Lokakuussa 2024 tehtyyn New Yorkin -matkaan mahtui runsaasti elämyksiä, ja olen julkaissut reissusta paljon juttuja. Sarjan päättävässä kirjoituksessa käydään Vapaudenpatsaan juurella sekä tutustutaan Ellis Islandilla sijaitsevaan mielenkiintoiseen siirtolaismuseoon.

Aurinko valaisee syksyisen New Yorkin katuja, kun suunnistamme kohti Manhattanin eteläkärjessä sijaitsevaa Battery Parkin lauttaterminaalia. Kaupungissa on totta kai aina paljon turisteja, mutta matkailijamäärä tuntuu koko pariviikkoisen reissumme aikana häiritsevältä oikeastaan vain tänä aamupäivänä. Puiston alueelle muodostunut pitkä jono etenee hyvin hitaasti, ja pääsemme lopulta lauttaan vasta puolitoista tuntia paikalle saapumisemme jälkeen. Suurin pullonkaula on tarkka lentokenttätyylinen turvatarkastus.

Lauttaliput Vapaudenpatsaasta tunnetulle Liberty Islandille sekä viereiselle Ellis Islandille kannattaa ostaa hyvissä ajoin etukäteen Statue City Cruisesin nettisivuilta. Muutkin yhtiöt mainostavat erilaisia risteilyjä, mutta Statue City Cruises on ainoa, joka saa rantautua näille saarille. Molemmille saarille saa jäädä haluamakseen ajaksi ja jatkaa kierrosta jollakin seuraavalla lautalla. Risteilyn voi aloittaa Battery Parkin sijasta myös New Jerseyn Liberty State Parkista, jossa jonoista ei liene harmia.

---

Vapaudenpatsas – Vierailu Liberty Islandilla

Päivä etenee mukavasti, kunhan lopulta pääsemme lautan kyytiin. Nautimme kirkkaasta säästä sekä maisemista, sillä varsinkin näkymä Manhattanille päin on mykistävän upea. Katse kääntyy silti pian nopeasti lähestyvän Vapaudenpatsaan suuntaan. Lauttamatka vie vain noin vartin verran. Tuntuu hienolta nähdä maailmankuulu patsas lähietäisyydeltä. Aiemmalla New Yorkin -matkallamme ihailimme sitä vain kauempaa, ilmaisen Staten Island Ferryn kyydistä.

Teemme kierroksen pienen Liberty Islandin ympäri. Vierailemme pikaisesti ilmaisessa museossa, jossa käydään läpi Vapaudenpatsaan taustatietoja sekä erityisesti sen rakentamista.

Opin muun muassa, että nimikkotornistaan tunnettu Gustav Eiffel osallistui Vapaudenpatsaan rakentamiseen suunnittelemalla sen tukirakenteet. Museon näyttävin esine on Vapaudenpatsaan alkuperäinen soihtu, joka oli käytössä vuoteen 1986 saakka.

Vapaudenpatsas on Ranskan kansan Yhdysvalloille antama lahja, jolla juhlistettiin maiden välistä ystävyyttä. Ranskassa järjestettiin suuri rahankeruukampanja patsaan rahoittamiseksi, kun taas Yhdysvalloissa kerättiin varoja jalustan toteuttamista varten.

Kuvanveistäjä Frédéric Auguste Bartholdin suunnittelema patsas on jalustoineen 93 metriä korkea, joten se näkyy kauas. Vapaudenpatsas on toivottanut New Yorkiin saapuneet laivamatkailijat tervetulleiksi vuodesta 1866 lähtien. Hahmon oikeassa kädessä oleva soihtu kuvaa vapautta ja valoa, kun taas vasemmassa kädessä olevaan lakitauluun on kirjoitettu Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen päivämäärä.

Lauttalippujen oston yhteydessä on mahdollisuus varata vierailu Vapaudenpatsaan korokkeen päälle tai ylös aina patsaan kruunun sisälle saakka. Korokkeen päälle pääsee hissillä, mutta kruunuun täytyy kavuta kierreportaita pitkin. Lisämaksu näille näköalapaikoille pääsystä on hyvin pieni, mutta varaus erityisesti kruunuun nousemista varten täytyy tehdä hyvissä ajoin etukäteen. Meille riittää patsaan katselu maan tasalta, sillä emme halua viettää Liberty Islandilla kovin paljoa aikaa. Tarkoituksenamme on nimittäin ehtiä tutustumaan Ellis Islandin siirtolaismuseoon kiireettömästi.

