokkakärryt kiidättävät laatikoita kauppojen oville, rakennusmiehet tasapainoilevat bambusta kyhätyillä telineillä ja toimistotyöläiset kiiruhtavat metrotunneleihin. Temppeleiden pihoilla polvistutaan rukouksiin ja ilma peittyy suitsukkeiden savusta. Vastapainoksi löytyy myös kiiltävien ostoskeskusten ylellisiä liikkeitä, joissa paikalliset dollarit vaihtavat nopeasti omistajaa.

Kowloonin vilkkain alue on niemen eteläkärjessä sijaitseva Tsim Sha Tsui, jonka rantabulevardilta voi ihailla vastarannalla kohoavia Hongkongin saaren pilvenpiirtäjiä. Rannan lähistöllä on myös useita suuria museoita. Käännämme tällä kerralla pilvenpiirtäjille selkämme ja suuntaamme kohti pohjoista.

Ohitamme aluksi viiden tähden Peninsula-hotellin, joka kohoaa ylväästi uudempien rakennusten keskellä. Tämä Hongkongin vanhin hotelli tunnetaan asiakkaita odottavista Rolls-Royceistaan ja sen halvimmat huoneet irtoavat reilulla neljälläsadalla eurolla. Aristokraattisesta brittiaikojen tunnelmasta pääsee nauttimaan hieman pienemmälläkin budjetilla, jos kaupungin kuuluisin kello viiden tee kiinnostaa.

Jätämme teehetken väliin ja käännymme Kowloonin pääväylälle Nathan Roadille. Ostos- ja ruokailumahdollisuuksia pursuava kadun eteläosa tunnetaan lempinimellä Golden Mile. Taidan olla paikallisten räätäleiden mielestä huonosti pukeutunut, sillä innokkaita pukutarjouksia satelee oikealta ja vasemmalta. Jatkan päättäväisesti matkaa vanhoissa shortseissani, joiden taskut täyttyvät räätäliliikkeiden käyntikorteista.

Nathan Roadia ei tarvitse kulkea kuin parisataa metriä, kunnes vastaan tulee Peninsulan vastakohta. Pahamaineisen Chungking Mansionsin uumenista löytyvissä majataloissa on tarjolla kaupungin halvimpia huoneita. Synkän historian omaava jättimäinen rakennuskompleksi on varsinainen kansojen sulatusuuni, jossa voi hetkellisesti luulla olevansa Afrikassa tai jossain Intian suunnalla. Se on kuin oma useamman tuhannen asukkaan monikansallinen kaupunkinsa.

Chungking Mansionsin alimman kerroksen käytävillä myydään kaikkea mahdollista käytetyistä matkapuhelimista lähtien. Jostain syrjemmältä saisi luultavasti huumeita tai väärennetyn passin. Positiivisessa mielessä Chungking Mansions tunnetaan edullisten etnisten ravintoloiden keskittymänä. Tyydymme lyhyeen kierrokseen curryntuoksuisilla basaarikäytävillä. Valvontakameroiden täyttämä Chungking Mansions on vähitellen siistiytynyt, mutta sen myyttinen maine elää edelleen. Wong Kar-wain ohjaama menestyselokuva Chungking Express ei varsinaisesti kerro rakennuksesta, mutta sen alkuosan kohtauksia on kuvattu näillä käytävillä.

Nathan Roadin vilskettä voi paeta hetkeksi viihtyisän Kowloon Parkin vehreyteen. Muutaman sadan metrin päästä puistosta pohjoiseen löytyy Temple Street, joka herää iltaisin eloon kuuluisien yömarkkinoidensa ansiosta. Kojujen tarjontaan kuuluvat niin vaatteet, matkamuistot, lelut, korut kuin keramiikkakin.

Olennaisena osana yömarkkinoihin kuuluvat myös katukeittiöt, joiden muovituoleilla voi nauttia maistuvia aterioita edulliseen hintaan. Nenään työntyy herkullisia tuoksuja, kuten niin monella muullakin korkeiden rakennusten varjostamalla kadulla. Vaikka Temple Street onkin markkinakaduista suosituin, tulee vastaavia rihkamatoreja vastaan muuallakin Kowloonissa.

