Tuusulanjärven taiteilijayhteisön kotimuseot ovat hienoja vierailukohteita, joissa voi aistia 1900-luvun alun kansallisromanttista henkeä. Esittelen nyt Ainolan, Aholan ja Suvirannan, jotka sijaitsevat kivenheiton päässä toisistaan Järvenpään eteläosassa.

Ainutlaatuinen taiteilijayhteisö sai alkunsa, kun kirjailija Juhani Aho ja hänen taidemaalarivaimonsa Venny Soldan-Brofeldt muuttivat Tuusulanjärven maisemiin vuonna 1897. He houkuttelivat pian samoille kulmille koko joukon suomalaisen kulttuurin merkkihenkilöitä, joita olivat Jean Sibelius, Eero Järnefelt, Pekka Halonen sekä J.H. Erkko. Taiteilijoita viehättivät alueen rauhallisuus ja kaunis luonto, mutta toisaalta myös lyhyt junamatka ihmisten ilmoille Helsinkiin. Yhteisöllä oli merkittävä vaikutus suomalaisen kansallishengen nostamisessa ennen maamme itsenäistymistä.

Olen viettänyt aina kesiäni Tuusulanjärven maisemissa, joten taiteilijayhteisön tarina on tullut varsin tutuksi. Itselleni läheisimmät taiteilijakodit ovat aiemmin esittelemäni Halosenniemi ja Erkkola, mutta olen käynyt monesti esimerkiksi Ainolassakin. Toisaalta Suvirannassa vierailin viime kesänä vasta ensimmäistä kertaa.

---

Jean ja Aino Sibeliuksen Ainola

Ainola on Keski-Uudenmaan kansainvälisesti tunnetuin nähtävyys. Jean ja Aino Sibelius rakennuttivat uuden kotinsa seudulle aiemmin muuttaneiden taiteilijaystäviensä naapuriin. Rauhallinen ympäristö teki hyvää säveltäjämestarille, jota pääkaupungin anniskeluravintolat olivat vetäneet puoleensa liiankin kovasti. Ennen Ainolan valmistumista perhe asui pari vuotta Keravalla, jolloin myös Sibeliuksen maineikkain teos Finlandia valmistui.

Sibeliukset pääsivät muuttamaan arkkitehti Lars Sonckin suunnittelemaan Ainolaan syksyllä 1904. Tilaa riitti hyvin koko perheelle sekä uskolliselle palvelusväelle, joskin Aino hieman moitti joitakin ratkaisuja. Hänen mielestään poikamies Sonck ei ollut ihan ymmärtänyt kaikkia suurperheen asunnon tarpeita. Sibeliuksilla oli kaikkiaan kuusi tytärtä, joista Kirsti oli kuollut traagisesti lavantautiin jo aiemmin. Kaksi nuorinta syntyivät perheen asuessa jo Ainolassa.

Ainolassa ihastuttaa erityisesti rakennuksen tunnelma. Sisustus on säilytetty alkuperäisessä asussaan, joten tuntuu helpolta kuvitella talon isäntä istumaan nojatuoliin sikari suussaan. Ikkunalla kukkivat kodikkaat pelargoniat ja esineiden joukosta voi bongata Italiasta tuotuja matkamuistoja. Seinillä on Sibeliusten ystävien, kuten Akseli Gallen-Kallelan, Albert Edelfeltin, Pekka Halosen sekä Ainon veljen Eero Järnefeltin taideteoksia.

Oma suosikkini Ainolan huoneista on funkkistyylinen kirjasto, jossa myös Jean itse viihtyi parhaiten. Täällä kyllä kelpaisi lueskella mukaansatempaavaa kirjaa tai viettää iltaa hyvässä seurassa.

 
Myös Ainolan keittiö on kodikas. Aino itse ei juurikaan laittanut ruokaa, mutta säilöi innokkaasti puutarhassa kasvattamiaan hedelmiä, vihanneksia, kasviksia ja juureksia. Keittiössä voi katsella mielenkiintoista esineistöä vuosikymmenten takaa.

Ainolassa on hyvä varata aikaa puutarhaan tutustumiseen. Tämä oli nimenomaan Ainon valtakuntaa, jossa kasvoi suuri osa koko perheen ravinnosta. Vierailimme Ainolassa viimeksi syyskuussa, jolloin puutarhan antimia oli yhä poimittavissa. Jean viihtyi parhaiten puutarhan laidalla kasvavalla metsäalueella, jonka ”temppeliksi” nimeämällään hiljaisella paikalla hän kävi mietiskelemässä.

Pihamaalta löytyy tietenkin myös sauna. Rakennus on Aino Sibeliuksen suunnittelema ja sen yksityiskohtiin kuuluu puinen kouru, jonka avulla vesi saatiin johdettua suoraan kaivosta kylpyammeeseen. Aino itse ei ollut saunaihmisiä, mutta Jean viihtyi saunassa usein tuntikausia.

Puutarhan nähtävyyksiin kuuluu myös Jean ja Aino Sibeliuksen hauta. Pronssinen muistomerkki on pelkistetty mutta juhlallinen maassa makaava paasi. Jean Sibelius menehtyi syyskuussa 1957, minkä jälkeen Aino asui talossa vuoteen 1969 eli lähes kuolemaansa saakka. Ainola avattiin museona yleisölle vuonna 1974.

Ainolassa käydessä kannattaa vierailla myös Kahvila Auliksessa, joka sijaitsee lipunmyyntirakennuksessa sisäänkäyntiportin läheisyydessä. Suosittelen lähiympäristön tunnelmallisista kesäkahviloista myös Kallio-Kuninkalaa sekä Vellikelloa.

Vierailuinfo 2025: Ainola on avoinna touko–syyskuussa ti–su klo 10–17. Aikuisten pääsyliput 16 €, 7–16-vuotiaat lapset 5 €. Museokortti käy. Lisätiedot: ainola.fi

---

Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Ahola

Juhani Ahoa ja Venny Soldan-Brofeldtia voidaan pitää taiteilijayhteisön perustajina, koska he saapuivat Tuusulanjärven rannalle ensimmäisinä. Toisin kuin ystävänsä, he asuivat täällä vain vuokralla ja olivat myös taiteilijayhteisön ydinjoukon ainoat, jotka muuttivat myöhemmin pysyvästi pois Tuusulasta. Syitä vuonna 1911 tapahtuneeseen muuttoon olivat talousongelmat, perheen lasten koulunkäynti sekä Helsingissä odottaneet tehtävät.   

Ahola tunnettiin ennen taiteilijapariskunnan saapumista Vårbackan huvilana, joka kuului Järvenpään kartanolle. Nykyään täällä toimii Juhanin ja Vennyn elämästä kertova museo. Juhani Aho – alkuperäiseltä nimeltään Johannes Brofeldt – oli ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija. Siitä huolimatta kalastus oli Juhanille niin tärkeä harrastus, että hän piti itseään enemmän kalamiehenä kuin kirjailijana. Näin ollen kodin sijainti järven rannalla oli varmasti mieluisa.

Kalareissujen lisäksi Juhani piti kovasti naisista, ja ehti ihastua esimerkiksi kauniiseen Aino Järnefeltiin, josta kuitenkin tuli Sibeliuksen vaimo. Vielä paljon merkittävämpi tapaus oli pitkä suhde Venny-vaimon pikkusiskoon Tillyyn. Kirjailija sai vaimonsa kanssa kaksi poikaa, mutta myös Tilly synnytti yhden Juhanin jälkeläisen.

Venny Soldan-Brofeldtia kuvaillaan vahvaksi, itsenäiseksi ja boheemiksi feministiksi, joka hyödynsi lahjakkuuttaan monipuolisesti. Yllä olevassa kuvassa näkyy Vennyn maalaama muotokuva ystävästään, tanssija Maggie Gripenbergistä. Venny tunnetaan erityisesti taidemaalarina, mutta hän työskenteli myös muun muassa kuvittajana, kuvanveistäjänä ja korusuunnittelijana. Hänen teoksiaan arvostettiin ulkomaita myöten, sillä esimerkiksi vuonna 1900 Soldan-Brofeldt sai pronssimitalin Pariisin maailmannäyttelyn yhteydessä järjestetystä taidenäyttelystä. Venny herätti monissa aikalaisissaan pahennusta miehekkäillä tavoillaan, kuten piipun polttamisella, ronskilla kiroilulla ja pitkien housujen käyttämisellä.

Museon huoneissa on näytteillä Vennyn maalaustarvikkeita ja teoksia sekä jonkin verran perheelle kuuluneita tavaroita. Nähtävillä on esimerkiksi Juhanin kalastusvälineitä sekä sukset, joilla hän hiihti talvisin jäätä pitkin Halosenniemeen saunomaan. Yksi mielenkiintoisimmista esineistä on Vennyn suunnittelema ja kaivertama entisen piharakennuksen ovi, joka palasi erinäisten vaiheiden jälkeen pari vuotta sitten takaisin Aholaan museoesineeksi.

Taiteilijaperheet olivat päivittäin tekemisissä keskenään. Naapuruston lapset kävivät mielellään Aholassa, jossa he pääsivät näyttelemään Vennyn suunnittelemissa esityksissä. Aholasta tuli myös kulttuurin merkkihenkilöiden vilkas kohtaamispaikka, jossa keskusteltiin suomalaisuusaatteesta ja toisinaan myös juhlittiin. Mieleeni on muotoutunut kuva Juhani Ahosta maanläheisenä kansanmiehenä, joka saattoi kulkea kylillä villapaita yllään. Itseäni huvittaa kovasti ajatus aina tyylikkäästä Jean Sibeliuksesta hieno puku päällään Ahon kalastusveneen kyydissä. Sibelius ei kuulemma sietänyt kalan hajua ja kiersi kävelyretkillään naapurinsa talon kaukaa, jos Juhani kuivasi pihalla saaliitaan.

 
Venny ja Juhani ovat kiehtovia henkilöitä, ja Ahola mielenkiintoinen vierailukohde esineineen sekä tarinoineen. Talo ei silti sykähdytä ainakaan itseäni niin paljon kuin muut Tuusulanjärven taiteilijakodit. Syynä on varmasti se, ettei rakennus ole enää alkuperäisessä asussaan. Toinen kerros rakennettiin vasta Ahon perheen poistuttua, ja talo on toiminut esimerkiksi kotitalousopiston opettajien asuntolana. Ahola on hyvä museo, muttei vedä rakennuksena vertoja Halosenniemelle, Ainolalle, Erkkolalle tai Suvirannalle.

Vierailuinfo 2025: Ahola on avoinna touko–syyskuussa ti–su klo 10–17. Aikuisten pääsyliput 12 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortti käy. Lisätiedot: jarvenpaantaidemuseo.fi/ahola

---

Eero ja Saimi Järnefeltin Suviranta

Taidemaalari Eero Järnefeltin ja hänen vaimonsa Saimin rakennuttama Suviranta valmistui Tuusulanjärven rantaan vuonna 1901. Arvostetussa kulttuuriperheessä kasvanut Eero tunnetaan erityisesti luontoaiheisista teoksistaan, joista monet kuvaavat maalarin suosikkimaisemaa Kolia. Saimi teki puolestaan uraa näyttelijänä Helsingin Suomalaisessa Teatterissa, kunnes äitiys sai hänet jättämään teatterin ja keskittymään kodin askareisiin sekä muun muassa käännöstöihin. Parille syntyi kaikkiaan viisi lasta. Saimin sisaruksista tunnetuin on kirjailija Anni Swan.

Suvirannan sydän on ateljee, johon suuret pohjoiseen antavat ruutuikkunat tuovat valoa. Tila tuo mieleeni muita näkemiäni ateljeekoteja, kuten läheisen Halosenniemen tai Aix-en-Provencessa sijaitsevan Paul Cézannen työhuoneen. Suvirannan seinät ovat luonnollisesti täynnä taidetta, johon kuuluu Eero Järnefeltin lisäksi muidenkin taiteilijoiden teoksia. Myös Eeron ja Saimin tyttärestä Laura Järnefeltistä tuli menestynyt taidemaalari, ja ateljeen seinällä näkyvätkin sekä isän että tyttären paletit vierekkäin.

Eero oli sisarensa miehen Jean Sibeliuksen läheinen ystävä, ja taiteilijat viettivätkin keskenään paljon aikaa. Suvirannan ensimmäisenä jouluna joulupukkina toimi Juhani Aho, joka toi perheen lapsille oikean kissanpennun. Taiteilijaperheet tekivät toisinaan yhteisiä retkiä järven vastarannalla sijaitsevalle Sarvikalliolle, jota Järnefelt kutsui lempimaisemaansa mukaillen Pikku-Koliksi. Järnefeltit muuttivat vuonna 1917 Helsinkiin, mutta Suviranta säilyi perheen kesäpaikkana, jonne tultiin viettämään juhlapyhiä ympäri vuoden.

Suvirannassa viehättää päärakennuksen lisäksi myös suuri puutarha. Eero itse istutti tänne tammia ja Saimi ahkeroi kasvien parissa. Talolta on vain lyhyt matka Tuusulanjärven rantaan. Järvi on täällä mielestäni jopa lähempänä, kuin tieltä katsottuna saattaisi arvata.

Suviranta on pysynyt saman perheen kotina näihin päiviin asti. Laura Järnefelt muutti takaisin lapsuudenkotiinsa vuonna 1933 ja viihtyi Suvirannassa elämänsä loppuun saakka eli syksyyn 1985. Suvirannan nykyinen isäntä on Lauran poika Juhani Kolehmainen, joka on asunut talossa suuren osan pitkästä elämästään ja huolehtinut arvokkaan rakennuksen kunnossapidosta. Kolehmainen myi rakkaan Suvirantansa Järvenpään kaupungille vuonna 2018, mutta hänellä on elinikäinen asumisoikeus talossa. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen tulevaisuus on näin ollen turvattu parhaalla mahdollisella tavalla.

Koska kyseessä on yksityiskoti, pääsee Suvirantaan tutustumaan vain opastetuilla kierroksilla eikä sisätiloissa saa kuvata. Juhani Kolehmaisen ajan jälkeen talo on tarkoitus avata ympärivuotisena museona. Minulle Suvirannassa vierailu oli hyvinkin sykähdyttävä kokemus, koska olen kulkenut talon ohitse lukemattomia kertoja, mutten ollut käynyt tiiviin pensasaidan suojaamalla pihamaalla ennen viime kesää. Näin ainakin itselleni syntyi tunne pääsystä jonkinlaiseen salaiseen puutarhaan ja ainutlaatuiselle aikamatkalle 1900-luvun alkuvuosiin. Suosittelenkin kodikkaassa Suvirannassa vierailua kaikille Tuusulanjärven suunnalla liikkuville.

Vierailuinfo 2025: Suvirannassa on yleisöopastuksia touko–elokuussa tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin klo 11:00 ja 12:30 sekä syyskuussa sunnuntaisin klo 11. Paikat täytyy varata etukäteen. Aikuisten pääsyliput 20 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortti käy. Lisätiedot: jarvenpaantaidemuseo.fi/suviranta

Lue myös viimevuotinen juttuni samalta alueelta: 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan

Vietimme leppoisan hiihtolomaviikon aivan napapiirin rajalla Suomutunturilla. Kolmen sukupolven matkamme kului lähinnä maastohiihdon parissa sekä vuokratussa hirsimökissä majaillessa. Suomulta jäävät mieleen luonnon rauha ja hiljaisuus.

Vuonna 1965 avattu Suomutunturin hiihtokeskus kuuluu Kemijärven kuntaan ja sijaitsee noin 45 kilometrin päässä keskustaajamasta. Olemme käyttäneet useimmilla Lapin-matkoillamme autojunaa ja kulkeneet esimerkiksi Sallaan ja Pyhätunturille juuri Kemijärven aseman kautta. Hiihtolomakauden autojunapaikat ovat kuitenkin sen verran kysyttyjä, että jouduimme ajamaan tällä kerralla koko matkan omalla autolla. Keski-Uudeltamaalta on pitkä tie napapiirille, mutta matkan varrella yöpyminen helpottaa ajourakkaa. Pysähdyimme menomatkalla Hotel Golden Domessa Iisalmessa ja paluumatkalla kantapaikaksemme muodostuneessa Kuopion Puijonsarvessa.

Sää on meille suosiollinen, sillä päivälämpötilat pysyvät koko viikon pakkasen puolella, mutta missään vaiheessa ei ole liian kylmää ulkoiluun. Meitä ilahduttavat parina iltana myös revontulet, joskaan ne eivät ole taivaalle katsellessamme mitenkään erityisen voimakkaita. Suomutunturin ympäristössä ei ole tänä talvena mitenkään erityisen korkeita kinoksia, mutta lunta on joka tapauksessa riittävästi talviurheilua ajatellen.

Viikon pääaktiviteettimme on tuttuun tapaan hiihtäminen, minkä lisäksi ulkoilemme jonkin verran myös kävellen. Suomutunturilla on 75 kilometrin latuverkosto, josta noin neljäsosa on valaistu. Ladut ovat lomaviikollamme hyvässä kunnossa ja muita hiihtäjiä näkyy vain harvakseltaan. Ei ole tavatonta kohdata vain pari muuta hiihtäjää tunnissa, mutta toisinaan on toki myös vilkkaampaa.

Tarjolla on enimmäkseen melko tasaisia latuprofiileja, jotka sopivat rauhallisesta menosta pitäville harrastelijoille erinomaisesti. Sairastin lähes koko perheemme tavoin melko rajun kuumetaudin hieman ennen hiihtolomaa. Jouduin siis unohtamaan pitkät lenkit, sillä toipilaana on paras hiihdellä hyvin varovaiseen tahtiin.

---

Suomukankaan lenkki

Suomun latuverkostossa on muutama rengasreitti, joista 3,3 kilometrin mittainen Suomukankaan lenkki on lyhyin. Hirsimökkien ohi kulkevalla kierroksella on pari vauhdikasta laskua sekä muutamia ylämäkiä, eli sopivasti maastollista vaihtelua. Latu ei kuitenkaan ole erityisen raskas. Matkan varrelta aukeaa hieman avaria maisemia muun muassa Suomutunturille päin. Hiihtokeskus sijaitsee lähellä Suomukangasta, joten sieltä käsin ei tarvitse hiihtää kovin pitkiä siirtymiä.

---

Kalliovaaran lenkki

Kalliovaaran lenkin alkuun saa sivakoida hiihtokeskukselta vajaan kilometrin verran. Varsinainen kierros on 5,6 kilometrin mittainen ja se kiertää nimensä mukaisesti myötäpäivään Kalliovaaran ympäri. Taival on suurimmaksi osaksi tasamaata, mutta kierroksen itäosassa on yksi suurehko ylämäki. Sen jälkeen loppumatka onkin pitkälti loivaa alamäkeä. Kalliovaaran lenkki on ehkä maisemallisesti lievä pettymys, sillä matkan varrella on enemmän metsää kuin avaria näkymiä. Latu tarjoaa joka tapauksessa hyvän mahdollisuuden leppoisaan hiihtelyyn puhtaassa luonnossa.

---

Suomutunturin ympäryslatu

Suomun eräänlainen päälenkki kiertää tunturin ympäri. Kierrokselle kertyy mittaa 13,5 kilometriä ja sen parhaat maisemat löytyvät mielestäni Suomuntunturin eteläpuolelta. Myötäpäivään kierrettäessä ladun rankin pätkä sijoittuu tunturin itäpuolelle, jossa on noin puolentoista kilometrin mittainen melko rankka nousuosuus. Muuten kierros onkin varsin kevyt sisältäen tasamaata sekä loivia laskuja. Suomutunturin ympäryslatu tarjoaa ainakin omien hiihtoretkiemme parhaita paloja ja on ilman muuta kiertämisen arvoinen.

---

Viiden vaaran kierros

Suomun koko muu latuverkosto tulee koluttua, mutta jälkeenpäin jää harmittamaan Viiden vaaran kierroksen jääminen väliin. Kuumetaudista toipuessa tuntui järkevältä pysyä varovaisena ja pitää hiihtoretket lyhyinä. Varsinaisella Viiden vaaran kierroksella on mittaa reilut 15 kilometriä, minkä lisäksi matkaa kertyy hiihtokeskukselta käsin kymmenisen kilometriä lisää. Voisin kuvitella kierroksen maisemiensa puolesta kauniiksi ja latuprofiilin Suomun muita reittejä haastavammaksi. Tämä latu pitää ehdottomasti kokeilla, jos joskus vielä palaamme Suomutunturille.

---

Latu Räisälän kylään

Hiihdimme osan Viiden vaaran kierroksen alkupäästä matkallamme Räisälän kylään ja takaisin. Tällä osuudella aukesi jonkin verran mukavia maisemia kauempana häämöttäville vaaroille ja tuntureille. Retken kääntöpaikkana toimiva Räisälän kylä jää mieleen hiljaisena paikkana, jonka tuulisten peltojen takaa kuului koirien haukuntaa. 

---

Suomutunturin rinteet

Kokeilin laskettelua viime vuonna Iso-Syötteellä nuoremman tyttären kanssa, mutta hän ei halunnut tällä kerralla rinteeseen. Niinpä jätimme nyt lasketteluvälineiden vuokraamisen kokonaan väliin. Kävimme ohimennen katsomassa eturinteitä, jotka näyttivät yllättävän hiljaisilta. Nämä jyrkkyydeltään haastavat rinteet on käsittääkseni suunniteltu kilpakäyttöön, joten tavallinen kansa viihtyy paremmin Itä-Suomun loivemmissa ja perheystävällisemmissä mäissä. Eturinteillä näytti kuitenkin olevan yksi loiva harjoitusrinne, jonne hiihdonopettaja kuului opastavan ulkomaalaista perhettä. Suurin osa Suomun yhdestätoista rinteestä sekä kaikki neljä hissiä olivat lomamme aikaan toiminnassa.

---

Ravintola Ailo

Syömme lomaviikkomme ajan anopin valmistamia erinomaisia ruokia, mutta yhtenä iltana suuntaamme päivälliselle ravintolaan. Hotelli Suomutunturin yhteydessä toimivan Ailon suurista ikkunoista on näkymä suoraan eturinteille. Syömme maukkaat keitot, poronkäristykset ja jälkiruoat. Ruoat tilataan tiskiltä, mutta tarjoillaan pöytään, joten Ailon konsepti on eräänlainen yhdistelmä baaria ja à la carte -ravintolaa. Esimerkiksi veden ja kahvin saa noutaa itse buffetin puolelta. Vieressä lasiseinän takana iltaisin toimivassa Takka-ravintolassa on valkoiset pöytäliinat ja astetta juhlavampi tunnelma.

Suomutunturin alkuperäinen hotelli tuhoutui vuoden 2015 tulipalossa, mutta nyt paikalla on uudistettu rakennus. Suomun markkinoinnissa on panostettu ulkomaille ja Ailossa asiointikin täytyi hoitaa englannin kielellä. Asiakaskunta vaikuttaa kansainväliseltä, sillä esimerkiksi ravintolavierailumme aikaan hotellilla näkyi suuri itämainen turistiryhmä. Kohderyhmä on varmasti kannattava, sillä monet Lappiin saapuneet ulkomaalaiset ovat valmiita maksamaan pororekiajeluiden tai moottorikelkkasafarien kaltaisista aktiviteeteista, kun taas kaltaiseni suomalaiset viihtyvät mieluummin vuokramökeillä ja ilmaisilla hiihtoladuilla.

---

Ajatuksia Suomutunturista

Suomulta jäävät päällimmäisinä mieleen hiljaisuus ja kaunis luonto. Ladut olivat lomaviikollamme hyvässä kunnossa ja laskettelurinteissä näytti olevan väljää. Suomun toiminnassa olevat peruspalvelut vaikuttavat hyviltä, mutta tarjonta on toistaiseksi melko suppeaa. Esimerkiksi hiihtäjänä olisin toivonut reittien varrelle latukahvilaa. Nyt jälkeenpäin huomasin Itä-Suomun kahvilan olleen avoinna, mutta se ei sijaitse aivan tunturin ympäri kiertävän reitin varrella, ja kahvilaan opastanut viitta jäi minulta huomaamatta jos sellaista oli ladun varrelle laitettu.

Suomun hiihtokeskuksen vilkkainta kulta-aikaa vietettiin 1970-luvun lopulta aina 1990-luvun lamaan asti, minkä jälkeen alueella on eletty vaisumpia ja vaihtelevampia vuosia. Aika näyttää, kuinka suureen loistoon Suomutunturi vielä nousee. Haasteena on kova paikallinen kilpailu, sillä alle sadan kilometrin päästä löytyvät esimerkiksi Rukan, Sallan ja Pyhän hiihtokeskukset. Toisaalta voi olla myös etu, että Suomu tarjoaa hiljaisen vaihtoehdon rauhaa rakastaville matkailijoille.

Viihdyimme Suomutunturin maisemissa hyvin. Suomu tarjosi meille uutena kohteena mieluisaa vaihtelua, muttei silti noussut ihan ykkössuosikiksemme. Pidän itse kovasti vaikkapa Iso-Syötteestä, jossa sielläkin on rauhallista mutta astetta laajempi palveluvalikoima sekä Etelä-Suomesta käsin lyhyempi ajomatka. Lapin kohteista olen ihastunut erityisesti Saariselän erämaatunnelmaan sekä myös Sallan luontoon. Puitteiden puolesta Ylläs on mielestäni edelleen ykkönen. Muita hiihtolomakohteitamme ovat olleet Pyhä, Ruka, Ukkohalla sekä Vuokatti. Kaikilla on omat kannattajansa ja hyvät puolensa, joten suosikkivalinnat perustuvat ennen kaikkea henkilökohtaisiin mieltymyksiin.