Suomi
Melontaretki Hämeen luontoon ja historiaan

Kävin muutama päivä sitten tarinallisella melontaretkellä Janakkalassa. Leppoisa retki esitteli mukavalla tavalla hämäläistä luontoa ja valotti alueen historiaa, joka on hämmästyttävän värikäs.
Kaupallisessa yhteistyössä Doerz
Löysin Janakkalan Räikälänjoelle sijoittuvan tarinallisen melontaretken Doerzin nettisivujen elämysvalikoimasta. Melontamahdollisuudet kiinnostavat aina, ja kun samaan pakettiin saa annoksen elävästi kerrottua historiaa, on kokonaisuus omaan makuuni todella houkutteleva. Hämeenlinnan kupeessa sijaitsevaan Janakkalaan ajaa esimerkiksi Helsingistä tai Tampereelta reilussa tunnissa, joten sijainti on autoilevan ihmisen päiväretkelle varsin sopiva.
Saavun Räikälänjoen melontalaiturille Keravalta yhdessä kaverini Teron kanssa. Luontoisa-yritystä pyörittävät Erja ja Pasi ovatkin meitä jo hyvissä ajoin vastassa. Molemmat ovat mukavia luontoihmisiä, joiden seurassa on luontevaa lähteä vesille. Odotettavissa on kiireetöntä luonnossa liikkumista sekä asiantuntevaa opastusta niin melontaan kuin paikalliseen historiaankin.
Käymme aluksi läpi melontakokemuksemme, josta ei ole paljoa kerrottavaa. Niin Tero kuin minäkin olemme kokeilleet kanootilla liikkumista pari kertaa, joten on parempi käydä perusteet huolellisesti läpi. Kulkuvälineen pystyssä pysymisen kannalta kannattaa olla erityisen tarkkana kanoottiin astuessa sekä siitä poistuessa. Saamme opastusta myös oikeaan melontatekniikkaan, jonka lisäksi avokanootissa tarvitaan sujuvaa yhteistyötä. Retkeläisille on tarjolla vesitiiviitä pusseja mukaan otettavia tavaroita varten sekä tietenkin kelluntaliivit.
Avokanootti liikkuu tyynellä joella todella kevyesti ja lähes äänettömästi. Oikeassa kurssissa pysyminen ei ole aloittelijoille mikään itsestäänselvyys, joten tutkimme pariin otteeseen rantakaislikkoa hyvinkin tarkasti. Heinikossa käyminen ei kuitenkaan ole vaarallista ja kanootti pysyy tukevasti pystyssä koko parituntisen melontaretken ajan. Maltti on valttia ja kanootti yllättävänkin vakaa, kunhan välttää äkkinäisiä liikkeitä tai turhaa kurottelua laidan ylitse.
Melonta on harvinaisen leppoisa tapa luonnossa liikkumiseen. Ympäristön näkee tällä lailla aivan uudenlaisesta kulmasta ja kanootilla pääsee etenemään helposti myös kapeissa ja matalissa vesistöissä. Yli kolmenkymmenen asteen helle tarjoaa suorastaan trooppiset olosuhteet, mutta ukkospilvet kiertävät onneksi Räikälänjoen kaukaa. Muutama taivaalta pudonnut vesipisara vilvoittaa oloa hieman, ja melonta sujuu hyvin kuumanakin päivänä. Jokea ympäröivä kaislikko ja muutamat lähes mangroverämeikköä muistuttavat puut vievät ajatukset mielikuvituksen siivin jopa Amazonin viidakkoon saakka.
Viidakon apinoiden ja papukaijojen sijaan näemme ruskosuohaukan, jota saamme katsella myös Pasin lainaamilla kiikareilla. Komea lintu tasapainoilee hetken ehkä turhankin hennolla puun oksalla. Sitten se levittää siipensä ja nousee lentoon uhkarohkean pienemmän linnun hätistämänä. Haukka kuulemma asuu täällä, joten sen näkeminen ei ole oppaille yllätys.
Räikälänjoki mutkittelee vajaan kilometrin verran Kuotolanjärvelle. Pysähdymme kuuntelemaan Erjan tarinoita seudun historiasta, joka on huomattavasti värikkäämpi kuin ennalta saattaisi aavistaakaan. Hämeen eteläosat olivat tuhat vuotta sitten rikkaita niin turkisten kuin viljankin osalta, joten nykyisen Janakkalan alue herätti kiinnostusta monilla tahoilla. Viikingit saapuivat tänne sotaretkillään jo 1000-luvulla, ja alueen maine kiiri myös itään, josta novgorodilaiset tulivat tekemään omia valloituksiaan.
Oma lukunsa seudun historiassa on Janakkalan mystinen miekkamies. Kanta-Hämeen menneisyyden etsijät -nimisen yhdistyksen metallinpaljastin piippasi syksyllä 2013 paikallisella pellolla, ja pian paikalle hälytettiin myös Museovirasto. Löytö paljastui noin seitsemänsataa vuotta sitten eläneen miehen haudaksi, jossa oli luurangon lisäksi kaksi eri aikakausilta peräisin ollutta miekkaa. DNA-tutkimusten perusteella on arveltu kookkaan miehen olleen paikallinen sotapäällikkö, joka sai surmansa puolustaessaan kotikyläänsä ulkopuolista vihollista vastaan. Tuntuu uskomattomalta ja samalla kiehtovalta, kuinka vanhoihin arvoituksiin nykypäivän tiede voi löytää vastauksia.
