Italia
Jalkapalloa Milanossa, Inter–Fiorentina
Vietin aprillipäivää katsomalla jalkapalloa Milanossa. Serie A:n ottelu lähes loppuunmyydyllä stadionilla on aina elämys, vaikkei suosikkijoukkueen peli sattuisikaan kulkemaan. Vanhan sanonnan mukaan Italiassa elämä on osa jalkapalloa, eikä päinvastoin.
Inter Milano on kuulunut omaan elämääni 80-luvun lopulta lähtien, mutta olen käynyt paikan päällä peleissä vain muutamia kertoja. Ymmärsin viimein koronasulkujen aikana, että mukavia asioita kannattaa toteuttaa aina tilaisuuden tullen, joten pyrin nyt käymään Milanossa kerran kaudessa. Elämä voi yllättää, joten en ota tästä tavoitteesta minkäänlaisia suorituspaineita, mutta ainakin viime ja tänä keväänä olen löytänyt itseni San Siron lehtereiltä.
Tämän kevään pelikseni valikoituu Interin kohtaaminen perinteikkään firenzeläisseuran Fiorentinan kanssa. Suunnitelmissani oli paria viikkoa aiemmin pelattu Derby d’Italia Juventusta vastaan, mutta kun kyseinen viikonloppu ei lopulta sopinutkaan kalenteriin, tartuin houkuttelevimpaan jäljelle jääneeseen mahdollisuuteen. Otteluliput hankitaan etukäteen Interin virallisilta nettisivuilta ja peliin tarvitaan mukaan virallinen henkilöllisyystodistus, joista passi on aina varma valinta. Perille pääsee parhaiten metrolla, sillä violetin linjan pääteasema San Siro Stadio sijaitsee aivan pelipaikan vieressä. Vaunut ovat toki ennen ottelua hyvinkin täysiä.
Metrolinjan tavoin violetista väristä tunnistettava Fiorentina kuuluu Serie A:n ylempään keskikastiin ja pystyy hyvänä päivänä haastamaan minkä vastustajan tahansa. Joukkue on löytänyt mallikkaan kevätvireen ja voittanut ennen Interin kohtaamista seitsemän edellistä otteluaan. Fiorentinan palkintokaapista löytyy kaksi Italian mestaruutta sekä kuusi cupin voittoa, mutta suurimmista kunnian päivistä on jo pitkä aika. Fiorentina on saavuttanut myös Euroopan cupvoittajien cupin voiton keväällä 1961. Lempinimellä Viola tunnettu joukkue on tällä kaudella yhä mukana sekä Italian cupissa että Euroopan kolmoskilpailussa Konferenssiliigassa.
Vaikka Fiorentina onkin ollut edellisten viikkojen aikana erinomainen, voi kotijoukkuetta pitää ennakkosuosikkina. Interin kokoinen seura lähtee aina voittamaan kotiotteluitaan ja vaikka Napoli onkin karannut jo lähes varmaan mestaruuteen, käy kamppailu ensi kauden europelipaikoista kiivaana monen seuran kesken. Molemmat joukkueet siis janoavat tärkeitä sarjapisteitä. Jos taas jonoamisen kohteena on vaikkapa olut tai limonadi, löytyy stadionin ympäriltä runsaasti helpotusta. Myynnissä on luonnollisesti myös syötävää ja Interin fanituotteita.
Saavun katsomoon hyvissä ajoin ennen ottelun alkua suurin piirtein samaan aikaan, kun joukkueet tulevat nurmelle lämmittelemään. Olen valinnut paikkani alakatsomosta Interin kannattajapäädyn Curva Nordin läheisyydestä, joten kotijoukkueen pelaajat valmistautuvat otteluun aivan silmieni edessä. Heikosti esiintynyt hyökkääjä Joaquin Correa saa tilaisuutensa avauskokoonpanossa, kun ykköskärki Lautaro Martínez jää lepovuoroon. Federico Dimarco, Hakan Çalhanoğlu ja Milan Skriniar ovat loukkaantuneina sivussa, mutta koossa on silti nimekäs joukkue.
Omasta seurasta poistuneet pelaajat herättävät aina tunteita tullessaan vastustajan paidassa vastaan. Joitakin vihataan pettureina, kun taas toiset saavat osakseen ikuisen kiitollisuuden. Fiorentinan kapteeni Cristiano Biraghi kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Nykyään kolmekymppinen Biraghi liittyi Interin juniorijoukkueeseen 13-vuotiaana ja yritti useaan otteeseen murtautua sinimustien edustusjoukkueeseen. Viimein kolme vuotta sitten hän sai pelata Interissä, mutta kohtalaisen hyvä kausi ei johtanut jatkosopimukseen.
Interin ultrakannattajat laulavat ennen ottelua Cristiano Biraghin nimeä ja nostavat esiin lakanan, jonka mukaan Biraghin koti on aina täällä. Vieraiden kapteeni keskeyttää valmistautumisensa otteluun, tervehtii päätykatsomoa ja nostaa toisen kätensä sydämensä päälle. Tällaiset hetket nostattavat jalkapalloromantikolle kylmiä väreitä.
Olosuhteet pelille ovat loistavat. Lauantai-iltapäivän aurinko lämmittää mukavasti ja Stadio Giuseppe Meazza eli tuttavallisemmin San Siro on käytännössä loppuunmyyty. Italian stadionien yleisömäärät ovat lähteneet koronasulkujen jälkeen ilahduttavasti nousuun. Ennen pandemiaa nähtiin monilla kausilla puolityhjiä katsomoita, mutta kansa tuntuu rajoitusten poistuttua löytäneen tiensä otteluihin. Esimerkiksi Interin katsojakeskiarvo on tällä kaudella noin 72.500, mikä tarkoittaa lähes täyttä tupaa viikosta toiseen. Paikalliskilpailija Milanin lukemat ovat samaa tasoa, ja katsomot ovat täyttyneet myös monessa muussa saapasmaan kaupungissa.
Fiorentina osoittaa vaarallisuutensa heti pelin alusta lähtien ja Interin maalivahti André Onana joutuu venymään reilun kymmenen minuutin jälkeen jo aivan parhaimpaansa. Fiorentinan aktiivinen pelitapa ja korkealle nouseva puolustuslinja jättävät Interille tilaisuuksia nopeisiin vastaiskuihin, joita pelataan usein Romelu Lukakun tai Denzel Dumfriesin kautta. Hyökkäyspelin palaset eivät kuitenkaan osu kohdalleen. Molemmilla joukkueilla on pari hyvää maalintekopaikkaa, mutta tauolle mennään maaleitta.
Tunnelma pysyy hienona läpi ottelun, sillä Curva Nordin sinimustat liput liehuvat ja laulu raikuu taukoamatta. Vastakkaisessa päädyssä on melko runsaslukuinen joukko vieraskannattajia, joskin heidän määränsä on pienempi kuin täällä vuotta aiemmin näkemäni Salernitanan fanijoukko.
Vauhdikkaat tilanteet jatkuvat toisella puoliajalla. Päivän hahmoihin kuuluva Fiorentinan Gaetano Castrovilli täräyttää kierteisen pallon melkein yläkulmaan. Toisessa päässä Interin Lukakun kenkä on jälleen kerran väärässä asennossa, eikä belgialaiskärki onnistu ohjaamaan palloa parista metristä tyhjään maaliin. Kun Inter ei tunnu osuvan mistään, on Fiorentinan aika iskeä. Brasilialaishyökkääjä Arthur Cabral pääsee puskemaan Biraghin antamasta kulmapotkusta. Onana yltää taas kerran paraatipelastukseen, mutta pallo putoaa suoraan Giacomo Bonaventuralle. Bonaventuralla on helppo työ puskea pallo lähietäisyydeltä verkkoon. Entinen Milanin mies ottaa maalistaan kaiken ilon irti ja juoksee käsi pystyssä miltei kentän toiseen päähän saakka.
Inter hakee tasoitusta, mutta vieraiden maali pysyy koskemattomana. Nicolò Barellan komea laukaus pysähtyy tolppaan. Myös vaihtopelaaja Raoul Bellanova saa tilaisuutensa, muttei onnistu ohjaamaan palloa lähietäisyydeltä verkkoon. Bonaventuran maali jää päivän ainoaksi ja Fiorentina vie voiton. Molemmilla joukkueilla oli useita tilanteita kääntää peli edukseen, mutta kotijoukkueen viimeistely ei ollut riittävän laadukasta. Fiorentinalle täytyy nostaa sinimustaa lippistä ja onnitella hyvästä pelistä.
Tappio tietenkin harmittaa, muttei pilaa omaa viikonloppuani. Reissu Milanoon on ollut jälleen kerran mahtava kokemus ja Interin näkeminen tällä stadionilla tuntuu aina upealta. Maalien ja varsinkin voiton tuoma euforinen tunne jää vain tällä kerralla puuttumaan. Päätän kävellä hämärtyvän kaupungin halki stadionilta keskustaan, vaikka matkaan kuluukin reilu tunti. Keväinen ilta on miellyttävän lämmin ja askel ottelun tuloksesta huolimatta kevyt. Illallisravintolat näyttävät täyttyvän ja elämä Milanossa jatkuu aivan kuten ennenkin.
Kotiin palattua on ollut aikaa miettiä Simone Inzaghin valmentaman Interin käsittämättömän kaksijakoista kevättä. Nyt tätä kirjoittaessani on pelattu pari sarjakierrosta lisää, eikä joukkue onnistunut voittamaan sen paremmin Salernitanaa kuin Monzaakaan. Kotimaan sarja on kääntymässä täydeksi katastrofiksi, mutta samaan aikaan Inter on edennyt ensi kertaa kolmeentoista vuoteen Mestarien liigan välieriin, joissa vastaan asettuu paikallisvastustaja Milan. Italian cupissa Inter pelaa finaalipaikasta Juventusta vastaan ja loppuottelussa jompaa kumpaa odottaa todennäköisesti Fiorentina.
Kritisoin italialaisseurojen äkkipikaisia valmentajanvaihdoksia, mutta Inzaghin tapauksessa on tuntunut moneen kertaan siltä, ettei häneltä löydy uutta annettavaa joukkueelle. Pelaajien motivointi niin sanottuihin tavallisiin peleihin tuntuu vaikealta, johtamiskyvyt eivät ehkä riitä, pelitapa toistaa samaa kaavaa, eikä valmentajalta löydy ennakko-odotuksista poikkeavia ratkaisuja vastustajan yllättämiseksi. Sarjapelien perusteella Inzaghi olisi saanut jo potkut, mutta cupkilpailujen erikoismies pitää penkistään tiukasti kiinni. Mestarien liigan voittamalla Inzaghista tulisi suuri sankari, jolle annettaisiin kaikki anteeksi. Inter ei ole suosikki, mutta pokaali on silti enää kolmen ottelun päässä.
Jalkapallo on Italiassa hyvin taktinen peli ja valmentajan rooli on suuremmassa valokeilassa kuin monessa muussa maassa. Suuri vastuu pettymyksistä kuuluu silti Interin pelaajille, jotka eivät tunnu saavan palloa edes tyhjään maaliin. Nykyään puhutaan paljon maaliodottamasta eli siitä, kuinka monta maalia joukkueen pitäisi luomistaan tilanteista saada keskimäärin aikaan. Interin maaliodottama on ollut kaikissa tämän vuoden puolella pelatuissa viidessätoista sarjapelissä vastustajaa suurempi, mutta voittoja on vain kuusi. Välillä ero on ollut mitättömän pieni enkä väitä, että joukkue olisi aina ansainnut yhtään enempää, mutta esimerkiksi Fiorentinaa vastaan Inter loi maaliodottamaa yli kolmen osuman verran.
Joukkueen henkistä lukkotilannetta ei lainkaan helpota, että seura saattaa taloustilanteensa vuoksi joutua luopumaan joistakin avainpelaajistaan kesän siirtomarkkinoilla. Näin ollen myös Interin johtoportaalla on todella suuri vastuu joukkueen tilanteesta. On mielenkiintoista nähdä, vaikuttaako Mestarien liigan välieräpaikka jollakin tavalla heikkoon kevätvireeseen Serie A:ssa. Sijoitusta pitäisi pystyä parantamaan, jotta portit Mestarien liigaan aukeaisivat myös ensi kaudella, ellei sitten tapahdu sellaista ihmettä, että isokorvainen pokaali matkaisi kesäkuussa Interin palkintokaappiin Viale della Liberazionen varrelle. Jalkapallon viehätys piilee pelin arvaamattomuudessa päivästä ja vuodesta toiseen, ja siksi toivonkin palaavani Milanoon taas ensi kaudella.
Blogista löytyy myös viime kauden ottelukokemus Inter–Salernitana.
Lue lisää tämän kevään matkasta jutustani Viikonloppu keväisessä Milanossa.
Vaikka keskiaikainen yläkaupunki Città Alta onkin Bergamon todellinen helmi, kannattaa tutustua myös kukkulan juurelta löytyvään kaupungin uudempaan osaan. Città Bassa tarjoaa viihtyisiä kävelykatuja, muutamia nähtävyyksiä ja mukavaa tunnelmaa.
Bergamo jakautuu kahteen hyvin erilaiseen osaan. Kukkulan päällä kohoava yläkaupunki henkii keskiaikaa, ja sitä sävyttävät vuosisatoja vanhat rakennukset sekä kapeat mukulakivikujat. Alakaupunki alkoi kehittyä puolustusmuurien ympäröimän kukkulan juurelle vasta 1800-luvulla, kun vihollisten sotajoukot eivät enää uhanneet Bergamoa. Pikkukylien sävyttämä maaseutu joutui tuolloin antamaan tilaa voimakkaalle teollistumiselle. Tehtaiden ohella myös rautatiellä oli tärkeä rooli Bergamon kehittymisessä. Nykyään yläkaupungissa on vain parituhatta asukasta, kun taas alakaupungin väkimäärä yltää reilusti yli sadantuhannen.
Majoitumme tunnelmalliseen yläkaupunkiin, josta laskeudumme funikulaarilla Città Bassaan. Alamäkeen voisi helposti kävelläkin, mutta funikulaarilla matkustaminen kuuluu paikallisiin elämyksiin. Funikulaari on ollut käytössä jo vuodesta 1887 lähtien, minkä jälkeen tekniikkaa ja vaunuja on toki uudistettu moneen kertaan. Reitillä oleva tunneli vie kaupunginmuurin läpi ja lyhyen matkan aikana ehtii ihailla hetken maisemia.
Funikulaari tuo meidät alakaupungin pääkadun Viale Vittorio Emanuele II:n varteen. Loiva kaarre vaihtuu pian yli kilometrin mittaiseksi suoraksi, jonka aikana katu vaihtaa nimeään Viale Romaksi ja lopulta Viale Papa Giovanni XXIII:ksi. Valtakadun päässä häämöttää Bergamon rautatieasema. Käännymme mielellämme katselemaan myös näkymää tulosuuntaamme ja kukkulalla kohoavaan yläkaupunkiin päin.
Käännymme valtakadulta sivummalle ja löydämme sattumalta yhden alakaupungin monista aukioista. Piazza della Libertàn laidalla kohoava Palazzo della Libertà näyttää heti ensi silmäyksellä niin mahtipontiselta, että epäilen sen liittyvän jotenkin Italian historian synkkiin vuosiin. Arvaus osuukin napakymppiin, sillä rakennus valmistui hieman ennen toista maailmansotaa fasistipuolueen paikalliseksi päämajaksi. Se nimettiin sodan jälkeen Vapauden palatsiksi muistuttamaan fasismin ajan päättymisestä. Palazzo della Libertà on nykyisin hallintorakennus, jossa järjestetään myös näyttelyitä ja kulttuuritapahtumia.
Viereisen aukion laitaa koristava rakennus on asianajajaliiton kirjasto, joka on keskittynyt lakikirjoihin ja muihin alan niteisiin. Alakaupungin keskeisimpien osien arkkitehtuuria voisi kuvailla monumentaaliseksi, sillä avarat tilat ja komeat rakennukset seuraavat toisiaan.
Pääkadun ja kävelykatu Sentieronen risteyksessä kohoaa näyttävä Torre dei Caduti. Kaatuneiden torni on omistettu ensimmäisessä maailmansodassa kuolleille bergamolaisille. Torni on ohi kulkiessamme suljettu, joten emme pääse tutustumaan siihen tarkemmin. Tornin kerroksissa on eri teemoihin keskittyviä pieniä näyttelyitä ja huipulta pääsee ihailemaan näkymää yli kaupungin.
Leveä kävelykatu Sentierone on eräänlainen bergamolaisten olohuone. Täällä jos jossain kelpaa harrastaa italialaiseen kulttuuriin olennaisesti kuuluvaa passeggiataa eli kiireetöntä kävelyä, jonka tarkoituksena on nähdä tuttuja sekä tulla itse nähdyksi.
Tyylikkäästi pukeutuneet kävelijät voivat pysähtyä Sentieronen varrella nauttimaan aperitiivia tai vaikkapa jäätelöä. Sadesään tai polttavan kuuman auringonpaisteen sattuessa voi siirtyä holvikaarten suojaan.
Kävelykadun päässä kohoaa 1600-kuvulla rakennettu barokkikirkko, joka on omistettu Pyhälle Bartolomeukselle ja Pyhälle Stefanokselle. Viimeksi mainittuhan on juuri se marttyyri, jonka muistoksi vietetään tapaninpäivää. Emme käy kirkon sisäpuolella, joten Lorenzo Lotton maalaama alttaritaulu jää meiltä nyt näkemättä.
Sentieronen kulmalla on pieni puisto, jota koristaa veden ympäröimä muistomerkki. Näyttävä patsas on omistettu suurelle bergamolaiselle säveltäjälle Gaetano Donizettille. 1800-luvun alkupuoliskolla työskennellyt Donizetti muistetaan erityisesti oopperoistaan, mutta hän sävelsi myös muita teoksia. Oopperoista tunnetuimpia lienevät Lemmenjuoma, Don Pasquale sekä Lucia di Lammermoor.
Heti patsaan vierestä löytyy Bergamon oopperatalo Teatro Donizetti. Oopperatalo avattiin jo ennen säveltäjämestarin syntymää vuonna 1791 Teatro Riccardin nimellä. Talon ohjelmistoon kuuluu monenlaista musiikkia, mutta Donizettin oopperat ovat pääosassa erityisesti jokavuotisen Donizetti Opera Festivalin aikaan. Oopperataloon voi tutustua myös opastetuilla kierroksilla. Olen itse osallistunut vastaavalle kierrokselle Milanon La Scalassa.
Sentieronen lähistöllä on useita patsaita. Näistä pysäyttävin on Partisaanien muistomerkki, joka on pystytetty fasistien tappamien partisaanien muistoksi. Partisaaneilla oli merkittävä rooli taistelussa Italiaa miehittäneitä natseja sekä Mussolinin hallintoa vastaan. Synkkää patsasta katsellessa mieleeni tulee partisaanien tunnuslaulu Bella Ciao, joka jääkin soimaan päähän pitkäksi aikaa.
Leveä Sentierone vaihtuu hieman kapeammaksi ostoskaduksi Via XX Settembreksi. Kadun varrella on runsaasti erilaisia kauppoja sekä hauskanvärisiä vanhoja rakennuksia. Innokas shoppailija saisi luultavasti kulutettua täällä helposti monta tuntia.
Meitä kiinnostaisi ostosten sijasta päästä syömään jotakin. Moni lounasravintola näyttää näin kauniina lauantaina täydeltä, emmekä toisaalta haluaisi käyttää ateriaan kovin pitkää aikaa. Ratkaisuksi löytyy kuvassa näkyvä Bar Haitin terassi, jolla syömme arkiset seitsemän euron pasta-annokset. Tämä ei ole mitenkään hieno ateria, mutta ruoka on kelvollista ja hinta todella edullinen. Città Altaan sijoittuvat ruokailuvinkkini löytyvät aiemmin julkaistusta jutusta Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa.
Pysähdymme vielä Panfé-ketjukahvilaan ostoskadun varrelle. Vaikkei caffè latten tilaamisesta puolenpäivän jälkeen saakaan Italiassa vankeusrangaistusta tai edes sakkoja, on silti kiva noudattaa paikallisia tapoja ja yrittää valita jotain vuorokaudenaikaan sopivampaa. Espresso tai kenties jopa caffè macchiato olisi kelpo valinta, mutta tässä kahvilassa mainostetaan niin näyttävästi kauden erikoiskahveja, että tilaamme kaikesta huolimatta sellaiset. Valitsen juoman kylkeen kermapulla maritozzon.
Alakaupungin merkittävimpiin nähtävyyksiin kuuluu myös edellä mainituista kohteista hieman syrjemmällä sijaitseva taidemuseo Accademia Carrara. Klassiset maalaukset olisivat kiinnostaneet meitäkin, mutta museovierailulle ei tällä reissulla järjestynyt sopivaa aikaa. Kävelin taidemuseon ohitse mennessäni jalkapallo-otteluun Bergamon stadionille.
Bergamon nykyaikainen alakaupunki toimii hyvänä vastapainona historialliselle yläkaupungille. Città Bassasta löytyy muun muassa mielenkiintoista arkkitehtuuria, mukavia kävelykatuja, ostosmahdollisuuksia sekä eläväistä tunnelmaa. Myös hotellivaihtoehtoja on runsaasti, mutta ainakin meille sopi paremmin majoittuminen yläkaupunkiin. Bergamo on kokonaisuudessaan mukava matkakohde, joka sopii hyvin vaikkapa leppoisan pitkän viikonlopun viettämiseen.
Lue myös muut Bergamosta kertovat juttuni:
Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Maisemia San Vigilion kukkulalta Bergamosta
Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
San Vigilion kukkula tarjoaa Bergamon parhaat näköalat sekä mahdollisuuden hengittää raikasta ilmaa aivan keskustan tuntumassa. Kukkulan ympäristössä kulkee myös maalaismaisemiin vieviä kävelyreittejä.
San Vigilio on Bergamon kaupungin korkein kukkula, jolle voisi hyvin nousta vanhastakaupungista Città Altasta kävellenkin. Haluamme silti käyttää vanhaa funikulaaria, jolla matkustamisen voi ottaa paikallisena elämyksenä.
Funikulaari aloitti toimintansa jo vuonna 1912, joten se on ehtinyt kuljettaa bergamolaisia monen sukupolven ajan. Matka on vain 630 metrin mittainen, mutta sen aikana noustaan noin 90 metriä korkeammalle. San Vigilion funikulaaria ei pidä sekoittaa Città Bassan ja Città Altan välillä liikennöivään toiseen linjaan. Molemmilla funikulaareilla voi matkustaa Bergamon julkisen liikenteen lipuilla.
Funikulaarin yläasemalta aukeaa upea maisema Bergamon kaupunkiin. Erityisesti Città Altan vanhat rakennukset ja kirkontornit näyttävät hienoilta, kun ne kohoavat korkealle ympäröivän laakson yläpuolelle.
San Vigilion kukkula on melko suosittu retkikohde, jonka muutamilla kujilla ja parissa ravintolassa näkyy ainakin näin kauniina sunnuntaina paljon paikallisia pyhäpäivän viettäjiä. Osa on ehkä tullut vain rentoutumaan lasillisen ääreen terassille, mutta joukossa on myös kunnon retkeilyvarusteisiin sonnustautuneita patikoijia. Nousemme kapeaa mukulakivikatua pitkin kohti kukkulan huippua. San Vigilio vaikuttaa rauhalliselta keitaalta muun kaupungin yläpuolella. Pienen parkkipaikan laidalla on pari kissaa nauttimassa auringonpaisteesta.
Kukkulan laelta löytyy viihtyisä puisto, joka on kehittynyt Bergamoa vuosisatojen ajan vartioineen San Vigilion linnoituksen päälle. Paikka sijaitsee noin puoli kilometriä merenpinnan yläpuolella ja sieltä on hienot näkymät vehreälle maaseudulle sekä lähiseudun vuorille saakka. Nautimme lämpimästä kevätpäivästä ja ihailemme maisemia kiireettömästi eri suuntiin.
Linnoituksen nimi on lainattu kukkulalla muinoin sijainneelta San Vigilion kappelilta. San Vigilio eli suomalaisittain Pyhä Vigilius oli Trenton piispa, joka koki vuonna 405 marttyyrikuoleman julistaessaan evankeliumia pakanoille eräässä Gardajärven pohjoispuolella sijaitsevassa laaksossa.
Kukkulalla lienee ollut jonkinlainen vartiotorni jo roomalaisten aikaan, mutta ensimmäinen varsinainen linnoitus pystytettiin 1100-luvulla. Linnoitusta vahvistettiin erityisesti 1400-luvulla, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kaupungin turvallisuustilanne parani oleellisesti seuraavalla vuosisadalla, kun koko yläkaupunki sai ympärilleen tukevat muurit. Linnoituksen sotilaallinen merkitys väheni, ja 1800-luvulla se suurimmaksi osaksi purettiin. Jäljellä on enää lähinnä muureja ja vallihautoja, jotka muistuttavat kukkulan historiasta.
Kukkulalta laaksoon lähtisi erilaisia pitkiäkin kävelyreittejä, mutta meille riittää tällä kerralla hieman lyhyempikin vaihtoehto. Samoilla vaatteilla ja kaupunkikengillä pitäisi selvitä vielä lounaalle ja samana iltana odottavalle kotimatkallekin, joten on parempi olla hikoilematta liikaa. Onneksi matka ainakin alkaa loivaan alamäkeen.
Ohitamme muutamia kapean tien varrella sijaitsevia koteja, kunnes päädymme pitkään Salita dello Scorlazzone -nimiseen portaikkoon. Liikkeellä on kävelyretkeläisten lisäksi ainakin yksi hurjapää, joka kiitää portaita alas polkupyörällään.
Alhaalla häämöttää kuvauksellinen Tempio dei Caduti -kirkon torni. Tämä pätkä taipaleestamme kuuluu Visit Bergamo -sivustolla suositeltuun The Green City -kävelyreittiin.
Portaikko päättyy lopulta tielle, jonka varrella sijaitsee ylempää näkemämme kirkko. Tempio dei Caduti eli Kaatuneiden temppeli on omistettu ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kuolleille bergamolaisille sotilaille. Kirkkoa alettiin rakentaa hieman ennen Italian liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan ja sen käyttötarkoitus muotoutui tuon ajan tapahtumien perusteella.
Tempio dei Caduti on yleensä suljettu, mutta siellä järjestetään jokaisen kuukauden toisena sunnuntaina messu. Osumme sattumalta paikalle hieman tämän kuukausittaisen messun päätyttyä, joten ovet ovat jälleen visusti säpissä. Olisi ollut kiinnostavaa kurkata sisäpuolelle, sillä synkkä kirkkosali on kuvien perusteella hyvin persoonallisen näköinen.
Käännymme pian kirkon kulmalta lähdettyämme jälleen alamäkeen Salita Scorlazzino -nimiseen portaikkoon. Rappusten varrelta voi vielä katsella Kaatuneiden temppelille päin ja ihailla kukkivia puita.
Maaliskuinen aurinko lämmittää jo kovin keväisesti ja jostain kuuluu lintujen laulua. Muutamat puut ja pensaat kukkivat näyttävästi. Voisivatkohan nämä olla aprikoosin kukkia?
Kaunis kävelyreitti laskeutuu yhä vain alemmas, mikä tarkoittaa että joudumme vielä jossain vaiheessa nousemaan myös takaisin ylämäkeen. Tuntuu mukavalta päästä tällaisen vehreyden keskelle aivan kaupungin laitamilla. Vastaan tulee muutamia reippaita lenkkeilijöitä koiriensa kanssa. Bergamon modernimpi puoli Città Bassa häämöttää alapuolellamme.
Paluumatka kuvan kukkulalla odottavaan vanhaankaupunkiin ei lopulta ole kovin raskas. Tulemme kävelleeksi muutaman kilometrin oikein miellyttävissä maisemissa. Mielestämme Bergamossa voisi käyttää enemmänkin aikaa kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla patikointiin. Toisaalta jos retkeilyn ottaa oikein asiakseen, löytyy täältä päin Italiaa myös upeita vuoristo- ja järvimaisemiin vieviä vaellusreittejä. San Vigilion kukkula on joka tapauksessa käymisen arvoinen paikka, vaikkei haluaisi kävellä funikulaariasemalta lähimmän ravintolan terassia pidemmälle.
Lue myös muut Bergamosta kertovat juttuni:
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas
-
Ranska12 kuukautta sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska12 kuukautta sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n luova keskus Darwin
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
21.4.2023 at 8:37
Minkä verran liput maksoivat? Tulee muuten tosiaan mielenkiintoinen loppuhuipennnus Mestareiden liigaan, jossa milanolainen joukkue on varmasti finaalissa. Epäilen, että voitto menee kuitenkin muualle, mutta saapa nähdä!
Mika / Lähtöportti
21.4.2023 at 9:12
Halusin hyvälle paikalle ja maksoin tuosta lipusta 75 euroa. Lippujen hinnat vaihtelevat paljon vastustajan ja paikan mukaan. Esimerkiksi seuraavaan kotiotteluun Sassuoloa vastaan saa piippuhyllypaikkoja viidellä eurolla, mutta luulisin että kalleimmat paikat huippuotteluun ovat jossain kolmensadan euron tietämillä.
Milanolainen joukkue lähtee loppuotteluun varmasti altavastaajana, mutta kun on kysymys vain yhdestä ottelusta, voi tulla yllätyksiäkin. Milanossa on joka tapauksessa kiihkeä jalkapallokevät meneillään, molemmilla joukkueilla on tasaväkiset mahdollisuudet päästä finaaliin.