Eurooppa
Euroopan romanttisimmat kaupungit

Listasin ystävänpäivän kunniaksi maanosamme viisi romanttisinta matkakohdetta vaikkapa viikonloppulomaa ajatellen. Kannattaa silti muistaa, että aina tärkeintä ei ole reissun päämäärä, vaan se kenen kanssa matkustaa.
Romantiikan voi varmasti käsittää monella tavalla. Valitsemistani kaupungeista löytyy esimerkiksi kaunista nähtävää, miellyttäviä tunnelmia, leppoisaan kävelyyn sopivia katuja, sykähdyttäviä näköalapaikkoja, jokia tai kanavia, hyviä ravintoloita, laadukkaita herkkukauppoja tai viihtyisiä terasseja niin kahvin kuin kuohujuomankin nauttimista varten. Ei haittaa vaikkei vielä tänä iltana ulkomaille ehtisikään, sillä ystävänpäiväähän voi viettää joka päivä.
Kaunis Ljubljana sopii tälle listalle täydellisesti jo siksikin, että se tarkoittaa vapaasti suomennettuna rakastettua. Lisäksi Slovenia mainostaa olevansa maailman ainoa maa, jonka nimeen on piilotettu sana love. Nimi taitaa olla enne, sillä sympaattinen Ljubljana saattaa hyvinkin olla Euroopan viihtyisin pääkaupunki.
Ljubljanassa kannattaa kävellä Ljubljanica-joen rannalla, nousta linnakukkulalle ihailemaan maisemia sekä nauttia laadukkaasta ravintolatarjonnasta. Pakollisia nähtävyyksiä ei ole paljon, mutta eläväisestä kaupungista voi löytää monenlaisia tapahtumia. Parasta Ljubjanassa on ainutlaatuisen viihtyisä tunnelma, josta välittömät ja vieraanvaraiset slovenialaiset pitävät huolen. Mikäli aikaa vain on, löytyy lyhyiden välimatkojen päästä myös paljon hyviä retkikohteita.
Ljubljanasta voi lukea lisää postauksestani Ljubljana, rakastettuni.
Lyhyen junamatkan päässä Lissabonista sijaitseva Sintra on yksi maailman satumaisimmista pikkukaupungeista. Sintran kukkuloilta löytyvä värikäs Penan palatsi kuuluu maanosamme kuvauksellisimpiin rakennuksiin. Muita Sintran tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat Maurien linna sekä kummituskartanoa muistuttava Quinta da Regaleira.
Sintra vetää puoleensa paljon turisteja, mutta meno rauhoittuu iltaisin päiväretkeläisten palattua Lissaboniin. Siksi suosittelenkin viipymistä Sintrassa yön tai mieluummin useammankin yli. Mieleeni ovat jääneet himmeästi valaistut mukulakivikujat, seinien kaakelit ja arkkitehtuurin maurilaiset yksityiskohdat. Ympärillä kohoavat kukkulat linnoineen ja metsineen luovat mystisen ilmapiirin.
Lisää Sintrasta löytyy postauksestani Sintra ja minä.
Historiallinen Brugge on parhaimmillaan illan hämärtyessä, kun kanavanvarret valaistaan ja keskiaikaiselta kulissilta näyttävä ympäristö tarjoaa täydelliset puitteet romanttiselle kävelylle. Päivisin kanaviin kannattaa tutustua myös veneretkellä, jolloin kaupungin näkee uudenlaisesta kulmasta. Bruggessa on toki melko paljon turisteja, mutta sekään ei pilaa tämän belgialaiskaupungin taikaa. Yöpymiseen löytyy monia tunnelmallisia vaihtoehtoja.
Brugge on herkkusuun paratiisi, jonka katujen varsilta löytyy lukematon määrä toinen toistaan houkuttelevampia suklaapuoteja. Suklaan makuun pääsee myös Choco-Story -museossa. Brugge tunnetaan myös terassiravintoloista, joista kuuluisimmat reunustavat keskusaukio Marktia. Belgia saattaa olla maailman monipuolisin olutmaa ja esimerkiksi kirsikanmakuinen Kriek on kokeilemisen arvoista, vaikkeivät mallasjuomat muuten maistuisikaan. Illallisravintolaksi suosittelen The Parkia, jossa niin ruoan maku kuin palvelukin on erinomaisesti kohdallaan. Jos kaiken herkuttelun jälkeen tekee mieli saada liikuntaa, voi kaupungista vuokrata polkupyörän ja lähteä retkelle maaseudun kanavia seuraillen.
Rakkauden kaupungiksikin kutsuttu Pariisi on tämän listan perinteisin matkakohde, joka on päässyt moneen lauluunkin. Siinä missä Tarja Lunnas nautti viinistä siltojen alla, soi Sillanpään Jarille vain lohduton accordeon. Jättimäisessä kaupungissa saattaa eksyä myös haiseville sivukujille, mutta tarjolla ovat myös klassiset puitteet romanttista lomaa ajatellen.
Suosittelen astumista Amélie-elokuvan jalanjäljille ja suuntaamaan vaikkapa Canal Saint-Martinin varrelle. Omaan mieleeni ovat jääneet myös Sacré-Cœurin kirkon portailta nähdyt auringonlaskut, sillä Montmartren kukkulalla tuntuu kuin koko Pariisi olisi jalkojen juuressa. Pariisissa voi myös hyvällä omallatunnolla ottaa rennosti ja lorvia kahviloiden terasseilla ohikulkijoita katsellen. Mielestäni päivä Ranskassa on miltei hukkaan heitetty, ellei siihen kuulu crêpe-letun syömistä. Myös piknik viineineen ja patonkeineen on aina hyvä idea.
Lue hyvät piknik-vinkit London and beyond -blogista.
Minut tunteville ei liene yllätys, että lista täydentyy italialaisella kaupungilla. Koska pidän koko maasta, voisi tähän nostaa melkein minkä tahansa saapasmaan kohteen. Valitsen tällä kerralla Firenzen, jonka historiallinen keskusta vanhoine rakennuksineen on todella kaunis. Paras paikka auringonlaskun ihailuun löytyy Piazzale Michelangelolta, josta aukeaa yksi upeimmista koskaan näkemistäni kaupunkimaisemista.
Suosittelen Firenzeen tutustumista kuumimman sesongin ulkopuolella, sillä kesän turistipaljous yhdistettynä tukahduttavaan helteeseen ei välttämättä tarjoa miellyttäviä kokemuksia. Firenzessä on helppo nauttia hyvästä italialaisesta ruoasta ja viinistä. Päivittäisen jäätelöannoksen voi hakea vaikkapa perinteikkäästä Vivolista, mutta kaupungin parhaaksi gelateriaksi on monta muutakin hyvää vaihtoehtoa.
Kaupungin parhaasta kattoterassista kertoo Tasty Travelissimo -blogi.
Olivatko nämä kaupungit tuttuja? Minne päin Eurooppaa sinä lähtisit romanttiselle viikonloppumatkalle?

Eurooppa
Euroopan kauneimmat sillat

Euroopassa on paljon kuuluisia siltoja, joista esittelen nyt kaksikymmentä. Jotkut ovat jääneet mieleen arkkitehtuurinsa vuoksi, toiset tunnelmansa ansiosta ja monilla on erityistä historiallista arvoa. Mukana on niin mahtipontisia kuin pieniäkin siltoja.
Sillat kiehtovat monellakin tapaa. Niitä rakennetaan yhdistämään ihmisiä ja paikkoja, ne näyttävät parhaimmillaan upeilta sekä ovat toisinaan uskomattomia insinöörityön taidonnäytteitä. Kokosin listalle 16 omilta matkoiltani parhaiten mieleen jäänyttä siltaa ja lisäsin loppuun vielä neljä sellaista, jotka haluaisin päästä joskus näkemään. Osa matkoistani on tehty ennen siirtymistä digikameran käyttöön, joten mukana on itse ottamieni lisäksi kuvapankista löytyneitä kuvia.

1. KAARLENSILTA, PRAHA
Olen maininnut Kaarlensillan blogissani monesti aiemminkin, joten ei liene yllätys, että se löytyy heti tämän listan ykköspaikalta. Mieleeni on jäänyt sillan tunnelma lapsuuden Tšekkoslovakian-matkalla sekä muutama vuosi sitten kokemani auringonnousu, jolloin muuten niin ruuhkainen silta oli lähes autio. Vankkaa Vltava-joen ylittävää kivisiltaa koristavat lukuisat patsaat. Kansallispyhimys Jan Nepomukin patsaan jalustassa olevan laatan koskettaminen varmistaa paluun uudelleen Prahaan.
Lue lisää kohteesta: Monien tunnelmien Kaarlensilta

2. PONTE VECCHIO, FIRENZE
Ponte Vecchio jää taatusti mieleen, sillä Arno-jokea reunustavat keskiaikaiset rakennukset näyttävät jatkuvan lähestulkoon saumattomasti veden päälle. Vilkkaalla sillalla toimii lukuisia koruliikkeitä. Ponte Vecchiolla työskenteli alun perin teurastajia, mutta heidät häädettiin hajuhaittojen vuoksi ja tilalle saapui jo vuosisatoja sitten kultaseppiä. Ponte Vecchio on nimensä mukaisesti Firenzen vanhin silta ja myös ainoa, jota ei tuhottu toisessa maailmansodassa.

3. KAPELLBRÜCKE, LUZERN
Yksi Euroopan kuvauksellisimmista ja erikoisimmista silloista löytyy Sveitsin Luzernista, joka on muutenkin varsin kaunis kaupunki. Euroopan vanhin puusilta ylittää Reuss-joen viistosti, jolloin sille kertyy mittaa parisataa metriä. Tunnelmallisen kävelysillan kattorakenteissa on vanhoja kolmionmuotoisia maalauksia, jotka esittelevät paikallista historiaa. Sillan yhteydessä on keskeltä jokea kohoava Wasserturm, jota on käytetty vuosisatojen kuluessa muun muassa vankilana.

Kuva: Pixabay
4. TOWER BRIDGE, LONTOO
Tower Bridge on yksi Lontoon tunnetuimmista nähtävyyksistä ja se ansaitsee paikkansa tämän listan kärkipäässä mahtipontisen ulkomuotonsa ansiosta. 1800-luvun lopulla valmistuneen sillan haluttiin muistuttavan viereistä Towerin linnaa, joten sitä hallitsee kaksi juhlalliselta näyttävää tornia. Tower Bridgen ylemmälle tasolle asennettiin vuonna 2014 turistien iloksi lasilattia, joka on yli neljäkymmentä metriä Thames-joen yläpuolella.

5. PUENTE NUEVO, RONDA
Ronda on yksi Andalusian miellyttävimmistä ja mieleenpainuvimmista vierailukohteista. Kaupunki kohoaa korkeiden jyrkänteiden reunoilla ja jakautuu dramaattisen El Tajo -rotkon molemmille puolille. Kaupunginosat yhdistää kivinen Puente Nuevo eli Uusi silta, jolla on tosin ikää jo pitkälti yli kaksisataa vuotta. Lähes sata metriä korkea rakennelma on tärkeä maamerkki ja kuuluu ehdottomasti maanosamme vaikuttavimpiin siltoihin.
Lue lisää kohteesta: Huiman kaunis Ronda

6. HA’PENNY BRIDGE, DUBLIN
Myös pieni voi olla kaunista. Vuonna 1816 valmistunut valurautainen kävelysilta on romanttisin paikka ylittää Irlannin pääkaupunkia halkova Liffey-joki. Ennen sillan rakentamista kaupunkilaiset käyttivät kulkemiseen lauttoja. Turhaksi jäänyt lauttayhtiö sai korvauksena menettämistään tuloista periä sillan ylittäjiltä pienen maksun, minkä vuoksi silta tunnetaan edelleen puolen pennin siltana. Nykyään maksua ei enää peritä, mutta harva tietää, että sillan virallinen nimi on Liffey Bridge.

7. PONTE SANT’ANGELO, ROOMA
Rooman halki virtaavan Tiber-joen ylittää monta vanhaa siltaa. Omasta mielestäni niistä kaunein on Castel Sant’Angelon linnoituksen kohdalle rakennettu Ponte Sant’Angelo. Silta valmistui jo antiikin aikaan vuonna 134, mutta sen muoto on vuosisatojen kuluessa muuttunut jonkin verran. Siltaa koristaa kaksitoista patsasta, jotka esittävät Pyhää Pietaria, Pyhää Paavalia sekä kymmentä erilaista enkeliä. Ponte Sant’Angelo miellyttää myös siksi, että se on rauhoitettu jalankulkijoiden käyttöön.
Lue lisää kohteesta: 10 x Rooma

8. PONTE DE DOM LUÍS I, PORTO
Yksi Porton maamerkeistä on mahtava metallisilta, joka kuuluu erottamattomana osana Douro-joen kuvauksellisiin rantanäkymiin. Kuningas Luís I:n mukaan nimetty rakennelma yhdistää Porton ja Vila Nova de Gaian kaupungit toisiinsa. Sillan suunnitteli maineikkaan Gustave Eiffelin oppipoika ja entinen liikekumppani Théophile Seyrig. Sillan erikoisuutena ovat kaksi eri tasoa. Ylempi kansi on peräti 85 metrin korkeudessa ja sen päältä aukeaa huikea maisema ympäristöön.

Kuva: Pixabay
9. RIALTON SILTA, VENETSIA
Olen käynyt Venetsiassa toistaiseksi vain kerran, jo ensimmäisellä Italian-matkallani kauan sitten. Kanavien kaupunki pääsee silti tälle listalle peräti kahteen kertaan. Venetsian pääväylän Canal Granden ylittävä Ponte di Rialto on kaupungin silloista näyttävin. Se valmistui 1500-luvun lopulla ja oli pitkään ainoa kävelyreitti Canal Granden ylitse. Nykyään se on yksi kaupungin ruuhkaisimmista paikoista turistialueella, joka jatkuu Rialtolta vilkkaana ainakin Markuksen torille saakka.

10. PONTE 25 DE ABRIL, LISSABON
Lissabonin ohi virtaavan Tajo-joen ylittää punainen riippusilta, joka muistuttaa suuresti kuuluisaa esikuvaansa Golden Gatea. Lissabonin sillan toteuttajaksi valittu amerikkalaisyhtiö rakensi aiemmin San Franciscon Bay Bridgen, mutta Golden Gaten rakentaja oli kuitenkin eri. Sillan nimi Huhtikuun 25. päivän silta viittaa neilikkavallankumoukseen, joka vapautti Portugalin vuonna 1974 sotilasjuntan alta kohti demokratiaa. Tajo-joen voi ylittää myös uudempaa ja pidempää Ponte Vasco da Gamaa pitkin.

Kuva: Pixabay
11. KETJUSILTA, BUDAPEST
Budapest kuuluu matkakohteisiin, joihin en ole vielä koskaan aikuisiällä palannut. Teini-iän reissulta on jäänyt mieleen muutamia kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä, joista yksi on tietenkin Széchenyin ketjusilta. Tonavan ylittävä riippusilta valmistui vuonna 1849 ja sillä oli suuri merkitys kaupungin kehittymisessä, sillä se yhdisti erilliset Budan ja Pestin kaupungit toisiinsa. Monumentaalinen Ketjusilta on upea ilmestys erityisesti iltavalaistuksessa Budan kukkuloilta nähtynä.

12. JUUTINRAUMAN SILTA, MALMÖ/KÖÖPENHAMINA
Matkustaminen Ruotsin ja Tanskan välillä mullistui heinäkuussa 2000, kun Juutinrauman silta yhdisti maat toisiinsa. Malmön ja Kööpenhaminan välillä voi kulkea sekä moottori- että rautatietä pitkin. Lähes kahdeksan kilometrin mittainen ja korkealle meren yläpuolelle kohoava silta on vaikuttava ilmestys. Olen ajanut Juutinrauman sillan ylitse molempiin suuntiin, ja kokemus on jäänyt hyvin mieleen. Juutinrauman silta tunnetaan myös suositun Silta-televisiosarjan ansiosta.

Kuva: Pixabay
13. FORTH BRIDGE, EDINBURGH
Tein parikymmentä vuotta sitten Edinburghista käsin pienen retken keskustan ulkopuolelle. Ylitimme paikallisjunalla Forth Bridgen, kävimme sillan juurella Deep Sea World -akvaariossa ja pysähdyimme vielä ihmettelemään tuulisen Forthinvuonon ylittävää rautatiesiltaa. Punainen rakennelma jää hyvin mieleen persoonallisen muotonsa ansiosta. Teräksisellä sillalla on pituutta lähes 2,5 kilometriä ja voi vain kuvitella millainen insinöörityön ihme se oli valmistuessaan vuonna 1890.

Kuva: Pixabay
14. HUOKAUSTEN SILTA, VENETSIA
Venetsian toinen maailmankuulu silta eli Huokausten silta ei erotu koollaan, koska sillä on pituutta vain yksitoista metriä. Valkeasta kalkkikivestä tehty umpinainen silta on silti kaunis ilmestys korkealla vesikanavan yläpuolella. Romanttiselta kuulostavan nimen tausta on varsin karu. Ponte dei Sospiri toimi kulkuväylänä Dogen palatsin kuulusteluhuoneesta viereisen rakennuksen vankilaan, ja tuomituilla oli tapana huokaista nähdessään sillan ikkunasta viimeistä kertaa Venetsian kauneuden.

15. LOHIKÄÄRMESILTA, LJUBLJANA
Zmajski most eli Lohikäärmesilta ei sykähdytä tunnelmallaan, sillä autoliikenne saa paikan tuntumaan hyvinkin arkiselta. Ljubljanica-joen ylittävä silta kuuluu silti rakastamani kaupungin suosituimpiin nähtävyyksiin, koska sen jokaista neljää kulmaa koristaa näyttävä lohikäärmepatsas. Legendan mukaan Ljubljanan perustaja Iason surmasi lohikäärmeen, minkä vuoksi taruolennosta tuli kaupungin symboli. Lohikäärmeteemaan törmää helposti muuallakin Slovenian pääkaupungissa.
Lue lisää kohteesta: Päivä viehättävässä Ljubljanassa

16. KERAVAN KIVISILTA
Myönnetään että tässä on vahvaa kotiin päin vetämistä, mutta ei kai kukaan keravalainen voisi tehdä siltalistausta mainitsematta kotikaupungin ikonista Kivisiltaa. Vankka Keravanjoen ylittävä silta johtaa nykyisin umpikujaan, mutta oli aikoinaan osa Keravan ja Sipoon välistä tietä. Paikalla oli alun perin heikkokuntoinen puusilta, jonka huoltovastuusta riideltiin 1800-luvulla keravalaisten ja sipoolaisten kesken. Sopu syntyi rakentamalla kaiken kestävä sekä kauneudessaan verraton Kivisilta.

Kuva: Pixabay
+ GLENFINNAN VIADUCT, GLENFINNAN
Glenfinnan Viaduct on komea kivinen rautatiesilta Skotlannin Ylämailla. Noin 380 metrin pituinen kaareva silta tekee mutkan kauniissa skotlantilaismaisemassa ja ylittää sekä laakson että sen pohjalla virtaavan Finnan-joen. Glenfinnanin sillalle pääsee The Jacobite -höyryjunan kyydissä, joka kulkee turistien iloksi Fort Williamin ja Mallaigin välillä. Kovimmat Harry Potter -fanit luultavasti jo tietävätkin, että kyseessä on kirjoista ja elokuvista tuttu Tylypahkan pikajuna.

Kuva: Pixabay
+ PONT DU GARD, VERS-PONT-DU-GARD
Ranskan Provencessa sijaitseva Pont du Gard mainitaan monessa listauksessa yhtenä Euroopan tärkeimmistä nähtävyyksistä. Parituhatta vuotta vanha silta onkin kuvien perusteella harvinaisen upea ilmestys. Gard-joen yläpuolelle kohoavaan Unescon maailmanperintökohteeseen kuuluu kolme kerrosta, joista ylimmäinen on osa roomalaisten rakentamaa akveduktia. Pont du Gard on helppo yhdistää Provencen-matkan ohjelmaan, sillä se sijaitsee melko lähellä Avignonia ja Nîmesiä.

Kuva: Pixabay
+ PONT D’AVIGNON, AVIGNON
Provencessa on toinenkin silta, jonka haluaisin päästä näkemään. Pont Saint-Bénézet eli Avignonin silta tunnetaan lastenlaulusta Sur le pont d’Avignon, jota oma tyttärenikin on koulun joulujuhlassa laulanut. Rhônejoen ylittänyt silta rakennettiin 1100-luvulla, mutta puolet siitä romahti suuressa tulvassa noin viittäsataa vuotta myöhemmin. Siltaa ei ole koskaan korjattu, mutta jäljelle jäänyt osa on säilytetty historiallisena muistomerkkinä. Se on myös Unescon maailmanperintökohde.

Kuva: Pixabay
+ STARI MOST, MOSTAR
Mostarin Stari most eli Vanha silta saattaa hyvinkin olla koko Bosnia-Hertsegovinan tunnetuin nähtävyys. Sillalla on suurta symbolista arvoa, sillä se yhdistää etnisesti jakautuneen kaupungin bosniakki- ja kroaattialueet toisiinsa. Stari most tuhoutui Bosnian taisteluissa syksyllä 1993, mutta rakennettiin sodan päätyttyä uudelleen alkuperäisen mukaiseksi. Neretva-joen ylittävä silta taitaa olla jonkinmoinen turistirysä, mutta haluan joka tapauksessa nähdä sen Bosnian-matkan yhteydessä.
Eurooppa
Interrail-muistoja: Ranska, Englanti, Belgia ja Hollanti

Tein kesällä 1997 yhden elämäni parhaista matkoista, kun reissasimme täyden kuukauden ympäri Eurooppaa kaverini Juhanin kanssa. Tämä on jälkimmäinen osa edellisessä postauksessa alkaneesta tarinasta.
Saavumme parin viikon matkanteon jälkeen Gare de Lyonin asemalle Pariisiin. Laiturilla päivystävät konepistoolimiehet ja sotakoirat tuijottavat rinkkojamme epäilevästi, eikä metrolipun ostaminen meinaa onnistua ilman sujuvaa ranskan kieltä. Lopulta jonossa seuraavana ollut paikallinen nainen tulee hätiin ja tulkkaa meille parin päivän matkakortit. Saamme varattua aseman turisti-infosta hotellihuoneen, jota kohti pyrimme kahdella sardiinipurkkimaisella metrolla.
Nuhjuiselta vaikuttavan hotellin vastaanotossa päivystää hampaaton mummo, joka puhuu pelkkää ranskaa. Ainoat englanninkieliset sanat löytyvät seinältä, jossa muistutetaan rikkoutuneiden tavaroiden korvausvelvollisuudesta. Huoneemme ikivanha lipasto meinaa hajota ensi kosketuksesta käsiin, joten tilanne ei vaikuta lupaavalta. Löydämme vessan ja suihkun erään kaapin oven takaa. Tilaa on niukalti, joten oven alaosa on sahattu pois, jotta jalat saa pöntöllä istuessa mahtumaan vessan ulkopuolelle. Suihkussa ei mahdu kääntymään ympäri, mutta sieltä tulee lämmintä vettä. Pariisi on tunnetusti ahdas kaupunki.
Kävelemme kolmessa päivässä kilometritolkulla pitkin Pariisin katuja ja seuraamme kaupunkilaisten elämää. Kesän suurin nuorisovillitys näyttää olevan rullaluistelu, mutta vanhempi väki jatkaa loputtomia petanquekamppailujaan puistojen varjoissa. Näemme muun muassa Notre Damen, Luxembourgin puiston sekä Champs Élyséen. Louvre jaksaa kiinnostaa meitä tunnin, minkä jälkeen etsimme toisen tunnin uloskäyntiä. Törmäämme taidemuseon käytävällä turkulaiseen reilaajapoikaan, joka lyöttäytyy seuraamme loppupäiväksi. Häntä harmittaa, että vaikka Turuus on monta Hesee, ei Pariisissa ole yhtään. Päädymme McDonald’siin syömään.
Suunnistamme Eiffelin tornille ja nousemme Juhanin kanssa katselemaan maisemia sillä aikaa, kun uusi ystävämme jää alas kirjoittamaan postikortteja Turkuun. Kävelemme kaikki yhdessä vielä Riemukaarelle katsomaan, kuinka tuntemattoman sotilaan haudalle lasketaan kukkia. Turkulainen jatkaa illansuussa matkaansa jonnekin päin Eurooppaa ja me jäämme ahmimaan herkullisia crêpejä.
Kiipeämme viimeisenä Pariisin-iltana Montmartren kukkulalle ja katselemme Sacré-Cœurin kirkon portailta, kuinka aurinko laskee kaupungin kattojen taakse. Ympärillämme riittää eri puolilta maailmaa saapuneita nuoria, joista yksi soittaa kitaralla Hotel Californiaa ja muita hippihenkisiä hittejä. Tarjoilukin pelaa, kun afrikkalaistaustaiset kaverit myyvät jäillä täytettyihin ämpäreihin upotettuja juomatölkkejä. Kaupankäynti tosin keskeytyy aina poliisipartion lähestyessä, kun ämpärit juoksutetaan puiston kätköihin. Paikalle voisi jäädä muuten aamunkoittoon saakka, mutta hotellimme hampaaton mummo sulkee ovet aina yhdeltä yöllä. Joudumme lopulta melkein juoksemaan, kun suunnistan parin hollantilaisen oluen voimalla alkumatkan aivan väärään suuntaan.
Jätämme Pariisin kolmen yön jälkeen taaksemme ja suuntaamme aamujunalla kohti Le Havren satamaa. Le Havren ilmapiiri vaikuttaa Pariisia rennommalta, mutta meille ei jää kunnolla aikaa kaupunkiin tutustumiseen. Lautta kanaalin yli Portsmouthiin lähtee iltapäivällä ja kulutamme laivamatkan lähinnä syömiseen ja meren tuijottamiseen.
Saapuminen Ranskasta Englantiin on pienimuotoinen kulttuurishokki. Ihmiset vaikuttavat hyväntuulisilta, huumorintajuisilta ja puhuvat jokseenkin ymmärrettävää kieltä. Liikenne kulkee väärällä puolella tietä ja lämpömittari käyttää erikoista asteikkoa. Yövymme mukavassa bed & breakfastissa, jonka aamiainen koostuu pekonista, pavuista, kummallisesti valmistetusta tomaatista, suolaisesta makkaranpätkästä sekä kaiken muun päälle isketystä paistetusta kananmunasta. Tervetuloa Englantiin!
Kävelemme raikkaassa meri-ilmassa pieneen satamaan, josta kulkee ilmatyynyaluksia Isle of Wightin saarelle. Erikoisella kulkuvälineellä on mukava matkustaa ja pääsemme hetkessä Solentin salmen ylitse Ryden satamaan. Ilmatyynyaluksen etuna on, että se kulkee laskuveden aikaan kevyesti Wightsaaren rantahietikolla.
Väistelemme Rydessa rantaleluja kantavia ihmisiä, käymme turisti-infossa varaamassa majoituksen ja jatkamme pienellä paikallisjunalla Sandowniin. Ihastun maaseudun leppoisaan tunnelmaan, sillä tuntuu kuin aika kulkisi Wightsaarella hitaammin, eikä kellään olisi kiirettä minnekään. Matkailijoita kyllä on, mutta suurin osa heistä vaikuttaa englantilaisilta.
Majoitumme Chester Lodgeen, jonka mukava omistaja toivottaa meidät lämpimästi tervetulleiksi. Sandown on miellyttävä pieni rantakaupunki, jossa on omakotitaloja ja huolellisesti hoidettuja puutarhoja. Kylmä vesi huuhtelee pitkää hiekkarantaa, jolla eläkeläiset paistattelevat päivää. Paikallisena viihdekeskuksena toimii tyypillinen englantilainen huvilaituri peleineen ja kahviloineen.
Päätän vuokrata seuraavana aamuna polkupyörän ja ajelen yksikseni Wightsaaren eteläosan teillä. Näen paljon vihreitä niittyjä ja muutamia pikkukyliä. Saari on paikoitellen yllättävän mäkinen, mutta nautin maisemista ja reippaasta liikunnasta. Pysähdyn välillä pieneen eläintarhaan ja trooppiseen lintupuistoon, kunnes käännyn etelärannikolta sisämaahan päin. Poljen päivän aikana nelisenkymmentä kilometriä ja olen retkeeni tyytyväinen.
Wightsaarella voisi viihtyä kauemminkin, mutta palaamme toisen Sandownissa nukutun yön jälkeen Englannin pääsaarelle. Jatkamme Portsmouthista junalla Salisburyyn ja sieltä kaksikerroksisella bussilla kohti Stonehengen kivimuodostelmaa. Höpötämme Pariisissa tapaamaltamme kaverilta tarttunutta Turun murretta tyytyväisinä siitä, ettei kukaan ympärillämme kuitenkaan ymmärrä harvinaisen tyhmiä juttujamme.
Stonehenge ei lopulta herätä suurta innostusta. Muodostelma sijaitsee vilkasliikenteisen tien varrella ja suuri turistijoukko on aidattu kymmenien metrien päähän historiallisista kivistä. En pysty hyvällä tahdollakaan aistimaan kaipaamaani mystistä tunnelmaa. Bussissa edessämme istunut tyttö tulee kysymään selvällä suomen kielellä, voisimmeko ottaa hänestä ja hänen kavereistaan kuvan. Otamme kuvan ja palaamme vähin äänin seuraavalla bussilla Salisburyyn. Sieltä matka jatkuu saman tien Lontooseen.
Lontoo tuntuu Wightsaaren hiljaisuuden jälkeen todella suurelta. Matkustamme ruuhkaisissa metroissa, joissa hoetaan joka aseman kohdalla mind the gap, kunnes löydämme Bloomsburyn kaupunginosassa sijaitsevan vaatimattoman hotellimme. Näen öisiä painajaisia rasvaisista englantilaisista aamiaisista, joten alan tilata niitä entistä karsitumpina versioina. Lopulta huomaan pelkän paahtoleivän ja teen riittävän.
Heinäkuussa 1997 juorulehtien lööpit täyttyvät päivästä toiseen prinsessa Dianan ja Spice Girlsin kasvoista. Myös muotisuunnittelija Gianni Versacen murha ylittää uutiskynnyksen. Syömme Planet Hollywoodissa ja käymme katsomassa uuden Batman-elokuvan. Elämä on huoletonta, vaikkei taskun pohjalla liikaa puntia olekaan.
Näemme kolmen Lontoossa viettämämme päivän aikana monta kuuluisaa maamerkkiä, kuten Big Benin, Westminster Abbeyn, Piccadilly Circuksen, Trafalgar Squaren ja Tower Bridgen. Myös vahdinvaihto Buckinghamin palatsin edustalla pitää kokea, vaikka se onkin harvinaisen pitkästyttävä tapahtuma. Käymme myös London Dungeon -kauhutalossa, jonka pelottavin kokemus on belgialaisen koululaisryhmän keskelle joutuminen.
Käyn yksikseni alkuperäisellä Wembleyn stadionilla, jossa pääsen opastetulle kierrokselle. Marssin kuvitteellisen joukkueen kapteenina Englannin maajoukkueen pukuhuoneesta kentän laidalle, mutta nurmi on verhottu Michael Jacksonin konserttien vuoksi rumalla vaalealla peitteellä. Pääsen kierroksen päätteeksi kuningattaren aitioon nostamaan FA Cupin voittopokaalia. Mielikuvitusta käyttämällä voi nähdä ainakin puoli stadionia täynnä Tottenhamin kannattajia.
Matka jatkuu Lontoosta Brightoniin, jossa Juhani on ollut aiemmin kielikurssilla. Löydämme mukavan majapaikan Regency Squaren laidalta aivan rannan tuntumasta. Juhani tuntee Brightonin hyvin ja esittelee viihtyisältä vaikuttavaa kaupunkia.
Paria viikkoa aiemmin majoittajanamme toiminut Regine on lähtenyt kaverinsa kanssa Englannin-matkalle ja tapaamme sveitsiläistytöt Brightonissa. Juhanilla ja Reginellä on yhteisiä kielikurssimuistoja samasta kaupungista. Kiertelemme porukalla ympäri Palace Pier -huvilaituria, istumme viileällä rannalla, käymme syömässä ja kävelemme ympäri kaupunkia parinakin päivänä.
Sveitsiläiset jatkavat matkaansa, mutta jäämme vielä kolmanneksi päiväksi Brightoniin ja yritämme etsiä Wilsonin perhettä, jonka luona Juhani on majoittunut paria vuotta aiemmin. Naapuri kuitenkin kertoo Wilsoneiden muuttaneen Southamptoniin, joten jälleennäkeminen jää kokematta. Aikamme Englannin etelärannikolla on varsin kiireetöntä ja ehdimme käväistä muun muassa katselemassa Brighton Marinan veneitä.
Palaamme mannermaalle klassista laivareittiä Doverista Calaisiin. Muistamme kesken matkan, että on sunnuntai. Etukäteen katsomamme aikataulu ei näin ollen olekaan voimassa ja ymmärrämme, ettemme ehdi yöksi Belgiaan. Englannin valkeat rantakalliot jäävät joka tapauksessa taakse ja pääsemme takaisin Ranskan kamaralle. Päätämme mennä seuraavaksi yöksi Lilleen ja odotamme junan lähtöaikaa calaislaisen puiston raukeassa iltapäiväauringossa.
Junamatkailun parhaisiin puoliin kuuluu toisiin reppureissaajiin tutustuminen. Tällä kerralla tapaamme niin etelä- kuin pohjoisamerikkalaisiakin matkalaisia. Puheenaiheet vaihtelevat Toronto Maple Leafsin menneestä kaudesta ecuadorilaisiin ruusuihin. Saavumme Lilleen ja meille löytyy tilaa paikallisesta retkeilymajasta. Huone tuo mieleen rippikoulun, koska siinä on kaksi puista kerrossänkyä. Teemme pienen kaupunkikierroksen ja näemme muutamia hienoja taloja, mutta emme jaksa innostua Lillestä enempää. Matkaväsymys taitaa jo hieman painaa.
Aikatauluongelmamme jatkuvat seuraavana aamuna, sillä olemme unohtaneet kääntää herätyskellon Ranskan aikaan ja nukumme pommiin. Pääsemme silti eteenpäin ja katselemme pian junan ikkunasta belgialaisia peltoja. Belgia tuntuu pikaisesti läpi junailtuna Euroopan turhimmalta maalta, mutta myöhemmät matkat todistavat rajun arvioni menneen pahasti pieleen.
Meille jää reilu tunti aikaa junanvaihtoon Antwerpenin asemalla. Peräämme muodostuu pian jono paikallisia lapsia, jotka seuraavat meitä kuin hai laivaa. Nauravien tenavien naamat on maalattu punaisiksi ja he toistavat jokaisen liikkeemme. Omituista seuraa johtajaa -leikkiä jatkuu jonkin aikaa, kunnes eräs aikuinen tulee kertomaan, että lasten touhut liittyvät Belgian kansallispäivän perinteisiin. Oletamme että on suuri kunnia tulla seuratuksi moisena juhlapäivänä.
Saavumme iltapäivällä Amsterdamiin, joka ei ota meitä vastaan kovin ystävällisesti. Varaamme aseman turisti-infosta hotellimajoituksen, mutta perille suunnistaminen on hankalaa. Kun hotelli viimein löytyy, kohtaamme portailla oksentavan naisen ja vastaanotossa piipputupakalta haisevan ukkelin, joka ojentaa murahdellen avaimen. Palaamme ulkoilmaan ja suuntaamme rahanvaihtopisteelle, jonka jonossa Juhanilta yritetään varastaa rahaa. Kaduilla näkyy muutenkin hieman epämääräistä porukkaa. Kotimatka alkaa olla jo mielessä, joten emme jaksa innostua sen enempää kanavista kuin mistään muustakaan. Ilta päättyy jo varhain lohduttomaan rankkasateeseen.
Seuraava aamu on jo aurinkoisempi ja mielikuva Amsterdamistakin paranee hieman. Päätän palata Hollantiin joskus toiste paremmalla onnella. Matkaamme yhdellä junalla Osnabrückiin, toisella Hampuriin ja kolmannella Lyypekkiin, jossa vietämme viimeisen yön ennen laivaan astumista. Lyypekin ilta on hiljainen. Olen käynyt Lyypekissä kerran aiemminkin, mutta muistan sieltä vain marsipaanista tunnetun Niedereggerin kahvilan. Kahvilavierailu jää tällä kerralla väliin.
Finnjet saapuu Helsinkiin aurinkoisena torstai-iltana tasan kuukausi lähtömme jälkeen. Olotila on kliseisesti sanottuna väsynyt mutta onnellinen. Tuntuu hyvältä päästä vaihteeksi tuttuun kotiympäristöön, vaikka mielessä alkaakin pian pyöriä suunnitelmia uusista matkoista. En osaa arvata, ettei seuraavaa Interrailia ole tiedossa ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Toisaalta olisin hyppinyt riemusta jos olisin kuullut, kuinka paljon tulen vuosituhannen vaihteen jälkeen matkustamaan muilla tavoin.
Kultaisella 90-luvulla kuukauden mittainen Euroopan-kierros oli hienointa mitä kuvitella saattoi. Vieraat mantereet maailmanympärimatkasta puhumattakaan tuntuivat nykypäivää kaukaisemmilta. Maata pitkin matkailua ei mainostettu vielä silloin ekologisena, mutta se oli kätevyytensä ja hintansa suhteen erinomainen vaihtoehto. Maksoin kuukauden Interrail-lipusta 1920 markkaa, kun taas lentäminen oli ennen halpayhtiöiden kulta-aikaa verrattain kallista.
Yllä kuvatusta matkasta on kulunut jo 23 vuotta, joten maailma on ehtinyt muuttua paljon. Kansalliset valuutat ovat vaihtuneet euroon ja maksaminen tapahtuu käteisen sijasta lähes aina kortilla. Muutaman filmirullan sijaan matkan aikana voi täyttää digikameran muistikorttia niin paljon kuin haluaa. Internet oli kyllä olemassa jo vuonna 1997, mutta sen käyttäminen matkan aikana ei tullut mieleenkään, sosiaalisesta mediasta nyt puhumattakaan. En omistanut tuolloin edes omaa matkapuhelinta, mutta kirjoitin muutaman postikortin.
Nykyään internet on täynnä matkojen suunnittelua helpottavaa tietoa erilaisista varauspalveluista, aikatauluista ja nähtävyysvinkeistä lähtien. Kartta sijaintitietoineen löytyy puhelimen näytöltä ja ravintolapöydänkin voi varata napin painalluksella. Tuolloin nuorina miehinä olimme tosin tyytyväisiä halpoihin hampurilaisiin ja pizzabuffetteihin, emmekä kaivanneet minkäänlaisia trendikahviloita.
Matkailutyylini on varmasti muuttunut monella tavalla ja suunnittelen nykyisin matkat melko huolellisesti etukäteen. Toisaalta kaipaan takavuosien huoletonta menoa, jolloin uudet paikat etsittiin omin jaloin kävelemällä Google Mapsin selaamisen sijasta. Kun tiedossa olivat vain suurimmat nähtävyydet, jäi päämäärättömään vaelteluun ja kiireettömään tutkimiseen enemmän aikaa. Välillä tieto lisää tuskaa tai ainakin kiireen tuntua.
Mieltäni houkuttaa uusi Interrail-matka joskus tulevaisuudessa. Raiteita pitkin pääsee sujuvasti suoraan keskustasta toiseen ja olen aina muutenkin nauttinut junilla kulkemisesta. Junamatkustamisen ainoa merkittävä rajoite on monen idyllisen pikkukylän karsiutuminen reitin varrelta, sillä rautatieasemia löytyy harvemmin maaseudulta.
Oma vinkkini Interrailille on riittävän väljän matkaohjelman laatiminen. Kohteisiin kannattaa varata tarpeeksi aikaa, jotta niistä ehtii saada edes kohtalaisen käsityksen. Yhtäkään kaupunkia ei saisi arvostella pelkästään rautatieaseman ympäristön perusteella ja tiukka matkatahti voi käydä viikkojen mittaan liian rankaksi. Suunnittelussa on tietenkin oma haasteensa, koska Eurooppa on houkutuksia täynnä. Esimerkiksi itäinen reitti Balkanille ja Italiaan houkuttaisi, ellei sittenkin palaisi Belgian, Hollannin ja Britannian raiteille…
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Ranska2 vuotta sitten
30 nähtävyyttä Pariisissa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Espanja2 vuotta sitten
Kaksien kasvojen Torrox
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
Nina Riikonen
14.2.2018 at 15:05
Pariisi on tuttu,siellä olen käynyt,menisin uudelleemkin. Firenze näyttää upealta väheksymättä noita muitakaan. Rooma käymättä,joten sinne voisin lähteä. Paljon kauniita kaupunkeja ja paikkoja Euroopassa.
Mika / Lähtöportti
14.2.2018 at 23:59
Euroopassa tosiaan nähtävää riittää! Rooma on suosikkikaupunkejani ja se olisi sopinut mainiosti tällekin listalle, mutta tällä kerralla nostin Firenzen esiin. Noihin molempiin pätee sama kuin moneen muuhunkin Euroopan kaupunkiin, että välttäisin sitä kaikista kuuminta ja ruuhkaisinta heinä-elokuuta, muuten upeita lomakohteita. Kiitos kommentista! 🙂
Katariina / Lomaluumu
14.2.2018 at 22:08
Oi Sintra on ihana! Lähtisin vaikka heti Pariisiin, Prahaan tai Edinburghiin, mutta totuuden nimissä oikeastaan ihan mikä tahansa paikka kelpaisi 🙂
Mika / Lähtöportti
15.2.2018 at 0:10
Sintraan ovat melkein kaikki siellä käyneet ihastuneet 🙂 Myös Edinburgh on tosi kiva kaupunki. Kaverini oli siellä aikoinaan vaihdossa ja tykkäsin Edinburghista valtavasti kun kävin siellä kyläilyreissulla. Sinne tekisi mieli palata vuosien jälkeen! Prahakin kuulostaa hyvältä, varsinkin kun se kuuluu lähitulevaisuuden suunnitelmiini 🙂 Kiitos kommentista!
VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA
15.2.2018 at 14:12
Just kirjoitin tänään postauksen kaupunkilomakohteista, jonne haluaisin ja siellähän tuo rakkauden kaupunki Pariisi komeili myös.
Nimenomaan haluaisin Pariisiin avopuolison kanssa romanttiselle lomalle, tämähän oli ihan selkeä vihje ylemmiltä voimilta, että Pariisiin pitää lähteä kun tää postaus oli ensimmäinen asia mitä rupesin lukemaan oman postaukseni jälkeen. :’D
Mika / Lähtöportti
18.2.2018 at 21:18
Vihje on nyt niin selkeä, ettei teidän auta kuin lähteä Pariisiin! 😀 Hyvä kohde romanttiselle lomalle ja totta kai muutenkin kokemisen arvoinen kaupunki. Tietenkin myös Rooma on juuri sellainen, toivottavasti pääsette vertaamaan kummassa oli kivempaa 🙂
Pirjo Koivisto- Suvilehto
18.2.2018 at 10:27
Capri ?. Olen kolunnut Euroopassa ja muissa maanosissa paljon. Capri, kun hiljenee illaksi on romanttinen?.
Mika / Lähtöportti
18.2.2018 at 21:23
Tämä on helppo uskoa, kiitos vinkistä! Caprilla en ole vielä käynyt, mutta se kuuluu suunnitelmiin kun joskus Amalfin rannikon suunnalle pääsen. Täytyy siis viipyä Caprilla ainakin yhden yön yli, jotta saa saarelta parhaat mahdolliset kokemukset 🙂
Anna-Maria K
19.2.2018 at 10:59
Mitä paikkoja! Oliko tuo yhden kuvan linna siis Portugalista? Sinne tahtoisin…
Mika / Lähtöportti
22.2.2018 at 20:49
Joo, se on Penan palatsi eli Palácio Nacional da Pena, Sintrassa Portugalissa. Varmasti yksi Euroopan mielikuvituksellisimmista rakennuksista ja ilman muuta näkemisen arvoinen 🙂