Nathan Roadin vartta pohjoiseen jatkettaessa saavutaan vilkkaalle Mong Kokin alueelle, joka tunnetaan muun muassa yöelämästään. Muutamat Mong Kokin ostosalueet käyvät kiinnostavista nähtävyyksistä, vaikkei aikomuksena olisi kuluttaa dollariakaan. Esimerkiksi Flower Market on useamman kadun käsittävä loputon kukkakauppojen rivistö ja Jade Market on erikoistunut vihertäviin korukiviin.

Lintujen viserrys täyttää ilman, kun saavumme Yuen Po Street Bird Gardeniin. Häkkilinnuilla on oma tärkeä paikkansa kiinalaisessa kulttuurissa ja niiden hoitaminen on erityisen suosittua eläkeikäisten miesten keskuudessa. Heillä on tapana kokoontua puistoon viettämään aikaa rakkaiden lemmikkiensä kanssa. Miehet uppoutuvat korttipeliin samalla, kun linnut visertävät puiden oksille nostetuissa häkeissään. Myyntikojuista löytyy muun muassa käsityönä valmistettuja häkkejä sekä linnunruoaksi tarkoitettuja eläviä heinäsirkkoja. Pieni lintupuisto tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden tutustua paikalliseen elämään.

Eräs Hongkongin kummallisimmista markkinoista on Goldfish Market. Fengshui-oppien mukaan kotiin kannattaa sijoittaa akvaario, jossa ui hyvää onnea tuovia kultakaloja. Tung Choi Streetin pohjoisosasta ja sen ympäristöstä löytyy hämmästyttävä akvaarioliikkeiden keskittymä, josta voi hankkia niin kaloja kuin kilpikonniakin. Pienet kalat on sullottu vedellä täytettyihin muovipusseihin, joita on asetettu näytteille kadun varteen.

Muun Hongkongin tavoin Kowloon on turvallista aluetta, jossa voi vaellella huolettomasti ympäristöä ihmetellen. Kaupunki ei nuku koskaan ja siellä voi aistia niin paikallista elämää kuin kiinalaisen kulttuurin eksotiikkaakin. Seuraavassa postauksessa kurkistetaan temppeleihin, joista Wong Tai Sin ja Chi Lin -nunnaluostari kuuluvat Kowloonin merkittävimpiin nähtävyyksiin.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
14 kommenttia

Kommentit

  1. Sofia / Project Forever

    15.1.2018 at 12:41

    En ole vielä päässyt käymään Hong Kongissa, mutta se houkuttaisi kyllä kovasti! Ajatus oli yhdistää se meidän syksyn maailmanympärimatkan Kaakkois-Aasian osioon, mutta luulen että reitti viekin Indonesia-Singapore-Malesia-Vietnam-Kambodza-Thaimaa, josta lennämme kotiin.

    • Mika / Lähtöportti

      16.1.2018 at 23:50

      Teidän maailmanympärimatkasta tulee varmasti upea ja ikimuistoinen. Kaikkea tuskin kannattaa yrittää nähdä kerralla, voi olla parempi lähteä eri reissulla Hongkongiin. Monelle se on päivän tai kahden välilaskukohde, mutta mun mielestä kannattaa varata reilusti aikaa ja nauttia kunnolla monipuolisen kaupungin tarjonnasta.

  2. Anna | Muuttolintu.com

    20.1.2018 at 2:57

    Tää on meidän suosikkialuetta Hongkongissa, jotenkin eksoottisempi kuin Hongkongin saari, vilskettä, neonvälkettä ja ihmeteltävää riittää. Temple Streetin night marketilla täytyy aina piipahtamassa, jos ei ostoksilla niin syömässä Spicy Crabissä. Ja ennustajalla käynti oli myös ihan mielenkiintoinen kokemus.

    • Mika / Lähtöportti

      21.1.2018 at 0:15

      Tuo on totta, Kowloon on saareen verrattuna jotenkin autenttisempi ja mielenkiintoisempi. Mua jäi harmittamaan ettei syöty night marketilla, mutta lasten kanssa reissatessa kaikki ei aina mene oman mielen mukaan 😀 Ensi kerralla sitten, samoin kuin ennustajalla käyntikin 🙂

  3. Merja / Merjan matkassa

    20.1.2018 at 13:57

    Kiitos kierroksesta! 🙂 Kuvailit sen niin hyvin, että ihan kuin olisi itsekin ollut mukana. Hongkong on vielä näkemättä. Se vilahti yhtenä vaihtoehtona mielessä kun viime syksyn matkaa suunniteltiin. Singapore vei kuitenkin silloin voiton, mutta ehkäpä ensi kerralla olisi Honkkarin vuoro.

    • Mika / Lähtöportti

      21.1.2018 at 0:22

      Kiitos Merja! Menkää Hongkongiin, olisi mukava kuulla mitä mieltä olet Singaporeen verrattuna 🙂 Itse olen tykännyt Honkkarista enemmän, mutta en tainnut vielä saada monikulttuurillisesta Singaporesta kunnollista otetta. Jotenkin tuntuu, että Singaporellekin voisi vielä joskus antaa toisen mahdollisuuden 🙂

  4. Meri / Syö Matkusta Rakasta

    21.1.2018 at 12:27

    Hyvä virtuaalikierros!

    Hongkong on kyllä iso aukko mun Aasia-kokemuksessani, kun en Shanghaistakaan sinne koskaan loppujen lopuksi päässyt… Erityisesti nyt tuo Chungking Mansion alkoi tietenkin kiinnostaa.

    Sama trendi tosin taitaa jyllätä kaikkialla maailmassa: ennen nämä mystiset, tarunhohtoiset ja vaarallisetkin paikat saavat yksi kerrallaan ne valvontakameransa ja siivousmääräyksensä ja järjestyksenvalvojansa, ja muuttuvat kaikin puolin turistiystävällisemmiksi eli tylsemmiksi… 😉 Mutta kyllä niissä aina pientä taikaa on silti jäljellä!

    • Mika / Lähtöportti

      22.1.2018 at 11:40

      Kiitos Meri!

      Hongkong on hyvä yhdistelmä Kiinaa ja länttä, suosittelen lämpimästi! Majoittuminen Chungking Mansionsiin olisi varmasti mielenkiintoinen kokemus, joillekin budjettireissaajille toimiva, mutta joitakin kommentteja olen lukenut ettei välttämättä yksin matkustaville naisille suositeltava. Jos menet Hongkongiin, niin kierros Chungkingiin entisen asukkaan kanssa voisi olla kiinnostava, itse en tälle ehtinyt: https://www.govoyagin.com/activities/hong_kong-kowloon-visit-chunking-mansions-with-an-ex-resident/1553

      Tuo on kyllä totta, että vaikka monien paikkojen turvallisuus paranee, ne muuttuvat samalla tylsemmiksi. Omakin Chungking-kokemus olisi ollut aika mitäänsanomaton, ellen olisi tutustunut rakennuksen historiaan. Toki ahtailla hisseillä (joihin on yleensä pitkät jonot) majoituskerroksiin siirtymällä saisi varmasti erilaisen kokemuksen.

  5. Kohteena maailma / Rami

    22.1.2018 at 9:58

    Viihtysin kyllä tuolla varmasti! Tuo Chungking Mansions ja linkkaamasi elokuva alkoi kiinnostamaan kovasti eli jatkanen sen pian loppuun saakka 😀 Hongkong kuuluu kyllä niihin kohteisiin, minne tekee erityisesti mieli matkustaa ja Kowloon luonnollisesti silloin ohjelmassa useana päivänä!

  6. Mikael / Always Fly Business

    31.1.2018 at 22:58

    Kowloon, ja etenkin TST on kyllä mahtavaa aluetta – jos hektinen kaupunkilomailu kiinnostaa. Eteläisen rannan hotelleista, vaikkapa InterContinental Grand Stanfordista, on upeat näköalat Victorian lahden yli kohti Hongkongin saarta. Ja samoja näköaloja, mutta ”vähän” eri perspektiivistä tarjoaa Ritz-Carlton, jonka huoneet sijaitsevat kerroksissa 102-118. Huoneiden hinnat ovat toki normaalisti korkeita, mutta yksi erinomainen tapa nauttia noista maisemista on mennä kyseisen hotellin The Lounge & Bariin aamiaiselle. Vahva suositus 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      1.2.2018 at 13:01

      Hongkongissa on se hyvä puoli, että voi nauttia hektisestä kaupungista ja paeta ahdistuksen iskiessä nopeasti vaikka pienille saarille rauhaan. Katsoin joskus huvikseni Ritz-Carltonin hintoja, ja siellä oli yllättävän siedettäviä tarjouksia siihen nähden, millainen elämys nuo maisemat ovat. Meidän tekemälle parin viikon perhematkalle täysin mahdotonta, mutta esimerkiksi yhden yön pysähdykselle varsin houkutteleva ajatus. Kiitos aamiaisvinkistä, kuulostaa hyvältä idealta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Hongkong

Päivä Hongkongin Disneylandissa

Julkaistu

Kirjoittaja

Onko Disneyland mainoslauseensa veroisesti maailman onnellisin paikka? Hongkongilainen versio ei aivan yllä parhaiden Disneylandien tasolle, mutta tarjoaa silti puitteet ikimuistoisen päivän viettämiseen.

Yksi Hongkongin suosituimmista nähtävyyksistä on erityisesti perheitä puoleensa vetävä Hong Kong Disneyland. Syyskuussa 2005 avattu turistimagneetti sijaitsee Lantaun saarella metromatkan päässä keskustasta. Sen läheisyydestä löytyy myös kolme teeman sopivaa hotellia. Maailmassa on tällä hetkellä yhteensä kuusi Disney-huvipuistoa, joista muut sijaitsevat Floridassa, Kaliforniassa, Pariisissa, Tokiossa ja Shanghaissa.

Saamme esimakua tulevasta, kun vaihdamme metroa Sunny Bayn asemalla. Disneyland Resort -linjan metrovaunun ikkunat ovat Mikki Hiiren pään muotoisia ja sisätiloissa on paljon muitakin huvipuistoon viittaavia yksityiskohtia. Perillä meitä odottaa suorastaan tukahduttava aamupäivän helle. Lippuluukuilla ei onneksi ole tavallisena arkipäivänä jonoa. Aikuisen sisäänpääsy maksaa nykykurssilla noin 70 euroa. 7- ja 5-vuotiaat tyttäremme saavat lastenliput reilun 50 euron kappalehintaan, joten kovin halpaa hupia Disneylandissa vierailu ei ole. Kaikissa laitteissa käyminen toki sisältyy hintaan.

Aloitamme Disneylandiin tutustumisen junamatkalla koko huvipuiston ympäri. Saamme näin käsityksen alueen laajuudesta ja lapsetkin näkevät mitä on odotettavissa. Palaamme lähtöpaikallemme Main Street Stationille, jonka luota lähdemme kävelemään värikkäälle ja popcornilta tuoksuvalle pääkadulle. Lapset tutkivat mielellään lelukauppojen näyteikkunoita.

Hongkongin Disneyland jakautuu useaan eri teema-alueeseen. Prinsessasatujen ympärille rakennettu Fantasyland on odotetusti mieluinen pienille tytöille. Huvipuiston maamerkkinä toimiva Prinsessa Ruususen linna on kuitenkin valitettavasti pelkkä kulissi, jonne ei ole pääse sisälle. Syömme lounaan samoilta kulmilta löytyvässä Royal Banquet Hallissa. Annoksia saa kerätä omaan kärryyn niin länsimaisen, japanilaisen kuin kiinalaisenkin ruoan tiskeiltä. Palvelu on nopeaa ja ruoat maksetaan kassalle pikaruokatyyliin ennen pöytiin siirtymistä.

Kokeilemme alueen laitteista Tuhkimon ja Dumbon karusellit, Hatuntekijän teekupit sekä Nalle Puhin seikkailujunan. Viimeksi mainittu tuntuu olevan lapsille päivän riemukkaimpia kokemuksia. Jonottamiseen kuluu keskimäärin noin vartin verran laitetta kohden, mikä tuntuu kohtuulliselta. Kiinnitämme huomiota itämaisiin tätiryhmiin, jotka kiertävät innokkaasti kaikki pienille lapsillekin suunnatut laitteet.

Disneylandin parhaat seikkailut löytyvät Adventurelandista. Heimonaamiot ja muu viidakkomainen rekvisiitta johdattelee meidät Jungle Cruiselle, joka onkin lapsille jännittävä kokemus. Jokilaivan kapteeni selostaa englanniksi matkan vauhdikkaita käänteitä. Viidakon eläimet näyttävät melkein aidoilta ja välillä ohitetaan sotaisia heimoja. Erikoistehosteista varsinkin selkää lämmittävät liekit jopa hieman pelottavat lapsia.

Rannalle palaamisen jälkeen soitetaan hetki viidakkorumpuja ja tytöt ovat jo pian sitä mieltä, että Jungle Cruise kuului sittenkin päivän parhaisiin kokemuksiin. Puuhun rakennettu Tarzanin talo jää meiltä valitettavasti väliin.

Avaruushenkinen Tomorrowland Star Wars -teemoineen ei kiinnosta tyttäriämme suuremmin, joten se on yhden karusellimaisen laitteen jälkeen omalta osaltamme koettu. Myös Mystic Pointin ja Grizzly Gulchin alueet on nopeasti nähty. Jätämme kummitustalolta näyttävän Mystic Manorin väliin, koska epäilemme sen pelottavan lapsia. Myöhemmin kuitenkin selviää, ettei hongkongilainen versio olekaan yhtä hurja kuin muiden Disneylandien vastaavat rakennukset. Grizzly Gulch on puolestaan pienimuotoinen villin lännen kylä, jonka ainoa varsinainen laite on kaivoshenkinen vuoristorata. Se ei ole aivan hurjimmasta päästä, mutta koska toinen tytöistä ei ylittäisi turvarajaa, päätämme jättää vuoristoradankin väliin.

Yhteiskuvat tuttujen hahmojen kanssa kuuluvat Disneylandien vakio-ohjelmaan. Hongkongissa hahmot eivät kulje yleisön seassa, vaan heitä voi tavata ainoastaan tietyillä paikoilla ennalta määrättyihin aikoihin. Jonot kasvavat helposti melko pitkiksi, ja koska emme selvitä aikatauluja etukäteen, ehdimme useimmiten paikalle vasta kun on liian myöhäistä. Viimein Grizzly Gulchissa meitä onnistaa ja pääsemme poseeraamaan yhdessä Tikun ja Takun kanssa.

Viimeinen Hongkongin Disneylandin alueista on Toy Story Land, jonka Slinky Dog Spin -laite on tyttärien mieleen. Täälläkin olisi tarjolla muutama laite myös isompia huvipuistovieraita varten. Osa laitteista suljetaan jo pari tuntia ennen huvipuiston sulkemisaikaa, joten yksityiskohtaiset aukioloajat kannattaa tarkistaa vaikkapa Hongkongin Disneylandin nettisivuilta.

Halloween on vierailumme aikaan näyttävästi esillä. Kurpitsahahmoja näkyy ympäri puistoa ja kohteliaat työntekijät jakavat lapsille teemaan sopivaa karkkia ja tarroja varsin avokätisesti.

Päivän ehdottomia kohokohtia ovat paraatit, jotka keräävät runsaasti yleisöä reitin varrelle. Päivän ensimmäinen on perinteikäs Flights of Fantasy, joka tuttuine hahmoineen ja erilaisine tanssijoineen tarjoaa värikkään spektaakkelin. Taustalla soi iloinen ja mukaansatempaava musiikki. Lapset ilahtuvat prinsessojen näkemisestä, sillä heihin emme muuten päivän aikana törmääkään.

Paria tuntia myöhemmin on Mickey’s Halloween Time Street Partyn aika. Vaikka Halloween on esillä niin asuissa kuin taustamusiikin sanoituksessakin, ei tähän iloiseen menoon ole otettu mitään elementtejä kurpitsajuhlan pelottavasta puolesta. Riemukas kulkue hurmaa jälleen ja sen seuraaminen on mukavaa ajankulua.

Illan pimennyttyä koittaa odotetun Villains Night Out! -paraatin vuoro. Ohitse kulkevat hahmot, värivalot ja ääniefektit muodostavat todella näyttävän show’n, joka päästää Disneylandin pahikset valloilleen Halloween-teemaan mukautuen. Kapteeni Koukun jälkeen esiin tulee entistä tummanpuhuvampia hahmoja. Katsojia säikyttelevät esiintyjät saavat lapset nauramaan ja nautimme paraatista koko perheen voimin.

Disneylandin ilta päättyy arvoisellaan tavalla näyttävään ilotulitukseen valaistun Prinsessa Ruususen linnan ympärillä. Unohdan valokuvaamisen ja otan nuoremman tyttären syliin, jotta hänkin näkee raketit kunnolla ihmisjoukon keskeltä. Takana on mukava hyvän mielen päivä, josta itselleni jäävät päällimmäisinä mieleen jälkikasvun aidosti riemukkaat ilmeet. Lasten ilo tarttuu helposti aikuisiinkin.

Kritiikkinä täytyy mainita, että huvipuisto tuntui yllättävän pieneltä ja vaisulta aiemmin näkemiini Pariisin ja Tokion Disneylandeihin verrattuna. Amerikassa kaikki on luultavasti vieläkin suurempaa. Hongkongissa laitteita ei ole valtavan paljoa, eikä kaikkia yksityiskohtia ole viimeistelty aivan yhtä tarkasti kuin joissakin muissa teemapuistoissa. Meille kierrettävää oli kuitenkin riittävästi ja tuntui nautinnollista viettää stressitön päivä ilman turhaa kiirehtimistä. Ainakaan omat lapsemme eivät osanneet odottaa Disneylandilta yhtään enempää, joten päivää voi pitää erittäin onnistuneena.

Jatka lukemista

Hongkong

Henkimaailman Hongkong

Julkaistu

Kirjoittaja

Ensisilmäyksellä voisi luulla, että Hongkongissa palvotaan vain rahan kaltaisia maallisia asioita, mutta vilkkaalla kaupungilla on myös hengellinen puolensa. Tiesitkö miksi joidenkin pilvenpiirtäjien seinissä on aukkoja ja mitä opiskelijoiden pitää tehdä koulumenestyksensä varmistamiseksi?

Uskonnolla on tärkeä osansa hongkongilaisessa elämänmenossa. Pilvenpiirtäjien varjoihin jääneet buddhalaiset ja taolaiset temppelit tarjoavat hengähdyspaikkoja keskellä kiireistä kaupunkia. Ne eivät ole pölyttymään jääneitä muinaisjäännöksiä, vaan ahkerassa käytössä olevia rukoushuoneita. Itämaiset uskonnot ovat luonnollisesti pääosassa, mutta kaupungista löytyy myös kristillisiä kirkkoja ja islamilaisia moskeijoita.

Ennen temppelikierrokselle lähtemistä on hyvä ymmärtää, kuinka suuri merkitys henkimaailman asioilla on hongkongilaisten jokapäiväisessä elämässä. Fengshuita ei pidä sekoittaa uskontoihin, mutta sen opit ohjailevat hongkongilaista arkkitehtuuria mielenkiintoisella tavalla. Sir Norman Foster noudatti paikallisia oppeja suunnitellessaan HSBC-tornin (yllä olevassa kuvassa keskellä), jonka fengshuita onkin kiitelty vuolaasti. Sen sijaan teräväpiirteisellä Bank of China Towerilla (kuvassa vasemmalla) sanotaan olevan huono karma, mikä on johtanut sen ympäristössä toimivien yritysten epäonneen.

Hongkongin saaren liikekeskusta sijaitsee kapealla alueella vuorten ja meren välissä, mikä on fengshuin kannalta erinomainen tilanne. Energiaa ja hyvää onnea tuovien lohikäärmeiden uskotaan asuvan vuorilla, josta käsin ne käyvät merellä juomassa ja peseytymässä. Jotta pilvenpiirtäjät eivät peittäisi lohikäärmeiden reittiä, on joihinkin niistä tehty mielikuvituksellisia aukkoja, niin kutsuttuja lohikäärmeportteja. Fengshui-asiat eivät rajoitu pelkästään liikekeskustaan, sillä esimerkiksi Lantaun saarelle teemapuistonsa rakentanut Disney-yhtiö konsultoi fengshui-eksperttejä virheiden välttämiseksi.

Varsinaisiin uskontoihin pääsee parhaiten tutustumaan vierailemalla joissakin kaupungin monista temppeleistä. Vaikkei uskonasioita kokisi itselleen tärkeiksi, tarjoavat temppelivierailut hyvän mahdollisuuden kurkistaa paikalliseen kulttuuriin ja ihailla arkkitehtuuriltaan mielenkiintoisia rakennuksia. Alla on esitelty muutama kaupungin tunnetuimmista temppeleistä. Koska ne ovat hongkongilaisten ahkerasti käyttämiä palvontapaikkoja, pääsee niihin ilmaiseksi sisälle.



WONG TAI SIN

Uskonnon kaupallisuus on silmiinpistävää, kun saavumme Temple Mall -ostoskeskuksen alla sijaitsevalle Wong Tai Sinin metroasemalle. Ovien ulkopuolella päivystää suitsukkeiden myyjiä, jotka tuovat mieleen stadionien käsiohjelmakauppiaat. Häpeilemätön markkinameininki jatkuu temppelialueella, jonne kävellään lohikäärmepatsaiden vartioiman portin lävitse. Tarjolla on monenlaista rekvisiittaa uhrilahjoista ja amuleteista lähtien. Ennustajat palvelevat asiakkaita omissa kojuissaan.

Wong Tai Sin, toiselta nimeltään Sik Sik Yuen, on värikäs ja suitsukkeentuoksuinen kokemus. Ainakin oman vierailumme aikaan ihmisiä on liikkeellä huomattavasti enemmän, kuin missään muussa Hongkongin temppeleistä. Pääalttarin edustalla riittää kuhinaa, kun ihmiset heiluttavat suitsukkeitaan ja polvistuvat rukouksiin. Monet ravistavat pieniä tikuilla täytettyjä rasioita, kunnes niistä putoaa yksi numeroitu tikku ennustuksen saamista varten.

Lapset kiinnittävät huomiota temppelialueella oleviin eläinpatsaisiin, jotka esittävät kiinalaiseen horoskooppiin kuuluvia kahtatoista hahmoa. Eräs suurikokoinen mies haluaa nostaa tyttäret ilmaan valokuvan ottamista varten. Lieneekö tämäkin hyvää onnea tuova asia horoskooppipatsaan edustalla.


Alueelta löytyy pääalttarin lisäksi pari pienempää palvontapaikkaa sekä kiinalainen puutarha. Puutarha mutkittelevine siltoineen, itämaisine huvimajoineen ja lammikon kaloineen muistuttaa miltei elokuvan kulissia. Taustalla soiva rauhallinen musiikki täydentää kliseisen kokonaisuuden.



CHI LIN NUNNERY JA NAN LIAN GARDEN

Vierailu Chi Linin buddhalaisessa nunnaluostarissa on rauhoittava kokemus. Korkeiden talojen ja vilkkaiden autoteiden välissä sijaitseva luostari tuntuu keitaalta koruttoman betoniviidakon keskellä. Vaikkei tämä Kowloonin osa kuulukaan kaupungin ahtaimpiin, näkyy kolkkoja kerrostalojättiläisiä joka ilmansuunnassa. Kivenheiton päästä löytyy myös Plaza Hollywood -ostoskeskus sekä sen alla toimiva Diamond Hillin metroasema.


Ihailen luostarin tummia puurakenteita ja itämaisia yksityiskohtia. Väitetään, ettei rakennustyössä olisi käytetty lainkaan nauloja. Luostari jäljittelee yli tuhannen vuoden takaista Tang-dynastian tyyliä, mutta on hämmentävän uusi. Nykyiset rakennukset valmistuivat vasta parikymmentä vuotta sitten.

Kierrämme kauniilla sisäpihoilla ja lueskelemme englanniksi kirjoitettuja itämaisia viisauksia. Ilmapiiri on miellyttävä ja vaikka paikalla muutamia turisteja onkin, ei kukaan häiritse luostarin harrasta tunnelmaa. Jostain kuuluu hiljaisia rukouslauluja ja nenään leijailee suitsukkeiden tuoksua. Vesiallasta koristavat kukkaset. Luostarin vaikuttavaa pääalttaria hallitsevat kultaiset Buddha-patsaat. Muutamat paikalliset polvistuvat rukoilemaan niin pääalttarin kuin useiden sivualttareidenkin eteen.

Nunnaluostarin vieressä sijaitseva Nan Lian Garden on yksi Hongkongin tunnetuimmista puutarhoista. Näyttävän tornin ympärille levittäytyvä vesiallas on vierailumme aikaan tyhjennetty, mutta ilmassa leijuu kalojen tuoksu. Kierrämme suuremman lammen ympäri katselemaan maisemaa. Puiston alueelta löytyy myös muun muassa kiviin ja ruukkukasveihin liittyviä näyttelyitä sekä kasvisruokaravintola.



MAN MO

Hollywood Roadin varrella sijaitseva taolainen Man Mon temppeli lienee Hongkongin saaren tunnetuin palvontapaikka. Yksi kaupungin vanhimmista temppeleistä on suhteellisen pieni, mutta erittäin tunnelmallinen ja värikäs. Rakennus koostuu kolmesta salista, joista suurimmasta löytyvät kirjallisuuden jumala Manin ja sodan jumala Mon patsaat.

Katosta roikkuvat suitsukespiraalit täyttävät ilman savun tuoksulla. Temppelin värimaailma on voimakkaan punainen, eikä kultauksissa ole säästelty. Alttareita koristavat uhrilahjoiksi jätetyt kukat ja hedelmät. Erilaisia paperiesineitä poltetaan lahjoina tuonpuoleiseen. Varsinkin opiskelijat kaipaavat kirjallisuuden jumalan suojelusta. Temppelin nettisivuilla on yksityiskohtaiset ohjeet koulumenestystä varten tehtävästä rituaalista. Suitsukkeiden ja uhrilahjojen polttamisen sekä kirjojen siunaamisen jälkeen mennään kotiin syömään sipulia ja selleriä.



Yllä mainittujen temppelien lisäksi olen kertonut Lantaun suuresta Buddha-patsaasta ja Po Lin -luostarista jo aiemmassa postauksessa. Myös 10 000 Buddhan luostari on varmasti käymisen arvoinen, mutta sinne emme matkallamme ehtineet. Kaiken kaikkiaan Hongkongissa arvioidaan olevan noin 600 temppeliä tai pyhäkköä. Merkittävin palvonnan kohde on meren jumalatar Tin Hau, jolle on omistettu joko kokonaan tai osittain yli sata temppeliä. Tämä on merellisessä kaupungissa varsin ymmärrettävää, sillä erityisesti myrskyalttiilla vesillä työskennelleet kalastajat tarvitsivat tukea jumalilta. Vaikka kalastussaappaat olisivatkin vaihtuneet liituraitapukuihin, on henkimaailman asioilla edelleen vahva sijansa jokapäiväisessä elämässä. Tämä ei ainakaan vähennä Hongkongin kiehtovuutta matkakohteena.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja