Vietimme pääsiäisenä pari päivää Kotkan seudulla. Reissun eräänlainen pääkohde oli Merikeskus Vellamo, jossa käynnille olin odottanut sopivaa hetkeä jo useamman vuoden ajan. Museokeskuksesta löytyi monta erilaista kiinnostavaa näyttelyä.

Kesällä 2008 avattu Merikeskus Vellamo kuuluu satamakaupunki Kotkan vetonauloihin. Suuresta rakennuksesta löytyvät sekä Suomen merimuseo että Kymenlaakson museo, joten näyttelyiden parissa saa helposti kulumaan pitkänkin tovin. Meillä vierähti Vellamon tiloissa noin neljä tuntia, kun kiersimme esillä olleet näyttelyt läpi ja huilasimme välillä kahvilan puolella. Tämän pidempää aikaa ei museoihin jaksaisi kerralla keskittyäkään, mutta Vellamo on taatusti useammankin vierailun väärti.

Venehallin aarteita

Sisätiloihin saapuessa huomio kiinnittyy aluksi suureen venehalliin, jonne on koottu monenlaisia aluksia. Penkkiurheilijan silmiin osuu ensimmäisenä Thomas Johansonin ja Jyrki Järven käyttämä 49er-luokan kilpavene, jolla kaksikko purjehti olympiakultaa Sydneyn vesillä vuonna 2000. Kovin mielenkiintoinen on myös muumien äidin Tove Janssonin puuvene Victoria, jolla taiteilija kulki kesämökilleen Pellingin saaristossa. Seinustalle koottu perämoottorikokoelma tuo puolestaan mieleeni mukavan sukulaismiehen, jonka Evinrude käynnistyi aina lapsuuteni kalareissujen aluksi niin ikään Porvoon suunnalla. Tarinan mukaan Ole Evinrude keksi muuten aloittaa moottoreiden valmistamisen, kun hän oli hakemassa vaimolleen jäätelöä hiki päässä soutaen.

Merivartijoiden tärkeät tehtävät

Venehallissa siirrytään sujuvasti kauniiden puuveneiden keskeltä Merivartiomuseon puolelle, jossa on juuri avautunut uusi Turvanasi merellä -niminen näyttely. Saamme käsityksen merivartijan työstä sekä menneinä vuosikymmeninä että nykypäivänä. Enpä olisi tullut ajatelleeksi, että merivartioinnin aloittaminen juontaa juurensa kieltolakiin ja Itämerellä rehottaneen pirtun salakuljetuksen kaitsemiseen. Nykyisin tehtävät kattavat kaikkea mahdollista meripelastuksesta passintarkastukseen.

Ihmiskohtaloita Ruotsinsalmen taisteluissa

Yksi Merikeskus Vellamon kiinnostavimmista näyttelyistä on vajaat viisi vuotta sitten auennut Kohtalona Ruotsinsalmi. Visuaalisestikin vaikuttava näyttely on koottu huolella, ja sisältöön tutustuminen on innostavaa muun muassa henkilöesittelyiden kautta. Ruotsinsalmen alueella nykyisen Kotkan edustalla käytiin vuonna 1790 Itämeren historian suurin meritaistelu, jossa kuningas Kustaa III:n ruotsalainen laivasto kukisti venäläiset joukot. Meren pohjassa on taisteluiden seurauksena yhä kymmeniä laivojen hylkyjä, jotka ovat nykyään mielenkiintoisia tutkimuskohteita.

Venäläiset halusivat taisteluiden jälkeen linnoittaa Ruotsinsalmen ja nykyiselle Kotkansaarelle kasvoi suurehko kaupunki. Silloiselle valtioiden rajaseudulle rakennettiin linnoituksia, joiden tehtävänä oli suojata erityisesti Pietarin kaupunkia. Ruotsinsalmen linnoituskaupunki menetti kuitenkin pian merkitystään rajan siirtyessä ja se tuhoutui Krimin sodassa vuonna 1855.

Metsäteollisuus Kymenlaakson kehittäjänä

Merikeskus Vellamon tiloissa toimii Suomen merimuseon lisäksi myös Kymenlaakson museo, joka tutustuttaa maakunnan historiaan sekä nykypäivän henkeen. Syksyyn 2026 asti esillä oleva Puun vuoro -näyttely tuo esiin metsäteollisuuden erityisen merkityksen alueen kehityksessä. Kymenlaakson metsiä alettiin toden teolla hyödyntää 1870-luvun alussa, jolloin tukkeja ryhdyttiin uittamaan Kymijokea pitkin kohti merta. Joen suulle perustettiin Kotkan kaupunki, joka kehittyi sahateollisuuden ansiosta nopeasti. Kotkasta kasvoi merkittävä satamakaupunki, josta lähti rahtilaivojen mukana merimiehiä maailmalle kokemaan Rion kuumia öitä ja muita eksoottisia seikkailuita.

Satamaan saapuneiden englantilaisten laivojen mukana Kotkaan rantautui myös jalkapallo, jota brittimerimiehet alkoivat pelata paikallisia ahtaajia vastaan. Kotkasta kehittyi ajan kuluessa yksi harvoista suomalaisista kaupungeista, joissa jalkapallo kuuluu vahvasti paikalliseen identiteettiin. Vihreävalkoisesta KTP:stä maailmalle ovat ponnistaneet muiden muassa Teemu Pukki sekä Arto Tolsa, jonka pelipaita on esillä museossa. Tolsa oli ensimmäisiä ulkomailla menestyneitä suomalaisia pelaajia ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty hänen mukaansa. Museossa on myös Myllykosken Pallolle omistettu vitriini. MyPa on hyvä esimerkki metsäteollisuuden monipuolisesta merkityksestä Kymenlaaksossa, sillä perinteikäs seura kasvoi Myllykosken paperitehtaan ympärille.

Värikylläinen Mikä-mikä-kaupunki

Kymenlaakson museon Mikä-mikä-kaupunki tarjoaa tutkittavaa lapsille ja nostalgista nähtävää aikuisille. Näyttely tarjoaa ennen kaikkea hyvät puitteet monenlaisiin leikkeihin kovasti Kotkaa muistuttavassa ympäristössä, jossa voi vaikkapa ostaa torilta paikallisia possoja tai seilata Tornator-aluksella maailman merille. Omasta perheestämme ei löydy leikeistä kiinnostuneita, mutta esimerkiksi menneiden vuosikymmenten lastenhuone näyttää aikuisista kovin tutulta ja kerrostalon hississä voi tutustua eri kerrosten asukkaiden kuulumisiin. Mikä-mikä-kaupungissa voi vierailla vuoden 2030 alkuun saakka.

Koko perheen Muumiseikkailu

Merikeskus Vellamo on muutenkin suunniteltu koko perheen kohteeksi, mutta Mikä-mikä-kaupungin lisäksi erityisesti muumeihin keskittyvä Rohkeus, rakkaus, vapaus! -näyttely riemastuttaa varmasti monia perheidensä pienimpiä. Lapset pääsevät tässä näyttelyssä leikkimään ja seikkailemaan, kun taas aikuisille on tarjolla taustatietoa muumeista sekä niiden luojasta Tove Janssonista.

Muumien maailma saa aina hyvälle mielelle ja näyttelyyn on löydetty mukavasti uusia näkökulmia aiheeseen liittyen. Omalle perheellemme muumit ovat tuttuja televisiosarjan, kirjojen sekä monien Naantalin Muumimaailmaan tehtyjen vierailujen ansiosta. Aihe on jäänyt lasten kasvaessa viime vuosina taka-alalle, mutta toisaalta muumit ovat ajattomia ja tarjoavat hyviä elämänohjeita kaikenikäisille. Tämä näyttely on esillä Vellamossa 7.3.2027 saakka.

Koskettava näyttely menetetyistä saarista

Ehdimme nähdä vielä pääsiäisenä viimeistä päivää auki olleen Menetetyt saaret -näyttelyn, joka kertoi ennen toista maailmansotaa Suomelle kuuluneista Suomenlahden ulkosaarista. Juha Metson, Marjo Näkin ja Mika Rokan keräämä aineisto sisältää upeita valokuvia sekä mielenkiintoista videomateriaalia. Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari sekä erityisesti Suursaari olivat aikoinaan suosittuja kesälomakohteita, joiden elinkeinoihin kuuluivat matkailu, merenkulku, kalastus, hylkeenpyynti sekä toki myös aiemmin mainittu alkoholin salakuljetus. Nykyisin lähes autioituneiden saarten eloisaan menneisyyteen tutustuminen on koskettava kokemus. Rajan taakse jäänyt Karjala on itselleni hyvin tuttu aihe, mutta Suomenlahden ulkosaarten historiasta en ole tiennyt tätä ennen juuri mitään.

Monipuolinen ja vaihtuva näyttelykokonaisuus

Pääsiäisen sää oli harmillisen kolea ja sateinen, joten tuntui erityisen mukavalta viettää aikaa Vellamon siisteissä sisätiloissa. Merikeskus on toimiva kokonaisuus, jossa on helppo viihtyä. Ilahduin erityisesti siitä, kuinka monipuolisesti näyttelyt tuovat esiin paikallista historiaa. Kymenlaakson museosta jäivät mieleen varsinkin Kotkan kaupungin kehitysvaiheet kohti nykyaikaa, kun taas Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely avasi minulle uudella tavalla seudun vuosisatojen takaista menneisyyttä Ruotsin ja Venäjän välisten sotien näyttämönä.

Suomen merimuseon päänäyttelyä uusitaan parhaillaan, joten sen puuttuminen supistaa näyttelykokonaisuutta tällä hetkellä melko paljon. Toisaalta meille riitti nytkin nähtävää enemmän kuin riittävästi. Kesällä olisi mukava tutustua ulkona odottaviin jäänmurtaja Tarmoon, vartiolaiva Telkkään sekä majakkalaiva Kemiin, jotka ovat avoinna suurin piirtein toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin saakka. Lisäksi luvassa on aina erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Museokokonaisuus on niin laaja, että tauko ravintola Laakongissa on jossain kohtaa vierailua paikallaan. Osa perheestämme kokeili Laakongin buffetlounasta, kun taas osalle riittivät kahvilatuotteet. Käväisimme myös katselemassa museokaupan houkutuksia, mutta tuliaisostokset jäivät tällä kerralla tekemättä. Katsotaan miten käy ensi kerralla, sillä alati uudistuvassa Vellamossa voisi käydä joskus toistekin.

Lisätiedot: merikeskusvellamo.fi

Tuusulanjärven taiteilijayhteisön kotimuseot ovat hienoja vierailukohteita, joissa voi aistia 1900-luvun alun kansallisromanttista henkeä. Esittelen nyt Ainolan, Aholan ja Suvirannan, jotka sijaitsevat kivenheiton päässä toisistaan Järvenpään eteläosassa.

Ainutlaatuinen taiteilijayhteisö sai alkunsa, kun kirjailija Juhani Aho ja hänen taidemaalarivaimonsa Venny Soldan-Brofeldt muuttivat Tuusulanjärven maisemiin vuonna 1897. He houkuttelivat pian samoille kulmille koko joukon suomalaisen kulttuurin merkkihenkilöitä, joita olivat Jean Sibelius, Eero Järnefelt, Pekka Halonen sekä J.H. Erkko. Taiteilijoita viehättivät alueen rauhallisuus ja kaunis luonto, mutta toisaalta myös lyhyt junamatka ihmisten ilmoille Helsinkiin. Yhteisöllä oli merkittävä vaikutus suomalaisen kansallishengen nostamisessa ennen maamme itsenäistymistä.

Olen viettänyt aina kesiäni Tuusulanjärven maisemissa, joten taiteilijayhteisön tarina on tullut varsin tutuksi. Itselleni läheisimmät taiteilijakodit ovat aiemmin esittelemäni Halosenniemi ja Erkkola, mutta olen käynyt monesti esimerkiksi Ainolassakin. Toisaalta Suvirannassa vierailin viime kesänä vasta ensimmäistä kertaa.

Jean ja Aino Sibeliuksen Ainola

Ainola on Keski-Uudenmaan kansainvälisesti tunnetuin nähtävyys. Jean ja Aino Sibelius rakennuttivat uuden kotinsa seudulle aiemmin muuttaneiden taiteilijaystäviensä naapuriin. Rauhallinen ympäristö teki hyvää säveltäjämestarille, jota pääkaupungin anniskeluravintolat olivat vetäneet puoleensa liiankin kovasti. Ennen Ainolan valmistumista perhe asui pari vuotta Keravalla, jolloin myös Sibeliuksen maineikkain teos Finlandia valmistui.

Sibeliukset pääsivät muuttamaan arkkitehti Lars Sonckin suunnittelemaan Ainolaan syksyllä 1904. Tilaa riitti hyvin koko perheelle sekä uskolliselle palvelusväelle, joskin Aino hieman moitti joitakin ratkaisuja. Hänen mielestään poikamies Sonck ei ollut ihan ymmärtänyt kaikkia suurperheen asunnon tarpeita. Sibeliuksilla oli kaikkiaan kuusi tytärtä, joista Kirsti oli kuollut traagisesti lavantautiin jo aiemmin. Kaksi nuorinta syntyivät perheen asuessa jo Ainolassa.

Ainolassa ihastuttaa erityisesti rakennuksen tunnelma. Sisustus on säilytetty alkuperäisessä asussaan, joten tuntuu helpolta kuvitella talon isäntä istumaan nojatuoliin sikari suussaan. Ikkunalla kukkivat kodikkaat pelargoniat ja esineiden joukosta voi bongata Italiasta tuotuja matkamuistoja. Seinillä on Sibeliusten ystävien, kuten Akseli Gallen-Kallelan, Albert Edelfeltin, Pekka Halosen sekä Ainon veljen Eero Järnefeltin taideteoksia.

Oma suosikkini Ainolan huoneista on funkkistyylinen kirjasto, jossa myös Jean itse viihtyi parhaiten. Täällä kyllä kelpaisi lueskella mukaansatempaavaa kirjaa tai viettää iltaa hyvässä seurassa.

 
Myös Ainolan keittiö on kodikas. Aino itse ei juurikaan laittanut ruokaa, mutta säilöi innokkaasti puutarhassa kasvattamiaan hedelmiä, vihanneksia, kasviksia ja juureksia. Keittiössä voi katsella mielenkiintoista esineistöä vuosikymmenten takaa.

Ainolassa on hyvä varata aikaa puutarhaan tutustumiseen. Tämä oli nimenomaan Ainon valtakuntaa, jossa kasvoi suuri osa koko perheen ravinnosta. Vierailimme Ainolassa viimeksi syyskuussa, jolloin puutarhan antimia oli yhä poimittavissa. Jean viihtyi parhaiten puutarhan laidalla kasvavalla metsäalueella, jonka ”temppeliksi” nimeämällään hiljaisella paikalla hän kävi mietiskelemässä.

Pihamaalta löytyy tietenkin myös sauna. Rakennus on Aino Sibeliuksen suunnittelema ja sen yksityiskohtiin kuuluu puinen kouru, jonka avulla vesi saatiin johdettua suoraan kaivosta kylpyammeeseen. Aino itse ei ollut saunaihmisiä, mutta Jean viihtyi saunassa usein tuntikausia.

Puutarhan nähtävyyksiin kuuluu myös Jean ja Aino Sibeliuksen hauta. Pronssinen muistomerkki on pelkistetty mutta juhlallinen maassa makaava paasi. Jean Sibelius menehtyi syyskuussa 1957, minkä jälkeen Aino asui talossa vuoteen 1969 eli lähes kuolemaansa saakka. Ainola avattiin museona yleisölle vuonna 1974.

Ainolassa käydessä kannattaa vierailla myös Kahvila Auliksessa, joka sijaitsee lipunmyyntirakennuksessa sisäänkäyntiportin läheisyydessä. Suosittelen lähiympäristön tunnelmallisista kesäkahviloista myös Kallio-Kuninkalaa sekä Vellikelloa.

Vierailuinfo 2025: Ainola on avoinna touko–syyskuussa ti–su klo 10–17. Aikuisten pääsyliput 16 €, 7–16-vuotiaat lapset 5 €. Museokortti käy. Lisätiedot: ainola.fi

Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Ahola

Juhani Ahoa ja Venny Soldan-Brofeldtia voidaan pitää taiteilijayhteisön perustajina, koska he saapuivat Tuusulanjärven rannalle ensimmäisinä. Toisin kuin ystävänsä, he asuivat täällä vain vuokralla ja olivat myös taiteilijayhteisön ydinjoukon ainoat, jotka muuttivat myöhemmin pysyvästi pois Tuusulasta. Syitä vuonna 1911 tapahtuneeseen muuttoon olivat talousongelmat, perheen lasten koulunkäynti sekä Helsingissä odottaneet tehtävät.   

Ahola tunnettiin ennen taiteilijapariskunnan saapumista Vårbackan huvilana, joka kuului Järvenpään kartanolle. Nykyään täällä toimii Juhanin ja Vennyn elämästä kertova museo. Juhani Aho – alkuperäiseltä nimeltään Johannes Brofeldt – oli ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija. Siitä huolimatta kalastus oli Juhanille niin tärkeä harrastus, että hän piti itseään enemmän kalamiehenä kuin kirjailijana. Näin ollen kodin sijainti järven rannalla oli varmasti mieluisa.

Kalareissujen lisäksi Juhani piti kovasti naisista, ja ehti ihastua esimerkiksi kauniiseen Aino Järnefeltiin, josta kuitenkin tuli Sibeliuksen vaimo. Vielä paljon merkittävämpi tapaus oli pitkä suhde Venny-vaimon pikkusiskoon Tillyyn. Kirjailija sai vaimonsa kanssa kaksi poikaa, mutta myös Tilly synnytti yhden Juhanin jälkeläisen.

Venny Soldan-Brofeldtia kuvaillaan vahvaksi, itsenäiseksi ja boheemiksi feministiksi, joka hyödynsi lahjakkuuttaan monipuolisesti. Yllä olevassa kuvassa näkyy Vennyn maalaama muotokuva ystävästään, tanssija Maggie Gripenbergistä. Venny tunnetaan erityisesti taidemaalarina, mutta hän työskenteli myös muun muassa kuvittajana, kuvanveistäjänä ja korusuunnittelijana. Hänen teoksiaan arvostettiin ulkomaita myöten, sillä esimerkiksi vuonna 1900 Soldan-Brofeldt sai pronssimitalin Pariisin maailmannäyttelyn yhteydessä järjestetystä taidenäyttelystä. Venny herätti monissa aikalaisissaan pahennusta miehekkäillä tavoillaan, kuten piipun polttamisella, ronskilla kiroilulla ja pitkien housujen käyttämisellä.

Museon huoneissa on näytteillä Vennyn maalaustarvikkeita ja teoksia sekä jonkin verran perheelle kuuluneita tavaroita. Nähtävillä on esimerkiksi Juhanin kalastusvälineitä sekä sukset, joilla hän hiihti talvisin jäätä pitkin Halosenniemeen saunomaan. Yksi mielenkiintoisimmista esineistä on Vennyn suunnittelema ja kaivertama entisen piharakennuksen ovi, joka palasi erinäisten vaiheiden jälkeen pari vuotta sitten takaisin Aholaan museoesineeksi.

Taiteilijaperheet olivat päivittäin tekemisissä keskenään. Naapuruston lapset kävivät mielellään Aholassa, jossa he pääsivät näyttelemään Vennyn suunnittelemissa esityksissä. Aholasta tuli myös kulttuurin merkkihenkilöiden vilkas kohtaamispaikka, jossa keskusteltiin suomalaisuusaatteesta ja toisinaan myös juhlittiin. Mieleeni on muotoutunut kuva Juhani Ahosta maanläheisenä kansanmiehenä, joka saattoi kulkea kylillä villapaita yllään. Itseäni huvittaa kovasti ajatus aina tyylikkäästä Jean Sibeliuksesta hieno puku päällään Ahon kalastusveneen kyydissä. Sibelius ei kuulemma sietänyt kalan hajua ja kiersi kävelyretkillään naapurinsa talon kaukaa, jos Juhani kuivasi pihalla saaliitaan.

 
Venny ja Juhani ovat kiehtovia henkilöitä, ja Ahola mielenkiintoinen vierailukohde esineineen sekä tarinoineen. Talo ei silti sykähdytä ainakaan itseäni niin paljon kuin muut Tuusulanjärven taiteilijakodit. Syynä on varmasti se, ettei rakennus ole enää alkuperäisessä asussaan. Toinen kerros rakennettiin vasta Ahon perheen poistuttua, ja talo on toiminut esimerkiksi kotitalousopiston opettajien asuntolana. Ahola on hyvä museo, muttei vedä rakennuksena vertoja Halosenniemelle, Ainolalle, Erkkolalle tai Suvirannalle.

Vierailuinfo 2025: Ahola on avoinna touko–syyskuussa ti–su klo 10–17. Aikuisten pääsyliput 12 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortti käy. Lisätiedot: jarvenpaantaidemuseo.fi/ahola

Eero ja Saimi Järnefeltin Suviranta

Taidemaalari Eero Järnefeltin ja hänen vaimonsa Saimin rakennuttama Suviranta valmistui Tuusulanjärven rantaan vuonna 1901. Arvostetussa kulttuuriperheessä kasvanut Eero tunnetaan erityisesti luontoaiheisista teoksistaan, joista monet kuvaavat maalarin suosikkimaisemaa Kolia. Saimi teki puolestaan uraa näyttelijänä Helsingin Suomalaisessa Teatterissa, kunnes äitiys sai hänet jättämään teatterin ja keskittymään kodin askareisiin sekä muun muassa käännöstöihin. Parille syntyi kaikkiaan viisi lasta. Saimin sisaruksista tunnetuin on kirjailija Anni Swan.

Suvirannan sydän on ateljee, johon suuret pohjoiseen antavat ruutuikkunat tuovat valoa. Tila tuo mieleeni muita näkemiäni ateljeekoteja, kuten läheisen Halosenniemen tai Aix-en-Provencessa sijaitsevan Paul Cézannen työhuoneen. Suvirannan seinät ovat luonnollisesti täynnä taidetta, johon kuuluu Eero Järnefeltin lisäksi muidenkin taiteilijoiden teoksia. Myös Eeron ja Saimin tyttärestä Laura Järnefeltistä tuli menestynyt taidemaalari, ja ateljeen seinällä näkyvätkin sekä isän että tyttären paletit vierekkäin.

Eero oli sisarensa miehen Jean Sibeliuksen läheinen ystävä, ja taiteilijat viettivätkin keskenään paljon aikaa. Suvirannan ensimmäisenä jouluna joulupukkina toimi Juhani Aho, joka toi perheen lapsille oikean kissanpennun. Taiteilijaperheet tekivät toisinaan yhteisiä retkiä järven vastarannalla sijaitsevalle Sarvikalliolle, jota Järnefelt kutsui lempimaisemaansa mukaillen Pikku-Koliksi. Järnefeltit muuttivat vuonna 1917 Helsinkiin, mutta Suviranta säilyi perheen kesäpaikkana, jonne tultiin viettämään juhlapyhiä ympäri vuoden.

Suvirannassa viehättää päärakennuksen lisäksi myös suuri puutarha. Eero itse istutti tänne tammia ja Saimi ahkeroi kasvien parissa. Talolta on vain lyhyt matka Tuusulanjärven rantaan. Järvi on täällä mielestäni jopa lähempänä, kuin tieltä katsottuna saattaisi arvata.

Suviranta on pysynyt saman perheen kotina näihin päiviin asti. Laura Järnefelt muutti takaisin lapsuudenkotiinsa vuonna 1933 ja viihtyi Suvirannassa elämänsä loppuun saakka eli syksyyn 1985. Suvirannan nykyinen isäntä on Lauran poika Juhani Kolehmainen, joka on asunut talossa suuren osan pitkästä elämästään ja huolehtinut arvokkaan rakennuksen kunnossapidosta. Kolehmainen myi rakkaan Suvirantansa Järvenpään kaupungille vuonna 2018, mutta hänellä on elinikäinen asumisoikeus talossa. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen tulevaisuus on näin ollen turvattu parhaalla mahdollisella tavalla.

Koska kyseessä on yksityiskoti, pääsee Suvirantaan tutustumaan vain opastetuilla kierroksilla eikä sisätiloissa saa kuvata. Juhani Kolehmaisen ajan jälkeen talo on tarkoitus avata ympärivuotisena museona. Minulle Suvirannassa vierailu oli hyvinkin sykähdyttävä kokemus, koska olen kulkenut talon ohitse lukemattomia kertoja, mutten ollut käynyt tiiviin pensasaidan suojaamalla pihamaalla ennen viime kesää. Näin ainakin itselleni syntyi tunne pääsystä jonkinlaiseen salaiseen puutarhaan ja ainutlaatuiselle aikamatkalle 1900-luvun alkuvuosiin. Suosittelenkin kodikkaassa Suvirannassa vierailua kaikille Tuusulanjärven suunnalla liikkuville.

Vierailuinfo 2025: Suvirannassa on yleisöopastuksia touko–elokuussa tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin klo 11:00 ja 12:30 sekä syyskuussa sunnuntaisin klo 11. Paikat täytyy varata etukäteen. Aikuisten pääsyliput 20 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortti käy. Lisätiedot: jarvenpaantaidemuseo.fi/suviranta

Lue myös viimevuotinen juttuni samalta alueelta: 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan