Seuraa somessa

Suomi

Kesä on lähimatkailun kulta-aikaa

Julkaistu

-

Tämänkertaisen Instagram Travel Thursdayn teemana on vuodenaikaan sopivasti lähimatkailu. Suomi on kesäaikaan kauneimmillaan, eikä aina tarvitse matkustaa kauas voidakseen nauttia mukavista elämyksistä.

Välillä tuntuu, että olen laiminlyönyt kaunista kotimaatamme Instagramissa liikaakin. Lappia en keskiuusimaalaisena lähikohteeksi laske, mutta olen sentään tallentanut matkailuaiheiselle Instagram-tililleni hetkiä muualtakin Suomesta. Tässä 15 kuvaa Suomesta ja samalla retki-ideoita kesään tai johonkin muuhun vuodenaikaan. Nämä kohteet on helppo jakaa kolmeen osaan, jotka kuvaavat hyvin omaa Suomeani. Otin lähiseutuni lisäksi mukaan muutamia päiväretkiksi sopivia rannikkokaupunkeja. Koska sukujuureni ovat vahvasti Itä-Suomessa, lasken lähimatkailuksi myös alueet, joilla kuulee kotoisia Karjalan ja Savon murteita.


KERAVA

Aloitan rohkeasti omasta kotikaupungistani, sillä kukas se kissan hännän nostaa, ellei kissa itse. Keravaa voi tuskin pitää maamme kutsuvimpana matkailukohteena, mutta silläkin on omat kiinnostavat puolensa. Kaupungissa voi esimerkiksi reippailla Keinukallion ulkoilualueella, tutustua taidemuseo Sinkan näyttelyihin sekä osallistua Valkosipulifestivaalien ja Sirkusmarkkinoiden kaltaisiin tapahtumiin. Toistaiseksi ainoa julkaisemani Kerava-postaus kertoo retkestä Haukkavuorelle, mutta mielessäni on muutamia projekteja, joiden tarkoituksena on tuoda kaupunkia laajemmin esille tulevaisuudessa.


TUUSULA

Keravan rinnalla tunnen myös naapurissa sijaitsevan mökkikuntani omakseni. Rantatien monista kulttuurikohteista suosittelen erityisesti Halosenniemeä, jossa taide yhdistyy näyttävään puutaloarkkitehtuuriin. Nälän yllättäessä veisin vieraani Krapin kesäravintolaan Mankeliin tai Lottamuseon sota-ajan tunnelmaa henkivään kahvilaan. Tuusulanjärvi on yksi Uudenmaan kauneimpia järviä ja sitä kiertää suosittu pyöräilyreitti.


JÄRVENPÄÄ

Keravan rakas naapurikaupunki Järvenpää on tullut vuosien varrella tutuksi monestakin syystä. Matkailijoille Järvenpään suurin nähtävyys on varmasti Sibeliuksen Ainola, jonne saapuu vieraita ympäri maailman. Keskustaan tutustumisen voi aloittaa Rantapuistosta ja kävelykatu Jannelta, joskin käynnissä on Keravan tavoin suuria rakennustöitä.


HELSINKI

Toisinaan on hyvä muistutella itselleen, että Helsinki on mielenkiintoinen eurooppalainen kaupunki siinä missä moni ulkomainen vastineensakin. Tämän kesän retkiohjelmaan olisi mukava mahduttaa Linnanmäen lisäksi muutakin ja erityisesti saariin tutustuminen kiinnostaisi. Edellisestä Suomenlinnassa käynnistäkin on jo liian kauan, mutta olisiko tänä kesänä Pihlajasaaren, Vallisaaren, Lonnan tai vasta avautuneen Isosaaren vuoro?


NUUKSIO

Suomen suurin matkailuvaltti lienee puhdas luonto, jota löytyy myös pääkaupunkiseudulta. Kävin vasta viime vuonna ensi kertaa Nuuksion kansallispuistossa, joka tarjoaa kotimaisia luontoelämyksiä parhaimmillaan. Eri tasoisia reittejä löytyy moneen makuun. Omasta perheretkestämme kertovan postauksen pääset lukemaan täältä.


RAUMA

Idyllinen Vanha Rauma on päässyt ansaitusti Unescon maailmanperintölistalle. Puutaloarkkitehtuurin lisäksi Raumalla voi tutustua esimerkiksi Kylmäpihlajan majakkaan, katsella maisemia Kiikartornista, kiertää muutaman museon ja syödä hyvin. Merellinen kaupunki on varmasti parhaimmillaan kesäaikaan, mutta toistaiseksi ainoa oma vierailuni ajoittui talveen. Tuosta tutkimusretkestä voi lukea lisää omasta postauksestaan.



NAANTALI

Lasten kestosuosikki Muumimaailma takaa, että perheemme suuntaa Naantalin auringon alle jo seitsemäntenä peräkkäisenä kesänä. Naantali on muutenkin mukava kesäkaupunki, josta löytyy kauniita puutaloja, merellistä tunnelmaa sekä viihtyisä satama-alue monine ravintoloineen. Naantalissa voi tutustua myös vaikkapa presidentin kesäasunnon Kultarannan puutarhaan, eikä vierailu kaupungissa ole täydellinen ilman Amandiksen vohveleita.


PORVOO

Maamme idyllisimpiin kaupunkeihin kuuluva Porvoo on tuttu retkikohde, jossa käyn yleensä pari kertaa vuodessa. Vanhoissa puutalokortteleissa on mukava vaellella niin lämpiminä kesäpäivinä kuin tunnelmallisina talvi-iltoinakin. Porvoon ravintolatarjonta on kaupungin kokoon nähden erinomainen. Hyviksi koettuja vaihtoehtoja ovat muun muassa Zum Beispiel, Gabriel 1763, Bistro Sinne sekä kantakahvilani Fanny.


LOVIISA

Mikäli Porvoo on jo nähty tarpeeksi monta kertaa, voi mukavan retken tehdä vaikka viihtyisään Loviisaan. Rannikkokaupungista ovat jääneet mieleen muun muassa kuvan Laivasilta, maalinnoitus, puutaloalue sekä Vaherkylän kahvila. Kaupungin edustalla voi tehdä veneretken Svartholman merilinnoitukseen ja Strömforsin ruukki Ruotsinpyhtäällä on myös mukava vierailukohde.


MIKKELI

Mikkeli on tullut tutuksi useimmiten taukopaikkana, jossa voi pysähtyä vaikkapa Tertin kartanossa tai kuvan Kenkäverossa. Keskustan nähtävyyksiin kuuluvat esimerkiksi Naisvuoren näkötorni sekä sodan ja rauhan keskus Muisti. Lapsiperheet suuntaavat tietenkin Visulahteen, josta kirjoitin postauksen viime kesänä.


PUUMALA

Puumala mainostaa olevansa Saimaan kaunein ja Suomen kuumin kunta. En tunne suosittua kesämökkipitäjää kovin hyvin, mutta jo lyhyt tutustuminen on antanut viitteitä siitä, etteivät mainospuheet ole aivan tuulesta temmattuja. Jos automatkalla Etelä-Savon suunnalla ei ole kiirettä, kannattaa pääteiden sijasta kurvailla Pistohiekan kautta ja ihailla upeita järvimaisemia.


LAPPEENRANTA

Etelä-Karjalan kaupungit Lappeenranta ja Imatra ovat sopivasti matkan varrella hieman pohjoisempaan suuntautuvilla matkoillamme, joten ne käyvät hyvin taukopaikoiksi ja ansaitsisivat aikaa tarkempaankin tutustumiseen. Mukava käyntikohde lasten kanssa on Lappeenrannan mahtava Hiekkalinna, joka on pystytetty sataman tuntumaan joka kesä vuodesta 2004 lähtien.



SAVONLINNA

Käynti Savonlinnan torilla kuuluu jokakesäisiin perinteisiini. Mikäli aikaa riittää muuhunkin kuin lörtsyn syömiseen, kannattaa ehdottomasti tutustua komeaan Olavinlinnaan tai lähteä risteilemään Saimaalle. Kuntaliitoksen myötä nykyisin Savonlinnaan kuuluvan Kerimäen maailman suurin puukirkko on myös vaikuttava nähtävyys.


PUNKAHARJU

Savonlinnan kaupunkiin liitetty Punkaharju kuuluu maamme klassisiin maisemakohteisiin. Harjualueen halki kulkevaa tietä on aina yhtä mukava ajella ja sen läheltä löytyy monia tutustumiskohteita, kuten Metsämuseo Lusto, Taidekartano Johanna Oras sekä ylistetty Inkeritalon vohvelikahvila. Punkaharjun ympäristö on myös hyväksi todettua mökkeilyaluetta, sillä kirjoitan tätä postausta parhaillaan Puruveden rannalta.


KITEE

Nämä kohdevinkit alkoivat kotikaupungistani ja päättyvät rakkaille sukujuurilleni. Kitee tunnetaan erityisesti pontikasta, pesäpallosta ja Nightwishistä, mutta siellä voi toki kokea paljon muutakin. Olen kertonut Kiteestä laajemmin postauksessa, jonka julkaisin viime kesänä.


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat  Travellover, Muru Mou ja Skimbaco.

Minut löytää Instagramista nimellä @lahtoportti.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
18 kommenttia

1 kommentti

  1. Heidi / Maailman äärellä

    6.7.2017 at 18:10

    Tosi kiva Suomi-juttu! Vähän jänskätti, pääseekö Savonlinna mukaan – ja siellähän se oli sokerina pohjalla ❤️ (Inkerikahviloineen kaikkineen). Minä olen muuten vähän saman suuntaista suunnitellut eli vierailua tänä kesänä Helsingin saarilla mutta kun tuo siippani on vähän nihkeä vapaalla sinne suunnalle lähtemään (muuta kuin Helsinki-Vantaan-lentokentälle). Niin, ja komeita Suomi-kuvia. Erityisesti tuo mökkikuva Punkaharjulta ❤️.

    • Mika / Lähtöportti

      7.7.2017 at 0:03

      Kiitos Heidi! Toki Savonlinna ja Punkaharju pääsevät mukaan, jos nyt ylipäätään jotain Savoon liittyvää kirjoittelen 🙂 Ymmärrän kyllä miestäsi, mitä sitä Helsinkiin lähtemään, jos saa Saimaan rannoilla asua. Tulkaa joskus Tuusulaan, järvi ei ole ihan Saimaan veroinen, mutta mukavaa seutua Etelä-Suomessa muuten. Meilläkin nuo Helsingin saariretket tuntuu siirtyvän vuodesta toiseen, vaikka kovin helppoja päiväretkiä meiltä käsin olisivatkin. Tänä vuonna täytyy käydä edes jollain noista saarista!

  2. Noora | Kerran poistuin kotoa

    6.7.2017 at 18:13

    Hieman hävettää myöntää, että mainitsemistasi paikoista olen käynyt neljässä… Suomessa matkustamiseen pitäisi malttaa panostaa, edes kesällä. Tämänhetkinen sää ei tue väitettäni, mutta parhaimmillaan kesäinen Suomi on parasta ikinä! Porvoo ja Rauma ovat keikkuneet mulla nyt aika pitkään potentiaalisten kesäkohteiden joukossa, toteutus vaan uupuu. Helsingissä kävin juuri Suomenlinnassa, ja muutkin saaret kiinnostaisivat kovasti 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      7.7.2017 at 0:15

      Kiitos kommentista Noora! Näillä keleillä usko Suomen kesään väkisinkin horjuu, mutta eiköhän sitä lämpöä ja aurinkoakin vielä jonain päivänä saada. Sulla on kyky tehdä lyhyessäkin ajassa niin kiinnostavia reissuja ulkomaille, että kotimaanmatkailu on varmaan siksikin jäänyt vähemmälle. Lämmin suositus Porvoolle ja Raumalle ja jos joskus saadaan jonkinlainen matkablogihenkinen Kerava-päivä organisoitua, niin tervetuloa mukaan 😀

  3. ananas2go

    8.7.2017 at 9:45

    Matkablogihenkinen Kerava-päivä?

    Taidemuseolla taisi muistaakseni olla jokin veistoksia pitkin kaupunkia -tyyppinen kierros tai esite? Pitäisi käydä taas joskus.

    Kiitos mukavasta, innoittavasta jutusta!

    • Mika / Lähtöportti

      9.7.2017 at 11:06

      Kiitos kommentista Anna!

      Kerava-päivästä on toistaiseksi olemassa vain alustava idea, katsotaan mitä tapahtuu 😀 Mukavaa kun olet tykännyt Keravasta! Voisin kuvitella että taidemuseolta löytyisi tuollaisia kierroksia tai esitteitä, en ole kuitenkaan perehtynyt asiaan tarkemmin.

  4. Timo

    8.7.2017 at 14:10

    Mainio kokoelma laajalta alueelta! Tunnistin jopa Ainolan meidän Järvenpään kävelylenkiltä. ^^

    • Mika / Lähtöportti

      9.7.2017 at 11:13

      Kiitos Timo! Tähän tuli nyt koottua kohteita suhteellisen laajalta alueelta, kun koen lähimatkailuksi myös nuo sukujuurille Itä-Suomeen tekemäni reissut. Ainolassa voisikin taas joskus käydä uudelleen, useimmat omat vierailut ei tosin etene portilla olevaa Kahvila Aulista pidemmälle 🙂

  5. sarsa /Pohjoistuuli puhaltaa

    8.7.2017 at 17:43

    Kivoja kohteita. Viime kesänä minäkin pitkän suunnittelun tuloksena poikkesin Tuusulanjärvellä ja Halosenniemessä, sinne jäi vielä paljon katseltavaa. Tuossa onkin melkeinpä itäisen Suomen lempikaupungit listattuna. Puumalasta minulle tulee ensimmäisenä mieleen Liehtalanniemen museotila, oletko koskaan poikennut?

    • Mika / Lähtöportti

      9.7.2017 at 11:27

      Tuusulanjärven lähistöllä riittää kyllä kohteita useammallekin retkelle, muun muassa Erkkola, Aleksis Kiven kuolinmökki ja Ahola jäi tässä jutussa mainitsematta. Kiitos museotilavinkistä, en ollut tästä kuullutkaan, mutta näyttää nettisivujen perusteella oikein mukavalta. Pidetään mielessä seuraavalla kerralla, kun liikun Puumalan suunnalla!

