Tropea tunnetaan Calabrian vilkkaimpana turistikohteena, ja jotkut suomalaisetkin matkatoimistot myyvät sinne matkapaketteja. Suosiolle on syynsä, sillä Tropeassa voi nauttia eteläitalialaisesta tunnelmasta, keskiaikaisesta vanhastakaupungista sekä pitkistä hiekkarannoista.

Tutustumme Tropeaan päiväretkellä, joka kuuluu reilun kahden viikon mittaisen Italian-matkamme ohjelmaan. Majapaikastamme Santa Maria di Ricadista ajaa perille puolessa tunnissa tai luultavasti nopeamminkin, jos vain uskaltaisi kaahata samaa vauhtia ohitsemme kiilanneen pikku Fiatin kanssa. Lomalaisilla ei ole kuitenkaan kiire, joten huristelemme perille rauhallisempaan tahtiin.

Toisin kuin edellispäivän retkellämme Scillassa, onnistuu pysäköinti hyvinkin sujuvasti. Etukäteen valitsemani parkkipaikka tulee vastaan heti Tropeaan saapuessamme, ja sieltä kävelee vanhankaupungin puolelle muutamassa minuutissa. Saavumme pian ravintoloiden reunustamalle Piazza Vittorio Venetolle, jolle pystytetty muistomerkki on omistettu ensimmäisen maailmansodan uhreille.

Matkamuistokauppojen ja ravintoloiden reunustama pääkatu Corso Vittorio Emanuele viettää loivaan alamäkeen merelle päin. Kadulla riittää melko paljon kulkijoita ja kaupunkikuva muistuttaa mielestäni hieman Sorrentoa, jossa lomailimme muutamia vuosia sitten. Meno tuntuu Scillan jälkeen melko turistiselta, mutta toisaalta ulkomaalaisten määrä ei mitenkään pilaa kauniita puitteita.

Jatkamme pääkatua alaspäin ja poikkeamme välillä hauskannäköisessä Batik Moda -puodissa, josta anoppi löytää itselleen uuden kesäleningin. Tropean keskustaa koristavat näyttävästi kukoistavat kukat. Kujien varjoihin livahtaa pari mustaa kissaa.

Kävelykatu päättyy jyrkänteen reunalla sijaitsevalle näköalapaikalle, josta voi ihailla ihmeellisen turkoosina kimaltavaa merta. Maisemaa hallitsee korkean kallion päälle rakennettu Santa Maria dell’Isola -kirkko, johon tutustumme hieman myöhemmin.

Jyrkänteen juurella levittäytyvät pitkät hiekkarannat. On helppo ymmärtää, miksi Tropea on suosittu lomakohde. Historiallisen vanhankaupungin lisäksi voi nauttia myös luonnon kauneudesta.

Lähdemme tutkimaan Tropean kapeita kujia, joiden varrella on huomattavasti pääkatua hiljaisempaa. Kujien varsilla valmistellaan ravintoloiden lounaskattauksia ja kuivatetaan päivän pyykkejä. Muutamissa seinissä halkeilee maali, eikä kaikki ole aivan viimeisen päälle puunattua. Siellä täällä kukkii näyttäviä ihmeköynnöksiä.

Näemme myös paljon sipuleita, joita kaupitellaan katujen varsilla ja käytetään jopa koristeina. Tropea tunnetaan Italiassa punasipulien kaupunkina, sillä alueella kasvavat sipulit ovat sopivan maaperän vuoksi poikkeuksellisen makeita ja mehukkaita. Sanotaan, että niitä voi hyvin syödä jopa raakana sellaisenaan.

Kurkistamme sattumalta vastaan tulleeseen kirkkoon. Barokkityylinen Chiesa del Gesù eli Jeesuksen kirkko valmistui 1600-luvulla ja sen kauniissa sisätiloissa on näin hellepäivänä mukavan viileää.

Jyrkänteen päälle rakennetun vanhankaupungin reunoilta voi katsella maisemia eri suuntiin. Saavumme paikkaan, josta näkee Tropean satamaan. Täältä voisi lähteä pienelle risteilylle vaikkapa Strombolin tulivuorisaarelle, mutta tuo epäilemättä ikimuistoinen elämys jää meiltä tällä matkalla kokematta.

Saavumme Tropean katedraalille. Rakennus on peräisin 1100-luvulta, jolloin normannit hallitsivat näitä maita. Sisätilat ovat melko pelkistetyt, joten jatkamme pian matkaamme eteenpäin.

Löydämme hetken etsiskelyn jälkeen lounaspaikaksemme Vicolo 34:n, joka tarjoaa modernia calabrialaista ruokaa. Pienellä sisäpihalla on mukava syödä ja nauttia paikallisista mauista. Tilaamme alkuun jaettavaksi aina maukkaan parmiggiano melanzanen sekä lajitelman paikallisia herkkuja. Jälkimmäiseen kuuluva punasipuli on yllättävän vahvan makuinen, eikä ihan vastaa tropealaisista sipuleista kuulemiamme arvioita. Valikoimaan kuuluu tietenkin myös tulista calabrialaista makkaratahnaa ’ndujaa. Lautaselta löytyy jotain mieluisaa kaikille ja saamme lisäksi myös lämpimiä sämpylöitä.

 
Pääruoaksi popsin annoksen Tropealle tyypillistä fileja-pastaa, jonka kastike muodostuu kesäkurpitsasta, pekonista sekä karamellisoidusta punasipulista. Annos on maittava, joskaan ei ihan yllä suosikkipastakseni Italiassa. Palvelu on oikein ystävällistä ja nautimme ateriasta, jonka päätteeksi syön tartufo-jäätelöannoksen. Tartufo on oikeastaan seuraavan retkikohteemme Pizzon oma herkku, mutten malta odottaa vaan haluan maistaa kuuluisaa annosta jo Tropeassa. Jäätelöpallon sisältä löytyy runsaasti valuvaa suklaakastiketta, ja tiedän että haluan syödä samanlaisen annoksen myös Pizzossa.

Suunnistamme ravintolan lähistöllä sijaitsevalle näköalapaikalle, josta on hieno maisema Santa Maria dell’Isolalle päin. Pyhäköllä on pitkä historia, sillä kauttaaltaan veden ympäröimän kallion päällä asui tiettävästi erakkomunkkeja jo 600-luvulla. Sittemmin muun muassa maanjäristykset, eroosio sekä ihmisten tekemät työt ovat muovanneet maisemaa niin paljon, että kallio on liittynyt mantereeseen.

Pysähdyn valokuvaamaan Scala Letteraria -portaita, jotka on koristeltu kuuluisien kirjojen nimillä. Joukkoon kuuluvat esimerkiksi Danten Jumalainen näytelmä, Umberto Econ Ruusun nimi, Pikku prinssi sekä Pinocchion seikkailut.

Laskeudumme alas rantaan, kunnes edessä on nousu ylös Santa Maria dell’Isolan pyhäkölle. Kiipeäminen on ohitse yllättävän nopeasti, vaikka hiki tuleekin hellepäivänä hetkessä pintaan. Pääsy kukkulan päälle maksaa aikuisilta kolme euroa ja teineiltä kaksi.

Benediktiinimunkit rakensivat tälle paikalle ensimmäisen kirkon jo varhaiskeskiajalla, mutta nykyinen pyhäkkö on paljon uudempi. Se on pystytetty vuoden 1905 maanjäristyksessä tuhoutuneen edellisen rakennuksen paikalle. Pienessä kirkossa on kaunis alttari ja harras tunnelma. Istumme hetkeksi penkille lepuuttamaan jalkojamme.

Kallion päältä on hienot näkymät molemmissa suunnissa avautuville pitkille hiekkarannoille sekä paljon kauemmaskin. Seutu tunnetaan nimellä Costa degli Dei eli Jumalten rannikko, koska tarun mukaan jopa Olympos-vuoren jumalat ihastuivat näihin maisemiin niin paljon että viettivät täällä mielellään aikaansa.

Kalliolta näkee hyvin, kuinka dramaattiselle paikalle Tropean kaupunki on rakennettu. Reunimmaiset talot näyttävät lähes roikkuvan kalliokielekkeiden päällä. Kallioita on paikoitellen vahvistettu betonirakenteilla, mikä on varmasti järkevä ellei jopa välttämätön ratkaisu.

Kirkon takana on pieni puutarha, jossa voi ihailla sekä kasveja että aavaa merta. Jossain päin häämöttää myös Stromboli sekä pari muutakin Tyrrhenanmeren vulkaanista saarta.

Laskeudumme kallion laelta rannan tuntumaan, kunnes puuskutamme pitkät portaat takaisin ylös Tropean keskustaan. Myöhäinen iltapäivä tuntuu Tropeassa varsin hiljaiselta, kun moni on vielä rannalla ja päivällisaikaakin saa vielä odotella pitkän tovin.

 
Kuljemme meille uutta matkamuistokauppojen reunustamaa kujaa pitkin ylämäkeen. Edessä on vielä muutama päivä lomatalolla, joten ostamme mukaamme muutaman punasipulin sekä erinomaiseksi osoittautunutta sipulihilloketta. Mieli tekisi jo omalle uima-altaalle, joten palaamme suorinta tietä parkkipaikalle ja Tropea jää pian taakse.

 
Tropea on kaunis pikkukaupunki, jota ei kannata jättää Calabrian-matkalla väliin. Vaikka turismi näkyykin Tropeassa, on se moneen muualla saapasmaassa sijaitsevaan kohteeseen verrattuna vielä melko pienimuotoista. Tropea on mielestäni hyvinkin harkitsemisen arvoinen vaihtoehto, jos suunnitelmissa on pakettimatka persoonalliseen rantakohteeseen jonnekin päin Italiaa.

Retki Tropeaan oli meille miellyttävä kokemus. Koska majoituimme Calabriassa muualle, tuntui muutama tunti riittävältä ajalta Tropeaan tutustumiseen. Seuraavassa julkaisussa lähdetään päiväretkelle niin ikään kauniiseen calabrialaiseen rantakaupunkiin Pizzoon.

Halusin tutustua kesäkuun matkallamme erityisesti Calabriaan, joka oli itselleni viimeinen kokonaan käymättä jäänyt Italian alue. Yksi Calabrian kauneimmista kylistä on aivan Italian saappaankärjen tuntumasta löytyvä Scilla, jonne teimme mukavan päiväretken.
 
Majapaikastamme Santa Maria di Ricadista ajaa reilussa tunnissa Scillaan. Tuulilasin takaa näkyy muun muassa pikkukyliä, peltoja ja merimaisemia, kunnes päädymme loppumatkaksi Calabriaa halkovalle moottoritielle. Hellepäivän aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, kun kurvaamme Scillan keskustaan. Pysäköinti osoittautuu hankalaksi, kuten olin vähän pelännytkin. Pari etukäteen kartalta katsomaani parkkipaikkaa ovat täynnä, joten joudumme kurvailemaan hetken kukkulan päälle rakennetussa Scillan keskustassa, johon emme lopulta tutustukaan tämän tarkemmin.

Saan lopulta auton mahtumaan maantien varteen Chianalean kalastajakorttelin tuntumassa. Tämä onkin onnekas sattuma, sillä pääsemme näin tutustumaan heti aluksi Chianaleaan, joka paljastuu Scillan tunnelmalliseksi sydämeksi. Kävelemme Chianaleaan hieman kolkon ja osittain parkkipaikkanakin toimivan tunnelin halki. Tunnelissa on onneksi suuria aukkoja merelle päin. Itse Chianalea ihastuttaa heti ensi silmäyksellä mukulakivikujineen ja vanhoine rakennuksineen.

Ohitamme pienen kirkon ja jatkamme korkean muurin reunaa seuraten eteenpäin. Vanha kalastajakylä on rakennettu tiiviisti rannan ja kukkulan väliin niin, ettei alueelle mahdu juuri muuta kuin vesirajaan jäävä talorivistö sekä sen takana kulkeva kuja. Meri näkyy kujaa pitkin kulkiessa talojen välistä.

Chianalea tunnetaan ravintoloistaan, joissa ollaan erityisen ylpeitä lähivesiltä kalastetusta miekkakalasta. Kujan varrella toimivat ravintolat levittäytyvät meren päälle rakennetuille puisille laitureille. Meille löytyy sopiva pöytä Il Generale -ravintolan laituriterassilta, jossa onkin oikein mukavaa nauttia lounaasta. Tilaamme alkuun juustoja, leikkeleitä sekä lihapullia jaettavaksi seurueemme kesken. Lajitelmaan kuuluu tietenkin Calabrialle tyypillistä tulisen mausteista ’ndujaa. Antipastot tarjoillaan hauskannäköisillä veneenmuotoisilla lautasilla.

Tuntuu rauhoittavalta syödä lounasta suolantuoksuisen meren äärellä ja kuunnella, kuinka aallot iskeytyvät rantakivikkoon. Leppeä merituuli viilentää juuri sopivasti helteistä päivää. Naapuritalojen parveikkeilla voi viettää päivää taatusti merellisissä tunnelmissa.

Toisessa suunnassa näkyy, kuinka pittoreski kylä kohoaa jyrkille rinteille. Näkymää hallitsee jykevä linnoitus Castello Ruffo, jonka paikalta on tähystelty merelle jo vuosisatoja etruskien ja roomalaisten ajoista lähtien.

Valitsen pääruoaksi tietenkin miekkakalaa, joka onkin täällä todella herkullista. Suuren kalan maussa on hieman lihamainen vivahde ja rakenne tuntuu tiiviydestään huolimatta murealta. Miekkakaloja pyydetään täällä erityisillä aluksilla, joihin kuuluu korkea tähystystorni. Juomme vielä aterian päätteeksi piristävät espressot.

Saavumme pian ravintolasta poistuttuamme pieneen risteykseen, josta toinen kuja nousee jyrkästi ylämäkeen ja toinen jatkuisi rannan tuntumassa eteenpäin. Hylkäämme satamaan johtavan kapean kujan ja päätämme suunnata ylämäkeen, sillä haluamme tutustua Castello Ruffoon.

Pysähdyn ennen matkan jatkumista valokuvaamaan sinisiä kalastusveneitä. Vaikka saaliit eivät ole enää Scillan asukkaille samanlainen elinehto kuin menneinä aikoina, on kalastuksella yhä merkitystä jo turisminkin kannalta. Moni haluaa tulla aistimaan vanhan kalastajakylän tunnelmaa ja maistella tuoreita meren antimia aivan kuten mekin.

Ylämäkeen viettävä mukulakivikuja huokuu italialaista tunnelmaa. Sen varrella on muun muassa vanhanaikaisia katulamppuja, kuivuvia pyykkejä, pari Vespaa sekä vanha pieni Fiat. Varjopuolena ovat muutamat ohi kulkevat skootterit sekä mäkeä edestakaisin suhaava tuktuk, joka kiidättää turisteja kaasu pohjassa kukkulalle.

Kiipeäminen palkitaan upealla maisemalla. Turkoosina hohtavan Tyrrhenanmeren vesi näyttää hyvin kirkkaalta ja taustalla kohoavat vehreät kukkulat.

Saavumme lopulta Castello Ruffon portille. Linnoitukseen on parin euron pääsymaksu, eikä siellä näy montaa vierailijaa. Linnoituksen nimi periytyy Paolo Ruffolta, joka osti rakennuksen vuonna 1533 ja kunnostutti sen perheensä asunnoksi. Ruffon aatelissuku viihtyi täällä 1700-luvun alkupuolelle saakka. 

Linnoituksessa ei ole upeiden maisemien lisäksi kovin paljoa nähtävää. Pistäydymme tyylikkäässä salissa, jossa voisi järjestää juhlia tai vaikka luentotilaisuuksia.

Castello Ruffosta löytyy pieni museotila, jonka näyttelyt kertovat kalastuksesta sekä Scillan historiasta. Kalastus on ollut aina tärkeä elinkeino, mutta kylää uhkasivat entisaikoina merirosvojen hyökkäykset.

Linnoituksen alueelta löytyy myös majakka, joka opastaa nykypäivän merenkulkijoita. Vaikka majakka itsessään on hyvinkin matala, sen sijainti korkean kallion päällä takaa näkyvyyden kauas Messinansalmelle.

Castello Ruffo sijaitsee niemessä, joka jakaa Scillan kahtia Chianalean ja Marina Granden ranta-alueisiin. Viimeksi mainittua hallitsee pitkä hiekkaranta, jolle on kerääntynyt kuumana kesäkuisena sunnuntaina paljon ihmisiä. Tämän sanotaan olevan ensimmäinen ranta Messinansalmesta pohjoiseen, jossa merivirrat eivät vaikuta vettä viilentävällä tavalla.

Laskeudumme alas linnoitukselta vain kiivetäksemme viereisen kukkulan näköalapaikalle. Täältä on hyvä näkymä vaikkapa Castello Ruffolle päin. Linnoituksen edustalla näkyy Madre dell’Immacolata -kirkko.

Näköalapaikka sijaitsee avaran ja hiljaisen Piazza San Rocco -aukion laidalla. Aukiota koristava suuri pronssipatsas esittää kreikkalaisen mytologian merihirviötä Skyllaa, joka on lainannut Scillalle nimensä. Kuusipäinen hirviö päivysti tarun mukaan Messinansalmen rannalla ja kaappasi merenkulkijoita ravinnokseen.

Laskeudumme kaunista kujaa pitkin takaisin Chianaleaan. Pysähdymme vielä matkan varrella jäätelökioskille, joka tuntuu olevan kovin suosittu. Paikallisesta sitrushedelmästä bergamotista valmistettu sorbetti on mukavan kirpeää ja sopii mainiosti hellepäivän raikastukseksi.

Palailemme tutun viileän tunnelin halki autolle. Aurinkoinen Scilla oli meille mukava ja viihtyisä retkikohde, josta ehti saada kiirehtimättä hyvän käsityksen muutamassa tunnissa. Mieleen jäävät erityisesti Chianalean kalastajakortteli, nautinnollinen ateria puulaiturilla sekä kukkulalta avautuvat upeat merimaisemat. Scilla kuuluu Calabrian rannikon helmiin, kuten myös seuraavissa blogijutuissa esiteltävät Tropea sekä Pizzo.

Lue myös koko matkasta kertova juttu Suurenmoinen kesämatka Etelä-Italiassa.