Pysähdymme paluumatkalla ihailemaan joelta ylös kohoavia Hangastenmäen kalliojyrkänteitä. Tämän epäillään olleen aikoinaan linnavuori, joka toimi varuskuntana kilometrin päässä sijainneelle Hakoisten linnalle. Tuntuu jännittävältä katsoa joelta kalliota ja ajatella, kuinka sen päällä kengitettiin sotahevosia ja valmistauduttiin taisteluihin. Seudun historiasta ei ole täyttä selvyyttä, mutta Hakoisten linnavuori oli joka tapauksessa vielä 1300-luvun alussa hyvinkin merkittävä paikka. Se saattoi olla kronikoissa mainittu alkuperäinen Hämeen linna, joka joutui novgorodilaisten tuhoisan hyökkäyksen kohteeksi. Nykyään Hämeenlinnassa kohoava Hämeen linna valmistui sitä myöhemmin.
Kanootit lipuvat takaisin lähtölaiturin luokse. Tarkka retkiohjelma muotoutuu aina osallistujien ja sään mukaan, joten meiltäkin kysytään kiinnostusta retken jatkamisesta. Haluamme totta kai meloa vielä myös Kernaalanjärvelle, jonne on hiukan pidempi matka kuin Kuotolanjärvelle. Vaihdamme vain Teron kanssa paikkoja, jotta saamme kokeilla erilaisia melontarooleja. Edessä istuva määrää aina etenemisen tahdin ja taaempi on vastuussa ohjaamisesta.
Joki on myös tänne suuntaan mennessä kaunis. Ohitamme kaislikon lisäksi muutamia mökkejä. Läheisen laitumen lehmät kurkkivat menoamme hieman ujosti puiden takaa.
Saavumme helteiselle Kernaalanjärvelle, joka näyttää lumpeineen ja kaislikkoineen melko rehevöityneeltä. Järven tila on onneksi viime aikoina parantunut. Kerrotaan, että Suomen viimeinen monni kalastettiin näistä vesistä vuonna 1866. Monnit eivät ole mitä tahansa sinttejä, vaan ne voivat kasvaa reilusti yli sadan kilon painoisiksi. Moinen peto säikäytti joskus kalastajansa, mistä saattaa juontaa juurensa myös tunnettu sanonta pirusta merrassa. Monnien palauttamisesta Hämeen vesistöihin on keskusteltu, mutta toimenpiteisiin ei ole toistaiseksi ryhdytty. Asian kannalta olisi tärkeää selvittää, kuinka hyvin järvien nykyiset olosuhteet soveltuisivat kyseiselle kalalajille.
Viimeinen osuus Kernaalanjärveltä lähtölaiturille sujuu jo rutiinilla. Parin tunnin melonta alkaa tuntua lievästi aloittelijan lihaksissa, mutta mitenkään raskaasta retkestä ei missään tapauksessa ole kysymys. Rantaudumme melontalaiturille yhtä hienoa elämystä rikkaampina. Seudun menneisyyteen liittyvät tarinat ovat kiehtovia ja avautuvat hienolla tavalla paikan päällä kuultuina. Erja kertoi myös yksittäisiä tarinoita alueella eläneistä ihmisistä sekä esimerkiksi siitä, kuinka pakana-aikaiset palvontapaikat olivat täällä käytössä vielä pitkään kristinuskon saapumisen jälkeenkin.
Käväisemme vielä lopuksi omatoimisesti Janakkalan Pyhän Laurin Kirkolla, joka sijaitsee näköetäisyydellä melontalaiturilta. Seudulla olisi vielä muutakin tutkittavaa, kuten Laurinmäen torpparimuseo ja luontopolku sekä vuoden 1918 taistelujen juoksuhautoja. Janakkala on selvästi paljon muutakin, kuin moottoritien varrelle jääviä peltoja tai Tervakosken Puuhamaa.
Luontoisan järjestämä retki sopii hyvin niin vasta-alkajille kuin kokeneemmillekin melojille. Tarinallinen melontaretki Räikälänjoella löytyy siis Doerzin nettisivuilta, joilla on satoja uniikkeja elämyksiä moneen makuun. Olen nyt käynyt Doerzin kautta sekä melomassa että Turussa toteutetulla valokuvauskävelyllä. Molemmat ovat olleet todella mieluisia kokemuksia, joita yhdistävät erinomaiset paikallisoppaat.
Nyt on sinun vuorosi! Arvon yhden 50 euron arvoisen Doerzin lahjakortin, jonka voi käyttää haluamaansa elämykseen jossakin päin Suomea tai ulkomailla. Voit lähteä melomaan Räikälänjoelle tai valita jotain ihan muuta. Elämyksiä selaillessa huomioni on kiinnittynyt esimerkiksi näihin:
• Vanhan Rauman kummituskierros
• Kävely vuohien kanssa Sauvossa
• Kirveenheittoa ja bissee Turussa
• Karjalanpiirakkapaja Lappeenrannassa
• Maista Helsinki -ruokakierros
• Jewish Ghetto food tour Roomassa
• Katutaidetta Berliinissä
• Christiania’s past and present Kööpenhaminassa
Tutustu koko Doerzin valikoimaan yrityksen omilla nettisivuilla ja osallistu arvontaan kommentoimalla alle mikä elämys kiinnostaisi sinua eniten. Osallistuminen onnistuu myös Lähtöportin Facebook-sivulla. Voit tuplata voittomahdollisuutesi kommentoimalla molempiin. Voittaja arvotaan lauantaina 7.8.2021 klo 19 ja ilmoitetaan Lähtöportin Facebook-sivulla. Voittajalle ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti.
Huom! Myös Doerzin omilla nettisivuilla on käynnissä arvonta, jossa on jaossa 3 kpl 50 euron lahjakortteja. Osallistu Doerzin omaan arvontaan tästä linkistä.

Suomi
Villa Kokkonen – Aallon luoma taiteilijakoti

Säveltäjä Joonas Kokkosen kotitalo Villa Kokkonen avattiin tänä keväänä yleisölle kaikille avoimena museokohteena. Opastettu kierros tutustuttaa säveltäjän elämään ja tarjoaa mahdollisuuden Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen ihailemiseen.
Kodikas Villa Kokkonen lymyilee lähes huomaamattomana Järvenpään Vanhankylänniemessä Tuusulanjärven tuntumassa. Tämä ei ole sattumaa, sillä arkkitehti Aallon mielestä rakennus saikin kääntää selkänsä kadulle päin. Ratkaisu tarjosi myös rauhaa Joonas Kokkosen perheelle tontilla, joka oli tuohon aikaan vielä nykyistäkin metsäisempi. Tumma puinen ulkoseinä on kovin pelkistetty lukuun ottamatta oven yläpuolella olevaa katosta. Alvar Aallon kädenjälki on selvästi nähtävissä.

Joonas Kokkonen kuoli syksyllä 1996 ja perikunta myi Villa Kokkosen paria vuotta myöhemmin Järvenpään kaupungille. Talo toimi kaupungin edustustilana ja siellä järjestettiin muun muassa pieniä konsertteja. Säveltäjän koti avattiin viime vuonna ryhmävierailuille ja viimein tänä keväänä kaikille avoimena museona. Vierailu onnistuu vajaan tunnin mittaisella opastetulla kierroksella, jonka aikana asiantuntevan oppaan tarinat herättävät rakennuksen henkiin. Paikat kannattaa varata etukäteen Järvenpään taidemuseon nettisivuilta. Villa Kokkonen on avoinna toukokuusta syyskuuhun maanantaipäiviä lukuun ottamatta. Maksuvälineenä kelpaa myös Museokortti.

Joonas Kokkonen syntyi vuonna 1921 Iisalmella musikaaliseen kotiin, mutta hän muutti jo pikkupoikana isänsä työn vuoksi Järvenpäähän. Sieltä matka jatkui nuoruusvuosien jälkeen Helsinkiin, josta säveltäjä kuitenkin palasi vajaan kahden vuosikymmenen jälkeen takaisin Keski-Uudellemaalle Järvenpään Satukallioon. Muutamaa vuotta myöhemmin Järvenpään kaupunki tarjosi ansioituneelle akateemikolle useampaakin tonttipaikkaa, joista yksi sijaitsi Tuusulanjärven tuntumassa Vanhankylänniemessä.

Kokkonen otti talonrakennusasioissa yhteyttä ystäväänsä Alvar Aalton, jos vaikka jollakulla arkkitehdin assistenteista olisi aikaa auttaa projektissa. Miehet olivat tutustuneet toisiinsa toimiessaan yhtä aikaa muun muassa Suomen Akatemiassa. Aallolla ei enää tuossa vaiheessa ollut tapana työskennellä yksityiskotien parissa, mutta hän yllätti Kokkosen tarjoutumalla suunnittelemaan Villa Kokkosen henkilökohtaisesti ikään kuin lahjaksi ystävälleen. Työ ajoittui samoihin aikoihin Finlandia-talon rakentamisen kanssa.

Kokkonen ja Aalto kävivät yhdessä tutustumassa Vanhankylänniemen tonttiin, joka miellytti kovasti molempia. Herrat siirtyivät vaimojensa seurassa aterioimaan järvenpääläiseen ravintolaan, jossa säveltäjä kertoi työskentelytavoistaan. Hän muun muassa mainitsi kävelevänsä sävellyksiä tehdessään flyygelinsä ympärillä. Kelpo arkkitehti ajautui tämän tiedon saatuaan voimakkaan inspiraation valtaan ja alkoi luonnostella vimmatusti taloa valkealle pöytäliinalle. Tarjoilija suivaantui teosta pahemman kerran, mutta leppyi kun mukana ollut kaupungin virkamies korvasi vahingot ja lunasti liinan mukaansa. Luonnoksen kopio on nähtävillä Villa Kokkosessa ja alkuperäistä pöytäliinaa voi ihmetellä Järvenpään taidemuseossa.

Aalto suunnitteli koko talon hyvin pitkälti flyygelin ympärille. Vieressä käden ulottuvilla on myös Kokkosen toivoma suuri kirjahylly. Työhuoneen suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota akustiikkaan, jonka piti olla musiikin soinnin kannalta täydellinen. Huoneessa on käytetty tämän vuoksi paljon puisia pintoja. Akustiikkaa oli suunnittelemassa aiheeseen erikoistunut Aino ja Alvar Aallon poika Hamilkar. Tärkeää oli myös äänieristys, joten työhuone erotettiin muusta rakennuksesta perustuksia myöten.

Perhe pääsi muuttamaan Villa Kokkoseen jouluksi 1968. Joonas Kokkonen oli elämänsä aikana kolmesti naimisissa. Ensimmäisen vaimon Mairen kanssa syntyi kolme lasta, mutta liitto päättyi eroon. Villa Kokkosen valmistumisen aikaan Joonas oli avioliitossa Else-Majn kanssa. Pari sai kaksi yhteistä lasta. Else-Maj menehtyi sairauteen syksyllä 1979, minkä jälkeen Kokkonen oli vielä naimissa Anita Pakomaan kanssa omaan kuolemaansa saakka.

Joonas Kokkonen on yksi Suomen historian merkittävimmistä säveltäjistä, jonka tunnetuin teos on körttiläisjohtaja Paavo Ruotsalaisen elämän loppuvaiheita kuvaava ooppera Viimeiset kiusaukset. Kokkonen sävelsi myös muun muassa neljä sinfoniaa, mutta hänen tuotantonsa jäi silti verrattain niukaksi. Mies toimi sävellystyön ohessa lukuisissa aikaa vieneissä vastuutehtävissä muun muassa Teostossa ja Suomen Säveltäjissä. Hän ehti uransa aikana opettaa Sibelius-Akatemiassa, toimia musiikkikriitikkona ja kirjoittaa paljon taiteeseen liittyvistä aiheista. Kokkonen oli myös jonkinasteinen perfektionisti, joten hän käytti runsaasti aikaa teosten viimeistelyyn sen sijaan että olisi kiirehtinyt uusien sävellysten pariin. Alkoholikin taisi joskus hidastaa työskentelyä.

Joonas Kokkosta voidaan pitää Keski-Uudenmaan toiseksi menestyneimpänä säveltäjänä Jean Sibeliuksen jälkeen. Miehet olivat aikalaisia, joskin Sibelius noin viisikymmentä vuotta vanhempi. Säveltäjät tapasivat tiettävästi ainakin kerran, mutta eivät tunteneet toisiaan erityisen hyvin. Kokkonen ehti sen sijaan tutustua paremmin leskenä eläneeseen Aino Sibeliukseen, jonka allekirjoittama kiitoskortti on nähtävillä flyygelin päällä.

Opastettu kierros keskittyy työhuoneen lisäksi perheen olohuoneeseen, jossa Joonas katseli televisiosta erityisesti uutisia ja jalkapalloa. Sohvalla viihtyi myös eläinrakkaan säveltäjän bernhardilaiskoira Basse.

Ikkunasta avautuu maisema pihamaalle, jonne vierailijat eivät ainakaan vielä pääse tutustumaan lainkaan. Taustalla häämöttää Tuusulanjärvi. Säveltäjä ei halunnut tonttinsa jatkuvan rantaan saakka, vaan jätti sinne kulkureitin yleiseen käyttöön. Tuota väylää minäkin olen monesti pyörälläni polkenut, joten kiitos Joonas Kokkoselle tästä!

Varsinaisen opastuksen jälkeen pääsee vielä tutustumaan ruokailuhuoneeseen, keittiöön, kylpyhuoneeseen ja alun perin makuuhuoneina toimineisiin tiloihin. Monista muista Aallon suunnittelemista rakennuksista poiketen Villa Kokkosessa on vain yksi kerros. Kiinnitän huomiota muutamiin japanilaisiin tauluihin ja matkamuistoihin. Kokkonen oli mukana presidentti Mauno Koiviston valtiovierailulla Japanissa ja tutustui kruununprinssi Akihitoon, joka puolestaan kävi Suomen-visiitillään jopa säveltäjän kotona täällä Villa Kokkosessa.

Villa Kokkonen on mielenkiintoinen lisäys Tuusulanjärven taiteilijoiden kotimuseoihin. Siinä missä 1900-luvun alun taiteilijayhteisön kodit edustavat aikansa kansallisromanttista tyyliä, on Aallon suunnittelema talo luonnollisesti paljon modernimpi ilmestys. Villa Kokkonen tuo hieman mieleeni Milanossa tänä keväänä näkemämme kotimuseon Villa Necchi Campiglion, jonka pelkistetyssä arkkitehtuurissa ja muun muassa liukuoviratkaisuissa on jotain etäisesti samaa. Täytyy toki myöntää, että milanolainen rakennus on Villa Kokkosta prameampi.

Suosittelen Villa Kokkosta erityisesti kaikille Alvar Aallon arkkitehtuurin ystäville. Meille Keski-Uudellamaalla asuville kyseessä on mukava pieni retkikohde, ja kauempaa tulevat voivat yhdistää vierailuun muita Tuusulanjärven nähtävyyksiä. Ideoita voi etsiä vaikkapa viime vuonna kirjoittamastani jutusta 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan. Edellinen näistä seuduista kertova julkaisuni Tuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta tutustuttaa puolestaan kolmen taiteilijakodin ryppääseen Järvenpään etelälaidalla.
Suomi
Monipuolinen Merikeskus Vellamo Kotkassa

Vietimme pääsiäisenä pari päivää Kotkan seudulla. Reissun eräänlainen pääkohde oli Merikeskus Vellamo, jossa käynnille olin odottanut sopivaa hetkeä jo useamman vuoden ajan. Museokeskuksesta löytyi monta erilaista kiinnostavaa näyttelyä.
Kesällä 2008 avattu Merikeskus Vellamo kuuluu satamakaupunki Kotkan vetonauloihin. Suuresta rakennuksesta löytyvät sekä Suomen merimuseo että Kymenlaakson museo, joten näyttelyiden parissa saa helposti kulumaan pitkänkin tovin. Meillä vierähti Vellamon tiloissa noin neljä tuntia, kun kiersimme esillä olleet näyttelyt läpi ja huilasimme välillä kahvilan puolella. Tämän pidempää aikaa ei museoihin jaksaisi kerralla keskittyäkään, mutta Vellamo on taatusti useammankin vierailun väärti.

Venehallin aarteita
Sisätiloihin saapuessa huomio kiinnittyy aluksi suureen venehalliin, jonne on koottu monenlaisia aluksia. Penkkiurheilijan silmiin osuu ensimmäisenä Thomas Johansonin ja Jyrki Järven käyttämä 49er-luokan kilpavene, jolla kaksikko purjehti olympiakultaa Sydneyn vesillä vuonna 2000. Kovin mielenkiintoinen on myös muumien äidin Tove Janssonin puuvene Victoria, jolla taiteilija kulki kesämökilleen Pellingin saaristossa. Seinustalle koottu perämoottorikokoelma tuo puolestaan mieleeni mukavan sukulaismiehen, jonka Evinrude käynnistyi aina lapsuuteni kalareissujen aluksi niin ikään Porvoon suunnalla. Tarinan mukaan Ole Evinrude keksi muuten aloittaa moottoreiden valmistamisen, kun hän oli hakemassa vaimolleen jäätelöä hiki päässä soutaen.

Merivartijoiden tärkeät tehtävät
Venehallissa siirrytään sujuvasti kauniiden puuveneiden keskeltä Merivartiomuseon puolelle, jossa on juuri avautunut uusi Turvanasi merellä -niminen näyttely. Saamme käsityksen merivartijan työstä sekä menneinä vuosikymmeninä että nykypäivänä. Enpä olisi tullut ajatelleeksi, että merivartioinnin aloittaminen juontaa juurensa kieltolakiin ja Itämerellä rehottaneen pirtun salakuljetuksen kaitsemiseen. Nykyisin tehtävät kattavat kaikkea mahdollista meripelastuksesta passintarkastukseen.

Ihmiskohtaloita Ruotsinsalmen taisteluissa
Yksi Merikeskus Vellamon kiinnostavimmista näyttelyistä on vajaat viisi vuotta sitten auennut Kohtalona Ruotsinsalmi. Visuaalisestikin vaikuttava näyttely on koottu huolella, ja sisältöön tutustuminen on innostavaa muun muassa henkilöesittelyiden kautta. Ruotsinsalmen alueella nykyisen Kotkan edustalla käytiin vuonna 1790 Itämeren historian suurin meritaistelu, jossa kuningas Kustaa III:n ruotsalainen laivasto kukisti venäläiset joukot. Meren pohjassa on taisteluiden seurauksena yhä kymmeniä laivojen hylkyjä, jotka ovat nykyään mielenkiintoisia tutkimuskohteita.

Venäläiset halusivat taisteluiden jälkeen linnoittaa Ruotsinsalmen ja nykyiselle Kotkansaarelle kasvoi suurehko kaupunki. Silloiselle valtioiden rajaseudulle rakennettiin linnoituksia, joiden tehtävänä oli suojata erityisesti Pietarin kaupunkia. Ruotsinsalmen linnoituskaupunki menetti kuitenkin pian merkitystään rajan siirtyessä ja se tuhoutui Krimin sodassa vuonna 1855.

Metsäteollisuus Kymenlaakson kehittäjänä
Merikeskus Vellamon tiloissa toimii Suomen merimuseon lisäksi myös Kymenlaakson museo, joka tutustuttaa maakunnan historiaan sekä nykypäivän henkeen. Syksyyn 2026 asti esillä oleva Puun vuoro -näyttely tuo esiin metsäteollisuuden erityisen merkityksen alueen kehityksessä. Kymenlaakson metsiä alettiin toden teolla hyödyntää 1870-luvun alussa, jolloin tukkeja ryhdyttiin uittamaan Kymijokea pitkin kohti merta. Joen suulle perustettiin Kotkan kaupunki, joka kehittyi sahateollisuuden ansiosta nopeasti. Kotkasta kasvoi merkittävä satamakaupunki, josta lähti rahtilaivojen mukana merimiehiä maailmalle kokemaan Rion kuumia öitä ja muita eksoottisia seikkailuita.

Satamaan saapuneiden englantilaisten laivojen mukana Kotkaan rantautui myös jalkapallo, jota brittimerimiehet alkoivat pelata paikallisia ahtaajia vastaan. Kotkasta kehittyi ajan kuluessa yksi harvoista suomalaisista kaupungeista, joissa jalkapallo kuuluu vahvasti paikalliseen identiteettiin. Vihreävalkoisesta KTP:stä maailmalle ovat ponnistaneet muiden muassa Teemu Pukki sekä Arto Tolsa, jonka pelipaita on esillä museossa. Tolsa oli ensimmäisiä ulkomailla menestyneitä suomalaisia pelaajia ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty hänen mukaansa. Museossa on myös Myllykosken Pallolle omistettu vitriini. MyPa on hyvä esimerkki metsäteollisuuden monipuolisesta merkityksestä Kymenlaaksossa, sillä perinteikäs seura kasvoi Myllykosken paperitehtaan ympärille.

Värikylläinen Mikä-mikä-kaupunki
Kymenlaakson museon Mikä-mikä-kaupunki tarjoaa tutkittavaa lapsille ja nostalgista nähtävää aikuisille. Näyttely tarjoaa ennen kaikkea hyvät puitteet monenlaisiin leikkeihin kovasti Kotkaa muistuttavassa ympäristössä, jossa voi vaikkapa ostaa torilta paikallisia possoja tai seilata Tornator-aluksella maailman merille. Omasta perheestämme ei löydy leikeistä kiinnostuneita, mutta esimerkiksi menneiden vuosikymmenten lastenhuone näyttää aikuisista kovin tutulta ja kerrostalon hississä voi tutustua eri kerrosten asukkaiden kuulumisiin. Mikä-mikä-kaupungissa voi vierailla vuoden 2030 alkuun saakka.

Koko perheen Muumiseikkailu
Merikeskus Vellamo on muutenkin suunniteltu koko perheen kohteeksi, mutta Mikä-mikä-kaupungin lisäksi erityisesti muumeihin keskittyvä Rohkeus, rakkaus, vapaus! -näyttely riemastuttaa varmasti monia perheidensä pienimpiä. Lapset pääsevät tässä näyttelyssä leikkimään ja seikkailemaan, kun taas aikuisille on tarjolla taustatietoa muumeista sekä niiden luojasta Tove Janssonista.

Muumien maailma saa aina hyvälle mielelle ja näyttelyyn on löydetty mukavasti uusia näkökulmia aiheeseen liittyen. Omalle perheellemme muumit ovat tuttuja televisiosarjan, kirjojen sekä monien Naantalin Muumimaailmaan tehtyjen vierailujen ansiosta. Aihe on jäänyt lasten kasvaessa viime vuosina taka-alalle, mutta toisaalta muumit ovat ajattomia ja tarjoavat hyviä elämänohjeita kaikenikäisille. Tämä näyttely on esillä Vellamossa 7.3.2027 saakka.

Koskettava näyttely menetetyistä saarista
Ehdimme nähdä vielä pääsiäisenä viimeistä päivää auki olleen Menetetyt saaret -näyttelyn, joka kertoi ennen toista maailmansotaa Suomelle kuuluneista Suomenlahden ulkosaarista. Juha Metson, Marjo Näkin ja Mika Rokan keräämä aineisto sisältää upeita valokuvia sekä mielenkiintoista videomateriaalia. Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari sekä erityisesti Suursaari olivat aikoinaan suosittuja kesälomakohteita, joiden elinkeinoihin kuuluivat matkailu, merenkulku, kalastus, hylkeenpyynti sekä toki myös aiemmin mainittu alkoholin salakuljetus. Nykyisin lähes autioituneiden saarten eloisaan menneisyyteen tutustuminen on koskettava kokemus. Rajan taakse jäänyt Karjala on itselleni hyvin tuttu aihe, mutta Suomenlahden ulkosaarten historiasta en ole tiennyt tätä ennen juuri mitään.

Monipuolinen ja vaihtuva näyttelykokonaisuus
Pääsiäisen sää oli harmillisen kolea ja sateinen, joten tuntui erityisen mukavalta viettää aikaa Vellamon siisteissä sisätiloissa. Merikeskus on toimiva kokonaisuus, jossa on helppo viihtyä. Ilahduin erityisesti siitä, kuinka monipuolisesti näyttelyt tuovat esiin paikallista historiaa. Kymenlaakson museosta jäivät mieleen varsinkin Kotkan kaupungin kehitysvaiheet kohti nykyaikaa, kun taas Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely avasi minulle uudella tavalla seudun vuosisatojen takaista menneisyyttä Ruotsin ja Venäjän välisten sotien näyttämönä.

Suomen merimuseon päänäyttelyä uusitaan parhaillaan, joten sen puuttuminen supistaa näyttelykokonaisuutta tällä hetkellä melko paljon. Toisaalta meille riitti nytkin nähtävää enemmän kuin riittävästi. Kesällä olisi mukava tutustua ulkona odottaviin jäänmurtaja Tarmoon, vartiolaiva Telkkään sekä majakkalaiva Kemiin, jotka ovat avoinna suurin piirtein toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin saakka. Lisäksi luvassa on aina erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Museokokonaisuus on niin laaja, että tauko ravintola Laakongissa on jossain kohtaa vierailua paikallaan. Osa perheestämme kokeili Laakongin buffetlounasta, kun taas osalle riittivät kahvilatuotteet. Käväisimme myös katselemassa museokaupan houkutuksia, mutta tuliaisostokset jäivät tällä kerralla tekemättä. Katsotaan miten käy ensi kerralla, sillä alati uudistuvassa Vellamossa voisi käydä joskus toistekin.
Lisätiedot: merikeskusvellamo.fi
-
Italia1 vuosi sitten
Ligurian rannikkokaupunkeja: Rapallo, Levanto ja La Spezia
-
Italia1 vuosi sitten
Kävelyllä Milanossa, Isola ja Porta Nuova
-
Ranska1 vuosi sitten
7 kaunista kylää Ranskan Dordognessa
-
Yhdysvallat1 vuosi sitten
Kiehtova vankilasaari Alcatraz
-
Espanja1 vuosi sitten
Sevillan päänähtävyydet katedraali ja Alcázar
-
Huvipuistot1 vuosi sitten
Huvipuistokokemus – Universal Studios Hollywood
-
Suomi1 vuosi sitten
10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan
-
Englanti1 vuosi sitten
Lontoon värikkäät Brick Lane, Notting Hill ja Camden Town
-
Ranska1 vuosi sitten
Musée d’Orsay – upea taidemuseo Pariisissa
-
Yhdysvallat1 vuosi sitten
Kierros Warner Brosin studioilla Hollywoodissa
-
Ranska1 vuosi sitten
20 kohdevinkkiä viehättävään Bordeaux’hon
-
Englanti1 vuosi sitten
Mielenkiintoinen London Transport Museum
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
20.7.2021 at 23:23
Ai vitsit, varsinkin Marika tykkäisi tuosta valtavasti. Ja kyllä tuo itsellenikin kelpaisi, kuulosti todella kivalta kesäretkeltä! Tuonne ei olisi edes mikään mahdoton matka…
Mika / Lähtöportti
30.7.2021 at 20:22
Suosittelen lämpimästi! Leppoisa kanoottiretki, hyvä opastus ja kaunis luonto on hyvä yhdistelmä, ja Janakkalan sijainti on tosiaan aika kätevä monestakin suunnasta.
Jannna
21.7.2021 at 2:54
Kaikki vaikuttaa mielenkiintoiselle, mutta ykköspaikan vie ” Maista Helsinki -ruokakierros”.
Hyvää kesää!
Mika / Lähtöportti
30.7.2021 at 20:23
Tuota ruokakierrosta olen harkinnut itsekin. Hyvää kesää sinnekin!
Marja-Liisa
21.7.2021 at 21:28
Paljon kaikkea kivaa, Karjalanpiirakkapaja ois jännä kokea.
Mika / Lähtöportti
30.7.2021 at 20:23
Karjalanpiirakat ovat aina hyvä idea, ihan parasta syötävää 🙂
EVELIINA / REISSUKUUME
22.7.2021 at 17:33
Janakkalasta löytyy vaikka mitä kivaa! Olin itsekin yllättynyt, kun alkuun pidin sitä sellaisena ”tylsänä peltopitäjänä” 😀
Ja onpa kiva arvonta! Melontareissun lisäksi kummitukset ovat tietenkin aina mielenkiintoisia 😉
Mika / Lähtöportti
30.7.2021 at 20:25
Joo, Janakkala näyttää ohimennen tylsältä pellolta, mutta kannattaa tosiaan pysähtyä ja tutustua 😀
Kummituksiinkin kannattaa tutustua, tiedän kierroksella käymättäkin että Rauman kummituskierros on taatusti kokemisen arvoinen 🙂
Minna
23.7.2021 at 20:24
Upeita elämyksiä näytti löytyvän! olisi ehkäpä suppailua tai jokin upea illallis kokemus 🙂
Mika / Lähtöportti
30.7.2021 at 20:26
Valikoima on tosiaan laaja. Suppailua en olekaan vielä itse koskaan kokeillut 🙂
saya
24.7.2021 at 0:17
Joku elämys Jyväskylästä, esim. Tourujoki bat night kuulostaa jännittävältä!
Mika / Lähtöportti
30.7.2021 at 20:28
Tuo olisi kyllä tosi kiinnostava! Lepakot ovat mielenkiintoisia eläimiä, niitä on joskus saanut seurailla Suomessa ja ulkomailla.
Luontoisa
24.7.2021 at 13:23
Hienoa, kun keksit tulla meille Janakkalaan kylään! 🙂 Lintukuvassa näyttää olevan kaksi haukkaa, olisiko pienempi varpushaukka, en ole ihan varma. Huomasin sen jo paikanpäällä, mutta en ehtinyt ottamaan kiikaria ajoissa esille.
Mika / Lähtöportti
30.7.2021 at 20:29
Hyvä kun keksin, oli aivan upea retki! 🙂 Niin, voi olla varpushaukka. Itse en lintuja kovin hyvin tunne, vaikka niistä pidänkin.
Hannnnnna
24.7.2021 at 15:46
Karjalanpiirakkapaja kuulosti ihan mahtavalta 🙂
Mika / Lähtöportti
30.7.2021 at 20:30
Niin kuulostaa, karjalanpiirakat maistuvat aina 🙂
Satu
24.7.2021 at 17:23
Ehkä toi vuohikävely kiinnostais eniten. Kivoja kyllä kaikki 🙂
Mika / Lähtöportti
30.7.2021 at 20:32
Tuota Sauvon vuohikävelyä olen harkinnut itsekin. Pari vuotta sitten Slovenian-matkalla saimme tilaisuuden tehdä metsälenkin vuokratalon omistajan vuohien kanssa ja se oli aivan mahtava kokemus! 🙂
Heinik
25.7.2021 at 18:15
Pihlajan Vaellus islanninhevosilla olis tosi kiva! 😊
Mika / Lähtöportti
30.7.2021 at 20:34
Kuulostaa kyllä hyvältä! Olen kerran kokeillut ratsastusta islanninhevosella Islannissa, mutta onhan niitä Suomessakin 🙂
Mika / Lähtöportti
7.8.2021 at 19:14
DOERZIN 50 EURON LAHJAKORTTI ON NYT ARVOTTU.
Palkinnon voitti nimimerkki Hannnnnna. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille.