Italian-matkan voi tehdä myös kirjan sivuilla. Heli Pekkarisen esikoisteos johdattaa tunnelmoimaan keskiaikaisten kylien hiljaisille kujille ja tarjoaa vinkkejä viehättäviin, mutta varsin tuntemattomiin kohteisiin.

Minulla oli ilo ja kunnia olla viime perjantaina mukana bloggaajakollega Helin esikoiskirjan Kylässä Italiassa julkistamisjuhlassa Helsingissä. Ostin omistuskirjoituksella varustetun opuksen mukaani ja luin sen pikavauhtia kannesta kanteen. Kirjassa esitellään 21 pientä kylää eri puolilta maata. Kustantamo Avaimen julkaisemassa teoksessa on 191 sivua.

Italiassa on satoja kauniita keskiaikaisia kyliä, joten niiden valitseminen kirjaan on ollut taatusti vaikeaa. Heli kertoi vierailleensa pelkästään viime vuoden aikana yli neljässäkymmenessä itselleen uudessa kylässä ja on ehtinyt vuosien varrella nähdä valtavasti upeita kohteita. Näin ollen kirjaan on päätynyt vain pikkukylien parasta kermaa Italiassa asuvan kylähullun kirjailijan oman maun mukaisesti. Heli on asunut pitkään Roomassa, joten on luonnollista, että mukana on monta kohdetta Keski-Italiasta. Mukaan on silti mahtunut kyliä myös pohjoisesta ja etelästä.

Kirjaan on valikoitunut napakka paketti keskenään sopivasti erilaisia kohteita. Olen itsekin vieraillut monessa eteläeurooppalaiselle kukkulalle rakennetussa historiallisessa paikassa ja monet niistä muistuttavat mielestäni enemmän tai vähemmän toisiaan. Nyt samaan pakettiin on saatu sopiva sekoitus muun muassa vuoristokyliä ja kalastajakyliä eri puolilta maata. Kohteisiin liittyy useimmiten joku erityisen kiinnostava tarina paikallisen legendan tai Helin omien kokemusten muodossa. 

Kylässä Italiassa toimii sekä nojatuolimatkailuun että tulevien reissujen suunnitteluun. Ajattelin ensin lukea yhden tarinan illassa, jolloin olisin päässyt kirjan sivuilla kolmen viikon kiertomatkalle ympäri Italiaa. Kärsivällisyyteni ei lopulta riittänyt tähän alkuunkaan, vaan hotkaisin koko opuksen parissa päivässä.

On mielestäni erityisen hienoa, että kirja esittelee Italian tuntemattomia aarteita. Kaikkien matkailijoiden ei tarvitse pakkautua samoihin yliturismista kärsiviin kohteisiin, vaan kannattaa vierailla myös vähemmän tunnetuissa paikoissa, joissa jokainen muukalaisen tuoma kolikko otetaan ilolla vastaan. Heli kertoo myös käyneensä useimmissa kylissä vilkkaimman turismisesongin ulkopuolella. Hiljaiset kylät saa näin ikään kuin hetkeksi itselleen, ja se jos mikä on hieno tunne.

Kävin ensimmäisillä Italian-matkoillani katsomassa Venetsian, Firenzen ja Rooman kaltaisia paikkoja, sillä näissä suosituissa kohteissa on paljon ainutlaatuista nähtävää ja tietynlainen hohtonsa. Erityisesti Milanoon ja muutamiin muihinkin kaupunkeihin palaan myös mielelläni aina uudelleen. Siitä huolimatta Italia on avautunut minulle aivan uudella tavalla, kun olen hitaasti nautiskellen edistynyt kohti tavoitettani tutustua maan kaikkiin kahteenkymmeneen alueeseen, useimmiten maaseudulle majoittuen. Kirjan aihe osuu siis omiin mielenkiinnon kohteisiini täydellisesti.

Oma Italian-tuntemukseni on maassa vuosikausia asuneeseen Heliin verrattuna paljon kapeampi, mutta olen ehtinyt löytää omia suosikkipaikkojani esimerkiksi Abruzzon tai Umbrian maaseudulta. Olen itsekin huomannut, kuinka vanhat pikkukylät tutustuttavat aitoon italialaiseen tunnelmaan, historiaan ja jokapäiväiseen elämään yleensä vilkkaita kaupunkeja paremmin. Samalla saa usein nauttia myös hiljaisuudesta, kujien kauneudesta, perinneruoista sekä hienoista maisemista. Myös kohtaamiset paikallisten ihmisten kanssa voivat olla mieleenpainuvia.

Kirjan sivuilla tulee vastaan toinen toistaan ihastuttavampia kyliä, joista jokaisessa olisi mukava päästä itsekin käymään. En nimittäin ole 21 Italian-matkallani käynyt vielä ainoassakaan Helin valitsemista 21 kylästä. Muutaman kerran olen ollut jo hyvin lähellä, mutten ole ennen tämän teoksen lukemista tiennyt mistä olen jäänyt paitsi. On kuitenkin lohdullista lukea, että Helikin kävi esimerkiksi Orta San Giuliossa vasta kun oli asunut lähiseudulla jo parin vuoden ajan.

Kirjan ensimmäiseen kohteeseen Corcianoon olisi ajanut Umbriasta vuokraamaltamme talolta kahdessakymmenessä minuutissa, muttemme tienneet koko kylästä mitään. Onneksi löysimme silloin paikallisten suositteleman kukkulakylän Panicalen. Hurautin samalla reissulla myös kirjaan päässeen Spellon ohitse, mutta retkikohteidemme joukkoon se ei saamistamme suosituksista huolimatta mahtunut. Luulisin että Spellon kauneus olisi lepyttänyt kaikki vihaiset naiset, jotka hain kyytiin naapurikaupunki Folignon asemalta. Syy heidän mielialaansa ei sentään ollut minussa, vaan Italian valtion rautateissä sekä erityisesti eräässä nuivassa konduktöörissä.

Amalfin rannikolla ajoimme Helin suosikin Atranin lävitse, mutta kun pysäköimme auton kahden kylän välissä sijaitsevaan parkkihalliin, valitsimme kohteeksemme naapuruksista kuuluisamman eli Amalfin kylän. Piemontessa kävimme viinistään tunnetussa Barolossa, mutta jätimme kivenheiton päässä sijaitsevan Monforte d’Alban väliin. Helin esittelemää Sperlongaa harkitsin puolestaan yhden Italian-matkamme yöpymispaikaksi, mutta valitsin lopulta suurin piirtein kolikkoa heittämällä sittenkin Casertan.

En kaikesta huolimatta koe, että olisin tehnyt vääriä valintoja, sillä käymämme paikat ovat olleet ehdottomasti näkemisen arvoisia. Olen samalla varma, että Heli on löytänyt kirjaansa itseensä suurimman vaikutuksen tehneet kylät. Italia on upeiden vierailupaikkojen runsaudensarvi, jossa riittäisi koettavaa loppuiäksi. Kaavailen seuraavan Italian-matkani kohteeksi Liguriaa, ja sain eräältä Italian-tuntijalta vinkkejä rannikon vähemmän tunnetuista kohteista. Niistä Tellaro on päässyt mukaan myös Helin kirjaan, joten se kuuluu varmasti ohjelmaan, jos vain päädymme lähellekään tuota pittoreskia mustekalajuhlien kylää.

Kirjan teksteissä välittyy hienosti Helin intohimo Italian keskiaikaisiin kyliin sekä hänen kykynsä nähdä maan perinteisen elämäntavan kauneus. Tunnelmalliset kylävierailujen kuvaukset ottavat lukijan mukaan kapeille kujille ja idyllisten maisemien äärelle. Välillä sukelletaan useammankin sivun ajaksi kiehtoviin paikallisiin tarinoihin, joiden todenperäisyyttä voi jokainen itse arvailla. Legendat ja anekdootit saavat historian tuntumaan elävältä, jolloin kylistä herää keskenään hyvinkin erilaisia mielikuvia.

Kirjan sivuille on lipsahtanut muutamia painovirheitä, jotka eivät kuitenkaan haittaa lukukokemusta. Muuta kritisoitavaa on ainakaan kaltaiseni Italian-ystävän näkökulmasta vaikea löytää, sillä koossa on tyylikäs hurmaavien kylien mukulakivikujille johdatteleva lukupaketti. Kauniit valokuvat täydentävät kokonaisuuden. Vaikka Italiasta onkin kirjoitettu paljon kirjoja, mahtuu tämä uusi tulokas hyvin joukkoon. Nautin lukukokemuksesta ja sain samalla monta vinkkiä tuleville reissuille.

Lukemalla pääsee mukavasti matkatunnelmiin kotoa käsin. Reissukuumeen lievittämiseen tämä keino ei silti mielestäni toimi, vaan pikemminkin lisää intoa päästä maailmalle. Viimeksi lukemani kirjat veivät Italiaan, Irlantiin, Tansaniaan ja Etelä-Amerikkaan.

Valikoin alla esitellyt kirjat luettavakseni kirjaston hyllyiltä. Useimmat teoksista ovat johonkin maahan keskittyviä ulkosuomalaisten kokemuksia, mutta joukkoon mahtuu myös puhtaita matkakertomuksia. Ella Kanninen on televisiosta tuttu ja myös Liisa Väisänen on esiintynyt ruudussa hänen rinnallaan. Leena-Kaisa Laakson kirja osui käteeni aivan sattumalta ja herätti mielenkiintoni aiheensa ansiosta. Leena Pasasen elämästä olen kuullut sukulaisteni välityksellä jo usean vuosikymmenen ajan. Pirjo Toivanen ja Ilpo Salonen vinkkasivat teoksistaan Facebook-ryhmässä luettuaan Italia-aiheisia blogijuttujani. Tomi Tölli puolestaan kirjoittaa myös blogia ja olen vaihtanut hänen kanssaan muutaman sanan Rantapallon tilaisuuksissa.

ELLA KANNINEN – MINUN ITALIANI

Suosikkimaani Italia on pohjattoman kiinnostava aihe, josta olen lukenut vinon pinon erilaisia opuksia. Ella Kannisen viime vuonna ilmestynyt teos on parhaita löytämiäni Italiasta kertovia kirjoja, sillä sujuva teksti pitää otteessaan alusta loppuun eli A:sta Z:aan. Kirja sisältää jokaisella italian kielen aakkosiin kuuluvalla kirjaimella alkavan luvun, jossa kerrotaan jostakin maahan liittyvästä teemasta. Aihepiiri pysyy sopivan kevyenä, sillä esimerkiksi ruoasta, televisio-ohjelmista tai liikenteestä on helppo lukea.

Kirjassa on runsaasti Kannisen omakohtaisia kokemuksia Italiassa vietettyjen vuosien varrelta, joten teoksen tyyli on eläväinen. Kirja valottaa Ellan päätymistä erilaisten hauskojen sattumien kautta Italiaan ja kertoo elämästä niin toimittajana kuin äitinäkin. Sivuilla käydään asiantuntevasti läpi italialaiseen arkeen, tapoihin ja kansanluonteeseen liittyviä asioita. Nyökyttelin monen tutun seikan kohdalla päätäni, mutta joukkoon mahtui myös mukava annos itselleni uutta tietoa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana on toimittaja-kirjailija Beppe Severgninin haastattelu, sillä olen joskus yrittänyt kahlata Beppen persoonallisia tekstejä läpi myös italian kielellä.

LEENA-KAISA LAAKSO – TÄMÄN MAAILMAN REUNALLA

Leena-Kaisa Laakso on Irlannissa asunut toimittaja ja kirjailija, joka esittelee teoksessaan saaren länsirannikon elämää. Laakso on haastatellut kirjaa varten monia paikallisia kirjailijoita ja muita luovien alojen ihmisiä. Heidän tarinansa valottavat hyvin Irlannin nykypäivää, arkea ja yhteiskuntaa. Informatiivisten lukujen seassa on Laakson omia kokemuksia, tunnelmapaloja sekä luovia tekstejä, joiden runollinen tyyli ja suorastaan unenomainen tunnelma saavat todella kaipaamaan Irlantiin.

Kirja keskittyy erityisesti Galwayn kaupunkiin ympäristöineen. Galway on jäänyt minulle mieleen merituulelta tuoksuvana paikkana, jossa historialliset puitteet yhdistyvät yliopistokaupungin vilkkaaseen elämänmenoon. Laakso vie lukijan turistikokemusta syvemmälle ja esittelee Irlannin länsirannikon paikkana, jonne positiivisesta ilmapiiristä inspiroituneet ihmiset ovat perustaneet uusia menestyviä yrityksiä. Kirjallisuus ja iirin kieli ovat saaneet runsaasti sivutilaa. Tämän maailman reunalla on eräänlainen ylistyslaulu vihreälle saarelle, johon minäkin olen ihastunut. Kirjaa lukiessaan kuulee melkein itsekin tinapillin äänen ja Galwaynlahden aaltojen kohinan.

LEENA PASANEN – NOEL

Leena Pasanen on tehnyt elämäntyönsä lähetyslääkärinä Tansaniassa, jonne hän lähti jo vuonna 1981. Pasanen jäi eläkkeelle 2013, mutta viettää yhä osan vuodesta Tansaniassa vapaaehtoistöiden merkeissä. Kirja on saanut nimensä Pasasen nuorimmalta kasvattilapselta Noelilta, jonka lisäksi teoksessa kerrotaan paljon myös Leenan muiden tansanialaisten kasvattilasten Johnin, Marian ja Ashan sekä läheiseksi tulleen Naiman elämästä.

Lastenlääkärin kirjoittama kirja valottaa hyvin afrikkalaista arkea eri puolineen. Siihen sisältyy savimajoissa koettua äärimmäistä köyhyyttä, epätoivoa ja todella surullisia ihmiskohtaloita, mutta toisaalta myös uskomatonta yhteisöllisyyttä sekä kanssaihmisistä välittämistä. Tällaisen tekstin lukeminen saa vakavasti miettimään mikä omassa elämässä on lopulta arvokasta ja tärkeää. Noel on jatkoa kymmenisen vuotta aiemmin ilmestyneelle Daktarin lapsille, jossa kerrotaan esimerkiksi Johnin ja Marian lapsuudesta. Nyt lukulistallani on marraskuussa 2021 ilmestynyt muistelmateos Daktari Leena: neljä vuosikymmentä lastenlääkärinä Tansaniassa.

ILPO SALONEN – TÄÄLTÄ TULLAAN, EUROOPPA!

Ilpo Salosen lämminhenkinen kirja johdattaa nostalgiamatkalle menneiden vuosikymmenten Eurooppaan. Ilpo oli pikkupoikana mukana perheen pitkillä automatkoilla, jotka veivät vuosittain koko vanhempien kesäloman ajaksi Euroopan eri maihin. Kirja koostuu Ilpon omista muistoista sekä vanhempien matkapäiväkirjoista, joihin 50- ja 60-lukujen ajankuva on hienosti tallentunut. Runsas kuvitus tekee lukukokemuksesta eläväisen. Pidän kirjoittajan tyylistä ja pystyn hyvin samaistumaan moniin kokemuksiin, vaikken ollut niiden aikaan edes syntynytkään.

Ulkomaanmatkailu ei ollut kirjassa kuvattuina vuosina vielä lainkaan yhtä yleistä kuin nykyään. Salosten perheen matkoilla vieraillaan monissa Euroopan maissa, joista Italia on parhaiten esillä. Määränpäänä on kesästä toiseen Riva del Solen lomakylä, johon palataan aina uudelleen. Matkojen varrella ehtii tapahtua paljon ja perheenjäsenistä muodostuu kirjan perusteella persoonallinen mielikuva. Näen teoksen hienona kunnianosoituksena kirjoittajan jo edesmenneille vanhemmille. Minuun tällainen nostalgiapaketti puree tehokkaasti ja koin kirjan todellisena hyvän mielen iltalukemisena. Suosittelen kaikille, joita aikaa kestävät matkakertomukset kiinnostavat.

PIRJO TOIVANEN – PROSECCOA PER FAVORE!

Pirjo ja Reijo Toivanen ostivat parikymmentä vuotta sitten lomakodin Maggiorejärven rannalta Stresasta. Paikka miellytti lopulta niin paljon, että Toivaset muuttivat Stresaan pysyvästi. Ymmärrän tämän hyvin, sillä rakastan Italiaa itsekin ja muistelen lämmöllä niitä paria viikkoa, jotka vietin saman järven vastarannalla vajaat kymmenen vuotta sitten. Stresassa kävimme vain pikaisesti, mutta sinne haluan palata joskus paremmalla ajalla.

Kirja koostuu Toivasten omista kokemuksista uudenlaisessa ympäristössä. Italialaiset tavat sekä käytännöt eroavat suomalaisista ja naapurissakin asuu monenlaisia persoonallisuuksia. Kirja on leppoisan mukavaa luettavaa, kuten monet muutkin maahanmuuttajien huomioista kertovat teokset. Reijon ottamat valokuvat ovat näyttävästi esillä, joten reilun sadan sivun mittainen teos on melko nopeasti luettu. Prosecco-lasillisten jälkeen voi siirtyä uusien makujen pariin, sillä Toivasilta ilmestyi tänä vuonna Salsaa ja mojitoa. Uusi kirja vie moniin Latinalaisen Amerikan maihin, joista näyttää löytyvän monia itseäni kiinnostavia kohteita Havannasta Buenos Airesiin.

TOMI TÖLLI – PANAMERICANA

Suomalainen pariskunta, elämää nähnyt pieni pakettiauto ja tuhansien kilometrien taival vierailla mantereilla. Koossa ovat kiehtovat lähtökohdat suurelle seikkailulle, jota Tomi Tölli kuvaa päiväkirjassaan selkeään ja suorasanaiseen tyyliin. Ei ole mikään itsestäänselvyys pitää lukijan mielenkiintoa yllä näin pitkän matkan läpi, mutta tämä kokonaisuus toimii ja aina lyhyen luvun päättyessä tekee mieli lukea vielä seuraava. Aluksi lämmitellään Euroopassa, sitten lähdetään pitkälle laivamatkalle Atlantin ylitse ja viimein kurvaillaan vaihtelevilla teillä läpi Latinalaisen Amerikan.

Panamericana kertoo maata pitkin etenevän matkan viehätyksestä ja toimii nojatuolimatkana, vaikkei samantyyppisestä reissusta haaveilisikaan. Joihinkin matkan vaiheisiin liittyvä epätietoisuus tuodaan rehellisesti esiin, mikä auttaa tarinaan samaistumisessa. Tekstiin mahtuu myös hienoja oivalluksia sekä mielenkiintoisia havaintoja Latinalaisen Amerikan eri maista ja niiden eroista. Kohteiden jokapäiväiseen elämään, turvallisuuteen tai liikennekulttuuriin liittyvät seikat ovat tietoa, jota ahmin mielelläni. Panamericanan jatkoksi on ilmestynyt saman matkan myöhemmistä vaiheista kertova Länttä ja itää, jonka aion lukea kuluvan talven aikana.

LIISA VÄISÄNEN – KAIKKI ITALIANI

Pitkään matkaoppaana toiminut ja Italiassa asunut Liisa Väisänen tuntee saapasmaan läpikotaisin. Kirja pursuaakin mielenkiintoisia yksityiskohtia ja anekdootteja, joita kovin moni ei entuudestaan tunne. Toisaalta välillä rönsyillään ehkä liiankin monimutkaisiin historian koukeroihin. Teoksen parasta antia ovat kirjoittajan omakohtaiset muistot ja kokemukset, joita olisin lukenut mielelläni enemmän.

Jo kannessa mainitaan, että Italiasta on moneksi. Tämä on hyvinkin totta, sillä kahdestakymmenestä alueesta koostuvalla valtiolla riittää erilaisia puolia. Kirja painottuu Venetsian ja Rooman kaltaisiin Väisäsen parhaiten tuntemiin kaupunkeihin, ja vaikka esillä on monia muitakin kohteita, ei aivan koko maata käydä lävitse. Kirjan nimi Kaikki Italiani kuvaa sisältöä hyvin. Väisäsen Italia keskittyy erityisesti uskontoon ja taiteeseen, kun taas oman Italia-suhteeni kulmakivet ovat erilaiset. Kyseessä on kokonaisuudessaan hyvä kirja, jota voi suositella erityisesti Italia-faneille. Löysin itselleni myös muutaman kohdevinkin tulevien reissujen varalle.