Vietimme hiihtolomaviikon tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaalla Syötteen maisemissa. Suomen eteläisimmän tunturin ympärillä kelpasi sivakoida mukavilla laduilla ja nauttia luonnon rauhasta.
  
Iso-Syöte valikoitui tämän talven hiihtokohteeksi paristakin syystä. Luvassa oli houkuttelevia latuja, meille kokonaan uusi kohde sekä Lapin hiihtokeskuksiin verrattuna siedettävämpi ajomatka, vaikka sitä kertyykin pääkaupunkiseudulta noin yhdeksän tuntia. Matkan varrella yöpyminen helpottaa urakkaa huomattavasti. Autojunaakin olisimme voineet harkita, elleivät ne olisi olleet suunnitelmia tehdessämme loppuunmyytyjä. Oulusta ajaa Pudasjärven kaupunkiin kuuluvalle Iso-Syötteelle vajaassa kahdessa tunnissa, ja Oulun seudulta saapuvat ihmiset muodostavatkin merkittävän osan hiihtokeskuksen kävijäkunnasta.   

Iso-Syöte vaikuttaa hyvässä nosteessa olevalta paikalta, jonka suosio saattaa tulevina vuosina kasvaa. Toiminta on silti suurimpiin hiihtokeskuksiin verrattuna melko pienimuotoista ja saammekin nauttia myös kaipaamastamme luonnon rauhasta. Meillä on nyt kokemusta kahdeksasta Lapin, Pohjois-Pohjanmaan tai Kainuun hiihtokeskuksesta ja Iso-Syöte nousi ehdottomasti suosikkiemme joukkoon.

Syötteen ladut täyttävät odotukset, sillä noin 120 kilometrin laajuinen verkosto on mukavan monipuolinen ja reitit sopivat hyvin myös satunnaiselle harrastajalle, joka ei kaipaa erityisen rankkoja kuntoratoja. Haastavia latuprofiilejakin Iso-Syötteeltä toki löytyy, jos lähtee kiipeämään tunturin rinteelle.

Leppoisaan menoon sopii noin yhdeksän kilometrin mittainen kierros Iso-Syötteen tunturin ympäri. Pääsemme vuokramökin pihalta suoraan tälle lenkille, joka tuleekin tehtyä useampaan kertaan myös lasten kanssa. Tunturin länsireunalla on yksi pitkähkö nousu ja lasku, mutta nekään eivät ole erityisen jyrkkiä.

Tunturikierroksen lisäksi latuverkosto palvelee parhaiten kaltaisiani hiihtäjiä, jotka suksivat mielellään noin parinkymmenen kilometrin mittaisia leppoisia lenkkejä. Tarjolla on luonnon rauhaa ja erämaahenkisiä maisemia, eikä Etelä-Suomen hiihtolomaviikollakaan ole ruuhkaa. Maisemat muistuttavat näillä Koillismaan seuduilla Lappia, vaikkei niin pohjoisessa ollakaan. 

Iso-Syötteen tunturin kiertävältä reitiltä voi jatkaa etelään Pytkyn lenkille. Kahdeksan ja puolen kilometrin mittaisella kierroksella ei ole valtavia korkeuseroja. Metsämaisemasta sukelletaan välillä avaralle suolle ja reitillä on muutenkin riittävästi vaihtelua.

Kierroksen varrelle osuu myös Pytky Café, jonka kodikkaissa tiloissa voi nauttia vaikkapa kuumaa mehua ja maukkaita munkkeja. Kahvilan pihapiirissä on pari poroa ja läheisessä Naamankajärven rannassa saunan lisäksi avanto sekä majoituskäytössä oleva lasi-iglu.

Maisemiltaan mielenkiintoisin alue löytyy latuverkoston pohjoisosasta, kun lähdetään Syötteen luontokeskukselta pohjoiseen päin. Täällä liikutaan suurimmaksi osaksi Syötteen kansallispuiston alueella.

Hiihtelen näissä maisemissa vaimon kanssa kirkkaassa auringonpaisteessa ja toisena päivänä yksikseni lumipyryssä, jolloin näkyvyys on huomattavasti heikompi.

Latujen varsilla on upeasti lumen peittämää metsää sekä toisinaan myös avaria suomaisemia. Välillä voi pysähtyä vain kuuntelemaan hiljaisuutta. Täällä saa hengittää raikasta ilmaa, joka on oksilta riippuvan naavan määrästä päätellen hyvinkin puhdasta.

Tuntuu hyvältä olla täällä suomalaisen luonnon keskellä. Vaikka reissaankin mielelläni maailman metropoleissa, on valtavan hienoa rauhoittua välillä kotimaan maisemissa ja ymmärtää omien juurien olevan syvällä tässä maassa.

Tarkoituksenamme on hiihtää vaimon kanssa Toraslammelle saakka, mutta päätämmekin kääntyä hieman ennen perille pääsemistä Ahmatuvan suuntaan, jotta ehdimme latukahvilaan ennen sulkemisaikaa. Muuten hyvinkin tasainen reitti muuttuu ylämäeksi, joka on tosin täältä Toraslammen suunnasta huomattavasti loivempi kuin Koiratuvalta kuvassa näkyvälle Ahmatuvalle nouseva mäki.

Erämaakahvila Ahmatuvan herkut lämmittävät ja antavat voimia paluumatkalle. Ahmatupa on myös vuokrattavissa yöpymistä varten.

Käännyn sillä lumipyryisemmällä retkelläni kansallispuistosta Koiratuvan ohitse kohti Pikku-Syötettä. Taival alkaa tuntua raskaalta, vaikka matkan varrella on vain pari kunnon ylämäkeä. Suksi ei vaan oikein luista, tuuli puhaltaa latua umpeen ja nälkäkin alkaa jo kurnia. Pelastus löytyy tällä kerralla Pikku-Syötteen hiihtokeskuksen kahvilasta, joka toimii rinteiden alapuolella. Onneksi hiihdän viikon päätteeksi vielä kerran yksikseni Iso-Syötteen ympäri ja saan todistettua itselleni pystyväni yhä reipasvauhtiseen hiihtoon jopa ilman latukahviloissa pysähtelyä.

Vaikka hiihtelinkin viidessä päivässä hieman yli sata kilometriä, jäi monta latua vielä kokeilematta. Osa kansallispuiston alueella kulkevista laduista jäi seuraavaan kertaan ja Pytkynharjun eteläpuolella olisi tarjolla myös Naamangan kierros. Lisäksi Pikku-Syötteen suunnalla kiertää jonkin verran lyhyehköjä latuja, joille emme nyt ehtineet. Se tuli kyllä testattua, että hiihtäminen Iso-Syötteeltä Pikku-Syötteelle on suurimmaksi osaksi melkoista ylämäkeä ja paluumatka tietenkin vauhdikasta alamäkeä. Reittikarttaan ja tarkempiin latutietoihin voi tutustua Syötteen virallisilla nettisivuilla.

Syötteen matkailun keulakuvana paistattelee seudun komeimmalle paikalle rakennettu Tunturihotelli Iso-Syöte. Hotelli on toiminut tunturin laella 1980-luvulta lähtien, mutta se kunnostettiin entistä ehommaksi joulukuussa 2018 sattuneen tulipalon jälkeen. Rakennuksesta löytyy kylpyläosasto sekä kansainvälisestikin ylistettyjä luksussviittejä, mutta meille riittää ateria Hilltop-ravintolan ikkunapöydässä. Suosittelen ainakin sesonkiaikaan pöytävarauksen tekemistä etukäteen.  

Syön Hilltopissa Pohjois-Suomen matkoihin lähes pakollisena kuuluvan poronkäristyksen, joka onkin varsin maukasta. Ensi kerralla saattaisin maistaa anopin kovasti kehumaa nieriää. Ravintolassa voisi nauttia myös vaikka kolmen ruokalajin menun suositusviineineen.

Ihailemme pöydästämme komeaa näkymää illan mittaan hämyiseksi muuttuvaan ympäristöön. Myös tyylikkään hotellin aula- ja ravintolatilat miellyttävät silmää. Uskoisin hotellihuoneiden olevan yhtä viihtyisiä ja ainakin maisemat ovat kohdallaan. 

Iso-Syötteen huipulla kannattaa ehdottomasti käydä seudun parhaiden maisemien vuoksi, vaikkei laskettelu tai hotelliin majoittuminen kuuluisikaan matkaohjelmaan. Ylös pääsee niin autolla, kävellen kuin hiihtäenkin. Käymme tunturin laella pariin kertaan ja saamme ihailla satumaisen upeita tykkylumipuita.

Näkymä on parhaimmillaan, kun auringonlasku kultaa taivaan ja saa hanget kimaltamaan. Lomaviikkoomme osuu harmillisesti vain pari aurinkoista päivää, mutta sekin on enemmän kuin joillakin toisilla talvilomilla. 

Laskettelua ei tullut kokeiltua tälläkään reissulla, mutta asian voisi ottaa harkintaan mahdollisella seuraavalla kerralla. Iso-Syötteen rinnevalikoimasta löytyy käsittääkseni mukavasti myös lapsille ja aloittelijoille sopivia vaihtoehtoja, eivätkä hissijonot näyttäneet ohimennen katsottuna pitkiltä. Eturinteiden vieressä toimiva Lumimaa on perheille suunniteltu alue, josta löytyy kolme loivaa rinnettä sekä pulkkamäki.

Muutaman kilometrin päässä Iso-Syötteeltä sijaitseva Pikku-Syöte on pieni hiihtokeskus, josta löytyy lisää helppoja rinteitä. Pikku-Syötteellä toimii myös nuorisokeskus, jossa järjestetään monenlaista leiritoimintaa.

Vaikka emme laskettelemaan lähdekään, ehdimme pariin kertaan Iso-Syötteen rinteiden juurella toimivaan Wohvelikahvila Jäkälään. Pienessä lämminhenkisessä kahvilassa on vilkkaimpaan aikaan ahdasta, mutta herkulliset vohvelit vievät kielen mennessään.

Kahvilan tuntumassa voi tavata myös poroja. Laskettelukeskuksen lemmikkiporot Musti ja Lysti päivystävät omassa aitauksessaan läpi talvisesongin. Näemme myös Pytky Ranchin paikalle järjestämät porot, joiden kyydissä voi joinakin hiihtolomapäivinä tehdä muutaman sadan metrin rekiajelukierroksen.

Syötteen kansallispuiston laidalta löytyvä luontokeskus on kiva vierailukohde, jossa kannattaa piipahtaa. Luontokeskuksella on oma parkkipaikka, mutta Iso-Syötteen rinteiden juurelta pääsee perille myös mukavaa kävelytietä pitkin. Luontokeskuksessa on pieniä näyttelyitä, kahvila, infopiste sekä välinevuokraamo, josta löytyy vaikkapa fatbikeja tai lumikenkiä.

Kansallispuistossa ja sen ympäristössä on runsaasti erilaisia kävelyreittejä, joista osa on kuljettavissa ympäri vuoden. Me keskityimme nyt pelkästään hiihtämiseen, mutta moni on lähtenyt myös patikoimaan. Yksi suosituimmista talvireiteistä on luontokeskukselta lähtevä Teerivaaran kierros, josta voi lukea lisää Matkalla missä milloinkin -blogista. 

Huolella hoidetut ja sopivan vaihtelevat ladut tekivät meihin suuren vaikutuksen. Iso-Syötteen valttikortteihin kuuluvat latujen lisäksi puhdas luonto sekä Lapin kohteita lyhyempi ajomatka.

Myös alueen rauhallisuus miellyttää, joskin palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien määrässä Syöte häviää monelle suuremmalle keskukselle. Olisimme voineet lähteä esimerkiksi keilahalliin tai luistinradalle, jos sellaisia olisi ollut tarjolla. Aika kului silti oikein hyvin näinkin, eikä vierailu toivottavasti jäänyt viimeiseksi. Iso-Syöte nousi nimittäin aivan kärkisijoille mietittäessä mihin käymistämme talvikohteista voisimme palata suksimaan toisenkin kerran.

Yksi Uudenmaan mielenkiintoisimmista historiallisista nähtävyyksistä löytyy Raaseporin Snappertunasta. Raunioitunut keskiaikainen linna houkuttelee miettimään menneitä vuosisatoja ja Ruotsiin kuuluneen Suomen historiaa.

Lähestymme Raaseporin linnaa kauniina kevätpäivänä. Pilvet väistyvät juuri sopivasti ja aurinko valaisee edessämme kohoavat vanhat muurit. Linnan ympärillä partioi naakkoja, joita livahtelee tornin ikkuna-aukoista sisään ja ulos. Tummat linnut tuovat mieleen Lontoon Towerin kuuluisat korpit. Raaseporin linnuilla on paremmat oltavat, sillä ne saavat lentää vapaina mielensä mukaan, eikä niillä ole vastuuta kokonaisen valtakunnan pystyssä pitämisestä. Alueella on muitakin eläimiä, sillä hiljaisen hiekkatien ylitse luikertaa laiha mutta pitkä käärme. Se katoaa pian rannan heinikkoon.

Nousemme hyväkuntoista puusiltaa pitkin linnan portille. Vastaan tulee muutamia ihmisiä, minkä jälkeen linnan sisäpuolelle ei jääkään enää ristin sielua. Paikalla ei ole edes henkilökuntaa. Tuntuu kuin olisimme saaneet kokonaisen linnan hetkeksi omaan käyttöömme. Kuluu puolisen tuntia ennen kuin seuraavat uteliaat retkeilijät ilmestyvät linnan pihamaalle.

Kiertely keskiaikaisilla raunioilla kutkuttaa mielikuvitusta. Paikalla olevista infotauluista voi päätellä huoneiden käyttötarkoituksia, mutta koska jäljellä on lähinnä seiniä, jää paljon myös arvailujen varaan. Millaistakohan täällä oli asua ja elää? Mitä syötiin, olivatko talvet kylmiä ja uhkasivatko viholliset useinkin? Tutkittavaa riittää sopivasti ja rakennuksen koko tuntuu jopa suorastaan kodikkaalta joihinkin näkemiimme suurempiin linnoihin verrattuna.

Rauniolinnassa on epätasaisia kiviportaita, joten kaikki kulkureitit eivät sovellu heikkojalkaisille, ja pienten lasten liikkeitä on syytä seurata tarkasti. Kiipeämme linnan torniin, josta voi tähystää maisemia ympäristöön. Linnan tällä laidalla on myös kunnostettuja sisätiloja, joiden puiset portaat ja lattiat ovat ensiluokkaisessa kunnossa.

Ruotsin valtakunnan itäisen osan hallinto- ja puolustustarkoituksiin rakennettu linna oli aikoinaan merkittävä paikka. Sen ensimmäiset muurit rakennettiin 1360-luvulla arvovaltaisen Bo Joninpoika Gripin määräyksestä. Linna kukoisti 1400-luvulla tärkeänä keskuksena, mutta se hylättiin jo vuonna 1558. Helsingin perustaminen vähensi Raaseporin merkitystä huomattavasti ja viimeisenä kohtalon oikkuna linnan suuri olutkellari romahti.

Olut oli keskiajalla tärkeä juoma, koska se säilyi vettäkin paremmin. Raaseporin linnan panimo valmisti juomaa suuria määriä ja sotilaiden uskotaan nauttineen sitä litratolkulla päivittäin. Näin ollen kellarin romahtaminen ei ollut mikään pikkuseikka, vaan se autioitti syrjäiseksi jääneen linnoituksen lopullisesti.

Alun perin merenlahden saarelle rakennettu linna on nykyään maankohoamisen seurauksena täysin kuivalla maalla. Eräässä huoneessa pyörii vanhoista kuvista ja piirroksista koostuva esitys, joka kertoo mielenkiintoisella tavalla linnan eri vaiheista. Nykyään linnan ohi virtaa vaatimattomalta näyttävä Raaseporinjoki, johon voi tutustua vaikkapa meloen. Kanootteja vuokrataan aivan linnan kupeesta.

Linnaa on restauroitu useaan otteeseen, mutta varmaa tietoa sen alkuperäisestä ulkonäöstä ei ole olemassa. Tuntuu näin ollen hyvältä, ettei rakennusta ole korjattu liikaa, vaan se on jätetty suurimmaksi osaksi vuosisatojen takaiseen asuunsa. Toisaalta linnaa on kunnostettu riittävästi, jotta historialliseen kohteeseen voi tutustua turvallisesti ja siellä voidaan järjestää myös erilaisia tapahtumia.

Siirrymme mukavan kierroksen päätteeksi Linnavoudin tupaan. Kahvila-ravintola on toiminut samassa punaisessa puurakennuksessa jo vuodesta 1893 lähtien. Käyntipäivänämme olisi lounaaksi siskonmakkarakeittoa, mutta kaipaamme mieluummin kahvia. Pullakahvit maistuvat aurinkoisella terassilla hyvin ja samalla voi ihailla maisemaa linnalle päin. Alueella toimii myös suosittu ruotsinkielinen kesäteatteri.

Huomaamme olleemme vierailumme ajankohdan suhteen todella onnekkaita. Paikalle kerääntyy useampikin suuri matkailijaryhmä ja raunioilla kokemamme täydellinen hiljaisuus tuntuu jo kaukaiselta ajatukselta. Linnaan voi tutustua meidän tapaamme omin päin tai noin tunnin mittaisella opastetulla kierroksella. Opastukset ovat kuulemani mukaan eläväisiä ja erinomaisesti toteutettuja. Niin voisi päätellä myös Kohteena maailma -blogissa julkaistusta jutusta. Seurailemme syrjemmältä, kuinka keskiaikaiseen asuun pukeutunut opas ottaa pihamaalla uuden ryhmän vastaan. Opas osaisi varmasti vastata moniin kysymyksiin, jotka linnaa yksin tutkiessa jäävät askarruttamaan mieltä.

Hyödynnämme vielä lipunmyyntirakennuksesta löytyvät siistit wc-tilat, katselemme valkovuokkojen koristamia niittyjä ja palaamme sitten autollemme. Nähtävyydelle suunnistaessa kannattaa muuten etsiä Google Mapsista nimenomaan Raaseporin linnanraunioiden parkkipaikka, koska se sijaitsee eri puolella jokea kuin itse linna. Näin päätyy suoraan oikeaan paikkaan, eikä linnan pihaan johtavalle suljetulle yksityistielle.

Linna on tänä vuonna avoinna pääsiäisestä lokakuiselle syyslomaviikolle saakka. Kevään ja syksyn aukiolot rajoittuvat enimmäkseen viikonloppuihin, kun taas kesäkuukausina linna on avoinna päivittäin. Aukioloajat ja opastusten ajankohdat kannattaa tarkistaa Raaseporin linnan virallisilta nettisivuilta. Aikuisten pääsylipun hinta on tällä hetkellä kahdeksan euroa. Suosittelen Raaseporin rauniolinnaa lämpimästi kaikille historiasta kiinnostuneille. Länsi-Uudellamaalla on myös monta muuta kiinnostavaa vierailukohdetta, kuten aiemmassa jutussani esitellyt Billnäsin ja Fagervikin ruukkikylät.