Liberty Islandilta on hienot näkymät Manhattanille päin ja maisemia kelpaa varsinkin näin kauniina päivänä pysähtyä ihailemaan. Lauttalaiturin lähistöllä toimii kahvila, jota emme kuitenkaan lähde lähemmin tutkimaan.

---

Ellis Islandin siirtolaismuseo

Vaikka Vapaudenpatsas onkin maailmankuulu, pidän Ellis Islandia päivän pääkohteena. Seuraavalle laituriin saapuvalle lautalle on melko pitkä jono, mutta mahdumme onneksi siitä huolimatta hyvin kyytiin. Matka on lyhyt, sillä Ellis Island sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä Liberty Islandista.

Istahdamme Ellis Islandille rantauduttuamme penkille syömään lautalta ostetut hotdogit. Ne eivät ole valtavan suuria, mutta siirtävät nälkää riittävästi, jotta jaksamme tutustua siirtolaismuseoon. Lähisuvussani ei ole valtameren ylittäneitä siirtolaisia, enkä ole itsekään harkinnut vakavissani ulkomaille muuttamista, mutta aihe on mielestäni äärimmäisen kiehtova.

Laivalla New Yorkiin saapuneet siirtolaiset astuivat maihin Ellis Islandilla, jossa toimi vuosina 1892–1954 vilkas vastaanottokeskus. Varsinainen massamuutto päättyi jo vuonna 1924, jolloin siirtolaislakeja tiukennettiin oleellisesti. Ellis Islandin kautta ehti tulla Yhdysvaltoihin yli 12 miljoonaa parempaa elämää tavoitellutta ihmistä. Voi vain kuvitella, kuinka paljon heidän jälkeläisiään asuu Yhdysvalloissa nykyään. Kalleimpien luokkien matkustajat tarkastettiin jo laivalla, joten Ellis Islandille tulijat edustivat yleensä alempia yhteiskuntaluokkia.

 
Entisessä vastaanottokeskuksessa toimivan siirtolaismuseon pääsymaksu sisältyy lauttamatkan hintaan. Museo täyttää odotukseni hyvin. Vietämme sisätiloissa perheellemme sopivasti reilut kaksi tuntia, mutta näyttelyissä olisi voinut viihtyä kauemminkin esimerkiksi ihmisten elämäntarinoista kertovia videoita katselemalla. Englanniksi luettavaa tietoa on hyvin paljon, kun taas erilaisia esineitä voisi olla näytteillä enemmänkin. Hyvin kieltä osaava vanhempi tyttäremme vaikuttaa olevan museosta todella kiinnostunut, kun taas nuorempi ei jaksa innostua yhdessä lukemistamme teksteistä yhtä paljon.

Alimman kerroksen näyttelyissä pääsee tutustumaan muun muassa siirtolaisuuden nykypäivään. Videonäytöille voi valita katsottavakseen siirtolaisten tarinoita. Mukana on sekä kuuluisia henkilöitä että ihan tavallisia eri puolilta maailmaa kotoisin olevia ihmisiä. He kertovat taustastaan, muuton syistä, sopeutumisesta sekä nykyisestä amerikkalaisesta elämästään.

Eräältä näytöltä voi tutkia eri kansalaisuuksien, kuten vaikkapa suomalaisten määrää eri puolilla Yhdysvaltoja. Pääsemme kokeilemaan myös Yhdysvaltojen kansalaisuuden hakemisprosessiin kuuluvaa testiä, jossa mitataan tietoja maan historiasta sekä hallintojärjestelmästä. Testi osoittautuu varsin kimurantiksi, emmekä onnistu läpäisemään sitä ainakaan ensimmäisellä yrittämällä.

Toisen kerroksen ja samalla koko rakennuksen ylivoimaisesti näyttävin tila on suuri Registry Room, jossa siirtolaiset tutkittiin ja tarkastettiin. Juhlavalta näyttävä sali oli aikoinaan hyvin vilkas ja äänekäs paikka, jonka moni tulokas koki peräti pelottavaksi. Ilmassa oli helpotusta pitkän merimatkan päättymisestä, mutta myös hämmennystä. Jännitys oli luonnollisesti pinnassa ennen kuin varmistui, saisiko raskaan höyrylaivamatkan tehnyt ihminen luvan päästä määränpäähänsä. Olisi tuntunut musertavalta joutua palaamaan saman tien takaisin, varsinkin jos kaikki säästöt oli sijoitettu laivalippuun. Pari prosenttia saapuneista joutui kokemaan tuon tylyn kohtalon.

Registry Room oli käytössä vuodesta 1900 alkaen, jolloin uusi vastaanottorakennus valmistui tulipalossa tuhoutuneen tilalle. Siirtolaisiksi pyrkiviltä kului Ellis Islandilla yleensä muutamia tunteja, joista suurin osa meni jonottamiseen. Saarella suoritettiin erityisesti tartuntatauteihin liittyvä ripeä terveystarkastus, selvitettiin mahdollista rikostaustaa sekä arvioitiin kykenevyyttä itsensä elättämiseen Amerikassa. 

 
Samassa kerroksessa sijaitseva Through America’s Gate -näyttely on mielenkiintoinen ja perehdymme siihen varsin perusteellisesti. Näyttely kertoo vaihe kerrallaan siirtolaisten saapumisesta ja kohtelusta Ellis Islandilla. Kiinnostavimpia ovat yksittäisten ihmisten tarinat. Vaikka esillä on muutamia esineitäkin, perustuu näyttelyn anti suurelta osin luettaviin teksteihin tai ääniopastuslaitteen kuuntelemiseen. On kiehtovaa, että tietoa on tarjolla juuri samoissa tiloissa, joissa siirtolaisetkin ovat aikoinaan kulkeneet. Mieleeni jää eräänlainen kuulusteluhuone, jossa osa tulokkaista joutui selvittämään taustojaan ennen maahantulopäätöksen tekemistä.

Kerroksen toisesta päästä löytyvä Peak Immigration Years -näyttely johdattaa siirtolaisuuden vilkkaimpiin vuosiin, jotka osuivat 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuun. Samalla tulee pohdittua maahanmuuton taustoja, joihin liittyi muun muassa köyhyyttä sekä vainojen, sotien tai nälänhädän kaltaisia kriisejä. Esillä on erilaisia mainosjulisteita sekä passeja, joista muutamat ovat suomalaisia. Vielä 1920-luvulla koko perhe saattoi mahtua samaan passikuvaan.

On jännittävää miettiä siirtolaisten laivamatkoja valtameren ylitse. Olen käynyt Belgian Antwerpenissa sijaitsevassa erinomaisessa Red Star Linen museossa, joka käsittelee eurooppalaisten muuttoa Amerikkaan lähtösataman näkökulmasta. On mielenkiintoista jatkaa aiheeseen tutustumista täällä valtameren toisella puolella New Yorkissa. Osa tulokkaista jäi kaupunkiin, mutta moni jatkoi rautateitä pitkin muualle Amerikan ihmemaahan.

Ylimmän kerroksen näyttelyissä voi tutustua Ellis Islandin historiaan ja kehitykseen. Samalla selviää, kuinka paljon rakennuksia on remontoitu, jotta ne on saatu nykyiseen kuntoonsa. Näytteillä on jo ruostuneita esineitä, jotka ovat olleet käytössä saaren vastaanottokeskuksessa ja sairaalassa silloin kauan sitten. Yksi museon osa havainnollistaa siirtolaisten tarinoita kotimaista tuotujen esineiden avulla.

Saari on saanut nimensä Samuel Ellisiltä, joka osti sen itselleen vuonna 1770. Saaren koko oli tuolloin vain murto-osa nykyisestä, sillä Ellis Islandia on laajennettu erikoiseen kulmikkaaseen muotoonsa täyttömaan avulla. Siirtolaisten vastaanottokeskus eli nykyinen museo hallitsee saaren toista puolta, kun taas muuhun alueeseen ja esimerkiksi entisiin sairaalarakennuksiin pääsee tutustumaan ainoastaan opastetulla Hard Hat Tourilla. Opastukseen oikeuttavat liput hankitaan etukäteen lauttalippujen oston yhteydessä.

 
Näyttelyssä tulee vastaan ensimmäistä Ellis Islandin kautta saapunutta siirtolaista esittävä patsas. Teini-ikäinen Annie Moore tuli Irlannista Yhdysvaltoihin vuoden 1892 ensimmäisenä päivänä. Hahmo näyttää minusta tutulta, sillä olen tavannut Annien aiemminkin. Irlannin etelärannikolla Cobhissa vuosia sitten näkemäni patsas on kuitenkin hieman erilainen, sillä siellä Annien rinnalla on kaksi pikkuveljeä.

Meiltä kuluu siirtolaismuseossa reilut kaksi tuntia, ja olisin voinut viihtyä helposti kauemminkin. Päivän toiseksi viimeinen alus takaisin Manhattanille lähtee jo puoli viiden jälkeen. Saamme hyvät paikat yläkannelta, josta kelpaa ihailla maisemia lyhyen lauttamatkan ajan. Retken alkuosaan kuului harmillisen paljon jonottamista, mutta päivä on ollut muuten todella antoisa ja mielenkiintoinen. Tuntui sykähdyttävältä nähdä Vapaudenpatsas lähietäisyydeltä, mutta vieläkin kiinnostavampaa oli tutustua siirtolaishistoriaan Ellis Islandilla. Pieni saari on täynnä miljoonien ihmisten koskettavia tarinoita.

Syyskuun 11. päivä vuonna 2001 jätti synkän jälkensä maailmanhistoriaan. World Trade Centerin terrori-iskuissa sortuneiden kaksoistornien paikalla toimii nykyään museo, joka kertaa surulliset tapahtumat tarkasti ja koskettavasti.

Tuo syksyinen tiistai kuuluu niihin päiviin, jonka kulun muistan hyvin vielä vuosien jälkeenkin. Toimistolla Helsingin Lauttasaaressa oli meneillään tavallinen työpäivä, kun ympäri avokonttoria alkoi kuulua uskomattomia uutisia Amerikasta. Lentokone oli törmännyt World Trade Centerin ikonisiin kaksoistorneihin New Yorkissa. Aiheesta tuli lähetettyä tekstiviestejä kavereiden kanssa ja illalla katsoin avovaimon vieressä dramaattisia uutislähetyksiä kotisohvalla. Suuri määrä ihmisiä oli kuollut, tornit sortuneet ja koko maailma odotti henkeään pidätellen mitä tapahtuisi seuraavaksi.

Nykyään entisten kaksoistornien paikalla toimii päivämäärän mukaan nimetty 9/11-museo. Museovierailu ei kuulunut alun perin suunnitelmiimme, mutta päätämme onneksi valita sen viimeisen matkapäivämme ohjelmanumeroksi. Pääsyliput tähänkin nähtävyyteen täytyy varata etukäteen netistä. Lippuihin valittu sisäänkäyntiaika on melko tarkka, sillä ulkona päivystävä henkilökunta ei päästä vierailijoita sisään kovin paljoa etuajassa. Kun ovelle asti lopulta pääsee, sujuu kaikki turvatarkastusta myöten hyvin ripeästi.

Museo on kovin mielenkiintoinen ja meiltä kuluu sisällä helposti lähes kolme ja puoli tuntia. Erityisesti perheen yläkoululainen kiinnostuu aiheesta todella paljon, ja olisi voinut viihtyä museossa jopa pidempään. Toisaalta pikkusiskolle riittäisi lyhyempikin aika, koska hän ei vielä ymmärrä englanninkielistä sisältöä aivan yhtä sujuvasti. 

Museo on rakennettu sortuneiden kaksoistornien kohdalle, niiden paikalla nykyisin näkyvien vesialtaiden alapuolelle. Maanalaiset tilat ovat siis siellä, missä tornien perustukset ovat aikoinaan sijainneet. Nähtävillä on edelleen jonkin verran pilvenpiirtäjien alkuperäisiä rakenteita tai niiden jäänteitä. Tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluvat portaat, joita pitkin monet ihmiset pakenivat henkensä edestä turvaan. Esillä on myös muuta kookasta esineistöä, kuten katolla olleen antennin jäännökset.

Laajan aulamaisen tilan keskellä on sortuneista pilvenpiirtäjistä jäljelle jäänyt pylväs, jolla on suuri symbolinen arvo. Pylväs on täynnä erilaisia muistokirjoituksia sekä iskun uhrien kuvia. Nähtävillä on myös video, jossa tämä Last Column irrotetaan alkuperäiseltä paikaltaan ja viedään juhlasaatossa säilöön John F. Kennedyn lentokentälle. Videolla pylvästä käsitellään kunnioittavasti ja se näyttää rekan lavalla ikään kuin jättimäiseltä ruumisarkulta mustine suojakankaineen, Yhdysvaltain lippuineen ja kukkaseppeleineen. Pylväs oli viimeinen raivaustyömaalta pois viety esine ja se palautettiin tänne Manhattanille museon rakennusvaiheessa. 9/11-museo avattiin yleisölle toukokuussa 2014.

Museo jakautuu muutamaan eri osaan. Väljissä aulamaisissa tiloissa on edellä mainittua esineistöä ja siellä voi esimerkiksi kuunnella nauhoitteita ihmisten kokemuksista terrori-iskuun liittyen. Näytteillä on myös moottoripyöriä, jotka on koristeltu tapahtumien muistoksi. Valokuvaaminen on täällä sallittu, toisin kuin varsinaisessa päänäyttelyssä. Syyskuun 11. päivän tapahtumista kertova päänäyttely sijaitsee entisen Pohjoistornin paikalla hieman ahtaissa tiloissa, joissa valokuvauskielto varmasti helpottaa kaikkien vierailua.

Päänäyttelyn tilat ovat sen verran sokkeloiset, ettemme edes ymmärrä kokonaisuuden laajuutta ennen kuin olemme kulkeneet jonkin aikaa eteenpäin. Nähtävillä on yksityiskohtaista tietoa World Trade Centeristä ennen terrori-iskuja, tapahtumien aikana sekä niiden jälkeen. Syyskuun 11. päivästä kerrotaan todella yksityiskohtaisesti minuutti minuutilta ja tapahtumia kuvataan monesta eri näkökulmasta. Esillä on valtava määrä videomateriaalia, tekstejä, valokuvia sekä äänitallenteita esimerkiksi hätäkeskukseen tulleista puheluista.

Nähtävillä on raunioista löytyneitä jokapäiväisiä esineitä kengistä disketteihin, sanomalehtien etusivuja eri puolilta maailmaa, perheenjäsenistä jätettyjä katoamisilmoituksia, videotallenteita uutislähetyksistä sekä paljon muuta aiheeseen liittyvää. Esineiden liittäminen ihmisten nimiin, valokuviin ja elämäntarinoihin tekee museokokemuksesta hyvin koskettavan. Minusta traagisimpia valokuvia ovat ne, jotka esittävät palavista torneista väistämättömään kuolemaan hyppääviä ihmisiä.

Eri kulmauksissa käydään läpi neljän kaapatuiksi joutuneen lentokoneen tarinat. Kaikkiaan 19 terroristia kaappasi kaksi American Airlinesin ja kaksi United Airlinesin Yhdysvaltain sisäisellä lennolla ollutta konetta. Ensimmäinen niistä törmäsi World Trade Centerin Pohjoistorniin kello 8:46 ja toinen Etelätorniin kello 9:03 paikallista aikaa. Hieman myöhemmin kolmas lentokoneista ohjattiin Washingtonissa puolustusministeriö Pentagonin kylkeen. Neljännen koneen matkustajat onnistuivat nousemaan kapinaan ja estämään kaappareiden suunnitelmat, mutta kaikki mukana olleet kuolivat Pennsylvaniassa tapahtuneessa maahansyöksyssä. Tapahtumien etenemisen ohessa käydään läpi muun muassa puheluita, joita jotkut matkustajat saivat soitettua rakkailleen ennen kuolemaansa.

Etelätorni sortui kello 9:59 ja Pohjoistorni hieman myöhemmin 10:28. Pelastustoimet olivat monin tavoin haastavia, mutta selviytyneiden määrää voidaan pitää olosuhteisiin nähden suhteellisen korkeana. Jälkeenpäin on helppo sanoa että Etelätornin evakuointi olisi pitänyt aloittaa heti Pohjoistorniin tapahtuneen ensimmäisen iskun jälkeen, mutta kukaan ei tuossa vaiheessa osannut vielä odottaa toista lentokonetta. Tilanne ymmärrettiin lopullisesti terrori-iskuksi vasta toisen törmäyksen jälkeen. Kaikkiaan tapahtumissa kuoli lähes kolmetuhatta ihmistä.

Yksi näyttelyn osista kertoo iskujen taustasta, terroristijärjestö al-Qaidasta ja tapahtumien seurauksista. Terroristijärjestön tarkkoja ajatuksia on vaikea tietää tai tiivistää, mutta on selvää etteivät Yhdysvaltojen toimet Lähi-idän suunnalla olleet miellyttäneet. Presidentti George W. Bush julisti pian syyskuun 11. päivän jälkeen terrorismin vastaisen sodan, ja lentokenttien turvatarkastukset tiukentuivat kautta maailman. Yhdysvaltain armeija surmasi al-Qaidan johtajan Osama bin Ladenin vuonna 2011 Pakistanissa, mutta terrori-iskun seuraukset heijastuvat omalla tavallaan maailmantilanteeseen edelleen.

Museon avarammasta osasta löytyy pelastustöissä pahasti vaurioitunut paloauto. Tuhannet rohkeat pelastustyöntekijät saapuivat torneille auttamaan parhaansa mukaan, mutta valitettavasti tehtävissä menehtyi reilusti yli kolmesataa palokunnan jäsentä sekä monia poliiseja. Tornien romahdettua Manhattanin eteläosa peittyi myrkyllisten kaasujen ja harmaan pölyn alle. Valtava määrä ihmisiä altistui myrkyllisille aineille, minkä seurauksena tuhansia paikalla olleita on kuollut tapahtumia seuranneina vuosina erilaisiin sairauksiin, lähinnä syöpiin. Tuo uhriluku kasvaa edelleen.

Käymme vielä lopuksi Etelätornin paikalla sijaitsevassa museon siivessä, joka on omistettu syyskuun 11. päivänä kuolleille ihmisille. Nähtävillä on valokuvat kaikista terrori-iskun lähes kolmestatuhannesta välittömästä uhrista. Täältä löytyy myös tila, jossa kerrotaan menehtyneiden elämäntarinoita kuvien kera yksi kerrallaan lyhyinä esityksinä. Näitä tarinoita olisi tehnyt mieli jäädä kuulemaan pitkäksikin aikaa, mutta olemme jo sen verran väsyneitä ja nälkäisiä, että jatkamme pian kohti uloskäyntiä. Museon eri osiin voi tutustua haluamassaan järjestyksessä, joten on tavallaan sääli että päädyimme tänne vasta lopuksi. On hienoa, ettei museossa kerrota vain ihmisten kuolemasta, vaan myös siitä millaisen elämän he elivät.

Museo on todella vaikuttava ja hienosti toteutettu kokonaisuus. Traagista aihetta on käsitelty hienovaraisesti, mutta silti hyvin yksityiskohtaisesti, perusteellisesti ja informatiivisesti. Taustalla on havaittavissa amerikkalaista mahtipontisuutta, jossa kaikkia menehtyneitä sekä pelastustöihin osallistuneita pidetään suurina ja arvostettuina sankareina. Suosittelen 9/11-museota lämpimästi kaikille New Yorkissa vieraileville, sillä kohde yllätti meidät todella positiivisesti ja kuului lopulta aiheen synkkyydestä huolimatta matkan kohokohtiin.

Entisten kaksoistornien paikalla on nykyään kaksi suurta muistoallasta, joissa virtaa mieltä rauhoittava vesi. Altaiden reunoille on kaiverrettu kaikkien syyskuun 11. päivän iskuissa kuolleiden nimet. Muistoaltaat sijaitsevat puistossa, jonne on vapaa pääsy. Museon sisäänkäynti tapahtuu altaiden välissä olevan rakennuksen kautta.

Alueella kohoavat nyt uuden World Trade Centerin rakennukset. Niistä korkeimmassa toimiva One World Observatory on hieno näköalapaikka, josta kelpaa katsella kaupunkimaisemia. Kerroin näköalatasanteesta jo aiemmin jutussa New Yorkin näköalapaikkoja: One World Observatory.
   
Lue myös koko matkastamme kertova juttu Unelmien lomamatka New Yorkiin.

Museosta löytyy lisätietoa virallisilta nettisivuilta osoitteesta 911memorial.org.