Italia
Jalkapalloa Milanossa, Inter–Fiorentina
Vietin aprillipäivää katsomalla jalkapalloa Milanossa. Serie A:n ottelu lähes loppuunmyydyllä stadionilla on aina elämys, vaikkei suosikkijoukkueen peli sattuisikaan kulkemaan. Vanhan sanonnan mukaan Italiassa elämä on osa jalkapalloa, eikä päinvastoin.
Inter Milano on kuulunut omaan elämääni 80-luvun lopulta lähtien, mutta olen käynyt paikan päällä peleissä vain muutamia kertoja. Ymmärsin viimein koronasulkujen aikana, että mukavia asioita kannattaa toteuttaa aina tilaisuuden tullen, joten pyrin nyt käymään Milanossa kerran kaudessa. Elämä voi yllättää, joten en ota tästä tavoitteesta minkäänlaisia suorituspaineita, mutta ainakin viime ja tänä keväänä olen löytänyt itseni San Siron lehtereiltä.
Tämän kevään pelikseni valikoituu Interin kohtaaminen perinteikkään firenzeläisseuran Fiorentinan kanssa. Suunnitelmissani oli paria viikkoa aiemmin pelattu Derby d’Italia Juventusta vastaan, mutta kun kyseinen viikonloppu ei lopulta sopinutkaan kalenteriin, tartuin houkuttelevimpaan jäljelle jääneeseen mahdollisuuteen. Otteluliput hankitaan etukäteen Interin virallisilta nettisivuilta ja peliin tarvitaan mukaan virallinen henkilöllisyystodistus, joista passi on aina varma valinta. Perille pääsee parhaiten metrolla, sillä violetin linjan pääteasema San Siro Stadio sijaitsee aivan pelipaikan vieressä. Vaunut ovat toki ennen ottelua hyvinkin täysiä.
Metrolinjan tavoin violetista väristä tunnistettava Fiorentina kuuluu Serie A:n ylempään keskikastiin ja pystyy hyvänä päivänä haastamaan minkä vastustajan tahansa. Joukkue on löytänyt mallikkaan kevätvireen ja voittanut ennen Interin kohtaamista seitsemän edellistä otteluaan. Fiorentinan palkintokaapista löytyy kaksi Italian mestaruutta sekä kuusi cupin voittoa, mutta suurimmista kunnian päivistä on jo pitkä aika. Fiorentina on saavuttanut myös Euroopan cupvoittajien cupin voiton keväällä 1961. Lempinimellä Viola tunnettu joukkue on tällä kaudella yhä mukana sekä Italian cupissa että Euroopan kolmoskilpailussa Konferenssiliigassa.
Vaikka Fiorentina onkin ollut edellisten viikkojen aikana erinomainen, voi kotijoukkuetta pitää ennakkosuosikkina. Interin kokoinen seura lähtee aina voittamaan kotiotteluitaan ja vaikka Napoli onkin karannut jo lähes varmaan mestaruuteen, käy kamppailu ensi kauden europelipaikoista kiivaana monen seuran kesken. Molemmat joukkueet siis janoavat tärkeitä sarjapisteitä. Jos taas jonoamisen kohteena on vaikkapa olut tai limonadi, löytyy stadionin ympäriltä runsaasti helpotusta. Myynnissä on luonnollisesti myös syötävää ja Interin fanituotteita.
Saavun katsomoon hyvissä ajoin ennen ottelun alkua suurin piirtein samaan aikaan, kun joukkueet tulevat nurmelle lämmittelemään. Olen valinnut paikkani alakatsomosta Interin kannattajapäädyn Curva Nordin läheisyydestä, joten kotijoukkueen pelaajat valmistautuvat otteluun aivan silmieni edessä. Heikosti esiintynyt hyökkääjä Joaquin Correa saa tilaisuutensa avauskokoonpanossa, kun ykköskärki Lautaro Martínez jää lepovuoroon. Federico Dimarco, Hakan Çalhanoğlu ja Milan Skriniar ovat loukkaantuneina sivussa, mutta koossa on silti nimekäs joukkue.
Omasta seurasta poistuneet pelaajat herättävät aina tunteita tullessaan vastustajan paidassa vastaan. Joitakin vihataan pettureina, kun taas toiset saavat osakseen ikuisen kiitollisuuden. Fiorentinan kapteeni Cristiano Biraghi kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Nykyään kolmekymppinen Biraghi liittyi Interin juniorijoukkueeseen 13-vuotiaana ja yritti useaan otteeseen murtautua sinimustien edustusjoukkueeseen. Viimein kolme vuotta sitten hän sai pelata Interissä, mutta kohtalaisen hyvä kausi ei johtanut jatkosopimukseen.
Interin ultrakannattajat laulavat ennen ottelua Cristiano Biraghin nimeä ja nostavat esiin lakanan, jonka mukaan Biraghin koti on aina täällä. Vieraiden kapteeni keskeyttää valmistautumisensa otteluun, tervehtii päätykatsomoa ja nostaa toisen kätensä sydämensä päälle. Tällaiset hetket nostattavat jalkapalloromantikolle kylmiä väreitä.
Olosuhteet pelille ovat loistavat. Lauantai-iltapäivän aurinko lämmittää mukavasti ja Stadio Giuseppe Meazza eli tuttavallisemmin San Siro on käytännössä loppuunmyyty. Italian stadionien yleisömäärät ovat lähteneet koronasulkujen jälkeen ilahduttavasti nousuun. Ennen pandemiaa nähtiin monilla kausilla puolityhjiä katsomoita, mutta kansa tuntuu rajoitusten poistuttua löytäneen tiensä otteluihin. Esimerkiksi Interin katsojakeskiarvo on tällä kaudella noin 72.500, mikä tarkoittaa lähes täyttä tupaa viikosta toiseen. Paikalliskilpailija Milanin lukemat ovat samaa tasoa, ja katsomot ovat täyttyneet myös monessa muussa saapasmaan kaupungissa.
Fiorentina osoittaa vaarallisuutensa heti pelin alusta lähtien ja Interin maalivahti André Onana joutuu venymään reilun kymmenen minuutin jälkeen jo aivan parhaimpaansa. Fiorentinan aktiivinen pelitapa ja korkealle nouseva puolustuslinja jättävät Interille tilaisuuksia nopeisiin vastaiskuihin, joita pelataan usein Romelu Lukakun tai Denzel Dumfriesin kautta. Hyökkäyspelin palaset eivät kuitenkaan osu kohdalleen. Molemmilla joukkueilla on pari hyvää maalintekopaikkaa, mutta tauolle mennään maaleitta.
Tunnelma pysyy hienona läpi ottelun, sillä Curva Nordin sinimustat liput liehuvat ja laulu raikuu taukoamatta. Vastakkaisessa päädyssä on melko runsaslukuinen joukko vieraskannattajia, joskin heidän määränsä on pienempi kuin täällä vuotta aiemmin näkemäni Salernitanan fanijoukko.
Vauhdikkaat tilanteet jatkuvat toisella puoliajalla. Päivän hahmoihin kuuluva Fiorentinan Gaetano Castrovilli täräyttää kierteisen pallon melkein yläkulmaan. Toisessa päässä Interin Lukakun kenkä on jälleen kerran väärässä asennossa, eikä belgialaiskärki onnistu ohjaamaan palloa parista metristä tyhjään maaliin. Kun Inter ei tunnu osuvan mistään, on Fiorentinan aika iskeä. Brasilialaishyökkääjä Arthur Cabral pääsee puskemaan Biraghin antamasta kulmapotkusta. Onana yltää taas kerran paraatipelastukseen, mutta pallo putoaa suoraan Giacomo Bonaventuralle. Bonaventuralla on helppo työ puskea pallo lähietäisyydeltä verkkoon. Entinen Milanin mies ottaa maalistaan kaiken ilon irti ja juoksee käsi pystyssä miltei kentän toiseen päähän saakka.
Inter hakee tasoitusta, mutta vieraiden maali pysyy koskemattomana. Nicolò Barellan komea laukaus pysähtyy tolppaan. Myös vaihtopelaaja Raoul Bellanova saa tilaisuutensa, muttei onnistu ohjaamaan palloa lähietäisyydeltä verkkoon. Bonaventuran maali jää päivän ainoaksi ja Fiorentina vie voiton. Molemmilla joukkueilla oli useita tilanteita kääntää peli edukseen, mutta kotijoukkueen viimeistely ei ollut riittävän laadukasta. Fiorentinalle täytyy nostaa sinimustaa lippistä ja onnitella hyvästä pelistä.
Tappio tietenkin harmittaa, muttei pilaa omaa viikonloppuani. Reissu Milanoon on ollut jälleen kerran mahtava kokemus ja Interin näkeminen tällä stadionilla tuntuu aina upealta. Maalien ja varsinkin voiton tuoma euforinen tunne jää vain tällä kerralla puuttumaan. Päätän kävellä hämärtyvän kaupungin halki stadionilta keskustaan, vaikka matkaan kuluukin reilu tunti. Keväinen ilta on miellyttävän lämmin ja askel ottelun tuloksesta huolimatta kevyt. Illallisravintolat näyttävät täyttyvän ja elämä Milanossa jatkuu aivan kuten ennenkin.
Kotiin palattua on ollut aikaa miettiä Simone Inzaghin valmentaman Interin käsittämättömän kaksijakoista kevättä. Nyt tätä kirjoittaessani on pelattu pari sarjakierrosta lisää, eikä joukkue onnistunut voittamaan sen paremmin Salernitanaa kuin Monzaakaan. Kotimaan sarja on kääntymässä täydeksi katastrofiksi, mutta samaan aikaan Inter on edennyt ensi kertaa kolmeentoista vuoteen Mestarien liigan välieriin, joissa vastaan asettuu paikallisvastustaja Milan. Italian cupissa Inter pelaa finaalipaikasta Juventusta vastaan ja loppuottelussa jompaa kumpaa odottaa todennäköisesti Fiorentina.
Kritisoin italialaisseurojen äkkipikaisia valmentajanvaihdoksia, mutta Inzaghin tapauksessa on tuntunut moneen kertaan siltä, ettei häneltä löydy uutta annettavaa joukkueelle. Pelaajien motivointi niin sanottuihin tavallisiin peleihin tuntuu vaikealta, johtamiskyvyt eivät ehkä riitä, pelitapa toistaa samaa kaavaa, eikä valmentajalta löydy ennakko-odotuksista poikkeavia ratkaisuja vastustajan yllättämiseksi. Sarjapelien perusteella Inzaghi olisi saanut jo potkut, mutta cupkilpailujen erikoismies pitää penkistään tiukasti kiinni. Mestarien liigan voittamalla Inzaghista tulisi suuri sankari, jolle annettaisiin kaikki anteeksi. Inter ei ole suosikki, mutta pokaali on silti enää kolmen ottelun päässä.
Jalkapallo on Italiassa hyvin taktinen peli ja valmentajan rooli on suuremmassa valokeilassa kuin monessa muussa maassa. Suuri vastuu pettymyksistä kuuluu silti Interin pelaajille, jotka eivät tunnu saavan palloa edes tyhjään maaliin. Nykyään puhutaan paljon maaliodottamasta eli siitä, kuinka monta maalia joukkueen pitäisi luomistaan tilanteista saada keskimäärin aikaan. Interin maaliodottama on ollut kaikissa tämän vuoden puolella pelatuissa viidessätoista sarjapelissä vastustajaa suurempi, mutta voittoja on vain kuusi. Välillä ero on ollut mitättömän pieni enkä väitä, että joukkue olisi aina ansainnut yhtään enempää, mutta esimerkiksi Fiorentinaa vastaan Inter loi maaliodottamaa yli kolmen osuman verran.
Joukkueen henkistä lukkotilannetta ei lainkaan helpota, että seura saattaa taloustilanteensa vuoksi joutua luopumaan joistakin avainpelaajistaan kesän siirtomarkkinoilla. Näin ollen myös Interin johtoportaalla on todella suuri vastuu joukkueen tilanteesta. On mielenkiintoista nähdä, vaikuttaako Mestarien liigan välieräpaikka jollakin tavalla heikkoon kevätvireeseen Serie A:ssa. Sijoitusta pitäisi pystyä parantamaan, jotta portit Mestarien liigaan aukeaisivat myös ensi kaudella, ellei sitten tapahdu sellaista ihmettä, että isokorvainen pokaali matkaisi kesäkuussa Interin palkintokaappiin Viale della Liberazionen varrelle. Jalkapallon viehätys piilee pelin arvaamattomuudessa päivästä ja vuodesta toiseen, ja siksi toivonkin palaavani Milanoon taas ensi kaudella.
Blogista löytyy myös viime kauden ottelukokemus Inter–Salernitana.
Lue lisää tämän kevään matkasta jutustani Viikonloppu keväisessä Milanossa.
San Vigilion kukkula tarjoaa Bergamon parhaat näköalat sekä mahdollisuuden hengittää raikasta ilmaa aivan keskustan tuntumassa. Kukkulan ympäristössä kulkee myös maalaismaisemiin vieviä kävelyreittejä.
San Vigilio on Bergamon kaupungin korkein kukkula, jolle voisi hyvin nousta vanhastakaupungista Città Altasta kävellenkin. Haluamme silti käyttää vanhaa funikulaaria, jolla matkustamisen voi ottaa paikallisena elämyksenä.
Funikulaari aloitti toimintansa jo vuonna 1912, joten se on ehtinyt kuljettaa bergamolaisia monen sukupolven ajan. Matka on vain 630 metrin mittainen, mutta sen aikana noustaan noin 90 metriä korkeammalle. San Vigilion funikulaaria ei pidä sekoittaa Città Bassan ja Città Altan välillä liikennöivään toiseen linjaan. Molemmilla funikulaareilla voi matkustaa Bergamon julkisen liikenteen lipuilla.
Funikulaarin yläasemalta aukeaa upea maisema Bergamon kaupunkiin. Erityisesti Città Altan vanhat rakennukset ja kirkontornit näyttävät hienoilta, kun ne kohoavat korkealle ympäröivän laakson yläpuolelle.
San Vigilion kukkula on melko suosittu retkikohde, jonka muutamilla kujilla ja parissa ravintolassa näkyy ainakin näin kauniina sunnuntaina paljon paikallisia pyhäpäivän viettäjiä. Osa on ehkä tullut vain rentoutumaan lasillisen ääreen terassille, mutta joukossa on myös kunnon retkeilyvarusteisiin sonnustautuneita patikoijia. Nousemme kapeaa mukulakivikatua pitkin kohti kukkulan huippua. San Vigilio vaikuttaa rauhalliselta keitaalta muun kaupungin yläpuolella. Pienen parkkipaikan laidalla on pari kissaa nauttimassa auringonpaisteesta.
Kukkulan laelta löytyy viihtyisä puisto, joka on kehittynyt Bergamoa vuosisatojen ajan vartioineen San Vigilion linnoituksen päälle. Paikka sijaitsee noin puoli kilometriä merenpinnan yläpuolella ja sieltä on hienot näkymät vehreälle maaseudulle sekä lähiseudun vuorille saakka. Nautimme lämpimästä kevätpäivästä ja ihailemme maisemia kiireettömästi eri suuntiin.
Linnoituksen nimi on lainattu kukkulalla muinoin sijainneelta San Vigilion kappelilta. San Vigilio eli suomalaisittain Pyhä Vigilius oli Trenton piispa, joka koki vuonna 405 marttyyrikuoleman julistaessaan evankeliumia pakanoille eräässä Gardajärven pohjoispuolella sijaitsevassa laaksossa.
Kukkulalla lienee ollut jonkinlainen vartiotorni jo roomalaisten aikaan, mutta ensimmäinen varsinainen linnoitus pystytettiin 1100-luvulla. Linnoitusta vahvistettiin erityisesti 1400-luvulla, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kaupungin turvallisuustilanne parani oleellisesti seuraavalla vuosisadalla, kun koko yläkaupunki sai ympärilleen tukevat muurit. Linnoituksen sotilaallinen merkitys väheni, ja 1800-luvulla se suurimmaksi osaksi purettiin. Jäljellä on enää lähinnä muureja ja vallihautoja, jotka muistuttavat kukkulan historiasta.
Kukkulalta laaksoon lähtisi erilaisia pitkiäkin kävelyreittejä, mutta meille riittää tällä kerralla hieman lyhyempikin vaihtoehto. Samoilla vaatteilla ja kaupunkikengillä pitäisi selvitä vielä lounaalle ja samana iltana odottavalle kotimatkallekin, joten on parempi olla hikoilematta liikaa. Onneksi matka ainakin alkaa loivaan alamäkeen.
Ohitamme muutamia kapean tien varrella sijaitsevia koteja, kunnes päädymme pitkään Salita dello Scorlazzone -nimiseen portaikkoon. Liikkeellä on kävelyretkeläisten lisäksi ainakin yksi hurjapää, joka kiitää portaita alas polkupyörällään.
Alhaalla häämöttää kuvauksellinen Tempio dei Caduti -kirkon torni. Tämä pätkä taipaleestamme kuuluu Visit Bergamo -sivustolla suositeltuun The Green City -kävelyreittiin.
Portaikko päättyy lopulta tielle, jonka varrella sijaitsee ylempää näkemämme kirkko. Tempio dei Caduti eli Kaatuneiden temppeli on omistettu ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kuolleille bergamolaisille sotilaille. Kirkkoa alettiin rakentaa hieman ennen Italian liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan ja sen käyttötarkoitus muotoutui tuon ajan tapahtumien perusteella.
Tempio dei Caduti on yleensä suljettu, mutta siellä järjestetään jokaisen kuukauden toisena sunnuntaina messu. Osumme sattumalta paikalle hieman tämän kuukausittaisen messun päätyttyä, joten ovet ovat jälleen visusti säpissä. Olisi ollut kiinnostavaa kurkata sisäpuolelle, sillä synkkä kirkkosali on kuvien perusteella hyvin persoonallisen näköinen.
Käännymme pian kirkon kulmalta lähdettyämme jälleen alamäkeen Salita Scorlazzino -nimiseen portaikkoon. Rappusten varrelta voi vielä katsella Kaatuneiden temppelille päin ja ihailla kukkivia puita.
Maaliskuinen aurinko lämmittää jo kovin keväisesti ja jostain kuuluu lintujen laulua. Muutamat puut ja pensaat kukkivat näyttävästi. Voisivatkohan nämä olla aprikoosin kukkia?
Kaunis kävelyreitti laskeutuu yhä vain alemmas, mikä tarkoittaa että joudumme vielä jossain vaiheessa nousemaan myös takaisin ylämäkeen. Tuntuu mukavalta päästä tällaisen vehreyden keskelle aivan kaupungin laitamilla. Vastaan tulee muutamia reippaita lenkkeilijöitä koiriensa kanssa. Bergamon modernimpi puoli Città Bassa häämöttää alapuolellamme.
Paluumatka kuvan kukkulalla odottavaan vanhaankaupunkiin ei lopulta ole kovin raskas. Tulemme kävelleeksi muutaman kilometrin oikein miellyttävissä maisemissa. Mielestämme Bergamossa voisi käyttää enemmänkin aikaa kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla patikointiin. Toisaalta jos retkeilyn ottaa oikein asiakseen, löytyy täältä päin Italiaa myös upeita vuoristo- ja järvimaisemiin vieviä vaellusreittejä. San Vigilion kukkula on joka tapauksessa käymisen arvoinen paikka, vaikkei haluaisi kävellä funikulaariasemalta lähimmän ravintolan terassia pidemmälle.
Lue myös muut Bergamosta kertovat juttuni:
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
Vietimme vaimon kanssa mukavan pitkän viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Kerroin edellisessä jutussa vanhankaupungin nähtävyyksistä ja keskityn tällä kerralla matkan majoitukseen sekä kokemiimme makuelämyksiin.
* Sisältää Booking.comin mainoslinkin
Italia on oikea ruokakulttuurin runsaudensarvi, sillä jokaiselta alueelta, maakunnalta ja kaupungiltakin löytyy omat paikalliset erikoisuutensa. Maan keittiö perustuu ennen kaikkea tuoreisiin kauden mukaisiin raaka-aineisiin, jotka on hankittu mahdollisimman läheltä. Annokset ovat pääsääntöisesti yksinkertaisia, jotta upeat raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa. Lombardian alueella sijaitseva Bergamo edustaa vahvasti pohjoisitalialaista ruokakulttuuria, jossa ateriat ovat usein raskaita ja lihapainotteisia. Täällä törmää usein ainakin maissipuuro polentaan, kermaiseen taleggio-juustoon sekä paikallisten rakastamaan casoncelli-pastaan. Bergamossa voi syödä oikein hyvin, vaikkei paikallinen keittiö ihan nousekaan suosikikseni joihinkin muihin Italian kohteisiin verrattuna.
Luimme sopivasti ennen reissuamme ilmestyneen Matka-lehden jutun, jossa Maria Niemi on esitellyt Bergamon nähtävyyksiä ja ravintolatarjontaa. Nappasimme muutaman hyvän vinkin talteen, joten joukossa on samoja paikkoja kuin lehtijutussakin – jotkut tarkoituksella ja osa sattumaltakin.
Paikallisbussilla lentokentältä vanhaankaupunkiin
Helsingistä pääsee nykyään suoralla lennolla Bergamo-Orio al Serion lentokentälle joko Norwegianin tai Ryanairin siivin. Kyseessä on Rooman Fiumicinon ja Milanon Malpensan jälkeen Italian kolmanneksi vilkkain lentoasema, jonka matkustajamäärät ovat samaa luokkaa Helsinki-Vantaan kanssa. Terminaalin edustalta kulkeva paikallisbussi numero 1 kuljettaa matkustajia 20 minuutin välein rautatieaseman ja Bergamon alakaupungin kautta aina yläkaupunkiin saakka, jonne kaikki tämän jutun vinkit sijoittuvat. Yläkaupunki eli Città Alta on Bergamon keskiaikainen vanhakaupunki, joka sijaitsee korkean kukkulan päällä. Matka Bergamon lentokentältä bussilinjan päätepysäkille vie noin puoli tuntia. Pysäkki sijaitsee kuvassa näkyvillä kulmilla Colle Aperton aukiolla.
Mukava majoitus Le Funi -hotellissa
Pysäkiltä on vain parinsadan metrin kävelymatka Le Funi -hotellille. Lyhyen ylämäkeen viettävän matkan aikana kuljetaan jykevän Sant’Alessandron portin kautta ja ohitetaan San Vigilion kukkulalle vievän funikulaarin ala-asema. Varaamamme hotelli on lainannut nimensä vanhalta funikulaarilta, joka kulkee rakennuksen takaa häiriöitä aiheuttamatta. Le Funin sijainti on erinomainen, sillä ympäristö on hyvin rauhallinen mutta vanhankaupungin kiinnostavimman osan laidalle kävelee parissa minuutissa.
Le Funi on pieni ja kodikas hotelli, jossa tulee heti hyvin tervetullut olo. Englantiakin puhuttaisiin täällä varmasti mielellään, mutta osaan riittävästi italiaa, jotta asiointi onnistuu sujuvasti paikallisella kielellä. Itselleni tulee italiankielisestä keskustelusta aina hyvä mieli. Viivymme kolme yötä, joten ehdin vaihtaa kuulumiset monen eri työntekijän kanssa.
Siisti huoneemme on tilava ja viihtyisä. Näkymän suhteen meillä ei tosin ole onnea, sillä ikkunan takana on vain ylämäkeen viettävällä rinteellä kasvavia puita ja pensaita. Joistakin muista huoneista voisi ihailla maisemia Bergamoon tai kaupungin juurella levittäytyvään laaksoon. Maaliskuisen matkamme aikaan on käynnissä kovaa melua aiheuttava kattoremontti, mitä ei voi olla perjantaiaamuna huomaamatta. Haitta jää onneksi lyhytaikaiseksi, koska lähdemme pian kaupungille ja työt ovat viikonlopun tauolla. Remontti lienee nyt jo valmistunut ja rauha palannut Le Funiin.
Aamiainen tarjoillaan pienessä mutta tälle hotellille riittävän kokoisessa kellaritilassa. Italialaiset aamiaiset eivät yleensä ole kovin runsaita, ja täälläkin valikoima on moneen suomalaiseen hotelliin verrattuna suppeampi. Tarjolla on silti meille aivan riittävästi vaihtoehtoja ja cappuccino on luonnollisesti hyvää. Päivä alkaa mukavasti esimerkiksi voisarven, leivän, juustojen, suolaisen piiraan, makean kakun ja tuoremehun avulla.
* Varaa majoitus Le Funiin Booking.comin kautta.
Tyylikäs ravintola La Ripa
Saavumme kaupunkiin iltalennolla ja vaikka kello alkaakin olla jo ainakin suomalaisittain melko paljon, haluamme lähteä perille päästyämme syömään. Tarkoituksena olisi haukata lähinnä pientä iltapalaa, mutta nälkä kasvaa syödessä tai ainakin meidän tekee mieli tilata useampi ruokalaji kun huomaamme muidenkin illastavan pitkän kaavan mukaan. La Ripa on Le Funi -hotellin yhteydessä toimiva valkoisten pöytäliinojen ravintola, jossa palvelu on kohteliasta ja ruoan laatu oikein hyvä.
Tilaamme alkuun annokset artisokkaa sekä leikkeleitä. Pyydän tarjoilijan suosittelevan meille jotain paikallista suhteellisen kevyttä punaviiniä. Castello di Grumellon tilalla Bergamon lähistöllä valmistettu Medera on raikkaan hedelmäinen mutta persoonallinen viini, joka sopii meille oikein hyvin. Pääruoaksi valitsen tyypillisen paikallisen annoksen, johon kuuluu oliiviöljyssä haudutettua naudanlihaa, polentaa sekä perunaa. Liha on todella mureaa ja annos muutenkin oikein maukas. Tiivistä maissipuuroa polentaa on täälläpäin Italiaa lähes aina saatavilla. Nautaa tarjotaan täkäläisissä ravintoloissa tyypillisesti nimellä brasato, jolloin liha on haudutettu useimmiten punaviinissä ja annos saattaa näyttää vähemmän hienostuneelta kuin La Ripassa.
Tyylikkäässä ja meidän vierailumme aikaan myös melko hiljaisessa salissa on mukava aterioida. Tuntuu kuin matka olisi alkanut parhaalla mahdollisella tavalla hyvän ruoan merkeissä. Aterian kruunaavat maistuvat jälkiruoat. Oma valintani osuu semifreddoon ja vaimolla perinteiseen tiramisuun. Säiden lämmettyä La Ripassa voi aterioida myös tämän jutun avauskuvassa näkyvällä terassilla.
Suosittu Antica Trattoria La Colombina
Meillä on matkan toiseksi illaksi pöytävaraus hotellimme lähellä sijaitsevaan Antica Trattoria La Colombinaan. Trattorian illallisaika alkaa puoli kahdeksalta, joten saavumme paikalle illan ensimmäisten asiakkaiden joukossa. Tilaamme alkuun pari antipastoa. Parsasta, polentasta ja paistetuista munista koostuva annos ei ehkä näytä siltä mitä moni italialaiselta ravintolalta odottaa, mutta edustaa hyvin paikallista keittiötä. Parmankinkku ja artisokka ovatkin jo klassisempaa italialaista ruokaa. Listalta olisi löytynyt myös esimerkiksi laardia sekä hevosenlihaa.
Maistamme täällä Bergamon tunnetuinta ruokaa, eli casoncelli-pastaa. Annos on kieltämättä maukas, muttei ainakaan näin ensi yrittämällä nouse ihan suurimpien suosikkipastojeni joukkoon. Täytetyn puolikuunmuotoisen pastan kera tarjotaan pekonia, salviaa, Grana Padano -juustoa sekä sulatettua voita, joten kokonaisuus on melko raskas. Casoncelli – tai paikallisella murteella casonsèi – on hyvä esimerkki italialaisen ruoan paikallisuudesta, sillä vaikka olen matkustanut maassa paljon ja Lombardiankin alueella monesti, en ollut kuullutkaan tästä pastalajista aiemmin. Casoncelli on nimenomaan Bergamon sekä hieman yllättäen myös sen ikuisen kilpailijan Brescian ruokaa, jota ei syödä juuri muualla. Bresciassakin olen kerran kauan sitten lounastanut, mutta silloin en osannut etsiä casoncellia listalta.
Rauhallinen tunnelma muuttuu illan mittaan meluisaksi, kun pöytiin saapuu suuria paikallisia seurueita. Tämä ei ole suosituissa italialaisissa ravintoloissa mikään yllätys, vaan tutuksi tullut asiaan kuuluva kokemus. Eräs kymmenen miehen ryhmä pitää kuitenkin niin kovaa meteliä, että ymmärtää jopa pyytää mölyämistään muilta paikallaolijoilta anteeksi. Meno toki jatkuu tämän jälkeen entiseen malliin, mutta onneksi seurueen eräänlainen keskushahmo käy useamman kerran ulkona tupakalla. Jatkamme ateriaa joka tapauksessa jälkiruokiin ja espressoon saakka. Panna cotta mansikkakastikkeen kera on varma ja onnistunut valinta.
Ravintola Il Sole keskeisellä paikalla
Syömme matkan viimeisenä päivänä lounaan yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun varrella. Vapaan pöydän löytäminen ennen lounasajan päättymistä tuntuu haastavalta, mutta samannimisen hotellin yhteydessä toimivasta Il Sole -ravintolasta löytyy onneksi tilaa. Pöytämme on lähellä sisäänkäyntiä, joten saamme seurata syödessämme kadulla kulkevaa ihmisvirtaa. Aika moni ohikulkija vilkaisee myös ikkunasta ravintolaan päin. Syön sopivasti täyttävän risoton, jolle juusto antaa mukavasti makua. Ravintolakokemus on miellyttävä ja myös kohtuuhintainen, varsinkin kun huomioidaan sijainti aivan Città Altan keskellä.
Stracciatella-jäätelön koti La Marianna
Yhdeksi maailman tunnetuimmista jäätelömauista noussut stracciatella on keksitty bergamolaisessa La Marianna -kahvilassa, joka toimii kaupungissa edelleen. Kahvilan omistanut Enrico Panattoni kehitti vuonna 1961 valkean kermajäätelön, jossa on epäsäännöllisiä paloja tummaa suklaata. Nimi stracciatella viittaa jäätelömassan sekaan revittyihin suklaapaloihin. Panattoni lainasi nimen roomalaiselta keitolta, johon on sekoitettu hieman vastaavalla tavalla kananmunaa. Käymme ostamassa La Mariannan tiskiltä kupilliset stracciatellaa kadun varrella syötäväksi. Herkullista makua voisi kuvailla vaikkapa pehmeän tasapainoiseksi. Mieleen jäävät erityisesti suklaahiput, jotka ovat yllättävän kookkaita.
Gelateria Carmen
Ostamme matkan toiset jäätelöt Carmen-nimisestä gelateriasta Bergamon yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun Via Bartolomeo Colleonin varrelta. Ulko-ovelle asti yltävä jono kielii jäätelöbaarin tasosta, varsinkin kun valtaosa asiakkaista on laatutietoisia italialaisia. Puhtaat maut ovat juuri niin hyviä kuin aidossa artesaanigelatossa pitääkin. Omat valintani osuvat tällä kerralla suussasulavaan pistaasiin sekä niin ikään erinomaiseen hasselpähkinään.
PolentOne – iltapalaa polentakioskilla
Olemme matkan viimeisenä iltana sen verran kylläisiä, ettemme kaipaa varsinaista ravintola-ateriaa. Kaupungilla kierrellessä alkaa silti tehdä mieli jotain purtavaa, mutta mieluiten mahdollisimman vaivattomaan tapaan. Ratkaisuksi löytyy Bergamon funikulaarin yläaseman vieressä toimiva PolentOne, jota voisi verrata kotimaisiin nakkikioskeihin. Erona on vain se, että tarjolla on lihapiirakoiden ja makkaraperunoiden sijaan polentaa erilaisten lisukkeiden kera.
Polentaa on tullut purtua tällä matkalla jo riittävästi, joten valitsen listalta paikallisella makkaralla ja taleggio-juustolla täytetyn paninon. Se maistuukin muovimukista nautitun Coca Colan kera oikein mainiolta. Matkamme ovat niin nähtävyyksien kuin aterioidenkin osalta usein monipuolisia. Esimerkiksi valkoisten pöytäliinojen La Ripan ja vilkkaan La Colombinan jälkeen tuntuu jotenkin sydäntä lämmittävältä syödä leipää ikivanhojen holvikaarten alla ulkoilmassa. Ei ole ollenkaan huono juttu, vaikka sateenkaari päättyisikin polentakioskille.
Paikallinen erikoisuus polenta e osei
Yksi bergamolaisista paikallisherkuista on polenta e osei, joka ei nimestään huolimatta sisällä lainkaan maissipuuroa. Kyseessä on makea leivos, jonka ulkonäkö jäljittelee polentasta ja pikkulinnuista muodostuvaa vanhaa perinneruokaa. Meiltä tämä keltaisella marsipaanilla kuorrutettu ja suklaalla koristeltu sokerileivos jää valitettavasti maistamatta, mutta onpahan taas yksi syy palata joskus takaisin Bergamoon. Kuva on Nessi-nimisen leipomon näyteikkunasta.
Lue myös aiemmat Bergamosta kertovat jutut:
• Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
• Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
• Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: One World Observatory
-
Ranska11 kuukautta sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska11 kuukautta sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
21.4.2023 at 8:37
Minkä verran liput maksoivat? Tulee muuten tosiaan mielenkiintoinen loppuhuipennnus Mestareiden liigaan, jossa milanolainen joukkue on varmasti finaalissa. Epäilen, että voitto menee kuitenkin muualle, mutta saapa nähdä!
Mika / Lähtöportti
21.4.2023 at 9:12
Halusin hyvälle paikalle ja maksoin tuosta lipusta 75 euroa. Lippujen hinnat vaihtelevat paljon vastustajan ja paikan mukaan. Esimerkiksi seuraavaan kotiotteluun Sassuoloa vastaan saa piippuhyllypaikkoja viidellä eurolla, mutta luulisin että kalleimmat paikat huippuotteluun ovat jossain kolmensadan euron tietämillä.
Milanolainen joukkue lähtee loppuotteluun varmasti altavastaajana, mutta kun on kysymys vain yhdestä ottelusta, voi tulla yllätyksiäkin. Milanossa on joka tapauksessa kiihkeä jalkapallokevät meneillään, molemmilla joukkueilla on tasaväkiset mahdollisuudet päästä finaaliin.