Seuraa somessa

Kroatia

Rovinj, Istrian helmi

Julkaistu

-

Tutustuimme Kroatian pohjoisosassa sijaitsevaan Istrian niemimaahan syksyllä 2014. Yksi seudun kuuluisimmista kaupungeista on maalauksellinen Rovinj.

Odotan kuulemieni kehujen perusteella Rovinjilta paljon. Esimerkiksi lomatalomme emäntä kuuluu rantakaupungin ihailijoihin. Nainen kertoo silmät loistaen, kuinka Rovinjin täytyy olla koko maailman kaunein kaupunki. Vain korkeat hinnat estävät häntä hankkimasta unelmien kotia Rovinjista. Emäntä unohtuu melkein haaveisiinsa, kun hän kuvailee pittoreskeja kujia ja mukavia gallerioita. Paikalliset taiteilijat ja muut yrittäjät pärjäävät kuulemma kohtalaisen hyvin ostovoimaisten turistien ansiosta. Emäntä vaikuttaa olevan tyytyväinen elämäänsä Istriassa. Muutama Kroatian muissa osissa vietetty vuosi vain vahvisti uskoa kotiseudun ihanuudesta.Rovinj

Ajelemme Istrian sisämaasta kohti Rovinjia. Tienvarsikauppiaat tarjoavat Lim-vuonon lähistöllä oliiviöljyä, viiniä, grappaa ja muita paikallisia tuotteita. Syyskuun aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, kun saavumme keskustan tuntumassa sijaitsevalle parkkipaikalle. Liikenteen ja mainoskylttien määrästä päätellen Rovinjiin on löytänyt tiensä moni muukin.Rovinj

Saavumme satamaan, jonka vahvasti tuoksahtavat kalastusalukset ovat saaneet seurakseen suuren risteilijän. Alueen vilkkailla markkinoilla myydään lähinnä rihkamaa ja muuta kopiotavaraa, joten jatkamme nopeasti keskustan suuntaan. Vanhakaupunki kohoaa ylväästi suoraan merestä kohti kirkasta taivasta. Rannan talot on rakennettu aivan vesirajaan ja värikkään kokonaisuuden kruunaa kaiken yläpuolelle kohoava Pyhän Eufemian kirkko.Rovinj

Aurinkoinen päivä on houkutellut keskustaan paljon ihmisiä. Saavumme venetsialaistyyliseen pienvenesatamaan, joka tuo etäisesti mieleen Kreetan Hanian. Paikalliset pojat pelaavat katukoripalloa turistitungoksen keskelle pystytetyllä kentällä. Ostamme houkuttelevasti tuoksuvia fritule-munkkeja. Pieniä palleroita saa kerralla mukillisen, mutta ne katoavat nopeasti parempiin suihin.Rovinj

Käännymme kapealle kujalle, joka kaartuu vähitellen ylämäkeen. Rantaravintoloista on huikeat maisemat merelle ja läheiselle Pyhän Katarinan saarelle. Ohitamme muutaman taidegallerian ja pysähdymme ihailemaan merta. Kiipeämme kohti Pyhän Eufemian kirkkoa. Lastenrattaiden työntäminen liukkailla mukulakivillä tuo hien pintaan. Kirkko sijaitsee yllättävän avaralla paikalla, melkein kuin omassa maailmassaan kaupungin ahtaiden kujien yläpuolella.rovinj_02

Päätämme nousta tornin huipulle. Kiipeämisestä tulee yllättävän jännittävää, sillä kuluneet puuportaat tuntuvat hieman liukkailta. Väistelemme saksalaisia tätejä, jotka kauhistelevat tornin keskellä olevan kuilun korkeutta. Myös portaiden välistä näkyy huimaava pudotus alas saakka.Rovinj

Maisema alas kaupunkiin on ehdottomasti kiipeämisen arvoinen. Punertavat katot, satama, läheiset saaret sekä kirkkaana kimaltava meri muodostavat mahtavan kokonaisuuden. Nautimme näkymistä jonkin aikaa, ennen kuin laskeudumme takaisin kirkon sisälle.Rovinj

Vanhan keskustan kujat näyttävät toinen toistaan kuvauksellisemmilta. Roikkuvia pyykkejä, koristeellisia lamppuja, värikkäitä seiniä ja ikkunaluukkuja sekä kiehtovaa rosoisuutta riittää yllin kyllin. Vuosisadat ovat hioneet mukulakivet todella liukkaiksi, eikä rattaiden työntäminen ole muutenkaan kovin helppoa. Kujakierros jää näin ollen hieman suunniteltua lyhyemmäksi.Veli Joze, Rovinj

Lounastamme paikallisen tarusankarin mukaan nimetyssä Veli Jožessa. Kaikki terassin varjoisat paikat ovat täynnä, joten päädymme värikkäisiin sisätiloihin. Keltaisilla seinillä roikkuu kaikkea mahdollista sukelluspuvuista polkupyöriin. Tytöt huomaavat pienoislaivan kannelle asetetun Barbie-nukenkin. Taustalla soi tunnelmallinen vanha musiikki.Rovinj

Jaettavaksi tarkoitettu lautanen sisältää parin tavalliselta näyttävän kalan lisäksi rapuja sekä mustekalaa. Maukasta syötävää on riittävästi ja tarjoilu toimii mutkattomasti.Rovinj

Kävelemme vielä värikkäiden talojen ympäröimässä pienvenesatamassa. Ravintoloita riittää, mutta ehkä kellonajastakin johtuen kukaan ei yritä heittää meitä sisään. Pysähdymme paluumatkalla torille, jossa myydään vihannesten ja hedelmien lisäksi paikallista hunajaa sekä erilaisia tryffelituotteita. Osa kauppiaista pyytää punnituista tuotteista hurjia hintoja, joten hedelmänhimoisten turistien on syytä pitää varansa.Rovinj

Ajamme takaisin kohti Lim-vuonoa tyytyväisinä, sillä Rovinj pystyi vastaamaan suuriin odotuksiin. Maailmassa on niin paljon erilaisia kaupunkeja, etten ole valmis nostamaan Istrian helmeä muiden yläpuolelle. Ymmärrän kuitenkin, jos se jonkun silmissä on jopa se kaikista kaunein kaupunki.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
22 kommenttia

1 kommentti

  1. Katja

    10.12.2015 at 12:47

    Nyt vihdoin kommentoimassa kotikoneella kunnollisen netin äärellä. 😀
    Jos sitä Triesteä ei lasketa niin kyllä Rovinj oli Istrian rannikon kaupungeista, joissa tuli viimekesänä vierailtua ainoa joka oikeasti sykähdytti. Ei ole turhaa kehuttu kaupunki.
    Toi portaikko oli muuten ihan kamala tonne kirkontorniin. Jos ylösnouseminen pelotti niin vielä kamalampaa oli tulla alas. Mutta nuo maisemat.

    • Mika / Lähtöportti

      10.12.2015 at 23:08

      Portaikko oli aika jännittävä ja alas tullessa sai tosiaan varoa enemmän 😀 Kävin kurkkaamassa sun Istria-juttuja ja alkoi tehdä mieli aitoa gelatoa. Me majailtiin sisämaassa Sveti Lovrecin lähellä ja tehtiin sieltä retkiä eri kaupunkeihin. Tunnet siis Pulan ja Triesten paremmin. Me käytiin niissä vain päiväretkillä, tosin Pulassa osuttiin ilmeisesti samaan Pompeiji-ravintolaan kuin tekin. Porecissa käytiin useamman kerran, kun se oli lähin yhtään isompi paikkakunta. Sisämaan kaupungeista Motovun oli hieno ja muutamat rannikon pikkupaikat (Novigrad, Vrsar) ihan kivoja, mutta kyllä Rovinj oli ilman muuta Istrian sykähdyttävin paikka.

  2. Katja

    11.12.2015 at 10:59

    Voi mua harmittaa kun meidän aikatauluun ei riittänyt sisämaa ollenkaan vaan vedettiin bussilla ihan vain rannikko alas, mutta sulta tulee toivottavasti postausta sisämaastakin. 😀 Nuo rannikon pikkupaikat tuli pikaisesti bussin ikkunasta nähtyä kun bussi kävi aina niiden asemilla.

    Saa nähdä lähteekö Istrian matkailu nyt kunnolla käyntiin myös Suomesta kun ens kesänä starttaa ihan kunnolla lentoja Pulaan suoraan Helsingistä.

    • Mika / Lähtöportti

      11.12.2015 at 21:15

      Multa onkin mennyt ohi tieto suorista lennoista, mutta ainakin Norwegianilta näyttää tosiaan löytyvän. Kirjoittelen varmasti Istriasta jossain vaiheessa lisää, mm. yleistä koko reissusta ja esimerkiksi Motovunista. Postausaiheita on kuitenkin niin paljon jonossa, että seuraavana tulossa jotain muuta 🙂

  3. Laura

    17.4.2016 at 11:02

    Piti oikein kartasta tsekata, missä Istria on. Ja niinhän se on, että kun autoilimme Kroatiassa, ajoimme Zagrebista rannikolle ja lähdimme etelään siitä kohtaa, missä Istriaan lähdetään pohjoiseen. Näyttää kyllä tosi kauniilta ja luen mielelläni Istriasta lisää. Viime matkasta Kroatiaan on tosiaan jo reilut 10 vuotta.

    • Mika / Lähtöportti

      18.4.2016 at 15:42

      Istria on kaunista ja viihtyisää aluetta, yritän jossain vaiheessa ehtiä kirjoittaa aiheesta lisää. Mulla taas on koko muu Kroatia oikeastaan näkemättä. Lentoja Splitiin ja Dubrovnikiin on muutaman kerran katseltu, mutta ne matkat on toistaiseksi tekemättä.

  4. Maarit

    18.4.2016 at 21:01

    Kroatia on ihana! Olimme viime keväänä Balkanilla puolisentoista viikkoa, mutta Istrian suunnalla emme kulkeneet. Juuri eilen taisin tuumailla vanhoja Balkanin kuvia katsellessa, että kylläpä tekisi taas mielin tuohon suuntaan näin kevään korvalla. Tuli niin mukava fiilis näitä kuvia katsellessa ja rentoa kerrontaa lukien. Minulle tulee Kroatiasta mieleen Italia, vaikken Italiassa olekaan vastaavissa rantakaupungeissa käynyt. Jostain syystä tuolla Balkanin suunnalla on vaan niin kotoisaa. 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      19.4.2016 at 14:50

      Kiitos Maarit! Adrianmeren molemmilla rannoilla on varmasti paljon yhteistä. Istriassa on erityisen paljon italialaisia vaikutteita, sillä se kuului maailmansotien välisen ajan Italiaan ja alue on edelleen käytännössä kaksikielinen. Vaikka itse yleensä päädynkin Italiaan, niin myös Balkan kiinnostaisi kovasti. Haluaisin joskus käydä kaikissa tuon alueen maissa, toistaiseksi on kokemuksia vain Sloveniasta ja Kroatiasta.

  5. Henna /suurin onni

    18.4.2016 at 21:07

    Sinä se löydät näitä idyllisiä kaupunkeja ja kyliä joka nurkan takaa! 🙂 Kroatia houkuttelee myös meitä, erityisesti tuota parempaa puoliskoani, mutta kyllä minäkin siellä mielelläni lomailisin. Niin moni matkabloggaaja on noissa maisemissa kierrellyt ja ottanut sen verran herkullisia kuvia, että kyllähän se olisi itseäkin sivistettävä tuon maailmankolkan suhteen. Ehkäpä auto alle ja road tripille? Toisaalta voisi olla hauska lähteä jopa jollekin purjehdusreissulle, mutta sellainen saa kyllä muutaman vuoden odottaa, että tuolla meidän Minireissumiehellä on sen verran järkeä päässä, ettei säntää suin päin laidan yli. Enkä sitä paitsi osaa purjehtia, mutta isot pojat ovat kertoneet, että voi myös vuokrata veneen miehistöineen, jolloin itselle jää aikaa nauttia maisemista 🙂 Kovasti olisi nähtävää, sekä sisämaassa että rannikolla. Huh hei… 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      19.4.2016 at 15:01

      Blogin teemaksi taitaa muotoutua nämä Euroopan idylliset pikkukaupungit 🙂 Niistä saa ainakin helposti juttuja kasaan ja samalla kenties kerrottua ennalta tuntemattomista paikoista. Kroatiassa on tosiaan poikkeuksellisen hienoja purjehdusmahdollisuuksia. En tiedä purjehtimisesta oikeastaan mitään, mutta olen joskus taittanut veneilyalan lehtiä ja kuullut sitä kautta tuollaisista reissuista. Road trip on myös hyvä vaihtoehto ja mahdollisuus nähdä Balkania laajemmin. Meillä on ilmoille heitettynä ideana lento Dubrovnikiin ja ajomatka Montenegron halki Albaniaan, mutta sen reissun todennäköisyydestä en vielä tiedä.

  6. Annika | Travelloverblogi

    19.4.2016 at 17:05

    Olen ensi kesänä aikeissa viettää viikon Istriassa. Kiva fiilistellä vähän etukäteen paikkoja. En minä tuota nyt maailman ihanimmaksi sanoisi, mutta todella viihtyisältä ja idylliseltähän se näyttää. Ei tullut oloa, että pakko olisi päästä, mutta jos osuu reiteilleni, mikä etten poikkeaisi. Kuten Maatit tuossa aiemmin kommentoi, näistä kuvista tulee todella mieleen Italia. Rovinjin voisi siirtää Ligurian rannikolle ja kukaan ei epäilisi sen olevan maahanmuuttaja.

    • Mika / Lähtöportti

      21.4.2016 at 17:15

      Maailman ihanin taitaa olla liioittelua, mutta harvinaisen kaunis Rovinj kyllä on ja sopisi todella sujuvasti Liguriaan. Italiaa tosiaan kuulee tuolla paljon ja paikan nimihän on saapasmaan kielellä Rovigno. Kannattaa ilman muuta käydä, jos viikoksi Istriaan menet. Välimatkat on Istriassa lyhyitä ja autolla pääsee nopeasti paikasta toiseen. Sisämaan Motovun taitaa olla toinen ”pakollinen” kohde ja Pula tietysti jos vähän suurempaan kaupunkiin haluaa. Mutta paljon iloa on siitäkin, että ajelee ympäri maaseutua ja löytää ne omat mielipaikkansa.

  7. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    22.4.2016 at 12:58

    Miten ihana kertomus! Kroatia on jättänyt meillekin jäljen sydämeen. Paikalliset kutsuivat maatansa köyhän miehen Toscanaksi, ja ihan syystä. Vaikka oikeastaan ei se oikeastaan ihan oikeanlainen kuvaus ole.

    Tässä on täysin samannäköisiä kuvia, samanlaisia tunnelmia, kuin mihin törmäsimme Korculan saarella, ja Mljetin luonnopuistosaaren pienessä kylässä. Hyvää ruokaa, mukulakivisiä katuja, tunnelmaa, tunnelmaa, tunnelmaa.

    Kroatiassa voisi helposti kuvitella asustelevansa vanhemmilla päivillä – vähän niinkun siellä Toscanassakin. 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      24.4.2016 at 13:49

      Nimenomaan Istriasta kuulee näitä Toscana-vertauksia usein. Kyllähän maisemissa ja tunnelmissa jotain samaa on, mutta silti Toscana on Toscana ja Kroatia on Kroatia. Tekisi kyllä mieli tutustua Kroatiaan laajemminkin, lentää Splitiin tai Dubrovnikiin ja lähteä kiertelemään. Varmasti tuossakin maassa voisi mukavia eläkepäiviä viettää, mutta itse valitsisin varmaan silti sen Italian 🙂

  8. Elina | Vaihda vapaalle

    22.4.2016 at 13:38

    Munkin piti kurkata kartasta missä tämä kaupunki sijaitsee. En ollut kuullutkaan Rovinjista aiemmin. Kivaltahan tuo näyttää ja kun koko Kroatia on vielä käymättä, niin hyvin voisin matkustaa tuonne. Taitaa hintataso nousta melkoista kiitovauhtia koko Kroatiassa.

    • Mika / Lähtöportti

      24.4.2016 at 13:59

      Niin, ei Kroatia enää mikään halpiskohde ole. Omat Kroatia-kokemukset on vain Istriasta (ja Plitvicen järviltä, jotka kannattaa ehdottomasti kokea), joten en osaa verrata mitä kaikkea muuta maasta löytyy. Erään paljon matkustaneen kaverini mielestä Rovinj on jopa Top 3 -kohteita maailmassa. Itse en ehkä nosta ihan yhtä korkealle, mutta kaunis kaupunki se kyllä on.

  9. Kohteena maailma / Rami

    22.4.2016 at 20:43

    Itse olen sitä mieltä, että hyvinkin jotkut voivat pitää tätä maailman kauneimpana kaupunkina. Täytyy jossain vaiheessa käydä kyllä tsekkaamassa, olin niin myyty ekoista kuvista lähtien. Nuo kirkonportaat houkuttelevat maisemien vuoksi, mutta taitaisi olla korkeanpaikankammoiselle kammottava kokemus 😀 No pakkohan sitä olisi ainakin yrittää..

    P.S. Blogin teemaksi kannattaa valita Euroopan idylliset pikkukaupungit – siinäpä hyvä niche!

    • Mika / Lähtöportti

      24.4.2016 at 14:13

      Kuvien osalta täytyy vielä todeta, että jutusta ovat jääneet puuttumaan idylliset pikkukujat, joita kaupungissa kyllä riittää. Jyrkät, liukkaat ja harvinaisen epätasaiset mukulakivikujat ei vaan oikein sopineet yhteen lastenrattaiden työntämisen kanssa, joten ne kuvat jäi vähiin. Kirkonportaat oli vähän sellaiset, että tuli mieleen, päästettäisiinkö esimerkiksi Suomessa ihmisiä sinne ollenkaan.
      Tuo niche, josta Hennakin on pari kertaa maininnut, kuulostaa aika hyvältä. Pikkukaupungit kiinnostaa ja niistä on suhteellisen helppo rakentaa sujuvia kokonaisuuksia.

  10. Paju

    27.5.2017 at 18:08

    Minkälainen hintataso Rovinjissa oli kaiken kaikkiaan? Italian taso, vaiko hieman matalampi/korkeampi? Onko Pulassa lähin lentokenttä, ja kulkeeko sieltä suora yhteys Rovinjiin? Suunnittelemme reissua ensi syksylle ja Rovinj on vahva ennakkosuosikki.

    • Mika / Lähtöportti

      29.5.2017 at 9:36

      Kiitos viestistäsi! Hintatasoa on yleisesti vaikea arvioida, mutta sanoisin että suunnilleen Italian tasolla. Lähin lentokenttä on Pulassa ja sieltä kulkee busseja Rovinjiinkin. Aikatauluja löytyy osoitteesta http://prodaja.fils.hr/lpindex.php?lng=en&l=Shuttle. Pulan kaupungista menee busseja Rovinjiin useammin (http://www.buscroatia.com/pula-rovinj/). Rovinj on tosi kaunis kaupunki ja uskon syksyn olevan parasta aikaa käydä siellä. Suurimmat turistiryntäys on hiljentynyt, mutta ilma ja meri ovat vielä lämpimiä.

  11. Heini

    13.7.2017 at 23:31

    Moikka!

    Kiva kertomus & kaunis kaupunki! Taidamme pian suunnata siihen suuntaan täältä Trogirista muutamalla välipompulla ?

    • Mika / Lähtöportti

      15.7.2017 at 23:38

      Kiitos Heini! Rovinj taitaa olla sellainen must-kohde, joka ainakin kannattaa Istriassa nähdä. Kaunista on toki joka puolella Kroatiaa, Trogirin ja Istrian välilläkin varmasti riittää vaikka mitä. Mukavaa Kroatian-matkan jatkoa!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kroatia

Kierros Istriassa

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Kroatian pohjoisosassa sijaitseva Istrian niemimaa on täynnä kiinnostavia vierailukohteita. Alueella on helppo liikkua vuokra-autolla ja tutustua eri paikkakuntien tunnelmiin.

Istria on kaunista maanviljelysaluetta, jota usein verrataan Italian Toscanaan. Länsirannikolta löytyy suosittuja rantalomakohteita, kun taas sisämaan vehreillä kukkuloilla on hiljaisempaa. Tähän postaukseen on koottu syyskuussa 2014 tekemämme matkan antia alueen eri kylistä ja kaupungeista. Rovinjista ja Motovunista olen kertonut jo aiemmin.

POREČ

Lomataloamme lähin varsinainen kaupunki on rannikolla sijaitseva Poreč, jossa vietämme pari iltaa. Pienehkö vanhakaupunki työntyy kapealle niemelle, joten meri on lähellä koko ajan. Niemen keskellä kulkeva muutaman sadan metrin mittainen Decumanus-kävelykatu on eräänlainen vanhankaupungin valtaväylä. Kuluneet vuodet ovat hioneet vaaleat katulaatat kiiltävän liukkaiksi. Kadun varrelta löytyy matkamuistoja, koruja, jäätelöä, pikaruokaa ja kaikkea muuta, minkä oletetaan kiinnostavan turisteja. Ilmapiiri on silti miellyttävän leppoisa ja kaupankäynti rauhallista.

Porečin vanhakaupunki ei ole yhtä näyttävä kuin Rovinjissa, mutta sopii mainiosti rentoon illanviettoon kauniissa ja merellisessä ympäristössä. Korkeuseroja ei juurikaan ole, joten lastenrattaiden työntäminen on Porečissa harvinaisen helppoa. Kaupungin laitamilla on suosittuja uimarantoja, joiden tuntumasta löytyy niin hotelleja kuin leirintäalueitakin. Itse keskitymme vain kaupungin vanhaan osaan. Siellä täällä on roomalaisia raunioita, sillä kaupungin historia ulottuu yli kahdentuhannen vuoden päähän. Porečin tunnetuin rakennus lienee Eufrasiuksen basilika, joka on päässyt Unescon maailmanperintölistalle.

Rantakadulla on ainakin näin syyskuussa väljää. Meri tyyntyy ja ilta-auringon valaisema näkymä on suorastaan maalauksellinen. Rannan tuntumasta löytyy niin rihkamakojuja kuin erikokoisia veneitäkin.


Kalamies perkaa saalistaan ja lähistöltä kaikuvat haitarinsoittajan slaavilaiset sävelet. Nautimme hyvin säilyneestä paikallistunnelmasta.

Porečista löytyy yllin kyllin houkuttelevia ravintoloita. Valitsemme Konoba Aban, jonka pienellä sisäpihalla on mukava tunnelma. Tarjoilu on poikkeuksellisen ystävällistä ja ruoat maistuvia, joten ravintola on kehunsa ansainnut. Ainoan pienen moitteen voi kohdistaa annosten peruslisukkeena tuleviin arkisiin ranskalaisiin, sillä ne eivät tee oikeutta muuten erinomaiselle kokonaisuudelle.

PULA

Istrian suurin kaupunki Pula tunnetaan erityisesti amfiteatteristaan. Tämä Colosseumin pikkuveli on kokonsa ansiosta näyttävä ilmestys, jonka kauneus korostuu kirkkaansinistä taivasta vasten. Aikoinaan gladiaattorien areenana toimineessa rakennelmassa järjestetään nykyään konsertteja.

Sisällä ei ole valtavasti nähtävää, sillä pystyssä ovat lähinnä ulkoseinät sekä jonkin verran matalampia raunioita. Istun katsomoon miettimään, millaista täällä on ollut roomalaisten aikaan veren virratessa ja kansan huutaessa. Amfiteatterin kellarikerroksen näyttelystä löytyy vanhoja ruukkuja sekä erilaisia kiviesineitä.

Pulan vanha kaupunginosa on siisti kokonaisuus. Sergiuksen riemukaarelta alkavan kävelykadun varrella riittää monenlaisia kauppoja. Erään terassin pöydän ääressä istuskelee irlantilaiskirjailija James Joyce pronssiin valettuna.

Roomalaisaikainen tori eli Forum toimii edelleen vanhankaupungin keskuksena. Aukion laidalla kohoaa muun muassa Augustuksen temppeli, jota voi ihailla kahvilan pöydästä. Muutaman tunnin vierailu ei tietenkään anna kovin kattavaa kuvaa Pulasta, mutta oma käsitykseni kaupungista jää keskinkertaiseksi. Amfiteatteri on toki näkemisen arvoinen, mutta viihtyisä vanhakaupunki ei tarjoa mitään kovin mullistavaa muihin Istrian kohteisiin verrattuna. Palaamme sataman tuntumaan pysäköityyn autoomme. Meille yritetään vielä kaupata veneretkeä Brijuni-saarille, mutta sellaiseen ei ole tällä kertaa aikaa.


BUZET

Mutkikas tie kiemurtelee kohti Buzetia. Kukkulat vaihtuvat jylhempiin maisemiin ja kuljemme välillä kallioisen solan pohjalla. Maaseudun heiniä on puitu ja maissi heiluu tuulessa. Buzetin vanhakaupunki löytyy kukkulan huipulta. Jätämme auton parkkipaikalle kukkulan rinteelle ja kävelemme loppumatkan ylös. Tämä onkin hyvä ratkaisu, sillä perillä odottaa ahtaita kujia.

Buzetin vanhakaupunki on pittoreski, mutta yllättävän pieni. Kierrettävää ei siis riitä kuin hetkeksi. Tryffeleistä tunnetussa Buzetissa kannattaa tietenkin käydä syömässä. Mukulakivikadut ovat lähes autioita, joten hämmästymme, kun Stara Oštarijasta ei löydy vapaata lounaspöytää. Vela Vrata -hotellin terassilla on sen sijaan hyvin tilaa. Tryffelit on mainittu miltei jokaisen ruokalajin kohdalla, mutta niiden makua on silti vaikea erottaa. Niin alkuruokakeitto kuin pienehkö pihvikin maistuvat silti mainiosti.


NOVIGRAD

Novigrad on perinteinen kalastajakylä, joka on hiljalleen kasvavista matkailijamääristä huolimatta säilyttänyt miellyttävän ilmeensä. Pienvenesatama on varsin kuvauksellinen. Sympaattista Novigradia voisi kenties kuvailla Porečin vaatimattomammaksi pikkusiskoksi. Novigrad soveltuu hyvin vaikkapa illalliskohteeksi, jossa voi aterian lisäksi tehdä pienen kävelylenkin tunnelmallisilla kujilla sekä ihailla auringonlaskua merituulen viilentämässä illassa. Novigradin ravintolatarjonta on melko runsas.

VRSAR

Myös Vrsar kuuluu käymisen arvoisiin paikkoihin. Ohitamme ennen perille saapumista useammankin tienvarsiravintolan, jonka vartaissa pyörii kokonaisia porsaita. Vrsarin satamassa kelluu hienoja veneitä. Kävelemme rantakatua pitkin ja pysähdymme hetkeksi terassille. Vrsar on tunnettu muun muassa hyvistä uimarannoistaan.

DRAGUĆ

Yksi Istrian pienistä aarteista on yllä olevan kuvan Draguć. Kylä sijaitsee rauhallisessa ympäristössä kukkuloiden keskellä. Historiallinen miljöö on löydetty taustaksi useampaankin elokuvaan, joten Draguć on saanut lempinimen Istrian Hollywood. Myös viinitilojen ympäröimä kukkulakaupunki Buje näyttää läpi ajettuna hienolta ja on sääli, ettei aikaa pysähtymiseen jää. Missaamme vastaavalla tavalla myös monien kehuman Grožjnanin, joka aivan varmasti kuuluu Istrian kauneimpiin kyliin. Sen sijaan niemimaan keskellä sijaitseva Pazin ei pikaisesti nähtynä sytytä. Sateisesta kaupungista jää kovin arkipäiväinen mielikuva, mutta toisaalta on täysin kohtuutonta tuomita paikkakuntaa muutaman minuutin perusteella. Ensivaikutelma olisi saattanut muuttua vaikkapa hyvän aterian tai linnavierailun aikana.


UMAG

Käväisemme Slovenian rajan tuntumassa sijaitsevassa Umagissa syömässä jäätelöt ennen ukkosmyrskyn saapumista. Tummien pilvien sävyttämä auringonlasku on upea, mutta muuten kaupunki ei herätä ensi silmäyksellä suurta mielenkiintoa. Rantakadulla on paljon myyntikojuja ja useita baareja. Jotenkin tuntuu, ettei turismin kasvattama Umag olisi ainakaan omaan makuuni Istrian parhaita käyntikohteita.

Istria on suhteellisen pieni alue, jonka teillä on helppo siirtyä nopeasti kylästä toiseen. Maksullinen moottoritie on nopea, mutta uteliaan matkailijan kannattaa etsiä mielenkiintoisempia reittejä. Suosittelen käymään ainakin aiemmin esittelemissäni Rovinjissa ja Motovunissa sekä valitsemaan lisäksi joitakin yllä mainituista kohteista. Mielestäni on paljon parempi idea tutustua kiireettömästi muutamaan kylään kuin lähteä kiirehtimään kaikkia läpi. Näin matkasta tulee miellyttävämpi ja antoisampi, sillä lopulta useimmat kylistä kuitenkin muistuttavat toisiaan enemmän tai vähemmän. Teimme Istriasta käsin retket myös Slovenian Piraniin sekä Italian Triesteen, mutta ne ovatkin jo omia tarinoitaan.

Jatka lukemista

Kroatia

Istrian auringon alla

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Nyt kun suurin osa tänä vuonna tehdyistä matkoista on blogissa käsitelty, palaan ajassa tasan kolme vuotta taaksepäin syyskuisen Kroatian lämpöön. Tässä siis muistoja Istrian niemimaalta vuokratulta lomatalolta ja sen ympäristöstä.

Helteisen päivän jälkeen on luvassa synkkä ja myrskyinen yö. Makaan sängyllä ja kuuntelen lähestyvää jyrinää. Edes puiset ikkunaluukut eivät peitä salamoiden toistuvaa välkettä. Hetkeä myöhemmin jysähtää kunnolla. Salama tuntuu iskevän aivan makuuhuoneen nurkalle korviahuumaavalla voimalla, joka saa koko talon tärisemään. Lapset jatkavat tyytyväisinä uniaan, mutta nousen itse katsomaan, kuinka pihamaa peittyy kaatosateeseen. Jääkaapissa ei loista enää valoa, sillä salama vei sähköt. Ukkonen jatkuu vielä pitkään.

Heräilemme uuteen aamuun tunnelmallisesti kynttilänvalossa. Tällä kertaa ei kannata kattaa aamiaista litimärälle ulkoterassille, mutta lähellä tuotetut elintarvikkeet maistuvat yhtä hyvin sisälläkin. Emme saa sähköjä omin voimin kuntoon, joten kutsun vuokraemännän paikalle. Pian perässä seuraa kylän sähkömies. Kestää yllättävän kauan, kunnes kaikkien huoneiden lamput viimein syttyvät.

Nostamme kaatuneet auringonvarjot pystyyn ja keräämme suurimmat roskat uima-altaasta. Lapsia kiinnostavat erityisesti veden varaan joutuneet heinäsirkat ja hämähäkit. Jos jonkinmoista vipeltäjää on tullut vastaan sisälläkin. Niistä epäilyttävimmät ovat muistuttaneet erehdyttävästi skorpioneja. Toisaalta tämän seudun ötököistä on ollut iloakin. Saimme juuri ennen matkaamme ilmoituksen, jonka mukaan varaamastamme huvilasta oli löytynyt jonkinlaisia tuholaisia. Meille järjestyi suunniteltua huomattavasti laadukkaampi majoitus alkuperäiseen hintaan. Saamme siis nauttia reilunkokoisella pihamaalla niin tavallisesta uima-altaasta kuin lämpimästä porealtaastakin. Lapsilla on tilaa pelata palloa ja sisätilatkin toimivat hyvin. Kumpaakaan näistä taloista ei valitettavasti enää löydy Interhomen valikoimasta.

Sää kirkastuu vähitellen ja viimeisetkin pilvet kaikkoavat näkyvistä. Tuntuu hyvältä olla Istrian auringon alla. Kotikylämme Sveti Lovrečin keskusta sijaitsee parin kilometrin päässä talolta. Kävelyyn sopivan matkan voi taittaa tasaisella tiellä, jota reunustavat muratin peittämät kiviaidat. Ohitamme huolella hoidettuja viiniviljelmiä ja viljapeltoja. Sato on kypsymässä hyvää vauhtia. Pikkuruinen traktori puksuttaa jossain oliivilehdon takana ja sirkat sirittävät heinikossa.

Hiljainen Sveti Lovreč on yllättävän kuvauksellinen, vaikkei sieltä maailmanluokan nähtävyyksiä löydykään. Ihan varta vasten tähän sisämaan pikkukylään tuskin kannattaa kovin kaukaa lähteä, mutta toisaalta sijainti Istrian moottoritien tuntumassa on varsin kätevä. Suosittu Porečin rantakaupunki on noin viidentoista kilometrin päässä ja Rovinjiinkin ajaa vain puolessa tunnissa.


Pyhän Laurin mukaan nimetystä Sveti Lovrečista löytyy yksi Istrian parhaiten säilyneistä keskiaikaisista linnoitetuista keskustoista. Kissat vilistävät mukulakivikujien kätköihin, kun käännymme katsomaan korkealle kattojen yläpuolelle kohoavaa harmaata tornia.

Kylän uudemmalta puolelta löytyy pari baaria ja markettia. Lisäksi on posti ja leipomo, josta saa niin suolaista kuin makeaakin suorastaan naurettavan edulliseen hintaan. Joinakin päivinä torille ilmestyy vaatimattomia myyntikojuja.


Lähden eräänä päivänä kaksivuotiaan tyttären kanssa rataslenkille, jonka tarkoituksena on saada lapsi nukahtamaan päiväunilleen. Lähistöllä on useita muutaman talon pikkukyliä, joiden välillä risteilee kapeita maalaisteitä. Hiljainen seutu uinuu iltapäivän kuumuudessa. Kuulemani mukaan tällaiset Istrian syrjäkylät säilyvät asuttuina, koska alue on pieni ja ihmiset voivat käydä maalta käsin esimerkiksi Pulassa töissä. Toisaalta myös vanhempi väki haluaa asua viimeiseen asti kotitiloillaan. Tuollakin paikallinen mummo hymyilee ohikulkijoille pihaltaan, jonka häkissä kotkottaa lauma ruskeita kanoja.


Erään talon pihalla loikoillut kultainennoutaja rientää luoksemme. Se nuuhkaisee uteliaana tytärtä, joka on uudesta ystävästä riemuissaan. Käytämme koirasta luonnollisesti nimeä Hauva. Kysäisen hyväntahtoiselta eläimeltä, haluaisiko se lähteä oppaaksemme. Hauva heiluttaa häntäänsä ja tallustaa tietä pitkin ylämäkeen. Se ilmeisesti ymmärtää suomen kieltä.

Halkeillut asfaltti vaihtuu muhkuraiseen hiekkatiehen Rakovcin talojen jälkeen. Kuljemme hetken metsän varjoissa Hauvaa seuraten. Myrsky on pudottanut oksia tielle. Jossain vaiheessa Hauva lähtee opastamaan meitä tieltä syrjään, kunnes pysähtyy odottamaan jonkinlaisen muistomerkin eteen. Kivipaateen on kaiverrettu punainen tähti, sirppi ja vasara. Ei kai Hauva ole kommunisti?

Maaseudulla on mukava kävellä. Vastaan tulee punaista traktoria ajava isäntä, joka tervehtii meitä iloisesti kättään heiluttaen. Kuormana keikkuu valtava määrä vasta nostettuja perunoita. Tie muuttuu Jakići Gorinjissa jälleen päällystetyksi. Pihoilla näkyy mehiläistarhoja ja erilaisia viljelyksiä. Sympaattisella maanviljelysalueella on aitoa vanhanajan tunnelmaa.

Hauva johdattaa meidät reilun kuuden kilometrin kierroksen päätteeksi takaisin lomatalomme pihaan. Tytär ei koirasta johtuen nukkunut koko matkan aikana hetkeäkään. Hauva jää hetkeksi siliteltäväksi, kunnes lähtee jolkottamaan kotitalolleen päin.

Vapaana kuljeskelevat koirat ovat täälläpäin yleinen näky. Epäilemme seudulla seikkailevaa kolmen räksyttävän koiran koplaa lasten Muumi-pallon varastamisesta, sillä pallo on erään päivän aikana kadonnut mystisesti keskeltä pihanurmea.

Illan tullen varjot pitenevät ja auringonlasku punertaa taivaan. Yöstä tulee vaihteeksi tyyni ja tähtikirkas. Ilman viilentyessä kymmenen asteen tienoille on syytä siirtyä sisätilojen lämpöön. Vaikka lomapäivät kuluisivat leppoisasti pihamaallakin, ei Istrian kiinnostavia kyliä ja kaupunkeja voi jättää väliin. Motovunista ja Rovinjista olen jo kertonutkin, mutta seuraavassa postauksessa on luvassa lisää niemimaan muuta antia.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja