Suomi
Kevätaurinkoa Ahveniston luontopolulla

Pääsiäisohjelmaani kuului aiemmassa postauksessa esitellyn Evon Savottapolun lisäksi toinenkin metsäretki. Kävin kiertämässä Ahveniston luontopolun Hämeenlinnassa. Reitillä on mittaa kuusi kilometriä ja se mutkittelee ulkoilualueen mäkisessä maastossa.
Ahvenisto tuo ensimmäisenä mieleeni Helsingin olympialaiset. Vietin lapsuudessani paljon aikaa mummolassa ja luin mummon kirjahyllyn ainoan mielenkiintoisen kirjan lähestulkoon puhki. Opus kertoi vuoden 1952 olympialaisista, joiden nykyaikainen viisiottelu kilpailtiin Ahveniston maisemissa. Ratsastuksesta, miekkailusta, ammunnasta, uinnista ja maastojuoksusta muodostuva laji perustuu sotilastaitoihin, mutta Ahveniston kilpailun voitti olympiahistorian ensimmäisenä siviilinä ruotsalainen puuseppä Lars Hall. Suomikin lähti kisoihin suurin toivein ja saavutti joukkuekilpailun pronssia.
Saavun Ahvenistolle ensimmäistä kertaa, mutta maisema näyttää olympiakirjan mustavalkokuvien ansiosta tutulta. Kisoja varten rakennettu maauimala rapistui käyttökelvottomaksi ja se suljettiin vuonna 1985. Jopa purkamisesta keskusteltiin, mutta perinteikäs uimala päätettiin onneksi pelastaa ja se avattiin remontin jälkeen yleisölle heinäkuussa 2014. Ahveniston maauimalan portit avautuvat tänä vuonna 29.5.2021.
Luontopolulle lähdetään kävelemällä järven rantaa kahvilarakennuksen ohitse hieman eteenpäin, kunnes rinteen alaosassa vasemmalla jo näkyykin luontopolulle ohjaava puinen viitta. Luontopolku on merkitty tästä eteenpäin kiitettävän hyvin keltaisilla nuolilla. Tämä onkin tarpeen, sillä reitti mutkittelee pitkin Ahveniston polkuverkostoa risteyksestä toiseen.
Heti luontopolun alussa kiivetään ylämäki, jonka jälkeenkin korkeuseroja riittää suhteellisen paljon. Joukkoon mahtuu muutamia jyrkkiä nousuja, mutta luontopolun kiertäminen ei silti vaadi mitenkään ihmeellistä kuntoa. Metsässä on huhtikuun alussa vielä jonkin verran lunta ja polku on paikoitellen todella jäinen. Joudun ottamaan erityisesti alamäet varovasti, mutta selviän reitistä ilman vahinkoja. Välillä on myös sulia ja tasaisempia kohtia.
Ahveniston luontopolulla liikkuessa kannattaa hyödyntää netistä ladattavaa esitettä, josta löytyy paljon tietoa ympäröivästä luonnosta. Matkan varrella on 22 numeroitua rastia, joiden selitykset löytyvät esitteestä. Maasto suppineen, rämeineen ja lehtoinen avautuu ihan uudella tavalla, jos jaksaa lukea mitä kullakin rastilla on nähtävänä. Polun varrella on hyvä pysähtyä välillä muutenkin ja kuunnella luonnon ääniä. Keväistä linnunlaulua on jo ilmassa.
Alun metsäosuuden jälkeen saavutaan hetkeksi suolle, jossa pääsee kulkemaan pitkospuillakin. Täältä voi oikaista puolta lyhyemmälle reitille, mutta haluan itse kiertää täyden kuuden kilometrin lenkin.
Ahveniston luonnonsuojelualueella kiertelevää polkua on tallattu jo kauan, sillä se perustettiin vuonna 1977 ja reitti on säilynyt suurin piirtein alkuperäisessä muodossaan. Tarjolla ei ole erämaan tunnelmaa, vaan paremminkin ulkoilualueen polkuverkostossa risteilevä reitti. Luonnossa on joka tapauksessa mukava liikkua.
Vastaan tulee useampaan kertaan myös olympiarenkailla merkitty reitti, jota pitkin vuoden 1952 maastojuoksussa kilpailtiin. Se kulkee kuitenkin useimmiten eri suuntaan kuin luontopolku.
Alavammilta mailta noustaan kolmannentoista rastin jälkeen korkealle harjulle. Matka on edennyt tähän saakka enimmäkseen metsäpoluilla, mutta harjulla päästään leveämmälle ulkoilureitille. Täällä vastaan tulee myös paikallisia kuntoilijoita.
Polku laskeutuu jonkin ajan päästä alas harjulta. Saavun ulkoilureitille, joka onkin vielä pääsiäisenä hiihtäjien käytössä. Lämpötila on jo mukavasti plussan puolella, mutta hiihtäjät suksivat yhä innokkaasti eteenpäin. Ladulle ei ole menemistä, joten seurailen reittiä sivummalla metsäpolkua pitkin. Tallatun polun kääntyessä katson parhaaksi unohtaa lammen rannan ja kiivetä jo tässä vaiheessa takaisin harjulle, jota pitkin oikea reittikin pian jatkuisi. Nousu on tällä kohdalla melko raskas, mutta niin se varmasti olisi myös virallista luontopolkua pitkin.
Harjun päällä on hauska kulkea, vaikkei missään erämaassa ollakaan. Taustalla kuuluu autoteiden humina ja puiden välistä pilkottavat vuorollaan niin paikallinen Prisma kuin Ahveniston moottoriratakin. Pysähdyn hetkeksi penkille syömään vähän eväitä.
Matka jatkuu harjun laella leveää väylää pitkin, mutta vielä kerran sukelletaan myös metsän siimekseen. Tämä koukkaus tarjoaakin oman retkeni kohokohdan, kun vastaan astelee yllättäen metsäkauris. Se ohittaa minut muutaman metrin päästä ja pysähtyy sitten paikoilleen. Hetken katselemme toisiamme, kauris ja minä. Kyseessä on hyvin kaunis eläin.
Päädyn eläinkohtaamisen jälkeen takaisin kävelytielle ja huomaan saapuvani pian takaisin Ahveniston uimalalle. Luontopolku tuntuu paikoitellen hieman keinotekoiselta risteillessään pitkin polkuverkostoa, mutta se on silti toimiva kokonaisuus. Tällainen opastettu reitti on myös paikallaan, jotta ensikertalainenkin löytää helposti paikallisen luonnon parhaita paloja ilman eksymisvaaraa. Opaskirjasessa on paljon tietoa ja raikas ilma, metsäpolut sekä olympiahistoria saavat minut hyvälle tuulelle. Pelkästään luontopolun takia ei ehkä kuitenkaan kannata saapua paikalle tuntien matkan päästä, sillä Suomi on hyviä retkeilykohteita täynnä. Metsäretken voi kuitenkin yhdistää vaikkapa Hämeenlinnan muihin nähtävyyksiin.
Ahvenistolla on komeat puitteet monipuoliseen kesäpäivän viettämiseen. Aivan maauimalan vierestä löytyy Ahvenistonjärven uimaranta sekä olympialaisia varten rakennettu perinteikäs kahvila. Kahvilalta voi vuokrata suppailulautoja ja sen takaa löytyy Flowpark-seikkailupuisto. Reippailu onnistuu myös kuntoportaissa ja parinsadan metrin päässä lämpiää rantasauna. Tänne voisi palata jonain kauniina päivänä koko perheen voimin ja nauttia kesäisestä Hämeenlinnasta.
Ahveniston luontopolusta on kirjoittanut myös Luontopolkumies.

Suomi
Villa Kokkonen – Aallon luoma taiteilijakoti

Säveltäjä Joonas Kokkosen kotitalo Villa Kokkonen avattiin tänä keväänä yleisölle kaikille avoimena museokohteena. Opastettu kierros tutustuttaa säveltäjän elämään ja tarjoaa mahdollisuuden Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen ihailemiseen.
Kodikas Villa Kokkonen lymyilee lähes huomaamattomana Järvenpään Vanhankylänniemessä Tuusulanjärven tuntumassa. Tämä ei ole sattumaa, sillä arkkitehti Aallon mielestä rakennus saikin kääntää selkänsä kadulle päin. Ratkaisu tarjosi myös rauhaa Joonas Kokkosen perheelle tontilla, joka oli tuohon aikaan vielä nykyistäkin metsäisempi. Tumma puinen ulkoseinä on kovin pelkistetty lukuun ottamatta oven yläpuolella olevaa katosta. Alvar Aallon kädenjälki on selvästi nähtävissä.

Joonas Kokkonen kuoli syksyllä 1996 ja perikunta myi Villa Kokkosen paria vuotta myöhemmin Järvenpään kaupungille. Talo toimi kaupungin edustustilana ja siellä järjestettiin muun muassa pieniä konsertteja. Säveltäjän koti avattiin viime vuonna ryhmävierailuille ja viimein tänä keväänä kaikille avoimena museona. Vierailu onnistuu vajaan tunnin mittaisella opastetulla kierroksella, jonka aikana asiantuntevan oppaan tarinat herättävät rakennuksen henkiin. Paikat kannattaa varata etukäteen Järvenpään taidemuseon nettisivuilta. Villa Kokkonen on avoinna toukokuusta syyskuuhun maanantaipäiviä lukuun ottamatta. Maksuvälineenä kelpaa myös Museokortti.

Joonas Kokkonen syntyi vuonna 1921 Iisalmella musikaaliseen kotiin, mutta hän muutti jo pikkupoikana isänsä työn vuoksi Järvenpäähän. Sieltä matka jatkui nuoruusvuosien jälkeen Helsinkiin, josta säveltäjä kuitenkin palasi vajaan kahden vuosikymmenen jälkeen takaisin Keski-Uudellemaalle Järvenpään Satukallioon. Muutamaa vuotta myöhemmin Järvenpään kaupunki tarjosi ansioituneelle akateemikolle useampaakin tonttipaikkaa, joista yksi sijaitsi Tuusulanjärven tuntumassa Vanhankylänniemessä.

Kokkonen otti talonrakennusasioissa yhteyttä ystäväänsä Alvar Aalton, jos vaikka jollakulla arkkitehdin assistenteista olisi aikaa auttaa projektissa. Miehet olivat tutustuneet toisiinsa toimiessaan yhtä aikaa muun muassa Suomen Akatemiassa. Aallolla ei enää tuossa vaiheessa ollut tapana työskennellä yksityiskotien parissa, mutta hän yllätti Kokkosen tarjoutumalla suunnittelemaan Villa Kokkosen henkilökohtaisesti ikään kuin lahjaksi ystävälleen. Työ ajoittui samoihin aikoihin Finlandia-talon rakentamisen kanssa.

Kokkonen ja Aalto kävivät yhdessä tutustumassa Vanhankylänniemen tonttiin, joka miellytti kovasti molempia. Herrat siirtyivät vaimojensa seurassa aterioimaan järvenpääläiseen ravintolaan, jossa säveltäjä kertoi työskentelytavoistaan. Hän muun muassa mainitsi kävelevänsä sävellyksiä tehdessään flyygelinsä ympärillä. Kelpo arkkitehti ajautui tämän tiedon saatuaan voimakkaan inspiraation valtaan ja alkoi luonnostella vimmatusti taloa valkealle pöytäliinalle. Tarjoilija suivaantui teosta pahemman kerran, mutta leppyi kun mukana ollut kaupungin virkamies korvasi vahingot ja lunasti liinan mukaansa. Luonnoksen kopio on nähtävillä Villa Kokkosessa ja alkuperäistä pöytäliinaa voi ihmetellä Järvenpään taidemuseossa.

Aalto suunnitteli koko talon hyvin pitkälti flyygelin ympärille. Vieressä käden ulottuvilla on myös Kokkosen toivoma suuri kirjahylly. Työhuoneen suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota akustiikkaan, jonka piti olla musiikin soinnin kannalta täydellinen. Huoneessa on käytetty tämän vuoksi paljon puisia pintoja. Akustiikkaa oli suunnittelemassa aiheeseen erikoistunut Aino ja Alvar Aallon poika Hamilkar. Tärkeää oli myös äänieristys, joten työhuone erotettiin muusta rakennuksesta perustuksia myöten.

Perhe pääsi muuttamaan Villa Kokkoseen jouluksi 1968. Joonas Kokkonen oli elämänsä aikana kolmesti naimisissa. Ensimmäisen vaimon Mairen kanssa syntyi kolme lasta, mutta liitto päättyi eroon. Villa Kokkosen valmistumisen aikaan Joonas oli avioliitossa Else-Majn kanssa. Pari sai kaksi yhteistä lasta. Else-Maj menehtyi sairauteen syksyllä 1979, minkä jälkeen Kokkonen oli vielä naimissa Anita Pakomaan kanssa omaan kuolemaansa saakka.

Joonas Kokkonen on yksi Suomen historian merkittävimmistä säveltäjistä, jonka tunnetuin teos on körttiläisjohtaja Paavo Ruotsalaisen elämän loppuvaiheita kuvaava ooppera Viimeiset kiusaukset. Kokkonen sävelsi myös muun muassa neljä sinfoniaa, mutta hänen tuotantonsa jäi silti verrattain niukaksi. Mies toimi sävellystyön ohessa lukuisissa aikaa vieneissä vastuutehtävissä muun muassa Teostossa ja Suomen Säveltäjissä. Hän ehti uransa aikana opettaa Sibelius-Akatemiassa, toimia musiikkikriitikkona ja kirjoittaa paljon taiteeseen liittyvistä aiheista. Kokkonen oli myös jonkinasteinen perfektionisti, joten hän käytti runsaasti aikaa teosten viimeistelyyn sen sijaan että olisi kiirehtinyt uusien sävellysten pariin. Alkoholikin taisi joskus hidastaa työskentelyä.

Joonas Kokkosta voidaan pitää Keski-Uudenmaan toiseksi menestyneimpänä säveltäjänä Jean Sibeliuksen jälkeen. Miehet olivat aikalaisia, joskin Sibelius noin viisikymmentä vuotta vanhempi. Säveltäjät tapasivat tiettävästi ainakin kerran, mutta eivät tunteneet toisiaan erityisen hyvin. Kokkonen ehti sen sijaan tutustua paremmin leskenä eläneeseen Aino Sibeliukseen, jonka allekirjoittama kiitoskortti on nähtävillä flyygelin päällä.

Opastettu kierros keskittyy työhuoneen lisäksi perheen olohuoneeseen, jossa Joonas katseli televisiosta erityisesti uutisia ja jalkapalloa. Sohvalla viihtyi myös eläinrakkaan säveltäjän bernhardilaiskoira Basse.

Ikkunasta avautuu maisema pihamaalle, jonne vierailijat eivät ainakaan vielä pääse tutustumaan lainkaan. Taustalla häämöttää Tuusulanjärvi. Säveltäjä ei halunnut tonttinsa jatkuvan rantaan saakka, vaan jätti sinne kulkureitin yleiseen käyttöön. Tuota väylää minäkin olen monesti pyörälläni polkenut, joten kiitos Joonas Kokkoselle tästä!

Varsinaisen opastuksen jälkeen pääsee vielä tutustumaan ruokailuhuoneeseen, keittiöön, kylpyhuoneeseen ja alun perin makuuhuoneina toimineisiin tiloihin. Monista muista Aallon suunnittelemista rakennuksista poiketen Villa Kokkosessa on vain yksi kerros. Kiinnitän huomiota muutamiin japanilaisiin tauluihin ja matkamuistoihin. Kokkonen oli mukana presidentti Mauno Koiviston valtiovierailulla Japanissa ja tutustui kruununprinssi Akihitoon, joka puolestaan kävi Suomen-visiitillään jopa säveltäjän kotona täällä Villa Kokkosessa.

Villa Kokkonen on mielenkiintoinen lisäys Tuusulanjärven taiteilijoiden kotimuseoihin. Siinä missä 1900-luvun alun taiteilijayhteisön kodit edustavat aikansa kansallisromanttista tyyliä, on Aallon suunnittelema talo luonnollisesti paljon modernimpi ilmestys. Villa Kokkonen tuo hieman mieleeni Milanossa tänä keväänä näkemämme kotimuseon Villa Necchi Campiglion, jonka pelkistetyssä arkkitehtuurissa ja muun muassa liukuoviratkaisuissa on jotain etäisesti samaa. Täytyy toki myöntää, että milanolainen rakennus on Villa Kokkosta prameampi.

Suosittelen Villa Kokkosta erityisesti kaikille Alvar Aallon arkkitehtuurin ystäville. Meille Keski-Uudellamaalla asuville kyseessä on mukava pieni retkikohde, ja kauempaa tulevat voivat yhdistää vierailuun muita Tuusulanjärven nähtävyyksiä. Ideoita voi etsiä vaikkapa viime vuonna kirjoittamastani jutusta 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan. Edellinen näistä seuduista kertova julkaisuni Tuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta tutustuttaa puolestaan kolmen taiteilijakodin ryppääseen Järvenpään etelälaidalla.
Suomi
Monipuolinen Merikeskus Vellamo Kotkassa

Vietimme pääsiäisenä pari päivää Kotkan seudulla. Reissun eräänlainen pääkohde oli Merikeskus Vellamo, jossa käynnille olin odottanut sopivaa hetkeä jo useamman vuoden ajan. Museokeskuksesta löytyi monta erilaista kiinnostavaa näyttelyä.
Kesällä 2008 avattu Merikeskus Vellamo kuuluu satamakaupunki Kotkan vetonauloihin. Suuresta rakennuksesta löytyvät sekä Suomen merimuseo että Kymenlaakson museo, joten näyttelyiden parissa saa helposti kulumaan pitkänkin tovin. Meillä vierähti Vellamon tiloissa noin neljä tuntia, kun kiersimme esillä olleet näyttelyt läpi ja huilasimme välillä kahvilan puolella. Tämän pidempää aikaa ei museoihin jaksaisi kerralla keskittyäkään, mutta Vellamo on taatusti useammankin vierailun väärti.

Venehallin aarteita
Sisätiloihin saapuessa huomio kiinnittyy aluksi suureen venehalliin, jonne on koottu monenlaisia aluksia. Penkkiurheilijan silmiin osuu ensimmäisenä Thomas Johansonin ja Jyrki Järven käyttämä 49er-luokan kilpavene, jolla kaksikko purjehti olympiakultaa Sydneyn vesillä vuonna 2000. Kovin mielenkiintoinen on myös muumien äidin Tove Janssonin puuvene Victoria, jolla taiteilija kulki kesämökilleen Pellingin saaristossa. Seinustalle koottu perämoottorikokoelma tuo puolestaan mieleeni mukavan sukulaismiehen, jonka Evinrude käynnistyi aina lapsuuteni kalareissujen aluksi niin ikään Porvoon suunnalla. Tarinan mukaan Ole Evinrude keksi muuten aloittaa moottoreiden valmistamisen, kun hän oli hakemassa vaimolleen jäätelöä hiki päässä soutaen.

Merivartijoiden tärkeät tehtävät
Venehallissa siirrytään sujuvasti kauniiden puuveneiden keskeltä Merivartiomuseon puolelle, jossa on juuri avautunut uusi Turvanasi merellä -niminen näyttely. Saamme käsityksen merivartijan työstä sekä menneinä vuosikymmeninä että nykypäivänä. Enpä olisi tullut ajatelleeksi, että merivartioinnin aloittaminen juontaa juurensa kieltolakiin ja Itämerellä rehottaneen pirtun salakuljetuksen kaitsemiseen. Nykyisin tehtävät kattavat kaikkea mahdollista meripelastuksesta passintarkastukseen.

Ihmiskohtaloita Ruotsinsalmen taisteluissa
Yksi Merikeskus Vellamon kiinnostavimmista näyttelyistä on vajaat viisi vuotta sitten auennut Kohtalona Ruotsinsalmi. Visuaalisestikin vaikuttava näyttely on koottu huolella, ja sisältöön tutustuminen on innostavaa muun muassa henkilöesittelyiden kautta. Ruotsinsalmen alueella nykyisen Kotkan edustalla käytiin vuonna 1790 Itämeren historian suurin meritaistelu, jossa kuningas Kustaa III:n ruotsalainen laivasto kukisti venäläiset joukot. Meren pohjassa on taisteluiden seurauksena yhä kymmeniä laivojen hylkyjä, jotka ovat nykyään mielenkiintoisia tutkimuskohteita.

Venäläiset halusivat taisteluiden jälkeen linnoittaa Ruotsinsalmen ja nykyiselle Kotkansaarelle kasvoi suurehko kaupunki. Silloiselle valtioiden rajaseudulle rakennettiin linnoituksia, joiden tehtävänä oli suojata erityisesti Pietarin kaupunkia. Ruotsinsalmen linnoituskaupunki menetti kuitenkin pian merkitystään rajan siirtyessä ja se tuhoutui Krimin sodassa vuonna 1855.

Metsäteollisuus Kymenlaakson kehittäjänä
Merikeskus Vellamon tiloissa toimii Suomen merimuseon lisäksi myös Kymenlaakson museo, joka tutustuttaa maakunnan historiaan sekä nykypäivän henkeen. Syksyyn 2026 asti esillä oleva Puun vuoro -näyttely tuo esiin metsäteollisuuden erityisen merkityksen alueen kehityksessä. Kymenlaakson metsiä alettiin toden teolla hyödyntää 1870-luvun alussa, jolloin tukkeja ryhdyttiin uittamaan Kymijokea pitkin kohti merta. Joen suulle perustettiin Kotkan kaupunki, joka kehittyi sahateollisuuden ansiosta nopeasti. Kotkasta kasvoi merkittävä satamakaupunki, josta lähti rahtilaivojen mukana merimiehiä maailmalle kokemaan Rion kuumia öitä ja muita eksoottisia seikkailuita.

Satamaan saapuneiden englantilaisten laivojen mukana Kotkaan rantautui myös jalkapallo, jota brittimerimiehet alkoivat pelata paikallisia ahtaajia vastaan. Kotkasta kehittyi ajan kuluessa yksi harvoista suomalaisista kaupungeista, joissa jalkapallo kuuluu vahvasti paikalliseen identiteettiin. Vihreävalkoisesta KTP:stä maailmalle ovat ponnistaneet muiden muassa Teemu Pukki sekä Arto Tolsa, jonka pelipaita on esillä museossa. Tolsa oli ensimmäisiä ulkomailla menestyneitä suomalaisia pelaajia ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty hänen mukaansa. Museossa on myös Myllykosken Pallolle omistettu vitriini. MyPa on hyvä esimerkki metsäteollisuuden monipuolisesta merkityksestä Kymenlaaksossa, sillä perinteikäs seura kasvoi Myllykosken paperitehtaan ympärille.

Värikylläinen Mikä-mikä-kaupunki
Kymenlaakson museon Mikä-mikä-kaupunki tarjoaa tutkittavaa lapsille ja nostalgista nähtävää aikuisille. Näyttely tarjoaa ennen kaikkea hyvät puitteet monenlaisiin leikkeihin kovasti Kotkaa muistuttavassa ympäristössä, jossa voi vaikkapa ostaa torilta paikallisia possoja tai seilata Tornator-aluksella maailman merille. Omasta perheestämme ei löydy leikeistä kiinnostuneita, mutta esimerkiksi menneiden vuosikymmenten lastenhuone näyttää aikuisista kovin tutulta ja kerrostalon hississä voi tutustua eri kerrosten asukkaiden kuulumisiin. Mikä-mikä-kaupungissa voi vierailla vuoden 2030 alkuun saakka.

Koko perheen Muumiseikkailu
Merikeskus Vellamo on muutenkin suunniteltu koko perheen kohteeksi, mutta Mikä-mikä-kaupungin lisäksi erityisesti muumeihin keskittyvä Rohkeus, rakkaus, vapaus! -näyttely riemastuttaa varmasti monia perheidensä pienimpiä. Lapset pääsevät tässä näyttelyssä leikkimään ja seikkailemaan, kun taas aikuisille on tarjolla taustatietoa muumeista sekä niiden luojasta Tove Janssonista.

Muumien maailma saa aina hyvälle mielelle ja näyttelyyn on löydetty mukavasti uusia näkökulmia aiheeseen liittyen. Omalle perheellemme muumit ovat tuttuja televisiosarjan, kirjojen sekä monien Naantalin Muumimaailmaan tehtyjen vierailujen ansiosta. Aihe on jäänyt lasten kasvaessa viime vuosina taka-alalle, mutta toisaalta muumit ovat ajattomia ja tarjoavat hyviä elämänohjeita kaikenikäisille. Tämä näyttely on esillä Vellamossa 7.3.2027 saakka.

Koskettava näyttely menetetyistä saarista
Ehdimme nähdä vielä pääsiäisenä viimeistä päivää auki olleen Menetetyt saaret -näyttelyn, joka kertoi ennen toista maailmansotaa Suomelle kuuluneista Suomenlahden ulkosaarista. Juha Metson, Marjo Näkin ja Mika Rokan keräämä aineisto sisältää upeita valokuvia sekä mielenkiintoista videomateriaalia. Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari sekä erityisesti Suursaari olivat aikoinaan suosittuja kesälomakohteita, joiden elinkeinoihin kuuluivat matkailu, merenkulku, kalastus, hylkeenpyynti sekä toki myös aiemmin mainittu alkoholin salakuljetus. Nykyisin lähes autioituneiden saarten eloisaan menneisyyteen tutustuminen on koskettava kokemus. Rajan taakse jäänyt Karjala on itselleni hyvin tuttu aihe, mutta Suomenlahden ulkosaarten historiasta en ole tiennyt tätä ennen juuri mitään.

Monipuolinen ja vaihtuva näyttelykokonaisuus
Pääsiäisen sää oli harmillisen kolea ja sateinen, joten tuntui erityisen mukavalta viettää aikaa Vellamon siisteissä sisätiloissa. Merikeskus on toimiva kokonaisuus, jossa on helppo viihtyä. Ilahduin erityisesti siitä, kuinka monipuolisesti näyttelyt tuovat esiin paikallista historiaa. Kymenlaakson museosta jäivät mieleen varsinkin Kotkan kaupungin kehitysvaiheet kohti nykyaikaa, kun taas Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely avasi minulle uudella tavalla seudun vuosisatojen takaista menneisyyttä Ruotsin ja Venäjän välisten sotien näyttämönä.

Suomen merimuseon päänäyttelyä uusitaan parhaillaan, joten sen puuttuminen supistaa näyttelykokonaisuutta tällä hetkellä melko paljon. Toisaalta meille riitti nytkin nähtävää enemmän kuin riittävästi. Kesällä olisi mukava tutustua ulkona odottaviin jäänmurtaja Tarmoon, vartiolaiva Telkkään sekä majakkalaiva Kemiin, jotka ovat avoinna suurin piirtein toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin saakka. Lisäksi luvassa on aina erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Museokokonaisuus on niin laaja, että tauko ravintola Laakongissa on jossain kohtaa vierailua paikallaan. Osa perheestämme kokeili Laakongin buffetlounasta, kun taas osalle riittivät kahvilatuotteet. Käväisimme myös katselemassa museokaupan houkutuksia, mutta tuliaisostokset jäivät tällä kerralla tekemättä. Katsotaan miten käy ensi kerralla, sillä alati uudistuvassa Vellamossa voisi käydä joskus toistekin.
Lisätiedot: merikeskusvellamo.fi
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia2 vuotta sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti2 vuotta sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
-
Italia2 vuotta sitten
Syyslomaviikko Ligurian rannikolla
-
Espanja2 vuotta sitten
Sevillan palatseja: Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos
-
Suomi1 vuosi sitten
Iso-Syöte ihastutti jälleen
-
Itävalta2 vuotta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
18.4.2021 at 14:08
Oho, tuo opaskirjainen onkin todella kattava, varmasti mukava lisä kivaan retkipäivään. Täytyypäs pitää tämäkin luontopolku mielessä, olen ajatellut, että tänä vuonna voisi tehdä viikonloppuretken Hämeenlinnaan muutaman vuoden tauon jälkeen ja käydä samalla myös Aulangolla. Todella lähelle pääsit metsäkaurista, niitä on luonnossa liikkuessa silloin tällöin tullut vastaan, mutta en muista koskaan, että olisi ollut noinkin lähellä!
Mika / Lähtöportti
19.4.2021 at 21:29
Joo, opaskirjanen on harvinaisen perusteellinen. Eihän tuota tullut kannesta kanteen läpi käytyä, mutta oli oikein mukavaa luettavaa muutamissa paikoissa reitin varrella. Ahvenisto kannattaa kyllä pitää mielessä, jos vaikka viipyy Hämeenlinnassa koko viikonlopun. Metsäkauris tuli tosiaan yllättävän lähelle, ja oli hauskaa että se pysähtyi vielä katselemaankin vähäksi aikaa. Tällaiset yllättävät eläinkohtaamiset on kyllä hienoja.
Satu
18.4.2021 at 19:17
Vietin lapsuuteni Hämeenlinnassa ja yksi hienoimpia muistoja maauimalasta on, kun olympialaisten aikaan kaiuttimista huudatettiin Pertti Karppisen kultamitalisoutua ja kansa hurrasi. Yläasteen liikuntatunneilla lenkkeiltiin ensin tuo kuvailemasi kuuden kilometrin lenkki ja sen jälkeen oli rantasauna lämpimänä. Ihan parasta.
Mika / Lähtöportti
19.4.2021 at 22:11
Hienoja muistoja! Ahvenistolla on varmasti upeat puitteet koulun liikuntatunneille ja hämeenlinnalaisten vapaa-ajan viettoon. Minä pyöräilin katsomaan Karppisen soutua sedän luokse kesällä 1984, aurinkoinen päivä ja jännittävä kilpailu on jääneet mieleen.