Italia
Koskettava Anzio-Nettunon sotilashautausmaa
Tutustuimme viime vuoden Italian-matkallamme Anzio-Nettunon hautausmaahan, jonka mullan alla makaa lähes kahdeksantuhatta amerikkalaista sotilasta. Kauniilla hautausmaalla ei voi kuin toivoa rauhaa koko maailmaan.
Takana on hieno pariviikkoinen matka Italiassa ja edessä vielä viimeinen päivä ennen iltalentoa Fiumicinon kentältä kotiin. Olemme yöpyneet reissun loppuvaiheessa Castel Gandolfossa, josta pääsisi lentokentälle kolmessa vartissa. Meille jää muutama tunti ylimääräistä aikaa, joten päätämme ajaa perille jotakin kiertokautta. Pyörittelen karttaa ja luettelen erilaisia paikannimiä ääneen. Appiukko tunnistaa Anzion toisen maailmansodan taistelupaikaksi, ja kun huomaan sen naapurissa Nettunossa sijaitsevan sotilashautausmaan, päätämme suunnistaa spontaanisti sinne. Ratkaisu on erinomainen, sillä perillä odottaa yllättävänkin upea nähtävyys.

Anzio-Nettunon eli toiselta nimeltään Sisilian ja Rooman amerikkalainen hautausmaa sijaitsee rannikkokaupunki Nettunossa noin viidenkymmenen kilometrin päässä Roomasta kaakkoon. Seudun sotahistoriallisesti merkittävin tapahtuma oli 22.1.1944 alkanut Anzion maihinnousu, jossa liittoutuneiden joukot pyrkivät vapauttamaan Rooman saksalaisilta miehittäjiltä. Läheiseen Nettunoon perustettiin tuolloin väliaikainen hautausmaa, jonka paikalle nykyinen hautausmaa avattiin 1956. Anzion taistelut jatkuivat kuukausia ja vaativat tuhansia kuolonuhreja, kunnes liittoutuneet saivat Rooman haltuunsa kesäkuussa 1944.

Ajamme juhlallisesta portista sisään, minkä jälkeen varmistan vielä vartijalta, että pysäköinti muurien sisäpuolelle on sallittua. Portin läheisyydessä on symmetrinen vesiallas, jonka keskellä on muistohaudan ja sypressien koristama saari. Sen takana levittäytyy pieteetillä hoidettu alue, jossa on laaja tasainen ruohokenttä sekä loputtomalta näyttäviä valkoisten ristien rivistöjä.

Hautausmaa on hyvin selkeäpiirteinen ja mahtipontinen. Marmoriristit on aseteltu niin, että vaikka pitkät rivit näyttävät ensi silmäyksellä viivasuorilta, ne muodostavatkin todellisuudessa tyylikkäitä kaaria. Suuret Rooman seudulle tyypilliset pinjamännyt luovat hieman varjoa kymmenelle hautakorttelille.

Ristien joukkoon mahtuu muutamia poikkeuksia, sillä yli sata tänne haudatuista sotilaista oli juutalaisia. Daavidin tähdet erottuvat hyvin muuten kovin yhdenmukaisista rivistöistä.

En ole käynyt vielä koskaan Normandiassa, mutta Anzio-Nettunon hautausmaa tuo mieleeni Ranskan maihinnousurannikolta näkemäni kuvat. Suomen sankarihautausmailla käytetään yleensä harmaita hautakiviä ja ulkomailla olen käynyt sotilashautausmailla aiemmin vain Kreetalla.

Laajan ja aution nurmialueen toisessa päässä on juhlallinen muistorakennus, jonka varjot tarjoavat meille suojaa paahtavaan helteeseen. Löydämme myös yllättävän mielenkiintoista nähtävää.

Muistorakennus jakautuu kahteen eri osaan. Toisessa päässä on kappeli, jonka seinillä on yli kolmentuhannen taisteluissa kadonneen nimet. Alttarin marmorilaatoissa lukee rauhaa ja hyvää tahtoa toivottava teksti.

Kappelin katto herättää huomiota, sillä se on täynnä kohokuvioilla toteutettuja eläin- ja ihmishahmoja, jotka edustavat keskiaikaisia horoskooppimerkkejä. Taideteoksen planeetat ovat samassa asennossa kuin Anzion maihinnousun alkamishetkellä.

Muistorakennuksen toisessa päässä on sotahistoriaa valottava huone, jonka seinillä on useita armeijoiden liikkeitä kuvaavia karttoja. Hautausmaan virallinen englanninkielinen nimi Sicily–Rome American Cemetery and Memorial viittaa siihen, että tänne on haudattu Anziossa kaatuneiden lisäksi myös paljon Sisilian vapauttamiseen osallistuneita sotilaita. Myös Anzio-Nettunon nimeä kuitenkin käytetään, ja se kertoo itse hautausmaan sijainnin paremmin.

Tuntuu kuin olisimme jo tässä vaiheessa nähneet kaiken mitä hautausmaalla on tarjottavanaan, mutta paras yllätys odottaa viimeisenä. Muistorakennuksen päädyssä on häikäisevän kaunis pieni puutarha värikkäine kukkineen ja suihkulähteineen.

Saamme olla laajalla hautausmaalla pitkään vain keskenämme, kunnes paikalle saapuu pari muutakin vierailijaa. Lopulta näemme myös joukon lounastauolta palailevia puutarhureita, jotka kaikesta päätellen tekevät työnsä hyvin. Hautausmaa näyttää jokaista ruohonkortta myöten huolella hoidetulta ja kaikkialla on todella siistiä. Muistorakennuksen takaa löytyy myös priimakuntoinen wc-rakennus.

Anzio-Nettunon amerikkalainen sotilashautausmaa on mielestäni harvinaisen kaunis ja koskettava paikka. Meillä ei ole kiirettä minnekään, joten ehdimme tutustua alueeseen ajan kanssa ja saamme katsella muistomerkkejä kaikessa rauhassa. Tällainen hautausmaa saa ajattelemaan sotien järjettömyyttä, sillä nurmen alla makaa 7861 parhaassa iässään ollutta ihmistä. Miesvaltaisessa joukossa on myös 17 naista. Tämä on toki vain pieni murto-osa Italian taisteluissa kaatuneista, koko toisen maailmansodan uhrimäärästä puhumattakaan.

Hautausmaan yhteydessä on pieni vierailukeskus, jossa voisi katsella aiheeseen liittyviä valokuvia ja videoita. Siellä käyminen jää meiltä väliin, mutta jatkamme joka tapauksessa matkaamme kohti lentokenttää yhtä mielenkiintoista kokemusta rikkaampina. Hautausmaa on avoinna ympäri vuoden joulupäivää ja uudenvuodenpäivää lukuun ottamatta kello 9–17.

Anzio ja Nettuno ovat muutenkin hyviä kohteita sotahistoriasta kiinnostuneille, sillä esimerkiksi Anzio Beachhead Museum valottaa varmasti maihinnousun tapahtumia. Alueella on myös pari pienempää sotilashautausmaata sekä muutamia aiheeseen liittyviä muistomerkkejä.
Lue lisätietoa hautausmaasta American Battle Monuments Commissionin sivustolta.
Italia
Historiallinen rantakaupunki Sperlonga
Tutustuimme kesäkuun Italian-matkallamme Sperlongaan, jossa vietimme vajaan vuorokauden. Miellyttävän kaupungin vanhin osa muodostuu kiehtovasta kapeiden kujien labyrintista, merimaisemia riittää ja moni viihtyy pitkillä hiekkarannoilla.
* Sisältää Booking.comin mainoslinkkejä
Ajamme Sperlongaan Rooman seudulta Ostiasta, josta matka vie pari tuntia. Roomasta pääsisi perille suunnilleen samassa ajassa myös junaa ja bussia käyttämällä. Sperlonga on siis yhdistettävissä Rooman-matkaan joko päiväretkenä tai totta kai myös yöpymisten kera. Meille se on välietappi reilun kahden viikon matkalla, jonka loput kohteet sijaitsevat eteläisemmässä Italiassa. Sperlonga on houkuttanut itseäni jo kauan. Se pääsi melkein erään Italian-matkamme ohjelmaan jo reilut kymmenen vuotta sitten, mutta valitsimme tuolla kerralla Puglian ja Rooman väliseksi yöpaikaksemme sittenkin Casertan. Casertan palatsi olikin tuolloin upea vierailukohde, mutta olen iloinen päästessäni vihdoin myös Sperlongaan.

Olemme varanneet yhden yön majoituksen kodikkaan pienestä *B&B Sperlongasta, joka sijaitsee melko lähellä rantaa. Auton saa pysäköityä kätevästi majapaikan pihalle. Talon emäntä on tarkkana kahdelta iltapäivällä alkavasta sisäänkirjautumisajasta, mutta emme onneksi ole montaa minuuttia etuajassa. Meidät otetaan ystävällisesti vastaan ja pääsemme viihtyisään neljän hengen huoneistoon. Parvekkeelta on näkymä hiljaisen kadun yli kaupunkiin, ja kattojen takana välkkyy Välimeri.

Aloitamme Sperlongaan tutustumisen rannan tuntumasta. Kaupungin suurena vetonaulana toimii pitkä hiekkaranta, jonka takana on väljästi tilaa kävelijöille. Pysähdymme pian houkuttelevalle terassille syömään tuhdit voileivät ja nauttimaan raikkaat Aperol Spritzit. On mukavaa istuskella lämpimässä säässä ja nauttia italialaisesta tunnelmasta.

Sperlongan valkeaksi kalkittu vanhakaupunki on rakennettu korkealle kukkulalle ennen kaikkea puolustustarkoituksessa, sillä menneinä vuosisatoina Tyrrhenanmerellä seilasi merirosvoja pahat mielessään. Sperlongaa koettelivat erityisesti Välimeren etelärannalta saapuneet saraseenit. Toisaalta kukkulan päällä oli myös terveellisempää elää kuin kosteilla alankomailla.

Sperlongalla on pitkä historia antiikin roomalaisten lomanviettopaikkana. Keisari Tiberius rakensi tänne jo parituhatta vuotta sitten huvilan, jonka raunioihin emme kuitenkaan valitettavasti ehdi tällä kerralla tutustua. Raunioiden yhteydessä on myös arkeologinen museo sekä näyttävä luola.

Kävelemme hiekkarannan takana kulkevaa rantakatua pitkin ja aistimme Sperlongan lomatunnelmaa. Kesäkuun alussakin näyttää riittävän jo melko paljon auringonpalvojia, mutta toisaalta rannalla on silti italialaisen mittapuun mukaan vielä varsin väljää.

Reittimme kääntyy hetkeksi rannansuuntaiselle pääkadulle Via Cristoforo Colombolle, joka kulkee muun muassa houkuttelevalta näyttävän *Aurora-hotellin takaa. Pysähdymme hetkeksi tyylikkäälle aukiolle, kunnes lähdemme kiipeämään kohti vanhaakaupunkia.

Kurkistamme muurien ulkopuolelle rakennettuun San Rocco extra mura -kappeliin. Pieni 1400-luvulla rakennettu kappeli on kaunis ja sen viileydessä on mukava viettää pari minuuttia ennen ylämäkeen kapuamista.

Ylös melko jyrkästi viettävä kävelyreitti hurmaa merimaisemillaan. Muureja koristavat runsaat kukkaistutukset ja esimerkiksi ihmeköynnökset hehkuvat kirkkaissa väreissä. Aurinko paistaa ja kauneutta riittää joka puolella niin paljon, että valokuvia tulee otettua runsaasti.

Ympärilleen katsellessa ei tarvitse ihmetellä, miksi Sperlonga on päässyt maan kauneimpia kyliä listaavalle I Borghi più Belli d’Italia -sivustolle. Sperlonga on esitelty myös Näkymiä vihreältä kukkulalta -blogista tutun Heli Pekkarisen Kylässä Italiassa -kirjassa.

Saavumme pittoreskiin vanhaankaupunkiin, jonka kapeat kujat ja rosoiset seinät henkivät mennyttä aikaa. Toisaalta päidemme yläpuolella kuivuvat pyykit sekä huolellisesti paikoilleen asetellut kukkaruukut kertovat talojen nykyisistä asukkaista.

Kujien labyrintissa on paljon kauniita yksityiskohtia ja silmiinpistävän siistiä. Köyhä kalastajakylä on viime vuosikymmeninä muuttunut, kun valtaosa asunnoista on kunnostettu varakkaiden italialaisten kakkoskodeiksi tai matkailijoiden majoitustiloiksi. Joukossa lienee myös jonkin verran iäkkäitä paikallisia, jotka ovat asuneet täällä lapsuudestaan saakka.

Sperlongan vanhakaupunki on hyvin tiivis, ja seikkailemme siellä karttaa katselematta. Löydämme sattumalta esimerkiksi Corte del Conventon, eli entisen luostarin pihan, jota koristavat seinämaalaukset kertovat sarjakuvamaiseen tyyliin saraseenien hyökkäyksistä tälle alueelle. Ympäröivissä rakennuksissa toimii pikku putiikkeja.

Pistäydymme ohimennen muun muassa entisessä kirkossa, jossa on käynnissä nykytaidenäyttely. Jossain vaiheessa ahtaat kujat johtavat aukiolle, jota reunustavat baarit ja pienet kaupat.

Kaupunkikuva alkaa näillä kulmilla hieman avartua leveämmäksi kävelykaduksi, jonka varrella näkyy myös useita ravintoloita. Ilmapiiri on mukavan leppoisa.

Vanhakaupunki sijoittuu pieneen niemeen, joka ikään kuin jakaa pitkät hiekkarannat kahtia. Näemme nyt täältä ylhäältä päin Spiaggia di Levanten eli nousevan auringon puoleisen ranta-alueen, kun taas aiemmin ohittamamme Spiaggia di Ponente sijaitsee vanhankaupungin länsipuolella.

Ohitamme Sperlongan kaupungintalon sekä Santa Maria Assuntan kirkon, kunnes palaamme kuvauksellisille kujille. Ostamme eräästä marketista juotavaa, ja vaihdan myyjän kanssa muutaman sanan. Tänään on kesäkuun toinen päivä eli Italian kansallispäivä, joten kaupungilla on vilkkaampaa kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta. Huomenna rauha kuulemma jälleen palaa kaduille ennen heinä-elokuun ruuhkaista lomakautta.

Laskeudumme taas uudelle näköalapaikalle, josta kelpaa ihailla maisemaa Spiaggia di Levanten suuntaan. Italialle hyvin tyypilliseen tapaan aurinkovarjot on aseteltu viivasuoriin riveihin ja niitä jatkuu lähes silmänkantamattomiin.

Hiekkarannan vieressä toimii moderni aallonmurtajien suojaama pienvenesatama. Se rakennettiin alun perin kalastajien käyttöön, mutta palvelee nykyisin huviveneilijöitä.

Viihdymme jonkin aikaa näköalapaikalla, kunnes laskeudumme portaita pitkin kohti suurta kulmikasta tornia. Torre Truglia rakennettiin 1500-luvulla muinaisen roomalaisen tornin paikalle suojaksi merirosvojen hyökkäyksiä vastaan. Kuuluisa kaapparikapteeni Barbarossa tuhosi rakennuksen pian sen valmistumisen jälkeen ja tornin seuraava versio koki saman kohtalon 1600-luvulla turkkilaisten merirosvojen toimesta.

Viime vuosisadoilla on ollut onneksi rauhallisempaa. Torre Truglia ehti palvella noin sata vuotta rannikkovartioston tukikohtana ja nykyisin siellä toimii jonkinlainen luontokeskus. Rakennus on kuitenkin paikalla käydessämme suljettu. Emme nyt erityisesti kaipaakaan nähtävyyksiä, mutta tornin luota on hienot maisemat eri suuntiin.

Lähdemme illalla syömään Via Cristoforo Colombon varrella sijaitsevaan Al Vignaleen, johon olen tehnyt pöytävarauksen. Ravintolan pieni mutta mukava terassi on kadun toisella puolella eli lähempänä merta kuin vaatimattomalta näyttävä ravintolarakennus. Meren ja terassin väliin jää koripallokenttä, jossa paikallinen nuoriso käy pelailemassa. Terassi on ravintolan avaamisaikaan seitsemältä tyhjillään, mutta pöydät täyttyvät illan mittaan. Jaamme auringon laskiessa herkullisia antipastoja. Munakoisopohjainen parmigiano melanzane on aina varma valinta, kuten myös prosciutton ja mozzarellan yhdistelmä. Bruschettat ovat oikein onnistuneita samoin kuin roomalaista katuruokaa edustavat supplìt eli friteeratut riisipallot.

Pääruokavalintani osuu täällä rannikolla annokseen friteerattuja mustekalarenkaita ja vihanneksia. Myös tyttöjen tilaamat pizzat vaikuttavat oikein hyviltä. Muuten aivan erinomaisen aterian heikoin kohta on jälkiruoka, sillä pannacotta on ainakin omaan suuhuni turhan makea. Lasku maksetaan mutkattomasti kassalle sisätiloissa. Teemme vielä aterian jälkeen pienen italialaistyylisen kävelyn rantakatua pitkin edestakaisin. Nautin kaupungin tunnelmasta ja lämpimästä illasta.

Sperlongasta jää tyylikäs ja erittäin miellyttävä mielikuva. Lyhyessäkin ajassa ehtii hyvin tutkia vanhaakaupunkia ja saada Sperlongasta yleiskäsityksen, mutta rantalomaa kaipaavien kannattaa toki viipyä pidempään. Ilmapiiri lienee kuumimmalla lomakaudella erilainen, mutta ainakaan kesäkuun alussa ei kansallisesta juhlapäivästä huolimatta ollut liian vilkasta.

Nukumme yön majapaikassamme ja syömme aamiaisen ulkona pienen parkkipaikan laidalla. Cappuccino on herkullista, mutta ruokapuoli painottuu italialaiseen tapaan makeisiin herkkuihin. Syön croissantini aprikoosihillon kera. Pakkaamme tavaramme ja lähdemme vajaan viiden tunnin ajomatkalle kohti Materaa. Tie nousee pian korkealle meren yläpuolelle ja näemme viimeisen vilauksen Sperlongasta auton ikkunasta. Kuka tietää palaammeko vielä joskus takaisin. Ainakin Tiberiuksen huvila jäi vielä näkemättä.
Italia
Suurenmoinen kesämatka Etelä-Italiassa
Teimme kesäkuun alussa reilun kahden viikon matkan, jonka aikana etenimme Rooman lentokentältä aina Sisiliaan saakka. Yövyimme reissun varrella viidessä eri paikassa, minkä lisäksi teimme päiväretket seitsemään kylään tai kaupunkiin.
Sain tällä kerralla tavallistakin vapaammat kädet matkaohjelman suunnitteluun. Kyseessä oli eräänlainen syntymäpäivämatkani, vaikkei ajankohta ihan juhlapäivään osunutkaan. Pienenä erona normaaleihin kolmen sukupolven reissuihimme oli hieman tavallista suurempi eri yöpaikkojen määrä sekä siirtymien pituus, sillä matkan varrelle tuli pari melko pitkää ajomatkaa. Autoilukilometrien määrä jäi kuitenkin kokonaisuudessaan alle kahdentuhannen. Vastapainona joukkoon mahtui myös muutamia lomataloilla tai niiden lähirannoilla vietettyjä päiviä, ja niin nuorempi kuin vanhempikin sukupolvi kehuivat matkaa hyvin onnistuneeksi.

Minulle tämä oli jonkinlainen unelmien Italian-matka, koska pääsin käymään monessa pitkään haaveilemassani paikassa Etelä-Italiassa. Esimerkiksi Basilicata ja Calabria ovat houkutelleet jo kauan, mutta niiden sijainti on moneen muuhun Italian kohteeseen verrattuna hieman syrjäinen. Tällä matkalla täyttyi myös tavoitteeni vierailla kaikilla Italian kahdellakymmenellä alueella. Olen viettänyt yhden tai useamman viikon kahdellatoista alueella, mutta toisaalta Marchen ja Trentino-Alto Adigen tuntemus on toistaiseksi vain päiväretkien varassa.

Sijainniltaan houkutteleva Ostia Lido
Tämänkertainen Italian-matkamme alkaa lennolla Rooman Fiumicinon lentokentälle, josta siirrymme vuokra-autolla muutaman kilometrin päähän Ostia Lidoon. Roomalaisten rantakaupunki on tuttu myös muutamalta aiemmalta matkalta, jolloin olemme yöpyneet siellä iltalennon jälkeen tai pysähtyneet matkan päätteeksi syömään ennen auton palauttamista lentokentälle. En ole koskaan varsinaisesti ihastunut Ostia Lidoon, mutta kätevä sijainti tuo kaupunkiin aina uudelleen.

Majoitumme tällä kerralla retrohenkiseen La Sirenetta -hotelliin, kävelemme pätkän pitkää rantakatua, haemme piadinat paikallisesta pikaruokaravintolasta, päädymme vahingossa hetkeksi jazzfestivaaleille ja ihailemme upeaa auringonlaskua. Vaikka Ostia Lido ei mielestäni olekaan Italian viehättävin rantakohde, voisi sinne ehkä joskus pysähtyä vähän pidemmäksikin aikaa ja tutustua ainakin Ostia Antican raunioalueeseen.

Miellyttävä Sperlonga
Jatkamme matkaa heti seuraavana aamuna kohti Sperlongaa, joka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Roomasta etelään. Sperlongaa on helppo kehua tyylikkääksi ja miellyttäväksi kaupungiksi, jossa voi nauttia rantaelämästä sekä seikkailla kuvauksellisen vanhankaupungin kapeilla kujilla. Sperlongan vanha osa on rakennettu korkealle kukkulalle, josta aukeaa upeita merimaisemia. Viivymme vain yhden päivän, jonka aikana ehdimme tutustua erityisesti vanhaankaupunkiin sekä syödä maukkaan illallisen. Tässä ajassa saa jo hyvän käsityksen Sperlongasta, mutta rantaelämästä kiinnostuneiden kannattaa toki viipyä kauemmin.
Lue lisää jutustani Historiallinen rantakaupunki Sperlonga.

Maaginen Matera
Yksi matkan tärkeimmistä kohteista on Basilicatassa sijaitseva Matera, jossa kävimme päiväretkellä jo reilut kymmenen vuotta sitten. Tuolloin heräsi ajatus palaamisesta vähän paremmalla ajalla, jotta ehtisimme nähdä kaupungin iltavalaistuksessa sekä yöpyä jossakin monista luolahotelleista. Ainutlaatuinen Matera on yksi maailman vanhimmista kaupungeista ja se tunnetaan erityisesti alueesta, jonne louhituissa luolakodeissa on asuttu vuosisatojen ajan. Italian päättäjät tyhjensivät kodit 1950-luvulla, jolloin olosuhteet todettiin asuinkelvottomiksi. Matera on kuitenkin noussut aivan uudenlaiseen kukoistukseen viime vuosikymmeninä, kun vanhoja rakennuksia on kunnostettu esimerkiksi hotelleiksi ja ravintoloiksi.

Vietämme kaksi yötä Le Dodici Lune -luolahotellissa ja ehdimme kävellä itsemme näännyksiin mäkisillä kujilla, joilla riittää tuhansia portaita. Kivisessä kaupungissa on aivan omanlaisensa ilmapiiri, joka vain paranee helteisten päivien kääntyessä leppoisiksi illoiksi. Turistiryhmät katoavat ja hämyisesti valaistut kujat hiljenevät niin, että tietyillä alueilla tulee vastaan enemmän kissoja kuin ihmisiä. Vaikka aurinkoinen Matera onkin upea, tulee sen suorastaan maaginen tunnelma esiin vasta pimeällä. Täällä jos jossain kannattaa viipyä ainakin yhden yön yli ja viettää aikaa upeilla näköalapaikoilla.
Materasta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.

Merellisiä tunnelmia Calabriassa
Matkamme jatkuu Materasta Italian saappaankärjessä sijaitsevalle Calabrian alueelle ja tarkemmin ilmaistuna Costa degli Deille eli Jumalten rannikolle. Majoitumme viikoksi Santa Maria di Ricadin kylästä vuokrattuun huvilaan, jossa viihdymme mainiosti kiireetöntä lomaa viettäen. On mukavaa asettua hetkeksi aloilleen ja tehdä välillä itsekin ruokaa sekä keitellä kahvia perinteisellä mutteripannulla. Tuntuu helpolta heittäytyä kiireettömään lomatunnelmaan viimeistään, kun kaikki pysähtyy iltapäivän kuumuuteen. Koko matkan aikana ei sada kertaakaan ja sää pysyy lämpimänä, mutta elohopea ei toisaalta nouse aivan mahdottoman korkealle. Päivän huippulämpötila asettuu yleensä 25 ja 30 asteen välille.

Kävelymatkan päästä löytyy sopivan rauhallinen hiekkaranta, jolla viihdymme parina päivänä oikein hyvin. Vaikken ole kovin innokas uimari, on mukavaa nauttia Tyrrhenanmeren lämpimästä ja kirkkaasta vedestä. Ostan aina rannalle mennessämme pienestä marketista sanomalehden, jotta voin lukea tuoreet jalkapallouutiset paikallisella kielellä. Rantamaisemat ovat kauniita ja kauempana merellä häämöttävät tuliperäiset Eoliset saaret. Retki Strombolille jää kuitenkin tällä reissulla tekemättä.

Miekkakalaa ja merimaisemia Scillassa
Tutustumme Calabriassa kolmeen kauniiseen kaupunkiin. Ensimmäinen näistä retkistä suuntautuu Scillaan, jonka kiehtovin osa on pittoreski kalastajakortteli Chianalea. Vanhan kujan varrelta kannattaa koukata johonkin monista kalaravintoloista, joiden terassit ulottuvat merenpäällisille laitureille. Maistan lounaan pääruokana miekkakalaa, josta ollaan täällä Scillassa erityisen ylpeitä. Valinta osuukin nappiin, sillä ruoka on erittäin maukasta. Kiipeämme ateriaa sulatellen Ruffon linnoitukselle ihailemaan merimaisemia. Kylän toisella puolella näyttää olevan pitkä hiekkaranta. Scilla jää mieleen idyllisenä ja miellyttävänä paikkana, jossa on sopivan rauhallista.
Scillasta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.

Kuvankaunis Tropea
Jumalten rannikon helmeksikin mainittu Tropea on seudun tunnetuin turistikohde, mutta suosio ei ole pilannut kauniin kaupungin charmia. Dramaattisten jyrkänteiden reunalle rakennettu vanhakaupunki on kuvauksellinen ja keskeisimpien kävelykatujen ulkopuolelta löytyy myös hiljaisia kujia. Sperlongan tai Scillan tapaan Tropean viehätys perustuu vanhankaupungin lisäksi pitkiin hiekkarantoihin. Kiipeämme katselemaan komeita merimaisemia muun muassa Santuario di Santa Maria dell’Isolan kirkolta.
Tropeasta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.

Pizzaa, jäätelöä ja kissoja Pizzossa
Kolmas Calabrian retkikohteemme Pizzo tunnetaan erityisesti tartufo-jäätelöannoksesta, jota ei voi ainakaan kaupungin pääaukiolla ohittaa. Mekin maistamme herkullisen suklaista tartufoa yhdessä monista vierekkäisistä kahviloista. Sitä ennen täytyy kuitenkin syödä pizzoja Pizzossa ja kierrellä vanhankaupungin kujilla. Myös Pizzo on rakennettu rannan tuntumasta kohoavien kallioiden päälle ja sitä vartioi vanha linnoitus. Omalta retkeltämme jää mieleen myös Mugat-niminen puutarha, jossa paikalliset vapaaehtoiset pitävät huolta Pizzon kulkukissoista. Paikalla ei ole käydessämme ihmisiä, mutta viivymme hyvän tovin suloisten kissojen seurassa.
Pizzosta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.

Paluu hurmaavaan Sisiliaan
Siirrymme matkan viimeisiksi viideksi päiväksi Sisiliaan, jossa lomailimme edellisen kerran kahdeksan vuotta sitten. Minulla ei ole yhtä ehdotonta suosikkia Italian alueista, mutta Sisilia kuuluu listallani vähintäänkin kärkipäähän. Niinpä tuntuukin oikein mukavalta ylittää Messinansalmi ja saapua Välimeren suurimmalle saarelle. Lyhyt merimatka taittuu sujuvasti autolautalla. Ostin liput etukäteen netistä, joten voimme ajaa Villa San Giovannin satamassa jonon jatkona suoraan lautalle. Liput ovat voimassa tiettynä päivänä, mutta lauttoja kulkee jatkuvasti edestakaisin, eikä kellonaikaa tarvitse valita etukäteen.

Saavumme parinkymmenen minuutin lauttamatkan päätteeksi Messinan keskustaan, josta suuntaamme Sisilian pohjoisrannikkoa seuraavalle moottoritielle. Pitkälti tunneleissa ja silloilla etenevä reitti ei ole erityisen mukava ajettava, mutta vie tehokkaasti Altavilla Miliciaan, josta olemme vuokranneet reissun jälkimmäisen lomatalon. Altavilla jää meille melko vieraaksi, mutta teemme jälleen mukavia päiväretkiä niin itään kuin länteenkin päin. Olen nyt majoittunut kolmelle eri seudulle Sisiliassa ja huomannut, että niin maisemat kuin tunnelmatkin vaihtelevat varsin paljon eri puolilla saarta.

Vilkas ja viehättävä Cefalù
Ensimmäinen retkemme Sisiliassa suuntautuu Cefalùun, joka kuuluu suomalaistenkin matkatoimistojen kohdevalikoimaan. Pidän erityisesti saaren pohjoisrannikolta löytyvän kaupungin vanhasta osasta, jossa riittää aikaa nähneitä rakennuksia sekä kivannäköisiä kujia. Kävelemme helteisellä rantakadulla, näemme ihmismassojen täyttämät hiekkarannat, syömme maittavan lounaan varjoisalla kujalla, maistelemme raikasta mansikkagranitaa ja nautimme niin merimaisemista kuin vanhassakaupungissa kiertelystäkin. Muutamassa tunnissakin ehtii hyvin tutustua kaupunkiin, mutta monelle tämä on se varsinainen lomakohde tai vähintäänkin retkien tukikohta.
Cefalùsta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.

Sopivasti arkipäiväinen Termini Imerese
Termini Imerese on Cefalùun verrattuna varsin erilainen, sillä tämä kaupunki ei vedä puoleensa turistimassoja. Päädymme aitoa sisilialaista ilmapiiriä henkivään Termini Imereseen oikeastaan siksi, että siellä on kuvattu vaimon ja anopin seuraamaa Unelmakoti Sisiliassa -televisiosarjaa. Löydämme ruotsalaisen Nylanderin perheen remontoiman vaaleanpunaisen Palazzo Cirillon, mutta myös yllättävän paljon muuta kaunista. Kujat ja portaikot ovat sunnuntai-iltapäivänä autioita, joten saamme ottaa valokuvamme rauhassa. Ohjelmaamme kuuluu myös merenelävistä koostuva lounas sekä jäätelöt paikallisen keskusaukion laidalla.
Termini Imeresestä on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.

Karismaattinen Palermo
Yksi eniten odottamistani retkikohteista on Palermo, jossa käymme paikallisjunalla Altavilla Miliciasta käsin. Vilkas suurkaupunki tuo vaihtelua matkaohjelmaan ja tarjoaa kokemuksia laidasta laitaan. Aloitamme Ballaròn markkinoiden kaoottisesta hässäkästä, kiertelemme kävelykaduilla ja aistimme kiehtovan kaupungin vaihtelevia tunnelmia. Palermo on paikoitellen rähjäinen, mutta yllättää upeiden vanhojen rakennusten runsaalla määrällä. Löydämme myös viihtyisiä puistoja ja vierailemme katedraalissa. Omituisin kokemus on Catacombe dei Cappuccini, jonka maanalaisiin käytäviin on haudattu satoja ihmisiä. Vaatteisiin puetut luurangot ovat kaikkien nähtävillä, ja monet niistä on nostettu seisovaan asentoon seiniä vasten. Katakombien harras tunnelma herättää kunnioitusta, ja toisaalta mikä tahansa kummitusjuna tuntuu tällaisen paikan jälkeen taatusti laimealta.
Palermosta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.

Viimeisen päivän yllättäjä Porticello
Harkitsemme viimeisenä kokonaisena matkapäivänä jäämistä vuokraamamme huvilan uima-altaalle, mutta lähdemme onneksi vielä yhdelle retkelle. Lähistöltä löytyvä Porticello osoittautuu viehättävän arkiseksi kalastajakyläksi, johon on mukava tutustua. Syömme lounaaksi edulliset sisilialaiset arancinat eli maukkaat riisipallot, joiden sisällä on tällä kerralla lihaisa täyte. Käymme myös Porticellon naapurissa Sant’Eliassa, josta löydämme hyvin kuvauksellisen uimareille sopivan pienen merenpoukaman. Nämä taitavat olla niitä salaisia helmiä, joiden löytämisessä tarvitaan joskus vähän tuuriakin.
Porticellosta on tulossa oma blogijulkaisunsa myöhemmin.

Muistoja matkan varrelta
Nautin kovasti parista viikostamme Etelä-Italiassa. Vastaan tulee köyhyyden ränsistämiä paikkoja, mutta myös paljon kauneutta niin luonnossa kuin kylissä ja kaupungeissakin. Matkaohjelmassamme on sopivasti monipuolisuutta, sillä nähtävyyksien ihailun lisäksi jää aikaa myös kiireettömään paikallisesta tunnelmasta nauttimiseen. Syömme monta herkullista kolmen ruokalajin ateriaa, uimme paljon lomatalojen altailla ja pari kertaa meressäkin sekä ihailemme upeita auringonlaskuja.

Autolla tulee ajettua sen verran, että mieleen jäävät myös huoltoasemien pihoilla syödyt focacciat ja paninot. Minulta on kysytty vuosien varrella monta kertaa italialaisesta liikenteestä, ja oman kokemukseni mukaan autolla pärjää hyvin, kunhan vain sopeutuu paikallisiin tapoihin. Siinä missä Suomessa ajetaan sääntöjen mukaan, määrittää italialaista liikennettä paremminkin sulautuminen muiden tekemiseen. Sääntöjä sovelletaan ja oma tilansa täytyy osata ottaa, mutta toisaalta joustamista ja muiden huomioimista näkee enemmän kuin Suomessa. Varsinkin etelässä kylätiet saattavatkin olla niin kapeita, että vastaantulijalle tilan antaminen on usein välttämätöntä.

Minulle tulee Italiassa aina hyvin tervetullut ja kotoisa olo. Juttelen tilaisuuden tullen mielelläni paikallisten kanssa ja otan kiitollisena vastaan kehut kielitaidosta, vaikken italiaa täydellisesti puhukaan. On silti mukavaa kyetä tarvittaessa pitkiinkin keskusteluihin ja hoitaa asiat englantiin turvautumatta. Mieleeni palaavat majapaikkojemme ystävälliset emännät ja isännät sekä esimerkiksi Sant’Eliassa vastaan tullut Antonio, joka kertoi mielellään kotikylästään. Paikallisten kielitaito vaihtelee. Joskus italia on ainoa vaihtoehto, mutta varsinkin monet nuoremmat ihmiset taitavat englantia erinomaisesti.

Vaikuttaa siltä, että mitä enemmän Italiassa matkustaa, sitä palavammin sinne haluaa palata takaisin. Pari seuraavaa Italian-matkaamme suuntautuvat luultavasti tuttuihin suurkaupunkeihin Roomaan ja Milanoon, mutta joskus tulee taas aika vuokrata auto ja huvila, suunnistaa maaseudulle, keittää pastaa kaasuhellalla sekä syödä sitruunasorbettia pienen kyläkirkon kupeessa. Italian-loma muodostuu mauista ja kohtaamisista, maisemista ja lämmöstä sekä vain selittämättömästä tunteesta olla juuri siellä missä pitääkin.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas
-
Ranska1 vuosi sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska12 kuukautta sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n luova keskus Darwin
-
Italia1 vuosi sittenUpea Villa Necchi Campiglio Milanossa
-
Italia1 vuosi sittenJalkapalloa Milanossa, Inter–Udinese


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
1.10.2023 at 8:53
Enpä ollut Anzio-Nettunon sotilashautausmaasta kuullutkaan. Kuulostaa tosiaan koskettavalta ja kiinnostavalta käyntikohteelta. Alue näyttää myös erittäin kauniilta.
Mika / Lähtöportti
1.10.2023 at 19:44
En ollut tosiaan itsekään kuullut koko paikasta ennen kuin tuona päivänä, kun siellä kävimme. On kyllä kiinnostava paikka, joka teki vaikutuksen muun muassa siksi, että se on niin huolella hoidettu.