  6. Terhi / Muru Mou

    9.7.2017 at 20:32

    Postauksen alkupään paikat on ikävä kyllä mulle ainakin toistaiseksi aivan tuntemattomia, mutta lopusta sentään löytyi jotain tuttua: opiskelin kymmenen vuotta sitten Lappeenrannassa, ja noina opiskeluvuosina kaupunki tuli hyvinkin tutuksi. Valmistumisen jälkeen en ole siellä enää käynyt, mutta olisi hauska joskus palata kaupunkiin verestämään muistoja 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      11.7.2017 at 16:51

      Paluu tuttuun Lappeenrantaan voisi ollakin hauskaa noin pitkän tauon jälkeen! Tervetuloa joskus Keski-Uudellemaalle, matkailullisessa mielessä Tuusulan Rantatie on ihan oikeasti suosittelemisen arvoinen.

  7. duunireissaaja

    10.7.2017 at 11:05

    Lasketaanko nähdyksi, jos viime viikolla ajoi Tuusulan Rantatien pysähtymättä kertaakaan? Nyt kun työpaikka muutti ihan siihen hoodeille, tulee Tuusula-Kerava-Järvenpää kenties itsellekin tutummiksi.

    • Mika / Lähtöportti

      11.7.2017 at 17:03

      Lasketaan itse Rantatie nähdyksi, mutta sen varrella olevat nähtävyydet ei 😀 Seuraavan kerran sitten paremmalla ajalla ja kerro jos tarvitset matkaopasta noille hoodeille 🙂

  8. Travelloverin Annika

    27.7.2017 at 18:25

    Hassua, että minä, joka en harrasta kotimaanmatkailua, olen käynyt kymmenessä. :O Mutta kaikkeen Porvoota lukuunottamatta on ollut jokin muu kuin matkailullinen syy. Toistan itseäni, kun totean, että osaahan Suomi olla kaunis. Ja ainakin Loviisa puhuttelee näistä kohteista sen verran, että käytävä on. Se on minullekin lähikohde. Savonlinnakin kiinnostaa (mutta sen ja muutaman muun kohdalla taisit lähimatkan käsitettä vähän venyttää…)

    • Mika / Lähtöportti

      31.7.2017 at 0:26

      Aika monella Suomen paikkakunnalla taitaa tulla lopulta jossain vaiheessa käytyä, vaikkei niihin matkailun vuoksi menisikään. Näistäkin melkein kaikissa olen joskus käynyt myös ilman matkailuun liittyvää syytä. Venytin lähimatkan käsitettä sen verran, että otin mukaan kohteita sekä fyysisen että henkisen kotipaikan ympäristöstä 🙂

  9. Kohteena maailma / Rami

    6.8.2017 at 15:37

    Tässäpä oli itselle monta uutta vinkkiä tutuistakin kaupungeista! Eniten kiinnosti itselle nuo vieraammat Helsingin lähikaupungit, joita pitäisi tulla kyllä katsastamaan ”turistiajatuksella”. Harmi, kun en nyt pääse Keravalle Valkosipulifestareille, kun sattui päällekäistä menoa.

    • Mika / Lähtöportti

      6.8.2017 at 23:28

      Sääli ettei Valkosipulifestarit mahtuneet tällä kerralla kalenteriin, mutta tervetuloa tänne päin joskus toiste! Näitä seutuja olisi sikälikin mukava esitellä, että näkee omat arkiset kotikulmat ihan uudella tavalla, kun hakee mukaan vähän ”turistinäkökulmaa”.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suomi

Sinebrychoffin taidemuseo Helsingissä

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Helsingin keskustassa Bulevardin varrella sijaitseva Sinebrychoffin taidemuseo sykähdyttää sekä upeilla taidekokoelmilla että kotimuseon ylellisellä sisustuksella. Vierailin museossa nyt marraskuussa vasta ensimmäistä kertaa.

Tutustuin Sinebrychoffin panimosuvun vaiheisiin ensi kertaa viime keväänä, kun kävimme Merikeskus Vellamossa Kotkassa. Siellä upean Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttelyn yhteydessä mainittiin sivumennen Moskovan suunnalta saapunut Peter Sinebrychoff. Hän perusti 1700- ja 1800-lukujen taitteessa Ruotsinsalmen venäläistä varuskuntaa palvelleen panimon. Kauppa kävi janoisten sotilaiden ansiosta hyvin. Yritys siirtyi Peterin kuoltua hänen vasta 16-vuotiaalle pojalleen Nikolaille. Ruotsinsalmen merilinnoitus sijaitsi nykyisen Kotkan kaupungin paikalla eli silloisella Ruotsin ja Venäjän rajalla. Linnoitus menetti merkityksensä Suomen sodan jälkeen vuonna 1809, kun Venäjä oli valloittanut Suomen Ruotsilta itselleen, eikä rajaa ollut enää lähimaillakaan.

sinebrychoff_12

 
Nuori Nikolai osoittautui hyväksi liikemieheksi. Varuskunta siirrettiin sodan jälkeen Viaporiin eli Suomenlinnaan, jonne Nikolai seurasi perässä. Helsinkiin asetuttuaan hän sai hankittua yksinoikeuden panimotoimintaan sekä viinan valmistamiseen ja myymiseen koko kaupungissa. Liiketoiminta laajeni muihin juomiin, ruokakauppaan sekä rakennusalallekin. Hietalahdessa toimineen panimon yhteyteen osoitteeseen Bulevardi 40 valmistui vuonna 1842 komea päärakennus, jossa Sinebrychoffin taidemuseo nykyään toimii.

sinebrychoff_06

 
Nikolain kuoltua panimo siirtyi hänen veljensä Paulin johtoon, ja liiketoiminta kehittyi entisestään. Muhkeapartainen Paul asusteli Bulevardi 40:ssä poikamiehenä, kunnes nai taloudenhoitajansa tyttären Annan. Anna Sinebrychoff jäi vuonna 1883 leskeksi ja otti aikakaudelle poikkeuksellisen naisjohtajan roolin. Jälkikasvuakin oli syntynyt, ja panimo siirtyi myöhemmin Paulin ja Annan vanhimman pojan käsiin. Annalla oli silti edelleen vaikutusvaltaa yritystoiminnassa ja hänet muistetaan myös avokätisenä hyväntekijänä.

sinebrychoff_03

 
Kuvassa vasemmalla näkyvä Nicolas Sinebrychoff ei perinyt vanhempiensa bisneslahjakkuutta, joten yritys siirtyi myöhemmin hänen veljensä Paul Sinebrychoff nuoremman hoitoon. Kuvassa oikealla näkyvä Paul nuorempi oli pätevä johtaja, joka hallitsi myös sijoitusmarkkinat. Hän meni naimisiin Svenska Teaternin tähtinäyttelijän Fanny Grahnin kanssa. Pariskunta ehti matkustella paljon ympäri Eurooppaa ennen Paulin siirtymistä yrityksen johtoon. Molemmat ihastuivat matkoilla näkemiinsä taidemuseoihin ja alkoivat itsekin keräillä tauluja. Harrastus jatkui Paulin ja Fannyn loppuiän ajan. Parilla ei ollut lapsia, joten leskeksi jäänyt Fanny lahjoitti arvokkaan taidekokoelman hieman ennen kuolemaansa Suomen valtiolle vuonna 1921. Näin Sinebrychoffin taidemuseo sai alkunsa.


sinebrychoff_14

Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseo

Rakennuksen yläkerta oli aikoinaan Sinebrychoffien asuntona ja edustustiloina. Aluksi saavutaan näyttävään empiretyyliseen saliin, joka tekee vaikutuksen jo ensi silmäyksellä. Koristeellisia huonekaluja on mukava pysähtyä tutkimaan ja samalla tuntea, kuin olisi jossakin eurooppalaisessa palatsissa. Ei tämä ehkä ihan Versaillesilta näytä, mutta sen sivurakennukseen Petit Trianoniin Sinebrychoffien sisustusta voisi jo ehkä verrata.

sinebrychoff_04


Seuraavaksi saavutaan pirteänväriseen kustavilaiseen salonkiin. Seinät ovat täynnä juhlavia muotokuvia ruotsalaisista aatelisista ja kuninkaallisista. Paikalla päivystävä opas esittelee mielellään sylinterilipastoa, jonka itse Ruotsin kuningas Kustaa III teetti aikoinaan sisarelleen. Meitä viehättävät rakennuksen erkkeri-ikkunat, joiden luona olisi varmasti mukava istuskella lukemassa ja seurailla siinä sivussa Bulevardin kulkijoita.

sinebrychoff_05

 
Kepeä ilmapiiri muuttuu tummasävyiseksi, kun siirrymme Paul Sinebrychoffin työhuoneeseen. Seinät ovat täynnä taidetta, jonka näkyvimpänä teemana ovat alankomaalaisten maalareiden toteuttamat muotokuvat. Tuskinpa Paul osasi täällä työskennellessään arvata, että joulukuusta 1992 lähtien panimon toiminta jatkuisi Helsingin sijasta minun kotikulmillani Keravalla.

sinebrychoff_02


Myös Sinebrychoffien ruokasali on tummanpuhuva, mutta kodikas. Paul ja Fanny Sinebrychoffin ajasta kertovat huoneet henkivät porvariston hillittyä charmia ja antavat käsityksen siitä, millaista elämää Bulevardi 40:ssä on eletty. Pidämme näiden kadunpuoleisten huoneiden lisäksi myös puiston puolella olevista erkkereistä, joissa voisi viettää vaikkapa rauhallisia teehetkiä. On mukava kuulla, että nykyisin Koffin puistona tunnettu viheralue oli kaupunkilaisten vapaassa käytössä jo 1800-luvulla Sinebrychoffien aikaan.

sinebrychoff_01


Puistonpuoleiset huoneet toimivat nykyään taidenäyttelytilana, jossa ei ole kalusteita. Joukossa on paljon mielenkiintoisia teoksia. Näemme kierroksen päätteeksi museon todellisen helmen, Suomen ainoan Rembrandtin maalaaman taulun. Suuri hollantilainen mestari loi Lukevan munkin vuonna 1661, ja se päätyi maahamme taidetta keränneen kamariherra Hjalmar Linderin ansiosta.


sinebrychoff_09

Espanja myyttien takaa -näyttely 11.1.2026 saakka

Museon ensimmäisessä kerroksessa ja kellarissa järjestetään vaihtuvia taidenäyttelyitä, joista on tällä hetkellä vuorossa Espanja myyttien takaa. Aihe on meille matkailuhenkisille ihmisille oikein mieluisa, ja nähtävillä onkin paljon kiinnostavia teoksia 1800-luvun jälkipuoliskolta sekä 1900-luvun alusta. Näyttelyteksteissä mainitaan matkailun merkitys ja erilaiset mielikuvat, jotka ovat aina muokanneet käsitystämme Espanjasta. Aurinkoinen Andalusia on edelleen matkailijoiden kestosuosikki, ja sen valo on miellyttänyt myös taiteilijoita eri vuosisadoilla. Taidemaalarit ovat perehtyneet valoon myös esimerkiksi Valenciassa ja Kataloniassa.

sinebrychoff_08


Pidän perinteisistä maalauksista, joissa on maisemia tai vaikkapa erilaisia ihmisiä arkisissa askareissaan. Näyttelyn parhaat teokset ovat omasta mielestäni José Gallegos y Arnosan tarkasta siveltimestä. Sherrykaupunki Jerezissä syntyneellä taiteilijalla on ollut uskomaton kyky luoda pikkutarkkoja ja suorastaan valokuvamaisia teoksia. Pyhä Teresa kardinaalin edessä sykähdyttää valollaan, ja Suutari Sevillassa on kaikkine yksityiskohtineen taulu, jota uppoutuu mielellään ihailemaan pitkäksi aikaa. José Gallegos y Arnosa vietti kesiään Nettunon ja Anzion seudulla Italiassa, jossa myös kuoli vuonna 1917. Kirjoitin muutama vuosi sitten blogijutun Anzio-Nettunon sotilashautausmaasta.

sinebrychoff_11

 
Myös Martín Rico syntyi Espanjassa ja kuoli Italiassa. Hänen maalaamansa Venetsialaisia kalastajia kuuluu omiin suosikkeihini tässä näyttelyssä. Taulu on upeasti maalattu ja siinä on hyvin eläviä yksityiskohtia. Ihailemme taulujen lisäksi myös rakennuksen monia kaakeliuuneja. Näyttelyn nimekkäimpiin taiteilijoihin kuuluu ehdottomasti Francisco de Goya, mutta hänen härkätaisteluaiheiset vedoksensa eivät herätä itsessäni suurta mielenkiintoa.

sinebrychoff_10


Näyttelyssä esitellään myös arabialaista eksotiikkaa, jota tulee usein esimerkiksi Andalusiassa matkustaessa vastaan. Orientalistiset aiheet olivat suosittuja 1800-luvun lopun taiteessa. Taiteilijoiden suosikkiaiheisiin kuuluivat odaliskit eli itämaisten haaremien jalkavaimot.

sinebrychoff_13

 
Sinebrychoffin taidemuseo on kaltaiselleni satunnaiselle kävijälle juuri sopivan kokoinen. Nähtävää on runsaasti, mutta kuitenkin sen verran hillitty määrä, että mielenkiinto säilyy varmasti alusta loppuun. Nautin siitä, että parituntisen museovierailun aikana voi keskittyä tarkastelemaan joidenkin teosten yksityiskohtia kaikessa rauhassa, mutta näyttelyt ehtii silti nähdä varsin perusteellisesti. On myös hyvin kiehtovaa tutustua samalla sekä taideteoksiin että Sinebrychoffin suvun vaiheisiin. Vierailu on siis mainio elämys sekä taiteen että historian näkökulmasta. Museo teki suuren vaikutuksen ja suunnittelimme jo vaimon kanssa uutta visiittiä ensi vuodelle, kun esillä on taas uusia näyttelyitä.

Museosta löytyy lisätietoa osoitteesta sinebrychoffintaidemuseo.fi.

Jatka lukemista

Suomi

Villa Kokkonen – Aallon luoma taiteilijakoti

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Säveltäjä Joonas Kokkosen kotitalo Villa Kokkonen avattiin tänä keväänä yleisölle kaikille avoimena museokohteena. Opastettu kierros tutustuttaa säveltäjän elämään ja tarjoaa mahdollisuuden Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen ihailemiseen.

Kodikas Villa Kokkonen lymyilee lähes huomaamattomana Järvenpään Vanhankylänniemessä Tuusulanjärven tuntumassa. Tämä ei ole sattumaa, sillä arkkitehti Aallon mielestä rakennus saikin kääntää selkänsä kadulle päin. Ratkaisu tarjosi myös rauhaa Joonas Kokkosen perheelle tontilla, joka oli tuohon aikaan vielä nykyistäkin metsäisempi. Tumma puinen ulkoseinä on kovin pelkistetty lukuun ottamatta oven yläpuolella olevaa katosta. Alvar Aallon kädenjälki on selvästi nähtävissä.

villakokkonen_05


Joonas Kokkonen kuoli syksyllä 1996 ja perikunta myi Villa Kokkosen paria vuotta myöhemmin Järvenpään kaupungille. Talo toimi kaupungin edustustilana ja siellä järjestettiin muun muassa pieniä konsertteja. Säveltäjän koti avattiin viime vuonna ryhmävierailuille ja viimein tänä keväänä kaikille avoimena museona. Vierailu onnistuu vajaan tunnin mittaisella opastetulla kierroksella, jonka aikana asiantuntevan oppaan tarinat herättävät rakennuksen henkiin. Paikat kannattaa varata etukäteen Järvenpään taidemuseon nettisivuilta. Villa Kokkonen on avoinna toukokuusta syyskuuhun maanantaipäiviä lukuun ottamatta. Maksuvälineenä kelpaa myös Museokortti.

villakokkonen_08

  
Joonas Kokkonen syntyi vuonna 1921 Iisalmella musikaaliseen kotiin, mutta hän muutti jo pikkupoikana isänsä työn vuoksi Järvenpäähän. Sieltä matka jatkui nuoruusvuosien jälkeen Helsinkiin, josta säveltäjä kuitenkin palasi vajaan kahden vuosikymmenen jälkeen takaisin Keski-Uudellemaalle Järvenpään Satukallioon. Muutamaa vuotta myöhemmin Järvenpään kaupunki tarjosi ansioituneelle akateemikolle useampaakin tonttipaikkaa, joista yksi sijaitsi Tuusulanjärven tuntumassa Vanhankylänniemessä.

villakokkonen_06


Kokkonen otti talonrakennusasioissa yhteyttä ystäväänsä Alvar Aalton, jos vaikka jollakulla arkkitehdin assistenteista olisi aikaa auttaa projektissa. Miehet olivat tutustuneet toisiinsa toimiessaan yhtä aikaa muun muassa Suomen Akatemiassa. Aallolla ei enää tuossa vaiheessa ollut tapana työskennellä yksityiskotien parissa, mutta hän yllätti Kokkosen tarjoutumalla suunnittelemaan Villa Kokkosen henkilökohtaisesti ikään kuin lahjaksi ystävälleen. Työ ajoittui samoihin aikoihin Finlandia-talon rakentamisen kanssa.

villakokkonen_03


Kokkonen ja Aalto kävivät yhdessä tutustumassa Vanhankylänniemen tonttiin, joka miellytti kovasti molempia. Herrat siirtyivät vaimojensa seurassa aterioimaan järvenpääläiseen ravintolaan, jossa säveltäjä kertoi työskentelytavoistaan. Hän muun muassa mainitsi kävelevänsä sävellyksiä tehdessään flyygelinsä ympärillä. Kelpo arkkitehti ajautui tämän tiedon saatuaan voimakkaan inspiraation valtaan ja alkoi luonnostella vimmatusti taloa valkealle pöytäliinalle. Tarjoilija suivaantui teosta pahemman kerran, mutta leppyi kun mukana ollut kaupungin virkamies korvasi vahingot ja lunasti liinan mukaansa. Luonnoksen kopio on nähtävillä Villa Kokkosessa ja alkuperäistä pöytäliinaa voi ihmetellä Järvenpään taidemuseossa.

villakokkonen_12


Aalto suunnitteli koko talon hyvin pitkälti flyygelin ympärille. Vieressä käden ulottuvilla on myös Kokkosen toivoma suuri kirjahylly. Työhuoneen suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota akustiikkaan, jonka piti olla musiikin soinnin kannalta täydellinen. Huoneessa on käytetty tämän vuoksi paljon puisia pintoja. Akustiikkaa oli suunnittelemassa aiheeseen erikoistunut Aino ja Alvar Aallon poika Hamilkar. Tärkeää oli myös äänieristys, joten työhuone erotettiin muusta rakennuksesta perustuksia myöten.

villakokkonen_11


Perhe pääsi muuttamaan Villa Kokkoseen jouluksi 1968. Joonas Kokkonen oli elämänsä aikana kolmesti naimisissa. Ensimmäisen vaimon Mairen kanssa syntyi kolme lasta, mutta liitto päättyi eroon. Villa Kokkosen valmistumisen aikaan Joonas oli avioliitossa Else-Majn kanssa. Pari sai kaksi yhteistä lasta. Else-Maj menehtyi sairauteen syksyllä 1979, minkä jälkeen Kokkonen oli vielä naimissa Anita Pakomaan kanssa omaan kuolemaansa saakka.

villakokkonen_10


Joonas Kokkonen on yksi Suomen historian merkittävimmistä säveltäjistä, jonka tunnetuin teos on körttiläisjohtaja Paavo Ruotsalaisen elämän loppuvaiheita kuvaava ooppera Viimeiset kiusaukset. Kokkonen sävelsi myös muun muassa neljä sinfoniaa, mutta hänen tuotantonsa jäi silti verrattain niukaksi. Mies toimi sävellystyön ohessa lukuisissa aikaa vieneissä vastuutehtävissä muun muassa Teostossa ja Suomen Säveltäjissä. Hän ehti uransa aikana opettaa Sibelius-Akatemiassa, toimia musiikkikriitikkona ja kirjoittaa paljon taiteeseen liittyvistä aiheista. Kokkonen oli myös jonkinasteinen perfektionisti, joten hän käytti runsaasti aikaa teosten viimeistelyyn sen sijaan että olisi kiirehtinyt uusien sävellysten pariin. Alkoholikin taisi joskus hidastaa työskentelyä.

villakokkonen_04


Joonas Kokkosta voidaan pitää Keski-Uudenmaan toiseksi menestyneimpänä säveltäjänä Jean Sibeliuksen jälkeen. Miehet olivat aikalaisia, joskin Sibelius noin viisikymmentä vuotta vanhempi. Säveltäjät tapasivat tiettävästi ainakin kerran, mutta eivät tunteneet toisiaan erityisen hyvin. Kokkonen ehti sen sijaan tutustua paremmin leskenä eläneeseen Aino Sibeliukseen, jonka allekirjoittama kiitoskortti on nähtävillä flyygelin päällä.

villakokkonen_07


Opastettu kierros keskittyy työhuoneen lisäksi perheen olohuoneeseen, jossa Joonas katseli televisiosta erityisesti uutisia ja jalkapalloa. Sohvalla viihtyi myös eläinrakkaan säveltäjän bernhardilaiskoira Basse.

villakokkonen_14


Ikkunasta avautuu maisema pihamaalle, jonne vierailijat eivät ainakaan vielä pääse tutustumaan lainkaan. Taustalla häämöttää Tuusulanjärvi. Säveltäjä ei halunnut tonttinsa jatkuvan rantaan saakka, vaan jätti sinne kulkureitin yleiseen käyttöön. Tuota väylää minäkin olen monesti pyörälläni polkenut, joten kiitos Joonas Kokkoselle tästä!

villakokkonen_01


Varsinaisen opastuksen jälkeen pääsee vielä tutustumaan ruokailuhuoneeseen, keittiöön, kylpyhuoneeseen ja alun perin makuuhuoneina toimineisiin tiloihin. Monista muista Aallon suunnittelemista rakennuksista poiketen Villa Kokkosessa on vain yksi kerros. Kiinnitän huomiota muutamiin japanilaisiin tauluihin ja matkamuistoihin. Kokkonen oli mukana presidentti Mauno Koiviston valtiovierailulla Japanissa ja tutustui kruununprinssi Akihitoon, joka puolestaan kävi Suomen-visiitillään jopa säveltäjän kotona täällä Villa Kokkosessa.

villakokkonen_02


Villa Kokkonen on mielenkiintoinen lisäys Tuusulanjärven taiteilijoiden kotimuseoihin. Siinä missä 1900-luvun alun taiteilijayhteisön kodit edustavat aikansa kansallisromanttista tyyliä, on Aallon suunnittelema talo luonnollisesti paljon modernimpi ilmestys. Villa Kokkonen tuo hieman mieleeni Milanossa tänä keväänä näkemämme kotimuseon Villa Necchi Campiglion, jonka pelkistetyssä arkkitehtuurissa ja muun muassa liukuoviratkaisuissa on jotain etäisesti samaa. Täytyy toki myöntää, että milanolainen rakennus on Villa Kokkosta prameampi. 

villakokkonen_13


Suosittelen Villa Kokkosta erityisesti kaikille Alvar Aallon arkkitehtuurin ystäville. Meille Keski-Uudellamaalla asuville kyseessä on mukava pieni retkikohde, ja kauempaa tulevat voivat yhdistää vierailuun muita Tuusulanjärven nähtävyyksiä. Ideoita voi etsiä vaikkapa viime vuonna kirjoittamastani jutusta 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan. Edellinen näistä seuduista kertova julkaisuni Tuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta tutustuttaa puolestaan kolmen taiteilijakodin ryppääseen Järvenpään etelälaidalla.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja