Italian-matkan voi tehdä myös kirjan sivuilla. Heli Pekkarisen esikoisteos johdattaa tunnelmoimaan keskiaikaisten kylien hiljaisille kujille ja tarjoaa vinkkejä viehättäviin, mutta varsin tuntemattomiin kohteisiin.

Minulla oli ilo ja kunnia olla viime perjantaina mukana bloggaajakollega Helin esikoiskirjan Kylässä Italiassa julkistamisjuhlassa Helsingissä. Ostin omistuskirjoituksella varustetun opuksen mukaani ja luin sen pikavauhtia kannesta kanteen. Kirjassa esitellään 21 pientä kylää eri puolilta maata. Kustantamo Avaimen julkaisemassa teoksessa on 191 sivua.

Italiassa on satoja kauniita keskiaikaisia kyliä, joten niiden valitseminen kirjaan on ollut taatusti vaikeaa. Heli kertoi vierailleensa pelkästään viime vuoden aikana yli neljässäkymmenessä itselleen uudessa kylässä ja on ehtinyt vuosien varrella nähdä valtavasti upeita kohteita. Näin ollen kirjaan on päätynyt vain pikkukylien parasta kermaa Italiassa asuvan kylähullun kirjailijan oman maun mukaisesti. Heli on asunut pitkään Roomassa, joten on luonnollista, että mukana on monta kohdetta Keski-Italiasta. Mukaan on silti mahtunut kyliä myös pohjoisesta ja etelästä.

Kirjaan on valikoitunut napakka paketti keskenään sopivasti erilaisia kohteita. Olen itsekin vieraillut monessa eteläeurooppalaiselle kukkulalle rakennetussa historiallisessa paikassa ja monet niistä muistuttavat mielestäni enemmän tai vähemmän toisiaan. Nyt samaan pakettiin on saatu sopiva sekoitus muun muassa vuoristokyliä ja kalastajakyliä eri puolilta maata. Kohteisiin liittyy useimmiten joku erityisen kiinnostava tarina paikallisen legendan tai Helin omien kokemusten muodossa. 

Kylässä Italiassa toimii sekä nojatuolimatkailuun että tulevien reissujen suunnitteluun. Ajattelin ensin lukea yhden tarinan illassa, jolloin olisin päässyt kirjan sivuilla kolmen viikon kiertomatkalle ympäri Italiaa. Kärsivällisyyteni ei lopulta riittänyt tähän alkuunkaan, vaan hotkaisin koko opuksen parissa päivässä.

On mielestäni erityisen hienoa, että kirja esittelee Italian tuntemattomia aarteita. Kaikkien matkailijoiden ei tarvitse pakkautua samoihin yliturismista kärsiviin kohteisiin, vaan kannattaa vierailla myös vähemmän tunnetuissa paikoissa, joissa jokainen muukalaisen tuoma kolikko otetaan ilolla vastaan. Heli kertoo myös käyneensä useimmissa kylissä vilkkaimman turismisesongin ulkopuolella. Hiljaiset kylät saa näin ikään kuin hetkeksi itselleen, ja se jos mikä on hieno tunne.

Kävin ensimmäisillä Italian-matkoillani katsomassa Venetsian, Firenzen ja Rooman kaltaisia paikkoja, sillä näissä suosituissa kohteissa on paljon ainutlaatuista nähtävää ja tietynlainen hohtonsa. Erityisesti Milanoon ja muutamiin muihinkin kaupunkeihin palaan myös mielelläni aina uudelleen. Siitä huolimatta Italia on avautunut minulle aivan uudella tavalla, kun olen hitaasti nautiskellen edistynyt kohti tavoitettani tutustua maan kaikkiin kahteenkymmeneen alueeseen, useimmiten maaseudulle majoittuen. Kirjan aihe osuu siis omiin mielenkiinnon kohteisiini täydellisesti.

Oma Italian-tuntemukseni on maassa vuosikausia asuneeseen Heliin verrattuna paljon kapeampi, mutta olen ehtinyt löytää omia suosikkipaikkojani esimerkiksi Abruzzon tai Umbrian maaseudulta. Olen itsekin huomannut, kuinka vanhat pikkukylät tutustuttavat aitoon italialaiseen tunnelmaan, historiaan ja jokapäiväiseen elämään yleensä vilkkaita kaupunkeja paremmin. Samalla saa usein nauttia myös hiljaisuudesta, kujien kauneudesta, perinneruoista sekä hienoista maisemista. Myös kohtaamiset paikallisten ihmisten kanssa voivat olla mieleenpainuvia.

Kirjan sivuilla tulee vastaan toinen toistaan ihastuttavampia kyliä, joista jokaisessa olisi mukava päästä itsekin käymään. En nimittäin ole 21 Italian-matkallani käynyt vielä ainoassakaan Helin valitsemista 21 kylästä. Muutaman kerran olen ollut jo hyvin lähellä, mutten ole ennen tämän teoksen lukemista tiennyt mistä olen jäänyt paitsi. On kuitenkin lohdullista lukea, että Helikin kävi esimerkiksi Orta San Giuliossa vasta kun oli asunut lähiseudulla jo parin vuoden ajan.

Kirjan ensimmäiseen kohteeseen Corcianoon olisi ajanut Umbriasta vuokraamaltamme talolta kahdessakymmenessä minuutissa, muttemme tienneet koko kylästä mitään. Onneksi löysimme silloin paikallisten suositteleman kukkulakylän Panicalen. Hurautin samalla reissulla myös kirjaan päässeen Spellon ohitse, mutta retkikohteidemme joukkoon se ei saamistamme suosituksista huolimatta mahtunut. Luulisin että Spellon kauneus olisi lepyttänyt kaikki vihaiset naiset, jotka hain kyytiin naapurikaupunki Folignon asemalta. Syy heidän mielialaansa ei sentään ollut minussa, vaan Italian valtion rautateissä sekä erityisesti eräässä nuivassa konduktöörissä.

Amalfin rannikolla ajoimme Helin suosikin Atranin lävitse, mutta kun pysäköimme auton kahden kylän välissä sijaitsevaan parkkihalliin, valitsimme kohteeksemme naapuruksista kuuluisamman eli Amalfin kylän. Piemontessa kävimme viinistään tunnetussa Barolossa, mutta jätimme kivenheiton päässä sijaitsevan Monforte d’Alban väliin. Helin esittelemää Sperlongaa harkitsin puolestaan yhden Italian-matkamme yöpymispaikaksi, mutta valitsin lopulta suurin piirtein kolikkoa heittämällä sittenkin Casertan.

En kaikesta huolimatta koe, että olisin tehnyt vääriä valintoja, sillä käymämme paikat ovat olleet ehdottomasti näkemisen arvoisia. Olen samalla varma, että Heli on löytänyt kirjaansa itseensä suurimman vaikutuksen tehneet kylät. Italia on upeiden vierailupaikkojen runsaudensarvi, jossa riittäisi koettavaa loppuiäksi. Kaavailen seuraavan Italian-matkani kohteeksi Liguriaa, ja sain eräältä Italian-tuntijalta vinkkejä rannikon vähemmän tunnetuista kohteista. Niistä Tellaro on päässyt mukaan myös Helin kirjaan, joten se kuuluu varmasti ohjelmaan, jos vain päädymme lähellekään tuota pittoreskia mustekalajuhlien kylää.

Kirjan teksteissä välittyy hienosti Helin intohimo Italian keskiaikaisiin kyliin sekä hänen kykynsä nähdä maan perinteisen elämäntavan kauneus. Tunnelmalliset kylävierailujen kuvaukset ottavat lukijan mukaan kapeille kujille ja idyllisten maisemien äärelle. Välillä sukelletaan useammankin sivun ajaksi kiehtoviin paikallisiin tarinoihin, joiden todenperäisyyttä voi jokainen itse arvailla. Legendat ja anekdootit saavat historian tuntumaan elävältä, jolloin kylistä herää keskenään hyvinkin erilaisia mielikuvia.

Kirjan sivuille on lipsahtanut muutamia painovirheitä, jotka eivät kuitenkaan haittaa lukukokemusta. Muuta kritisoitavaa on ainakaan kaltaiseni Italian-ystävän näkökulmasta vaikea löytää, sillä koossa on tyylikäs hurmaavien kylien mukulakivikujille johdatteleva lukupaketti. Kauniit valokuvat täydentävät kokonaisuuden. Vaikka Italiasta onkin kirjoitettu paljon kirjoja, mahtuu tämä uusi tulokas hyvin joukkoon. Nautin lukukokemuksesta ja sain samalla monta vinkkiä tuleville reissuille.

Barcelonassa alkunsa saanut Kirjan ja ruusun päivä on levinnyt ympäri maailman ja nykyään huhtikuun 23. päivänä juhlitaan lukemista ympäri maailman. Listasin sen kunniaksi muutaman suosikkikirjani – matkailua sivuten tietenkin.

Kirjan ja ruusun päivä sai alkunsa, kun Valenciasta Barcelonaan muuttanut Vicente Clavel Andrés teki aloitteen kirjallisuutta juhlistavasta merkkipäivästä. Muun muassa toimittajana, kirjailijana ja kääntäjänä työskennelleen miehen ehdotus sai kannatusta ja Espanjan kuningas Alfonso XIII allekirjoitti vuonna 1926 asetuksen espanjalaisen kirjafestivaalin perustamisesta. Juhlapäivä valikoitui Espanjan merkittävimmän kirjailijan Miguel de Cervantesin kuolinpäivän mukaan. Sattumalta myös William Shakespeare kuoli 23. huhtikuuta, jopa samana vuonnakin, mutta todellisuudessa eri aikaan, koska Britanniassa käytettiin tuolloin vielä gregoriaanisen kalenterin sijasta juliaanista kalenteria.

Kirjan ja ruusun päivä tunnetaan Barcelonassa Sant Jordin päivänä. Katalonian suojeluspyhimys, suomalaisittain Pyhä Yrjö, surmasi tarinan mukaan lohikäärmeen, jonka verestä kasvoi ruusupensas. Yrjö antoi kauniin tulipunaisen ruusun pelastamalleen prinsessalle. Nykyään Sant Jordi on Barcelonan kadut tukkiva karnevaali, jonka aikana myydään miljoonia ruusuja ja lukemattomia kirjoja.

Perinteen mukaan mies antaa juhlapäivänä naiselle ruusun ja nainen miehelle kirjan. Roolit ovat kuitenkin viime vuosina sekoittuneet, joten ruusuja tai kirjoja voi halutessaan antaa kenelle haluaa. Sant Jordin ruusut ovat perinteisesti punaisia, mutta muutkin värit ovat lisänneet viime aikoina suosiotaan. Huhtikuun 23. on nykyään myös Unescon julistama kirjan ja tekijänoikeuksien päivä, jota vietetään ympäri maailman.

Listasin juhlapäivän kunniaksi muutaman suosikkikirjani, jotka johdattavat nojatuolimatkoille eri puolille maailmaa. Hyvän matkakirjan ei tarvitse olla opaskirja. Fiktiivinenkin tarina voi valottaa historiaa, auttaa ymmärtämään matkakohdetta tai yksinkertaisesti vain viihdyttää jonnekin päin maailmaa sijoitetussa ympäristössä.

CARLOS RUIZ ZAFÓN – UNOHDETTUJEN KIRJOJEN HAUTAUSMAA -SARJA

Kirjan ja ruusun päivänä ei voi unohtaa Barcelonaa. Olen käynyt kaupungissa kahdesti, mutta Barcelonaan sijoittuvien kirjojen lukeminen saa harkitsemaan jo kolmattakin kertaa. Carlos Ruiz Zafón on vanginnut kotikaupunkinsa hämyisen tunnelman mestarillisella tavalla kirjojensa sivuille. Jännittävät juonenkäänteet erilaisine ihmiskohtaloineen ovat todella koukuttavia, mutta minulle Zafónin kirjojen tärkein päähenkilö on itse Barcelona kaikessa salaperäisyydessään.

Zafónin neljä tunnetuinta teosta muodostavat nimellä Unohdettujen kirjojen hautausmaa tunnetun sarjan. Kirjoista kuuluisin lienee ensimmäisenä ilmestynyt Tuulen varjo, jota seurasivat Enkelipeli ja Taivasten vanki. Kolme toisiinsa kytkeytyvää tarinaa voi halutessaan lukea missä järjestyksessä tahansa, mutta sarjan viimeinen ja mielestäni paras, vuonna 2016 ilmestynyt Henkien labyrintti, täytyy säästää viimeiseksi. Henkien labyrintti paljastaa aiemmissa kirjoissa avoimiksi jääneet arvoitukset ja yhdistää monien tutuksi tulleiden hahmojen kohtalot yllättävilläkin tavoilla toisiinsa.

ILDEFONSO FALCONES – MEREN KATEDRAALI JA FATIMAN KÄSI

Toinen kotikaupunkinsa menneisyyttä upeasti kuvaava barcelonalainen on Ildefonso Falcones. Siinä missä Zafónin kirjoissa kärvistellään muun muassa Francon diktatuurin varjossa, sukeltaa Falcones huomattavasti syvemmälle historiaan. Meren katedraali kuvaa synkkää keskiaikaa ja 1300-luvulla rakennetun Santa María del Marin goottilaiskirkon rakennustöitä. Aihe saattaa kuulostaa tylsältä, mutta tarina vie mukanaan. Päähenkilö Arnau kasvaa mieheksi luokkayhteiskunnassa, jossa maaorjan pojan lähtökohdat ovat varsin heikot.

Tällä hetkellä luen iltalukemisekseni saman kirjailijan Fatiman kättä. Tuhatsivuisen tiiliskiven tapahtumat vievät 1500-luvun Andalusiaan, jossa kristityt ja maurit käyvät säälimätöntä valtataistelua toisiaan vastaan. Nuori päähenkilö Hernando seikkailee sodan melskeissä molempien osapuolten verta suonissaan. Kertomus on paikoitellen raaka, mutta epäilemättä realistinen. Falcones hallitsee historialliset faktat ja elävästi kirjoitettu tarina valottaa alueen menneisyyttä mukaansatempaavaan tyyliin. Fatiman käden lukeminen syventää taatusti matkakokemusta, kun päädyn seuraavan kerran tutkimaan maurilaisen arkkitehtuurin helmiä Etelä-Espanjaan.

FRANK MCCOURT – SEITSEMÄNNEN PORTAAN ENKELI

Seitsemännen portaan enkeli on Frank McCourtin omaelämäkerrallinen teos, jossa rutiköyhä irlantilaisperhe yrittää selviytyä kurjuuden keskellä. Frank syntyy Brooklynissa, mutta perhe joutuu pian muuttamaan sukujuurilleen Irlantiin ja päätyy Shannon-joen kylmänkosteille rannoille Limerickiin. Isä ryyppää vähäiset rahansa, uusia lapsia syntyy, eikä perheelle tahdo riittää sen paremmin ruokaa kuin ehjiä vaatteitakaan. Katolinen irlantilainen lapsuus on kurjaakin kurjempi, mutta Pulitzer-palkitulla McCourtilla on ihailtava kyky kertoa traaginen tarina lämminhenkisesti ja huumoria unohtamatta.

Seitsemännen portaan enkelin voi katsoa myös elokuvana, jonka alkuperäinen nimi on kirjan tavoin Angela’s Ashes. Aion lukea tilaisuuden tullen myös Frankin myöhemmistä vaiheista kertovat kirjat Amerikan ihmemaassa ja Liitupölyä. Vaikka olenkin matkustanut Irlannissa useampaan kertaan, on Limerick toistaiseksi näkemättä. Haluaisin joskus tutustua kaupunkiin ja käydä samalla myös kirjailijalle omistetussa Frank McCourt Museumissa.

ANDERS C. KROGH – JAGUAARIN VOIMA

Anders C. Kroghin kirja vie unohtumattomalle seikkailulle Amazonin sademetsään, jossa nuori norjalaismies voittaa alkuperäiskansan luottamuksen puolelleen ja pääsee viettämään vuoden viidakkokylässä. Krogh sopeutuu eristäytyneen kansan omaperäisiin tapoihin ja osallistuu rituaaleihin. Hän lähtee mukaan jännittäville metsästysretkille, oppii kieltä ja ymmärtää puhtaan luonnon merkityksen metsien kansalle.

Ennakkoluulottoman seikkailutarinan vastapainona on huoli sademetsien tulevaisuudesta. Metsurit, salametsästäjät, öljy-yhtiöt, huumeviljelijät, lähetyssaarnaajat ja muut ryhmät uhkaavat omilla toimillaan niin alkuperäiskansojen kulttuuria kuin kokonaisten sademetsien tulevaisuutta. Krogh työskentelee nykyään Rainforest Foundation Norway -järjestössä Perun ja Kolumbian sademetsien suojelemiseksi.