Italia
Sisilian parhaat palat
Vietin kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa aurinkoisessa Sisiliassa. Kokosin tähän juttuun matkan seitsemän parasta kohdetta, mutta lisää vinkkejä löytyy ilmaisesta Wowanders-matkapuhelinsovelluksesta.
Kaupallisessa yhteistyössä Wowanders (joka on sittemmin lopettanut toimintansa)
Matkaan mahtui rentojen uima-allashetkien lisäksi runsaasti upeita kokemuksia ja unohtumattomia paikkoja. Majoituimme matkan aikana kahdessa vuokrahuvilassa maaseudulla. Ensimmäinen sijaitsi miltei Etnan juurella Giarressa ja toinen huomattavasti etelämpänä Frigintinissä. Matkan jakaminen kahteen osaan osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä saimme näin suhteellisen laajan käsityksen saaresta. Asetumme mielellämme kolmen sukupolven voimin vähintään viikoksi yhteen majapaikkaan, mutta teemme ahkerasti päiväretkiä eri kohteisiin. Pidin erityisesti jälkimmäisen viikon aidosta maalaisympäristöstä, joka vastasi hyvin mielikuvieni Sisiliaa. Paljon jäi vielä näkemättäkin, sillä saaren länsi- ja pohjoisosiin emme nyt tutustuneet lainkaan.
Testasin Sisiliassa suomalaisen startup-yrityksen kehittämää uutta Wowanders-sovellusta. Ilmaiseen sovellukseen voi tallentaa matkan parhaat kohteet ja jakaa ne reissun jälkeen ystävien kesken. Wowandersin matkapäiväkirja perustuu puhelimella otettuihin valokuviin, jotka sovellus paikallistaa ja osaa näin yhdistää ne esimerkiksi oikeaan kahvilaan tai nähtävyyteen. Paikan voi korjata, jos ehdotus ei osunut oikeaan.
Wowanders toimii näppäränä vinkkilistana, jossa kohteet arvioidaan 1–5 tähdellä ja esitellään lyhyellä tekstillä sekä muutamalla kuvalla. Vinkkien tallentaminen on nopeaa ja käyttökynnys pysyy matalana. Suosittelen tallentamaan kuvat Wowandersiin saman tien ottamisen jälkeen, jolloin niitä ei tarvitse myöhemmin etsiä puhelimen arkistojen kätköistä. Maksimissaan 250 merkin mittaista esittelytekstiä voi tarvittaessa muokata myöhemminkin ja toki myös uusien kuvien lisääminen on mahdollista jälkikäteen. Yhden kohde-esittelyn tekemiseen ei parhaimmillaan kulu kuin noin minuutti. Wowandersin käyttöliittymää ja toimintoja kehitetään uusien versioiden myötä, joten uskon sovelluksen olevan tulevaisuudessa nykyistäkin parempi.
Wowanders osoittautui helppokäyttöiseksi, joten aion jatkaa matkapäiväkirjojen tekemistä myös tulevilla reissuillani sekä tutkia muiden käyttäjien tallentamia vinkkejä. Jos Wowanders vain saa tuulta alleen, se toimii varmasti tehokkaana apuvälineenä matkojen suunnittelussa. Automaattisesti jäsennellyistä kompakteista matkapäiväkirjoista saa hyvät täsmävinkit omille reissuille, varsinkin jos kohteesta löytyy tuttujen käyttäjien arvioita. Luotan mieluummin tuntemieni matkailijoiden mielipiteisiin kuin joidenkin matkailusivustojen anonyymeihin listauksiin.
Wowanders jaottelee kohteet neljään kategoriaan, jotka ovat majoitus, ruoka & juoma, nähtävyydet sekä muut paikat. Sisilian-matkalla keskityin näistä lähinnä nähtävyyksiin ja ravintoloihin. Haluan tässä yhteydessä esitellä mainituista kohteista vielä hieman tarkemmin ne kaikkein sykähdyttävimmät, joita erityisesti suosittelen Sisiliassa.

HUIKEITA LUONTOELÄMYKSIÄ ETNALLA
Euroopan suurin ja aktiivisin tulivuori on vaikuttava ilmestys. Etnan hahmo hallitsee Sisilian koillisosan maisemaa jo Catanian lentokentälle laskeuduttaessa ja sen mahtavuus konkretisoituu vuoristoteitä pitkin noustessa. Jätämme auton Rifugio Sapienzan turistikylään noin kahden kilometrin korkeuteen. Kylän ympäristössä voi patikoida ja tutustua kraatereihin, mutta päätämme jatkaa matkaa kalliilla köysiradalla ja jeeppikyydillä vielä korkeammalle. Noin kolmen kilometrin korkeudessa puhaltava myrskytuuli meinaa lennättää varsinkin lapset selälleen, mutta maisemat ovat kaikessa karuudessaan näkemisen arvoisia. Täällä ymmärtää luonnon suuruuden ja ihmisen pienuuden.
Lue lisää: Etnan tuulisilla rinteillä

SATUMAISET NÄKYMÄT TAORMINAN TEATRO GRECOLTA
Taorminan vanhakaupunki kauniine taloineen, ihmeköynnöksineen, vespoineen ja katusoittajineen on kuin suoraan romanttisesta italialaiselokuvasta. Vaikka kadut ovatkin turistien valtaamia, on Taorminassa edelleen jotain todella kiehtovaa. Oleellinen osa lumovoimaa ovat huikeat maisemat sekä merelle että Etnankin suuntaan. Paras paikka näkymien ihailuun on vanha kreikkalainen teatteri, jossa vielä yli kahdentuhannen vuoden jälkeenkin järjestetään konsertteja. Kymmenen euron pääsymaksu ei tunnu ollenkaan korkealta, kun turkoosin Välimeren kimallus ja vuoristomaisemat ovat parhaimmillaan. Konserttilippujen hinnat alkavat parista kympistä.
Lue lisää: Satumaisen kaunis Taormina

CATANIAN TORIT – KOKEMUS KAIKILLE AISTEILLE
Ostereita! Tonnikalaa! Hummereita! Catanian kalatori A’ Piscaria on varsinainen huutojen, tuoksujen ja makujen sekamelska. Vaikkei mitään ostaisikaan, on tämä autenttinen sisilialainen tapahtuma kokemisen arvoinen. Tarjolla on meren antimien lisäksi vihanneksia, hedelmiä ja muita elintarvikkeita. Toinen värikäs markkinatapahtuma Fera ’o Luni löytyy Piazza Carlo Albertolta. Kopiotuotteet tuovat mieleen takavuosien Mustamäen torin Välimerelle siirrettynä. Cataniassa on paljon muutakin nähtävää ja paikoitellen kaoottisetkin tunnelmat saavat kaupungin tuntumaan eräänlaiselta Napolin pikkusiskolta.
Lue lisää: Catania kolmessa tunnissa

DRAMAATTISIA MAISEMIA JA SUKLAATA MODICASSA
Vuoden 1693 suuri maanjäristys tuhosi useat Sisilian kaakkoisosan kaupungit, minkä jälkeen ne uudelleenrakennettiin ajan hengen mukaisesti barokkityyliin. Oma suosikkini Unescon maailmanperintölistalle kuuluvista Val di Noton barokkikaupungeista on dramaattisille rinteille kohoava Modica. Kuvauksellisten kujien ja näköalapaikkojen lisäksi täällä kannattaa nauttia suklaasta, joka tunnetaan ympäri Sisiliaa. Erityisesti saaren vanhin suklaatehdas Antica Dolceria Bonajuto on käymisen arvoinen, sillä sympaattisessa puodissa on tarjolla menneen ajan tunnelmaa sekä herkullisia maistiaisia.
Lue lisää: Suklaata ja rotkomaisemia Modicassa

KOMISARIO MONTALBANON KUVAUSPAIKAT
Yksi suosikkisarjoistani on Komisario Montalbano, jonka tapahtumapaikkana toimii oikeastaan koko Sisilian kaakkoisosa. Fiktiivisiä Vigatan ja Montelusan kaupunkeja ei kartalta löydy, mutta moni seudun paikoista näyttää televisiosta tutulta. Kävimme varta vasten katsomassa muutamia tärkeimmistä kuvauspaikoista. Komisarion kotitalo löytyy Punta Seccan rantakylästä ja Vigatan poliisilaitosta esittää Sciclin kaupungintalo. Kävimme myös lounaalla Montalbanon rakastamassa Trattoria San Calogerossa. Ragusa Iblasta löytyvän ravintolan nimi on tosimaailmassa A’ Rusticana, mutta se tarjosi joka tapauksessa koko matkan parhaan ateriakokemuksen.
Lue lisää: Komisario Montalbanon jalanjäljillä
Retki Syrakusaan on yksi matkan parhaista päivistä. Dramaattisten rotkomaisemien ja loputtomien portaiden jälkeen tuntuu mukavalta päästä vaihteeksi suhteellisen tasaiseen kaupunkiin, jonka pittoreskeilla kujilla puhaltaa sopivasti viilentävä merituuli. Ortigian saarelle levittäytyvän kauniin vanhankaupungin laidoilla voi nauttia meritunnelmasta ja pääsee halutessaan uimaankin. Kierrokseemme kuuluu myös vierailu keskustan ulkopuolella sijaitsevalla arkeologisella alueella, joka luolineen ja raunioineen on yllättävän mielenkiintoinen.
Lue lisää: Meren, kujien ja raunioiden Syrakusa

SCALA DEI TURCHI – INSTAGRAM-HITTI
Näky on suorastaan lumoava, kun vitivalkoiset sileät kalliot kohoavat portaiden lailla merestä ylöspäin. Instagram-kuvaajien suosikkikohteeksi noussut Scala dei Turchi tarjoaa suorastaan surrealistisen ympäristön valokuviin, joissa meri kimmeltää turkoosina taustana. Paikan nimi Turkkilaiset portaat viittaa menneeseen aikaan, jolloin valloitusretkille tulleet muukalaiset nousivat täällä maihin. Nykyään valloittajan virkaa hoitavat turistit, joiden kallioille nousemista eivät estä edes sakolla uhkailevat kieltokyltit. Samalla retkellä voi vierailla vaikkapa Valle dei Templin arkeologisella alueella sekä Agrigenton historiallisessa keskustassa. Agrigentossa suosittelen Michelin-oppaassakin mainittua Expanificio-ravintolaa.
Lue lisää: Unelmien Agrigento
Nämä ja monta muuta vinkkiä löytyvät matkan aikana Wowanders-sovellukseen kokoamastani matkapäiväkirjasta. Sovellus on kokemuksieni mukaan helppokäyttöinen ja sen avulla luotu matkapäiväkirja toimii erinomaisena koosteena matkan parhaista paloista. Lataa Wowanders ilmaiseksi Applen App Storesta tai Google Play -kaupasta, jotta voit koostaa oman matkapäiväkirjan ja jakaa sen ystävien kesken sekä kerätä talteen muiden parhaat kokemukset.
Tämä kirjoitus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Wowandersin kanssa. Arviot ja mielipiteet ovat omiani.
Italia
Maisemia San Vigilion kukkulalta Bergamosta
San Vigilion kukkula tarjoaa Bergamon parhaat näköalat sekä mahdollisuuden hengittää raikasta ilmaa aivan keskustan tuntumassa. Kukkulan ympäristössä kulkee myös maalaismaisemiin vieviä kävelyreittejä.
San Vigilio on Bergamon kaupungin korkein kukkula, jolle voisi hyvin nousta vanhastakaupungista Città Altasta kävellenkin. Haluamme silti käyttää vanhaa funikulaaria, jolla matkustamisen voi ottaa paikallisena elämyksenä.

Funikulaari aloitti toimintansa jo vuonna 1912, joten se on ehtinyt kuljettaa bergamolaisia monen sukupolven ajan. Matka on vain 630 metrin mittainen, mutta sen aikana noustaan noin 90 metriä korkeammalle. San Vigilion funikulaaria ei pidä sekoittaa Città Bassan ja Città Altan välillä liikennöivään toiseen linjaan. Molemmilla funikulaareilla voi matkustaa Bergamon julkisen liikenteen lipuilla.

Funikulaarin yläasemalta aukeaa upea maisema Bergamon kaupunkiin. Erityisesti Città Altan vanhat rakennukset ja kirkontornit näyttävät hienoilta, kun ne kohoavat korkealle ympäröivän laakson yläpuolelle.

San Vigilion kukkula on melko suosittu retkikohde, jonka muutamilla kujilla ja parissa ravintolassa näkyy ainakin näin kauniina sunnuntaina paljon paikallisia pyhäpäivän viettäjiä. Osa on ehkä tullut vain rentoutumaan lasillisen ääreen terassille, mutta joukossa on myös kunnon retkeilyvarusteisiin sonnustautuneita patikoijia. Nousemme kapeaa mukulakivikatua pitkin kohti kukkulan huippua. San Vigilio vaikuttaa rauhalliselta keitaalta muun kaupungin yläpuolella. Pienen parkkipaikan laidalla on pari kissaa nauttimassa auringonpaisteesta.

Kukkulan laelta löytyy viihtyisä puisto, joka on kehittynyt Bergamoa vuosisatojen ajan vartioineen San Vigilion linnoituksen päälle. Paikka sijaitsee noin puoli kilometriä merenpinnan yläpuolella ja sieltä on hienot näkymät vehreälle maaseudulle sekä lähiseudun vuorille saakka. Nautimme lämpimästä kevätpäivästä ja ihailemme maisemia kiireettömästi eri suuntiin.

Linnoituksen nimi on lainattu kukkulalla muinoin sijainneelta San Vigilion kappelilta. San Vigilio eli suomalaisittain Pyhä Vigilius oli Trenton piispa, joka koki vuonna 405 marttyyrikuoleman julistaessaan evankeliumia pakanoille eräässä Gardajärven pohjoispuolella sijaitsevassa laaksossa.

Kukkulalla lienee ollut jonkinlainen vartiotorni jo roomalaisten aikaan, mutta ensimmäinen varsinainen linnoitus pystytettiin 1100-luvulla. Linnoitusta vahvistettiin erityisesti 1400-luvulla, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kaupungin turvallisuustilanne parani oleellisesti seuraavalla vuosisadalla, kun koko yläkaupunki sai ympärilleen tukevat muurit. Linnoituksen sotilaallinen merkitys väheni, ja 1800-luvulla se suurimmaksi osaksi purettiin. Jäljellä on enää lähinnä muureja ja vallihautoja, jotka muistuttavat kukkulan historiasta.

Kukkulalta laaksoon lähtisi erilaisia pitkiäkin kävelyreittejä, mutta meille riittää tällä kerralla hieman lyhyempikin vaihtoehto. Samoilla vaatteilla ja kaupunkikengillä pitäisi selvitä vielä lounaalle ja samana iltana odottavalle kotimatkallekin, joten on parempi olla hikoilematta liikaa. Onneksi matka ainakin alkaa loivaan alamäkeen.

Ohitamme muutamia kapean tien varrella sijaitsevia koteja, kunnes päädymme pitkään Salita dello Scorlazzone -nimiseen portaikkoon. Liikkeellä on kävelyretkeläisten lisäksi ainakin yksi hurjapää, joka kiitää portaita alas polkupyörällään.

Alhaalla häämöttää kuvauksellinen Tempio dei Caduti -kirkon torni. Tämä pätkä taipaleestamme kuuluu Visit Bergamo -sivustolla suositeltuun The Green City -kävelyreittiin.

Portaikko päättyy lopulta tielle, jonka varrella sijaitsee ylempää näkemämme kirkko. Tempio dei Caduti eli Kaatuneiden temppeli on omistettu ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kuolleille bergamolaisille sotilaille. Kirkkoa alettiin rakentaa hieman ennen Italian liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan ja sen käyttötarkoitus muotoutui tuon ajan tapahtumien perusteella.

Tempio dei Caduti on yleensä suljettu, mutta siellä järjestetään jokaisen kuukauden toisena sunnuntaina messu. Osumme sattumalta paikalle hieman tämän kuukausittaisen messun päätyttyä, joten ovet ovat jälleen visusti säpissä. Olisi ollut kiinnostavaa kurkata sisäpuolelle, sillä synkkä kirkkosali on kuvien perusteella hyvin persoonallisen näköinen.

Käännymme pian kirkon kulmalta lähdettyämme jälleen alamäkeen Salita Scorlazzino -nimiseen portaikkoon. Rappusten varrelta voi vielä katsella Kaatuneiden temppelille päin ja ihailla kukkivia puita.

Maaliskuinen aurinko lämmittää jo kovin keväisesti ja jostain kuuluu lintujen laulua. Muutamat puut ja pensaat kukkivat näyttävästi. Voisivatkohan nämä olla aprikoosin kukkia?

Kaunis kävelyreitti laskeutuu yhä vain alemmas, mikä tarkoittaa että joudumme vielä jossain vaiheessa nousemaan myös takaisin ylämäkeen. Tuntuu mukavalta päästä tällaisen vehreyden keskelle aivan kaupungin laitamilla. Vastaan tulee muutamia reippaita lenkkeilijöitä koiriensa kanssa. Bergamon modernimpi puoli Città Bassa häämöttää alapuolellamme.

Paluumatka kuvan kukkulalla odottavaan vanhaankaupunkiin ei lopulta ole kovin raskas. Tulemme kävelleeksi muutaman kilometrin oikein miellyttävissä maisemissa. Mielestämme Bergamossa voisi käyttää enemmänkin aikaa kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla patikointiin. Toisaalta jos retkeilyn ottaa oikein asiakseen, löytyy täältä päin Italiaa myös upeita vuoristo- ja järvimaisemiin vieviä vaellusreittejä. San Vigilion kukkula on joka tapauksessa käymisen arvoinen paikka, vaikkei haluaisi kävellä funikulaariasemalta lähimmän ravintolan terassia pidemmälle.
Lue myös muut Bergamosta kertovat juttuni:
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
Italia
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Vietimme vaimon kanssa mukavan pitkän viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Kerroin edellisessä jutussa vanhankaupungin nähtävyyksistä ja keskityn tällä kerralla matkan majoitukseen sekä kokemiimme makuelämyksiin.
* Sisältää Booking.comin mainoslinkin
Italia on oikea ruokakulttuurin runsaudensarvi, sillä jokaiselta alueelta, maakunnalta ja kaupungiltakin löytyy omat paikalliset erikoisuutensa. Maan keittiö perustuu ennen kaikkea tuoreisiin kauden mukaisiin raaka-aineisiin, jotka on hankittu mahdollisimman läheltä. Annokset ovat pääsääntöisesti yksinkertaisia, jotta upeat raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa. Lombardian alueella sijaitseva Bergamo edustaa vahvasti pohjoisitalialaista ruokakulttuuria, jossa ateriat ovat usein raskaita ja lihapainotteisia. Täällä törmää usein ainakin maissipuuro polentaan, kermaiseen taleggio-juustoon sekä paikallisten rakastamaan casoncelli-pastaan. Bergamossa voi syödä oikein hyvin, vaikkei paikallinen keittiö ihan nousekaan suosikikseni joihinkin muihin Italian kohteisiin verrattuna.

Luimme sopivasti ennen reissuamme ilmestyneen Matka-lehden jutun, jossa Maria Niemi on esitellyt Bergamon nähtävyyksiä ja ravintolatarjontaa. Nappasimme muutaman hyvän vinkin talteen, joten joukossa on samoja paikkoja kuin lehtijutussakin – jotkut tarkoituksella ja osa sattumaltakin.

Paikallisbussilla lentokentältä vanhaankaupunkiin
Helsingistä pääsee nykyään suoralla lennolla Bergamo-Orio al Serion lentokentälle joko Norwegianin tai Ryanairin siivin. Kyseessä on Rooman Fiumicinon ja Milanon Malpensan jälkeen Italian kolmanneksi vilkkain lentoasema, jonka matkustajamäärät ovat samaa luokkaa Helsinki-Vantaan kanssa. Terminaalin edustalta kulkeva paikallisbussi numero 1 kuljettaa matkustajia 20 minuutin välein rautatieaseman ja Bergamon alakaupungin kautta aina yläkaupunkiin saakka, jonne kaikki tämän jutun vinkit sijoittuvat. Yläkaupunki eli Città Alta on Bergamon keskiaikainen vanhakaupunki, joka sijaitsee korkean kukkulan päällä. Matka Bergamon lentokentältä bussilinjan päätepysäkille vie noin puoli tuntia. Pysäkki sijaitsee kuvassa näkyvillä kulmilla Colle Aperton aukiolla.

Mukava majoitus Le Funi -hotellissa
Pysäkiltä on vain parinsadan metrin kävelymatka Le Funi -hotellille. Lyhyen ylämäkeen viettävän matkan aikana kuljetaan jykevän Sant’Alessandron portin kautta ja ohitetaan San Vigilion kukkulalle vievän funikulaarin ala-asema. Varaamamme hotelli on lainannut nimensä vanhalta funikulaarilta, joka kulkee rakennuksen takaa häiriöitä aiheuttamatta. Le Funin sijainti on erinomainen, sillä ympäristö on hyvin rauhallinen mutta vanhankaupungin kiinnostavimman osan laidalle kävelee parissa minuutissa.

Le Funi on pieni ja kodikas hotelli, jossa tulee heti hyvin tervetullut olo. Englantiakin puhuttaisiin täällä varmasti mielellään, mutta osaan riittävästi italiaa, jotta asiointi onnistuu sujuvasti paikallisella kielellä. Itselleni tulee italiankielisestä keskustelusta aina hyvä mieli. Viivymme kolme yötä, joten ehdin vaihtaa kuulumiset monen eri työntekijän kanssa.

Siisti huoneemme on tilava ja viihtyisä. Näkymän suhteen meillä ei tosin ole onnea, sillä ikkunan takana on vain ylämäkeen viettävällä rinteellä kasvavia puita ja pensaita. Joistakin muista huoneista voisi ihailla maisemia Bergamoon tai kaupungin juurella levittäytyvään laaksoon. Maaliskuisen matkamme aikaan on käynnissä kovaa melua aiheuttava kattoremontti, mitä ei voi olla perjantaiaamuna huomaamatta. Haitta jää onneksi lyhytaikaiseksi, koska lähdemme pian kaupungille ja työt ovat viikonlopun tauolla. Remontti lienee nyt jo valmistunut ja rauha palannut Le Funiin.

Aamiainen tarjoillaan pienessä mutta tälle hotellille riittävän kokoisessa kellaritilassa. Italialaiset aamiaiset eivät yleensä ole kovin runsaita, ja täälläkin valikoima on moneen suomalaiseen hotelliin verrattuna suppeampi. Tarjolla on silti meille aivan riittävästi vaihtoehtoja ja cappuccino on luonnollisesti hyvää. Päivä alkaa mukavasti esimerkiksi voisarven, leivän, juustojen, suolaisen piiraan, makean kakun ja tuoremehun avulla.
* Varaa majoitus Le Funiin Booking.comin kautta.

Tyylikäs ravintola La Ripa
Saavumme kaupunkiin iltalennolla ja vaikka kello alkaakin olla jo ainakin suomalaisittain melko paljon, haluamme lähteä perille päästyämme syömään. Tarkoituksena olisi haukata lähinnä pientä iltapalaa, mutta nälkä kasvaa syödessä tai ainakin meidän tekee mieli tilata useampi ruokalaji kun huomaamme muidenkin illastavan pitkän kaavan mukaan. La Ripa on Le Funi -hotellin yhteydessä toimiva valkoisten pöytäliinojen ravintola, jossa palvelu on kohteliasta ja ruoan laatu oikein hyvä.

Tilaamme alkuun annokset artisokkaa sekä leikkeleitä. Pyydän tarjoilijan suosittelevan meille jotain paikallista suhteellisen kevyttä punaviiniä. Castello di Grumellon tilalla Bergamon lähistöllä valmistettu Medera on raikkaan hedelmäinen mutta persoonallinen viini, joka sopii meille oikein hyvin. Pääruoaksi valitsen tyypillisen paikallisen annoksen, johon kuuluu oliiviöljyssä haudutettua naudanlihaa, polentaa sekä perunaa. Liha on todella mureaa ja annos muutenkin oikein maukas. Tiivistä maissipuuroa polentaa on täälläpäin Italiaa lähes aina saatavilla. Nautaa tarjotaan täkäläisissä ravintoloissa tyypillisesti nimellä brasato, jolloin liha on haudutettu useimmiten punaviinissä ja annos saattaa näyttää vähemmän hienostuneelta kuin La Ripassa.

Tyylikkäässä ja meidän vierailumme aikaan myös melko hiljaisessa salissa on mukava aterioida. Tuntuu kuin matka olisi alkanut parhaalla mahdollisella tavalla hyvän ruoan merkeissä. Aterian kruunaavat maistuvat jälkiruoat. Oma valintani osuu semifreddoon ja vaimolla perinteiseen tiramisuun. Säiden lämmettyä La Ripassa voi aterioida myös tämän jutun avauskuvassa näkyvällä terassilla.

Suosittu Antica Trattoria La Colombina
Meillä on matkan toiseksi illaksi pöytävaraus hotellimme lähellä sijaitsevaan Antica Trattoria La Colombinaan. Trattorian illallisaika alkaa puoli kahdeksalta, joten saavumme paikalle illan ensimmäisten asiakkaiden joukossa. Tilaamme alkuun pari antipastoa. Parsasta, polentasta ja paistetuista munista koostuva annos ei ehkä näytä siltä mitä moni italialaiselta ravintolalta odottaa, mutta edustaa hyvin paikallista keittiötä. Parmankinkku ja artisokka ovatkin jo klassisempaa italialaista ruokaa. Listalta olisi löytynyt myös esimerkiksi laardia sekä hevosenlihaa.

Maistamme täällä Bergamon tunnetuinta ruokaa, eli casoncelli-pastaa. Annos on kieltämättä maukas, muttei ainakaan näin ensi yrittämällä nouse ihan suurimpien suosikkipastojeni joukkoon. Täytetyn puolikuunmuotoisen pastan kera tarjotaan pekonia, salviaa, Grana Padano -juustoa sekä sulatettua voita, joten kokonaisuus on melko raskas. Casoncelli – tai paikallisella murteella casonsèi – on hyvä esimerkki italialaisen ruoan paikallisuudesta, sillä vaikka olen matkustanut maassa paljon ja Lombardiankin alueella monesti, en ollut kuullutkaan tästä pastalajista aiemmin. Casoncelli on nimenomaan Bergamon sekä hieman yllättäen myös sen ikuisen kilpailijan Brescian ruokaa, jota ei syödä juuri muualla. Bresciassakin olen kerran kauan sitten lounastanut, mutta silloin en osannut etsiä casoncellia listalta.

Rauhallinen tunnelma muuttuu illan mittaan meluisaksi, kun pöytiin saapuu suuria paikallisia seurueita. Tämä ei ole suosituissa italialaisissa ravintoloissa mikään yllätys, vaan tutuksi tullut asiaan kuuluva kokemus. Eräs kymmenen miehen ryhmä pitää kuitenkin niin kovaa meteliä, että ymmärtää jopa pyytää mölyämistään muilta paikallaolijoilta anteeksi. Meno toki jatkuu tämän jälkeen entiseen malliin, mutta onneksi seurueen eräänlainen keskushahmo käy useamman kerran ulkona tupakalla. Jatkamme ateriaa joka tapauksessa jälkiruokiin ja espressoon saakka. Panna cotta mansikkakastikkeen kera on varma ja onnistunut valinta.

Ravintola Il Sole keskeisellä paikalla
Syömme matkan viimeisenä päivänä lounaan yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun varrella. Vapaan pöydän löytäminen ennen lounasajan päättymistä tuntuu haastavalta, mutta samannimisen hotellin yhteydessä toimivasta Il Sole -ravintolasta löytyy onneksi tilaa. Pöytämme on lähellä sisäänkäyntiä, joten saamme seurata syödessämme kadulla kulkevaa ihmisvirtaa. Aika moni ohikulkija vilkaisee myös ikkunasta ravintolaan päin. Syön sopivasti täyttävän risoton, jolle juusto antaa mukavasti makua. Ravintolakokemus on miellyttävä ja myös kohtuuhintainen, varsinkin kun huomioidaan sijainti aivan Città Altan keskellä.

Stracciatella-jäätelön koti La Marianna
Yhdeksi maailman tunnetuimmista jäätelömauista noussut stracciatella on keksitty bergamolaisessa La Marianna -kahvilassa, joka toimii kaupungissa edelleen. Kahvilan omistanut Enrico Panattoni kehitti vuonna 1961 valkean kermajäätelön, jossa on epäsäännöllisiä paloja tummaa suklaata. Nimi stracciatella viittaa jäätelömassan sekaan revittyihin suklaapaloihin. Panattoni lainasi nimen roomalaiselta keitolta, johon on sekoitettu hieman vastaavalla tavalla kananmunaa. Käymme ostamassa La Mariannan tiskiltä kupilliset stracciatellaa kadun varrella syötäväksi. Herkullista makua voisi kuvailla vaikkapa pehmeän tasapainoiseksi. Mieleen jäävät erityisesti suklaahiput, jotka ovat yllättävän kookkaita.

Gelateria Carmen
Ostamme matkan toiset jäätelöt Carmen-nimisestä gelateriasta Bergamon yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun Via Bartolomeo Colleonin varrelta. Ulko-ovelle asti yltävä jono kielii jäätelöbaarin tasosta, varsinkin kun valtaosa asiakkaista on laatutietoisia italialaisia. Puhtaat maut ovat juuri niin hyviä kuin aidossa artesaanigelatossa pitääkin. Omat valintani osuvat tällä kerralla suussasulavaan pistaasiin sekä niin ikään erinomaiseen hasselpähkinään.

PolentOne – iltapalaa polentakioskilla
Olemme matkan viimeisenä iltana sen verran kylläisiä, ettemme kaipaa varsinaista ravintola-ateriaa. Kaupungilla kierrellessä alkaa silti tehdä mieli jotain purtavaa, mutta mieluiten mahdollisimman vaivattomaan tapaan. Ratkaisuksi löytyy Bergamon funikulaarin yläaseman vieressä toimiva PolentOne, jota voisi verrata kotimaisiin nakkikioskeihin. Erona on vain se, että tarjolla on lihapiirakoiden ja makkaraperunoiden sijaan polentaa erilaisten lisukkeiden kera.

Polentaa on tullut purtua tällä matkalla jo riittävästi, joten valitsen listalta paikallisella makkaralla ja taleggio-juustolla täytetyn paninon. Se maistuukin muovimukista nautitun Coca Colan kera oikein mainiolta. Matkamme ovat niin nähtävyyksien kuin aterioidenkin osalta usein monipuolisia. Esimerkiksi valkoisten pöytäliinojen La Ripan ja vilkkaan La Colombinan jälkeen tuntuu jotenkin sydäntä lämmittävältä syödä leipää ikivanhojen holvikaarten alla ulkoilmassa. Ei ole ollenkaan huono juttu, vaikka sateenkaari päättyisikin polentakioskille.

Paikallinen erikoisuus polenta e osei
Yksi bergamolaisista paikallisherkuista on polenta e osei, joka ei nimestään huolimatta sisällä lainkaan maissipuuroa. Kyseessä on makea leivos, jonka ulkonäkö jäljittelee polentasta ja pikkulinnuista muodostuvaa vanhaa perinneruokaa. Meiltä tämä keltaisella marsipaanilla kuorrutettu ja suklaalla koristeltu sokerileivos jää valitettavasti maistamatta, mutta onpahan taas yksi syy palata joskus takaisin Bergamoon. Kuva on Nessi-nimisen leipomon näyteikkunasta.
Lue myös aiemmat Bergamosta kertovat jutut:
• Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
• Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
• Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: One World Observatory
-
Ranska11 kuukautta sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska11 kuukautta sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame







Christa
28.6.2018 at 21:59
Sisilia on kyllä ihana! Minulla on vielä paljon näkemistä, mutta suunnittelilla olisi matka sinne lokakuussa. Toivottavasti saisimme sen toteutettua, sillä tämä postaus herätti kyllä taas Sisilia-kuumeen.
Mika / Lähtöportti
29.6.2018 at 20:59
Mukava kuulla, että Sisilia-kuume nousi! Saari on niin suuri ja monipuolinen, että nähtävää varmasti riittäisi vaikka kuinka monelle matkalle. Toivottavasti syysreissunne toteutuu 🙂
piyya
29.6.2018 at 15:36
Voi Sisilia soikoon. Italiassa on niin monta kohdetta vielä nähtävänä, eikä tämä sinun postaus yhtään vienyt Sisilian luomoa alaspäin. Nostattaa vain Sisilian matkakuumetta 🙂
Mika / Lähtöportti
29.6.2018 at 21:08
Italia on ollut lapsuudesta saakka suosikkimaani ja haluaisin nähdä sitä mahdollisimman monipuolisesti. Muut Italian kohteet oli syystä tai toisesta menneet edelle tätä ennen, mutta nyt kun Sisiliaan kerran pääsi, niin juuri sinne tekisi mieli uudemmankin kerran 🙂
Vesa
14.7.2018 at 9:03
Terve Mika!
Teit suunnilleen saman kierroksen kuin itsekin parisen vuotta sitten. Noiden lisäksi kävin myös Aci Realessa, Trapanissa, Marsalassa, Sciaccassa, Ragusassa, Notossa, Avolassa, Pachinossa jne..aivan upeita kaikki tyynni!
Tämän vuoden toukokuussa tutustuimme Triesteen, Garda-järven kaupunkeihin sekä aivan uskomattoman upeaan Como-järven kaupunkeihin. Bellagio ja Sirmione olivat ihanimmat pikkukaupungit, joissa olen ikinä käynyt. Risteilyalukselta katsottuna koko Comon ranta oli rakennettu täyteen rahakkailta näyttäviä pytinkejä. Bongasimme myös Clooneyn huvilan, tottakai. Lokakuussa taas uusi reissu, tällä kertaa Roomaan Stadio Olimpicolle jalkapallomatsiin. Viikko on tarkoitus kierrellä autolla lähiseudulla, Tivolissa, Orvietossa jne. Tietysti käymme myös ”toisessa kotikaupungissamme” Gaeta:ssa.
Mika / Lähtöportti
16.7.2018 at 10:26
Kiitos kommentista Vesa! Samoja paikkoja on kierretty, sillä mekin kävimme myös Ragusassa, Notossa ja Acirealessa, vaikkei niitä tässä mainittukaan. Saaren länsiosa jäi kuitenkin kokonaan näkemättä. Saari on tosiaan hienoja paikkoja täynnä ja Sisiliasta on tulossa monta juttua lisää, kunhan vaan ehdin kirjoittaa!
Pohjois-Italian järvet ovat upeita! Meidän oli muutama vuosi sitten tarkoitus vuokrata talo Como-järven rannalta, mutta päädyttiin lopulta pariksi viikoksi Lago Maggiorelle, joka sekin on todella kaunis järvi. Como-järven puolella esimerkiksi Bellagiossa tuli silti tuolla matkalla retkeiltyä, onhan se todella kaunis pikkukaupunki.
Jalkapallomatsi kuulostaa aina hyvältä! Mukavaa seuraavan Italian-matkan odotusta 🙂
Vesa
14.7.2018 at 9:15
Täällä et ole ikinä käynyt! Eipä siellä kyllä paria tuntia kauempaa saa kulumaan, mutta mielenkiintoinen paikka.
https://edition.cnn.com/travel/article/campodimele-village-of-eternity/index.html
Lähellä on myös sodan aikainen uskomaton natsien päämaja -luolasto:
https://www.tripadvisor.fi/Attraction_Review-g187789-d274094-Reviews-Grotte_di_Pastena-Lazio.html
sekä tietysti Cassinon kaupunki, kuuluisa sodanaikaisista hirvittävyyksistä.
Mika / Lähtöportti
16.7.2018 at 10:32
Kiitos vinkeistä, näistä en ollut kuullutkaan! Campodimele kuulostaa juuri sellaiselta paikalta mistä tykkään ja myös luolasto vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Susanna
16.7.2018 at 0:54
Sisilia on hyvä kohde etenkin kesällä ja keväällä on aurinkoista. On tullut käytyä monta kertaa, viimeksi kävin risteilyn muodossa pari vuotta sitten. Aina löytyisi myös nähtävyyksiä niitä on erittäin paljon
Mika / Lähtöportti
16.7.2018 at 10:37
Sisilia on upea saari ja siellä varmasti riittää aina uutta nähtävää. Palaisin mielelläni itsekin uudemman kerran!
jossu
19.7.2018 at 17:33
Sisiliassa on niin paljon nähtävää että siellä pitäisi viettää pari viikkoa. Tähän mennessä on vain tullut käytyä Cataniassa.
Mika / Lähtöportti
22.7.2018 at 23:23
Sisiliassa riittää kyllä nähtävää. Toivottavasti pääset sinne joskus paremmalla ajalla!