Pohjois-Euroopan suurin matkailutapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 21.–24.1.2016. Koko torstai sekä perjantaiaamu on varattu ammattilaisille, mutta ovet avataan yleisölle viikonlopun ajaksi perjantaina 22.1. klo 12. Olen käynyt...
Cearán osavaltiossa sijaitseva Jericoacoara tarjosi unohtumattomia elämyksiä. Meren ja hiekka-aavikon välissä sijaitsevasta kylästä löytyi huoletonta elämänmenoa sekä maailman kaunein auringonlasku. Lähtöportin edellinen postaus kertoi kymmenen vuoden...
Kävin noin kymmenen vuotta sitten ensi kertaa Etelä-Amerikassa. Suuntana oli alun perin Meksiko, mutta suunnitelmat muuttuivat vain pari viikkoa ennen lähtöä hurrikaani Wilman riepoteltua Jukatanin niemimaata. Ylen...
Monessa joulukuusessa roikkuu punavalkoisia karkkeja. Tiesitkö, että noiden piparmintulta maistuvien makeisten syntymäkoti sijaitsee Vättern-järven rannalla Grännassa? Olipa kerran köyhä leskirouva Amalia Eriksson, jonka täytyi keksiä keinoja...
Maailma on täynnä kiinnostavia matkakohteita. Haaveilen usein Uuden-Seelannin tai Chilen kaltaisista maista. Välillä muistelen kaiholla Tokion vilinää ja Seychellien puuterihiekkaisia rantoja. Joskus pitää käydä kaukana nähdäkseen...
Lähtöportti sai historiansa ensimmäisen haasteen Kohteena maailma -blogia kirjoittavalta Ramilta. Jo useamman kuukauden matkablogeja kiertäneessä haasteessa esitellään kymmenen kuvaa tiettyjen teemojen mukaan. 1. KUVA TÄYDELLISESTÄ HETKESTÄ Seikkailimme Islannissa...
Kroatiassa sijaitsevan Plitvicen kansallispuiston järvet ja vesiputoukset muodostavat satumaisen kokonaisuuden. Luonnonnähtävyys sijaitsee verrattain syrjässä lähellä Bosnian rajaa, mutta paikka on ehdottomasti vähintään päiväretken arvoinen. Olen nähnyt...
Tutustuimme Kroatian pohjoisosassa sijaitsevaan Istrian niemimaahan syksyllä 2014. Yksi seudun kuuluisimmista kaupungeista on maalauksellinen Rovinj. Odotan kuulemieni kehujen perusteella Rovinjilta paljon. Esimerkiksi lomatalomme emäntä kuuluu rantakaupungin...
Kaupunkiin rakastuminen kuulostaa vähintäänkin säälittävältä. Jotain sen suuntaista kuitenkin tapahtui lyhyellä visiitilläni Slovenian pääkaupunkiin. Kello ei ole vielä edes aamuseitsemää, kun katselen vuokrahuoneiston luhtikäytävältä allani heräilevää...
Etelä-Italiassa Basilicatan alueella sijaitseva Matera on taatusti yksi maan erikoisimmista kaupungeista. Vanhankaupungin osittain kiveen hakatut asumukset eli sassit kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon. Kiehtovaa kaupunkikokemusta ei onnistunut pilaamaan...