Berliinin retrohenkinen tietokonepelimuseo ilahduttaa koko perhettä. Lapset viihtyvät pelien parissa mainiosti ja aikuisista on nostalgista päästä takaisin 80- ja 90-lukujen maailmaan. Tähän museoon ei tulla katselemaan...
Majoituimme viimekesäisellä Pariisin-matkallamme 20. kaupunginosaan, joka tarjosi mahdollisuuden tutustua hieman erilaiseen Pariisiin vilkkaimpien turistireittien ulkopuolella. Monikulttuuriset Belleville ja Ménilmontant huokuvat boheemia henkeä. Majoitumme puoleksitoista viikoksi Bellevillen...
Jyrkänteen reunalla kulkevista lankkupoluista tunnettu Caminito del Rey kuuluu Espanjan hienoimpiin nähtävyyksiin. Kävelimme Kuninkaan polun ensi kertaa syksyllä 2016 ja palasimme paikalle lokakuussa 2022. Miltä huimat...
Sevilla on yksi koko Euroopan kauneimmista kaupungeista. Vaikka aurinkoinen Sevilla on upea päivänvalossakin, kannattaa kaduilla ehdottomasti kierrellä myös pimeän laskeuduttua. Itse ihastuin kaupunkiin nimenomaan iltojen tunnelmavalaistuksessa....
El Torcal de Antequeran luonnonsuojelualue on yksi Andalusian kauneimmista ja erikoisimmista paikoista. Käsittämättömät kalkkikivimuodostelmat tarjoavat upeat puitteet unohtumattomalle kävelykierrokselle. Ajelemme El Torcal de Antequeraan Áloran suunnasta. Kapea...
Berliinistä on vaikea puhua mainitsematta kaupungin vuosina 1961–1989 halkonutta muuria. Ehdin käydä jaetussa Berliinissä kesällä 1988, ja nyt olikin harvinaisen mielenkiintoista palata tutkimaan mitä surullisesta muurista...
Kaupunkeja on aina mukava katsella yläilmoista. Suuntasimme Berliinin-matkallamme Panoramapunktille, joka osoittautui mainioksi valinnaksi. Koko kaupunki näkyy keskeisen Potsdamer Platzin yläpuolelta upeasti ja paikalla on myös miellyttävän...
Pääsin vuodenvaihteessa vihdoin Berliiniin, jossa olin käynyt edellisen kerran kesällä 1988. Spree-joessa on ehtinyt virrata tällä välin paljon vettä ja Berliinin muurikin murtui jo kauan sitten....
Tämän blogin perinteisiin kuuluu, että joulukuun viimeisessä julkaisussa käydään reissuvuotta lävitse aakkosten muodossa. Jokaisen kirjaimen kohdalle löytyi tälläkin kerralla jotakin. Koronapandemian omikronmuunnos hillitsi vielä vuosi sitten...
Viihdyimme syksyn matkallamme Sevillassa niin hyvin, että teimme vain yhden retken kaupungin ulkopuolelle. Kohteena oli Cádiz, joka hurmaa merellisellä tunnelmalla sekä historiallisilla rakennuksillaan. Kolmisentuhatta vuotta sitten...